tiistaina, syyskuuta 11, 2007

Sotaa ja totuuksia

Kemppinen näkyy taas palanneen yhteen mieliaiheeseensa talvisotaan ja esittää varsin mielenkiintoisen johtopäätöksen: Suomi oli Saksan liittolainen jo talvisodassa, vaikka sitä eivät täällä tienneet kuin Mannerheim ja Ryti, jos hekään. Virallisesti Saksa pysytteli kylmäkiskoisena koko sodan ajan ja vielä jonkin aikaa sen jälkeenkin, mutta tosiasiassa tapahtumat Suomen suunnalla noudattivat täysin Hitlerin suunnitelmia jo syksystä 1939 alkaen, sanoo Kemppinen. Mitään virhettä Suomi ei kuitenkaan pirun rengiksi ryhtyessään tehnyt, vaan päinvastoin, koska talvisotansa sotimalla se saavutti "kaiken".

Kysymys talvisodasta liittyy tietysti myös viime viikkoina viriteltyyn keskusteluun Karjalan palauttamisesta. Venäjän valtionjohdossa kuuluu tehdyn 1991-92 laskelmia sopivasta hintalapusta, ja ilmeisesti Suomen puolellakin on ollut vastaavaa aktiivisuutta, joskin sen kaikki asianomaiset ulkopoliittisen johdon edustajat kieltävät eivätkä ajatukset ainakaan johtaneet mihinkään konkreettisiin toimiin. Jos homma olisi jäänyt vain talvisotaan, olisi Karjalan palauttamista halajavilla purjeissaan vahvaa moraalista myötätuulta, mutta jatkosota onkin sitten sellainen kokkare menneisyydenhallinnan boolimaljassa, joka muuttaa asetelman aivan toiseksi.

Wolf H. Halsti totesi mainiossa kirjassaan Me, Venäjä ja muut, että toiminnallaan vuosina 1940-41 Suomi osoitti oikeiksi kaikki ne epäilykset, joihin nojautuen Neuvostoliitto 1938-39 esitti aluevaatimuksensa suomalaisille ja sitten tultuaan torjutuksi ryhtyi talvisotaan. Kun historia tarjosi ensimmäisen tilaisuuden liittoutua Saksan kanssa ja ryhtyä luomaan Suur-Suomea Neuvostoliiton kustannuksella, suomalaiset tarttuivat siihen välittömästi ja innokkaasti, ja tulivat sitten ikään kuin jälkikäteisesti oikeuttaneeksi Neuvostoliiton hyökkäyksen marraskuussa 1939.

Mainospala: Ajatus Kirjoilta tulee ensi kuussa ulos toimittamani historiografinen teos Sodan totuudet. Yksi suomalainen vastaa 5,7 ryssää, jossa talvisotaproblematiikkaa käsittellään niin suomalaisesta, venäläisestä kuin kansainvälisestäkin näkökulmasta. Neuvostoliitossa esitettiin asia muitta mutkitta niin, että Neuvostoliitolle talvisota oli viime kädessä puolustuksellinen toimenpide, jonka välttämättömyyden Suomi sitten vain vähän myöhemmin omalla toiminnallaan osoitti. Neuvostoliittolaisia ja nykyvenäläisiä näkemyksiä talvi- ja jatkosodista kirjassa esittelee kolmessa eri artikkelissa Petroskoin yliopiston professori Juri Kilin, joka on Venäjällä saanut enemmän kuin oman osansa historiasodasta käymällä kärjekästä debattia Nikolai ja Vladimir Barysnikovin esittämien Suomen lähes neuvostotyyliin syyllistävien tulkintojen kanssa.

Neuvostotulkinnoissa totta kai oli valtava määrä puhdasta propagandistista sontaa, mutta ideologista saastakerrosta raaputtavalle saattaa paljastua puhutteleviakin näkökulmia aiheeseen. Meillä Juhani Suomi yritti 1973 julkaistulla väitöskirjallaan Talvisodan tausta - Neuvostoliitto Suomen ulkopolitiikassa 1937-1939 herätellä suomalaisia ajattelemaan myös omaa osuuttaan sotaan johtaneen epäluulon ilmapiirin synnyssä. Presidentti Kekkonen antoi kyllä voimakkaasti tukea Suomen näkemyksille (vai oliko se toisinpäin...), mutta lopultakin keskustelu jäi vähäiseksi.

