Harmaita eminenssejä ja taulukauppaa

Kertokaapa minulle valistuneemmat, että mikä pulju on Kehittyvien Maakuntien Suomi ry? Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisterin mukaan kyseessä on 18. tammikuuta 2007 rekisteröity Vaasassa kotipaikkaansa pitävä yhdistys. Googlekaan ei osaa kertoa asiasta mitään muuta kuin sen, että minun lisäkseni asiaa on ehditty ihmetellä myös Hesarin ja Suomi24:n keskustelupalstalla. Vastauksia ei ole sieltäkään löytynyt. Kun Google ehtii indeksoida tuoreita sivuja vähän enemmän, tulee hakutuloksia jonkin verran runsaammin, sillä kyseessä on tietyllä elämän saralla ilmeisen merkittävä yhteenliittymä. Kyseinen yhdistys nimittäin jakoi eduskuntavaaliehdokkaille vaalirahaa melkoisen avokätisesti ja vieläpä hämmästyttävän värisokeasti. Summat olivat sellaisia, että läpipäässeiden oli ne vaalirahoitusilmoituksissaan raportoitava. Ovat muuten erikoista joskaan ei kauhean informatiivista luettavaa.

Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:n kukkarosta pulitettiin ainakin seuraavat avustukset:

Sauli Niinistö (kok) 10.000 euroa
Matti Vanhanen (kesk) 10.000 euroa
Paavo Väyrynen (kesk) 10.000 euroa
Suvi Lindén (kok) 5.000 euroa
Juha Mieto (kesk) 5.000 euroa

ja sokerina pohjalla

Meri-Kukka Forsius (vihr) 5.000 euroa.

Kaikkein näiden tapauksessa KMS:n tuki edustaa huomattavaa osuutta kokonaisrahoituksesta, eli toivottavasti osaavat olla kiitollisia.

Jossain on siis poppoo, joka 1) omistaa (omisti?) kohtuullisen paljon ylimääräistä rahaa, 2) ei pode turhantarkkuutta puoluekirjan suhteen, ja 3) ei tykkää tehdä suurta numeroa itsestään. Edellämainituilta täytyy löytyä myös jokin yhteinen nimittäjä, mikä on saanut juuri tämän yhdistyksen tukemaan juuri näitä ehdokkaita. Vielä kun keksisi mikä. Riittävällä näkökentällä varustettu Väyrynen maaliin, siniviivalle kokoa Miedon ja Vanhasen muodossa, hyökkäykseen luisteluässä Niinistö - tennisässä Forsius - golfässä Linden? Vai tuleeko muuta mieleen?

Muitakin helmiä ilmoituksista löytyy. Tiesittekö esimerkiksi että Espoon Nuuksiosta löytyy ilmeisen sikarikas keskustapuolueen paikallisjaosto (Nuuksion Keskustakerho, perustettu jo vuonna 1967), joka halusi Tanja Saarelan niin kovasti eduskuntaan, että tuki tämän kampanjaa peräti 44.300 eurolla? Eivätkä rahat siihen loppuneet, Vanhasen Matillekin jäi vielä 16.000 euroa annettavaksi.

Paljon näkyvät arvon ehdokkaat käyneen myös "taulukauppaa" ja "myyneen grafiikkaa" kampanjoitaan rahoittaakseen. Ja hyvin olivat menneet kaupaksi, eli monien kotien seiniltä löytyy nyt ihan kansanedustajalta ostettua arvotaidetta. Toivottavasti ovat kuvat kauniita ja raamit jalopuuta.

Ihan ruusuilla tanssimista ei kampanjointi kaikkien osalta kuitenkaan ollut. Ex-ulkoministeri Erkki Tuomioja nimittäin ilmoitti omassa lipukkeessaan puoluejärjestöiltä saadun rahoituksen määräksi tasan nolla euroa ja totesi vielä lakoniseen tapaansa senkin, että puolue oli kaiken lisäksi vielä perinyt häneltä ehdokasmaksunkin! Happamuuden ymmärtää, listasihan esimerkiksi toveri Heinäluoma omaan lappuunsa SDP:ltä tulleen kassavirran määräksi 13.000 euroa.

