Mahtisonnit, luuserit ja nyhveröt
Sukupuolten välisestä tasa-arvosta on viimeisen 10-15 vuoden aikana tullut yksi keskustelluimmista yhteiskunnallisista kysymyksistä Suomessa. Pitkään tätä keskustelua leimasi poliittinen korrektius, joka esti kyseenalaistamasta radikaaleimpiakaan feministisiä väitteitä, esimerkiksi puheita yhteiskuntamme rakenteellisesta naisvihamielisyydestä tai joka viidennestä puolisoaan pahoinpitelevästä suomalaismiehestä.Viime vuonna Arno Kotro ja Hannu T. Sepponen julkaisivat paljon keskustelua herättäneen kokoomateoksen Mies vailla tasa-arvoa. Yksi teoksen suurimmista ansioista oli tuoda esille, etteivät feminismi ja tasa-arvon tavoittelu ole sama asia. Näin ollen myöskään feminismikritiikki ei ole tasa-arvon vastustamista, vaikka usein näin väitetäänkin. Tasa-arvon tulisi tarkoittaa yhdenvertaisuutta kaikkien ihmisten välillä, ei pelkkää sukupuoleen tuijottamista.
*
Kuten kaikki kärkevät debatit, myös tasa-arvoväittely on polarisoitunut. Se vajoaa valitettavan usein ohihuutamiseksi, jankuttamiseksi, syyttelyksi ja liioitteluksi. Sukupuolista rakennetaan tarkoitushakuisia stereotypioita, jotka peittävät näkyvistä yksilöjen monimuotoisuuden. Sekä feministit että äijävallan varjelijat pyrkivät hyödyntämään miesten hiljaista enemmistöä omassa vallantavoittelussaan, esittämään nämä tietynlaisina ja panemaan sanoja heidän suihinsa.
Miehenä koen jääneeni keskustelussa rintamien väliin. Toiselta puolelta rumputultaan ampuu tasa-arvon määrittelyä omana monopolinaan pitävä feministinen hegemonia, toiselta puolelta päälle vyöryy perinteisen maskuliinisuuden nimiin vannovien tosimiesten oikea miehisyys. Kummankaan maailmankuvaa en tunnista omakseni.
*
Naisiin kulutushyödykkeenä suhtautuva rasvaisia vitsejä taukoamatta suoltava taantumuksellinen äijäkulttuuri ei ole kuollut. Katoavaa maailmaa tämä enää lähinnä vain miesporukoiden kosteissa illanvietoissa kukkiva aate kuitenkin edustaa.
Sitä vakavampaa uhkaa todelliselle tasa-arvolle edustavat yhteiskunnassamme vaikuttavat mieheen kohdistuvat perinteiset odotukset ja vaatimukset, eräänlainen maskuliinisuuden arkkityyppi, joka samalla tulee määritelleeksi myös naisen paikan ja tehtävät.
Perinteisessä sukupuoliroolituksessa miehen on oltava lannistumaton suorittaja, joka päättäväisesti raivaa kaikki esteet tieltään. Haasteet on tehty voitettaviksi, ongelmat ratkaistaviksi. Jos onnistut, olet vahva menestyjä, jos et, olet surkea luuseri.
2000-luvun tosimiehellä on rahaa ja valtaa, ja hän antaa menestyksen myös näkyä. Citymaasturilla golfaamaan, muskeliveneellä kaveriporukan kalareissulle, gourmet-illallinen, päälle VSOP-konjakkia ja paksu havannalainen. Kotona vauhdikasta sankaria odottaa näyttelykelpoinen vaimo tai tyttöystävä, parhaassa tapauksessa molemmat.
*
Niin vahvojen isähahmojen perinteisen maskuliinisuuden kuin kilpailukyky-yhteiskunnan alfauroskultinkin pinnan alta paljastuu seksistisiä, rasistisia ja väkivallan käyttöön hyväksyen suhtautuvia asenteita. Usko omaan erinomaisuuteen ja horjumattomuuteen tuottaa suvaitsemattomuutta ja kovia mielipiteitä.
