Urotekoja Baijerissa

Suomalaiset soutavat Pekingin olympialaisissa. Sanna Stén ja Minna Nieminen etenivät juuri Münchenissä soudettavien MM-kisojen välierävaiheesta A-finaaliin, eli varmistivat sijoituksensa kuuden joukossa. Olympialaisten maapaikka menee kahdeksalle nopeimmalle, joten tämä homma on sillä selvä. Suomalaiskaksikko souti oman eränsä kakkoseksi ja oli toiseksi nopein kuudesta finaaliin selvinneestä venekunnasta.

Suomalaisten välierä:

Rank Boat 500 m 1000 m 1500 m Finish
1 AUS 1:42.21 (2) 3:27.77 (2) 5:14.58 (2) 7:00.02
2 FIN 1:41.51 (1) 3:26.72 (1) 5:13.12 (1) 7:00.47
3 DEN 1:44.77 (5) 3:31.00 (5) 5:17.52 (4) 7:00.69
4 CAN 1:42.76 (3) 3:28.99 (3) 5:17.14 (3) 7:04.52
5 POL 1:43.00 (4) 3:29.64 (4) 5:17.84 (5) 7:06.45
6 JPN 1:45.05 (6) 3:31.50 (6) 5:19.95 (6) 7:09.24


Toinen välierä:

1 CHN 1:41.85 (2) 3:27.42 (1) 5:14.58 (1) 7:01.61
2 GRE 1:42.83 (3) 3:28.95 (4) 5:15.00 (2) 7:01.74
3 GER 1:41.55 (1) 3:27.94 (2) 5:16.99 (4) 7:02.95
4 ITA 1:43.97 (6) 3:29.21 (5) 5:16.57 (3) 7:05.28
5 USA 1:43.07 (4) 3:28.25 (3) 5:18.32 (5) 7:05.98
6 GBR 1:43.72 (5) 3:30.66 (6) 5:19.23 (6) 7:07.07

Stén-Nieminen johtivat koko matkan, mutta toisin kuin muut joukkueet, eivät näyttäneet ottavan kaksistakaan loppukiriä, jolloin australialaiset tulivat lopussa ohi. Merkityksellisempää on kuitenkin se, että suomalaisten keskitahti oli 32.7 vetoa minuutissa, kun se muilla oli välillä 35-37. Lukema 32.7 on todella matala, kun ottaa huomioon, että soudetaan MM-kisojen välieriä. Alhaisen keskitahdin perusteella teen sen johtopäätöksen, että Sannalla ja Minnalla oli vielä käyttämättä yksi vaihde kokonaan. Sunnuntaina finaalissa heidänkin keskitahtinsa tulee olemaan jotain aivan muuta. Ilmassa on vahvaa arvometallin käryä.

Eikä tässä vielä kaikki. Olympiaprojektin kolmas nainen Ilona Hiltunen otti eilen A-finaalipaikan naisten kevyen luokan yksikössä. Tässä lähdössä ei olympiapaikkoja ole jaossa, koska sitä ei rinkulakisoissa soudeta, mutta todella kovan luokan saavutuksesta silti on kyse. Itse en muista suomalaisesta soutuhistoriasta yhtään ainoaa kertaa, että MM-kisoissa olisi ollut kaksi joukkuetta A-finaalissa. Valmentaja Veikko Sinisalon kelpaa nyt paukutella henkseleitä: kaikki valmennettavat mitalitaistoissa.

Vaikka Ilonan finaalipaikka oli hienoinen yllätys, on huomisessa finaalissa kaikki mahdollista. Tehdäänpä samanlainen aikavertailu:

Ilonan välierä:

Rank Boat 500 m 1000 m 1500 m Finish Lane
1 CAN 2:05.45 (1) 4:16.49 (1) 6:30.83 (1) 8:41.05
2 CRO 2:11.26 (6) 4:23.49 (6) 6:36.85 (4) 8:44.44
3 FIN 2:09.48 (4) 4:21.11 (3) 6:34.93 (2) 8:44.71
4 DEN 2:09.07 (3) 4:21.92 (4) 6:36.51 (3) 8:44.77
5 AUT 2:07.76 (2) 4:20.38 (2) 6:39.31 (5) 8:54.16
6 SUI 2:10.66 (5) 4:23.17 (5) 6:39.73 (6) 8:55.46