Mutta onneksi ei raha ratkaise kaikkea eduskuntavaaleissakaan. Demokratian valopilkku Pertti "Veltto" Virtanen nimittäin ponkaisi Arkadianmäelle Perussuomalaisten listoilta 2.000 eurolla, josta siitäkin 500 euroa tuli omasta taskusta ja toinen laskennallinen viisisatanen oli talkootyötä. Sentään tonnin edestä oli Veltto saanut jonkun maksamaan lehtimainoksiaan.

A Horse With No Name

Blogeissa ja netissä ylipäätäänkin on viime päivinä kirjoitettu paljon moderoinnista, anonyymiydestä ja ilmaisunvapaudesta. Eilen asiaan kantaa otti myös Julkisen Sanan Neuvosto (JSN). Neuvosto suosittelee, että lehtien ja televisio- sekä radiokanavien keskustelupalstojen viestit seulotaan ja tarvittaessa muokataan verkossa etukäteen. Asian juridisesta puolesta kiinnostuneen kannattaa lukea Kemppisen blogimerkintöjä kommentteineen, IT-ekspertin näkemystä kaipaavaan taas Haakanaa.

Yksi puoli asiassa on tällaisen etukäteisseulonnan ja "tarvittaessa muokkaamisen" edellyttämä tähtitieteellinen työmäärä. Mikäli verkkokeskustelu nykyisessä laajuudessaan halutaan saattaa kontrollin alle, täytyy jostain löytyä hirveä kasa rahaa ja valtava määrä ihmisiä palkattavaksi näihin sensoritehtäviin. Poliisin valittaessa työvoima- ja resurssipulasta on suorastaan absurdia, että samaan aikaan Espoon poliisi jäljittää Susan Kurosesta nettiin "alatyylisiä" kirjoituksia kirjoittaneiden todellisia henkilöllisyyksiä. Mikäli netti-ilmaisu halutaan saada kuriin ja herran nuhteeseen, jää ainoaksi vaihtoehdoksi anonyymien ja ennakkoon moderoimattomien palstojen lopettaminen kerta kaikkiaan.

Netin anonyymiys on kaksiteräinen miekka. Kun ihmiset eivät joudu vastaamaan kommenteistaan omalla nimellään, konfliktinhakuisuus lisääntyy ja kynnys kirjoitella ns. mitä sylki suuhun tuo alenee. Nickin suojista on helppo parjata, kun seurauksia ei ole tiedossa. Toisaalta on niinkin, että jo se seikka, että äärimielipiteitä esitetään nimimerkillä, laskee niiden tehoa merkittävästi. Kaiken kaikkiaan kuitenkin juuri anonyymiys on ollut netin ja sen virtuaaliyhteisöjen kehityksessä yksi tärkeimpiä voimia. On maita, joissa ilman anonymiteetin suojaa ei olisi kirjoitettu nettiin riviäkään, ja kyllä meillä Suomessakin löytyy sellaisia asioita, joissa valtavirrasta poikkeavan oman mielipiteen esittäminen omalla nimellä voi aiheuttaa yksilötasolla rankkoja seurauksia.

Esimerkiksi vaikkapa Suomi24, Ilta-Sanomien keskustelut, historiaverkko Agricolan keskustelupalsta ja Jatkoaika.comin moninaiset mielipideketjut ovat merkittäviä kansalaiskeskustelun foorumeja, vaikka ajoittain ns. kohinaa onkin paljon ja vaikka osan keskustelijoista esiintyminen todistaakin, etteivät he arvosta näiden palstojen kautta saamaansa mahdollisuutta näkemyksensä esittämiseen.

