THE CONCEPT2 BOAT RACE
TULOKSET 2008-2011
JUNIORIT
1. Samuli Cederström 27:53.0 2:03.3 2010
2. Otso Siirilä 28:30.5 2:06.2 2010
3. Saku Siirilä 29:12.9 2:09.3 2010
4. Luukas Jokisipilä (1) 39:45.6 2:56.0 2011
5. Luukas Jokisipilä (2) 43:05.3 3:10.7 2010
NAISET
1. Ilona Hiltunen (1) 26:24.6 1:56.8 2011
2. Ilona Hiltunen (2) 26:32.1 1:57.4 2010
3. Marika Kivistö 26:38.0 1:57.9 2010
4. Marjaana Risku (1) 26:58.9 1:59.4 2011
5. Paula Jääskeläinen 27:13.2 2:00.4 2011
6. Marjaana Risku (2) 27:32.8 2:01.9 2010
7. Johanna Mäkelä 28:02.0 2:04.1 2011
8. Päivi Parikka-Sinisalo 28:35.2 2:06.5 2009
9. Teija Jokela 28:43.7 2:07.1 2010
10. Inna Nurmi 28:44.9 2:07.2 2011
11. Johanna Soini 28:46.8 2:07.3 2010
12. Teija Jokela 28:53.8 2:07.8 2011
13. Anne Kujala 29:34.7 2:10.8 2011
14. Aino Jalkanen 29:50.5 2:12.0 2011
15. Tiia Kujala 29:51.3 2:12.1 2010
16. Anu Hautasaari 30:04.1 2:13.1 2010
17. Nea Toivanen 30:05.2 2:13.1 2010
18. Johanna Keskitalo 30:05.9 2:13.1 2011
19. Johanna Kosunen 30:38.7 2:15.6 2011
20. Marianne Soikkeli 30:39.4 2:15.6 2011
21. Elisa Mikkilä 31:05.4 2:17.5 2011
22. Tiina Ven 31:10.0 2:17.9 2010
23. Anna Hellgrén 31:29.8 2:19.3 2011
24. Olga Moiseeva 31:47.1 2:20.6 2011
25. Reetta Ylöstalo 32:15.3 2:22.7 2011
26. Marita Lumiaho 32:31.2 2:23.9 2011
27. Pia-Sofia Yrjölä 36:27.4 2:41.3 2011
MIEHET
1. Juho Karppinen 22:15.4 1:38.4 2011
2. Heikki Keskinen (1) 23:00.7 1:41.8 2011
3. Heikki Keskinen (2) 23:09.6 1:42.5 2010
4. Toni Patrikainen 23:23.1 1:43.4 2011
5. Toni Pyykkö 23:25.8 1:43.6 2011
6. John Karlsson 23:30.0 1:43.9 2011
7. Aimo Sironen (1) 23:31.4 1:44.1 2011
8. Antti Järvinen 23:34.1 1:44.3 2010
9. Aimo Sironen (2) 23:41.8 1:44.8 2009
9. Jaakko Hasu 23:41.8 1:44.9 2010
11. Aimo Sironen (3) 23:45.8 1:45.2 2010
12. Matti Korpi 23:48.6 1:45.4 2010
13. Markku Jokisipilä (1) 23:55.5 1:45.9 2008
14. Riku Lehto 24:01.6 1:46.3 2010
15. Pekka Nieminen (1) 24:03.8 1:46.4 2010
16. Markku Jokisipilä (2) 24:04.1 1:46.5 2009
17. Jussi Koponen 24:05.7 1:46.6 2011
18. Markku Jokisipilä (3) 24:05.9 1:46.6 2011
19. Olli-Pekka Karppinen 24:11.2 1:47.0 2011
19. Pekka Nieminen (2) 24:11.2 1:47.0 2011
21. Petteri Aaltonen 24:13.7 1:47.2 2011
22. Juha Järvinen 24:14.0 1:47.2 2011
23. Crister Nyberg 24:15.1 1:47.3 2011
24. Markku Jokisipilä (4) 24:22.2 1:47.8 2010
25. Sami Ruoholahti 24:33.1 1:48.6 2011
26. Tomas Cervinka 24:44.1 1:49.4 2011
27. Jouko Lehtelä 24:49.1 1:49.8 2011
28. Mikko Tähtinen 24:53.0 1:50.1 2010
29. Panu Soitso (1) 24:55.5 1:50.3 2010
30. Hannu Liekola 24:55.7 1:50.3 2011
31. Jyrki Järvinen 24:56.0 1:50.3 2011
32. Panu Soitso (2) 25:01.3 1:50.7 2011
33. Panu Soitso (3) 25:08.4 1:51.2 2008
34. Mika Salonen 25:09.3 1:51.3 2010
35. Veikko Sinisalo (1) 25:09.7 1:51.3 2011
36. Jaakko Nieminen (1) 25:12.7 1:51.5 2011
37. Markku Saari 25:13.1 1:51.6 2010
38. Joonas Rokkanen 25:17.9 1:52.0 2010
39. Jaakko Nevalainen 25:18.1 1:52.0 2010
40. Kim Koskinen 25:20.0 1:52.1 2010
41. Seppo Peltola 25:21.8 1:52.2 2010
42. Osmo Mäntylä (1) 25:25.0 1:52.5 2010
43. Juho-Ville Saarela (1) 25:25.8 1:52.5 2011
44. Veikko Sinisalo (2) 25:28.6 1:52.7 2009
45. Jaakko Nieminen (2) 25:28.8 1:52.8 2010
46. Veikko Sinisalo (3) 25:29.1 1:52.8 2010
47. Juho-Ville Saarela (2) 25:35.5 1:53.3 2010
48. Osmo Mäntylä (2) 25:36.8 1:53.3 2011
49. Panu Soitso (4) 25:40.5 1:53.6 2009
49. Kai Ellfolk 25:40.5 1:53.6 2009
51. Olli Kumpulainen 25:51.7 1:54.4 2011
52. Pedro Pietiläinen 25:56.3 1:54.8 2011
53. Antti Saari 25:58.7 1:55.0 2010
54. Juha Nieminen (1) 26:00.8 1:55.1 2010
55. Hans Sandvik 26:09.0 1:55.7 2010
56. Kalervo Kujala 26:14.2 1:56.1 2010
57. Kalle Malin 26:14.9 1:56.1 2011
58. Erik Anderson 26:15.4 1:56.2 2008
59. Juha Nieminen (2) 26:20.2 1:56.5 2011
60. Jari Turkki 26:25.5 1:56.9 2011
61. Timo Pitkänen (1) 26:35.1 1:57.6 2010
62. Marko Perälä 26:47.0 1:58.5 2010
63. Vesa Ruuska 27:00.0 1:59.5 2010
64. Juha-Pekka Jokinen 27:06.6 2:00.0 2011
65. Timo Pitkänen (2) 27:09.1 2:00.1 2011
66. Kenneth Lassila 28:09.9 2:04.6 2010
67. Hannu Kaila 28:10.6 2:04.6 2009
68. Mikko Vahtera 28:30.6 2:06.2 2011
69. Rauli Lautkankare 28:35.2 2:06.5 2009
70. Pekka Petäjäniemi 28:38.4 2:06.7 2010
71. Veikko Sinisalo (4) 29:32.2 2:10.7 2008 (1x)
72. Marcus Bäckman (1) 29:34.3 2:10.9 2010
73. Marcus Bäckman (2) 29:53.7 2:12.3 2009
74. Elias Aarnio (1) 29:56.4 2:12.4 2011
75. Elias Aarnio (2) 29:58.8 2:12.6 2009
76. Matias Backlund 30:19.6 2:14.2 2011
77. Elias Aarnio (3) 30:20.0 2:14.2 2008
78. Mikko Syrjälä 31:31.3 2:19.5 2011
tiistaina, maaliskuuta 20, 2012
Kaikkien aikojen sankarit
Tässä eilen lupailemani lista kaikista 2008-2011 tehdyistä Oxford-Cambridge-kisamatkan 6779 metriä sisäsoututuloksista. Ensimmäinen lukema on kokonaisaika, toinen 500 metrin keskivauhti, kolmas suoritusvuosi. Useampia kertoja vetäneiden nimen perässä sulkeissa oleva numero kertoo ko. henkilön tuloksen paremmuusjärjestyksen.
6779 metriä nautintoa
Pitkän matkan sisäsoutajan vuoden huippukohta lähestyy. 31.3. kisataan Evijärvellä 10 kilometrin Suomen mestaruuksista. Viikko siitä eteenpäin eli lauantaina 7.4. soudetaan Lontoon Thamesilla kisattavan The Boat Race eli Oxfordin ja Cambridgen yliopistojen välinen legendaarinen kisa. Jo tutuksi käyneeseen tapaan haastan kaikki suomalaiset soutajat vetämään samana päivänä Oxford-Cambrdige-soudun kisamatkan eli 6779 metriä Concept2-sisäsoutulaitteella. Haastesoudun vetämällä pystyy sitten elämään paremmin mukana, kun asettuu kotisohvalle tai baaritiskille katsomaan Eurosportilta kello 16 alkavaa lähetystä itse kisasta.
Virtuaali-Boat Race alkaa olla jo perinne, sillä nyt on käsillä jo viides kerta. Aikaisempien vuosien tulokset löytyvät näiden linkkien takaa: 2008, 2009, 2010, 2011. Osallistujamäärän kehityksessä trendi on ollut ilahduttavasti nouseva: vuoden 2008 neitsytmatkalle lähti kuusi soutajaa , 2009 saatiin kymmenen tulosta, 2010 jo 43 ja viime vuonna 52 noteerausta. Määrät eivät olet päätähuimaavia, mutta toisaalta suoritus on oikein tehtynä melkoisen kova, mikä ei kannusta lähtemään matkaan heikosti valmistautuneena. Laitan lähiaikoina kaikki tulokset sisältävän all-time listan näkyville, jotta saadaan tulevaan koitokseen vähän vertailupohjaa ja mukana olleet voivat tarkastella omaa kehitystään.
Soutukollegat levittäkää taas tietoa seuroissanne ja sopikaa kisa vedettäväksi vaikka kimpassa, niin kuin ainakin Evijärvellä, Tampereella, Turussa ja Porvoossa on tehty. Maitohapon sietokyky on ryhmässä parempi. Turussa kokoonnutaan Kupittaan urheiluhallille klo 12. Kaikkien tulokset ovat tervetulleita. Concept2-soutulaitteita löytyy sadoittain kuntosaleilta ympäri maata ja perustekniikan oppii helposti. Vielä on pari viikkoa aikaa viimeistellä kuntopiikkiä!
Virtuaali-Boat Race alkaa olla jo perinne, sillä nyt on käsillä jo viides kerta. Aikaisempien vuosien tulokset löytyvät näiden linkkien takaa: 2008, 2009, 2010, 2011. Osallistujamäärän kehityksessä trendi on ollut ilahduttavasti nouseva: vuoden 2008 neitsytmatkalle lähti kuusi soutajaa , 2009 saatiin kymmenen tulosta, 2010 jo 43 ja viime vuonna 52 noteerausta. Määrät eivät olet päätähuimaavia, mutta toisaalta suoritus on oikein tehtynä melkoisen kova, mikä ei kannusta lähtemään matkaan heikosti valmistautuneena. Laitan lähiaikoina kaikki tulokset sisältävän all-time listan näkyville, jotta saadaan tulevaan koitokseen vähän vertailupohjaa ja mukana olleet voivat tarkastella omaa kehitystään.
Soutukollegat levittäkää taas tietoa seuroissanne ja sopikaa kisa vedettäväksi vaikka kimpassa, niin kuin ainakin Evijärvellä, Tampereella, Turussa ja Porvoossa on tehty. Maitohapon sietokyky on ryhmässä parempi. Turussa kokoonnutaan Kupittaan urheiluhallille klo 12. Kaikkien tulokset ovat tervetulleita. Concept2-soutulaitteita löytyy sadoittain kuntosaleilta ympäri maata ja perustekniikan oppii helposti. Vielä on pari viikkoa aikaa viimeistellä kuntopiikkiä!
torstaina, tammikuuta 05, 2012
Kaunaista lärväilyä
Ihan tunsin piston sydämessäni, kun huomasin Paavo Lipposen vetäneen herneen nenäänsä dosentti Arto Luukkasen Aamulehdessä julkaistusta näkökulmakirjoituksesta. Luukkanen arvioi Nord Streamin konsultiksi ryhtymisen tahranneen Lipposen valtiomiehen auran siinä määrin, että presidenttihaaveet saa haudata. Kirjoituksesta suivaantuneena Lipponen kieltäytyi osallistumasta Tamperetalon vaalitilaisuuteen missään muodossa, edes virtuaalisesti.
Lipponen kiisti olleensa tekemisissä Gazpromin kanssa. Tässä kohtaa on kuitenkin hyvä muistaa, että Gazprom omistaa kaasuputkiyhtiö Nord Streamista 51 prosenttia. Ja Gazpromin tuottamaaa ja myymää kaasuahan varten koko tuubi rakennettiin. Lipposen kannalta asian tekee kiusalliseksi totta kai se, että Venäjän valtio on käyttänyt Gazpromia surutta ulkopoliittisena aseena. On hyvin vaikea sanoa, missä Gazprom loppuu ja Kreml alkaa. Putki muutti Itämeren strategista tilannetta luomalla perusteet Venäjän lisääntyneelle sotilaalliselle läsnäololle, ja tähän lopputulokseen Lipponen oli konsulttina myötävaikuttamassa.
Lipponen vaatii medialta itselleen arvokkaasti eläköityneen vanhemman valtiomiehen ja eminenssin kunnioitusta. Nyt hän on kuitenkin ehdolla presidentinvaaleissa, ja ehdokkaana häntä nimen omaan on käsiteltävä. Kaiken näköisiin kysymyksiin on pystyttävä vastaamaan, erityisesti presidentin valtaoikeuksiin edelleen kuuluvaan ulkopolitiikkaan liittyviin. Ollessaan ehdolla ulkopolitiikan johtajaksi Lipponen ei voi vaatia itselleen Nord Stream -asiassa mitään diplomaattista koskemattomuutta. Kansalla on oikeus tietää ja hänellä velvollisuus kertoa, mikäli hän haluaa tulla ehdokkaana vakavasti otetuksi. Kaiken lisäksi, jos asia on niin irrelevantti ja mitätön kuin Lipponen esittää, mikä siitä kertomisessa voi olla niin vaikeata?
Eilisessä Turun Sanomien kolumnissani tulin itsekin kaunaisesti lärväilleeksi Lipposen suuntaan ja vieläpä tästä samasta aiheesta. Lipponen tuskin jorinoistani piittaa, sainhan hänen pari vuotta sitten julkaistussa, todellisena savolaisen itseironian tyylinäytteenä nimen "Järki voittaa" saaneessa kirjassaan tuomion anti-intellektuellina. No, kun on Lipposen mukaan "lausunnoillaan sulkenut itsensä ulos vakavasti otettavasta tutkimuksesta", voinee rauhassa kirjoitella tällaistakin. Nahkurin orsilla ja niin edespäin.
Kahden kierroksen väkeä
TS 4.1.2012
Tulevien presidentinvaalien asetelmat muistuttavat painikisojen raskasta sarjaa 1990-luvulla. Kaikki tiesivät Aleksandr Karelinin voittavan, jolloin jännitettiin ainoastaan sitä, kuka joutuisi finaaliin hänen riepoteltavakseen.
Samalla tavoin kuin Karelinin suurin haaste oli olla rikkomatta itseään harjoituksissa ja päästä kisapaikalle Tupolevin putoamatta, Sauli Niinistö on kampanjassaan voinut keskittyä virheiden välttelyyn. Näytöt on annettu, enää pitää vain väistää liukumiinat ja banaaninkuoret.
