Suomalaiset keskitysleirit

Tutkija Osmo Hyytiän uusi teos Suomalainen Itä-Karjala 1941-1944 on saanut näkyvästi palstatilaa ja nettikeskustelua osakseen marsalkka Mannerheimin käskystä perustettuja keskitysleirejä koskevien tietojen vuoksi. On erinomaisen tervetullutta, että torjuntavoittomuistelujen sekaan mahtuu myös tällaisia vähän erilaisia sävyjä jatkosodasta. Yleisessä ilmapiirissä ja historiatietoisuudessa sekä kansallista menneisyyttä koskevien tulkintojen poliittisissa reunaehdoissa viimeisen parinkymmenen vuoden aikana tapahtuneesta muutoksesta kertoo paljon se, että esim. Helsingin Sanomissa ja Ilta-Sanomissa nämä tiedot uutisoitiin ikään kuin täysin uusina löydöksinä.

En ole Hyytiän kirjaan päässyt tutustumaan enkä pyri millään tavoin sen arvoa kyseenalaistamaan, mutta on syytä todeta, että kaikki lehtijutuissa mainitut tiedot ovat löydettävissä jo vuonna 1982 julkaistussa Antti Laineen kirjassa Suur-Suomen kahdet kasvot. Itä-Karjalan siviiliväestön asema suomalaisessa miehityshallinnossa 1941-1944, kuten myös paljon parjatun Helge Seppälän vuonna 1989 julkaistusta teoksesta Suomi miehittäjänä. Vähän suppeammassa muodossa asiaa käsiteltiin jo Ohto Mannisen vuonna 1980 julkaistussa tutkimuksessa Suur-Suomen ääriviivat. Paljon kovempiakin väitteitä suomalaisten toiminnasta on esitetty neuvostoliittolaisessa ja venäläisessä tutkimuksessa esim. Konstantin Morozovin sekä Nikolai ja Vladimir Baryshnikovin teoksissa, mutta niissä on suuria lähdepohjaan ja tutkimusotteeseen liittyviä ongelmia. Uutisointi ja käynnistyneen keskustelun vilkkaus kuitenkin osoittaa, etteivät Laineen, Seppälän ja Mannisen teokset ole enää löytäneet yleisöään, joten Hyytiän kirjalle on tarvetta ja tilausta.

Olen itse useaan otteeseen esittänyt, että 1990-luvulla historiantulkinnoissa tapahtunut uuspatrioottinen käänne on kadottanut, osin tiedostamatta mutta osin täysin tietoisestikin, monet jatkosodan vähemmän mairittelevista episodeista. Se, että tiedot Mannerheimin perustamista keskitysleireistä herättävät tällaista ihmetystä ja ainakin netin palstoilla kovaa halua rientää marsalkan puolustukseen, kertoo yleisten historiakäsitysten todella muuttuneen.

Torjuntavoittotulkinnan edustajat tarkastelevat kesän 1944 taisteluja irrallaan aiemmista tapahtumista ja ennen kaikkea niistä offensiivisista sodanpäämääristä, jotka 1941 hahmoteltiin. Keskitysleirit olivat yksi seuraus näistä jatkosodan alkuperäisistä tavoitteista ja niiden käytännön toimeenpanosta. Kesällä 1941 Suomi lähti palauttamaan talvisodassa menetettyjä alueita ja ottamaan sen päälle korkoja, ts. strategisesti edullisempaa ns. kolmen kannaksen rajaa. Stalingradin jälkeen nämä tavoitteet unohdettiin ja määriteltiin sota uudelleen kansallisen olemassaolon ja demokraattisen hallitusmuodon puolesta käydyksi puolustussodaksi. Tämä jälkimmäinen versio on viimeistään kesän 2004 torjuntavoiton 60-vuotisjuhlallisuuksien jälkeen ollut yleisessä tietoisuudessa se vallitseva tulkinta.

Suomalaisen miehityshallinnon tavoitteena oli Itä-Karjalan etninen suomalaistaminen. Työtä riitti, koska alueen väestöstä 47 prosenttia oli venäläisiä. Mannerheim antoi keskitysleirikäskynsä 8.7.1941 eli jo ennen Karjalan armeijan hyökkäystä ja miekantuppipäiväkäskyään. Tässä kohtaa ei tietenkään kellään ollut aavistusta siitä, minkälaisia painolasteja jo pelkkään keskitysleiri-sanaan tulisi myöhemmin toisen maailmansodan jälkeen saksalaisten toiminnan vuoksi liittymään. Tämä asia on muistettava arvioitaessa suomalaisten toimia nykypäivästä käsin. Silti ei käy kiistäminen, etteivätkö leirit muodostaisi maamme historiassa erityisen synkkää lukua.

