maanantaina, tammikuuta 12, 2009

Jussi pisti kovat piippuun

Tieteellisen keskustelun ei aina tarvitse olla tylsää, vaikka se sitä usein onkin. Historia on siinä mielessä mielenkiintoinen tieteenala, ettei lopullisia totuuksia mistään ole löydettävissä, ja että kaiken voi aina kyseenalaistaa. Historiakeskustelussa esitetty kritiikki on oma taiteenlajinsa, joka ei suinkaan kaikilta etabloituneiltakaan keskustelijoilta aina ota luonnistuakseen.

Kaiken lisäksi keskustelijoiden kenttä on historiassa monin verroin laajempi kuin tieteissä yleensä, varsinkin poliittisessa historiassa. Professorien, dosenttien ja tutkijoiden seassa argumentoi monenlaista alanharrastajaa, autodidaktia, osallistujahavainnoitsijaa, elämän maisteria ja diletanttia. Suurinta osaa kannustaa eteenpäin vilpitön tiedonintressi, mutta usein tulee vastaan myös niitä, joita elähdyttää MISSIO.

Itse olen tullut sohineeksi aiheita, joista monilla ihmisillä on paljon mielipiteitä ja usein vieläpä varsin lukkoonlyötyjä sellaisia. Ideologiseen jyrkkyyteenkin olen tullut törmänneeksi, välillä vasemmalla, välillä oikealla, välillä pöllipinon luona. Olen saanut kritiikkiä, jonka olen yrittänyt ottaa nöyränä ja rakentavalla tavalla vastaan. Kenellekään ei ole tarvinnut vielä ilmoittaa, että keskusteluyhteys menee nyt poikki, vaikka omaan porstuaan on tällaisiakin nootteja pelmahtanut.

Kerran olen kyllä luennoidessani joutunut pyytämään erästä kritiikissään reippaamman puoleisesti alle alkeellisimman asiallisuuden kusirajan valunutta ja keskustelusääntöjä noudattamaan kyvytöntä yleisön edustajaa poistumaan. Senkin tein enemmän salin seinällä roikkuneiden Tauno Nurmelan ja T.M. Kivimäen muotokuvien kuin itseni takia. Solidaarisesti hän nostikin kytkintä, todettuaan ensin ympärillään istuneille eräänlaisena retorisena loppukaneettina, että "jääkää te vaan kuuntelemaan tätä paskaa".

Monennäköistä tieteellistä arvostelua ja kriittistä keskustelupuheenvuoroa olen lukenut ja kuullut, mutta tänään tuli vastaan sellainen helmi, joka kirkkaudessaan pesee ja linkoaa aiemmat yritelmät mennen tullen. Valtiotieteiden tohtori, tutkija, Marsalkka Govorovin kirjallisuuspalkinnon saaja ja dosentti, monissa liemissä keitetty Johan Bäckman on julkaissut viime vuonna paperiversiona ulos tulleen Pronssisoturi-kirjansa nyt blogissaan.

En valitettavasti ollut ehtinyt lukea kirjaa, vaikka Bäckman ystävällisesti kutsui minut niin kirjan julkistamistilaisuuteen kuin vähän myöhemmin järjestettyyn kirjan sisältöä käsittelevään lehdistötilaisuuteenkin. Kirja herätti Suomessa ja Virossa kiihkeää keskustelua, jota Bäckman hämmensi entisestään tiivistämällä viestiään muotoon "Viro on matkalla suoraan helvettiin", "Virossa ei ole sananvapautta, Viro ei ole demokraattinen valtio ja Riigikogu ei ole parlamentti", vieläpä nimitti maata "apartheid-diktatuuriksi".

Kun nyt tutustuin tähän sähköiseen versioon, huomasin päässeeni itsekin Bäckmanin tarkastelun kohteeksi. Suoraan hän ei nimeäni mainitse, mikä lienee ollut sisällön huomioiden ihan harkittu ratkaisu, mutta asiaa tunteville tekstistä kyllä valkenee, kuka on kukin. Ja kiinnostuneille ulkopuolisille oikeat vastaukset aukenevat parilla googletuksella.

Pistän tähän suoraksi sitaatiksi koko kohdan, niin riemukasta tarinaa on Bäckman kokoon keittänyt. Lisäpalveluna blogin lukijoille olen liittänyt tekstiin myös kuvituksen, jonka avulla arvotus ratkeaa helpommin.

___________________________________

Ote Johan Bäckmanin kirjasta Pronssisoturi (2008)

NAAMIAISET

Pronssisoturin kaataminen saa Tampereen yliopiston Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksen järjestämään tieteellisen seminaarin otsikolla Pronssisoturin pitkä varjo – Muistin politiikkaa ja kansallista uhoa. Vaikka otsikko on masentavan lattea, minun on pakko päästä Tampereelle katsomaan, minkälaista ”uhoa” on tarjolla, eikä vähiten siksi, että tapahtuma järjestetään Väinö Linna -salissa.

Tampereella havaitsen, että tilaisuus on naamiaisten ja stand up -komiikan yhdistelmä. Täällä kokeillaan akateemisen oppineisuuden rajoja. Nuoret puhujat kilpailevat, kuka hauskimmalla tavalla kiistää historian. Jury koostuu pönäköistä asiantuntijoista nyrpeine suomalais-ugrilaisine ilmeineen. Lavalla koomikot hauskuuttavat yleisöä väitteillä, joiden mukaan toista maailmansotaa ei ollut, voitonpäivä on pelkkä myytti, fasismi lähinnä vitsi ja holokaustikin vain hyötymistarkoituksessa esitetty väite.

Historian haamut

Aluksi näyttämölle astuu tilaisuuden järjestäjä puhumaan ”historian haamuista” – osuvasti Elvis Presleyksi pukeutuneena. Pronssisoturissakin on kuulemma kysymys vain ”jälkineuvostoliittolaisesta kansallisuuskonfliktista”, Elvis laulaa hyvin resonoivalla äänellään. Elviksen alkulämmittelyn jälkeen alkaa varsinainen ohjelma, jossa kaikenkarvaiset roolihahmot hauskuuttavat yleisössä tyytyväisinä myhäileviä rahoittajiaan kieltämällä historian olemassaolon. Säikähdän pahanpäiväisesti, kun ensimmäisenä lavalle astuu ilmielävä ”Prahan teurastaja” Reinhard Heydrich. Myös tukka on ajeltu aitoon natsityyliin. Ryhdikäs mutta honottava monologi alkaa.

Heydrich kieltää historian olemassaolon: kyse on vain myyteistä, muistoista, tulkinnoista, asenteista, käsityksistä ja sen sellaisesta. Maailman suurin ongelma on voitonpäivä ja se, että Venäjä voitti. Tämä on virhe, ja se on syytä korjata ennen revanssia. Sillä välin historia pitää häivyttää käsittämättömäksi sekasotkuksi väittämällä, että se on ”heijastumaa valtasuhteista ryhmien sisällä” tai ”monimutkainen neuvotteluprosessi muistamisen ja unohtamisen välillä”. Historiaa ei siis ole olemassa – on vain neuvotteluprosessi. Asia on niin monimutkainen, ettei siitä ota kukaan selvää. Ja eihän mitään näin kummallista voi opettaa lapsillekaan.

Jatkan Heydrichin kuuntelemista. Hän parantaa ryhtiään ja kääntää voiton päälaelleen. ”Sota muistetaan tietoisesti väärin, jotta nykyhetki tulisi siedettävämmäksi”, Heydrich huutaa. ”Kyseessä on vain pyrkimys vältellä omaa historiallista ja moraalista vastuuta.” Heydrich puhuu tietysti vain Venäjästä ja venäläisistä, joiden suurin ongelma on se, että he muistavat voittaneensa. ”Venäjällä vallanpitäjät ovat sumeilematta käyttäneet sodan muistoa omiin poliittisiin tarkoitusperiinsä, milloin kansallistunteen nostattamiseen, milloin taas huomion ohjaamiseen pois ajankohtaisista poliittisista ja taloudellisista pulmakysymyksistä.”

Sodan muistoa siis vain ”käytetään” ja historiassa on kysymys lähinnä siitä, että huomio ohjataan pois nykyajasta. Sodasta saa puhua vain preesensissä tai futuurissa. Voitolla ei ole mitään merkitystä, kun tulevaisuudessa se kuitenkin mitätöityy.

Heydrich pääsee venäläisen historiankirjoituksen ydinongelmaan: venäjän kielen käyttöön. Tämä on ”globaalia historiallista konsensusta uhmaava traditio”, jos oikein ymmärrän. Sekin on kummallista – ja vaarallista –, että Venäjällä on ”oma intellektuaalinen kulttuurinsa”, joka tosin yritettiin hävittää vuosina 1941–1944 mutta joka siitä huolimatta on Heydrichin harmiksi jäänyt elämään. Raaimmillaan se ilmenee venäjänkielisinä kirjoina.

