Tässä eilisissä Turun Sanomissa julkaistu kolumnini. Blogin ahkerille lukijoille (toivottavasti heitä on) epäilemättä osaksi tutun kuuloisia ajatuksia, mutta niinhän se, ettei päätään voi vaihtaa.
Mitä tapahtui 20 vuodessa?
1988 oli hyvä vuosi. Suomi nappasi Calgaryn olympialaisissa ensimmäisen jääkiekon arvokisamitalin, olympiahopean, voittaen sensaatiomaisesti Neuvostoliiton punakoneen.
Oppivelvollisuuteni tuli kunnialla kuitatuksi ja pääsin lukioon. Heinäkuussa olin ensimmäisillä rock-festareillani Hämeenlinnassa. Näin siellä muiden muassa suomalaisen thrash metallin pioneerin Stonen, Hurriganesin klassisen Aaltonen - Järvinen-Häkkinen -kokoonpanon ja legendaarisen brittiläisen Motörheadin.
Urho Kekkosen kuolemasta oli vain kaksi vuotta ja ulkopolitiikassa vannottiin yhä yya-sopimuksen nimiin. Syksyllä 1987 olin saanut todistaa paikan päällä Turun kaupungin virallista anteeksipyyntöä leningradilaiselle koululuokalle, joka osana leirikouluviikkoaan oli viety katsomaan neuvostovastaista James Bond -elokuvaa 007 vaaran vyöhykkeellä.
*
Syksyllä 1988 lähes vuosikymmenen ulkoministerinä toiminut Paavo Väyrynen väitteli tohtoriksi keskeisinä johtopäätöksinään, että Neuvostoliitto pysyisi suurvaltana eikä Euroopan integraatio syvenisi. Vuotta myöhemmin Suomen ulkopoliittinen eliitti katseli huuli pyöreänä Berliinin muurin murtumista ja kommunismin kukistumista.
Saksat yhdistyivät, Liettua, Viro ja Latvia palasivat Euroopan kartalle itsenäisinä valtioina. Joulukuun 1991 alussa Ukraina itsenäistyi, ja joulupäivänä punalippu laskettiin viimeisen kerran alas Kremlin lipputangosta. Neuvostoliitto lakkasi olemasta.
Uudenvuoden aattona ihmettelimme Hennalan kasarmilla varusmiestovereiden kanssa, että mitä pirua me täällä enää teemme. Kylmän sodan päättymisen tunnusmusiikkina meillä niin kuin muuallakin soi saksalaisen Scorpionsin Wind Of Change.
Kun Itä-Euroopassa juhlittiin vapautta, Suomessa bileet happanivat taloudelliseen lamaan. Idänkaupan loppuessa puheet ”Pohjolan Japanista” vaikenivat, kasinotalous vaihtui konkursseihin ja suurtyöttömyyteen.
Työelämään tullessaan oma sukupolveni tottui juoksemaan nöyränä paikallaan. Tutkinnot sulivat käsiin ja työnantajien vaatimustaso koveni naurettavuuksiin saakka.
*
Historiankirjoissa 1990-luvusta nostetaan esille lama, EU-jäsenyys ja Nokia-vetoinen nousu taloudellisesta aallonpohjasta huipputeknologian edelläkävijämaaksi. Näitä kansallisia tapahtumia vielä paljon merkittävämpää oli länsimaisen elämänmuodon mullistanut informaatiotekninen vallankumous.
1990-luku toi kännykät, internetin, sähköpostin, Pentium-suorittimet, DVD-tekniikan, Windows-käyttöjärjestelmät, nettiselaimet, verkkokaupan ja pikaviestimet osaksi tavallisten ihmisten arkipäivää.
Vuosien 1989-1991 mullistuksessa historiaa tekivät tavalliset ihmiset, jotka vuosikymmenten komentopolitiikkaan ja ankeuteen kyllästyneinä ottivat kohtalonsa omiin käsiinsä.
*
Uusi teknologia jatkoi tätä kehitystä. Kun yhä enemmän tietoa oli saatavilla yhä nopeammin ja helpommin, sortokoneistojen ylläpitäminen kävi entistä vaikeammaksi. Internet vahvisti tavallisen ihmisen asemaa suhteessa hallituksiin ja muihin portinvartijoihin.
Harmaapukuisten herrojen johtama vakavamielinen ”on sovittu” -Suomi, jossa kansa tuijotti yhdessä samaa urheilukilpailua valtiolliselta tv-kanavalta, kansainvälistyi ja moniarvoistui. Kontrolliyhteiskunta joutui antamaan tilaa yksilön valinnanvapaudelle.
*
Mielenkiintoisella tavalla tämän vuoden suuret uutispommit, ulkoministeri Ilkka Kanervan ero, vaalirahakohu ja hiihdon dopingvyyhti, kertovat kaikki uuden ja vanhan kulttuurin törmäyksistä.
Ihmiset eivät enää tyydy siihen, että heille kerrotaan vain sen verran kuin on pakko. He haluavat kuulla itseään koskevien päätösten perusteet ja tietää, mitä heidän nimissään puuhataan.
1988 oli ja meni. Vallan kätkeminen ei enää onnistu. Lopputuloksen ohella myös sen saavuttamisessa käytetyillä keinoilla on merkitystä. Poru ”etelän medioiden” ajojahdeista ja ”kaunatoimituksista” osoittaa, että avoimuus tekee kipeää. Maton alle lakaisijoilta on vedettävä matto jalkojen alta. Nyt siihen löytyy myös työkalut.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Tuo etelän media -juttu on vain kepulaisten tapa yhdistää omat joukkonsa. Eikä voi kieltää, etteikö Pääkaupunkiseudun media poikkeaisi ideologisesti maakuntalehdistä.
Nyt Kehittyvien Maakuntien Suomi on jo jäänyt taka-alalle ja huomio on siirtynyt S-ryhmään, johon kuuluvien osuuskauppojen johtoelimissä istuu osuudenomistajien valitsemina paljon poliitikkoja.
Poliitikot vaikuttavat kaavoituspäätöksiin ja jostain kumman syystä S-ryhmä on kasvanut viime vuosina voimakkaasti. Syynä eivät välttämättä ole näennäisen edulliset bonukset (Suomessa ruuan hinta kaksinkertainen Saksaan verrattuna) vaan kaavoituspolitiikka.
Teiden varsilla huoltamot ovat yhä useammin ABC-asemia erinomaisilla paikoilla uusien moottoriteiden varsilla.
S-ryhmässä sisäänrakennettuna korruptiomekanismi, joka mahdollistaa etulyöntiaseman kilpailijoihin verrattuna. On mielestäni täysin ymmärrettävää, että Kehittyvien Maakuntien Suomen takana olevat yksityiset liikemiehet halusivat edistää omia asioitaan tukemalla poliitikkojen vaalityötä.
Mitä ne neuvostoliittolaiset olivat tykänneet Vaaran vyöhykkeellä -leffasta? Siinähän Bond seikkaili Punakoneen miehittämässä Afganistanissa.
Lähetä kommentti