Elokuussa 1941 puhuttiin jo "rodullisesti puhtaan kantaväestön luomisesta". Sellaistakin suunniteltiin, että suomalaisissa leireissä olleet venäläiset annettaisiin saksalaisille ja tilalle otettaisiin saksalaisten käsiin joutuneiden suomensukuisten kansojen edustajia Venäjältä. Suomalaisille keskitysleireille suljettiin kaikkiaan lähes 24 000 ihmistä. Leireillä kuolleiden arviot vaihtelevat 4600:n ja 8000:n välillä. Huono ravinto, epähygieniset asumisolot ja fyysisesti heikkokuntoisilla vangeilla teetetyt raskaat työt niittivät satoa. Oma lukunsa olivat kurinpitosäännöt, jotka sallivat lyömisrangaistukset ja sulkemisen pimeään koppiin jopa 12 vuorokaudeksi. Suomalaisdokumentit kertovat seitsemän rikkeisiin syyllistyneen vangin ampumisesta, venäläislähteet ja -tutkimus huomattavasti suuremmasta määrästä.

Rotuerottelusta "kansallisiin" ja "epäkansallisiin" tai "vierasheimolaisiin" luovuttiin vasta syksyllä 1943, kun miehityshallinnon otteet olivat tuoneet Suomelle kiusallista huomiota lännessä. On pohtimisen arvoinen kysymys, selittyvätkö venäläisväestön kohtelu Itä-Karjalassa sekä jatkosodan Suomessa jokapäiväinen ryssittely ja muu venäläisiin kohdistuva halveksunta pelkillä talvisodan katkerilla kokemuksilla. Taipumus rodulliseen ylemmyydentuntoon ei ollut meillä aivan niin vierasta kuin myöhemmin on haluttu nähdä. Keski- ja Itä-Euroopan kaltainen vahva antisemitistinen traditio Suomesta puuttui, mutta syvään juurtunutta ryssävihaa meiltä kyllä löytyi.

On tietysti totta, että toisen maailmansodan tapahtumien kansainvälisessä vertailussa miehittäjä-Suomen synnit ovat pieniä. Talvi- ja jatkosotien urotekoja ei kuitenkaan tulisi käyttää unohtamisen keppihevosina. Tietoisuus Suomesta miehittäjävaltiona ja suomalaisten keskitysleirien tuhansista nälkä- ja tautikuolemista kuuluu suomalaiseen toisen maailmansodan historiaan siinä kuin Raatteen tie ja Ihantalan murskattu teräskin. Sotaveteraanien kunnia ei pitäisi menneisyyden totuudenmukaisesta käsittelystä heilahtaa minnekään suuntaan. Samaten pitäisi myös "suurimman suomalaisen" kuvaan mahtua muitakin kuin vain niitä kaikkein kirkkaimpina loistavia sävyjä.

Vielä souduista

Blogi on päässyt vähän kesannolle, kun on ollut kaiken maailman olympialaisia, Suur-Suomea ja asunnon muuttoa painamassa päälle. On ollut ilahduttavaa huomata, että ihan oikeat ihmiset ihan oikean fyysisen reaalielämän puolella ovat kyselleet, että mikä on kun päivityksiä ei kuulu, oletko lomalla, työputkessa, astunut korkin päälle, kyllästynyt vai mitä helvettiä.

