Alla tämän päivän nostalgiakolumini Turun Sanomista.Ihmisten voitto
Kaksikymmentä vuotta sitten maailmaa yli neljän vuosikymmenen ajan kuristusotteessaan pitänyt Kylmä sota päättyi, kun reaalisosialismi saavutti taloudellisen, poliittisen ja sosiaalisen kestokykynsä rajat. Kommunismin ja kapitalismin kaksinkamppailua oli opittu pitämään pysyvänä olotilana, ja kun Moskovan valta-asema romahti kuin korttitalo, tuli se lähes kaikille yllätyksenä.
Murrosvaiheessa 1989–1991 maailmanhistorialliset tapahtumat seurasivat toinen toistaan valtavalla nopeudella. Kommunistihallinnot Puolassa, Unkarissa, Itä-Saksassa, Tshekkoslovakiassa, Bulgariassa ja Romaniassa kaatuivat kuin dominopalikat, Baltian maat itsenäistyivät ja Saksat yhdistyivät. Hitaimmatkin ymmärsivät muutoksen syvyyden viimeistään joulukuussa 1991, kun itse Neuvostoliitto lakkasi olemasta.
Mikä sai aikaan tämän demokratian hyökyaallon ja Kylmän sodan päättymisen? Amerikkalaiset korostavat mielellään presidentti Ronald Reaganin ja Yhdysvaltain päättäväisyyden merkitystä. Heidän mukaansa Neuvostoliitto varusteli itsensä hengiltä yrittäessään vastata Reaganin ”tähtien sotana” tunnettuun ohjuspuolustushankkeeseen.
Toiset korostavat Neuvostoliiton viimeisen johtajan Mihail Gorbatshovin ansioita. Taloutta uudistaneen perestroikan ja poliittisia vapauksia lisänneen glasnostin lisäksi ”Gorba” lanseerasi myös ulkopoliittisen Sinatra-doktriinin, jonka mukaan itäblokin valtiot saivat rauhassa kulkea omia teitään. Puna-armeija ei enää murskaisi uudistusliikkeitä niin kuin se oli tehnyt vuonna 1953 Itä-Saksassa, 1956 Unkarissa ja 1968 Tshekkoslovakiassa.
Tärkein kumousvoima tuli kuitenkin alhaalta, tavallisten ihmisten toiminnasta. Vielä 1960-luvulla monet itäblokissa uskoivat ohjelmapuheissa maalaillun tasa-arvoisen, hyvinvoivan ja onnellisen kommunistisen yhteiskunnan olevan saavutettavissa uhrausten kautta. Ajan mittaan karu todellisuus sammutti idealismin. Jonot tyhjyyttään kumisevien kauppojen edessä, huonolaatuiset elintarvikkeet ja vaatteet, rumat ja kylmät asunnot, energiapula ja elämän yleinen ankeus puhuivat aivan toista kieltä kuin kommunistinen propaganda.
Kommunismi oli pakkoon, pelkoon ja vapauksien riistämiseen nojannut totalitaarinen järjestelmä, jota pyöritti kansan ahdingosta piittaamaton puolue-eliitti. Komentotalous ja kulutustavaratuotannon kustannuksella toteutettu massiivinen teollistaminen johtivat yritteliäisyyden kuoleentumiseen, negatiiviseen talouskasvuun, resurssien hukkaamiseen ja ympäristötuhoihin.
Kommunistihallinnot valvoivat kansalaisiaan ja polkivat perusvapauksia. Neuvostoliiton KGB:n, Itä-Saksan Stasin ja Romanian Securitaten kaltaiset massiiviset salaisen poliisin organisaatiot vakoilivat omia kansalaisiaan ja ilmiantajiksi pakotetut tavalliset ihmiset kyttäsivät toisiaan vainoharhaisessa ilmapiirissä.
Berliinin Museosaarella, entisessä Itä-Berliinissä, kohoaa massiivinen tuomiokirkko, joka on seissyt paikallaan yli sata vuotta poliittisia tuulia ja niiden muutoksia uhmaten. Se on nähnyt kaksi hävittyä maailmansotaa ja todistanut, kuinka Saksan keisarillinen, kansallissosialistinen ja kommunistinen versio ovat kukin vuorollaan sukeltaneet historian roskatynnyriin.
Kirkkoa vastapäätä sijainneesta Palast der Republikista, DDR:n puolue-eliitin ylpeydenaiheesta, ei sen sijaan ole jäljellä mitään. Purkutyöt saatiin päätökseen joulukuussa 2008, ja nyt paikalla on nurmikko, jolla berliiniläiset voivat viettää vapaahetkiään ja rentoutua. Se on mitä sopivin muistomerkki vuoden 1989 tapahtumille, sortoon kyllästyneiden tavallisten ihmisten vallankumoukselle.
35 tonnia terästä puretusta palatsista laivattiin Arabiemiirikuntiin käytettäväksi valmistumassa olevan maailman korkeimman rakennuksen, 818-metrisen Burj Dubain, todellisen kapitalismin majakan, rakentamiseen. Toivottavasti Erich Honecker ja kumppanit näkevät tämän sieltä, missä ikinä tällä hetkellä ovatkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti