Pojat palaverissa

Kuunnellessani Arto Merisaloa viime viikolla Arto Nybergin haastateltavana ja eilen pääministeri Matti Vanhasta haastattelutunnillaan, panin merkille mielenkiintoisen yhtäläisyyden. Molemmat ilmoittivat istuvansa vuositasolla n. 2000 palaverissa. Olisihan se ihme näin pienessä maassa, elleivät muutamat noista olisi yksiä ja samoja...

Milloin pidetään seuraavat eduskuntavaalit?

Alla Turun Sanomissa tänään 24.9. julkaistu alakertajuttuni vaaliraha-asian tämänhetkisestä tilanteesta. Blogin pitäjä jatkaa keskustelua illalla A-Talk -ohjelmassa Timo Kallin (kesk), Timo Soinin (ps) ja Arto Merisalon (Nova Kiinteistökehitys) kanssa.


Vaalirahakohu tuskin johtaa ennenaikaisiin vaaleihin

Puolitoista vuotta jatkunut vaalirahoituskohu on nakertanut pahasti suomalaisten luottamusta politiikan rehellisyyteen. Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:n (KMS), Nova Groupin ja mystisten tukiyhdistysten tukia puutteellisesti ilmoittaneet poliitikot ovat kiemurrelleet selityksissään, vedonneet huonomuistisuuteen, muunnelleet totuutta ja jääneet kerta toisensa jälkeen kiinni siitä, etteivät sittenkään ole kertoneet kaikkea.

On ollut hälyttävää havaita, kuinka helppoa eduskunnan kokoonpanoon ja sitä kautta myös hallituspohjaan oli ulkopuolelta vaikuttaa. 400 000 euron vipurahalla KMS oli nostamassa eduskuntaan neljääkymmentä ehdokasta, joista 12:sta tuli myös ministereitä. KMS:n keskeinen taustavoima Nova Group antoi vaalirahaa myös puolueiden kassaan.

Nyt Nova Group on konkurssissa ja sen sisäpiiriä epäillään talousrikoksista. Jo kesällä joutui eroamaan vaalirahoja junaillut Kuntien Eläkevakuutuksen toimitusjohtaja Markku Kauppinen (kesk). Nyt on käynyt ilmi, kuinka Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) tukema Nuorisosäätiö jakoi sääntöjensä ja säätiölain vastaisesti vaalirahaa puheenjohtajalleen kansanedustaja Antti Kaikkoselle (kesk) ja ex-puheenjohtajalleen pääministeri Matti Vanhaselle (kesk). RAY:n hallituksen puheenjohtaja Jukka Vihriälä, entinen keskustan kansanedustaja, erosi paikaltaan, kun tuli esiin, että myös hän oli rahansaajien joukossa.

Viime päivinä puolueet ovat kilvan palauttaneet rahoja Novan konkurssipesään, mutta eduskunnan kokoonpano on ja pysyy. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) on syyllistänyt tiedotusvälineitä mustamaalaamisesta, valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) taas on ilmoittanut jo kyllästyneensä koko aiheeseen. Poliittinen itsesuojeluvaisto on sulkenut ay-liikkeen tukeman pääoppositiopuolue SDP:n suut, eikä suomalaisen politiikan virallisen rakkikoiran Timo Soinin (ps) haukkukaan tänne oikein enää Brysselistä kantaudu.

Suomen historiassa hallitus on kaatunut välikysymykseen vain neljä kertaa, viimeksi yli puoli vuosisataa sitten. Viimeisen 20 vuoden aikana kuusi yksittäistä ministeriä on eronnut poliittisten virheiden synnyttämän luottamuspulan vuoksi. Presidentti taas on hajottanut eduskunnan yhteensä seitsemän kertaa, viimeksi Kekkonen vuonna 1975. Ennenaikaisia vaaleja tulemme siis tuskin näkemään, vaikka sellaisia on vaadittu ja perusteitakin olisi.

Toimiiko suomalaisen politiikan tilivelvollisuus? Mitä vaaditaan, että poliitikko vetää omalta osaltaan ne kuuluisat johtopäätökset? Tällä hetkellä näyttää siltä, että niin kauan kun poliitikon toimista ei voida osoittaa selvää lainrikkomusta, erokynnys ei ylity.

