Puoluekokous

Alla kolumnini tämän päivän Turun Sanomista.

Isäntämiehet pääministeriä valitsemassa

Suomi kääntää katseensa 12. kesäkuuta Lahteen, jossa keskusta valitsee itselleen uuden puheenjohtajan. Kelataanko mittanauhaa sisään ja valitaan 197-senttisen Matti Vanhasen tilalle ”puolitoista metriä”, niin kuin mies itse itsensä määritteli, Mauri Pekkarista , todellista maakuntien ukkoa, siltarumpujen herraa ja kepulaisuuden ruumiillistumaa?

Vai onko Jäätteenmäki -angsti vihdoin hellittänyt sen verran, että Sdp:n ja vihreiden tavoin valitaan johtoon nainen, 41-vuotiaana ja 1990-luvulla Etelä-Pohjanmaalta Helsinkiin emigroituneena puolueen nuoriso- ja urbaanisiipeä edustava Mari Kiviniemi ?

Kahden muun ehdokkaan traktorista näyttää biopolttoaine jo loppuneen. Paavo Väyrysen väsymätön dieselmoottori on kerännyt politiikan kuoppaisilla ja pölyisillä teillä sellaisen määrän kilometrejä, että moni keskustalainenkin soisi hänen jo jäävän Keminmaan paanukirkkoonsa Palmuja katselemaan. Laitilan sympaattinen Timo Kaunisto taas tulee liian kaukaa sisäpiirin ulkopuolelta, niin poliittisesti kuin henkisestikin.

Mitä todennäköisimmin uudesta talonpoikaiskenraalista tulee myös pääministeri. Huhut siitä, että perustuslaki määräisi pääministerin valinnan eduskunnalle, ovat etelän median koohotusta. Nyt isännän ääntä käyttävät isännät eli keskustan puoluekokousedustajien yli 56-vuotias miespuolinen maanviljelijä- ja toimihenkilötaustainen enemmistö.

Tulee mieleen Winston Churchillin toteamus ”tuskin koskaan ovat niin monet olleet niin suuressa kiitollisuudenvelassa niin harvoille” vuodelta 1940. Farmaripappojen sijaan Churchill kyllä puhui brittiläisistä hävittäjälentäjistä ja vastustajakin oli pari piirua Jutta Urpilaista viiksekkäämpi, mutta suhdeluvuissa ollaan samalla hehtaarilla.

Vaikka Kiviniemi ei mikään agraariaatteen Martti Luther olekaan, on valinnassa linjaratkaisun ituja. Kenttä pohtii nyt, pitäytyäkö perinteisissä vahvuuksissa ja maakuntien tukevassa ponnistusalustassa, vai lähteäkö rohkeasti päivittämään viestiä ja kyntämään ruuhka-Suomen asvalttipeltoja.

Suomen kahdeksasta yli sadantuhannen asukkaan kaupungista kuusi sijaitsee alle 200 kilometrin päässä Helsingistä. Näistä keskusta keräsi vuonna 2007 vain 66 886 ääntä eli 10 prosenttia koko potistaan. Pietarin kalansaaliit menivät kokoomukselle (242 737 ääntä, 39 prosenttia koko kannatuksesta), Sdp:lle (170 023, 29 prosenttia) ja vihreille (124 795, 53 prosenttia), keskustan painiessa divaritasolla yhdessä vasemmistoliiton (62 637 ääntä), Rkp:n (36 536), kristillisdemokraattien (31 865) ja perussuomalaisten (31 274) kanssa. Kannattajakunnan ikääntyessä, maaseudun tyhjentyessä ja arvomaailman kaupungistuessa keskustan on alettava tähyämään isompiin kirkonkyliin.

Ajankohtaisin haaste tulee pitkästä Lippos -krapulastaan heräilevästä Sdp:stä. Unelmoiva Urpilainen näyttää saaneen verkkosukkansa ojennukseen, kun vierellä remuavat yhden miehen likaisten temppujen osasto Don Heinäluoma ja murahtelevan Mooseksen ex-avustaja, rokin ja rakkauden apostolina julkisuudessa paistatteleva tuore puoluesihteeri Mikael Jungner .

Jos keskusta putoaa huhtikuussa 2011 pronssille, kuten gallupit tällä hetkellä ennustavat, saatetaan Säätytalossa vaalien jälkeen viritellä lauluja samasta sinipunaisesta kirjasta kuin vuosina 1987, 1995 ja 1999. Keskustan puheenjohtajan repertuaariksi riittää silloin Juice -vainaan Jyrki Boy: me ennen kimpassa kuljettiin mutta sinä pääsit parempaan kyytiin.