Toinen välierä:

1 USA 2:04.76 (1) 4:13.60 (1) 6:23.83 (1) 8:37.49
2 NED 2:08.29 (2) 4:18.09 (2) 6:29.21 (2) 8:42.01
3 GBR 2:10.46 (5) 4:19.38 (3) 6:30.89 (3) 8:42.32
4 FRA 2:08.76 (3) 4:21.76 (4) 6:33.71 (4) 8:48.23
5 GER 2:12.57 (6) 4:23.59 (6) 6:37.48 (5) 8:50.64
6 ITA 2:09.62 (4) 4:23.10 (5) 6:39.92 (6) 8:57.31

Ylivoimaisen voiton toisessa erässä ottanut amerikkalaissoutajaa lukuunottamatta kaikki ovat runsaan kolmen sekunnin sisällä. Aikavertailussa Ilonalla on kolmanteen sijaan matkaa 2.4 sekuntia yli yhden veneenmitan verran. Sen umpeen kurominen vaatii täydellistä onnistumista, mutta ei ole mahdotonta.

Suomalaisten finaalit soudetaan seuraavasti

Ilona Hiltunen, LW1X, lauantaina 1.9. kello 13.25 Suomen aikaa.

Sanna Stén-Minna Nieminen, LW2X, sunnuntaina 2.9. kello 15.00 Suomen aikaa.

Eurosport näyttää lauantaina kisoista tunnin koosteen 16.30-17.30. ja sunnuntaina tunnin liveactionia 16.00-17.00. eli valitettavasti taitavat jäädä suomalaisten otteet sitä kautta näkymättä. Internet kuitenkin auttaa tässä, sillä kv. soutuliiton sivuilla on tarjolla vinha GPS-live sovellus, josta kisoja voi seurata reaaliajassa graafisena esityksenä. Ks. osoitteet alla.

Linkkejä asiasta kiinnostuneille:

MM-kisojen tulossivu

GPS-live kilpailuseuranta

Veikko Sinisalon blogi, jonne jätetyt kommentit ja kannustukset päätyvät soutajien tietoon

Kisajärjestäjien viralliset sivut

Penkkiurheilua

Osakassa käytävien yleisurheilun MM-kisojen mitalisaldo näyttää Suomen osalta yhä pyöreää nollaa. Mitalisuosikiksikin povattu Frantz Kruger ei päässyt edes kiekon finaaliin, Olli-Pekka Karjalainen taas jäi moukarissa yhdeksänneksi. Janne Holmén juoksi maratonilla hatun noston arvoisesti yhdeksänneksi, mutta mitali taitaa nyt enää olla vain Tero Pitkämäen varassa.

Samanaikaisesti Osakan kanssa kilpaillaan Münchenissä soudun MM-kisoissa. Kansallisen itsetunnon kohotusta etsivien kannattaakin alkaa pikku hiljaa suunnata ainakin toinen silmä sinne päin. Tänään aamupäivällä soudetuissa alkuerissä Suomen naisten kevyt pariairokaksikko, vuoden 2005 MM-pronssimitalistipari Sanna Stén - Minna Nieminen nimittäin voitti oman alkueränsä ja eteni suoraan välierävaiheeseen. Voitto ei tullut aivan ketä tahansa vastaan, sillä samassa erässä souti hallitseva maailmanmestari Kiina parilla Dongxiang Xu - Haixia Chen. Kiinalaisista Xu souti viime vuonna Poznanin maailmancupissa siinä kaksikossa, joka pisti veneluokan aikaisemman ME-ajan roskakoppaan sekuntikaupalla. Kiinan sisäisissä karsinnoissa Xun viimevuotinen pari Shimin Yan osoittautui Cheniä hitaammaksi. Kiinalaisilla on tältä kaudeltaan takanaan maailmancupin osakilpailujen voittoja.