Nyt ymmärrän, mistä Tampereen naamiaisissa on kysymys. Täällä juhlitaan Pronssisoturin hävittämistä maailmankartalta. Tampereella luullaan, että muistomerkin hävittäminen merkitsi oikeasti myös voiton, sotahistorian, Venäjän ja venäläisyyden hävittämistä – tai ainakin ensimmäistä askelta siinä.

Heydrichin mukaan Venäjä on joko mielisairas uhoaja tai kiero jälkiään peittelevä rikollinen: ”Venäläiset toisen maailmansodan tulkinnat tähtäävät yhtäältä nyky-Venäjän kansainvälisen prestiisin kiillottamiseen, toisaalta epämiellyttävien historiallisten vastuiden väistämiseen.” Heydrich päättää puheensa moittimalla sitä, että ihmiset ovat kiinnostuneita Viron holokaustista ja sen tekijöistä. On ongelmallista, että ”huomio ohjataan triviaaleihin seikkoihin”, kuten juuri juutalaisten joukkomurhaan Virossa. Lopuksi Heydrich kopauttaa nilkkansa yhteen ja vetää kätensä natsitervehdykseen. Heil Hitler! natsikenraali huutaa yleisölleen, joka puhkeaa raikuviin aplodeihin.

__________________________

Mitä tähän enää voi sanoa? Tarvitseeko tähän sanoa mitään?

Muutaman spekulaation haluaisin kyllä tähän lopuksi heittää. Kirjoittajan itseymmärryksestä ja -luottamuksesta voisin todeta sen verran, että





Kovasta yrityksestä kuitenkin lopputulos näyttää kuitenkin enemmän siltä, että








Kun kirjan vaivautuu lukemaan kannesta kanteen, on vaikeaa välttyä siltäkään ajatukselta, että

31 kommenttia:

lahtari kirjoitti...

Joko Suomen Antifasistinen Komitea on tuttu? Esimerkiksi Sven Laakson rinnalla Bäckman vaikuttaa suhteellisen asialliselta hahmolta.

Anonyymi kirjoitti...

Tässähän ihan uteliaisuus herää; että olet joutunut heittämään jonkun opiskelijan (?) ulos luennoltasi? Omilta opiskeluajoiltani en vastaavaa muista, mutta kuulunkin pullamössöllä nujerrettujen, passiivisten opiskelijoiden sukupolveen. Joku oman arvonsa tunteva proffa kyllä halusi esiintyä portsarina kyselemällä aina myöhästyneiltä, kuka tämä oikein oli (=luuli olevansa).

-rh kirjoitti...

"Historiakeskustelussa esitetty kritiikki on oma taiteenlajinsa."
jeps,
tänään oli HS:ssa aika hyvä. :D
Historiakeskustelussa esitetty kritiikki kritiikki on vielä oma lajinsa

Markku Jokisipilä kirjoitti...

Anonyymille: kyseessä oli Studia Generalia -yleisöluentosarja, ja häirikkö oli varttuneempi kansalainen. Omilta opiskeluvuosilta muistan sellaisen episodin, että professori Timo Soikkanen heitti erään opiskelijan ulos salista kun tämä oli esittämässä omaa harjoitustyötään (!), kun esitys meni liiaksi stand up -komiikaksi.

-rh:lle: ja vielä sellainenkin ilmiö on, kuin kritiikin kritiikin kritiikki, vrt. Heikki Ylikankaan reaktio hänen Romahtaako rintama -teoksensa vastakirjaksi kirjoitetusta Teloitettu totuus -kirjasta Hesariin kirjoittamaani arvosteluun. Ylikangas kritisoi minua siitä, että kritisoinut Niemistä, Lindstedtiä ja kumppaneita riittävästi siitä, että he olivat rohjenneet kritisoida häntä. Välillä menee suorastaan absurdiuden puolelle...

Anonyymi kirjoitti...

Yhteen aikaan jonkinlainen muoti-ilmiö (polhissan, Hki) luennoilla oli kutominen. Sellaiset vähän mummomaiset tytöt kilisyttivät puikkojaan vimmatusti kilpaa luennoitsijan kanssa. Mietin, saako tuosta hyvätkin kiksit. Ei silti, ei se häirinnyt sen enempää kuin käteen vetäjätkään, jotka kyllä toimivat kutojaporukkaa hillitymmin.

jouni kirjoitti...

Spontaaneja pyrskähdyksiä tuo teksti sai kyllä aikaan!

En sitten tiedä, miten vakavasti Bäckmanin jutut pitäisi ottaa: miten paljon "kirjallinen kokeilu ja halu laajentaa tieteellisen ilmaisun kenttää myös mielipidekirjallisuuteen" vie uskottavuutta varsinaiselta substanssilta? Jaa-a.

Henry kirjoitti...

Bäckman sinänsä on huvittava - tai naurettava tai hävettävä, miten sen nyt haluaa nähdä - ilmiö, mutta vakavaksi asian tekee se, että tuolla itärajan takana on sata miljoonaa samanlaista totuuden torvea lisää.

Vähennähän kaasua, toveri komissaari.

Jari Nikkola kirjoitti...

Kulttuurihistoriassa Turussa noita kutojamummoja oli myös kehissä. Puolitoista tuntia puolineuroottista puikon ja langan yhteistyötä, väliin tiukka kysymys tyyliin "miten tämä suhtautuu Foucaltiin". Kyllä ennen oli paremmin.

Anonyymi kirjoitti...

Jokisipilä, miksi menitte vastoin väitöstutkimuksenne perussanomaa väitöstilaisuudessanne nuolleskelemaan muuatta yleisökysymyksen tekijää (saksan kielen lehtori?), kun tämä kysyi, olisiko Suomi voinut kesällä 1941 voinut välttyä sodalta. Muistaakseni vastasitte: "On kyllä vaikea ajatella, miten se olisi voinut olla mahdollista." Olette siis täysiverinen ajopuuteorian edustaja. Muutenkin julkisuuden historiakommenteissanne näkyy jonkinlainen jatkuva streber-pyrkimys oikeistopiirien miellyttämishaluineen.

Markku Jokisipilä kirjoitti...

Anonyymille: väitöskirja käsitteli Suomen ja Saksan suhteita Stalingradista taistelusta suhteiden katkaisuun syyskuussa 1944. Jatkosodan synnystä ja Suomen mahdollisuuksista pysytellä sodan ulkopuolella siinä oli kovasti vähän mitään. Näkemykseni aiheesta olen kirjannut toisaalle, Entäs jos? Suomen vaihtoehtoista historiaa -teoksen ensimmäiseen osaan. Siinä olen luetellut näitä skenaarioita, joista tapahtunut liittolaisuus Saksan kanssa oli vain yksi vaihtoehto muiden joukossa. Ajopuuteorialla taas pyrittiin vastaamaan siihen täsmälliseen kysymykseen, miten Suomesta tuli Saksan liittolainen, tai aseveli, niin kuin ajoopuupäät termiä nimittäisivät. Sodan ulkopuolella pysyminen olisi ollut vaikeata, mutta sen suhteen, millaiseksi tuo sotaan osallistumisen/joutumisen muoto sitten olisi muodostunut, voidaan spekuloida kovastikin.

Jos minun toimintani on näyttäytynyt yrityksenä miellyttää "oikeistopiirejä" (mitä ne ikinä ovatkin), tällaiseen tulkintaan on tietysti oikeus. Silti kuitenkin kehottaisin tarkistamaan, onko karttakirja nyt auki ihan oikean sivun kohdalta. Usein on syytetty ihan päinvastaisesta. Sen verran kuraa on tullut niskaan molemmilta poliittisilta pääilmansuunnilta, että aika lailla perssiilleen näyttävät kyllä nämä miellyttämisprojektit menneen. Sotilasarvokin on yhä vaan sitkeästi alikersantti, sama kuin syksyllä 1992 aselevon alkaessa.

Leena kirjoitti...

Kyllä sitä alikessun (korpraaleista nyt puhumattakaan) arvollakin voidaan tuottaa runsaasti erilaisia rientoja kanssaihmisille. Noin neljänkymmenen vuoden päästä jossain vanhusten palvelutalossa hoitajat pähkäilevät, miten huomautetaan mahdollisimman hienotunteisesti sille vähän äreälle vanhukselle möykkämusiikin huudattamisesta - ” onhan se kuitenkin erillissotaveteraani ”.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi (klo 8.12 AM) jatkaa vielä Markku Jokisipilälle:

Väitöskirjanne olen kyllä lukenut, joten tiedän mitä aihepiiriä se koskettelee.

Hamassa nuoruudessani alati kunnianarvoisat professorit Virrankoski ja Tommila, kumpikin tahoillaan, selittivät silloin kuumana käyneen ajopuuteorian merkityssisällön näin: Kysymys oli siitä, oliko Suomen poliittisella johdolla (Mannerheim mukaan luettuna) ulkopoliittista likkumavaraa talvisodan rauhan ja jatkosodan syttymisen välisenä aikana. Vastauksestanne väitöstilaisuudessanne tehtyyn yleisökysymykseen siis päättelin, että olette hyvin lähellä ajopuuteorian alkuperäistä tulkintaa á la Arvi Korhonen.

