Sodan kolmas rintama

Usein kuullun sanonnan mukaan totuus on aina sodan ensimmäinen uhri. Tiedotusvälineiden taistelukentiltä välittämän informaation merkitys on kasvanut jatkuvasti. Vietnam oli ensimmäinen tv-sota ja Persianlahden 1991 sota puolestaan suoran satelliittikuvan ja reaaliaikaisen taisteluseurannan sotauutisointiin tuonut "CNN-sota". Internet astui peliin entisen Jugoslavian alueen sodissa 1990-luvulla, ja terrorisminvastaisen sodan kausi toi mukanaan sotilaiden ja siviilien sotatoimialueen tunnelmia välittävät blogit.

Jopa kännytkätkin voidaan valjastaa fyysisiä sotatoimia täydentävään propagandataisteluun. Eilen illalla kymmenet israelilaisen Orange-kännykkäoperaattorin asiakkaat saivat puhelimiinsa seuraavan tekstiviestin:

Now Now Now...Go out from your home Hizballah willing shelling of the area, Israel Government Cheating you And refuse recognition Defeat.

Monet viestin saaneista uskoivat sen olevan osa Hizbollahin psykologista sodankäyntiä. Operaattorin mukaan viesti tuli jostain päin Tyyntä Valtamerta, ja toimet lisäviestien estämiseksi olivat käynnissä.

Israelin nykyisestä operaatiosta lisätietoa ja erilaisia näkemyksiä kaipaavan kannattaa surffailla blogien valtakunnassa. Tässä muutamia seuraamisen arvoisia:

Israpundit ja Israel Perspectives - israelilaisnäkemyksiä konfliktin syistä ja parhaista ratkaisukeinoista turhia kainostelematta

Israellycool - lähes reaaliaikaista sotatapahtumien seuraan israelilaisnäkökulmasta

Israel-Hezbollah War - Haifassa asuvan David Lisbonan älykästä ja kriittistä analyysiä sisältävä tälle sodalle omistettu blogi

BeirutSpring.com - Hizbollah ei ole sama kuin Libanon

Lebanese Political Journal - lisää kriittistä analyysiä Libanonin tilanteesta ja libanonilaisten paikasta maailmassa

Israelin isku tappoi suomalaisen

Alkaa näyttää yhä todennäköisemmältä, että Israelin Libanonin-operaatio on vaatinut myös yhden suomalaisuhrin. Israelin eilinen ilmaisku tuhosi YK:n sotilastarkkailijoiden pommisuojan täysin ja tappoi neljä sisällä ollutta ihmistä, itävaltalaisen, kiinalaisen, kanadalaisen ja suomalaisen. Suomen tiedotusvälineissä ei asiaa vielä tätä kirjoittaessa pidetä varmana, mutta ainakin CNN uutisoi YK:n Libanonissa olevien virkailijoiden vahvistaneen aikaisin tänään keskiviikkona, että kaikki neljä ovat kuolleet.

Asiaa radion uutisille kommentoinut pääesikunnan kansainvälisen osaston rauhanturvasektorin johtaja, komentaja Kimmo Salomaa ei usko iskun olleen suunniteltu ja tahallinen, koska sellaisesta ei olisi Israelille mitään hyötyä. Kansainvälisessä uutisvirrassa hallitsevana vaikuttaa kuitenkin olevan täysin päinvastainen näkemys. Esimerkiksi YK:n pääsihteeri Kofi Annan mukaan teko oli "ilmeisen tahallinen" ja hän vaati Israelia tutkimaan asian perinpohjin. Annan esitti vaatimuksensa perusteeksi kovia ja painavia argumentteja:

Tämä koordinoitu tykistö- ja ilmahyökkäys YK:n pitkäaikaiseen ja huolellisesti merkittyyn tarkkailupisteeseen Khiyamissa tapahtui vastoin pääministeri Ehud Olmertin minulle henkilökohtaisesti antamia vakuutuksia, joiden mukaan Israel ei tulittaisi YK:n asemia. Lisäksi kenraali Alain Pelligrini, YK:n joukkojen komentaja Etelä-Libanonissa, oli läpi koko tiistain ollut toistuvasti yhteydessä Israelin upseereihin ja painottanut tarvetta suojata nimenomaan YK:n tätä asemaa hyökkäykseltä.