Suomalaiset ovat nyt ensimmäistä kertaa tällä kaudella vaaditussa painossa eli 57 kilossa. Maailmancupeissa he soutivat avointa luokkaa ja olivat sielläkin kärkisijoilla, eli vauhtia riittää. Kiinalaiset lähtivät Müncheniin ehdottomat ennakkosuosikin paineet hartioillaan, joten Minnan ja Sannan aloitus lupaa todella hyvää. Varsinkin kun he perinteisesti aloittavat regatat tahmeasti ja löytävät parhaan vauhtinsa vasta viikon edetessä. Alkueristä välieriin menneet kuusi venekuntaa olivat kaikki aikavertailussa noin kolmen sekunnin sisällä, joten kovin pitkälle meneviä ennustuksia ei vielä tämän vaiheen perusteella voi tehdä muuta kuin sen, että kisa mitaleista tulee olemaan tiukka.

Pariairokaksikko on naisten ainoa kevyen luokan olympialähtö, eli toisin sanoen kaikki maailman parhaat kevyen luokan naissoutajat soutavat juuri tässä lähdössä. Kahdeksalle parhaalle napsahtaa nyt Münchenistä maapaikka olympialaisiin. Kun Minna ja Sanna tämän paikan nyt kotiin hoitavat, tarkoittaa se sitä, että suomalainen soutu on Pekingissä mukana olympialaisissa 12 vuoden tauon jälkeen. Atlantassa 1996 mukana olivat Tomas Söderblom ja Laila Finska, mutta sen jälkeen olympiapaikat ovat menneet ohi suun. No nyt on onneksi heittää peliin kunnon iso tykki.

Suomalaisten valmentaja Veikko Sinisalo raportoi kisajoukkueen kuulumisista omassa blogissaan. Münchenistä ja muustakin soutuun liittyvästä näyttää kirjoittelevan myös Suomen Soutuliiton koulutus- ja valmennuspäällikön tehtävät MM-regatan jälkeen jättävä ja Australiaan lähtevä Jani Heino.

Psycho therapy

Keskiviikkoiltana TV1:n Dokumenttiprojektissa nähtiin hieno Ramones-dokumentti End of the Century: The Story of the Ramones. En ollut pätkää ennen nähnyt, ja kyllä oli erikoinen kokemus. Johnny Ramone osoittautui vääpelinkaltaiseksi käskyttäjäksi, joka yritti pitää moneen suuntaan oireilevan bändin kasassa ja hoiteli tiukasti busineksiä. Joey oli juuri sellainen friikki kuin olin kuvitellutkin, surumielinen uneksija, joka taisi olla kotonaan vain lavalla. Dee Dee vaikutti lähes infantiililta ADHD-tapaukselta, joka eli täysin hetkessä. Useampaan kertaan vaihtuneet rumpalit sitten yrittivät vaihtelevalla menestyksellä pitää puoliansa tämän kolmikon keskinäisissä ristiriidoissa.

Hommasta oli glamour kaukana. Nämä todelliset työn sankarit heittivät 22 vuotta (1974-1996) jatkuneen uransa aikana käsittämättömät 2263 keikkaa saavuttamatta milloinkaan suuren luokan mainstream-menestystä. Tarinaan kuuluu, että he kävivät istuttamassa punkin siemenen Englantiin, josta sitten 1970-luvun lopulla ponnahti pinnalle Sex Pistolsin, Clashin ja Damnedin kaltaisia bändejä. Nykyään Ramonesin valtavan vaikutuksen tunnustavat kaikki, ja onpa bändin t-paidasta tainnut kehkeytyä jonkinlainen tietynlaisen elämäntavan ja asenteen symboli.

Dokumentissa kuvailtiin ansiokkaasti, kuinka suu auki jengi oli kuulleessaan Ramojen äänivallin ensimmäistä kertaa. Kovasti korostettiin sitä, kuinka koskaan aikaisemmin ei ollut ollut mitään vastaavaa. Tässä rohkenisin olla vahvasti eri mieltä. Ramonesin lähiesikuvat ja edeltäjät löytyvät tietysti Stoogesin, MC5:n ja New York Dollsin kaltaisista bändeistä, mutta todellisuudessa juuret löytyvät jo kauempaa ja itse asiassa hyvin täsmällisestä paikasta eli Beach Boysista. Muutettavat muuttaen ja rock-musiikin ajallisen kehityksen huomioiden esimerkiksi Rock'n'Roll High School, Blitzkrieg Pop ja I Wanna Be Your Boyfriend olisivat aivan hyvin voineet olla myös Beach Boysin kappaleita. Kääntäen Ramonesin tuotanto muistuttaa monessa kohtaa Surfin' Safaria, I Get Aroundia ja Fun, Fun, Funia. Ja ovathan Ramot rantapoikia myös coveroineet. Molemmat oman aikansa parhaimmistoa edustavaa urbaania amerikkalaista poppia kukkeimmillaan.

