tiistaina, syyskuuta 02, 2008

Suomalaiset keskitysleirit

Tutkija Osmo Hyytiän uusi teos Suomalainen Itä-Karjala 1941-1944 on saanut näkyvästi palstatilaa ja nettikeskustelua osakseen marsalkka Mannerheimin käskystä perustettuja keskitysleirejä koskevien tietojen vuoksi. On erinomaisen tervetullutta, että torjuntavoittomuistelujen sekaan mahtuu myös tällaisia vähän erilaisia sävyjä jatkosodasta. Yleisessä ilmapiirissä ja historiatietoisuudessa sekä kansallista menneisyyttä koskevien tulkintojen poliittisissa reunaehdoissa viimeisen parinkymmenen vuoden aikana tapahtuneesta muutoksesta kertoo paljon se, että esim. Helsingin Sanomissa ja Ilta-Sanomissa nämä tiedot uutisoitiin ikään kuin täysin uusina löydöksinä.

En ole Hyytiän kirjaan päässyt tutustumaan enkä pyri millään tavoin sen arvoa kyseenalaistamaan, mutta on syytä todeta, että kaikki lehtijutuissa mainitut tiedot ovat löydettävissä jo vuonna 1982 julkaistussa Antti Laineen kirjassa Suur-Suomen kahdet kasvot. Itä-Karjalan siviiliväestön asema suomalaisessa miehityshallinnossa 1941-1944, kuten myös paljon parjatun Helge Seppälän vuonna 1989 julkaistusta teoksesta Suomi miehittäjänä. Vähän suppeammassa muodossa asiaa käsiteltiin jo Ohto Mannisen vuonna 1980 julkaistussa tutkimuksessa Suur-Suomen ääriviivat. Paljon kovempiakin väitteitä suomalaisten toiminnasta on esitetty neuvostoliittolaisessa ja venäläisessä tutkimuksessa esim. Konstantin Morozovin sekä Nikolai ja Vladimir Baryshnikovin teoksissa, mutta niissä on suuria lähdepohjaan ja tutkimusotteeseen liittyviä ongelmia. Uutisointi ja käynnistyneen keskustelun vilkkaus kuitenkin osoittaa, etteivät Laineen, Seppälän ja Mannisen teokset ole enää löytäneet yleisöään, joten Hyytiän kirjalle on tarvetta ja tilausta.

Olen itse useaan otteeseen esittänyt, että 1990-luvulla historiantulkinnoissa tapahtunut uuspatrioottinen käänne on kadottanut, osin tiedostamatta mutta osin täysin tietoisestikin, monet jatkosodan vähemmän mairittelevista episodeista. Se, että tiedot Mannerheimin perustamista keskitysleireistä herättävät tällaista ihmetystä ja ainakin netin palstoilla kovaa halua rientää marsalkan puolustukseen, kertoo yleisten historiakäsitysten todella muuttuneen.

Torjuntavoittotulkinnan edustajat tarkastelevat kesän 1944 taisteluja irrallaan aiemmista tapahtumista ja ennen kaikkea niistä offensiivisista sodanpäämääristä, jotka 1941 hahmoteltiin. Keskitysleirit olivat yksi seuraus näistä jatkosodan alkuperäisistä tavoitteista ja niiden käytännön toimeenpanosta. Kesällä 1941 Suomi lähti palauttamaan talvisodassa menetettyjä alueita ja ottamaan sen päälle korkoja, ts. strategisesti edullisempaa ns. kolmen kannaksen rajaa. Stalingradin jälkeen nämä tavoitteet unohdettiin ja määriteltiin sota uudelleen kansallisen olemassaolon ja demokraattisen hallitusmuodon puolesta käydyksi puolustussodaksi. Tämä jälkimmäinen versio on viimeistään kesän 2004 torjuntavoiton 60-vuotisjuhlallisuuksien jälkeen ollut yleisessä tietoisuudessa se vallitseva tulkinta.

Suomalaisen miehityshallinnon tavoitteena oli Itä-Karjalan etninen suomalaistaminen. Työtä riitti, koska alueen väestöstä 47 prosenttia oli venäläisiä. Mannerheim antoi keskitysleirikäskynsä 8.7.1941 eli jo ennen Karjalan armeijan hyökkäystä ja miekantuppipäiväkäskyään. Tässä kohtaa ei tietenkään kellään ollut aavistusta siitä, minkälaisia painolasteja jo pelkkään keskitysleiri-sanaan tulisi myöhemmin toisen maailmansodan jälkeen saksalaisten toiminnan vuoksi liittymään. Tämä asia on muistettava arvioitaessa suomalaisten toimia nykypäivästä käsin. Silti ei käy kiistäminen, etteivätkö leirit muodostaisi maamme historiassa erityisen synkkää lukua.

