keskiviikkona, marraskuuta 15, 2006

Memphis Riverkingsien ex-luotsista Leijona-valmentaja

Jätän nyt tuon Huhtiniemen ainakin toistaiseksi lepäämään, kun tuo erilaisten Lappeenrannassa liikkuneiden kuulopuheiden analysointi ei oikein jaksa innostaa. Palataan aiheeseen jos ja kun tarvetta on.

Hiekkakuopan reunalta ammutun niskalaukauksen sijaan pistetäänkin nyt B-pisteen kaarelta putoava lehti, eli pohditaan vähän tänään julkistettuja Suomen jääkiekkomaajoukkueen valintoja. Urheilulehdessä jo pari viikkoa sitten esitetyt esitetyt nimispekulaatiot osoittautuivat sataprosenttisesti paikkansapitäviksi, kun tänään rautakansleri Kalervo "Kale" Kummolan johdolla jääkiekkoliitto kertoi Leijonien pääkoutsiksi valitun kanadalaisen Doug Sheddenin ja hänen kakkosekseen HPK:n Jukka Jalosen. Sheddenin nimi oli kuvioissa niin vahvasti jo etukäteispohdinnoissa, että useampikin jääkiekkoauktoriteetti ehti esittää varauksia kansainvälisen huippujääkiekon ympyröissä nokaltaan täysin keltaisen Sheddenin valintaan, mm. Urheilulehden Petteri Sihvonen ja tällä viikolla eniten NHL-otteluja pelanneeksi eurooppalaiseksi kohonnut Buffalo Sabresin ikitoteemi Teppo Numminen.

En ole jääkiekkoekspertti, mutta kommentoin silti, onhan se jääkiekon nyky-Suomessa saaman ylivertaisen aseman huomioiden suoranainen kansalaisvelvollisuuteni. Valinta on kieltämättä erikoinen jo pelkästään Sheddenin vähäisten meriittien vuoksi, mutta ennen kaikkea siksi, että Sheddenin ja Jalosen lyöminen kimppaan merkitsee kahden tyystin erilaisen ja erilaista pelitapaa toteuttavan valmentajan yhdistämistä samaan tiimiin. Kale kyllä varmasti kuitenkin on miettinyt tarkkaan ratkaisua, korostihan hän nyt haetun nimenomaan kokonaisuutta. Voisi ajatella, että Jalosesta tulee keskimääräistä kakkosvalmentajaa painavampi toimija, sillä hänen pestinsä on päätoiminen ja Sheddenin vain osapäiväinen. Samaan suuntaan viittaa myös se, että tiedotustilaisuudessa todettiin lähes suoraan se, että kun Sheddenin sopimus vuoden 2008 Kanadan MM-kisojen jälkeen päättyy, tulee Jalosesta uusi ykkösvalmentaja.

Siihen saakka on kuitenkin saatava akseli Shedden-Jalonen toimimaan, jos mielitään jatkaa kansainvälisten menestysten tiellä. Jatkoaika.com -sivuston analyytikko Esko Seppänen kiteytti asetelmaan liittyvät epävarmuustekijät hyvin: Shedden peluuttaa yli-inhimillisen kovaan yrittämiseen sekä kaikkien tilanteiden loppuun saakka viemiseen ja jatkuvan fyysisen kovuuden viljelemiseen perustuvaa jääkiekkoa, josta variointimahdollisuudet, mielikuvitus ja usein myös pelitilanteiden kontrolli loistavat poissaolollaan. Jalonen taas on HPK:ssa toteuttanut modernia lyhytsyöttöpeliä hyödyntävää ja synkronoituun viisikkopeliin perustuvaa teknisesti taitaa ja nopeaa pelitapaa. Penkin takana aggressiivinen Shedden motivoi pelaajiaan huutamalla naama punaisena silloinkin, kun peli sujuu. Jalosen hengenluonti sen sijaan perustuu täysin päinvastaiseen metodiin. Hän antaa pelaajilleen tilaa hengittää ja sallii myös yksittäiset epäonnistumiset, koska uskoo niiden kasvattavan ja opettavan heitä.