Kun tutustuu tapahtumien kulkuun, on vaikeaa olla yhtymättä Annanin näkemykseen. CNN:n mukaan ensimmäinen pommi räjähti vajaan kahdensadan metrin päässä YK-tarkkailijoiden pommisuojasta kello 13.20 tiistai-iltapäivällä. Heti tämän jälkeen tarkkailijat ottivat puhelinyhteyden yhdyshenkilöönsä Israelin armeijassa, jolloin tämä oli vakuuttanut määräävänsä hyökkäyksen pysäytettäväksi. Tästä huolimatta seuraavien tuntien aikana räjähti yhdeksän pommia lisää 100-400 metrin säteellä pommisuojasta . Jokaisen räjähdyksen jälkeen tarkkailijat ottivat uudelleen yhteyttä yhdysmieheensä Israelin armeijassa ja pyysivät iskuja lopetettaviksi. Viimeinen, kuolettava isku tapahtui ilmeisesti kello 19.40 illalla, jolloin YK:n Noqouran kaupungissa sijaitseva tukikohta menetti yhteyden tarkkailijoihin.

Tämän kuvauksen perusteella Israel tiesi täsmälleen, että YK:n tarkkailijat olivat jäämässä suoraan sen iskujen alle. Tarkkailijoiden ensimmäisen yhteydenoton ja viimeisen iskun välillä ehti kulua yli kuusi tuntia, jonka aikana pommisuojasta oltiin noin kymmenen kertaa yhteydessä Israelin armeijan edustajaan. Kyseessä ei siis ollut mikään yksittäinen harhalaukaus tai vahinko, vaan päinvastoin keskitetty ja nimenomaan tähän kohteeseen suunnattu isku. Kaiken lisäksi pommi oli niin voimakas, että se tuhosi täysin koviakin iskuja kestämään rakennetun pommisuojan. Kuin varmuuden vakuudeksi Israeli tulitti myös YK:n tapahtumapaikalle lähettämää lääkintäryhmää.

Suomen poliittinen johto ei onneksi ole ollut tapahtumaa kommentoidessaan yhtä varovainen kuin puolustusvoimat. Ulkoministeri Erkki Tuomioja totesi näyttävän siltä, että Israelin ns. täsmäiskut osuvat "kaikkeen muuhun kuin Hizbollahiin". Israelin hyökkäyksestä kuolleesta yli 400 ihmisestä yli 90 prosenttia on ollut siviilejä. Myös presidentti Tarja Halonen totesi tiedotteessaan, ettei tällaiselle iskulle ole olemassa mitään oikeutusta, ja että Suomi vaatii täyttä selvitystä tapahtuneesta. Tämän päivän Helsingin Sanomissa julkaistussa ja ennen iskua kirjoitetussa artikkelissaan Tuomioja myös selväjärkisesti toteaa, ettei Lähi-Idän umpisolmu ole avattavissa sotilaallisin keinoin. Ainoa kestävä tie tulevaisuuteen kulkee Tuomiojan mukaan elinkelpoisen ja täyttä suvereniteettia nauttivan palestiinalaisvaltion luomisen kautta.

Päivä päivältä Israelin toiminta alkaa näyttää yhä järjettömämmältä. Kansainvälinen yhteisö on osoittautunut masentavan voimattomaksi, kun USA näyttää tukevan tärkeintä liittolaistaan alueella aivan riippumatta siitä, mitä tapahtuu. Israel on esittänyt sotilasoperaatioidensa perusteluksi kolmen kidnapatun sotilaan pelastamisen, mutta todellisuudessa ne saattavat heidän henkensä, edellyttäen että he yhä ovat elossa, yhä suurempaan vaaraan. Rauhaa ei pommittamalla saada aikaiseksi, mutta kylläkin lisää katkeruutta ja vihaa, jotka vain lisäävät Hizbollahin ja Hamasin kannatusta sekä luovat väkivallalle ja terrorismille uutta kaikupohjaa. Israel sanoo pyrkivänsä tuhoamaan Hizbollahin ja Hamasin sotilaallisen voiman, mutta sen iskujen uhrit ovat suurimmaksi osaksi siviilejä. Onko Israelilla ylipäätään moraalista oikeutta tuomita terrorismi, kun se itse toimii tällä tavalla?

Voisin väittää, että mikä tahansa muu valtio kuin Israel olisi jo joutunut pakotetoimien kohteeksi hyökätessään tällä tavoin siviilejä vastaan. Mitä esimerkiksi tapahtuisi sellaisessa tilanteessa, että Suomen valtio toimillaan aiheuttaisi Israelin kansalaisen kuoleman? Jos tästä murhenäytelmästä pitäisi väkisin kaivaa jotain positiivista, piilee se siinä, että tapahtunut varmasti laittaa nyt meillä koto-Suomessa jäitä hattuun kansainvälisiin rauhanpakottamisoperaatioihin osallistumisen ja nopean toiminnan joukkojen puolesta intoileville. Jos suomalaisia ollaan tällaisiin tehtäviin lähettämässä, täytyy päättäjiemme myös etukäteen tulla sinuiksi sen mahdollisuuden kanssa, että kotimatka tapahtuu sinkkiarkussa.

Hizbollah - terroristeja vai vapauttajia?

Se ei ole jäänyt kenellekään epäselväksi, että USA ja Israel pitävät Hizbollah-järjestöä yksiselitteisesti terroristiorganisaationa, jolla on yhteydet al-Qaidaan ja joka muodostaa yhden tärkeimmistä vastustajista terrorisminvastaisesta sodasta. Israel perustelee hyökkäystään Libanoniin nimenomaan Hizbollahin toimintaedellytysten murskaamisella ja läntisessä uutisoinnissa pyritään korostamaan sitä, ettei järjestöllä ole laajaa kannatusta libanonilaisen siviiliväestön keskuudessa. Tämäkään asia ei kuitenkaan ole aivan näin mustavalkoisen yksinkertainen.

Hizbollah perustettiin vuonna 1982 shiiaenemmistöisessä Etelä-Libanonissa. Järjestön esikuvana, edeltäjänä ja innoittajana oli iranilainen uskonoppinut, imaami Moussa Sadr ja hänen 1960-luvulla ja 1970-luvun alkupuolella Libanonin eteläosissa operoinut sorrettujen ja köyhien oikeuksia puolustanut liikkeensä, jolla oli myös sotilaallinen siipi. Hizbollahin välittömänä tavoitteena oli vuonna 1982 alkaneen israelilaismiehityksen vastustaminen ja pidemmällä aikavälillä Etelä-Libanonin shiiamuslimien elinolojen parantaminen.

Libanonin sisällissota jatkui läpi koko 1980-luvun ja Hizbollahin valta lisääntyi. Järjestön Israelin miehitysjoukkoja vastaan käymä armoton sissisota oli suurin yksittäinen syy siihen, että Israel heinäkuussa 2000 vetäytyi Libanonista. Tämä saavutus muodostaa Hizbollahin maineen ja suosion kivijalan, ja siksi sillä on ihailijoita ja kannattajia ympäri arabimaailmaa.

Hizbollah on kuitenkin myös paljon muuta kuin pelkkä sotilaallinen siipensä. Se on myös merkittävä poliittinen ja sosiaalinen toimija. Israelilaismiehityksen aikana Libanonin hallitus tunnustui järjestön legitiimiksi vastarintaorganisaatioksi, ja tätä nykyä se on edustettuna puolueena parlamentissa (23 edustajaa 128:sta) ja yhden ministerin vähemmistöpuolueena myös hallituksessa. Omat sairaalat, koulut ja erilaiset avustusvirastot ovat tehneet Hizbollahista myös merkittävän terveys-, sosiaali- ja koulutuspalvelujen tarjoajan. Järjestöllä on myös oma tv-kanava. Päämajaansa järjestö pitää Beirutin eteläosissa ja sen vahvinta tukialuetta on Etelä-Libanon eli juuri ne alueet, jotka nyt ovat joutuneet Israelin massiivisten hyökkäysten kohteeksi.