Elokuussa 1941 puhuttiin jo "rodullisesti puhtaan kantaväestön luomisesta". Sellaistakin suunniteltiin, että suomalaisissa leireissä olleet venäläiset annettaisiin saksalaisille ja tilalle otettaisiin saksalaisten käsiin joutuneiden suomensukuisten kansojen edustajia Venäjältä. Suomalaisille keskitysleireille suljettiin kaikkiaan lähes 24 000 ihmistä. Leireillä kuolleiden arviot vaihtelevat 4600:n ja 8000:n välillä. Huono ravinto, epähygieniset asumisolot ja fyysisesti heikkokuntoisilla vangeilla teetetyt raskaat työt niittivät satoa. Oma lukunsa olivat kurinpitosäännöt, jotka sallivat lyömisrangaistukset ja sulkemisen pimeään koppiin jopa 12 vuorokaudeksi. Suomalaisdokumentit kertovat seitsemän rikkeisiin syyllistyneen vangin ampumisesta, venäläislähteet ja -tutkimus huomattavasti suuremmasta määrästä.

Rotuerottelusta "kansallisiin" ja "epäkansallisiin" tai "vierasheimolaisiin" luovuttiin vasta syksyllä 1943, kun miehityshallinnon otteet olivat tuoneet Suomelle kiusallista huomiota lännessä. On pohtimisen arvoinen kysymys, selittyvätkö venäläisväestön kohtelu Itä-Karjalassa sekä jatkosodan Suomessa jokapäiväinen ryssittely ja muu venäläisiin kohdistuva halveksunta pelkillä talvisodan katkerilla kokemuksilla. Taipumus rodulliseen ylemmyydentuntoon ei ollut meillä aivan niin vierasta kuin myöhemmin on haluttu nähdä. Keski- ja Itä-Euroopan kaltainen vahva antisemitistinen traditio Suomesta puuttui, mutta syvään juurtunutta ryssävihaa meiltä kyllä löytyi.

On tietysti totta, että toisen maailmansodan tapahtumien kansainvälisessä vertailussa miehittäjä-Suomen synnit ovat pieniä. Talvi- ja jatkosotien urotekoja ei kuitenkaan tulisi käyttää unohtamisen keppihevosina. Tietoisuus Suomesta miehittäjävaltiona ja suomalaisten keskitysleirien tuhansista nälkä- ja tautikuolemista kuuluu suomalaiseen toisen maailmansodan historiaan siinä kuin Raatteen tie ja Ihantalan murskattu teräskin. Sotaveteraanien kunnia ei pitäisi menneisyyden totuudenmukaisesta käsittelystä heilahtaa minnekään suuntaan. Samaten pitäisi myös "suurimman suomalaisen" kuvaan mahtua muitakin kuin vain niitä kaikkein kirkkaimpina loistavia sävyjä.

20 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Joo, tätä vähän odotinkin, eksaktein viittein, että nuo "uudet tiedot" ovat olleet jossain yhteyksissä esillä, kuten tuota muistelin.

Thänks.

Vasarahammer kirjoitti...

Minulla ei ole mitään rehellistä historiantutkimusta vastaan.

Valitettavasti näissä viimeisimmissä Mannerheimiin liittyvissä uutisissa ei välttämättä ole kyse historiantutkimuksesta vaan vasemmiston halusta vetää lokaan kansakunnan merkkihenkilöitä. Erityisesti tämä kävi ilmi ns. Homo-Marski -animaatiosta syntyneessä kohussa, jossa "taiteilija" kehtasi esiintyä jonkinlaisena sananvapauden marttyyrina.

Hyytiän tutkimusta koskevassa uutisoinnissa itse otsikot ovat olleet raflaavampia kuin varsinainen uutisteksti. Mistään uudesta löydöstä ei todellakaan ole kysymys kuten tästä tekstistä käy ilmi. Itse muistan hämärästi tuon Helge Seppälän teoksesta syntyneen kohun.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos merkinnästä, Markun kannattaa ehkä sittenkin keskittyä poliittiseen historiaan ja jättää Lontoo 2012-projekti sivuradalle. Keskivartalon... tuota noin... ohen... siis balanssoimista kantsii varmaan silti pitää kuvioissa. Terkut kansanperseyslaitokselta, päivystävä dosentti.