Yritetään vastata. Aikansa meni tietysti hämmästellessä ja ihastellessa tuota soutajien olympiahopeaa. En yleisesti ottaen paljon kilpaurheilusta perusta, mutta kun sitä nyt on tullut itsekin jonkin verran harrastettua ja vielä samaa lajia, niin kyllähän se puhuttelee. Tiedän kokemuksesta jotain siitä, kuinka koville Sanna Stén oman siivunsa kanssa joutui, ja en voi muuta kuin nostaa hattua niin että kitarisat näkyvät, vai mitä se oli. Nyt voin tunnustaa jo senkin, että alkueräsoudun jälkeen olin jo heittää voittajavetokupongit pesään, mutta juteltuani valmentaja Veikko Sinisalon kanssa vedon jälkeen palasin uskovaisten rinkiin nopeasti. Niin jäätävää itseluottamusta kokonaisodotuksiin nähden niin alakanttiin menneen vedon jälkeen en taida olla koskaan kuullut kuin silloin kuulin. Kiitos Veikko siitä, että jaksoit valaa minuunkin uskoa ja ennen kaikkea siitä, että hoidit oman hommasi siihen malliin, että Sanna ja Minna saattoivat hoitaa oman hommansa siihen malliin kuin hoitivat. Kyllä oli niin kova suoritus että yhä vetää ihan sanattomaksi. Kumarran niin syvään, että epähuomiossa takapuoli näkyy.

Toivottavasti Minna ja Sanna jatkavat soutua huipputasolla, vaikka ymmärrän kyllä senkin, jos päättävät antaa paskan olla. Elämää on soudun ulkopuolellakin (itse asiassa sitä on siellä paljon enemmänkin, kun jaksaa katsoa tarkaan ja pääsee kunnolla vauhtiin), ja viisi vuotta huippu-urheilua painoluokkalajissa on todella pitkä aika. Mutta hei, käsittääkseni olympiavoittajilla Marit van Eupen ja Angela Alupei on kummallakin kokemusta siitä, että välillä käydään siviilielämän puolella hoitamassa asiaankuuluvat kuviot ja palataan suoraan huipulle. Lontooseen on neljä vuotta aikaa. Veikon kestävyydestä en kyllä mene sanomaan, vaikka kova mies (kuvassa) onkin...

Vielä on pakko harjoittaa vähän lisää soutuaiheista hatunnostoa. Osallistuin jäähdyttelypohjalta tänä vuonna yhteensä kahdeksaan SM-lähtöön (lyhennys sanoista "Suomen" ja "mestaruus", sekaannuksen välttämiseksi, noissa toisissa kisoissa jäi käymättä, tänäkin vuonna) ja tuloksena oli yksi mestaruus, kuusi hopeaa ja yksi pronssi. Yhteinen nimittäjä kaikissa lähdöissä (kaksi sisäsoudun 10 000 metristä, kaksi 1650 metrin mittaista 2000 metrin SM-kisaa [SIC!] ja neljä sprintti-SM-kisojen viissatasta, veneluokat kaksikosta kasiin) oli se, että vastassa oli herra nimeltä Klaus Geiger, a.k.a. "Klasu" tai "Kalu".

Olen soutanut Kalua vastaan viimeisen 20 vuoden aikana varmastikin toista sataa kertaa. Tilastoja en tunne, mutta muistinvaraisestikin pystyn kertomaan, että yleensä on turpiin tullut. Tänä vuonna saldo oli poikkeuksellisen karu: 1-7. 2000-luvun alussa oli sellaistakin aikaa, että pääsin poimimaan sellaiset lähdöt, että Kalu pysyi takana koko vuoden ja vielä seuraavankin. Ergokisoihin en tuolloin tietenkään osallistunut, koska ne ovat olleet "ison G:n" sulutusampumarataa viimeiset 15 vuotta. Yksikönkin jätin totta kai suosiolla väliin. Sellainenkin harvinaisuus kuin Geigerin päänahka sisäsoudun SM-kisoista minulta kuitenkin löytyy, vuodelta miekka ja kilpi eli muistaakseni 1993, mutta siinäkin suurin ansio kuuluu Lentävänniemen suurelle pojalle itselleen. Muistelmista, jos ne joskus saamme ja toivottavasti saamme, voimme kenties lukea tarkemmin tästä episodista.

Joka tapauksessa, kumarran ja hattua nostan Klausille. Vaikka MM- ja olympiamitalit puuttuvatkin, on mies urheilija isolla u:lla. Fyysisesti Kalu, nyt jo 41-vuotias, on täyttä terästä, ja olisi noussut ainakin kansalliselle huipulle oikeastaan missä lajissa tahansa, minkä sitten olisi päättänytkin valita. Hapenottokyvyssä mitattuna hän ei kalpene sen paremmin Pertti Karppiselle kuin Juha Miedollekaan (alan miehet ja naiset tietävät, mitä tämä tarkoittaa), toisin kuin minä silloin, kun olen ollut siinä vähemmän kiitollisessa asemassa, että olen ergokisoissa päässyt lähtemään matkaan viereiseltä radalta. Onhan ainakin ollut yleisölle siinä mielessä kiva kisa seurata, ettei ole tarvinnut ihan kalkkiviivoille saakka jännittää lopputulosta...