Tuleva presidentti on valtaoikeuksiltaan edeltäjiinsä verrattuna kuin eläinklinikan nipsaisupöydällä käynyt puudeli, mutta kansaa vaalit kiinnostavat. Vaikka kaikki haastajat eivät ihan all stars -tasoa olekaan, on joukossa koviakin kandidaatteja. Niinistö tietää, että vaikka suojauksen pettäminen ei kanveesiin vielä veisikään, silmäkulma saattaa kyllä aueta. Vahvimmin viimeiseen tanssiin ovat olleet tyrkyllä Timo Soini , Paavot Väyrynen ja Lipponen sekä Pekka Haavisto .
Väyrynen voi jo nyt olla itseensä tyytyväinen, niin kuin onkin. Oma puolue yritti saatella Paavoa poliittiseen ruumisarkkuun kunnianpuheenjohtajuudella ja äänestäjät eduskunnasta pudottamalla, mutta jälleen hän voitti riivaajansa ja osoitti olevansa peluri, ei idiootti. Väyryskampanjasta odotettiin keskustan kuolinmessua, mutta Åbon tohtori näyttää elvyttäneen puolueen kannatusta. Keminmaan keisari tuntuu oppineen jopa mediapelin säännöt.
SMP:n kokovartalokonkurssin raunioista noussut Timo Soini jalosti raviratojen ja tupailtojen opit triangelin särkeneeksi jytkyksi. Millwallilta kesti 119 vuotta päästä FA Cupin finaaliin, mutta Soini nousi mutasarjasta liigaan 16 vuodessa. Kun Jyrki Katainen , Jutta Urpilainen ja Mari Kiviniemi pakoilivat ehdokkuutta kuin spitaalia, on Soini sydänystävänsä Paavo Arhinmäen ohella kisan ainoa puoluepamppu.
Tässä totossa Timo lienee pistänyt rahansa voittajapelin sijaan kaksariin, sillä Mäntyniemeä kirkkaampina kiikareissa siintävät huhtikuun 2015 kuninkuusajot. Oppositiojohtajana persujen suurmufti seisoo kuin Impivaaran tammi, vaikka ahoilta hallaa puskeekin ja porstuassa herra hakkaraiset kompuroivat.
Lipponen keskustelee vaikka Kiinan keisarin kanssa, ja melkoisia käännöksiä tämä syvien vesien iso kuha on tehnytkin. Sosialismia ja yksipuolista aseistariisuntaa saarnanneesta radikaalista kuoriutui valtiomiehenä Tali–Ihantala-nostalgian ruudinkatkussa viihtyvä Gary Cooper , joka johti kansansa Euroopan pimeyden kovaan ytimeen ja viittä vaille myös teksasilaisen sheriffikollegansa lynkkausporukoihin.
Mooses jakoi Punaisenmeren kahtia pelastaakseen israelilaiset, Lipponen halkaisi Itämeren kaasuputkella ja pelasti sekä palelevat saksalaiset, naapuriensa kiusaamat venäläiset että oman pankkitilinsä.
Kaiken viherhörhöilyn kampanjastaan karsinut Haavisto saattaa hyvinkin panna heteroherroille jauhot suuhun, kunhan Ecuadorin topi pysyy poissa lööpeistä. Koijärven veteraanista on kehkeytynyt valtiomiesmäinen yleispoliitikko, jota ei asiakysymyksissä peittoa Töölön erkkikään. Haavia keventää kuitenkin se, että samoilla cityliberaaleilla apajilla kalastelevat myös Eva Biaudet ja Arhinmäki.
Varmalla voittajalla on vain hävittävää. Kun puhuri nousee, suorassa kansanvaalissa voi tapahtua nopeasti ja paljon. Vuoden 2006 toisen kierroksen vaalipäivän äänissä Tarja Halosen voittanut Niinistö tietää asian omakohtaisesti.
Lipponen kiisti olleensa tekemisissä Gazpromin kanssa. Tässä kohtaa on kuitenkin hyvä muistaa, että Gazprom omistaa kaasuputkiyhtiö Nord Streamista 51 prosenttia. Ja Gazpromin tuottamaaa ja myymää kaasuahan varten koko tuubi rakennettiin. Lipposen kannalta asian tekee kiusalliseksi totta kai se, että Venäjän valtio on käyttänyt Gazpromia surutta ulkopoliittisena aseena. On hyvin vaikea sanoa, missä Gazprom loppuu ja Kreml alkaa. Putki muutti Itämeren strategista tilannetta luomalla perusteet Venäjän lisääntyneelle sotilaalliselle läsnäololle, ja tähän lopputulokseen Lipponen oli konsulttina myötävaikuttamassa.
Lipponen vaatii medialta itselleen arvokkaasti eläköityneen vanhemman valtiomiehen ja eminenssin kunnioitusta. Nyt hän on kuitenkin ehdolla presidentinvaaleissa, ja ehdokkaana häntä nimen omaan on käsiteltävä. Kaiken näköisiin kysymyksiin on pystyttävä vastaamaan, erityisesti presidentin valtaoikeuksiin edelleen kuuluvaan ulkopolitiikkaan liittyviin. Ollessaan ehdolla ulkopolitiikan johtajaksi Lipponen ei voi vaatia itselleen Nord Stream -asiassa mitään diplomaattista koskemattomuutta. Kansalla on oikeus tietää ja hänellä velvollisuus kertoa, mikäli hän haluaa tulla ehdokkaana vakavasti otetuksi. Kaiken lisäksi, jos asia on niin irrelevantti ja mitätön kuin Lipponen esittää, mikä siitä kertomisessa voi olla niin vaikeata?
Eilisessä Turun Sanomien kolumnissani tulin itsekin kaunaisesti lärväilleeksi Lipposen suuntaan ja vieläpä tästä samasta aiheesta. Lipponen tuskin jorinoistani piittaa, sainhan hänen pari vuotta sitten julkaistussa, todellisena savolaisen itseironian tyylinäytteenä nimen "Järki voittaa" saaneessa kirjassaan tuomion anti-intellektuellina. No, kun on Lipposen mukaan "lausunnoillaan sulkenut itsensä ulos vakavasti otettavasta tutkimuksesta", voinee rauhassa kirjoitella tällaistakin. Nahkurin orsilla ja niin edespäin.
Kahden kierroksen väkeä
TS 4.1.2012
Tulevien presidentinvaalien asetelmat muistuttavat painikisojen raskasta sarjaa 1990-luvulla. Kaikki tiesivät Aleksandr Karelinin voittavan, jolloin jännitettiin ainoastaan sitä, kuka joutuisi finaaliin hänen riepoteltavakseen.
Samalla tavoin kuin Karelinin suurin haaste oli olla rikkomatta itseään harjoituksissa ja päästä kisapaikalle Tupolevin putoamatta, Sauli Niinistö on kampanjassaan voinut keskittyä virheiden välttelyyn. Näytöt on annettu, enää pitää vain väistää liukumiinat ja banaaninkuoret.
Tuleva presidentti on valtaoikeuksiltaan edeltäjiinsä verrattuna kuin eläinklinikan nipsaisupöydällä käynyt puudeli, mutta kansaa vaalit kiinnostavat. Vaikka kaikki haastajat eivät ihan all stars -tasoa olekaan, on joukossa koviakin kandidaatteja. Niinistö tietää, että vaikka suojauksen pettäminen ei kanveesiin vielä veisikään, silmäkulma saattaa kyllä aueta. Vahvimmin viimeiseen tanssiin ovat olleet tyrkyllä Timo Soini , Paavot Väyrynen ja Lipponen sekä Pekka Haavisto .
Väyrynen voi jo nyt olla itseensä tyytyväinen, niin kuin onkin. Oma puolue yritti saatella Paavoa poliittiseen ruumisarkkuun kunnianpuheenjohtajuudella ja äänestäjät eduskunnasta pudottamalla, mutta jälleen hän voitti riivaajansa ja osoitti olevansa peluri, ei idiootti. Väyryskampanjasta odotettiin keskustan kuolinmessua, mutta Åbon tohtori näyttää elvyttäneen puolueen kannatusta. Keminmaan keisari tuntuu oppineen jopa mediapelin säännöt.
SMP:n kokovartalokonkurssin raunioista noussut Timo Soini jalosti raviratojen ja tupailtojen opit triangelin särkeneeksi jytkyksi. Millwallilta kesti 119 vuotta päästä FA Cupin finaaliin, mutta Soini nousi mutasarjasta liigaan 16 vuodessa. Kun Jyrki Katainen , Jutta Urpilainen ja Mari Kiviniemi pakoilivat ehdokkuutta kuin spitaalia, on Soini sydänystävänsä Paavo Arhinmäen ohella kisan ainoa puoluepamppu.
Tässä totossa Timo lienee pistänyt rahansa voittajapelin sijaan kaksariin, sillä Mäntyniemeä kirkkaampina kiikareissa siintävät huhtikuun 2015 kuninkuusajot. Oppositiojohtajana persujen suurmufti seisoo kuin Impivaaran tammi, vaikka ahoilta hallaa puskeekin ja porstuassa herra hakkaraiset kompuroivat.
Lipponen keskustelee vaikka Kiinan keisarin kanssa, ja melkoisia käännöksiä tämä syvien vesien iso kuha on tehnytkin. Sosialismia ja yksipuolista aseistariisuntaa saarnanneesta radikaalista kuoriutui valtiomiehenä Tali–Ihantala-nostalgian ruudinkatkussa viihtyvä Gary Cooper , joka johti kansansa Euroopan pimeyden kovaan ytimeen ja viittä vaille myös teksasilaisen sheriffikollegansa lynkkausporukoihin.
Mooses jakoi Punaisenmeren kahtia pelastaakseen israelilaiset, Lipponen halkaisi Itämeren kaasuputkella ja pelasti sekä palelevat saksalaiset, naapuriensa kiusaamat venäläiset että oman pankkitilinsä.
Kaiken viherhörhöilyn kampanjastaan karsinut Haavisto saattaa hyvinkin panna heteroherroille jauhot suuhun, kunhan Ecuadorin topi pysyy poissa lööpeistä. Koijärven veteraanista on kehkeytynyt valtiomiesmäinen yleispoliitikko, jota ei asiakysymyksissä peittoa Töölön erkkikään. Haavia keventää kuitenkin se, että samoilla cityliberaaleilla apajilla kalastelevat myös Eva Biaudet ja Arhinmäki.
Varmalla voittajalla on vain hävittävää. Kun puhuri nousee, suorassa kansanvaalissa voi tapahtua nopeasti ja paljon. Vuoden 2006 toisen kierroksen vaalipäivän äänissä Tarja Halosen voittanut Niinistö tietää asian omakohtaisesti.
keskiviikkona, marraskuuta 30, 2011
Moraalin aateliset kettumetsällä
Vaatimus nollatoleranssista rasismille ja seksuaaliselle häirinnälle on saavuttanut laajaa myönteistä vastakaikua. Hyviä asioita on helppo ja mukava puolustaa. Kukapa nyt haluaisi kannattaa syrjintää tai törkykäyttäytymistä? Hyvien asioiden kätevyyttä lisää niiden itsestäänselvyys.
Kaikkihan tietävät jo vaistomaisesti, mitä rasismi on, tai missä kulkevat ne seksuaaliset rajat, joita ei sovi ylittää. Jos nimität kadulla vastaan kävelevää mustaa henkilöä neekeriksi, olet rasisti, jos tarraat firman pikkujouluissa luvatta työtoverin ryntäimiin, olet karsinasi ulkopuolella ilman valtuuksia törkeästi röhkivä seksistinen sika.
Vaikka tämä on päivänselvää, jostain kummasta kuitenkin kumpuaa urpoja, jotka eivät ymmärrä tai ainakaan kunnioita hyviä asioita. Heidän päihinsä järkeä on taottava osoittamalla, ettei näissä asioissa suvaita pienintäkään lipsumista hyväksyttävän käytöksen rajojen ulkopuolelle. Ympäröivän yhteisön yksimielinen tuomio ja kunnolla kirpaisevat seuraukset olkoot heille opiksi.
Hyviä asioita on paljon. Suomessa poliitikot, virkamiehet ja kansalaisjärjestöt ovat vaatineet nollatoleranssia rasismin ja häirinnän lisäksi myös muun muassa asunnottomuudelle, koulukiusaamiselle, nuorisotyöttömyydelle, hoitovirheille, harmaalle taloudelle, roskaamiselle, graffiteille, ylinopeuksille, julkijuopottelulle ja kiroilulle.
Ajatus on totta kai käännetty myös business-opiksi; asiasta kirjan kirjoittaneen valmennuskonsultti Ari Heiskasen mukaan yrityksessä ”nollatoleranssitila luo vahvan pohjan voitokkaalle etenemiselle ja vauhdin nostolle”.
Nollatoleranssilla tarkoitetaan jonkin käyttäytymistavan tai ilmiön katsomista niin tuomittavaksi, ettei sitä suvaita lainkaan. Mikäli sitä kuitenkin ilmenee, tulee siitä automaattisesti seurata rangaistus, aina ja samansuuruisena. Koska tavoitteena on eliminoida kyseinen käyttäytyminen kokonaan, teon taustaa, olosuhteita, räikeyttä, mahdollisia lieventäviä asianhaaroja tai tekijän syyllisyyden astetta ei tule ottaa huomioon lainkaan.
Nollatoleranssi on kategorinen imperatiivi, ehdoton määräys toimia tietyssä tilanteessa tietyllä tavalla. Se perustuu absoluuttiseen varmuuteen siitä, missä kulkee oikean ja väärän raja. On vaikeaa kuvitella inhimillisen toiminnan sääntelyyn huonommin soveltuvaa periaatetta. Ihmiset, teot ja tilanteet ovat erilaisia, ja elämään liittyy paljon tulkinnanvaraisuutta. Asioiden kokeminen ja tulkinnat vaihtelevat suuresti, mistä kertoo vaikkapa se, että suomalaisissa käräjäoikeuksissa käsitellään vuosittain yli 300 000 riita-asiaa.
Rasismista tai seksuaalisesta häirinnästä ei ole olemassa sellaisia aukottomia ja yleispäteviä määritelmiä, joita voisi muitta mutkitta soveltaa tilanteeseen kuin tilanteeseen. Nyrkkisäännöksi on tarjottu sitä, että jos väitetyn syrjinnän tai häirinnän kohde kokee tulleensa syrjityksi tai häirityksi, teko on tosiasiallinen. Tällainen subjektiivinen määrittelyoikeus on kuitenkin oikeustajun ja tasavertaisuusperiaatteen kannalta erittäin ongelmallinen, koska se tekee syytösten kohteesta automaattisesti syyllisen ja riistää häneltä oikeuden puolustautumiseen. (TS 30.11.2011)
Nollatoleranssi lietsoo myös kollektiivista hysteriaa, jolla hyvän asian nimissä oikeutetaan kohtuuttomiakin ylilyöntejä. Uusmoralistisessa nykyilmapiirissä esimerkiksi jo pelkkä julkisesti esitetty syytös seksuaalisesta häirinnästä riittää pilaamaan henkilön maineen ja uskottavuuden pysyvästi, aivan riippumatta siitä, onko syytöksessä perää vai ei.
Kaikkihan tietävät jo vaistomaisesti, mitä rasismi on, tai missä kulkevat ne seksuaaliset rajat, joita ei sovi ylittää. Jos nimität kadulla vastaan kävelevää mustaa henkilöä neekeriksi, olet rasisti, jos tarraat firman pikkujouluissa luvatta työtoverin ryntäimiin, olet karsinasi ulkopuolella ilman valtuuksia törkeästi röhkivä seksistinen sika.
Vaikka tämä on päivänselvää, jostain kummasta kuitenkin kumpuaa urpoja, jotka eivät ymmärrä tai ainakaan kunnioita hyviä asioita. Heidän päihinsä järkeä on taottava osoittamalla, ettei näissä asioissa suvaita pienintäkään lipsumista hyväksyttävän käytöksen rajojen ulkopuolelle. Ympäröivän yhteisön yksimielinen tuomio ja kunnolla kirpaisevat seuraukset olkoot heille opiksi.