Väittäisin, että niin nettisensuurin koventamista vaativien kuin keskusteluihin erilaista älyllistä saastaa tuottavienkin näkemysten taustalta löytyy pohjimmiltaan puutteellinen ymmärrys internetin luonteesta inhimillisen toiminnan muotona ja foorumina. Sensuurihakuiset näkevät netin pelkkänä perinteisten tiedotusvälineiden kentän laajennuksen, eräänlaisena sähköisenä sanomalehtenä, jossa tapahtuvaa ilmaisua on kontrolloitava samalla tavalla kuin printtijulkaisujakin. Nimimerkin suojista herjauskampanjoja käyville ja/tai ihan pelkkää alatyylistä tuubaa netin palstoille kirjoitteleville netti taas on kuin miesten vessan seinä, johon voi itseään ja ehkä muitakin huvittaakseen kirjoitella törkeyksiä. Mitä pöyristyttävämpää tekstiä, sen parempi.

Ideaalitilanteessa internetiin suhtauduttaisiin näkö- ja kuuloaistien avulla havainnoitavana todellisuuden uutena sähköisenä muotona, joka on tarjonnut ihmisille valtavan määrän uusia foorumeja keskustelulle, kanssakäymiselle ja organisoitumiselle. Yritykset alistaa tämä virtuaalinen maailma viranomaiskontrollin alle on yhtä realistinen ja mielekäs kuin ajatus siitä, että fyysisessä maailmassa ryhdyttäisiin monitoroimaan esimerkiksi kaikkien yhdistysten ja ihmisryhmien sisäisiä keskusteluja. Samalla tavoin kuin fyysisessä maailmassa myös virtuaalimaailmassa ihmisten kuitenkin tulisi myös itse ajatella puheidensa ja käyttäytymisensä seurauksia.

Kysymys on tietysti äärimmäisen monisyinen ja vaikea. Se on kuitenkin mielestäni selvää, että jos netin anonymiteettiä nyt yritetään lainsäädäntöteitse murtaa ja ennakkosensuurista vapaata nettikeskustelua suitsia, ammutaan kärpästä tykillä ja aiheutetaan paljon haittaa. Nettiyhteisöllä itselläänkin tietysti on vastuunsa asiassa ja myös keinonsa vaikuttaa. Ilmaisunvapaus ei tarkoita sitä, että kaikki mahdolliset aggressiot ja ennakkoluulot on pistettävä eetteriin. Laki kuitenkin turvaa sen, että vapaaseen keskusteluun kuuluu myös oikeus esittää kontroversiaalisia ja epämiellyttäviäkin mielipiteitä.

Kirous

Niin siinä sitten taas vain kävi. Kahdeksan arvokisafinaalia, seitsemän tappiota. Kultauskon palasia ensi vuotta varten kerätessä pieni toivo vielä kohdistuu NHL-pleijareihin, mutta synkkiä pilviä on sielläkin kohonnut taivaalle. Ottawa johtaa ottelusarjaa Toni Lydmanin ja Teppo Nummisen Buffaloa vastaan 3-0, eikä liigan historiasta taida löytyä kuin yksi tai kaksi kertaa, jolloin kolme ottelupalloa eivät ole tällaisessa johdossa olleelle riittäneet.

Jälleen kerran näyttää tie nousevan pystyyn myös Teemu Selänteen edessä: viime yönä Detroitin punasiivet pöllyttivät ankkojen höyheniä näiden kotilammella peräti lukemin 0-5. Suomalaisen kiekkoilun suureen tarinaan sopivalla tavalla Selänne on viime otteluissa ollut kuin varjo itsestään, kun hänen päälleen on liimautunut ruotsalainen postimerkki nimeltä Nicklas Lidström. Suomalaisittain ilahduttava seikka oli se, että Valtteri Filppula osallistui Red Wingsien paidassa tähän teurastukseen kunnon kontribuutiolla (1 maali, 1 syöttö) ja valittiin ottelun tähdistöön. 1984 syntynyt Filppula kuuluu samaan ikäryhmään kuin asiantuntijoiden Moskovan jälkeisanalyyseissä Suomi-kiekon seuraavaksi suureksi sukupolveksi nostamat Tuomo Ruutu, Kari Lehtonen ja Mikko Koivu.