Menetettyään eduskuntaryhmänsä luottamuksen ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok) erosi huhtikuussa 2008 pakon edessä. Demokratian kannalta vaaliraha-asiassa puhutaan tekstiviestiflirttailua paljon vakavammasta asiasta, mutta poliittisen vastuun käsite näyttää nyt kadonneen keskustelusta kokonaan.

Vaalituen ja lahjonnan raja on veteen piirretty viiva, jonka lainsäädännöllisen paaluttamisen asiaa pohtinut hallintoneuvos Lauri Tarastikin on myöntänyt äärimmäisen vaikeaksi tehtäväksi. Viime kädessä on kyse moraalisista pohdinnoista, sekä poliitikkojen itsensä että heidän toimintaansa arvioivien äänestäjien.

Jatkossa poliitikot ovat takuulla varovaisempia ottaessaan rahaa ja selvittävät tarkoin lahjoitusten lähteet. Toisaalta tarjoajiakaan ei välttämättä kerry jonoksi saakka, niin negatiivista julkisuutta ovat rahoittajat nyt saaneet.

Luottamus poliitikkojen rehellisyyteen on romahtanut. Seuraavien, maaliskuussa 2011 pidettävien eduskuntavaalien ennakkoasetelma on jopa historiallinen, sillä näihin mittoihin paisunutta poliittista skandaalia ei aiemmin ole nähty. Vaaleista saattaa hyvinkin tulla protesti kähminnäksi ja valehtelemiseksi miellettyä vanhaa poliittista kulttuuria ja siihen leimautuneita poliitikkoja vastaan.

2000-luvun Suomessa poliittinen moitteettomuus tarkoittaa paljon muutakin kuin pelkkää lain noudattamista, jota pikemminkin pidetään luottamushenkilön alkeellisena minimivaatimuksena. Yhä keskeisempään asemaan ovat nousseet politiikan moraali ja se, miltä asiat näyttävät.

Vaalirahoitussotku on osoittanut, kuinka pieni ja ristiin kytketty suomalainen päätöksentekokenttä on. Samat henkilöt istuvat eduskunnassa, kaupungin- ja kunnanvaltuustoissa, eläkevakuutusyhtiöissä, säätiöissä, valtion yrityksissä sekä erilaisissa yhdistyksissä. Viimeistään nyt on syytä herätä luottamustoimien kasaantumisen aiheuttaman jääviysharkinnan välttämättömyyteen.

Kaikki kolme suurta puoluetta ovat saaneet roiskeista osansa, keskusta ja kokoomus KMS:n ja Novan kautta, SDP puolestaan ay-liikkeen monessa mielessä kyseenalaisten tuen vuoksi. Tunkiota pengottaessa on löytynyt yhä uusia kytkentöjä, jossa poliittisilla mandaateilla eläkerahastoissa, säätiöissä ja valtionyhtiöissä istuvat poliitikot ovat jakaneet vaalirahaa puolueilleen. Jatkuvien paljastusten virta takaa, että kohu jatkuu seuraaviin vaaleihin saakka.

Olisi syytä käynnistää vakava keskustelu poliittisten läänitysten tarpeellisuudesta. Onko perusteltua jakaa virkoja ja edustuksia poliittisin perustein, kun vain kuudella prosentilla kansasta on jonkin puolueen jäsenkirja? On hälyttävää, kuinka häikäilemättömällä ja ilmeisesti lainvastaisellakin tavalla puolueet ovat näitä läänityksiä hyödyntäneet. Esimerkiksi pääministeri Vanhanen otti sairaanhoitajan vuosipalkan verran kampanjarahaa säätiöltä, jonka julkilausuttuna tarkoituksena on ”tukea nuoria aikuisia itsenäiseen elämään ja asumiseen”.

Onko moraalisesti kestävää, että jäsenmaksujensa verovähennysoikeuden kautta valtion verotuloja yli 200 miljoonalla eurolla vuodessa kaventava ay-liike syytää satojatuhansia euroja vasemmistopuolueille? Onko oikein, että verottaja subventoi ay-liikkeen jäsenhankintaa, jos jäsenmaksutuloja käytetään SDP:n ja Vasemmistoliiton vaalikoneistojen rasvaamiseen? Myös työntekijöiden edustamisen monopolia nauttivalla ay-liikkeellä on monia sellaisia poliittisia läänityksiä, joiden yhteyttä liikkeen perustehtävään on vaikea hahmottaa.