Toivottavasti Karjala-keskustelu ei ole vielä kokonaan hiipunut siinä vaiheessa kun kirjamme tulee julki. Jos jokin käy noista neuvostoliittolaisista historianäkemykistä selville niin se, että kesän ja syksyn 1941 hyökkäysvaiheen jälkeen Suomen oli aika turha itkeä talvisodassa kärsittyjen vääryyksien perään. Moraalinen oikeutus Karjalan takaisin saamineen meni pyntystä alas yhtä vikkelästi kuin vanha raja ylitettiin. Tätä ei tietenkään voitu vielä 1941 nähdä, mutta totta se on siitä huolimatta.

Sen lisäksi, että neuvostohistorioitsijat selittivät talvisotaa jatkosodalla, he sujuivasti puhuivat mm. "Hitlerin lakeijoiksi heittäytyneistä valkosuomalaisista", Suomesta imperialistisen kapitalismin Neuvostoliiton-vastaisena sillanpääasemana ja 100.000 Pohjois-Kaukasuksella taistelleesta suomalaisesta SS-miehestä. Kilinin artikkelit tarjoavat mielenkiintoisen aikamatkan kommunistisen historiankirjoituksen huimiin sfääreihin.

18 kommenttia:

Lehto Seppo Karjala takaisin miehittäjä-Ryssä ulos kirjoitti...

Höpö, höpö Jokisipilä

Kyllä kai Suomellakin oli oikeus omaansa vaatia ja hakea puolustuksellisesti edullisempia asemia?

Emme kai me USA:ta ja Ryssää huonompia asemia sodassa hanki?

Toki meilläkin on oikeuksia, eikä vain velvollisuuksia.

Faktana oli että talvisodan jäljiltä alueitamme miehitettiin. Sitä varten kun tilaisuus tuli niin toki vähäisillä voimilla haettiin mahdollisimman edulliset ratkaisut sotilaallisesti. Valitettavaa on ettei Muurmanin rataa katkaistu.

Leningrad oltaisiin voitu jos olis haluttu Stalinin toimin tyhjentää kuten Suomi joutui pari kertaa tekemään mm. Terijoen ja Viipurin suhteen

Historioitsija Seppo Lehto
Aluepalauttaja Tampereelta

Jouni kirjoitti...

Aah, todellisuus venyy ja paukkuu taas, kun Seppo sivaltaa! ;)

Lehto Seppo Karjala takaisin miehittäjä-Ryssä ulos kirjoitti...

Kumoa Markku esittämäni faktat

Historiaahan pitää lukea menneisyydestä tänne päin eikä lukea sitä suomalaisten synniksi, että haetaan parempia asemia rauhanneuvotteluita varten, mitkä yleensä on edessä jossain vaiheessa oli sitten sota missä ja milloin vaan, jollei koko kansaa onnistuta tuhoamaan kuten kävi liki tyystin inkeriläisille, vatjalaisille, jne.

Kiistämätön fakta on myös se että ei Ryssällä Neuvosto-Venäjän aikaan ollut sen parempaa oikeutta Tarton rauhan sopimuksen mukaan kuin Suomellakaan historialliseen Itä-Karjalaan. Kansallisesti Itä-Karjala tilanne on verrattavissa Albania - Kosovo tilanteeseen, mikä on nyt EU:n painostamana päätymässä Kosovo = Itä-Karjalan eduksi.

Itse tarkennan hieman:

Lievä epätarkkuus taisi pujahtaa siinä suhteessa, että kyllä Muurmanin rata taidettiin muutaman kerran katkaista, mutta valitettavasti ei pysyvästi.

Hyvää 2-tornien juhlapäivää sinullekin sinne Turkuseen;)

Sopii muistaa että jos pari tornitaloa lysähti 11.9.2001 USA:ssa niin sillä perustein saa mennä Afganistaniin ja Irakiin, niin Suomella olisi vastaavasti oikeudet ollut Moskovaa ja Vladivostokia myöden iskeä samoin.

Seppo Lehto aluepalauttaja historioitsija
faktat faktoina
Tampere

Jouni kirjoitti...

Nuo Sepon faktailuthan ei mitenkään kumoa Markun & co. esittämiä tulkintoja. Päinvastoin.

Markku Jokisipilä kirjoitti...

Kansainvälisessä politiikassa suurilla valtioilla tuppaa olemaan huomattavasti enemmän "oikeuksia" kuin pienillä, sen takia tämäkään asia ei "faktoista" inttämällä mihinkään parane. Menneisyyttä ei voi tavoittaa ja historia on aina myös politiikkaa. "Historiantulkinnoista" taisin tuolla puhuakin. Koetin sanoa jotain siitä, miltä asia Neuvostoliitosta käsin näytti. Sattuneesta syystä tämä näkemys painoi asioita ratkaistaessa ja rajoja piirreltäessä vaa'assa enemmän kuin se, että joku jossain muualla saattoi nähdä silmissään aivan toisenlaisen totuuden.

Jouni kirjoitti...

Joo, hieman kärjistäen paasikiviläinen Realpolitik ei paljoa painanut, kun idealistinen Suomi ei taipunut. Ehkä olisi pitänyt, en tiedä. Joka tapauksessa kv. politiikan todellisuus paljastui karulla tavalla.

Neukkupuolen tulkinnoista kyllä kaivattaisiin runsaasti lisää matskua, aihe on äärimmäisen kiinnostava. Jatkosodan metonymiaksi on lätkäisty kesän 1944 torjuntavoitto, jolloin juuri tuo Markunkin kommentoima moraalisen oikeutuksen menetys jää huomiotta. Jos Suomessa voitiin talvisodan avulla osoittaa oikeiksi ns. ensimmäisen tasavallan aikaiset epäilyt Neuvostoliiton aikeista, niin jatkosota oli sitten vastaava väline toisella puolella.

Ja jos vielä sallittaan oman kannan pönkittäminen auktoriteettiin vetoamalla, niin todettakoon Richard Rortyn sanoin, että the truth is not out there, the world is.

Karjala takaisin kirjoitti...

S**** L**** kannattaa sitten aina sensuroida välittömästi,
oli aihe sitten Karjala tai mikä tahansa muu.

Sedis kirjoitti...

"Kun historia tarjosi ensimmäisen tilaisuuden liittoutua Saksan kanssa."

No tok jo 1918 tämä tehtiin.

Juhani kirjoitti...

Talvisotaa pohdittaessa on armottomassa keskipisteessä kaiken ratkaiseva täysin konkretiaa koskeva kysymys: Onko evidenssiä ja siinä tapauksessa mitä siitä, että N-liitto neuvotteli vain tarkoitushakuisesti Baltian maiden ja Suomen kanssa 1939 MR-sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Mitä on esiintuotu sen ylivertaisen tärkeän väitteen tueksi, että NL pyrki osana aikomaansa ja suunnittelemaansa Baltian maiden ja Suomen sotilaallista miehitystä saaman nämä maat suostumaan niiden sotilaallista puolustusta heikentäviin myönnytyksiin. Mitä evidenssiä on siitä, että NL neuvotteli epärehellisesti, että taustalla oli koko ajan pyrkimys saavuttaa diplomatian uhkakeinoin sotilaallisia myönnytyksiä, jotta näiden maiden sotilaallinen murtaminen helpottuisi kun se suunniteltu aika koittaisi? Vai onko tämä vain itsesäänselvä seuraus siitä, että Stalinin, kuten Hitlerinkin, elämän tarkoitus ja -tavoite oli kaiken hyvän kitkeminen maan päältä sen kaikissa muodoissaan?

Lehto Seppo Tampere kirjoitti...