Edellisen kirjoituksen kommenttipalstalla eräs anonyymi kirjoittaja yritti (onnistuneesti) vääntää puukkoa bloginpitäjän henkisissä haavoissa "Marskimarssia" mukailemalla. Jatketaan teemalla ja vastataan hänelle samaan defaitistis-poeettiseen tyyliin.

Niin laski taas Erkan silmäluomi:
oli mustana taivas ja hävinnyt Suomi,
oli katkennut Koivu ja tylsynyt teräs,
ja Lehtonen maalista kiekkoja keräs.

Ei Jerekään kanukeille mitään voinut,
ei taaskaan finaalissa Maamme-laulu soinut,
Oli vaahterasiirapissa jellonan turkki,
Taas riittää egolle pienempikin purkki.

Oli rinnassa pelko ja kaulassa sisu
ja Suomen leijona — naukuva kisu!
Konkurssin paljasti seikka se, että
valui Kurrinkin silmästä kyynelten vettä.

Että kirottu Saravo sen tehdä tohti!
Kun Nashin Rick ryntäsi Lehtosta kohti!
Että osaakin olla niin karhumainen
tuo lapsekas hyökkääjä kanadalainen.

Otur, olycka — de' va' de' som igen hände
och de' va' bara skit som NHL hit sände!
Kummolan mieltäkin tappio painaa:
on hän taistellut usein ja pian jo vainaa.

Valan kerran hän vannoi: Mailani hyllyyn
panen vasta sitten kun viimeiseen myllyyn
on kamppailtu, kaaduttu — osa niin rehti —
kun hiljaa on Sihvosen Urheilulehti.

Torjuntavoitto

Amerikkalaisten hieno sanonta "all bets are off" pätee tänään minuun. Aiemmin illalla televisiovastaanottimiensa ääreen linnoitautunut kotirintama joutui todistamaan, kuinka kodin, uskonnon ja isänmaan verkolla ympäröity ja punaiseksi maalatuilla metalliputkilla kehystetty etäispesäke oli kauhistuttavalla ja raakalaismaisella tavalla uhattuna. Kansamme rauhaarakastavaa perusluonnetta katalalla tavalla halveksuen vyöryi päällemme punainen hyökyaalto toisensa jälkeen kuin osasto huippuunsa rasvatun kommunistisen sotatalouden tuottamia T-34 -panssarivaunuja. Viimeisen Salpa-linjan pitämisen vastuulleen saanut jäinen jääkäriupseeri K. Lehtonen kuitenkin totesi talonpoikaisen rauhallisesti taistelevansa Candida pro causa ense candido ja veti polvensa yhteen muodostaen läpipääsemättömän muurin ns. palikoista sisään yrittävän kiekon tielle samaan tyyliin kuin aikanaan Lotta Svärd -järjestön edustajat vähän toisenlaisissa pakkopelitilanteissa ja vähän muiden kuin Paavo Rintalan kirjoittamissa teoksissa.