Anonyymi kirjoitti...

Suoranaisesti tähän kuuluu, mutta itseäni kiinnostaa välirauhan ja jatkosodan aikojen suomalaisen äärioikeiston natsi-Saksa-yhteydet.
Teille historioitsijoille,
Löytyykö mitään kirjallisia lähteitä - itse olen kuullut lähinnä perinnetietoa - siitä että IKL:än sisäpiiriläisillä olisi ollut oma vapaamuurarikultti, varsin aggressiivinen, jonka kaava oli Saksasta, natsien Thule-Gesellschaftista?
Paikoin tämä toiminta on ollut niin voimakasta, ettei ole voinut jäädä huomaamatta, ja siis hyvissä ajoin ennen rapparien maailmanlaajuisen veljeskunnan rantautumista joskus 1950-luvulla.

Anonyymi kirjoitti...

Vasarahammer, kyllä tuo myytti vasemmiston tarpeesta vetää lokaan Mannerheim, on tosi tyhjästä nyhjästy. Mannerheimin peseminen kiiltävän valkoiseksi on vain kokoomuskiimaisten ukkojen höirimistä. Kun eivät enää muuhun kiimaan kykene.

Jos Mannerheim oli homo, niin tekeekö se hänestä huonomman kuin jos hän ei sitä ollut? Minusta Mannerheim saa suurten sotapääkiköiden tavoin olla homo, se on vain suuri plussa hänelle.

Niin, kyllä kaikki merkit viittaavat siihen että kaveri oli ainakin bisse, ja niin on hyvä!

Anonyymi kirjoitti...

Joo, keskitysleirit on syytä erottaa tuhoamisleireistä.

Harry Vuorisen Myrskyn silmässä on myös kiinnostava päiväkirjadokumentti (pl. kansilehden ylidramatisoinnit).

IDA kirjoitti...

"Jos Mannerheim oli homo, niin tekeekö se hänestä huonomman kuin jos hän ei sitä ollut? Minusta Mannerheim saa suurten sotapääkiköiden tavoin olla homo, se on vain suuri plussa hänelle."

Oikeistoa ei kiinnosta oliko Mannerheim homo vai ei. Vasemmisto vain haluaa heteronormatiivisessa ;) kiimassaan tehdä asiasta skandaalin, koska he eivät enää oikein muuhun kiimaan kykene.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus. Valitettavasti toimittajien historiantietous saattaa olla varsin hatara ja suuren yleisön sitäkin enemmän.

No, nuorille kaikki on aina uuutinen, mitään ei tiedetty mistään ennen heitä.

Sivistysvaltion ei tarvitse peitellä eikä puolustella historiansa negatiivisiakana puolia, vaan ne kuuluvat kuvaan siinä missä positiiviset.

Johan Stjernberg kirjoitti...

Antti Laineen kirjoitus "Lapsia piikkilangan takana eli historian monta totuutta" julkaistu Historiallisen Aikakauskirjan numerossa 1/2007 löytyy tästä osoitteesta:
http://agricola.utu.fi/
keskustelu/viewtopic.php?t=783

Anonyymi kirjoitti...

Lueskelin Hesarin ketjua vasta nyt. On aika kaameaa havaita, että suurin osa keksustelijoista vielä 2008 edustaa kahta ääripäätä: "Suomi ei tehnyt mitään väärää ja jos teki, niin ainakin vähemmän kuin muut, varsinkin NL" vs. "Mannerheim/oikeisto/suojeluskunnat ovat pahoja, työläiset hyviä"

Miksi ihmeessä tätä(kään) asiaa ei voida käsitellä asiallisesti, vaan heti tulee tämä mustavalkoinen jako hyviin ja pahoihin? Tai onhan se selvää: molemmat torjuvat omasta ryhmästään pahuuden häivänkin heijastamalla sen "noihin toisiin".

Hyytiän kirjaa en ole vielä lukenut, Kujalan Vankisurmat olen juuri aloittanut lukemalla yhteenvedot. Vaikuttaa asialliselta tutkimukselta.

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi vastakkainasettelun aika on jo ohi, kuten pj. Katteeton on niin useasti lausunut.

Anonyymi kirjoitti...

"Oikeistoa ei kiinnosta oliko Mannerheim homo vai ei."