Mutta ehkäpä ajopuuteoria on saanut kuluneina vuosikymmeninä uuden merkityssisällön, joka minulle asiaan vihkiytymättömänä on outo.

Oikeiston miellyttämisellä tarkoitin sitä, että vaikkapa tällä viikolla arvostelitte mielestäni kovin myötäsukaisesti Ohto Mannisen uusimman kirjan lukuun ottamatta esitystapaan kohdistamaanne kritiikkiä. Ei se kirja sitä mielestäni ansainnut. Itse näkisin, että kyseessä oli Mannisen pitkäaikaisen - ja turhan - pyrkimyksen huipentuma osoittaa Neuvostoliiton aina ja kaikkialla tähdänneen Suomen annektoimiseen ja sovjetisoimiseen. Eikö tätä olisi voinut sanoa arvostelussanne eksplisiittisestikin?

Anonyymi kirjoitti...

Bäckmanin blogi voi olla parodia Molotovin puheesta ennen talvisotaa, jossa tämä mainitsi mm. ilveilijä-Cajanderin.

Harmittelin, ettei Jokisipilän väitöskirja käsitellyt syksyn 1941 NL:n väitettyä rauhatarjousta, jossa olisi palattu vuoden 1939 rajoihin. Mitenkähän saksalaiset olisivat suhtautuneet, jos vaikka eduskunta olisi rauhaan pakottanut.

-rh kirjoitti...

Markku Jokisipilä kirjoitti...

"Sodan ulkopuolella pysyminen olisi ollut vaikeata."

Tietenkin se tie olisi ollut vaikea, ja se puolueettomuuden - toteutuessaan - oli niin vaikea ettei sen arvoa ymmärretä. Mutta olko se mahdoton? uusimman tiedon valossa ei ollut.
Neuvostoliitto ei näytä aikoneen hyökätä Suomeen kesällä 1941, vaan toivoi naapurin pysyvän sodan ulkopuolella. Suomi oli uhkaava vain muun tahon hyökkäysreittinä ja apurina /hs.
"Muu taho" ei voine olla muu kuin natsi-Saksa. Tämähän on selvä argumentti sen puolesta, että natsi-Saksan kanssa vehkeily johti Suomen toiseen maailmansotaan.

Eikö tämä v. 1941 syksyllä NL:n väitettyä rauhatarjousta, jossa olisi palattu vuoden 1939 rajoihin, ollut viimeinen mahdollisuus pidättyä sodasta?

Anonyymi kirjoitti...

http://antifasistit.blogspot.com/

Anonyymi kirjoitti...

Ad rh:

"Uusimman tiedon valossa"? Arviointi, joka tehdään myöhemmin saadun tiedon valossa jota asianomaisilla ei päätöstä tehdessään ollut, ei voi olla oikeudenmukaista.

Erittäin naiivia on ottaa huomioon vain NL:n aikeet kesäkuussa 1941. Keskeistähän on NL:n aikeet välirauhan alussa, ei sen jälkeen kun Saksa ne aikeet esti (kuten suomalaiset olettivat).

Mitä tulee laajemmin kysymykseen "oliko rauhan säilyttäminen mahdotonta", niin muistelen Jokipiin kirjoittaneen Jatkosodan synnyssä, että kun eduskuntaryhmiä informoitiin, SDP:llä olisi ollut mahdollisuus lähteä hallituksesta. Mutta sotapolitiikan vastustajat eivät halunneet ottaa vastuuta päätöksestä. Näinhän se on aina: rohkeat toimivat.

Mitä tulee "rauhaan" 1941, niin mitenkähän Saksan joukot olisi saatu maasta? Puhumattakaan siitä että miksi tehdä rauha heikoilla olevan, kenties luhistuvan valtion kanssa ja ryhtyä uuteen sotaan mantereen vahvimman valtion kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Markku, katsopa kyseinen linkki!
http://antifasistit.blogspot.com/2009/01/suomennos-pravda-lehden-kirjoituksesta.html
Tuttu tyyli, aikaväli 70-vuotta.

Kari Kaunismaa kirjoitti...