Yhtä oikeutetusti ja voimassaolevaa lainsäädäntöä noudattaen kuin sotasyyllisyystuomiot kärsittäväksemme tulleet kohtuuttomat rangaistukset olivat lähellä johtaa tuhoutumiseen. Mikä ironisinta mutta myös surullisinta, tuomion nuijaa heilutti suomalaisten selän takana piileskelyn todelliseksi kansalliseksi traditioksi kehittänyttä Ruotsia edustanut lainvalvoja. Kiiluvasilmäisen komissaari Malkinin johtama hyökkäys tuotti osittaisen läpimurron, mutta poikamme eivät masentuneet. Vaihtoehtoja ei ollut. Maa (ja sen päälle valmistettu jää), jolla taisteltiin, oli pyhää. Koko kansainvälisen yhteisön ja itsensäkin hämmästykseksi urhomme onnistuivat vain vähän myöhemmin vastahyökkäyksellään tekemään aivan yhtä suuria tuhoja vastustajan leirissä, vaikka suurvalta olikin tässä vaiheessa pystynyt kehittämään miesylivoimansa omalla rintamalohkollamme täysin toisenlaista lopputulosta ennustavaksi.

Joukkueemme sulki rivinsä kuin kansakunta vuonna 1939-1940 ulkoisen uhan alla. Keskinäinen kilpailu ja epäharmonia, olivat ne sitten tulosta eriseuraisuuden tai muuiden ristiriitojen tulosta, unohdettiin kuten aikanaan vuoden 1918 verinen perintö. Punaisen kiekkoarmeijan suuroffensiivi pysähtyi Suomen port(e)ille, ja maailmanvallankumous jäi tekemättä. Laidoilla rajattu, tällä kertaa enemmän sinisellä kuin punaisella värillä maalattu Tali-Ihantala kääntyi voittoisaksi, kun lento-osasto Koivu tuhosi koko vastustajan yhdellä tarkkaan suunnatulla syöksypommilla.

Ehkäpä tämän pitikin mennä näin. Venäläisen kansakunnan tasolla taistelun pronssimitalista voi nähdä loogisena jatkona taistelulle pronssipatsaasta. Tälläkin kertaa paraatimarssi Helsinkiin jäi haaveeksi, eikä taaskaan ollut tarjolla muuta kuin jäistä helvettiä. Niin kuin sanotaan, sitä saa mitä tilaa. Tsuhna on aina tsuhna, vaikka bortsch-keitossa paistaisi! Huomenna, kun Vladimir-tsaarin silmissä neuvostokiekon Gorbatshoveiksi (tai ehkä jopa Trotskeiksi) muuttuneet Vjatseslavit Fetisov ja Bykov sekä Vladislav Tretjak luovat toisiinsa kosteita katseita Grand Putin Railwaysin Siperian-asemalla, Hodinka-hallissa nähdään jäinen maihinnousu, jota kiekkofanien lisäksi kannattaa tulla seuraamaan myös maantieteilijöiden, biologien, antropologien ja kasvitietelijöiden. Silloin nimittäin näemme, kuinka kärpän varjelema leijona pyyhkii takapuolensa vaahteralehteen! Ensi kertaa sitten vuoden 1995 jäinen erillissota tuokoon meille kylmän sodan voiton!

Hard Puck Hallelujah!

Kazanin lumileopardit

Moskovasta löytyy muutakin kuin Neuvostoliiton suurvalta-aseman perään haikailevia ja muiden asioihin innokkaasti puuttuvia poliitikkoja. Jo puolitoista viikkoa käynnissä olleet jääkiekon MM-kisat alkavat pikku hiljaa muuttua mielenkiintoisemmiksi, kun tosipelit lähestyvät. Veikkaaja-lehti nimesi Suomen jopa maailmanmestarisuosikiksi, mutta tähän saakka nähtyjen pelien perusteella suosikit löytyvät kuitekin muualta. Suomi ei näytä pystyvän karistamaan vanhaa vaivaansa, maalinteon vaikeutta, yhtään mihinkään. Huippuluokan maalivahtipeli ei auta, jos kenttäpelaajat eivät saa värkätyksi ainokaistakaan kassia, niin kuin kävi Ruotsi-pelissä. Jatkoa sai myös Ruotsi-otteluiden traumalista, kun muuten loistavasti pelannut Kari Lehtonen imaisi lähes tommysalomaiseen tyyliin sisään kiekon, joka olisi mennyt sekä yli että ohi maalin.