Libanonissa ja muualla arabimaailmassa monet tavalliset muslimit näkevät Hizbollahin yhtenä niistä harvoista tahoista, jotka uskaltavat ja pystyvät vastustamaan Israelia. Israelin meneillään oleva hyökkäys on varmasti heikentänyt Hizbollahin materiaalisia toimintaedellytyksiä, mutta samalla on entisestään lisännyt järjestön kannatusta. Monet katsovat Hizbollahin käyvän täysin oikeutettua puolustustaistelua Israelin imperialistista aggressiota vastaan.

Hizbollahin tekee vaikeaksi kysymykseksi juuri sen kaksijakoisuus. Siihen ei voi yksiselitteisesti suhtautua sen paremmin pelkkänä terroristijärjestönä kuin normaalina poliittis-sosiaalisena organisaationakaan. Se on saanut aikaan paljon sekä hyvässä että pahassa. Iskut sotilaallista siipeä vastaan vahingoittavat myös järjestön myönteistä panosta, ja päinvastoin tuki sen terveys- ja sosiaalipalveluja tuottaville alaosastoille koituu myös sen sotilaallisen siiven hyödyksi. Täten Hizbollah on hyvin samankaltaisella tavalla ongelmallinen kuin liittolaisensa Hamas palestiinalaisaluilla.

Kaiken lisäksi Hizbollahin läheiset kontaktit Syyriaan ja Iraniin sekä sen näistä maista saama tuki tekevät sitä vastaan suunnatuista operaatioista myös kansainvälispoliittisesti arvaamattomia. Hizbollahin johto osaa myös taitavasti käyttää kaksijakoisuuttaan ja taustakytkentöjään taktisina aseina. Israelilaisasiantuntijat ovatkin sitä mieltä, että Hizbollah on maalle paljon suurempi sotilaallinen ja strateginen uhka kuin monet alueen arabivaltioista.

Asian ironia piilee siinä, että Israelin voi itse nähdä synnyttäneen koko järjestön vuonna 1982 alkaneella ja tuhansia siviiliuhreja vaatineella "Rauha Galileaan" -operaatiollaan. Alkumenestyksen jälkeen operaatio kääntyi poliittiseksi tappioksi eikä onnistunut tuottamaan tavoiteltua lopputulosta, Israeliin pohjoisesta suuntautuvan sotilaallisen uhan lopettamista. Päinvastoin Libanonin raunioista nousi uusi uhka, järjestö, joka tuli osoittautumaan mahtavammaksi vastustajaksi kuin mitkään Israelin aiemmista haastajista alueella.

Hizbollahin infrastruktuuri on nyt pommitettu hajalle, mutta sen ideologinen ja poliittinen vetovoima arabien ja muslimien keskuudessa on huipussaan. Hizbollahilla ei ehkä pian enää ole Kassam- ja Katyusha-raketteja ammuttavaksi Israelin puolelle, mutta syitä sotilaallisen vastarintaan Israelia vastaan on tämän operaation loputtua entistä enemmän. Ja hyvin todennäköisesti myös kannatuspohjaa.

Beirutin palaessa ongelmien todellinen syy ja alkupiste, konflikti Israelin ja palestiinalaisten välillä, näyttää menevän yhä pahempaan umpisolmuun. Palestiinalaisille Hamas on demokraattisilla vaaleilla valtaan valittu legitiimi poliittinen voima, Israelille terroristijärjestö ja sotilaallinen vihollinen. Kahden valtion ratkaisu näyttää tällä hetkellä niin etäiseltä, että sinne pääsemiseksi aletaan tiekarttojen sijaan tarvita tähtikarttaa.

Kyselyn tulokset

Ensimmäinen "Viikon kyselyni" ei saanut aikaan mitään varsinaista rynnistystä sähköisille uurnille, mutta sen verran populaatiota kertyi, että mielipidejakautuma kävi selville. Siis:

Ovatko Israelin toimet Gazassa ja Libanonissa oikeutettua itsepuolustusta?