Dokumentti herätti myös yhden omaelämäkerrallisen kysymyksen: miksi en nähnyt yhtään noista 2263 keikasta? Olin muistavinani, että 1990-luvun alkupuolella Ramones, Motörhead ja Iggy Pop heittivät Suomessa yhdessä kolme keikkaa, joihin kaverini menivät mutta minä en. Iggy Popin tilalla saattoi kyllä olla myös Anthrax, mutta Ramoista ja Motörheadista olen melko varma. Yritin etsiä netistä tietoja tästä kiertueesta, mutta vedin vesiperän. Blogin lukijoissa on alan harrastuneisuutta, sen tiedän varmaksi. Osaako joku kertoa asiasta enemmän?

Syy, miksi en mennyt tuota konserttia katsomaan, oli se, että samaan aikaan järjestettiin jotkut soutukilpailut, joihin osallistuin. Voitte uskoa, että myöhemmin, kun kävi selävksi että olympia- ja MM-mitalit jäisivät pelkiksi kangastuksiksi, on harmittanut tuo valinta aika lailla.

Tahroja paperilla

Stasi-, KGB- ja ns. Tiitisen listat pysyvät yhä kassakaapeissa, mutta onneksi kansakunnan tiedonjanoa sentään ei ihan täysin ole jätetty vaille epäilyttäviä nimilistoja. Tuoreessa Hymy-lehdessä on nimittäin julkaistu tuhansia nimiä kattava lista suomalaisista vapaamuurareista, noista symboliikan ja salaisten rituaalien nimiin vannovista vaikutusvaltaisista miehistä. Mukana on Hymyn mukaan paljon julkisuuden henkilöitä, mm. SOK:n pomo Kari Neilimo, it-miljonääri Jorma Terentjeff, Heikki Kinnunen ja Aake Kalliala. Listalla kuulemma on myös paljon professoreita, mutta myös toisenlaista tietoa Juhan af Grannin muodossa. Löytyypä tähän saakka tarkkaan päivänvalolta varjellulta listalta myös parhaillaan Helsingin käräjäoikeudessa Stasi- ym. -listojen julkaisemista vastaan taisteleva asianajaja Aarno Arvela.

"Työmiehen hiki ei haise muurareiden looseissa", kuuluu Hymyn päätoimittaja Esko Tulusto tiivistäneen. Vapaamuurarien nimien julkaisu toki on journalistinen merkkiteko, mutta kaikkia listoja ei yhteiskunnallisen avoimuuden esitaistelijana tässä tapauksessa kunnostautunut Tulustokaan ole halunnut julki. Helmikuussa 2000 TV1:n MOT-ohjelma kuvaili, kuinka suomalainen Toimittajaliitto oli aikanaan yksi kovimmista taistolaisuuden linnakkeista Suomessa ja hyvin altis Neuvostoliiton vaikutuspyrkimyksille. Taustamateriaalina MOT-toimittajat julkaisivat ohjelman nettisivuilla Toimittajaliiton jäsenluettelon vuosilta 1979-1981, minkä jälkeen useat liiton entisistä jäsenistä vaativat Yleisradiota poistamaan listan sivuilta. Julkisen palvelun yhtiö pelästyi ja lista katosi.

Yksi listan julkaisemista protestoineista oli juuri Tulusto, joka oli ollut yksi Toimittajaliiton epävirallisen johtotrion jäsen. Tämän elimen päävastuulla oli MOT-toimittaja Jouni Tervon mukaan aatteellisen propagandan levittäminen. Kun Tervo pyysi Tulustolta, joka toki ei ole pyrkinyt taistolaismenneisyyttään salaamaan, asiasta haastattelua, tämä kieltäytyi vedoten siihen, että hänen taustojensa penkominen vaarantaisi Hymy-lehden epäpoliittisen luonteen. Nykyisin nimiluettelo on nähtävillä journalismi.info -sivuilla. Mielenkiintoisia nimiä. Niitä lukiessa voi miettiä, oliko kyse vankkumattomasta vakaumuksesta vai Eskon tyttären Annan entistä bändiä Ultra Brata lainaten "houkutusten kiihottavasta mausta". Mene ja tiedä, kenen hiki missäkin haisee ja missä ei.