Asiallinen kysymys sensuurihehkutuksesta

ns. "Karjala takaisin" blogin pitäjille, kun jaksavat antipatioitaan täälläkin ylläpitää?

Mihinkä perustuu tuo Iivana KGB:n karjalatakaisin.blogin ylläpitäjien Seppo Lehto kammo?

Onko samaa juurta kuin KGB:n Russobialla pelottelu?

Tuleeko ruplia tilillenne?

Seppo Lehto aluepalauttaja

Suomi suomalaisille terveisin

KPJ kirjoitti...

Suomi hitlerliittolainen jo 1939?
Tähän asti talvisodan tulkintaan on kuulunut selviönä, että Stalin ja Hitler tukivat toisiaan poliittisen "sopimuksen" lisäksi raaka-aine- ja asetoimituksin.

Toisaalta kesän (2007) aikana lukemieni sotaniteiden valossa Suomessa oli viimeisinä rauhan vuosina vallalla kvasikansallissosialistinen mieliala, joka ulottui varsinkin poliitikkoihin ja yliopistoväkeen.

Suomen julkisuus oli julkisesti ja julkeasti neuvostovastainen.

Onko milloinkaan tutkittu oliko Suomen poliitikkojen epäluotettavuus omalta osaltaan ajamassa Neuvostoliittoa 1939 sopimukseen natsi-Saksan kanssa?

Suur-Suomi yhdistys kirjoitti...

Eiköhän ole selkeintä puhua vain Stalinin haluista eikä oletetuista Suomen singnaaleista

Oli Suomi sitä tai tätä, niin Stalin laajentumishalut yhdistettynä jatkuvaan kansanmurhaterroriin oli se mikä piti sotakoneistoa liikkeellä.

Ainoastaan tehokas ja uskottava maanpuolustus pystyi silloin ja tänään mokomia haluja hillitsemään, vaikkei aina torjunnassa kokonaan onnistuisikaan

Seppo Lehto Tampere

Anonyymi kirjoitti...

KPJ kirjoitti:

"Suomessa oli viimeisinä rauhan vuosina vallalla kvasikansallissosialistinen mieliala, joka ulottui varsinkin poliitikkoihin ja yliopistoväkeen."

On myös totuttu arvelemaan, että Somen hallitus pelasi, niin kuin pitää, machiavelliläisittäin valtapoliittista peliä tuon ajan hermostuneessa ilmapiirissä. Jää kuitenkin kysymään, eikö hallituksessakin etupäässä Eljas Erkko ollut nykyisin russofobian nimeä kantavan suuntauksen valtaama, jonka pää ei pysynyt kylmänä eikä machiavellisen kylmästi harkitsevana.

Oikeudentunto ja harkinta kun eivät näy pysyvän samassa päässä.

Anonyymi kirjoitti...

Erkon vaimo oli juutalainen, joten aika vaikea Erkkoa on kansallissosialistiksi mieltää.

Markku Jokisipilä kirjoitti...

Äkkiseltään ei tule mieleen, että olisin nähnyt yhdessäkään Saksan ja Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimusta koskevassa tutkimuksessa viitatun Suomen uhkaan minään Moskovan käytöstä selittävänä tekijänä. Toisaalta Suomi tietysti sitä kautta oli mukana Stalinin laskelmissa, että se muiden mukana tuli sitten sopimuksen salaisessa osassa jaetuksi NL:n etupiiriin. Moskovan Suomen-politiikan näkökulmatasta sopimus merkitsi kahta kärpästä yhdellä iskulla: vedettiin matto Saksan potentiaaliseksi liittolaiseksi mielletyn Suomen alta ja pedattiin asetelma valmiiksi alueluovutuksia/sotaa varten.