Ei 24 (61.5%)
Jaa 8 (20.5%)
Mahdotonta sanoa 7 (17.9%)
Ääniä yhteensä 39

Taistelut jatkuvat, ja alkaa näyttää siltä, että Israel on käynnistämässä myös maahyökkäystä ainakin jossain laajuudessa. Israelin asettama määräaika Etelä-Libanonin evakuoimiseksi umpeutuu tänään, ja joidenkin tietojen mukaan alueella olisi jo tuhansia israelilaissotilaita. Paine Gazassa yltyy ja yhteenotot ovat levinneet myös Länsirannalle. Mm. YK:n edustajat ovat puhuneet "mahdollisista sotarikoksista" täsmentämättä kuitenkaan, mitä konfliktin osapuolista he tarkoittavat.

Al Jazeera -televisiokanavan englanninkielisten nettisivujen gallupissa kysyttiin, kuka on pääasiassa vastuussa Lähi-Idän nykyisestä kriisistä. Vastauksia tuli lähes 100 000, ja ne jakautuivat seuraavasti:

30% Israel
24% Hizbollah
22% Iran ja Syyria
12% Yhdysvallat
11% Kaikki yllä mainitut
0% Ei mikään näistä

Vastauksia 93805

Kansainvälinen Punainen Risti tiedotti eilen Israelin armeijan vallanneen Punainen Puolikuu-avustusjärjestön tilat Länsirannan Nablusissa ja estäneen ambulanssien, potilaiden ja henkilökunnan liikkumisen. Tällaiset toimet rikkovat kansainvälisiä sopimuksia ja lisäävät maailmalla jo nyt voimakkaina vellovia epäluuloja Israelin operaatioiden todellisia tavoitteita kohtaan.

Bush ja Blair sanailivat Pietarissa

Pietarin G8-kokouksessa sattui eilen George W. Bushin ja Tony Blairin kannalta kiusallinen asia, kun päälle jätetty pöytämikrofoni sieppasi heidän kahdenkeskiseksi tarkoitetun keskustelunsa. Vain hetkeä myähemmin kansainväliset tv-kanavat näyttivät Lähi-Idän tilannetta käsitelleen juttutuokion uutislähetyksissään. Poimin tallentuneen vuoropuhelun kokonaisuudessaan CNN:ltä:

BUSH: What about Kofi Annan?
I don’t like the sequence of it. His attitude is basically ceasefire and everything else happens.
BLAIR: I think the thing that is really difficult is can’t stop this unless you get this international presence agreed. (unintelligible)
BUSH: She’s going. I think Condi’s going to go pretty soon.
BLAIR: Well that’s all that matters. If you see, it will take some time to get out of there. But at least it gives people—
BUSH: It’s a process I agree. I told her your offer too.
BLAIR: Well it’s only…or if she’s gonna or if she needs the ground prepared as it were. Obviously if she goes out she’s got to succeed as it were, where as I can just go out and talk.
BUSH: See the irony is what they need to do is get Syria to get Hezbollah to stop doing this shit and it’s over.
BLAIR: Cause I think this is all part of the same thing…What does he think? He thinks if Lebanon turns out fine, if he gets a solution in Israel and Palestine, Iraq goes in the right way, he’s done it. That’s what this whole things about. It’s the same with Iran.
BUSH: I feel like telling Kofi to get on the phone with Assad and make something happen. We’re not blaming Israel…and we’re not blaming the Lebanese government.