Hyviä asioita on paljon. Suomessa poliitikot, virkamiehet ja kansalaisjärjestöt ovat vaatineet nollatoleranssia rasismin ja häirinnän lisäksi myös muun muassa asunnottomuudelle, koulukiusaamiselle, nuorisotyöttömyydelle, hoitovirheille, harmaalle taloudelle, roskaamiselle, graffiteille, ylinopeuksille, julkijuopottelulle ja kiroilulle.
Ajatus on totta kai käännetty myös business-opiksi; asiasta kirjan kirjoittaneen valmennuskonsultti Ari Heiskasen mukaan yrityksessä ”nollatoleranssitila luo vahvan pohjan voitokkaalle etenemiselle ja vauhdin nostolle”.
Nollatoleranssilla tarkoitetaan jonkin käyttäytymistavan tai ilmiön katsomista niin tuomittavaksi, ettei sitä suvaita lainkaan. Mikäli sitä kuitenkin ilmenee, tulee siitä automaattisesti seurata rangaistus, aina ja samansuuruisena. Koska tavoitteena on eliminoida kyseinen käyttäytyminen kokonaan, teon taustaa, olosuhteita, räikeyttä, mahdollisia lieventäviä asianhaaroja tai tekijän syyllisyyden astetta ei tule ottaa huomioon lainkaan.
Nollatoleranssi on kategorinen imperatiivi, ehdoton määräys toimia tietyssä tilanteessa tietyllä tavalla. Se perustuu absoluuttiseen varmuuteen siitä, missä kulkee oikean ja väärän raja. On vaikeaa kuvitella inhimillisen toiminnan sääntelyyn huonommin soveltuvaa periaatetta. Ihmiset, teot ja tilanteet ovat erilaisia, ja elämään liittyy paljon tulkinnanvaraisuutta. Asioiden kokeminen ja tulkinnat vaihtelevat suuresti, mistä kertoo vaikkapa se, että suomalaisissa käräjäoikeuksissa käsitellään vuosittain yli 300 000 riita-asiaa.
Rasismista tai seksuaalisesta häirinnästä ei ole olemassa sellaisia aukottomia ja yleispäteviä määritelmiä, joita voisi muitta mutkitta soveltaa tilanteeseen kuin tilanteeseen. Nyrkkisäännöksi on tarjottu sitä, että jos väitetyn syrjinnän tai häirinnän kohde kokee tulleensa syrjityksi tai häirityksi, teko on tosiasiallinen. Tällainen subjektiivinen määrittelyoikeus on kuitenkin oikeustajun ja tasavertaisuusperiaatteen kannalta erittäin ongelmallinen, koska se tekee syytösten kohteesta automaattisesti syyllisen ja riistää häneltä oikeuden puolustautumiseen. (TS 30.11.2011)
Nollatoleranssi lietsoo myös kollektiivista hysteriaa, jolla hyvän asian nimissä oikeutetaan kohtuuttomiakin ylilyöntejä. Uusmoralistisessa nykyilmapiirissä esimerkiksi jo pelkkä julkisesti esitetty syytös seksuaalisesta häirinnästä riittää pilaamaan henkilön maineen ja uskottavuuden pysyvästi, aivan riippumatta siitä, onko syytöksessä perää vai ei.
perjantaina, marraskuuta 04, 2011
Veljessota
Sunnuntaiaamuna 2.8.1992 Lago de Banolasilla 12 soutajaa ja kuusi perämiestä asettui lähtöviivalle taistelemaan viimeisiksi jääneistä perämiehellisen kaksikon olympiamitaleista. Vuoden 1996 Atlantan olympialaisiin mennessä miesten perämiehetön kaksikko ja nelonen sekä naisten perämiehetön nelonen saivat tehdä tilaa kolmelle uutena mukaan tulleelle kevyen luokan lähdölle.
Line-up oli kova. Ehdottomina ennakkosuosikkeina matkaan lähtivät radan neljä napolilaiset Abbagnalen veljekset Giuseppe ja Carmine perämiehenään Giuseppe di Capua. Italialaisilla "due con" oli kulkenut viimeiset kymmenen vuotta siihen malliin, että heistä oli tullut lähes koko veneluokan synonyymejä. Haussa oli kolmas perättäinen olympiakulta MM-kisoissa voitettujen seitsemän mestaruuden, kahden hopean ja yhden pronssin kruunuksi. He olivat olleet arvokisoissa mitaleilla 11 vuotta yhteen menoon. Voitolla Barcelonassa 30-vuotias Carmine, 33-vuotias Giuseppe ja 34-vuotias Giuseppe di C. olisivat päässeet Vjatseslav Ivanovin ja Pertti Karppisen kanssa kolme peräkkäistä olympiavoittoa samassa veneluokassa ottaneiden kerhoon. Joukkueveneissä kukaan ei ollut tässä tempussa aiemmin onnistunut.
Soutupiireissä perämiehellisestä kaksikosta oli totuttu puhumaan todella isojen miesten veneluokkana. Se oli kaikista raskain vene soutaa, koska kolmea ihmistä liikuttaa vain kaksi airoa. 2000 metrin matkan taittamiseen meni sillä noin 10 sekuntia kauemmin kuin yksiköllä. Abbagnalet eivät kuitenkaan olleet samanlaisia korstoja kuin veneluokan arvokisafinaaleissa yleensä nähdyt soutajat. Tahtiairoa soutanut Giuseppe oli 187-senttinen ja 97-kiloinen, Carminella pituutta oli vain 182 senttiä ja painoa 90 kiloa.
Muilta radoilta korstoja sitten kyllä löytyi. Kovimpana haastajana matkaan lähti radalta kolme eli heti Abbagnalejen vasemmalta puolelta toinen veljespari, vain yhden kesän tässä veneluokassa yhdessä soutaneet Greg (196/100) ja Jonny Searle (198/95) perässään Garry Herbert. Searlet olivat päinvastaisessa päässä soutu-uraansa kuin Abbagnalet; Jonny oli 23-vuotias, Greg vasta kahdenkymmenen. Italialaisiin verrattuna meriitit olivat kevyet. Kummatkin olivat soutaneet vuoden 1991 Wienin MM-kisoissa pronssia ottaneessa brittien kahdeksikossa, ja Jonny oli lisäksi voittanut Oxford-Cambridge-kilpailun kolme kertaa vuosina 1988, 1989 ja 1990. Nuoret britit olivat nousseet mitalisuosikiksi voittamalla kuukautta aiemmin legendaarisen Luzernin regatan, jossa huonon kisan soutaneet Abbagnalet jäivät peräti kuudensiksi.
Radalta kaksi brittien vasemmalta puolelta eli lähempää kameraa starttasivat Romanian urakoitsijat Neculai Taga (192/94)ja Dimitrie Popescu (197/100) perämiehenään Dumitru Raducanu. Päivää aiemmin Taga ja Popescu olivat jo voittaneet olympiakultaa perämiehellisessä nelosessa. 31-vuotias Popescu oli aiemmalla urallaan voittanut kaksi olympiahopeaa ja yhden pronssin sekä yhden maailmanmestaruuden, 25-vuotiaalle Tagalle lauantain kulta oli ollut ensimmäinen arvokisamitali.
Radalla viisi italialaisten oikealla puolella olivat Saksan Michael Peter ja Thomas Woddow perässään Peter Thiede. Ensimmäisessä yhdistyneen Saksan olympiajoukkueessa soutaneet herrat olivat kivikovan itäsaksalaisen järjestelmän tuotteita, ja olivat molemmat ottamassa DDR:n viimeiseksi jäänyttä soudun arvokisamitalia, vuoden 1990 Tasmanian MM-kisojen kahdeksikkopronssia. Woddow oli lisäksi kaksinkertainen juniorien maailmanmestari vuosilta 1986 ja 1987. Ennakkolaskelmissa kisan statistin roolit lankesivat radan kuusi Kuuballe (Ismael Carbonell Same, Arnaldo Rodriguez Silva, cox Roberto Ojeda Gonzales) ja radan yksi Ranskalle (Patrick Berthou, Laurent Lacasa, cox Emmanuel Bunoz).