Eilen USA:n tyrmännyt Kanada ja ennen kaikkea isäntämaa Venäjä näyttävät pelottavan vahvoilta. Mikäli Venäjä hoitaa keskiviikkona Tshekin ja Suomi torstaina USA:n, niin kuin vedonlyöntikertoimet antaisivat olettaa, saa Suomi välierässä vastaansa puhtaalla pelillä alku- ja jatkosarjan hoitaneen punakoneen. Maalivahtilegenda, Venäjän jääkiekkoliiton presidentti Vladislav Tretjak on luvannut itselleen Putinille, että mestaruus jää nyt Venäjälle. Kun isäntämaa edellisen kerran voitti MM-kultaa, tapahtui tämä Moskovassa vuonna 1986 ja kaukalossa viiletti vastustajissaan silkkaa kauhua herättänyt CCCP. Ratkaisumaalin iski Vjatseslav Bykov, joka nyt toimii Venäjän päävalmentajana. Myös neljänneksi sijoittuneen Suomen kannalta kisoista tuli ikimuistoiset, kun Ruotsin Anders "Masken" Karlsson iski vielä viimeisen minuutin alkaessa turvallisessa 4-2 johdossa kohti ensimmäistä arvokisamitalia matkanneiden leijonien verkkoon kaksi maalia. Tv-haastattelussa hädin tuskin koossa pysynyt päävalmentaja Rauno Korpi pääsi nauttimaan mitalikahveja vasta 21 vuotta myöhemmin, kun hänen tyttärensä Kiira Korpi voitti taitoluistelussa EM-pronssia.

MM-kisojen kannalta on ollut siunauksellinen asia, että kisat pelataan Moskovassa. Kaupungissa vallitsee kiekkohuuma, jonka kaltaista harvoin näkee usein väjhän aneemisiksi jääneissä maailmanmestaruuskisoissa. Venäjän peleissä tupa on ollut joka ottelussa täynnä ja "Ros-si-ja! Ros-si-ja!"-huutomyrsky on varmasti saanut heikkohermoisemmat vastustajat puristamaan mailaansa entistä tiukemmin. Jotkut ovat nähneet kiekkohuumassa Putinin Venäjälle ominaista aggressiivista nationalismin hyökyäkin, mutta itse uskon selityksen löytyvän lähempää itse peliä. Venäjällä on upeat kiekkoperinteet, ja nyt kun vuosikausien ajelehtimisen jälkeen myös peli näyttää osuneen uomiinsa, ei ihme, että fanit ovat innoissaan. Kyllä siinä itselläkin kylmien väreiden saattelema kiekkonostalgia nousee pintaan, kun yhä vielä säveleltään paremmin Gimn Sovetskogo Sojuzana tunnettu Gosudarstvennyi gimn Rossiiskoi federatsii pärähtää soimaan:

Venäjä, pyhä mahtimme!
Venäjä, rakastettu maamme!
Mahtava tahto ja suuri maine
ovat ikiaikainen perintösi!

Jos vielä maailmanpolitiikan alalla nämä sanat edustavatkin enemmän toiveajattelua, jääkiekossa ne näyttävät ainakin tämänkertaisen maajoukkueen otteiden perusteella olevan täyttä totta. Mielenkiintoista on sekin, että Venäjän nykykiekosta löytyy linkkejä vanhaan punakoneeseen ainakin yhtä paljon kuin Putinin hallinnon ja ideologian sekä punaisen Kremlin välillä: Bykov päävalmentajana, Sergei Nemtshinov (ex-CCCP, ex-TsSKA, ex-Krylja Sovetov) apuvalmentajana, Tretjak kiekkoliiton pomona, 1980- ja 1990-lukujen superpakki sekä harvinaisen triplan (Stanley Cup, olympiakulta, MM-kulta) haltija Vjatseslav Fetisov urheiluministerinä. Samalla tavalla kuin Neuvostoliitto tuki huippu-urheilua massiivisesti maan kansainvälisen imagon kiillottamisen ja kansallisen yhteenkuuluvaisuuden tunteen rakentamisen nimissä, myös nyky-Venäjä luottaa urheilun yhdistävään voimaan. Uuden Hodinka-hallin rakentamiseen paloi 80 miljoonaa euroa, joka pulitettiin kokonaisuudessaan julkisista varoista.