Puolueiden taustakytkennät nousevat taatusti yhdeksi seuraavien vaalien ydinteemoista. Vuoden 2007 hämärä vaaliraha on raskas risti sitä saaneille poliitikoille, vahva kampanja-ase taas tilinsä puhtaana pitäneille ehdokkaille. Moitteettomimmin toimineet puolueet tulevat epäilemättä saamaan uusia kannattajia, osa äänestäjistä taas ilmaisee kyllästymistään politiikan likaisuuteen jäämällä kotiin. Monet keskustan, kokoomuksen ja SDP:n kannattajista etsivät puolueestaan uuden, kohussa ryvettymättömän ehdokkaan, mutta taatusti löytyy niitäkin, jotka äänestävät vanhaa tuttua ehdokasta aivan rahoituslähteistä riippumatta.

Kampanjointi voi muuttua radikaalistikin, koska rahaa siihen saattaa olla käytössä aiempaa vähemmän. Vaalirahakohu voi tehdä poikkeuksellisen näkyvästä mainonnasta jopa poliittisen riskin. Jo aiemmin muutamat ehdokkaat ovat pyrkineet kääntämään vähäisen vaalimainonnan edukseen korostamalla sen osoittavan, ettei taustalta löydy hämärää rahaa tai muita epäilyttäviä kytköksiä.

Maaliskuussa 2011 eduskuntavaalien ensikertalaisina pääsee äänestämään yli 250 000 suomalaista, mikä vastaa lähes 10 prosenttia koko äänestäjäkunnasta. Heidän äänestyskäyttäytymisensä kertoo paljon siitä, millaisia muotoja poliittinen osallistuminen tulevaisuudessa saa. Vaalirahakohu on epäilemättä vaikuttanut suuresti tämän ikäryhmän poliittiseen maailmankuvaan.

Vuosina 1989-1993 syntyneet ovat ensimmäisiä vaaliuurnille pääseviä ns. diginatiiveja eli henkilöitä, jotka ovat eläneet koko ikänsä internetin ja mobiilipalvelujen vaikutuksen alaisina. Facebookista, Twitteristä, blogeista ja sosiaalisesta mediasta on puhuttu paljon, mutta niiden hyödyntäminen politiikassa on vasta alussa. Diginatiivien tulo äänestysikään saattaa tuoda suuria mullistuksia myös poliittiseen mainontaan ja vähentää kalliiden tv- ja lehtimainoksien tarvetta ja tehoa.

Tästä ei meininki parane

Muutaman aiemman vuoden tavoin tänäkin vuonna käy niin, että joulu tai ainakin joulupukin paha serkkupoika saapuu maahamme etuajassa. Viime viikolla kuulin sen loistavan ilouutisen, että aidon rock'n'rollin apostoli, asennetasolla suoraan Little Richardista alenevaa polvea edustava brittigentlemanni Ian Kilmister saapuu 15.12. Helsinkiin esiintymään mainion Motörhead -rytmiorkesterinsa kanssa. Session paikkana on jo useasti tähän tarkoitukseen hyväksi havaittu Nordenskiöldinkadun jäähalli.

Lemmy, joka Helsingistä jatkaa Pietariin ja vie päättää metallisirkuksensa tämänvuotisen konserttikiertueen Moskovan Luzhniki-hallissa kuuloetäisyyden päässä (ainakin tässä tapauksessa) Kremlistä, täyttää jouluaattona 64 vuotta. Sen verran vakavaa harrastuneisuutta päihteiden ja huumausaineiden alalla Stoke-on-Trentin suuri poika on uransa mittaan osoittanut, ettei näiden synttäreiden puolesta olisi parikymmentä vuotta sitten monikaan ollut valmis lyömään vetoa.

Lemmy on rockin tinkimätön työhevonen ja kansanmies. Niinkuin Foo Fightersin ja Nirvanan Dave Grohl asian jäljittelemättömästi ilmaisi: "Fuck Keith Richards, fuck all those dudes that survived the '60s flying around on Learjets, living up their gunslinger reputations as they fuck supermodels in the most expensive hotel in Paris. You know what Lemmy's doing? Lemmy's probably drinking jack and cokes and writing another record."