Kuten vanhan työväenlaulun mukaelmassa todetaan: ”Ees taas, ees taas tiellä taistojen.” Toista maailmansotaa uudelleen käyviä näyttää riittävän joka lähtöön, ja itsekin käsittelen venäläisten oppikirjojen kuvaa ”Tuntemattomista sodista” tulevassa kirjassani yhden luvun verran. Puutun vain niukasti edesmenneessä neuvostoavaruudessa Sputnikillaan kiertävän Bäckmanin maailmankuvaan. Olen monesti ihmetellyt, miksi tarvitaan suomalaissyntyinen Smerdjakov miellyttämään isovenäläisiä, kun he tekevät sen itse, vieläpä tyylikkäämmin. Viimeksi on ilmestynyt saksankielinen haastattelu vironvenäläisten tilanteesta osoitteessa http://www.rosalux.de/cms/index.php?id=17986&type=0 .

Vastasin tähän Minun Venäjäni-blogissa kommentoimalla Tapani Kaakkuriniemen alustusta Pronssisoturin siirrosta aiheutuneiden mellakoiden tuottamiin tuomioihin osoitteessa http://minunvenajani.blogspot.com/ kommentit. Kun keskustellaan Viron ja virolaisten ”fasistisuudesta”, kehotan lukemaan Tiit Maden tuoreen teoksen ”Eestlased sõjapõrgus”, Virolaiset sodan helvetissä. Tällöin ajopuuteoriamme asettuu laajempiin puitteisiin. Suomalaisten sodankäynti, jota on väitetty päättömäksi sekoiluksi, näyttäytyy sen valossa ankaran järjestäytyneeltä. Kumpikaan, ei Saksa eikä Neuvostoliitto, ollut varannut virolaisille mitään autonomiaa, vaan pelkän alistetun työvoiman osan. Viron miehet jakaantuivat neljään osaan: Saksan väkeen otetut, Puna-armeijaan viedyt, Omakaitse (Suojeluskunta) sekä Metsäveljet. Jos pieni kritiikki sallitaan, voi kysyä, mitä erityisesti Viron akateeminen nuoriso teki ennen sotaa. Suomen nuoret valmistautuivat pahimpaankin vaihtoehtoon (osa AKS:n väestä vallan liikaakin). Virossa ei vastaavaa, eikä kansan yhtenäisyyden korostusta voitu havaita. Tunnustan, että Suomi ei koskaan joutunut kahden suurvallan taistelutantereeksi, kuten koko Baltialle kävi. Sama kuvio on nähtävissä Moskovan Borodinon taistelun museossa, joka kuvaa Napoleonin Venäjän-retkeä 1812. Silloinkin Suomi jäi sivuun – onneksi.

Olin paikalla, kun Jokisipilä joutui pyytämään yhtä häirikköä poistumaan. Hän ei todellakaan kuulunut opiskelijaradikaaleihin, mutta oli ilmiselvästi väärällä areenalla. Saliin palasi rauha, ja saatoimme jatkaa kuuntelua. En ole muuten vieläkään nähnyt muiden kiinnittävän huomiota Jokisipilän väitöskirjan kohtaan, joka minusta oli jutun juju: Vanha kettu Mannerheim sälytti vastuun Ribbentrop-sopimuksesta yksin Rytin niskaan, tuli valituksi presidentiksi (jota virkaa hoiti suuren osan ajasta Paasikivi oman toimensa ohella), ja muistetuksi jatkosodan rauhantekijänä.

Kun syytellään milloin oikeiston, milloin vasemmiston miellyttämisestä, on muistettava, että esimerkiksi Paavo Lipposta ei hyväksytty 1960-luvulla töihin SDP:n puoluetoimistoon liian pälkäneläisenä ja vasemmistolaisena. Nyt sama mies kelpaisi hyvin Kokoomuksen johtoon. Valitan, etten kommentoinut hänen väitettään Turun yliopistossa (sama luentosarja, johon Jokisipilä osallistui). Lipponen väitti koko historiankirjoituksemme olevan edelleen kepulaisten ja kommunistien hallussa. Vain hetkeä aiemmin kaikki neljä poliittisen historian professoriamme olivat olleet selkeitä sosiaalidemokraatteja. Mutta Lipposen inhokkilistalle joutuminen onkin tutkijoiden keskuudessa kunnia-asia.

-rh kirjoitti...

Anonyymi kirjoitti...
Ad rh:
"Uusimman tiedon valossa"? Arviointi, joka tehdään myöhemmin saadun tiedon valossa jota asianomaisilla ei päätöstä tehdessään ollut, ei voi olla oikeudenmukaista.


Mutta ei ole sen parempaakaan.