Keskeinen kysymys kuuluukiin, mikä tulee olemaan Shedden-Jalonen -seoksen prosenttijakautuma. Fifty-fifty ei voi toimia, niin erilaiset lähtökohdat herroilla on. Jos taas mennään esim. 75-25 Sheddenin hyväksi, menevät Jalosen kyvyt hukkaan ja hän saattaa turhautua, mikä olisi tietysti tuhoisaa sen kannalta, että hänet nyt on laitettu kasvamaan korkoa tulevaan päävalmentajuutta varten. Jos taas mennään Jalosen ehdoilla, herää kysymys, että mihin Sheddeniä sitten ylipäätään tarvittiin. Kummola on puhunut peluuttamisesta ja korostanut Sheddenin ylivertaisia johtajaominaisuuksia sekä sitä, että hän todella pistää pelaajat laittamaan peliin kaikkensa. Tästä voisi päätellä Kalen ajattelevan niin, että esim. tappio olympiafinaalissa Ruotsia vastaan johtui siitä, etteivät avainmiehet päässeet omalle tasolleen. Niinhän se tietysti olikin, mutta olisiko kitarisojaan ulkoiluttava ja kannuksensa Pohjois-Amerikan farmisarjoissa hankkinut Shedden saanut esim. Teemu Selänteen tai Saku Koivun pelaamaan paremmin?

Sheddenin persoonalla varmasti on ansionsa. Sekin on hyvä muistaa, että omalla peliurallaan Sheddeniä menestyneempää jermua ei vuoden 1976 Canada Cupissa apuvalmentajana toiminutta Carl Breweria lukuunottamatta ole Suomea koskaan valmentanut. Silti herää kysymys, että jos hänen vahvuutensa ovat nimenomaan kovan tyylin johtamisessa, kestävätkö pukukoppi ja liiton toimisto tällaisen tulivuoren juurella elämisen. Muistanette tapaus Raimo Summasen, jossa maajoukkueen kaikkien aikojen kovimpaan arvokisasuoritukseen piiskanneelle käskijälle näytettiin ovea ns. ulkojääkiekkoilullisten syiden takia. Jotenkin minusta tuntuu, että face-to-face -valmennusmetoidellaan ja menestykseen lähes hinnalla millä hyvänsä tähtäävällä asenteellaan Shedden lukeutuu samaan koulukuntaan kuin Summanen tai midas-aikojen Hannu Jortikka. Summasen mielipuolisuutta lähentelevä omistautuminen ja ilmeisen usein öykkäröinniksi lipsunut menestyksen himo olivat kiekkoliitolle liikaa. Tätä taustaa vasten on mielenkiintoista, että vain kaksi vuotta Raivo-Raimon fudujen jälkeen penkin taakse haalitaan toinen sumutorviosaston yrmy, jolla särmikkään persoonansa lisäksi on tukenaan myös vankka tausta kovuuden nimiin vannovassa pohjoisamerikkalaisessa kiekkokulttuurissa. Se on selvää, että meininki tulee olemaan aikalailla toisenlaista kuin pidättyväisen, hiljaisen ja filosofointiin taipuvaisen Erkka Westerlundin komennossa.

