keskiviikkona, joulukuuta 01, 2010

WikiLeaks

Alla tämän päivän kolumnini Turun Sanomista.

Tärkeää tietoa vai poliittista pornoa?
Turun Sanomat 1.12 2010 02:35:58

WikiLeaks -sivuston ilmoitus 250.000:n Yhdysvaltain ulkoasiainhallinnon asiakirjan julkistamisesta synnytti globaalin diplomaattisen kriisin, joka ulottuu jo Suomeenkin saakka. Sananvapausaktivistit iloitsevat siitä, että maailmanpoliisi on vihdoin saanut vastavoiman: globaalin julkisen mielipiteen. Vuotojen tuomitsijat pelkäävät diplomatian luottamuksellisuuden vaarantumisen syöksevän maailmanpolitiikan kaaoksen ja vainoharhaisuuden tilaan.

WikiLeaks on julkistanut yli kaksi miljoonaa asiakirjaa. Näin isolla laastikauhalla rapatessa roiskuu varmasti eikä oheisvahingoilta vältytä. Kysymys kuuluukin, onko vallankäytön läpinäkyvyys niin tärkeä arvo, että se ylittää ja oikeuttaa negatiivisetkin seuraukset. Tietovuotoja on ollut aina, mutta WikiLeaks on vienyt toiminnan systemaattisuuden ja julkisuuden ennen näkemättömiin sfääreihin. Maanantaina sivustolla vieraili miljoonia kävijöitä eri puolilta maailmaa, eikä yksikään itseään kunnioittava tiedotusväline voinut olla asiaa uutisoimatta.

WikiLeaks herättää suuria kysymyksiä: mikä on sopiva tasapaino vapauden ja rajoitusten välillä? Milloin sananvapauden rajoittaminen on perusteltua yleisen turvallisuuden nimissä, ja kuka tämän turvallisuuden määrittelee? Missä kohtaa läpinäkyvyys muuttuu riskiksi? WikiLeaksin linja on ollut harvinaisen selkeä: kaikki väärinkäytöksiin viittaava tieto on julkaistava, ja ellei jokin tieto ole saatavilla, on löydettävä keinot sen hankkimiseen.

Perinteisiä tiedotusvälineitä ohjaavat vuosisatojen mittaan kehittyneet journalistisen vastuun mekanismit. Verkossa tällaisia konventioita ei ole. Totutut julkisuuden portinvartijat ovat aseettomia ja julkaisukynnys on kadonnut. Jos jossain on tieto, jolla joku katsoo olevan jotain painoarvoa, se väistämättä ennemmin tai myöhemmin myös julkaistaan.

Läpinäkyvyyden armoton liekki kutistaa viestintämaiseman varjoalueet. Tämä on se todellisuus, jossa niin luottamuksellisesta sähköpostia lähettävän poliitikon kuin Facebook-profiiliinsa henkilökohtaisia tietoja laittavan tavallisen tallaajankin on opittava elämään. Verkossa informaatio alkaa elää omaa elämäänsä ja saattaa päätyä ties minne. Vastaanottajalle se tulee usein täysin suodattamattomana, mitenkään taustoittamatta ja mihinkään suhteuttamatta. Tiedon luotettavuutta ja merkitystä arvioidessaan vastaanottaja on oman lähdekritiikkinsä ja medialukutaitonsa varassa.

Informaatiotekninen vallankumous on tuonut hallituksille yhä hienostuneempia valvonta-, vakoilu- ja tiedonkeruutekniikoita. Samalla kuitenkin seurannan potentiaaliset kohteet, joita viime kädessä ovat kaikki kansalaiset, ovat saaneet käyttöönsä mullistavia työkaluja näiden operaatioiden väistelyyn ja paljastamiseen. Jos Neuvostoliitto ei olisi hajonnut taloudelliseen ja poliittiseen mahdottomuuteensa vuonna 1991, olisi internet hoitanut homman muutamaa vuottaa myöhemmin.

Maailma on siirtynyt vastustamattoman tiedonkulun aikakauteen. Jos WikiLeaks suljetaan, sen paikan ottaa jokin toinen palvelu. Paluu aikaan, jolloin hallitukset pystyivät säännöstelemään informaatiota mielensä mukaan, edellyttäisi internetin sulkemista. Tämä taas ei ole ollut realistinen ajatus enää 15 vuoteen jo yksin verkkoon kytkeytyvien valtavien taloudellisten intressien takia. Ollaan samankaltaisessa tilanteessa kuin kirjapainotaidon keksimisen jälkeen: henki on päässyt pullosta eikä paluuta ole.