... ei sen jälkeen kun Saksa ne aikeet esti (kuten suomalaiset olettivat).
Tämä em. taas kuuluu niihin "Anonyymi kirjoitti" -sarjan tietoihin, jossa jossitellen kerrotaan natsien sankariteoista, ilman minkäänlaista todistustaakkaa, tietty.

Anonyymi kirjoitti...

lisää löylyä:

http://farm4.static.flickr.com/3409/3201360318_778096f0c3_o.jpg

Anonyymi kirjoitti...

No vähänpä se Markku on nettijuttuja lukenut, jos tuo Bäckmanin kirjoitus tuntuu jotenkin erityisen räikeältä. Netti on pullollaan paljon rankempaakin tekstiä - ja aika yksipuolisesti vain tietyltä poliittiselta suunnalta.

Kari Kaunismaa kirjoitti...

Terveisiä Markulle tänään 17.1.09 pidetystä Michael Jonasin väitöstilaisuudesta. Hänen aiheensa on Wipert von Blücherin poliittinen elämäkerta, ja hän on käyttänyt ansiokasta väitöskirjaasi yhtenä monista lähteistään. Hän totesi lievänä kritiikkinä sinun pitäneen Ribbentropin toimintaa liiankin oma-aloitteisena, ja katsoi Auswärtiges Amtin sekä NSDAP:n, sekä vieläpä Hitlerin kuitenkin vähintään tukeneen ulkoministerin toimintaa. Tämä nyt lienee makukysymys, mutta ehkä haluaisit kommentoida.

Anonyymi kirjoitti...

Ad rh:

Ilman todisteita? Pöytäkirja Berliinin neuvotteluista marraskuussa 1940 löytyy netistäkin. Vaikea sitä on muuten edes nykyään tulkita, että Molotov pyysi vapaita käsiä Suomen suhteen ja Hitler kielsi. Olennaisinta kuitenkin on, että näin Suomen johto aikoinaan uskoi.

PS. Luonnollisesti ei ollut Hitleriltä mikään "sankariteko" ajaa oma etuaan.

Markku Jokisipilä kirjoitti...

Kiitoksia vain kaikille kommenteista!

Jatkosodan synty, välirauhan tapahtumat, talvisota ja sitä edeltänyt tilanne sekä niiden kytkeytyminen toisiinsa vaikuttavat olevan sellainen paketti, että siitä jonkun pitäisi vielä rustata tutkimus erikseen, niin paljon erilaisia käsityksiä liikkeellä on. Samaan pakettiin voisi vielä lyödä tuon kiinnostamattomaksi vaietun syksyn 1941 rauhantarjouksen.

Karille: olen Michael Jonasin kanssa joskus tuosta Ribbentropin roolista keskustellutkin. Väitöskirjassani avoimesti tunnustan, että asian lopullinen laita jää auki, kun Hitlerin tarkoista Suomen-suunnitelmista kertovia lähteitä ei ole käytettävissä. Kysyin asiaa myös Hitler-biografi Ian Kershaw'lta, joka oli samalla kannalla kuin Jonas. Reichaussenministerin kortteja ei katsottu, koska Mannerheim ei halunnut riskeerata. Heinrichs oli laatinut jo valmiiksi Ribbentropin painostuksen poistamista pyytävän kirjeen Saksan sodanjohdolle (kenraali Jodlille), mutta Saksan armeijan edustajana Mikkelissä olleen Erfurthin epäilyjen vuoksi Mannerheim päätti, ettei sitä lähetetä. Se kuitenkin on lähteidenkin perusteella vahvistettavissa, että Ribbentropin Suomen-politiikka oli jyrkempää kuin Hitlerin, jolla ei kyllä ollut hirveästi aikaakaan paneutua pohjoisen liittolaisen edesottamuksiin. Vallasta pitkälti syrjäytetyllä ulkoministerillä oli aikaa askarrella tällaistenkin juttujen kanssa. Hitler katseli Suomea laajemmasta näkökulmasta, ja niin kauan kuin sotapanos tyydytti, liittolaisen suhteen oli kaikki hyvin.

Anonyymi kirjoitti...

”Vanha kettu Mannerheim sälytti vastuun Ribbentrop-sopimuksesta yksin Rytin niskaan, tuli valituksi presidentiksi (jota virkaa hoiti suuren osan ajasta Paasikivi oman toimensa ohella), ja muistetuksi jatkosodan rauhantekijänä”.

Siis: Sälytänpä tässä vastuun Rydille, tulen sitten valituksi presidentiksi, jota hommaa Juho-Kusti saa hoitaa kun minä poika lusmuilen Sveitsissä Zhdanovia paossa ja sitte mut vielä EU-Suomessa muistetaan rauhantekijänä.