Heikot sortuu elon tiellä, jätkä sen kuin porskuttaa. Tosimies ei pelkää ottaa riskejä ja on tarvittaessa valmis suojelemaan reviiriään ja omistuksiaan keinoja kaihtamatta. Jokainen on oman onnensa seppä, ja jos et pärjää, voit syyttää vain itseäsi.
*
Feministinen mies on tuomittu olemassaoloaan anteeksipyyteleväksi nyhveröksi, jonka elämän suurin tragedia on se, ettei hän pysty imettämään lapsiaan. Hän häpeää mieheyttään ja istuu feministissä seminaareissa mukana nyökyttelemässä, kun hänen sukupuolensa mittavat synnit ja rikokset luetellaan ja tuomitaan. Alfauroskulttuurissa miehen taas on esitettävä voitosta voittoon ja kukasta kukkaan kulkevaa mahtisonnia.
Kummassakaan mallissa ei ole tilaa yksilöllisyydelle, järkiperäiselle kommunikaatiolle tai omien ajatusten ja tunteiden rakentavalle käsittelylle.
24 kommenttia:
Hmm.
Tuo on tavisten näkökulmaa:
"Perinteisessä sukupuoliroolituksessa miehen on oltava lannistumaton suorittaja, joka päättäväisesti raivaa kaikki esteet tieltään. Haasteet on tehty voitettaviksi, ongelmat ratkaistaviksi. Jos onnistut, olet vahva menestyjä, jos et, olet surkea luuseri."
Sama mitä uskotaan ja luullaan, maailmaa hallitsevat nuo lannistumattomat suorittajat, jotka lisäksi ovat psykopaatteja, myötätunnolle ja yhteisövastuulle tunnottomia miehiä ja naisia. He eivät kerjää huonompiensa arvostusta, he ovat kävelleet niiden yli eivätkä taakseen katso.
Vallan katolla sukupuolikinat katoavat kun nainenkin jaksaa tuikata puukon selkään.
Täällä ei näköjään tiedetä minkälainen on tosimies.
Tosimies tulee voi tulla myöhään yöllä kotiin vieraan naisen kanssa. Kun oma vaimo tulee aamutakissa vastaan jossain ovensuussa, niin tosimies sihauttaa suupilestään vaimolleen, että "sä olet sitten mun sisko".
Hengenlähtö voi olla lähellä, muttei tosimies pelkää.
Ensin tässä kirjoituksessa syytellään stereotypioiden rakentelemisesta ja sitten ryhdytään itse samaan puuhaan. Missä nämä äijävallan varjelijat oikein piileskelevät? Ainakin viimeaikaisessa tasa-arvokeskustelussa he ovat loistaneet poissaolollaan. Missä ovat nuo fasistis-rasistiset alfaurokset? Alfaurokset (ja -naaraat) ovat niitä, jotka johtavat tätä yhteiskuntaa ja määräävät sen arvoista. Nähdäkseni seksismi, rasismi ja hyväksyvä suhtautuminen väkivaltaan eivät ole tämän yhteiskunnan johtavia arvoja. Tuollaisia arvoja ajavia on vähän ja heillä ei ole valtaa.
TH: En pyri rakentamaan uusia stereotypioita, vaan nimenomaan kyseenalaistamaan niitä myyttisiä peruskäsityksiä, jotka sanojen "mies" ja "mieheys" käyttöä taustalla ohjailevat.
Taisi olla Pekka Sauri joka tuossa Mies ilman tasa-arvoa -antologiassa totesi jotakin siihen suuntaan, että parasta olisi, että yksilöt kohtaisivat toisensa ensi kädessä yksilöinä, eivätkä tulkitsisi näiden toimintaa ja ajatuksia sukupuolen tai jonkin muun ryhmän edustamisen kautta. Samaa pointtia yritin minäkin kirjoituksessani tavoitella.
Äijävallan varjelijat eivät ota osaa tasa-arvokeskusteluun lainkaan, koska a) se ei heitä kiinnosta ja b) se on pitkälti feminismin pohjalta ponnistavien puheenvuorojen dominoimaa. Tämä ei vielä tarkoita, etteikö heitä olisi olemassa.