Tuo yhteensovittamattomuus oikeudentunnon ja harkinnan välillä lienee yksi suurimpia selittäviä tekijöitä esim. ulkoministeri Erkon käytökseen. Suomalaisessa poliittisessa ajattelussa legalismilla oli vahva sijansa, ja monet uskoivat syksyllä 1939 vielä vakaasti kansainvälisiin turvatakeisiin Kansainliiton ja länsivaltojen suunnasta tyyliin "meillä on puolellamme oikeus ja maailman yleinen mielipide". Siinä laskettiin väärin, että tämä olisi Moskovaa hetkauttanut.

Järjestyksenvalvoja - tiukka ja asiallinen kirjoitti...

Onneksi on suomalaisia jotka osaavat ajatella:

Karjala? Vain puoli euroa neliöltä!
[Esko Rantanen 6.9.2007]


Venäläiset miettivät 1990-luvun alun rahapulassaan, paljonko Suomelta kehtaa pyytää Karjalasta. Lehtitietojen mukaan venäläiset arvioivat Karjalan arvon 15 miljardiksi dollariksi, mikä inflaation vaikutuksen sivuuttaen nykykurssein on 12 miljardia euroa. Tämä on suunnilleen yhtä paljon kuin valtion tuloverotuotot ensi vuoden budjetissa. Nokian kassa ei ole paljon pienempi.

15 miljardia dollaria ei vaikuta korkealta hinnalta. Mutta 1990-luvun alussa Karjala oli rappiolla. Se olisi pitänyt jälleenrakentaa, mikä olisi maksanut paljon rahaa.

Kauppatieteiden maisteri Veikko Saksi julkaisi kaksi vuotta sitten kirjan Karjalan palautus. Saksi laski, että palautettuun Karjalaan olisi nyt investoitava 30 miljardia euroa. Mutta investoinnin sivuvaikutuksena työttömyys Suomesta häviäisi. Verohyödyt olisivat puolet vaadittavista investoinneista.

Keskustelu Karjalan palautuksesta Suomessa käy kiivaasti 63 vuotta sen jälkeen, kun suomalaisjoukot vetäytyivät Karjalasta, kuulemma torjuntavoiton jälkeen.

Juuri nyt Suomen valtiolla olisi ehkä kanttia taloudellisesti ostaa vaikka Karjala takaisin. Mutta Venäjä ei tarjoa sitä eikä tarjonnut 15 vuotta sittenkään. Presidentti Boris Jeltsinin neuvonantajana työskennelleen Andrei Fjodorovin mukaan venäläiset ja suomalaiset kyllä "keskustelivat" asiasta.

Ja oikeastaan, olisiko 15 miljardia ollut edes halpa hinta?

Vuonna 1867 Venäjä myi Alaskan Yhdysvalloille 7,2 miljoonalla dollarilla. Hinta oli ainoastaan 10 senttiä hehtaarilta. Neliömetrihinta Alaskasta olisi vain yksi tuhannesosa (Yhdysvaltain) senttiä.

On tietysti selvä, että kaikkia vanhoja todellisia ja kuviteltuja kauppahintoja pitäisi inflaatiokorjata nykyrahaksi. Vanhat kauppahinnat ovat nykyrahassa luonnollisesti kalliimmat.

Luovutetun Karjalan pinta-ala oli 27 000 neliökilometriä. Sen perusteella laskien Karjalan neliöhinnaksi tulee puolisen euroa.

Suomessa raakamaa Uudellamaalla maksaa 1,3 euroa neliöltä kaava-alueen ulkopuolella. Tieto perustuu yli kahden hehtaarin alueista tehtyihin maakauppoihin vuosina 1985-2004.

Venäjän länsiraja on tuhat vuotta siirtynyt aina vain lännemmäksi.

Vaikka Boris Jeltsin olisi tarjonnutkin virallisesti Karjalaa Suomelle 1990-luvun alussa, Suomen talous sattui juuri silloin olemaan täysin kuralla. Niissä oloissa ei kukaan vastuullinen johtaja olisi ottanut 15 miljardin dollarin velkaa. Ei siihen tarkoitukseen myöskään mikään kansainvälinen pankki olisi myöntänyt lainaa. Elettiin niitä aikoja, kun Suomen valtio oli vaarassa joutua Kansainvälisen valuuttarahaston holhoukseen.