P.Tärkeä kirjoitti...

Sain hieman amusementtia ehtoolleni pikaisesti lukaisemalla Bäckmanin teosta Pronssisoturi, jonka linkistä kiitokseni. Olen mielissäni, koska Bäckman esittää ajatuksia, joita en ehkä jopa minäkään olisi tullut ajatelleeksi teosta tavailematta.

Bäckmanin teos on peräti erinomainen ja tyyli mieleiseni. On ihanaa, että Bäckman omia subjektiivisia tuntemuksiansa teokseen lisäämällä selkeästi kertoo lukijalle kyseessä olevan vahvasti subjektiivisen näkemyksen.

Hyvin usein tulee vastaan toisenlainen menettely, kun kirjoittajat pukevat subjektiivista näkemystänsä tieteellisyyden pettävään naamioverkkoon.

Pronssisoturille on paikkansa suomalaisessa ajan tulkinnassa. Olen ilahtunut, että myöskin Jokisipillä kykenee teosta verrattaen viileästi käsittelemään.

Toki Bäckman ottaa joltisenkinlaisen vapauden esittäessään esimerkiksi Kristiina Ojulandista, että:

"Yhtäkkiä säpsähdän ja mieleeni tulee nimi: EVA BRAUN. Minua vastapäätä istuva sinisilmäinen hahmo ei ole Kristiina Ojuland, vaan Eva Braun! Yksi kansa, yksi kieli, yksi historia… Ja tärkeintä on lasten kasvatus!"

Mutta, kaksi asiaa:
1) Tuossakin on ikään kuin koodi "kirjoittajan oma mielipide", ja
2) Ojuland todella esittää näkökantoja, joissa venäläisyydelle ei ole sijaa.

Teidän nöyrin,
P.Tärkeä

Anonyymi kirjoitti...

Nyt kaikille on mahdollisuus päästä kuulemaan Bäckmania livenä:

Antifasistinen tilaisuus Pyhän Marian kirkossa Pohjassa 25.1. klo 14

Pyhän Marian kirkossa järjestetään 25.1.2009 kello 14 antifasistinen tilaisuus, jonka aluksi dosentti Johan Bäckman luennoi Marsalkka Mannerheimin homoseksuaalisuuden ulotuuvuuksista. Tämän jälkeen Mannerheim itse astuu kirkkoon koko komeudessaan!

Lisätietoa:

http://juhamolari.blogspot.com/2009/01/mannerheim-saapuu-pohjaan-2512009-klo.html

Tilaisuus on vapaa kaikille.

Jussi Pattitussi kirjoitti...

Keskustelun seuraamisen helpottamiseksi pyytäisin anonyymeja keksimään itselleen jonkin nimimerkin, tahi Jokisipilän mahdollisesti asetuksista tällaisen vaateen implementoivan.

Myös päivämäärä olisi mukava kommenteissa.

P.Tärkeä kirjoitti...

Kun nyt olen saanut Bäckmanin teosta kahlatuksi hieman syvemmälle, ja kun on käynyt selväksi, että erilaiset natsivertailut lienevät se eniten hiertävä piirre, niin kyselen ja vastailen mietteissäni seuraavia.

Normaali pintareaktio näihin vertailuihin on, että natseihin vertailtava tuomitaan peräti pahaksi ihmiseksi.

Näinkö Bäckman tekee? Mielestäni ei.

Jos sanotaan, että natsi 1 oli kannalla B, ja että virolainen 2 on myöskin kannalla B, niin tähän ei mielestäni sisälly arviota ihmisten pahuudesta. Yhtä hyvinhän voisimme olla kannalla, jonka mukaan natsi asetetaankin paralleeliin hyvän ihmisen kanssa.

Olemmeko me todellakaan niin erilaisia, kuin olivat natsit? Onko meissä jokaisessa pieni natsi? Voisiko olla, että natsitkin olivat vain tavallisia ihmisiä?

Bointti, kuten nuoret kuuluvat sanovan, lienee kuitenkin se, että kun natsiaikana ajateltiin tietyllä tavalla, ja se johti sittemmin tiettyihin tekoihin, niin voiko samankaltainen ajattelu tässä päivässä johtaa niihin samankaltaisiin surullisiin tekoihin?

Teidän nöyrin,
P.Tärkeä

Anonyymi kirjoitti...

http://johaneurovaali.blogspot.com/

Anonyymi kirjoitti...

http://pronssikritiikki.blogspot.com/2009/01/sotilasaikakauslehti-pronssisoturi.html