Osin keskustelun tarkkaa sisältöä ja merkitystä joutuu arvailemaan, mutta alla suomennokseni ja hakasulkeissa muutama selventävä kommentti:

BUSH: Entäs Kofi Annan? En pidä siitä miten asiat menevät. Hänen asenteensa tuntuu pohjimmiltaan olevan, että aselepo ratkaisee kaiken kuin itsestään.
BLAIR: Uskon, että se mikä on todella vaikeata on se, ettei tätä saada loppumaan ilman yhteisymmärrystä kansainvälisestä läsnäolosta. (kohta Blairin puheessa, josta on mahdotonta saada selvää)
BUSH: Hän [USA:n ulkoministeri Condoleezza Rice] tulee menemään sinne. Uskon, että Condi tulee menemään sinne melko pian.
BLAIR: No sehän on ainoa asia, millä on väliä. Ymmärrät varmasti, että tilanteesta pois pääsy tulee viemään jonkin aikaa. Mutta ainakin se antaa ihmisille—[tässä kohtaa Bush keskeyttää Blairin töykeähkösti]
BUSH: Se on prosessi, olen samaa mieltä. Kerroin hänelle [ulkoministeri Ricelle] myös sinun tarjouksesi.
BLAIR: No sehän on vain…tai jos hän aikoo mennä tai jos hän tarvitsee ikään kuin maaperän valmistelua. Ilmiselvästi jos hän menee hänen on tavallaan pakko onnistua, kun taas minä voin vain mennä ja käydä keskusteluja.
BUSH: Katsopas ironista tässä on se, että mitä on heidän on tehtävä on se, että heidän on saatava Syyria pistämään Hizbollah lopettamaan tämä paska ja koko homma on ohi.
BLAIR: Koska minä näen että tämä kaikki on osa samaa asiaa…Mitä hän [keskustelu palaa Kofi Annaniin] ajattelee? Hän uskoo, että mikäli asiat Libanonissa kääntyvät parhain päin, jos hän saa aikaan ratkaisun Israelissa ja Palestiinassa, Irakin kehitys menee oikeaan suuntaan, silloin hän on tehnyt sen. Juuri tästä koko asiassa on kysymys. Samaa pätee myös Iraniin.
BUSH: Minusta tuntuu, että käsken Kofia soittamaan Assadille [Syyrian presidentti Bashar al-Assad] ja saamaan jotain aikaiseksi. Me emme syytä Israelia…ja emme myöskään Libanonin hallitusta.

Tässä kohtaa kuva, joka keskustelun alkupuolella kiertää kokoussalia näyttäen mm. Javier Solanaa, Angela Merkeliä ja Junichiro Koizumia, on jo jonkin aikaa näyttänyt Blairia ja Bushia. Bushin viimeisen kommentin kohdalla Blair vaikuttaa tajuavan mikrofonin olevan päällä ja kurottaa ikään kuin painamaan sulkemisnappulaa pöydästä. Samalla Bush peittää edessään olevan mikrofonin käsillään luoden nopean ja hätääntyneen oloisen vilkaisun ympärilleen. Herrat ilmiselvästi tajusivat lörpötelleensä hivenen aiottua suuremmalle yleisölle.

Keskustelun sisältö on mielenkiintoinen. Siitä käyvät ilmi mm. Bushin ja Blairin antipatiat Kofi Annania kohtaan, Blairin nöyristelyä hipova käyttäytyminen Bushin kanssa, suunnitelma Condoleezza Ricen neuvottelumatkasta, Blairin tarjous lähteä itse pohjustamaan keskusteluja Libanoniin/Israeliin, Bushin näkemys todellisesta syyllisestä tapahtumien takana (Hizbollah ja ennen kaikkea sen tärkein taustavoima Syyria, Israel ei millään tavoin) sekä se, että Bush ei pidä Libanonin hallitusta vastuussa tapahtumista. Seuraavaksi siis Bush aikoo antaa määräyksen Kofi Annanille umpisolmun avaamisesta käynnistämällä keskustelut Syyrian presidentin kanssa.

Sattumalta tallentunut keskustelu tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman siihen, kuinka maailmanpolitiikkaa hoidetaan. Muutamassa minuutissa vedetään läpi koko maailmaa tällä hetkellä eniten askarruttavat asiat hyvin vapaamuotoiseen tyyliin ja paalutetaan tulevan toiminnan suuntaa. Bush ei ota Blairiin kunnolla edes katsekontaktia ja näyttää mutustelevan leipää koko keskustelun ajan. Blair seisoskelee puoliksi hänen takanaan vähän oppipojan oloisena ja pälyilee ajoittain ympärilleen ikään kuin olisi pahanteossa.