Radikaalifeminismin patriarkaatti-sika on pelkkä älyllinen tikkataulu, rakennelma, jota ei sellaisenaan ole todellisuudessa tavattavissa. Todellisen vallan keinot ovat ovelampia ja sellaisia, että niitä on vaikeaa edes havaita. Kyllä yhä väitän, että kasvatuksen ja monenmoisen male-bondingin kautta suomalaiselle miehelle tuputetaan tietynlaista miehenä olemisen mallia.
Järkevä keskustelu asiasta kuitenkin loppuu siihen, kun väitetään miehiä kasvatettavan alistajiksi ja sioiksi. Ei asia ole lainkaan niin yksioikoinen. Ei perinteisen miehen mallikaan ole mikään läpeensä paha asia, vailla tällaisen väittäminen on aika lailla tabu nykyisessä keskusteluilmapiirissä.
Koko kirjoitukseen: amen. (Näin siis Tulvaa lukevana hetero-miehenä...)
Niin, kumpi on miehekkäämpää:
Huomata yleisemmin hyväksyttyjä tendenssejä ja toimintamalleja, niiden mukaan ja ehdoilla toimien; vai kyseenalaistaa asenneympäristön muodostamat kahleet, itse ajatellen ja omaan kokemukseen luottaen.
Hommahan on ihan klaari jos miehekkyyttä pohditaan pohjalta "kenellä on kanttia".
Jutussa kuvatusta havannalaista polttelevasta citymaasturiuroksesta tulee mieleen Kotka Rankki ja Ohutta yläpilveä -yhtyeen jonkinlaiseksi hitiksikin aikanaan noussut kappale Sakaali.
Siinä laulettiin jotenkin, että
"Hän on menevä mies liikemaailman,
Hän on käynyt Hankenin tai kauppakorkean.."
Eli citymaasturimies on ns. älyllinen tikkataulu eli nettikielellä olkiukko siinä missä nössömieskin.
Oman kokemukseni perusteella suhtautumisessa naisiin raja kulkee jossain 1950-luvulla ja 1960-luvulla syntyneiden välillä. Härskejä juttuja laukovia "sikamiehiä" löytyy enemmän vanhemmista ikäluokista kuin nuoremmista.
Kehitys "sikamiehestä" kohti pehmeämpää perusmiehen tyyppiä on ollut luonnollista, koska naisten koulutustaso on noussut eikä ole millään oikeudenmukaista jakaa esimerkiksi kotitöitä sukupuolen mukaan.
Tosin nykykehitys on mennyt liian pitkälle toiseen suuntaan. Jo 80-luvulta alkaen mediassa on rummutettu, kuinka perinteisestä miehen roolista pitää päästä eroon jne.
Jotkut miehet uskoivat tosissaan, että näin on ja että miehen pitää olla enemmän naisen kaltainen eli pehmeä, ymmärtävä ja kuunteleva. Luullakseni tästä kumpuaa osittain tämä Laasasen ja kumppaneiden hyökkäys nykyfeminismiä kohtaan. Väitetty naisten ihannemiehen kuva ei todellisuudessa kelpaakaan naisille yhtään paremmin, vaan itse asiassa röyhkeät ja härskit miehet menestyvät paremmin. Miehiä oli siis kusetettu.
Feminismistä sen sijaan on vaikea tehdä olkiukkoa. Esimerkiksi tämä on ihan ehtaa tavaraa:
http://feminismi.axspace.com/
Näissä kirjoituksissa menee usein kolme eri sukupuoli- tai tasa-arvoideologiaa sekaisin. Voidaan puhua feminismistä, maskulismista ja konservatiiveista. Feministit kaikki tietävät, konservatiiveihin voidaan lukea äijät ja hegemonista maskuliinisuutta ihailevat miehet. Maskulismi edustaa puolestaan feminismin kääntöpuolta, jossa kiinnitetään huomiota miesten potentiaalisiin tasa-arvo-ongelmiin. Maskulistit ovat siten valittaja- ja ruikuttajamiehiä, joihin itsekin kuulun.