Totuus on tietenkin toinen. Oikeiston sukupuolimoraalinvartijat ovat vetäneet herneen nenäänsä aina, kun Suurta Johtajaamme ei ole kehystetty, korotettu tai kullattu.

Esimerkkinä (taas kerran) vasarahammerin vainoharhat. Ja olikos se tämä IDA sama IDA, joka pari vuotta sitten oli täysin vakuuttunut Saddamin joukkotuhoaseista: "vielä ne löytyvät".

Tämä vain ikään kuin kehystämään nimimerkin lausuntojen signifikanssia.

Anonyymi kirjoitti...

Historiantutkimuksessa on todellakin tapahtunut käänne. Se tapahtui suomettumisen aikana, siis silloin kun Jokisipilä pissi vielä vaippohin.

Nyt aallon harjalla vain ratsastavat poninhäntäpojat ja muut uuden polven äärivasemmistolaiset "kuvankaatajat". Itse puolestani olen erittäin tyytyväinen että 1920-ja 1930-luvun suomalaisilla oli niin realistinen käsitys Stalinin Neuvostoliitosta. Juuri siksi Suomi vältti miehityksen teloituksineen ja massiivisine joukkoraiskauksineen.

Vain perverssit tuntevat murhetta tästä torjuntavoitosta. Ja äärivasemmistolaiset.

Anonyymi kirjoitti...

Suomi on ainoa maa, jossa selitellään/kiillotetaan omia tekemisiä toisen maailmansodan aikana, kansalaissota/vapaussota/punakapina mukaan lukien.

Saksalaiset ovat olleet hyvin hiljaa omasta maailmanvalloituskiertueestaan.

Suomalaiset keskitysleirit ovat historiaamme. On aivan turha selitellä että siellä ei ollut polttouuneja. Suomalainen rotuoppi joka oli täysin kopioitu Saksasta, piti toteuttaa Suomessa. Muut rodut, vammaiset, mielenterveyspotilaat ym. piti tuhota (suomalaisiakin).Suomalaisiakin pääsi tutustumaan Saksan tuhoamisleireille.

1941 Suur-Suomi hanke oli fasistien hanke, kertoo myös se että ns. vanhan rajan ylittämisen jälkeen alkoi ilmaantua kieltäytymisiä. Ei koko kansa ollut Suur-Suomen takana, vain valtion johto ja armeijan yli-intoiset, IKL, AKS, ym. isänmaalliset järjestöt, Saksan menestyksestä kiihoittuneet.

Suomi oli Saksan liittolainen, niihin voi käydä tutustumassa liittoutuneiden papereista ja kartoista.

Kun Stalingrad-episodi tapahtui, alkoi politiikan ja aatteen takinkääntö. Saksan häviön selvittyä alkoi kotiin juoksu, joka saatin pysäytettyä viime tingassa. Isoisäni (talvisota ja jatkosota) kertoman perusteella ja hän oli itse paikan päällä.

Se pakko liittyä Saksan kanssa, no sitä voi jeesustella elämän loppuun saakka. Historiamme myöntämisen vaikeutta, en ymmärrä! Toivon, että 120 vuoden päästä voidaan asiat myöntää ja emme eläisi aikakautta 1917-1944. On se ihme kumma miksi osan täytyy kiiloittaa historiaamme ja ylipäällikön kuvaa??? Ihmisen seksualisuus ei kerro mitään, mutta teot enemmän.

Pikkupoikamainen tapa selitellä tyylin, no mäkin tein kuin toikin teki, on naurettava mutta ihmisten selitysten pohja. Jos joskus Suomi voisi keskustella asioista niinkuin ne on! Sama onko "lahtari" tai "kommunisti", mutta Suomessa keskustelu menee aina pois raiteilta. Elää vieläkin kahtia jaettu kansa, vielä melkein 70 vuotta tapahtumien jälkeen! Surullista!

Anonyymi kirjoitti...

suomalaisilla leireillä ei ole ollut polttouuneja eikä kaasukammioita. sen sijaan muita julmuuksia siellä on harjoitettu, pieksämistä teloituksia ja tarkoituksellista hengiltä palelluttamimista. ja tämä ei ole schaissea vaan olen nämä kuullut henkilöltä jonka äiti ko. leirillä oli. t. pera vaan

Anonyymi kirjoitti...

Hihihi

Anonyymi kirjoitti...

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Hieno kommentti

Anonyymi kirjoitti...

Hieno kommentti

Anonyymi kirjoitti...

Nyt loppui tuommoiset!!