Penkkiurheilijan kannalta mukavimmat yhtäläisyydet nyky-Venäjän ja vanhan meiningin väliltä löytyvät kuitenkin jäältä: parhaimmillaan Venäjän peli on ollut uskomattoman taidokasta ja ihailtavaa seurattavaa. Esimerkiksi eilisessä Ruotsi-ottelussa Ak Bars Kazanin superketju Danis Zaripov-Sergei Zinoviev-Aleksei Morozov esitti ajoittain sellaista pyöritystä, että oksat pois. Varsinkin 4-2 maali toi mieleen Vladimir Krutovin, Sergei Makarovin ja Igor Larionovin jäisen pyörremyrskun 1980-luvun parhailta vuosilta: ensin Zinovjev painoi heittämällä ohi ruotsalaispakista kulmaan kiekon perään, vilkaisi matkalla kerran olkansa yli taaksepäin, syötti kulmasta rystyltä maalin eteen suoraan Morozovin lapaan, joka iski kiekon one-timerilla verkon perille. Ruotsin veskari Ersberg ei varmasti ehtinyt edes tajuta, mitä tapahtui. Seuraavaan peliin venäläiset saavat vielä takaisin riveihinsä pelikieltoa kärsineen Washington Capitalsin tähtihyökkääjä Aleksanderin Ovetshkinin, joka iski taalaliigassa kuluneella kaudella tehot 46+46. Etukäteen ongelmaksi ajateltu maalivahtipelikin näyttää hyvältä, kun Aleksander Eremenko on löytänyt huippuvireen.

Ei käy Tshekkiä kateeksi. Jos Suomi kohtaa välierässä Venäjän, on leijonienkin pystyttävä nousemaan aivan uudelle tasolle voittaakseen. Valmennusjohdon kannattaa ehkä myös soittaa Mika Noroselle, joka vartioi Ak Bars Kazanin maalia tällä kaudella. Morozovin, Zinovievin ja Zaripovin metkujen lisäksi Nortti saattaisi tietää jotain myös joukkuetoverinsa Eremenkon heikoista kohdista. Siltä varalta, ettei tänäkään vuonna tavata torilla, on toinen silmä hyvä pitää NHL:n pudotuspeleissä. Jo nyt on nimittäin selvää se, että Stanley Cupin finaaleissa pelaa ainakin yksi suomalainen. Läntisen konferenssin finaalissa vastakkain asettuvat nimittäin Teemu Selänteen Anaheim ja Valtteri Filppulan Detroit Red Wings. Itäisen konferenssin finaalistakin saattaa sinivalkoista väriä olla matkalla kohti loppuottelusarjaa, mikäli Teppo Nummisen ja Toni Lydmanin Buffalo Sabres onnistuisi raivaamaan Ottawa Senatorsin tieltään. Mikäpä olisi komeampaa kuin nähdä finaalissa suomalaisen jääkiekon todelliset toteemit, aikoinaan yhdessä jo kuopatun Winnipeg Jetsin riveissä pelanneet Selänne ja Numminen.

Suomalaisen kiekkofanin kannalta asiat voisivat olla huonomminkin: Stanley Cup tulee 50-prosenttisella todennäköisyydellä, eikä se MM-kultakaan ihan mahdoton ole, joskaan Moskovan turnajaisissa ei ainakaan tähän saakka nähdyn perusteella liikuta ihan samoissa prosenteissa.