Feministit ovat noita kahta ideologiaa vastaan. Konservatiiveilla on sen sijaan enemmän yhteistä feministien kuin maskulistien kanssa. Sekä konservatiivien että feministien mukaan mukaan valta on miehillä - tai ainakin miesten tulisi tavoitella valtaa ja päästä naisten yläpuolelle. Konservatiivien mukaan miehen valta on oikein, mutta feministien mukaan siinä piilee juuri ongelma.
Konservatiivien näkökulmasta kaikkein surkein porukka on maskulistit, jotka ruikuttavat tasa-arvopolitiikkaa miesten avuksi, mikä on täysin hegemonisen maskuliinisuuden vastaista.
Koska sekä feministit että konservatiivit asettuvat maskulisteja vastaan, miesten tasa-arvo-ongelmat eivät pääse nousemaan oikein missään esille - paitsi tietysti näin nettikirjoittelussa.
nähdäkseni kaikki feminismin ongelmat palautuvat lopulta yhteen metafyysiseen oletukseen. feministisessä diskurssissa pidetään itsestäänselvänä, että ihmisten käyttäytyminen on ensisijaisesti seurausta yhteiskunnan normeista.
tätä oletusta ei voi tietenkään todistaa pitävästi oikeaksi tai vääräksi. kuitenkin kuka tahansa vaikkapa koirarotujen eroja katsellut maallikko tietää, että biologinen perimä vaikuttaa käyttäytymiseen. toisaalta kuka tahansa vaikkapa ihmisten komminkaatioon perehtynyt joutuu myöntämään, että kulttuurilla on valtava vaikutus ihmiselle.
vaikuttaisi siltä, että kulttuuri ja biologinen perimä kietoutuvat yhteen monimutkaisella tavalla. kumman tahansa vaikutuksen poisjättäminen ilman pitäviä empiirisiä todisteita on naiivia ja huonoa tutkimusta.
feministisessä "tieteenteossa" joudutaan vääntäytymään aikamoisille kierteille aina kun osoittautuu että todellisuus ei vastaakaan tätä oletusta. se lienee yksi syy sille, että feministinen "tutkimus" on niin laadutonta.
polarisoituminen laantuu vasta kun tämä metafyysinen oletus (ja sen biologistinen vastinpari) hylätään ja jokaisen tutkimuksen yhteydessä osoitetaan yhteiskunnallisten normien vaikutuksen suuruus empiirisesti. pelkkä väite siitä että vaikutus on olemassa ei saa riittää.
kirjoituksesi lainauksen perusteella päättelen vaikuttaisi siltä, että kannatat itsekin samaa metafyysistä taustaoletusta:
Perinteisessä sukupuoliroolituksessa miehen on oltava lannistumaton suorittaja, joka päättäväisesti raivaa kaikki esteet tieltään.
päättelinkö oikein?
"Sekä konservatiivien että feministien mukaan mukaan valta on miehillä - tai ainakin miesten tulisi tavoitella valtaa ja päästä naisten yläpuolelle."
Älä Henry luo uutta viholliskuvaa ns. konservatiiveista, koska sellaiset ovat loppujen lopuksi vain marginaaliryhmä. Itse olen konservatiivi ja luonnollisesti vastustan radikaalifeminismiä. En kuitenkaan lue itseäni "sikamiesten" joukkoon.
Se, mitä Henry Laasanen ja kumppanit nyt tekevät, olisi pitänyt tehdä jo 20 vuotta sitten. Mielestäni on relevanttia varoa leimautumasta ruikuttajaksi. Niitä erilaisia uhri- ja ruikuttajaryhmiä on nyky-yhteiskunnassa ihan riittävästi eikä sellaiseksi leimautuminen edistä itse asiaa eli sitä, että miehet saavat olla miehiä ilman häpeää, ja toisaalta sitä, että miehen rooli ei ole liian kapeasti määritelty. Miesten syrjäytyminen pitää toki tuoda esille, mutta sen ylikorostamisessa on omat vaaransa.