Suomalaista jatkuvuutta

Tänään alkoi Alpo Rusin korvausoikeudenkäynti Suomen valtiota vastaan. Aamu-tv:ssä professorit Seppo Hentilä ja Jukka Kekkonen pohtivat prosessin implikaatioita ja esille nousi ajatus valtiojohdon aloitteellisuudesta Venäjän suuntaan KGB-aineistojen saamiseksi suomalaisen tutkimuksen käyttöön. Itsekin pääsin aamun uutisissa tätä KGB-korttia nopeasti heilauttelemaan. Kansanedustajien piiristä tällaiselle aloitteelle voisi nostetta löytyäkin, mutta eipä taida ajatus nykyisissä ulkopoliittisissa konjunktuureissa ottaa tulta alleen.

Itä-Euroopassa menivät murroskaudella 1989-1991 nurin kokonaiset poliittiset järjestelmät. Kommunismin kauden jälkiselvittelyihin oli maissa luonnollisesti lähes pakon kaltaista poliittista painetta, ja esim. Saksassa ja Tshekissä luotiin nopeasti järjestelmä, jonka tarkoituksena oli estää salaisissa tiedustelupalveluissa ja informaattoreina hääränneiden pääsy julkisiin virkoihin. Toisissa maissa kuten Virossa ja Puolassa selvittely käynnistyi hitaasti, mutta eteni kuitenkin. Venäjä on tietysti (tässäkin asiassa) oma lukunsa. Neuvostoliiton perillisenä sillä oli ja on eniten hävittävää, joten taitaa olla turhaa kiinnittää liikaa toivoa KGB-aineistojen laajamittaiseen avautumiseen.

Vaikka Itä-Euroopassa järjestelmät kaatuivatkin alta, poliittisen eliitin pysyvyys oli suorastaan hämmästyttävää. Ei ollut tavatonta, että vanhat kommunistit nousivat uusin (ja joskus jopa vanhoin) tunnuksin takaisin vaikutusvaltaisiin asemiin vapaissa vaaleissa. Tätä tietysti selittää se tosiasia, että ihmisiä ei pystynyt vaihtamaan. Samaan aikaan kun uusien itsenäisten valtioiden nation-building -tehtävät painoivat päälle, oli käytettävissä olevan henkilöstön määrä rajallinen. Kommunismin ajan opposition edustajilla oli kyllä idealismia ja intoa, mutta harvemmin tarvittavia kontakteja ja asiantuntemusta.

Suomi ei ollut kansandemokratia eikä Kylmän sodan päättyminen johtanut meillä poliittisen järjestelmän vaihtumiseen, vaikka sidoksissa Neuvostoliittoon oltiinkiin. Meillä roskakoppaan lensi suomettumisen ajan epäterve poliittinen kulttuuri kotiryssineen ja pitkine lounaineen. Kulosaaren ja Tehtaankadun saunojen kiukaat lakkasivat kihisemästä ja poliittisia uratikkaita oli etsittävä aivan uusista suunnista. Uusiutuminen kävi suurelta osalta poliittista eliittiä hämmästyttävällä helppoudella, vaikka juuri kukaan ei vielä edes alkuvuodesta 1989 osannut odottaa, mitä tuleman piti. Kansainvälisen myllerryksen aikana monet katsoivat jopa viisaaksi olla penkomatta vanhoja. Yleiset syyt ja ajan tapa riittivät kuittaamaan erikoisemmatkin kuviot.

Hivenen samalla tavalla kuin toisen maailmansodan jälkeen Suomesta tuli erityistapaus myös Kylmän sodan jälkiselvittelyjen suhteen. Vaikka maan kovaa kohtaloa valvontakomission ja YYA:n kourissa onkin varsinkin 1991 alkaen kovasti valiteltu, kulki valkoisesta Suomesta toiseen tasavaltaan vahva linkki. Paasikivi kyllä vaati uusia kasvoja ja politiikassa niitä nähtiinkin, mutta esim. tieteen ja virkamieskunnan puolella nahanluonti jäi monessa tapauksessa kosmetiikaksi. Samalla tavalla mutta vielä huomattavasti vähemmän iskuja kärsineenä siirtyi suomettumisen kauden poliittinen ja kulttuurinen eliitti EU-Suomeen. Ns. Tiitisen listan ja Rosenholz-aineiston ympärillä leijuva epämääräinen salailun ilmapiiri on vain yksi tämän asiantilan oire.