Startin tapahduttua lähes peilityyneen keliin soudettu kisa lähti liikkeelle täysin ennakkokäsikirjoituksen mukaan. Ranskalaiset alkavat pudota kyydistä jo ensimmäisellä 250 metrillä ja kohta eroja syntyy muidenkin välillä. Ensimmäisen 500 metrin jälkeen Italia johtaa, Romania on runsaan puolen veneenmitan päässä toisena, sitten metri vettä välissä ja yhtenä ryppäänä Saksa, britit ja Kuuba, viimeisenä Ranska puolestaan puolen veneenmitan päässä näistä. Italialaisten 500 metrin väliaika on 1:39.93, britit ovat 2.5 sekunnin päässä.
Toisella 500 metrillä tahti yleensä laskee jonkin verran, kun siirrytään matkavauhtivaiheeseen. Abbagnalet kuitenkin jatkavat koko porukan korkeimmalla tahdilla, ja kun vetoliukumaa löytyy, ero kasvaa entisestään. 750 metrin jälkeen heillä on jo puolitoista veneenmittaa etumatkaa romanialaisiin ja kaksi veneenmittaa britteihin, saksalaisiin ja kuubalaisiin. Ero jatkaa kasvuaan, ja alkaa näyttää siltä, että Abbagnalet ratkaisevat kisan voitokseen jo tässä vaiheessa.
Kun Abbagnalet tulevat puoliväliin, vain Romania ehtii heidän kanssaan samaan väliaikakuvaan, 3.91 sekuntia myöhemmin. Britit tulevat kolmansina, mutta eroa kärkeen on 4.8 sekuntia (kisan televisioinnessa näkyvä 4.42 ei pidä paikkaansa). Briteistä parin metrin päässä tulevat saksalaiset, kuubalaiset puolestaan heistä puolen veneenmitan päässä.
Searle Brothersin valmentaja Steve Gunn totesi ennen kisaa brittien kahdeksikossa soutaneelle Martin Crossille, että puolimatkassa ero voi olla enimmillään viisi sekuntia ja voitto olisi vielä mahdollinen. Kokenut Cross piti tätä epärealistisena; jos kivikovat ja kokeneet Abbagnalet pääsisivät näin kauas karkuun, eivät he taatusti enää antaisi kenenkään ottaa itseään kiinni. Samaa mieltä olivat myös BBC:n selostajat. Maali- ja varikkoalueella olevat italialaiset alkavat pikku hiljaa valmistautua juhlimaan historiallista kolmatta perättäistä olympiakultaa.
Noin 1100 metrin kohdassaa ero lakkaa kasvamasta, mutta näin usein tapahtuu yhden venekunnan ollessa selkeässä johtoasemassa. Kun eroa on riittävästi, johtava venekunta keskittyy vain pitämään eron samana ja soudun teknisesti mahdollisimman hyvänä. Mitään isompaa tonnin "big pushia" eivät näytä pystyvän tekemään sen paremmin jo melkoisen tuskaisilta näyttävät britit kuin jo ennen puoliväliä irvistelleet romanialaisetkaan. 1250 metrin kohdalla asetelmat eivät ole muuttuneet tonnilta mitenkään.
Sitten, 1500 metrin poijua lähestyttäessä, ero alkaa aavistuksenomaisesti kaveta. Romania hivuttautuu lähemmäs italialaisia ja britit seuraavat. Italialaisten soutu näyttää edelleen aivan yhtä hyvältä ja tahti on korkealla, mutta vetoliukuma alkaa lyhetä. Köyryselkäisellä tyylillä vetävien Abbagnalejen homma näyttää raatamiselta, mutta niin se on aina näyttänyt. Nyt ilmassa on kuitenkin jotain muutakin; tahtiairo Giuseppe alkaa vilkuilla sivuilleen ja huomaa eron kapenevan. Hän laskee mielessään jäljellä olevaa matkaa ja tajuaa viimeisestä 500 metristä tulevan todella pitkän. Keulapäässä venettä Giuseppe di Capua huutaa euforisessa tilassa sen minkä keuhkoista lähtee; hän ei pysty näkemään tilanteen kehittymistä takanaan ja uskoo jo olevansa kahden minuutin kuluttua kolminkertainen olympiavoittaja.
Tullaan 1500 metriin ja edelleen italaisilla on vettä välissä muihin. Romanialaiset tulevat 4.2 sekunnin päässä, britit 4.4 sekunnin. Saksalaiset ja kuubalaiset alkavat olla mitalitaistosta ulkona. Yleisö rannalla ja televisioiden ääressä on edelleen varma siitä, että kisa päättyy italialaisjuhliin. Kansainvälisen huipputason soudusta puhuttaessa 4.2 sekunnin johtoaseman menettäminen viimeisellä 500 metrillä on äärimmäisen harvinaista, sitä tapahtuu ehkä yhdessä kisasta sadassa.
1500 metrin poijun jälkeen Greg Searle vilkaisee oikealle puolelleen ja toteaa saksalaisten jäävän. Keulassa Jonny puolestaan katsoo vasemmalle ja huomaa olevansa Romanian tahtiairon Neculai Tagan kanssa aivan tasoissa. Jonny tajuaa hopeamitalien olevan otettavissa ja komentaa Gregiä nostamaan tahtia. Pikkuveli tekee työtä käskettyä ja lyö tiskiin todellisen "Hampton pushin", samalla kertaa lisää sekä tahtia että voimaa. Nosto vie britit romanialaisten ohi. Radan ulkopuolella kohti lähtöpaikkaa matkaansa tekevät Romanian ja brittien kahdeksikot ovat pysähtyneet seuraamaan loppukiritaistelua ja kannustavat omiaan vimmatusti. Kummassakaan kasissa ei uskota siihen, että kultamitali olisi enää tukevassa johdossa olevilta italaisilta riistettävissä, vaikka heidän soutunsa jo tuskaiselta näyttääkin.
1750 metrin kohdalla, kun matkaa maaliin on 250 metriä ja noin 50 sekuntia, Abbagnaleilla on edelleen yli veneenmitan johto. Romania ei pystynyt vastaamaan brittien nostoon, ja eroa heidän välillään alkaa olla puoli veneenmittaa. Epävirallinen ajanotto näyttää italialaisille 2.5 sekunnin eroa suhteessa Isoon-Britanniaan. Olympialaisten historiassa tuskin koskaan on näin pitkän takamatkan jälkeen enää viimeisellä 250 metrillä noustu ohitse.
Greg Searle lyö 1750 metrin kohdalla viimeisen vaihteen silmään. Vaikka ero Italiaan kapeneekin, näyttää siltä, että Giuseppe Abbagnale pystyy vastaamaan. Lopulta britit pystyvät työntymään saman veneenmitan sisään, mutta matkaa maaliin on enää 140 metriä. Brittien on pakko jatkaa nostoaan siksikin, että myös Taga ja Popescu kehittävät uskomattoman loppukirin ja roikkuvat puolen veneenmitan päässä. Jonny Searle vilkaisee oikealle, näkee italialaisten veneen perän ja komentaa viimeisen, ylimääräisen noston. Vaikka nosto on jatkunut jo 350 metrin matkan, Greg Searle kaivaa jostain vielä pykälän lisää. Italialaiset, britit ja romanialaiset vetävät neljänkympin kieppeillä olevia tahtilukemia, britit kaikkein tiheimmällä frekvenssillä.
Kun matkaa maaliin on alle sata metriä, Abbagnalet alkavat katketa. Searlet tajuavat saavansa italialaisia jokaisella vedolla metrin verran kiinni ja pääsevät todelliseen hurmostilaan. Abbagnalet eivät varsinaisesti romahda sen paremmin vauhdillisesti kuin teknisestikään, mutta brittien viimeisen 100 metrin lento on heille liikaa. Kun maalilinja koittaa, sen ylittävät ensimmäisenä britit ajassa 6:49.83. Italialaisten kello pysähtyy aikaan 6:50.98, eli lopulta eroa on jopa selvästi. Romaniakaan ei ole kaukana: pronssimitaliaika on 6:51.58.