Onnittelin herraa kädestä eilen ja kerroin rehellisesti vuoden tilastot omalta osaltani. Pahaenteisesti (heh heh) liitin kuitinkin loppukaneetiksi, että "ensi vuonna nähdään". Niin se on kuitenkin elämässä, notta hyvät asiat pysyy ja paranoo, ja jos 36-vuotiaana voittaa Suomen mestaruuden, niin tottahan siihen pystyy myös 37-vuotiaana. Oikeastaan sehän on suorastaan velvollisuus, ja Pitkäsalmi lienee paikallaan ensi kesänäkin.

Eurosportin selostuskopissa panin merkille, että soudussa 42-vuotias Viron Juri Jaanson otti olympiahopeaa ja 43-vuotiaat Doina Ignat Romanian naisten kasissa ja James Tomkins Australian miesten kasissa olympiapronssia. Pistetään samaan pinoon vielä melonnan puolelta naisten kajakkiyksikön hopeamitalisti, voitosta neljä sekunnin tuhannesosaa (!)(0.004 s!) myöhästynyt 44-vuotias italiatar Josefa Idem, niin on evidenssi kasassa siitä, ettei se ole ikä mikä hidastaa, vaan hitaus.

Jos joku raapii kasaan kulut pois -tyylisen budjetin seuraavalle neljälle vuodelle, olen omalta osaltani valmis käynnistämään Lontoo 2012 -projektin urheilijanakin. Vähän täytyy keskivartaloa ohentaa, mutta aikaahan on ja tähän kaventamispuuhaan lahjokakin, tietävät kertoa. Lasiin tulisi sopivasti 40 kyseisenä vuonna, pari nuorta nälkäistä kaveria seuraksi ja yksi moottori (Haltsonen kenties palaisi eläkkeeltä?) niin sehän olisi siinä, eikös juu? Vaimolta olisi turha fan club -hakemusta odotella, mutta lapset tykkäisi mitaleista (pienvene-SM:t ehtisi vetää ennen kisamatkaa...) No, vakavissaan puhuen olympiaedustuksen saaminen on soudussa vähän kovempaa leikkiä kuin yleisurheilussa, esim. miesten kevyen luokan pariairokaksikossa olisi edellisen vuoden MM-kisoissa sijoituttava kymmenen joukkoon. Vandyn, Ingbergin ja Lahtion kaltaisia kisaturisteja ei souturadalla eurooppalaisissa joukkueissa nähdä.

Tänään, by the way, ilmestyy Motörheadin uusi levy Motörizer. Joku vuosi lätystä vähemmästi hifit versiot YouTubeen jo hyvissä ajoin, eikä näytä meininki muuttuneen tipan tippaa. Levy on ihan perkeleen hyvä, ihan Infernon ja Kiss of Deathin tasoa ellei parempikin, varsinkin raidat (Teach You) How To Sing The Blues ja English Rose kuulostavat loistavilta. Enemmän bluesia, enemmän rock'n'rollia, enemmän volyymiä, enemmän kilometrejä, enemmän Jack Danielsia jne... Motörhead soittaa HIFK:n kotiluolassa 16.12., siellä ainakin tavataan boys and girls!


ROCK OUT
WITH YOUR COCK OUT
LET IT CRUSH YOUR FEAR

Nyt on mitali lähellä!

Olihan veto Minna Niemiseltä ja Sanna Sténiltä, välierän kakkostila ja paikka A-finaalissa! Pari oli verrattuna alku- ja keräilyeriin kuin uudesti syntynyt, nyt todella vedettiin eikä meinattu. Kisaa 1980 metriin johtaneiden suomalaisten keskimmäinen tonni oli todella raudanluja, tonnilla lähti sellainen nosto että oksat pois.