Internet Hockey Database kertoo vuonna 1961 syntyneen Sheddenin pelanneen kaudella 1981-1982 alkaneella ja kauteen 1990-1991 päättyneellä NHL-urallaan 416 ottelua, joissa maaleja tuli 139, syöttöjä 186, tehopisteitä yhteensä 325 ja jäähyminuutteja 176. Siis mallikkaat lukemat useimmiten käsittääkseni kakkos- tai kolmosketjun keskushyökkääjänä tai oikeana laitana pelanneelle ja vuoden 1980 draftissa numerolla 93 varatulle kanadalaiselle. Peliuransa viimeisen vuoden Shedden piti hauskaa Colonial Hockey Leaguen itäisessä konferenssissa pelanneen michiganilaisen Muskegon Furyn riveissä takoen 21 pelissä 37 tehopinnaa (16+21), kunnes vammautuminen lopetti uran. Peliuran huippuvaiheen muodostivat vuodet 1982-1987. Kaudella 1982-83 Shedden oli Pittsburgh Penguinsin paras pistemies ja MVP lukemilla 24+43=67. Mieleenpainuvin kausin oli varmasti 1984-85, jolloin Shedden sai lottovoiton omaan ketjuunsa rantautuneen rookie-kauttaan pelanneen maailmanhistorian toiseksi parhaan jääkiekkoilijan Mario Lemieux'n muodossa. Super-Marion takoessa vieressä 100 pistettä Dougie ylsi 80 ottelussa komeaan saldoon 35+32=67. Vielä seuraavallakin kaudella paukkui 67 pelissä tehot 32+34=66 eli piste per peli, kunnes treidaus vei miehen Detroit Red Wingsiin. Tämän jälkeen hän ei urallaan enää koskaan päässyt samalle tasolle kuin Pittsburghissa. Shedden ei myöskään koskaan päässyt esiintymään NHL:n playoffseissa.

Kaudella 1992-93 alkaneella valmentajaurallaan Shedden ehti Pohjois-Amerikassa valmentaa Wichita Thunderia ja Memphis Riverkingsiä CHL-liigassa, Louisiana IceGatorsia ECHL:ssä ja Flint Generalsia UHL:ssa voittaen CHL:n mestaruuden neljästi ja UHL:n kerran. Vuonna 2003 Shedden pääsi mahdollisesti NHL:ään vievälle uralle vuonna 2003 Toronto Maple Leafsin farmijoukkueen, AHL:ssä pelanneen St. John's Maple Leafsin peräsimessä. Niin kuitenkin kävi, että joukkue putosi kevään 2005 playoffseissa hyvin sujuneesta runkosarjasta huolimatta ensimmäisellä kierroksella ja Toronton toimistossa päätettiin pistää koutsi vaihtoon. Loppu onkin sitten suomalaista jääkiekkohistoriaa ensin HIFK:in, sitten Jokerien ja nyt myös maajoukkueen valmentajana.

Suomessa on pariinkin otteeseen epäilty antaneen pelaajilleen tappelukäskyjä (Patrik Lostedt, Ryan VandenBussche). Vuonna 1996 hän sai ECHL-liigassa viiden pelin toimitsijakiellon ja 1000 dollarin sakon annettuaan joukkueensa Louisiana IceGatorsin touhun karata täysin käsistä Hampton Roadsia vastaan käydyn ottelun aikana syntyneessä joukkotappelussa. Yksi Louisianan pelaajista jopa ryntäsi jäähyaitiosta mukaan tappeluun. Rangaistukseen kuului, ettei Shedden saanut tavata pelaajiaan tuntia ennen tai jälkeen ottelun. Saapa nähdä, kutsuuko Nivalan cowboy Pasi Nielikäistä nyt maajoukkuepaita Sheddenin aikakauden alettua. Pelitavoiltaan Nielikäinen saattaisi kanadalaiskoutsin konseptiin istuakin, mutta toisessa vaakakupissa taitavat enemmän painaa Sheddenin huonot muistot viime keväisestä välierästä, jossa HPK:ta edustanut Nielikäinen näytti kaapin paikkaa HIFK:n kovien poikien osastolle. Sama kivi saattaa hiertää kenkää vielä Sheddenin ja Jalosenkin väleissä.

8 kommenttia:

Jouni kirjoitti...

Minusta Mario Lemieux oli/on maailmanhistorian paras jääkiekkoilija. ;)

Markku Jokisipilä kirjoitti...

