Kaunaista lärväilyä

Ihan tunsin piston sydämessäni, kun huomasin Paavo Lipposen vetäneen herneen nenäänsä dosentti Arto Luukkasen Aamulehdessä julkaistusta näkökulmakirjoituksesta. Luukkanen arvioi Nord Streamin konsultiksi ryhtymisen tahranneen Lipposen valtiomiehen auran siinä määrin, että presidenttihaaveet saa haudata. Kirjoituksesta suivaantuneena Lipponen kieltäytyi osallistumasta Tamperetalon vaalitilaisuuteen missään muodossa, edes virtuaalisesti.

Lipponen kiisti olleensa tekemisissä Gazpromin kanssa. Tässä kohtaa on kuitenkin hyvä muistaa, että Gazprom omistaa kaasuputkiyhtiö Nord Streamista 51 prosenttia. Ja Gazpromin tuottamaaa ja myymää kaasuahan varten koko tuubi rakennettiin. Lipposen kannalta asian tekee kiusalliseksi totta kai se, että Venäjän valtio on käyttänyt Gazpromia surutta ulkopoliittisena aseena. On hyvin vaikea sanoa, missä Gazprom loppuu ja Kreml alkaa. Putki muutti Itämeren strategista tilannetta luomalla perusteet Venäjän lisääntyneelle sotilaalliselle läsnäololle, ja tähän lopputulokseen Lipponen oli konsulttina myötävaikuttamassa.

Lipponen vaatii medialta itselleen arvokkaasti eläköityneen vanhemman valtiomiehen ja eminenssin kunnioitusta. Nyt hän on kuitenkin ehdolla presidentinvaaleissa, ja ehdokkaana häntä nimen omaan on käsiteltävä. Kaiken näköisiin kysymyksiin on pystyttävä vastaamaan, erityisesti presidentin valtaoikeuksiin edelleen kuuluvaan ulkopolitiikkaan liittyviin. Ollessaan ehdolla ulkopolitiikan johtajaksi Lipponen ei voi vaatia itselleen Nord Stream -asiassa mitään diplomaattista koskemattomuutta. Kansalla on oikeus tietää ja hänellä velvollisuus kertoa, mikäli hän haluaa tulla ehdokkaana vakavasti otetuksi. Kaiken lisäksi, jos asia on niin irrelevantti ja mitätön kuin Lipponen esittää, mikä siitä kertomisessa voi olla niin vaikeata?

Eilisessä Turun Sanomien kolumnissani tulin itsekin kaunaisesti lärväilleeksi Lipposen suuntaan ja vieläpä tästä samasta aiheesta. Lipponen tuskin jorinoistani piittaa, sainhan hänen pari vuotta sitten julkaistussa, todellisena savolaisen itseironian tyylinäytteenä nimen "Järki voittaa" saaneessa kirjassaan tuomion anti-intellektuellina. No, kun on Lipposen mukaan "lausunnoillaan sulkenut itsensä ulos vakavasti otettavasta tutkimuksesta", voinee rauhassa kirjoitella tällaistakin. Nahkurin orsilla ja niin edespäin.

Kahden kierroksen väkeä
TS 4.1.2012

Tulevien presidentinvaalien asetelmat muistuttavat painikisojen raskasta sarjaa 1990-luvulla. Kaikki tiesivät Aleksandr Karelinin voittavan, jolloin jännitettiin ainoastaan sitä, kuka joutuisi finaaliin hänen riepoteltavakseen.

Samalla tavoin kuin Karelinin suurin haaste oli olla rikkomatta itseään harjoituksissa ja päästä kisapaikalle Tupolevin putoamatta, Sauli Niinistö on kampanjassaan voinut keskittyä virheiden välttelyyn. Näytöt on annettu, enää pitää vain väistää liukumiinat ja banaaninkuoret.

Tuleva presidentti on valtaoikeuksiltaan edeltäjiinsä verrattuna kuin eläinklinikan nipsaisupöydällä käynyt puudeli, mutta kansaa vaalit kiinnostavat. Vaikka kaikki haastajat eivät ihan all stars -tasoa olekaan, on joukossa koviakin kandidaatteja. Niinistö tietää, että vaikka suojauksen pettäminen ei kanveesiin vielä veisikään, silmäkulma saattaa kyllä aueta. Vahvimmin viimeiseen tanssiin ovat olleet tyrkyllä Timo Soini , Paavot Väyrynen ja Lipponen sekä Pekka Haavisto .

Väyrynen voi jo nyt olla itseensä tyytyväinen, niin kuin onkin. Oma puolue yritti saatella Paavoa poliittiseen ruumisarkkuun kunnianpuheenjohtajuudella ja äänestäjät eduskunnasta pudottamalla, mutta jälleen hän voitti riivaajansa ja osoitti olevansa peluri, ei idiootti. Väyryskampanjasta odotettiin keskustan kuolinmessua, mutta Åbon tohtori näyttää elvyttäneen puolueen kannatusta. Keminmaan keisari tuntuu oppineen jopa mediapelin säännöt.

SMP:n kokovartalokonkurssin raunioista noussut Timo Soini jalosti raviratojen ja tupailtojen opit triangelin särkeneeksi jytkyksi. Millwallilta kesti 119 vuotta päästä FA Cupin finaaliin, mutta Soini nousi mutasarjasta liigaan 16 vuodessa. Kun Jyrki Katainen , Jutta Urpilainen ja Mari Kiviniemi pakoilivat ehdokkuutta kuin spitaalia, on Soini sydänystävänsä Paavo Arhinmäen ohella kisan ainoa puoluepamppu.

Tässä totossa Timo lienee pistänyt rahansa voittajapelin sijaan kaksariin, sillä Mäntyniemeä kirkkaampina kiikareissa siintävät huhtikuun 2015 kuninkuusajot. Oppositiojohtajana persujen suurmufti seisoo kuin Impivaaran tammi, vaikka ahoilta hallaa puskeekin ja porstuassa herra hakkaraiset kompuroivat.

Lipponen keskustelee vaikka Kiinan keisarin kanssa, ja melkoisia käännöksiä tämä syvien vesien iso kuha on tehnytkin. Sosialismia ja yksipuolista aseistariisuntaa saarnanneesta radikaalista kuoriutui valtiomiehenä Tali–Ihantala-nostalgian ruudinkatkussa viihtyvä Gary Cooper , joka johti kansansa Euroopan pimeyden kovaan ytimeen ja viittä vaille myös teksasilaisen sheriffikollegansa lynkkausporukoihin.

Mooses jakoi Punaisenmeren kahtia pelastaakseen israelilaiset, Lipponen halkaisi Itämeren kaasuputkella ja pelasti sekä palelevat saksalaiset, naapuriensa kiusaamat venäläiset että oman pankkitilinsä.

Kaiken viherhörhöilyn kampanjastaan karsinut Haavisto saattaa hyvinkin panna heteroherroille jauhot suuhun, kunhan Ecuadorin topi pysyy poissa lööpeistä. Koijärven veteraanista on kehkeytynyt valtiomiesmäinen yleispoliitikko, jota ei asiakysymyksissä peittoa Töölön erkkikään. Haavia keventää kuitenkin se, että samoilla cityliberaaleilla apajilla kalastelevat myös Eva Biaudet ja Arhinmäki.

Varmalla voittajalla on vain hävittävää. Kun puhuri nousee, suorassa kansanvaalissa voi tapahtua nopeasti ja paljon. Vuoden 2006 toisen kierroksen vaalipäivän äänissä Tarja Halosen voittanut Niinistö tietää asian omakohtaisesti.