Hollannin Marit van Eupen ja Kirsten van der Kolk on ennakkokaavailuissa esitetty vahvimpina kandidaatteina olympiakullan ottajiksi, nyt he pääsivät vasta viimeisellä 20 metrillä suomalaisten ohi ja olivat 0.04 sekuntia nopeampia. Sténin ja Niemisen ei kuitenkaan tarvinnut ottaa loppukiriä, kun tässä vaiheessa merkitsi vain sijoitus kolmen joukossa. Suomlaisia alkuerävaiheessa selkeästi parempi Saksa jäi nyt paristamme 1.04 sekuntia.

Aikavertailu kahden välierän välillä tuo mielenkiintoisia tuloksia. Suomalaisten erä oli ennakkoon astetta kovempi, mutta nyt voittoajoissa oli eroa peräti 7.17 sekuntia! Kanada pääsi erässä jopa helpolla, joten siltä voi odottaa vielä lisävaihdetta finaaliin, suomalaisia läskeiksi nimitelleiden ja finaalista pudonneiden aussien kanssa tiukasti taistelleilta Kiinalta ja Kreikalta sen sijaan ei.

Suomalaisten ero toisessa erässä kakkoseksi tulleeseen Kiinaan oli 7.68 sekuntia. Olosuhteet muuttuivat jonkin verran ja kakkossemissä puhalsi pieni vastatuuli, mutta että se olisi vaikuttanut näin paljon, tuntuu epätodennäköiseltä. Tästä vedämme johtopäätöksen, että mitalitaistelu tullaan käymään Hollannin, Suomen, Saksan ja Kanadan välillä. Ratkaisu tulee menemään aivan kalkkiviivoille, se on jo nyt selvää.

Saksa ja Hollanti ovat äärimmäisen kovia viimeisellä 500 metrillä. Näin ollen suomalaisten tulisi voittaakseen hankkia keskimmäisellä tonnilla riittävästi puskurisekunteja, jotta johtopaikka sitten kestäisi loppurynnistykseen. Kanadalaiset lähtevä todella kovaa, ja oma haasteensa on siinäkin, etteivät suomalaiset anna soutunsa häiriintyä kandalaisten mahdollisesta piikkipaikasta. Hermojen on oltava kohdallaan. Valmentaja Veikko Sinisalo puhui soutamisesta muun maailman ulkopuolelle sulkevan kuplan sisällä.

Suomalaisten vauhti löytyi siis juuri silloin kuin pitikin. Nyt oli ensimmäinen kerta, kun piti vetää todella tosissaan. Välierien perusteella voi sanoa, että nyt on todella lähellä, että soutuun tulee olympiamitali. Voitto vaatii ainakin yhtä vahvaa keskimmäistä tonnia ja viimeisen 200 metrin tiukentamista. Kisaa johtaneiden suomalaisten ohi tultiin MM-kisoissa sekä 2005 että 2007. He tiedostavat tämän totta kai itsekin ja saavat asian sunnuntaina toivottavasti korjatuksi. Silloin päästään kuuntelemaan Maamme-laulua.

Pekingin souduissa varapäivä käyttöön

Pekingissä Shunyin soutu- ja melontakeskuksessa vettä tulee kuin aisaa ja ukkonen jyskyy. Kilpailun jury arvoi pitkään mitä tehdään, päätti ensin siirtää aamupäivän C-finaalit iltaan ja aloittaa välierät suunnitelmien mukaan, kun ukkosmyrsky meni ohitse. Tämä oli tilanne vielä siinä kohtaa, kun Minna Nieminen ja Sanna Stén olivat laiturilta lähdössä vesille ja taisivat sinne jo ehtiäkin. Sitten alkoi taas jyskyä ja 15 minuuttia ennen suomalaisten starttia tuli päätös kisojen siirtämisestä päivällä eteenpäin. Rassaavaa totta kai urheilijoille, jotka ehtivät tehdä keskittymiset ja valmistelut jo loppuun saakka. Kevyessä luokassa rasittavinta totta kai on se, että nyt jouduttiin vetämään painoihin turhan takia, ja huomenna on sama homma taas edessä. Painonsa kanssa tiukoilla olevien suomalaisten osalta tämä tarkoittaa nyt sitä, että heidän täytyy mennä painoihin viikon sisällä viisi kertaa. Pysyvät joukkueen ravintokulut kyllä kurissa, kun ei tuo koutsi Sinisalon Veikkokaan niin isoruokainen ole...

