Helsingin Säätiöyliopisto, Turun yliopistokonsortio ja Itä-Suomen yliopisto

Yliopistoissa muutoksen vauhti sen kuin kiihtyy. Kauan ei saatu ottaa happea tutkintorakenneuudistuksen ja uuden palkkausjärjestelmän täytäntöönpanon jälkeen, kun ollaan jo täydellä höyryllä käynnistämässä rakenteellista kehittämistä, millä ennen kaikkea tarkoitetaan korkeakouluverkon supistamista, toimintojen yhdistämistä ja päällekkäisyyksien poistamista.

Turussa tämä OPM:n toimeksiannon mukaisesti tarkoittaa yliopiston ja kauppakorkeakoulun toimintarakenteiden yhdistämistä mahdollisimman pitkälle. Muutosta toteutetaan todellakin vauhdilla, sillä vielä noin vuosi sitten tällaisia yhdistämisajatuksia pidettiin teoreettisina ja enemmänkin ministeriön retoriikkana kuin minään vakavasti otettavina tulevaisuuden suunnitelmina.

Nyt on tilanne kuitenkin Turussa se, että varatuomari Markku Linnasta, Turun yliopiston rehtori Keijo Virtasesta ja Turun kauppakorkeakoulun rehtori Tapio Reposesta koostunut työryhmä on saanut työnsä valmiiksi ja esittänyt konkreettisen ehdotuksen hankkeen toteuttamisesta.

TY ja TuKKK tulevat jo 1.8.2008 alkaen muodostamaan "kansainvälisten esimerkkien mukaisen yliopistokonsortion". Työryhmä totesi nimenomaisesti, että vaikka molemmat yliopistot ovat tahoillaan menestyneet, on nyt tultu tilanteeseen, jossa "jossa ilman organisatorisia ratkaisuja on vaikeata saavuttaa merkittäviä uusia avauksia". Eli toisin sanoen nykyisten hallinnollisten rakenteiden on katsottu olevan keskeisin este tutkimuksen ja opetuksen parantamisessa. Työryhmä ei siis halunnut lähteä kyseenalaistamaan OPM:n laatikkoleikkiretoriikkaa, jonka mukaan huippuyliopistoja voidaan synnyttää ministeriön hallinnollisilla määräyksillä ylhäältä päin tuosta vaan reippaita uusia organisaatiokaavioita piirtelemällä. Sitäkään nykypuheiden pyhää lehmää, jonka mukaan tason nousua voidaan saavuttaa vain yksikköjen kokoa kasvattamalla, ei triumviraatti Linna-Virtanen-Reponen ole halunnut lähteä horjuttamaan.

Mutta yllättäen positiivisia puolia näyttääkin lähemmän tarkastelun perusteella löytyvän paljonkin. Ryhmä ansaitsee kiitosta siitä, että sillä on ollut selkärankaa nousta puolustamaan turkulaisten yliopistojen jo nyt korkeaa tasoa ja integriteettiä merkittävinä alueellisina toimijoina. Sekin sanotaan, että konsortion sisällä yliopistot tulevat säilymään omina kokonaisuuksinaan, joilla on oma selkeä identiteettinsä. Ehkä tämän toteamuksen voisi tulkita varovaiseksi kritiikiksi OPM:n kriittisen massan saavuttamisen tärkeyttä painottaville saarnoille.

Konsortiolla tähdätään uudenlaisen yliopiston perustamiseen vuoteen 2011 mennessä. Perusajatuksena ovat konsortion sisällä toimivat itsenäiset korkeakoulut (Schools), jotka vastaisivat nykyisiä tiedekuntia, joskin olisivat kooltaan suurempia. Tämän ohella tärkein ero nykyisiin tiedekuntiin olisi se, että nämä Schoolsit olisivat huomattavan itsenäisiä ja päätäntävaltaisia omista asioistaan. Tätä mm. Britannian huippuyliopistoissa käytössä olevaan järjestelmään pohjautuvaa ajatusta voi pitää jopa erinomaisena avauksena.

Luulen, että OPM on hakenut rakenteellisella kehittämisellä jotain aivan muuta kuin mitä Turun mallissa nyt esitetään. En usko myöskään Helsingin yliopiston, Helsingin kauppakorkeakoulun, Taideteollisen korkeakoulun ja Teknillisen korkeakoulun yhdistämismuistiossa hahmotellun säätiöyliopiston vastaavan OPM:n toiveunia. Kummassakin mallissa keskeisenä ajatuksena, ministeriön retoriikkaa myötäilevistä sanavalinnoista huolimatta, nimittäin kulkee ajatus yliopistojen autonomian turvaamisesta suhteessa julkiseen valtaan ja muihin ulkopuolisiin tahoihin. Turussa konsortiotasoa ollaan rakentamassa eräänlaiseksi puskuriksi OPM:n ja käytännön opetus- ja tutkimustyötä tekevien Schoolsien väliin, Helsingin mallissa taas pyritään säätiömallilla siirtämään yliopistolaitos askelta etäämmälle valtiovallasta. Mielenkiintoinen ajatus on mm. siirtyminen virkasuhteista työsuhteisiin kaikkine siitä koituvine jatkoseurauksineen.

Joensuun ja Kuopion yliopistojen työryhmä taas ottaa oman esityksensä pohjaksi federaatio- eli liittomallin, jonka pohjalta muodostettaisiin Itä-Suomen yliopisto. Tälläkin työryhmällä on oma listansa tarvittavista lainmuutoksista, joka ei ole yhteneväinen sen paremmin Turun kuin Helsinginkään mallien kanssa. Kaikista kolmesta mallista on luettavista se, että yliopistojen aito ja tavoittelemisen arvoinen kansainvälistyminen edellyttää sitä, että opinahjot muodostavat kontaktinsa itse ja omien intressiensä pohjalta, ei OPM:n määräysten pohjalta.

Ainakin itselläni näihin rakenteellisen kehittämisen ohjelmiin liittyi synkkiä uhkaskenaarioita esim. new public management -ideologian ulottamisesta yhä syvemmälle yliopistojen toimintakulttuuriin, OPM:n byrokraattivallan kasvusta ja yliopistojen jäljellä olevan autonomian kapenemisesta. Nyt julkaistun kolmen suunnitelman pohjalta ei kuitenkaan vaikuttaisi ainakaan vielä olevan syytä paniikkinappulan painamiseen. Yliopistot vaikuttavat vihdoin heränneen puolustamaan itsemääräämisoikeuttaan ja pyrkivät hyödyntämään niille ministeriön määräyspolitiikalla langetetun rakenteellisen kehittämisen pakon ottaakseen etäisyyttä julkisesta vallasta. Tämä jos mikä on tervetullut kehityssuuntaus ja yliopistojen historiallisen perustehtävän mukaista toimintaa. Olen positiivisesti yllättynyt.