Jos kuitenkin Suomi olisi saanut tarjouksen ja jos tarvittava kauppahinta olisi jostakin löytynyt, Karjala olisi nyt meillä. Venäjän puutullit eivät häiritsisi ja puuta riittäisi tehtaille väljemmin. 300 000 venäläistä tekisi tietysti yritteliäänä kauppakansana kovaa bisnestä ja kasvattaisi Suomen bruttokansantuotetta ja vahvistaisi heikkoa palvelusektoria.

Laatokka olisi puhdistettu ja jylhiä rantoja asuttaisivat myös suomalaiset. Viipuri olisi nätisti entistetty vanha suomalainen kauppakaupunki, joka olisi suosittu turistikohde.

Kipua sydämessä

Karjalan palauttaminen on suomalaisen psyyken yksi suurimpia tunnekysymyksiä. Keskustelu jatkuu, ja historian tutkijoilla on vielä tekemistä arvoituksen parissa.

Se on selvää, että nykyinen keskustelu, missä presidentti Mauno Koivisto ja ulkoministeri Paavo Väyrynen ovat tulleet leimatuksi maanpettureiksi, on päivänpolitiikkaa. Vallasta osattomiksi jääneet sivustakatsojat saavat purkaa turhautumiaan nyt, kun itsesensuuri tai muukaan sensuuri eivät enää sitä estä.

Yli 400 000 karjalaista menetti sodassa kotinsa. Menetyksen trauma on ankara eikä se häviä sataan vuoteen. Toiveet Karjalan palauttamisesta elävät sitkeästi.

Mutta kuinka moni uskoo, että edes karjalaista syntyperää oleva Matti Vanhanen unissaankaan miettii Karjalan takaisinostamista tai edes neuvotteluja palautusmahdollisuudesta? Venäläinen kansallismielisyys on voimissaan vahvemmin kuin koskaan.

Historiallisesti ajatellen toiveikkuus menetettyjen alueiden palauttamisesta on epärealistista. Suomea puhuvat kansat ovat menettäneet maata slaaveille tuhat vuotta. Kun mennään tarpeeksi kauas ajassa taaksepäin, suomalaiset voisivat vaatia takaisin Inkerinmaatakin, jonne Pietari Suuri perusti Pietarin kaupungin 1703.

Näistä maista venäläiset ovat kahinoineet suomalaisten ja ruotsalaisten kanssa satoja vuosia. Itsenäisen Suomen jakso tässä tuhannen vuoden pitkässä linjassa on vain 90 vuotta. Tuhannen vuoden trendinä Venäjän länsiraja on siirtynyt aina vain lännemmäksi. Olihan se vuosina 1809-1917 Tornionjoella.
Aiemmin verkkopalvelussa
Rupla jyrähtää, Mökki-Karjala vikisee (16.7.2007)
Karjalan puolesta (7.4.2005)
Karjala takaisin (10.12.1999)

Keskustelu

Olisiko Karjalan ostaminen ollut Suomelle taloudellisesti järkevää?

Osallistu keskusteluun!

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä demografinen väestökehitys kääntää tilanteen slaavien kannalta huonompaan suuntaa. Venäjä menettää luonnollisen poistuman kautta n. 700000-800 000 henkeä väestöään joka vuosi. Venäläinen nainen synnyttää vain 1.2 lasta kun taas suomalainen 1.8 lasta. Näin ollen venäläisten suhteellinen osuus laskee 30-40%:lla sukupolven aikana verrattuna suomalaisiin.

Voisiko väite, että kansakunnan voimavara lepää naisten lanteilla pitää vielä paikkansa?

Markku kirjoitti...

"Voisiko väite, että kansakunnan voimavara lepää naisten lanteilla pitää vielä paikkansa?"

Totta kai se pitää paikkansa.

Varsinkin demokratiassa pääluku on ratkaiseva. Siksi pitkällä aikavälillä ainoaa järkevää maahanmuuttopolitiikka tinkimätön assimilointipolitiikka eikä mikään monikultturismi.