Huomenna edessä siis sama homma ja samalla aikataululla, Minna ja Sanna tulessa kello 10.30 Suomen aikaa. Pistetään tähän nyt vähän ennakkospekulaatiota siitä, mitä pitäisi tapahtua, että suomalaiset kuuden joukkoon selviävät. Esittely suomalaisten erän joukkueista kommenttien kera ohessa.

Yaima Velasquez - Ismaray Marrero, Kuuba:
Statisteja, viime vuonna MM-kisojen 17. Marrero vetänyt kyllä kevyt yksikköä kovaa, vuoden 2005 MM-kisoissa A-finaalissa ja kuudes. Verrattain isokokoiset (176 ja 177 cm) kuubalaiset olivat alkueränsä viimeisiä, keräilyeristä jatkoon viimeisenä ja heikoimmalla ajalla.

Hester Goodsell - Helen Casey, Iso-Britannia:
Suomalaisten sijoituksen kannalta avainasemassa. Kokenut 34-vuotias Casey, tässä veneluokassa vuonna 2002 MM-pronssilla ollut soutaja, on saanut uutta potkua uralleen nuoresta parista, 24-vuotiaasta Goodsellista. Molemmilta löytyy mitalitason menestystä MM-kisoista, mutta tämän vuoden kolme maailmancupin osakilpailua eivät liikoja lupailleet, sijoitukset seitsemäs, kahdeksas ja kuudes isolla erolla kärkeen. Soutajilla on suuri kokoero, yhdeksän senttiä, Goodsell on 176 ja Case 167 senttiä. Alkuerissä voittivat Suomen 1.4 sekunnilla ja taistelivat Kanadan kanssa tiukasti suorasta välieräpaikasta. Voittivat oman keräilynsä ja siellä vuoden 2006 MM-pronssiparin Kreikasta 0.3 sekunnilla. Casey on yhdessä Jane Hallin kanssa voittanut suomalaiset MM-kisoissa 2006.

Kirsten van der Kolk - Marit van Eupen, Hollanti:
Ateenan pronssipari palasi täksi kesäksi yhteen van Eupenin keskityttyä kolme vuotta kevyeen yksikköön ja otettua siinä kolme perättäistä maailmanmestaruutta. Ikää alkaa jo olla, van der Kolkilla 33 vuotta ja van Eupenilla 39 vuotta, mutta se ei tunnu vauhdissa. Soutivat yhdessä jo Sydneyssä, silloin kuudensia. Selvittivät tiensä Pekingiin voittamalla viimeisen karsintaregatan kesäkuussa Puolan Poznanissa. Vauhti parantunut jatkuvasti, ekassa maailmancupissa neljänsiä, toisessa jo pronssilla. Välieriin suoraan alkuerävoitolla ja koko porukan nopeimmalla ajalla 6:50.90, mikä oli 5.7 sekuntia suomalaisia nopeammin. Tällä hetkellä vahvin kandidaatti olympiakullan ottajaksi.

Berit Carow - Marie-Louise Draeger, Saksa:
Viime vuoden pronssipari, Draegerilla tästä veneluokasta myös kaksi MM-kultaa (2003 ja 2005). Carowilla MM-hopeaa myös kevyestä yksiköstä vuodelta 2006. Maailmancupissa ailahteli: voitto, hopea ja kuudes tila. Suora välieräpaikka alkuerävoitolla ja toiseksi nopeimmalla ajalla Hollannin jälkeen (6:51.96), olivat 4.5 sekuntia suomalaisia nopeampia. Ehdoton mitalikandidaatti, saumoja aina voittoon saakka.

Katrin Olsen - Juliane Rasmussen, Tanska:
Saksan tavoin viime vuoden MM-pronssimitalisteja, kun kolmas sija jaettiin sadasosilleen saman ajan jälkeen. Kaksi MM-hopeaa kevyestä pariaironelosesta 2005-2006. Maailmancupissa kolmekymppiset tanskalaiset eivät esittäneet ihmeitä, sijoitukset yhdestoista, seitsemäs ja neljäs. Kova loppukirijoukkue, viime vuoden MM-kisoissa olivat vielä 500 metriä ennen maalia kuudensina ja nousivat sieltä pronssille. Alkuerässään kakkonen Kiinan jälkeen, mutta aika ei ollut ihmeellinen, 6:58.63, eli 2 sekuntia suomalaisia hitaammin. Eivät ole milloinkaan voittaneet Sténiä ja Niemistä.

