Päivän fasismi

Biscuit kirjoitti tänään Ilta-Sanomissa mm. terveysfasismista ja hahmotteli ilmeisesti jotakin tämänkaltaista.

Parmankinkku virtuaalipoliisina

Blogikollegat kommentoivat ansiokkaasti runsas viikko sitten julkisuudessa ollutta EU:n turvallisuus- ja oikeuskomissaari Franco Frattinin internetiä koskevaa haastattelulausuntoa, jossa arvon komissaari totesi haluavansa turvallisuuden nimissä kieltää nettihaut vaarallisilla termeillä kuten 'bomb', 'kill', 'genocide' tai 'terrorism'. Ajatus on tietysti pölhöydessään vertaansa vailla ja kertoo kaiketi eniten siitä, että koko internet taitaa olla Signor Frattinille aika lailla tuntematonta vyöhykettä. Frattini on kunnostautunut vastaavassa mielikuvapopulistisessa politikoinnissa aiemminkin mm. ajamalla natsisymbolien EU:n laajuista kieltoa ja vaatimalla väkivaltaisten tietokone- ja videopelien pannaan julistamista.

Frattinin virallinen englanninkielinen titteli komissiossa on Vice President of the European Commission for Justice, Freedom and Security. Ylipäätään on mielenkiintoista, että EU:ssa nämä kolme asiaa laitetaan samaan komissaarisalkkuun. Historia on tulvillaan esimerkkejä siitä, kuinka oikeuksien, vapauksien ja turvallisuuden joutuessa keskenään ristiriitaan viimeksi mainitun nojalla puututaan ensimmäiseen ja toisen ala kapenee.

Testataanpa Frattinin ajatusta käytännössä. Jos herran komissaarin linjauksia seurattaisiin, pimentoon jäisivät mm. seuraavat Googlen top-kymppiin antamat hakutulokset.

BOMB

1. Bomb it - nettipeli, jossa pikku-ukot raivaavat tietään sokkelon läpi räjäyttelemällä seinämiä pommeilla

2. BOMB Magazine - taidelehti New Yorkista

3. Bomb it - sama nettipeli kuin ykkösessä toiselta sivustolta

4. Wikipedian artikkeli aiheesta "Bomb"

5. Www.bomb-jp.com - autojen tuunaamiseen liittyvä japaninkielinen kaupallinen sivusto

6. Bomb visual music - musiikista ja äänistä graafisia esityksiä tekevä ohjelma

7. BOMB.TV - orientaalityttöjen kuvia

8. インターネットBOMB - lisää orientaalityttöjen kuvia

9. Flickr: Photos tagged with bomb - kaikenlaisia valokuvia, jotka on varustettu bomb-tägillä

10. A-Bomb WWW Museum - Hiroshiman atomipommille omistettu informatiivinen sivusto


KILL

1. YouTube, 30 Seconds to Mars: The Kill - musiikkivideo

2. Kill Bill: Vol. 1 (2003) - Internet Movie Databasen artikkeli Quentin Tarantinon Kill Bill -elokuvasta

3. Kill City (kortteli) - Wikipedia-artikkeli 1970-luvun lopun punk- /rock-yhteisöstä Helsingin Kalliossa

4. Kill 'Em All - Wikipedia-artikkeli Metallican esikoislevystä

5. Kill - Wikipedia-artikkeli tappamisesta

6. Plonk-FAQ - Kai Puolamäen artikkeli nyyssikeskustelujen ilmiöistä "plonkkaus" ja "kill-tiedostot"

7. How to kill yourself like a man - huumorisivusto miehekkäistä tavoista riistää henki itseltään

8. KillSomeTime.com - hassuja videoita, pelejä, elokuvia ym. sisältävä ajanvietesivusto

9. Prosessin tappaminen: kill [Unix-opas] - ohje kill-komennon käyttämisestä Unix-käyttöjärjestelmässä

10. Peliplaneetta.net :: Arvostelut :: kill.switch - peliarvostelu


GENOCIDE

1. Genocide - Wikipedia-artikkeli kansanmurhista

2. Darfur: A Genocide We can Stop - aktivistien ylläpitämä Darfurin tilannetta käsittelevä sivusto

3. Rwandan Genocide - Wikipedia-artikkeli Ruandan kansanmurhasta

4. genocide.org - kansanmurhia ja holokaustia käsittelevää informaatiota sisältävä ja siihen linkkaava portaali-tyylinen sivusto

5. The History Place - Genocide in the 20th Century - kansanmurhien historiaa käsittelevä sivusto

6. Genocide Documentation Centre Home Page - infosivusto kansanmurhista

7. Armenian National Institute: the 1915 Armenian Genocide - infosivusto Armenian kansanmurhasta 1915

8. Genocide Watch - kansanmurhien lopettamiseen ja estämiseen tähtäävän kansainvälisen järjestön sivut

9. Armenian Genocide - Armeniapedia.org - lisää informaatiota Armenian kansanmurhasta

10. frontline: the triumph of evil - amerikkalaisella julkisen palvelun PBS-televisiokanavalla esitetyn Ruandan kansanmurhaa käsittelevän dokumentin omat sivut


TERRORISM

1. Terrorism - Wikipedia-artikkeli terrorismista

2. The Terrorism Research Center - terrorismia tutkivan riippumattoman tutkimuslaitoksen sivusto

3. FEMA: Terrorism - terrorismia Yhdysvalloissa käsittelevä liittovaltion hätätilaviraston sivu

4. Terrorism - Center for Defense Information -tutkimuslaitoksen terrorismisivusto

5. Terrorism - Background and Threat Assessments - amerikkalaisten tiedemiesten yhdistysten informaatiosivusto terrorismista

6. Terrorism - Council on Foreign Relations - vaikutusvaltaisen amerikkalaisen ulkosuhteisiin keskittyvän neuvonantajaelimen terrorismisivusto

7. Terrorism - amerikkalaisen Cato-tutkimusinstituutin sivusto terrorismista

8. American Red Cross - Amerikan punaisen ristin sivut terrorismista

9. UNODC - Terrorism - YK:n huume- ja rikosviraston terrorismiaiheiset sivut

10. Terrorism: Selected Internet Resources - Yhdysvaltain kongressin kirjaston terrorismiportaali

Onkohan Frattini ikinä tehnyt itse yhtään internet-hakua? Miten on mahdollista, että oman sivistyksensä nimiin vannovassa Euroopassa näin kuutamolla oleva heppu pääsee käyttämään valtaa tällaisissa kysymyksissä? Karpelasta pääsimme, mutta kuka suojelisi meitä Euroopan ja maailman frattineilta?

Unelmavävy

Keihäät on tökätty Osakan nurmeen ja airot laitettu telineeseen Münchenissä. Kesällä Stanley Cup -kannua Suomessa kierrättänyt Teemu Selänne ei ole vieläkään ole saanut aikaiseksi päätöstä jatkostaan, vaikka eilen keskusteli asiasta Anaheim Ducksin GM:n kanssa. Oma veikkaukseni on, että Finnish Flash tulee siirtymään pysyvästi autoharrastuksensa pariin. Ensimmäinen oire tästä oli ilmoitus maajoukkuepelien lopettamisesta.

Kotimainen jääkausi alkoi joka tapauksessa eilen. Vaihtuvuus miehistöissä on taas ollut melkoista, ja syksy menee asetelmia katsellessa. Toisaalta kyllä näyttää siltä, että Kärpät on Juho Junnon johdolla onnistunut rakentamaan tervaporvarien kaupunkiin Sotkamon Jymyn pesäpallojoukkueen hegemonia-asemaa muistuttavan menestysautomaatin. Kesän komein kaappaus oli Junnon käsialaa sekin eli HIFK-ikoni Jere Karalahden nappaaminen pantterilaumasta pienjyrsijöiden riveihin.

Karalahden siirto herätti runsaasti tunteita niin Helsingissä, Oulussa kuin muuallakin kiekkokartalla. Epäilevät tuomaat kiirehtivät huomauttamaan, ettei Kärppien profiilin kannalta niin epäsopivaa pelaajaa olekaan kuin HIFK:ssä kaiken anteeksi saanut (ja tarvinnut) Karalahti. Lätkää seuraavissa piireissä on jo pistetty vetoja kiinni siitä, kuinka kauan kestää, kun perheensä pääkaupunkiseudulle jättävä Jere kyllästyy peräpohjolan pimeyteen ja lähtee viihteelle. Tai koska käy niin, ettei miestä näy missään, kun Kärpät on palaamassa Ouluun Helsingin-pelireissuiltaan.

Niin tai näin, Karalahti on suomalaiselle jääkiekkoilulle siunaus, vaikka sitä monet eivät halua myöntääkään. Suomalaisessa nykyurheilussa on vahva pyrkimys yhteiskuntavastuun kantamisen ja sponsorien miellyttämisen nimissä karsia yksilöistä kaikki turha eksentrisyys ja muokata heistä mahdollisen virheettömiä ja markkinointikelpoisia tuotteita, toisin sanoen värittömiä, hajuttomia ja mauttomia. Kehityssuunta alkoi jo 1980- ja 1990-luvuilla yleisurheilun piiristä, ja on sieltä väistämättömällä voimalla levinnyt pitkin lajien kenttää.

Jääkiekko on tässä pelissä yrittänyt pelata pitkään kaksilla korteilla ja usein vieläpä onnistunutkin siinä. Toisin kuin yleisurheilu, laji ei huipputasolla ole riippuvainen veromarkoista, jolloin Nuori Suomi-ideologian sijaan on mietittävä sitä, mikä vetoaa maksavaan yleisöön. Vaikka asenteet ja meininki katsomoissa ovat siistiytyneetkin, "neitikiekolla" ei vieläkään kassakoneita täytetä. Kiistaton tosiasia on sekin, että vanhalla kunnon "verta jäälle" -mentaliteetilla on silläkin yhä maassa vankat kannattajansa. Silti kaksinaismoralistista jääkiekkoväkivaltakeskusteluista ja lajin liepeillä kukoistavasta poliittisten irtopisteiden keräämiseen pyrkivästä jeesustelusta on tullut jokavuotinen ilmiö.

Karalahdesta käydyssä julkisessa keskustelussa miehen törmäilyt päihteiden kanssa on tietysti tuomittu ja esitetty hurskaita toivomuksia sen puolesta, että mies saisi elämänsä raiteilleen. Pinnan alla muhii kuitenkin aivan toisenlaisia ääneenlausumattomia ajatuksia, eikä ainoastaan HIFK:n kannattajien joukossa. Monet haluavat Jeren pysyvän entisellään, ei siksi, että hän näin pilaisi jatkomahdollisuuteensa, vaan siksi, että menestyminen huippu-urheilijana hänen elämänasenteellaan ja otteillaan herättää niin paljon ihailua.

Kysymys ei ole enempää eikä vähempää kuin siitä suomalaiseen identiteettiin syvälle iskostuneesta instituutiosta, että "asialliset hommat hoidetaan, mutta muuten ollaan kuin ellun kanat". Karalahden maailmankuvassa pronssipelien pelaaminen menee samaan kategoriaan kuin Antti Rokalla komentopaikan korsulle johtavan polun reunojen koristelu pyöreillä kivillä. Karalahti on jermu, joka sotiessaan eli jäällä ollessaan on (silloin kun on kunnossa) murhaavan tehokas, mutta kieltäytyy kaukalon ulkopuolella viettämästä ihannehuippu-urheilijan eunukkimaista ja tappavan tylsää elämää. Soturimainen äijämäisyys on hyve, jota pidetään yllä hurmeisten taistelujen välissä vietetyillä äijämäisillä päihteiden täyttämillä illoilla. Tämä vetoaa moniin jääkiekkoa seuraaviin ihmisiin (99-prosenttisesti tietysti miehiin) niin voimakkaasti, että Karalahdesta on kasvanut suorastaan myyttinen hahmo.

Suomalaisen urheiluelämän asenneilmapiirin muutoksesta saa hyvän kuvan, kun vertaa vaikkapa Juha Väätäisen, Seppo Rädyn ja Esa Tikkasen kaltaisia hahmoja vaikkapa Janne Holméniin ja Jarkko Niemiseen. Moitteettomuudessa ei tietysti sinänsä ole mitään vikaa, mutta suuri osa huippu-urheilun vetovoimasta kuitenkin piilee siinä, että huippumenestyjät usein ovat myös ihmisinä varsin erikoisia. Yleisen liikuntakasvatuksen ja yhteiskuntavastuun arvopohjalta ponnistava OPM- ja Nuori Suomi -vetoinen unelmavävykultti ei tunnu tätä ymmärtävän.

Usein on kysymys siitä, että molemmin puolin aitaa ollaan vähän liian tosissaan. Jääkiekon kriitikot tekevät poliisille tutkintapyyntöjä kaukalon sisäisistä tapahtumista ja taivastelevat pelin kaikinpuolista barbaarisuutta, lätkäjätkät vastaavat leimaamalla arvostelun lajista mitään tajuamattomien kukkahattutätien ja sosiaalitanttojen hysteeriseksi kirkunaksi.

Koko puhe siitä, että huippu-urheilijan pitäisi asettautua jonkinlaisen roolimallin osaan, on jääkiekkoilun perusluonteen huomioiden vähintäänkin erikoista. Kuinka universaaliksi esikuvaksi on miehestä, joka viettää suuren osa päivästään polvihousuihin pukeutuneena roimimassa kumilaattaa puutikulla ja törmäilemässä muihin samanmielisiin? Kuinka realistista ja mielekästä on vaatia tällaisen uravalinnan tehneeltä mieheltä mallikelpoista ja moitteetonta käytöstä? Omantunnon kysymys: kumman kanssa lähtisit mieluummin kaljalle, Tero Pitkämäen vai Jere Karalahden?

Ainakin joulutauon jälkeen kannattaa pitää pää ylhäällä taas Raksilassakin...

Sotaa ja totuuksia

Kemppinen näkyy taas palanneen yhteen mieliaiheeseensa talvisotaan ja esittää varsin mielenkiintoisen johtopäätöksen: Suomi oli Saksan liittolainen jo talvisodassa, vaikka sitä eivät täällä tienneet kuin Mannerheim ja Ryti, jos hekään. Virallisesti Saksa pysytteli kylmäkiskoisena koko sodan ajan ja vielä jonkin aikaa sen jälkeenkin, mutta tosiasiassa tapahtumat Suomen suunnalla noudattivat täysin Hitlerin suunnitelmia jo syksystä 1939 alkaen, sanoo Kemppinen. Mitään virhettä Suomi ei kuitenkaan pirun rengiksi ryhtyessään tehnyt, vaan päinvastoin, koska talvisotansa sotimalla se saavutti "kaiken".

Kysymys talvisodasta liittyy tietysti myös viime viikkoina viriteltyyn keskusteluun Karjalan palauttamisesta. Venäjän valtionjohdossa kuuluu tehdyn 1991-92 laskelmia sopivasta hintalapusta, ja ilmeisesti Suomen puolellakin on ollut vastaavaa aktiivisuutta, joskin sen kaikki asianomaiset ulkopoliittisen johdon edustajat kieltävät eivätkä ajatukset ainakaan johtaneet mihinkään konkreettisiin toimiin. Jos homma olisi jäänyt vain talvisotaan, olisi Karjalan palauttamista halajavilla purjeissaan vahvaa moraalista myötätuulta, mutta jatkosota onkin sitten sellainen kokkare menneisyydenhallinnan boolimaljassa, joka muuttaa asetelman aivan toiseksi.