VasaraHammer kirjoitti:
"Mielestäni on relevanttia varoa leimautumasta ruikuttajaksi. Niitä erilaisia uhri- ja ruikuttajaryhmiä on nyky-yhteiskunnassa ihan riittävästi eikä sellaiseksi leimautuminen edistä itse asiaa eli sitä, että miehet saavat olla miehiä ilman häpeää, ja toisaalta sitä, että miehen rooli ei ole liian kapeasti määritelty."
Mutta jos yleensä aroille,
ujoille tai vähemmän kovapäisille miehille ylipäätään halutaan tasa-arvoa
ja hyväksyntää
(seksuaalimarkkinoillakin) ja halutaan hyväksyttää heidän miesmallinsa myös tyttöjen silmissä,
tulee silloin huomioida myös nämä arkuuteen viittaavat ominaispiirteet (tai miltä ne ulospäin joillekin näyttävät). Ei ole niinkään vaara leimautua ruikuttajaksi, kuin se, että ujoa ja arkaa miestä hyväksytä jatkossakaan tai siis koeta vakavastiotettavana
ihmisenä. Tämä ihmisen, korjaan miehen lokaanpainaminen herkän luonteen perusteella on tavattoman
sairasta toimintaa.
Bmad
Ehkäpä miehen roolikaan ei ole monoliitti. Jokainen Freudinsa ja Junginsa lukenut tietää, ettei miehen tule mennä makuuhuoneeseen ilman ruoskaa. Jopa Veronika Honkasalo on näillä linjoilla.
Yhtä lailla on ilmeistä, että tuo ruoska kannattaa jättää makuuhuoneeseen. Sitäpaitsi lukuisista sosiaalisista rooleista vain osa värittyy sukupuolella.
Jokin tuota sukupuolen rakennelmaa silti näyttä pitävän pystyssä siten, että mies ei voi puhua naisten asioista ja päivastoin. "Kylmää reviirisotaa" käydään molemmin puolin ja määrittelyvallan sukupuolittuminen on se todellinen ongelma – todellisuudessa siis sukupuolieron ideologia elää ja voi hyvin kulttuurisissa rakenteissa.
Mies vailla tasa-arvoa -kirjaa ei mielestäni voi kovin pitkälle puolustella – kyseessä oli huonosti toimitettu ja kirjoitettu teos sukupuoliasioista verrattuna (pääosin naisten) kirjoittamiin teoksiin sukupuoliaiheesta. Syyllistävä sävy ja huonosti argumentoitu peruslinja sai asiat näyttämään jälleen siltä kunnon radikaalifeminismin tyyliin, ettei sukupuolesta voi kirjoittaa kuin valittamalla ja uhriutumalla. Suomalainen miesasiadiskurssi, maksulismi tai miksi sitä haluaakin nimitettävän, on älyllisesti todella hataralla pohjalla ja silläkin tavoin ristiriidassa naisten aikaa sitten valtaaman ja kehittämän sukupuolipuheen edistysaskelten kanssa.
Monet teoksen paremmat artikkelitkin olivat hyvin puutteellisia ja tunteenomaisia, keskittyen yksipuoliseeen sukupuolen käsittämiseenja järkeistämiseen. Esimerkiksi Kotron ihan menevä kirjoitus armeijasta oli viime kädessä pintapuolista "näkymättömien rakenteiden" kritiikkiä, sillä armeija on ollut miesten instituutio alusta alkaen ja tukivatpa naiset sitä puheenvuoroissaan kuinka näkyvästi tahansa, käytännössä vain (armeijan kunnialla käyneitä) miehiä kuunnellaan ollenkaan armeijaa koskevissa asioissa, ellei kyseessä ole ministeritason nainen tai (mieluiten) upseeriksi itsensä käynyt.