Sanna Stén - Minna Nieminen, Suomi:
Viime vuoden MM-hopeamitalistit, vuonna 2005 pronssilla. Niemisellä myös pronssimitali kevyestä yksiköstä vuodelta 2004. Ovat nyt uransa kovimman paikan edessä, vauhdin on löydyttävä, sillä tähänastiset edesottamukset eivät tuo paikkaa A-finaalissa, mitalista puhumattakaan. Trendi on kuitenkin nouseva, ja ovat ennenkin petranneet suorituksiaan kisaviikon mittaan. Vetivät viimeisessä maailmancupissa todella hurjaa vauhtia ja olivat avoimessa luokassa palkintopallilla. Jos tuon saman vauhdin saavat päälle, menevät jatkoon. Iso kysymys kuitenkin on, kuinka paljon painonpudotus on syönyt voimavaroja, varsinkin kun nyt tuli yksi ylimääräinen laihdutuskerta.

Ennakkoon näyttää siltä, että Hollanti ja Saksan menevät selvästi jatkoon, kolmannesta paikasta käydään todella kovaa taistoa Iso-Britannian, Suomen ja Tanskan välillä, tässä järjestyksessä. Suomi ja Iso-Britannia ovat vetäneet keräilyuerän ja pudottaneet painonsa jo kolme kertaa, kuinka paljon tuntuu vauhdissa? Tässä erässä useammalla joukkueella (DEN, GBR, GER) on todella kova loppukiri, suomalaisilla taas ei, eli heidän on todella panostettava omaan vahvuuteensa kovaan keskimmäiseen kilometriin, tai vaihtoehtoisesti löydettävä lopussa yksi vaihde lisää. Tahtien puolesta siihen kyllä olisi varaakin, sillä suomalaiset vetävät yleensä kilpakumppaneitaan 2-3 vetoa minuutissa alemmalla tempolla.

Toivotaan, että palaset loksahtavat kohdalleen ja sijoitus kuuden joukossa tulee. Finaalissa peli avataan taas uudestaan, ja marginaalien ollessa pienet mikä tahansa on mahdollista. Taistelu jatkuu huomenna.

Suomen kaksikko aloitti olympiaurakkansa

Sanna Stén ja Minna Nieminen esiintyivät vähän aikaa sitten olympialaisten soudun alkuerissä naisten kevyessä pariairokaksikossa. Sijoitus kahden kärkeen ja suoraa jatkopaikkaa odotettiin, mutta lopullinen sijoitus oli neljäs. Tämä tarkoittaa sitä, että urakka jatkuu tiistaina keräilyerissä.

Keskustelin äsken nopeasti kaksikon valmentajan Veikko Sinisalon kanssa, ja hän kuulosti hivenen alakanttiin menneestä soudusta huolimatta hyvin rauhalliselta. Veikko totesi, että soutu oli tahmeaa eikä tällä tasolla vaadittavaa energiaa ja sähäkkyyttä ihan löytynyt. Hän sanoi jopa aiempien kokemustensa perusteella vähän odottaneensakin tällaista alkua, eikä ollut asiasta huolissaan. Hänen mukaansa kilpailutauko näkyi kaksikon otteissa jonkin verran, ja tämä asia tulee tietysti nyt starttien myötä korjautumaan.

Veikko totesi alkuerien tärkeimmän viestin olleen se, että huippujoukkueiden väliset marginaalin olivat vain muutaman sekunnin luokkaa, ja että suomalaiset olivat turvallisesti tämän marginaalin sisäpuolella. Kolmannesta alkuerästä heidän aikansa olisikin riittänyt suoraan jatkoon.

Tänä iltana Stén ja Nieminen soutavat palauttavan harjoitusken ja käyvät huomenna kerran vesillä. Se riittää vireen hiomiseksi tiistaisia keräilyjä varten. Painonpudotus on sujunut täysin totuttujen rutiinien mukaan eikä ylimääräisiä töitä ole vaa'an eteen jouduttu tekemään. Muutenkin olympiaregatta jatkuu suomalaisilta täysin ennakkosuunnitelmia ja tuttuja kisarutiineja noudattaen.

Kuntohuippu on tähdätty viikon päähän sunnuntaihin, ja silloin on kaikki tahmeus tipotiessään, vakuutti Veikko.