Tämähän on alan miesten ikuinen väittelyn aihe, Gretzky vai Lemieux. Luin jostain että äijän selkä oli jossain vaiheessa niin heikossa kunnossa, ettei taipunut laittamaan luistimia jalkaansa saati sitten sitomaan nauhoja. Huoltaja pisti Mariolle putket jalkaan ja niin vain tuohonkin aikaan tuli noita 3-5 pisteen iltoja liukuhihnalta. Uskomattomia pelureita molemmat, en mene sanomaan kumpi oli parempi. Meillähän yritti Petteri Sihvonen herätellä samanlaista väittelyä siitä, kumpi on parempi, Kurri vai Koivu. Sihvosen oma valinta oli Saku, mutta veikkaan, että tässä painoivat vaa'assa aika paljon myös Kurrin "saavutukset" maajoukkueen kenraalimanagerina.

sonya kirjoitti...

nice blog

Jouni kirjoitti...

Joo, olen samaa mieltä Sihvosen jutuista. Minusta Sihvonen sortui jossain ikään kuin anakronismiin perustellessaan Koivun paremmuutta nykyjääkiekon kovemmilla vaatimuksilla.

Mario tuli tammikuussa 1993 kolme suoraan syöpähoitosessiosta peliin ja teki tehot 1+1. Kova suoritus. Ilmeisesti uransa alkuaikoina Mario oli vähän ylimielinen NHL:ää kohtaan, ja totesipa hän liigan olevan "autotallisarja" tai jotain siihen tyylin. Varmaan siinä jotain perää nimenomaan Marion kohdalla onkin, kun katsoo vanhoja videoita peleistä, joissa mm. Ray Bourqueta viedään aika totaalisesti kaffille. Gretzky sanoi muistelmissaan, että hänen mielestään ainoa pelaaja, joka pystyy tekemään enemmän pisteitä kuin hän itse, on Lemieux, JOS Mario lopettaa tupakanpolton (!!) ja suhtautuu harjoitteluun ammattimaisemmin.

Gretzky oli pelintekijänä ehkä astetta parempi kuin Lemieux, mutta mielestäni Mario oli lahjakkaampi ja taitavampi pelaaja kuin Väinö. Olisi muuten mahtava kaivaa se vuoden 1987 Kanada Cup -finaali, jossa herrat pelaavat samassa ketjussa Neuvostoliittoa vastaan, ja voittomaalin tekee Lemieux tietysti Gretzkyn syötöstä.

Markku Jokisipilä kirjoitti...

Tuota 1987 Canada Cupin finaalisarjaa on ainakin Kanadassa myynnissä. Kaiken kaikkiaan kaukalo oli noissa peleissä pullollaan aika uskomattomia pelimiehiä, kun kanukeilla oli Gretzkyn ja Lemieux'n lisäksi mm. Bourque, Coffey, Messier, Murphy jne, ja neukut heittivät peliin Krutov-Larionov-Makarov-Kasatonov-Fetisovin sekä uuden huipputrionsa Homutov-Bykov-Kamenski. Siitä ei enää paljon rosterit parane väittäisin. Monen olen kuullut nimeävän nämä kolme peliä myös parhaiksi ikinä pelatuksi.

Jouni kirjoitti...

Kiitos vinkistä, täytyypä laittaa kysely vetämään Kanadaan. Siinähän sitä joululomalle olisikin virtuaalista kinkunsulattelua kerrakseen.

Anonyymi kirjoitti...

Youtube auttaa: http://www.youtube.com/watch?v=wS9BwliAJus

Jouni kirjoitti...

Loistava pätkä...Kiitos. "Gretzky loading the gun and Lemieux pulling the trigger!"

Heh, kommunismi vastaan kapitalismi kaukalossa ;). Mahtavia pelureita molemmissa joukkueissa joka tapauksessa.