Ei miesasia tai maskulismi ole paljoakaan Suomessa edistynyt, feministien joskus muinoin tekemiä virheitä toistetaan kuin liukuhihnalta ja tarkastellaan sukupuolta historiattomana ja sosiaalisten suhteiden ulkopuolisena möykkynä, joka vain "tupsahtaa jostain" tai palautuu lähes jäännöksettömästi "kivikausiteatterin" projisoimiin sukupuolirooleihin.
Ajatus sukupolesta sosiokulttuurisena rakenteena kohtaa suurinta vastustusta niiden joukossa, jotka on opetettu pienestä pitäen olemaan problematisoimatta omaa sukupuoltaan – siis miehiin, aivan pienistä pojista lähtien.
Todellinen "vihollinen" on kuitenkin sukupuolisokea luterilainen kulttuurimme, jossa sukupuoli ja identiteetti saa yhtäsuuruusmerkit ja Simone de Beauvoirin viittaama "toinen sukupuoli" kertoo sukupuolesta kaiken olennaisen: se on se joka omaa kohdun eli nainen. Kun nainen on se ihmeellinen ja eksotisoitu "sukupuoli", mies on jotain mihin "sukupuolen" säännöt eivät sovi, siis poikkeus sukupuolesta mutta ihmisenä se näkymätön normi.
Henrypä sen sanoi, mitä itse koetin miettiä jotenkin osaavani toivottavasti artikuloida. Tiesin, mikä tässä kirjoituksessa mättää (vaikka siinä on osittain hyvää pointtiakin), mutta en osannut saada sitä tietoiseksi tekstiksi.
Hyvä, ettei mun tarvinnutkaan, sillä Henry tiivisti kaiken niin järkevästi ja selkeän kirkkaasti, että siihen on turha koettaa lisätä mitään.
- Vortac
Feminismin säälimätön murskaaminen on demokratian elinehto.
Mies vailla tasa-arvoa -kirjaa ei mielestäni voi kovin pitkälle puolustella
Vrt. "Tätä kirjaa ei olisi pitänyt julkaista ollenkaan, vaan aineisto olisi pitänyt luovuttaa KGB:n elimille."
Kuten sanottu: Feminismin ja profeminismin säälimätön murskaaminen on suomalaisen demokratian elinehto.
Näissä mieskeskusteluissa unohtuu usein, etteivät naisetkaan ole mikään yhtenäinen ryhmä, vaan ihan samankaltainen asennekirjo sieltäkin löytyy.
Siksipä esim. Vasarahammer on oikeassa väittäessään, että miehiä on petetty - fiksu pehmomies ei kelpaakaan naisille. Ei takuulla kelpaakaan tietynlaisille naisille.
Mutta mminulle tulee aina mieleen, kun miehen puuttuvasta tasa-arvosta ruikutetaan, Venäjän valitus siitä, kuinka Virossa sorretaan venäläisiä.
Eli hieman suhteellisuudentajua, veljet. Kyllä naisia sorretaan edelleen meilläkin enemmän. Isosta maailmasta nyt puhumattakaan.
Eli hieman suhteellisuudentajua, veljet. Kyllä naisia sorretaan edelleen meilläkin enemmän.
Pieni nelikulmainen robotti avaa pienet nelikulmaiset sähkösilmät vilkkuen pienen nelikulmaisen suunsa ja lausuu pienen nelikulmaisen iskulauseen, joka siihen on pienellä nelikulmaisella muistiyksiköllä syötetty. Ja maailma on taas vähän pienempi ja nelikulmaisempi.
"Feminismin säälimätön murskaaminen on demokratian elinehto."
C.B. Farinelli
Niinhän se taitaa olla, että miesten huono-osaisuus on heidän itsensä aiheuttamaa omaa vikaa, kun taas naisten ongelmat ovat yhteiskunnan patriarkaatista johtuvia vääryyksiä. Onkohan kenellekään tullut mieleen, että asunnoton mies voisi kärsiä suuremmasta eriarvoisuudesta kuin Sari Baldauf?