Väliaikavertailu kertoo, että Searlet vetivät viimeisen 500 metriä yli viisi sekuntia italaisia nopeammin. Vieläkin hurjemman tästä tempusta tekee se, että suurin osa erosta kurottiin umpeen viimeisen 250 metrin matkalla. 1750 metristä maaliin britit olivat peräti 3.7 sekuntia italialaisia nopeampia. Tällaiset vauhtierot kilpailun viimeisellä 200 metrillä ovat mahdollisia vain perämiehettömän kaksikon ja yksikön kaltaisissa hitaissa veneissä. Nopeimmillaan alle 6:20:n tulevassa perämiehettömässä kaksikossa vain toisen soutajan totaalinen katkeaminen voi antaa tällaisen lähes neljän sekunnin tasoituksen, eikä sellaisia arvokisafinaaleissa tapahdu juuri koskaan. Pariairokaksikossa yhden hyytyessä toinen soutaja pystyy paikkaamaan ja pitämään vauhdin kohtuullisen kovana vielä jonkin aikaa.
Greg ja Jonny Searlen loppukiri lienee huimin, mitä olympialaisissa koskaan nähty. Los Angelesissa 1984 Pertti Karppinen ohitti Peter-Michael Kolben vasta noin sata metriä ennen maalia, mutta ero viimeisen 500 metrin alkaessa oli puolen veneenmitan luokkaa. Abbagnaleille olisi tietysti tuon kolmannen kullan suonut, varsinkin kun kerrotaan, että he viimeisinä vuosina olivat ajoittain niin kyllästyneitä toistensa seuraan, että keskustelivat pelkästään perämiehen välityksellä. Pakko on kuitenkin todeta, että Searle Brothersin loppukiri kaikessa eeppisyydessään oli sitä luokkaa, että kyllä se vähintään olympiakullalla oli palkittava.
Jos ette usko, käykää katsomassa YouTubesta. Itselläni toimii aina esimerkiksi ennen 4 x 1000 metrin ergovetoja (ainakin ensimmäisessä...).
Line-up oli kova. Ehdottomina ennakkosuosikkeina matkaan lähtivät radan neljä napolilaiset Abbagnalen veljekset Giuseppe ja Carmine perämiehenään Giuseppe di Capua. Italialaisilla "due con" oli kulkenut viimeiset kymmenen vuotta siihen malliin, että heistä oli tullut lähes koko veneluokan synonyymejä. Haussa oli kolmas perättäinen olympiakulta MM-kisoissa voitettujen seitsemän mestaruuden, kahden hopean ja yhden pronssin kruunuksi. He olivat olleet arvokisoissa mitaleilla 11 vuotta yhteen menoon. Voitolla Barcelonassa 30-vuotias Carmine, 33-vuotias Giuseppe ja 34-vuotias Giuseppe di C. olisivat päässeet Vjatseslav Ivanovin ja Pertti Karppisen kanssa kolme peräkkäistä olympiavoittoa samassa veneluokassa ottaneiden kerhoon. Joukkueveneissä kukaan ei ollut tässä tempussa aiemmin onnistunut.
Soutupiireissä perämiehellisestä kaksikosta oli totuttu puhumaan todella isojen miesten veneluokkana. Se oli kaikista raskain vene soutaa, koska kolmea ihmistä liikuttaa vain kaksi airoa. 2000 metrin matkan taittamiseen meni sillä noin 10 sekuntia kauemmin kuin yksiköllä. Abbagnalet eivät kuitenkaan olleet samanlaisia korstoja kuin veneluokan arvokisafinaaleissa yleensä nähdyt soutajat. Tahtiairoa soutanut Giuseppe oli 187-senttinen ja 97-kiloinen, Carminella pituutta oli vain 182 senttiä ja painoa 90 kiloa.
Muilta radoilta korstoja sitten kyllä löytyi. Kovimpana haastajana matkaan lähti radalta kolme eli heti Abbagnalejen vasemmalta puolelta toinen veljespari, vain yhden kesän tässä veneluokassa yhdessä soutaneet Greg (196/100) ja Jonny Searle (198/95) perässään Garry Herbert. Searlet olivat päinvastaisessa päässä soutu-uraansa kuin Abbagnalet; Jonny oli 23-vuotias, Greg vasta kahdenkymmenen. Italialaisiin verrattuna meriitit olivat kevyet. Kummatkin olivat soutaneet vuoden 1991 Wienin MM-kisoissa pronssia ottaneessa brittien kahdeksikossa, ja Jonny oli lisäksi voittanut Oxford-Cambridge-kilpailun kolme kertaa vuosina 1988, 1989 ja 1990. Nuoret britit olivat nousseet mitalisuosikiksi voittamalla kuukautta aiemmin legendaarisen Luzernin regatan, jossa huonon kisan soutaneet Abbagnalet jäivät peräti kuudensiksi.
Radalta kaksi brittien vasemmalta puolelta eli lähempää kameraa starttasivat Romanian urakoitsijat Neculai Taga (192/94)ja Dimitrie Popescu (197/100) perämiehenään Dumitru Raducanu. Päivää aiemmin Taga ja Popescu olivat jo voittaneet olympiakultaa perämiehellisessä nelosessa. 31-vuotias Popescu oli aiemmalla urallaan voittanut kaksi olympiahopeaa ja yhden pronssin sekä yhden maailmanmestaruuden, 25-vuotiaalle Tagalle lauantain kulta oli ollut ensimmäinen arvokisamitali.
Radalla viisi italialaisten oikealla puolella olivat Saksan Michael Peter ja Thomas Woddow perässään Peter Thiede. Ensimmäisessä yhdistyneen Saksan olympiajoukkueessa soutaneet herrat olivat kivikovan itäsaksalaisen järjestelmän tuotteita, ja olivat molemmat ottamassa DDR:n viimeiseksi jäänyttä soudun arvokisamitalia, vuoden 1990 Tasmanian MM-kisojen kahdeksikkopronssia. Woddow oli lisäksi kaksinkertainen juniorien maailmanmestari vuosilta 1986 ja 1987. Ennakkolaskelmissa kisan statistin roolit lankesivat radan kuusi Kuuballe (Ismael Carbonell Same, Arnaldo Rodriguez Silva, cox Roberto Ojeda Gonzales) ja radan yksi Ranskalle (Patrick Berthou, Laurent Lacasa, cox Emmanuel Bunoz).
Startin tapahduttua lähes peilityyneen keliin soudettu kisa lähti liikkeelle täysin ennakkokäsikirjoituksen mukaan. Ranskalaiset alkavat pudota kyydistä jo ensimmäisellä 250 metrillä ja kohta eroja syntyy muidenkin välillä. Ensimmäisen 500 metrin jälkeen Italia johtaa, Romania on runsaan puolen veneenmitan päässä toisena, sitten metri vettä välissä ja yhtenä ryppäänä Saksa, britit ja Kuuba, viimeisenä Ranska puolestaan puolen veneenmitan päässä näistä. Italialaisten 500 metrin väliaika on 1:39.93, britit ovat 2.5 sekunnin päässä.
Toisella 500 metrillä tahti yleensä laskee jonkin verran, kun siirrytään matkavauhtivaiheeseen. Abbagnalet kuitenkin jatkavat koko porukan korkeimmalla tahdilla, ja kun vetoliukumaa löytyy, ero kasvaa entisestään. 750 metrin jälkeen heillä on jo puolitoista veneenmittaa etumatkaa romanialaisiin ja kaksi veneenmittaa britteihin, saksalaisiin ja kuubalaisiin. Ero jatkaa kasvuaan, ja alkaa näyttää siltä, että Abbagnalet ratkaisevat kisan voitokseen jo tässä vaiheessa.
Kun Abbagnalet tulevat puoliväliin, vain Romania ehtii heidän kanssaan samaan väliaikakuvaan, 3.91 sekuntia myöhemmin. Britit tulevat kolmansina, mutta eroa kärkeen on 4.8 sekuntia (kisan televisioinnessa näkyvä 4.42 ei pidä paikkaansa). Briteistä parin metrin päässä tulevat saksalaiset, kuubalaiset puolestaan heistä puolen veneenmitan päässä.