Wolf H. Halsti totesi mainiossa kirjassaan Me, Venäjä ja muut, että toiminnallaan vuosina 1940-41 Suomi osoitti oikeiksi kaikki ne epäilykset, joihin nojautuen Neuvostoliitto 1938-39 esitti aluevaatimuksensa suomalaisille ja sitten tultuaan torjutuksi ryhtyi talvisotaan. Kun historia tarjosi ensimmäisen tilaisuuden liittoutua Saksan kanssa ja ryhtyä luomaan Suur-Suomea Neuvostoliiton kustannuksella, suomalaiset tarttuivat siihen välittömästi ja innokkaasti, ja tulivat sitten ikään kuin jälkikäteisesti oikeuttaneeksi Neuvostoliiton hyökkäyksen marraskuussa 1939.

Mainospala: Ajatus Kirjoilta tulee ensi kuussa ulos toimittamani historiografinen teos Sodan totuudet. Yksi suomalainen vastaa 5,7 ryssää, jossa talvisotaproblematiikkaa käsittellään niin suomalaisesta, venäläisestä kuin kansainvälisestäkin näkökulmasta. Neuvostoliitossa esitettiin asia muitta mutkitta niin, että Neuvostoliitolle talvisota oli viime kädessä puolustuksellinen toimenpide, jonka välttämättömyyden Suomi sitten vain vähän myöhemmin omalla toiminnallaan osoitti. Neuvostoliittolaisia ja nykyvenäläisiä näkemyksiä talvi- ja jatkosodista kirjassa esittelee kolmessa eri artikkelissa Petroskoin yliopiston professori Juri Kilin, joka on Venäjällä saanut enemmän kuin oman osansa historiasodasta käymällä kärjekästä debattia Nikolai ja Vladimir Barysnikovin esittämien Suomen lähes neuvostotyyliin syyllistävien tulkintojen kanssa.

Neuvostotulkinnoissa totta kai oli valtava määrä puhdasta propagandistista sontaa, mutta ideologista saastakerrosta raaputtavalle saattaa paljastua puhutteleviakin näkökulmia aiheeseen. Meillä Juhani Suomi yritti 1973 julkaistulla väitöskirjallaan Talvisodan tausta - Neuvostoliitto Suomen ulkopolitiikassa 1937-1939 herätellä suomalaisia ajattelemaan myös omaa osuuttaan sotaan johtaneen epäluulon ilmapiirin synnyssä. Presidentti Kekkonen antoi kyllä voimakkaasti tukea Suomen näkemyksille (vai oliko se toisinpäin...), mutta lopultakin keskustelu jäi vähäiseksi.

Toivottavasti Karjala-keskustelu ei ole vielä kokonaan hiipunut siinä vaiheessa kun kirjamme tulee julki. Jos jokin käy noista neuvostoliittolaisista historianäkemykistä selville niin se, että kesän ja syksyn 1941 hyökkäysvaiheen jälkeen Suomen oli aika turha itkeä talvisodassa kärsittyjen vääryyksien perään. Moraalinen oikeutus Karjalan takaisin saamineen meni pyntystä alas yhtä vikkelästi kuin vanha raja ylitettiin. Tätä ei tietenkään voitu vielä 1941 nähdä, mutta totta se on siitä huolimatta.

Sen lisäksi, että neuvostohistorioitsijat selittivät talvisotaa jatkosodalla, he sujuivasti puhuivat mm. "Hitlerin lakeijoiksi heittäytyneistä valkosuomalaisista", Suomesta imperialistisen kapitalismin Neuvostoliiton-vastaisena sillanpääasemana ja 100.000 Pohjois-Kaukasuksella taistelleesta suomalaisesta SS-miehestä. Kilinin artikkelit tarjoavat mielenkiintoisen aikamatkan kommunistisen historiankirjoituksen huimiin sfääreihin.