Naiset käyttelevät sujuvasti luuseri-, reppana- ja ressukka-sanoja miehistä, joilla ei ole rahaa ja jotka muutenkaan eivät täytä ylimpiä rodunjalostuksellisia kriteereitä. Mitenköhän nämä termit eroavat edukseen jutku-, nekru- ja huora-sanoista?
"Naiset käyttelevät sujuvasti luuseri-, reppana- ja ressukka-sanoja miehistä, joilla ei ole rahaa ja jotka muutenkaan eivät täytä ylimpiä rodunjalostuksellisia kriteereitä."
Näinä aikoina naiset osaavat
aika hyvin mitata seksin rahassakin. Tavalliset sinkut miettivät jokaisen miehen kohdalla, että antavatko 200 euron seksisession ilmaiseksi, vai jättäisikö huorien hoidettavaksi. Naisten motiivi antaa ilmaista seksiä on useimmiten se, ettei heidän tarvitse itse nähdä kauheasti vaivaa ja miehellä on valmiiksi täysi itseluottamus ja näyttö päällä. Tämän vuoksi naiset eivät suosi aloittelijoita vaan aktiivisia panomiehiä, mikä vahvistaa Laasasenkin esittämät teoriat siitä, että naiset kelpuuttavat profeministiset kusipää-äijät etunenässä.
Itse nykyisin jopa tykkään
siitä, kun minua
nimitellään reppanaksi ja luuseriksi. Mielestäni se on hieno ele naiselta, joka pikkuhiljaa hahmottaa sitä, että maailmaan mahtuu monenlaisia miehiä. :) Ja kyllä noita on tullut jo useitakin
vastaan, jotka ovat suostuneet alisteisen runkkarin
seuraksi kun ensimmäisestä myrskystä on päästy eroon. Ovat päässeet kanssani antamaan itsestään ja näkemään uudenlaista vaivaa seksin eteen...
BMAD
Voi miten kaunis poika tuossa kuvassa, mistä noita saa?
Neonomide kirjoittaa:
"Todellinen "vihollinen" on kuitenkin sukupuolisokea luterilainen kulttuurimme, jossa sukupuoli ja identiteetti saa yhtäsuuruusmerkit ja Simone de Beauvoirin viittaama "toinen sukupuoli" kertoo sukupuolesta kaiken olennaisen: se on se joka omaa kohdun eli nainen."
(1) Se joka omaa munasolut ja kohdun (biologian kieli), on nainen (arkikieli). Minun on aivan mahdotonta ymmärtää, mikä tässä on niin vaikeaa. Etkö tosiaan ole jaksanut lukea edes lukion biologiaa?
(1b) On olemassa seksuaaliselta identiteetiltä homo-bi-lesbo-tms. suunatutuneita henkilöitä. Heidän olemassaolonsa ei ole biologinen vastaesimerkki, vaan poliittinen statement erilaisten elämäntyylien tasavertaiseksi hyväksymiseksi (kannatan itse lämpimästi homojen oikeuksia).
(2) "Luterilainen kulttuuri", ts. protestanttinen etiikka, perustuu siihen että
(i) kaikki ihmislajin jäsenet ovat Jumalan luomia olentoja, joita Kristuksen pelastussanoma koskee, ja siksi,
ii) Jokainen on pappi, ts., autoritaarista eettista hallintoa ei pidä olla. Jokainen meistä on kyvykäs lukemaan Raamattua ja ymmärtämään Jeesuksen opetuksen ilman mitään kirkkoa, pappia, keisaria tai yhteisöä.
Tarkennukseksi en itsekään kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön, enkä halua puolustaa sellaisten kantoja. Protestoin historioitsijan blogissa kuitenkin kommenttia, joka perustuu aivan totaaliseen aate- oppi ja sosiaalihistorian tuntemattomuuteen.
Väitän jopa tämän väitteen negaation: luterialainen tasa-arvon kulttuuri, jossa familismia (heteroperhettä) ei ole uskonnollisesti pyhitetty, on mahdollistanut historiassa ennenkokemattoman vapauden erilaisille perhe- ja sudemalleille. Sukupuolisokeus on Paavalin sanoman voima, ei heikkous.
Lähetä kommentti