Searle Brothersin valmentaja Steve Gunn totesi ennen kisaa brittien kahdeksikossa soutaneelle Martin Crossille, että puolimatkassa ero voi olla enimmillään viisi sekuntia ja voitto olisi vielä mahdollinen. Kokenut Cross piti tätä epärealistisena; jos kivikovat ja kokeneet Abbagnalet pääsisivät näin kauas karkuun, eivät he taatusti enää antaisi kenenkään ottaa itseään kiinni. Samaa mieltä olivat myös BBC:n selostajat. Maali- ja varikkoalueella olevat italialaiset alkavat pikku hiljaa valmistautua juhlimaan historiallista kolmatta perättäistä olympiakultaa.
Noin 1100 metrin kohdassaa ero lakkaa kasvamasta, mutta näin usein tapahtuu yhden venekunnan ollessa selkeässä johtoasemassa. Kun eroa on riittävästi, johtava venekunta keskittyy vain pitämään eron samana ja soudun teknisesti mahdollisimman hyvänä. Mitään isompaa tonnin "big pushia" eivät näytä pystyvän tekemään sen paremmin jo melkoisen tuskaisilta näyttävät britit kuin jo ennen puoliväliä irvistelleet romanialaisetkaan. 1250 metrin kohdalla asetelmat eivät ole muuttuneet tonnilta mitenkään.
Sitten, 1500 metrin poijua lähestyttäessä, ero alkaa aavistuksenomaisesti kaveta. Romania hivuttautuu lähemmäs italialaisia ja britit seuraavat. Italialaisten soutu näyttää edelleen aivan yhtä hyvältä ja tahti on korkealla, mutta vetoliukuma alkaa lyhetä. Köyryselkäisellä tyylillä vetävien Abbagnalejen homma näyttää raatamiselta, mutta niin se on aina näyttänyt. Nyt ilmassa on kuitenkin jotain muutakin; tahtiairo Giuseppe alkaa vilkuilla sivuilleen ja huomaa eron kapenevan. Hän laskee mielessään jäljellä olevaa matkaa ja tajuaa viimeisestä 500 metristä tulevan todella pitkän. Keulapäässä venettä Giuseppe di Capua huutaa euforisessa tilassa sen minkä keuhkoista lähtee; hän ei pysty näkemään tilanteen kehittymistä takanaan ja uskoo jo olevansa kahden minuutin kuluttua kolminkertainen olympiavoittaja.
Tullaan 1500 metriin ja edelleen italaisilla on vettä välissä muihin. Romanialaiset tulevat 4.2 sekunnin päässä, britit 4.4 sekunnin. Saksalaiset ja kuubalaiset alkavat olla mitalitaistosta ulkona. Yleisö rannalla ja televisioiden ääressä on edelleen varma siitä, että kisa päättyy italialaisjuhliin. Kansainvälisen huipputason soudusta puhuttaessa 4.2 sekunnin johtoaseman menettäminen viimeisellä 500 metrillä on äärimmäisen harvinaista, sitä tapahtuu ehkä yhdessä kisasta sadassa.
1500 metrin poijun jälkeen Greg Searle vilkaisee oikealle puolelleen ja toteaa saksalaisten jäävän. Keulassa Jonny puolestaan katsoo vasemmalle ja huomaa olevansa Romanian tahtiairon Neculai Tagan kanssa aivan tasoissa. Jonny tajuaa hopeamitalien olevan otettavissa ja komentaa Gregiä nostamaan tahtia. Pikkuveli tekee työtä käskettyä ja lyö tiskiin todellisen "Hampton pushin", samalla kertaa lisää sekä tahtia että voimaa. Nosto vie britit romanialaisten ohi. Radan ulkopuolella kohti lähtöpaikkaa matkaansa tekevät Romanian ja brittien kahdeksikot ovat pysähtyneet seuraamaan loppukiritaistelua ja kannustavat omiaan vimmatusti. Kummassakaan kasissa ei uskota siihen, että kultamitali olisi enää tukevassa johdossa olevilta italaisilta riistettävissä, vaikka heidän soutunsa jo tuskaiselta näyttääkin.
1750 metrin kohdalla, kun matkaa maaliin on 250 metriä ja noin 50 sekuntia, Abbagnaleilla on edelleen yli veneenmitan johto. Romania ei pystynyt vastaamaan brittien nostoon, ja eroa heidän välillään alkaa olla puoli veneenmittaa. Epävirallinen ajanotto näyttää italialaisille 2.5 sekunnin eroa suhteessa Isoon-Britanniaan. Olympialaisten historiassa tuskin koskaan on näin pitkän takamatkan jälkeen enää viimeisellä 250 metrillä noustu ohitse.
Greg Searle lyö 1750 metrin kohdalla viimeisen vaihteen silmään. Vaikka ero Italiaan kapeneekin, näyttää siltä, että Giuseppe Abbagnale pystyy vastaamaan. Lopulta britit pystyvät työntymään saman veneenmitan sisään, mutta matkaa maaliin on enää 140 metriä. Brittien on pakko jatkaa nostoaan siksikin, että myös Taga ja Popescu kehittävät uskomattoman loppukirin ja roikkuvat puolen veneenmitan päässä. Jonny Searle vilkaisee oikealle, näkee italialaisten veneen perän ja komentaa viimeisen, ylimääräisen noston. Vaikka nosto on jatkunut jo 350 metrin matkan, Greg Searle kaivaa jostain vielä pykälän lisää. Italialaiset, britit ja romanialaiset vetävät neljänkympin kieppeillä olevia tahtilukemia, britit kaikkein tiheimmällä frekvenssillä.
Kun matkaa maaliin on alle sata metriä, Abbagnalet alkavat katketa. Searlet tajuavat saavansa italialaisia jokaisella vedolla metrin verran kiinni ja pääsevät todelliseen hurmostilaan. Abbagnalet eivät varsinaisesti romahda sen paremmin vauhdillisesti kuin teknisestikään, mutta brittien viimeisen 100 metrin lento on heille liikaa. Kun maalilinja koittaa, sen ylittävät ensimmäisenä britit ajassa 6:49.83. Italialaisten kello pysähtyy aikaan 6:50.98, eli lopulta eroa on jopa selvästi. Romaniakaan ei ole kaukana: pronssimitaliaika on 6:51.58.
Väliaikavertailu kertoo, että Searlet vetivät viimeisen 500 metriä yli viisi sekuntia italaisia nopeammin. Vieläkin hurjemman tästä tempusta tekee se, että suurin osa erosta kurottiin umpeen viimeisen 250 metrin matkalla. 1750 metristä maaliin britit olivat peräti 3.7 sekuntia italialaisia nopeampia. Tällaiset vauhtierot kilpailun viimeisellä 200 metrillä ovat mahdollisia vain perämiehettömän kaksikon ja yksikön kaltaisissa hitaissa veneissä. Nopeimmillaan alle 6:20:n tulevassa perämiehettömässä kaksikossa vain toisen soutajan totaalinen katkeaminen voi antaa tällaisen lähes neljän sekunnin tasoituksen, eikä sellaisia arvokisafinaaleissa tapahdu juuri koskaan. Pariairokaksikossa yhden hyytyessä toinen soutaja pystyy paikkaamaan ja pitämään vauhdin kohtuullisen kovana vielä jonkin aikaa.
Greg ja Jonny Searlen loppukiri lienee huimin, mitä olympialaisissa koskaan nähty. Los Angelesissa 1984 Pertti Karppinen ohitti Peter-Michael Kolben vasta noin sata metriä ennen maalia, mutta ero viimeisen 500 metrin alkaessa oli puolen veneenmitan luokkaa. Abbagnaleille olisi tietysti tuon kolmannen kullan suonut, varsinkin kun kerrotaan, että he viimeisinä vuosina olivat ajoittain niin kyllästyneitä toistensa seuraan, että keskustelivat pelkästään perämiehen välityksellä. Pakko on kuitenkin todeta, että Searle Brothersin loppukiri kaikessa eeppisyydessään oli sitä luokkaa, että kyllä se vähintään olympiakullalla oli palkittava.
Jos ette usko, käykää katsomassa YouTubesta. Itselläni toimii aina esimerkiksi ennen 4 x 1000 metrin ergovetoja (ainakin ensimmäisessä...).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