Asiasta varmistuakseen ei tarvitse lähteä sen paremmin Berliiniin kuin Moskovaankaan. Aihepiiriin perehtymisen voi aloittaa vaikka tutustumalla Helsingin Sanomissa 19.9.1973 julkaistuun EEC-vapaakauppasopimusta vastustaneeseen vetoomukseen ja sen alta löytyviin nimiin. Sieltä löytyy pilvin pimein nykyisin integraation siunauksellisuuden nimiin korkeista asemistaan vannovia läntisyyden apostoleja. Läntisen kaupan lisäämistä vastustamassa sekä vastaavasti Neuvostoliiton ja SEV-maiden kanssa käydyn kaupan voimistamista olivat vaatimassa mm. nykyinen presidentti, Suomen pankin pääjohtaja, Ulkopoliittisen instituutin johtaja, Julkisen Sanan Neuvoston puheenjohtaja, parikin EU-parlamentaarikkoa, ex-ulkoministeri, entisiä ja nykyisiä kansanedustajia, pari ex-maaherraa, suurlähettiläitä, arvostettuja professoreja, yliopistorehtoreita, eturivin kirjailijoita, näyttelijöitä, muusikoita ja elokuva-alan ihmisiä, palkittuja journalisteja, kulttuuripolitiikan mahtinimiä, korkeita virkamiehiä jne.

Suomessa oli ei vain länsimaailman vaan koko maailman laajin ja poliittisesti laajapohjaisin joukkoliike DDR:n valtiolliseksi tunnustamiseksi 1960- ja 1970-lukujen taitteessa. Nykyisin arvovaltaista väkeä oli täällä tunnustamiskomiteassakin, mm. Tarja Halonen, joka tosin Hentilän mukaan joutui paikalle "aivan yllättäen ja sattumalta" tultuaan SAK:n lakimieheksi 1970. Henkilöjäsenten sijaan komiteaan kuului järjestöjä, kaikkiaan 41 erilaista suomalaisyhteisöä, jotka jäsenistönsä kautta edustivat ei enempää eikä vähempää kuin 1.5 miljoonaa suomalaista. Nykypolitiikan kannalta mielenkiintoista on, että mukana olivat keskustan ja SDP:n nuoriso- ja opiskelijajärjestöt. Suurimman joukkovoiman toi SAK. Komitean tavoitteena oli tehdä Suomesta ensimmäinen DDR:n tunnustanut länsimaa.

Jukka Tarkka on esittänyt Rusi-jutun kannalta mielenkiintoisen kuvauksen ajan ilmapiiristä:

Suomalaisia ei tarvinnut vakoilla. Heitä tulvi kilvan kertomaan sisäpiirin tietoja. Asiakirjoja ei liikkunut, rahasta puhumattakaan. Juttua kyllä riitti niin kauan kun kiuas kihisi ja olut kuohui. --- On oikeastaan aika kummallinen ajatus, että totuuden selvittämiseksi tarvitaan KGB:n ja Stasin paperit viimeistä silppurista pelastettua suikaletta myöten. Miten totuus voisi olla näiden rikollisjärjestöinä pidettyjen organisaatioiden hallussa? Suomettuminen tapahtui Suomessa. Jos sitä halutaan tutkia, on tutkittava suomalaisten toimintaa ja ajattelutapaa.

Ottaen huomioon DDR:n ystävien nykyisen vaikutusvallan Suomessa olisi tervetullutta, että yllä kuvatusta poliittisesta kulttuurista, sen vaikutuksista ja sen välttämättömyydestä käytäisiin maassamme laajempi yhteiskunnallinen keskustelu. Erilaisten nimilistojen kontrolloimattoman julkaisemisen väistämättä mukanaan tuomia julkisia ajojahteja ja poliittisia noitavainoja emme tarvitse, mutta ei tämä kyllä ihan vielä tälläkään ole selvä.