Joulukuinen konsertti on peräti 31. kerta kun Motörhead esiintyy Suomessa. Itsellänikin on ollut ilo ja kunnia näistä jokunen nähdä, alkupäästä tosin jo iänkin puolesta vähän heikommin vaikka kyllä ensimmäistä kertaa jo 1980-luvulla. Suomessa olen tavannut keikoilla parikin heppua, jotka väittävät olleensa paikalla joka kerta. Yhteensä bändi lienee soittanut pitkälti yli 2000 keikkaa, joten usean kymmenen show'n näkeminen ei Motörhead-fanien joukossa ole mitenkään poikkeuksellista, varsinkin kun monet heistä ovat asialleen varsin omistautuneita. Kerran Saksassa luulin olevani kokenutkin tekijä kun kerroin ennen keikkaa paikallista väriä edustaneelle vieruskaverilleni nähneeni bändin jo 20 kertaa aiemmin. Kaveri onnitteli hyvän harrastuksen löytämisestä ja mainitsi sivumennen päässeensä itse jo toiselle sadalle.

YouTubea selaillessani vastaan osui suomalaisille MH-harrastajille todellinen helmi, 27.4.1984 Vehkalahden Husulan Casinolta taltioitua verrattain hyvätasoista livekuvaa. Sittemin Casino hylättiin ja joutui pahuuden haltuun, nyttemmin sitä on korjattu ja sitä käytetään varastona. 25 vuotta sitten meininki oli eri. Husulan keikka oli osa kuutena peräkkäisenä iltana osin varsin erikoisilla paikkakunnilla soitettua kuuden keikan Suomen kiertuetta (Lepakko Helsingissä, Husula, Nivala, Siilinjärvi, Alavus ja Tampere). Turneen tarkoituksena oli ajaa sisään bändin uutta kokoonpanoa. Klassisen kokoonpanon kitaristi Fast Eddie Clarke oli lähtenyt lätkimään Iron Fistin levyttämisen jälkeen, eikä hänen tilalleen tullut ex-Thin Lizzy -kepittäjä Brian Robertson kestänyt Motörhead-elämää kuin vuoden verran. Samalla ovenavauksella Robertsonin kanssa poistui myös rumpali Phil "Animal" Taylor, ja Lemmy oli hetken aikaa bändin ainoa jäsen.

Nelimiehisessä vuoden 1984 lineupissa kitaroja soittivat Phil Campbell ja Wurzel, rumpuja paukutti ex-Saxon Pete Gill. Vuonna 1984 almanakka puski vapun kohdalle todellista jackpot-ränniä, ja torstaista seuraavan viikon tiistai-iltaan jatkuneen minikiertueen alle jäivät sekä vapunaatto että vapunpäivä. Husulan keikka oli perjantai-iltana, ja klipeistä on selkeästi aistittavissa, että vapun juhlinta oli lähtenyt Vehkalahdella jo tanakasti käyntiin vaikka aatto oli vasta maanantaina. Välispiikeissään Lemmy joutui jopa isällisesti moittimaan Casinon yleisön epäilemättä varsin estottomaksi äitynyttä käytöstä: "You're an unruly bunch of drunken motherfuckers", "now I want you to stop all this unruly behaviour, what do you think this is, Come Dancing?" (viittaus BBC:n pitkäaikaiseen kilpatanssiohjelmaan). Elämäkerrassaan Lemmy muisteli tätä Suomen-kiertuetta lämmöllä ja kertoi todella hämmästelleensä sitä, kuinka sekaisin jengi keikkapaikoilla oli. Hawkwindista huumeidenkäytön vuoksi potkut saaneelta alan mieheltä tämä on harvinaislaatuinen komplimentti.

Yksi elämäni tragedioista on se, etten ole koskaan päässyt kuulemaan livenä "We Are The Road Crew" -biisiä, joka on yksi Motörheadin parhaita. Lemmy on todennut jossain haastattelussa, ettei se vaan kertakaikkiaan kulje nykyisellä kokoonpanolla. Toisaalta toivoa saattaa vielä olla, muuttihan hän mielensä "Damage Casenkin" suhteen. Husulassa akti sen sijaan pamahti tiskiin. Ennen kappaleen alkua yksi yleisön edustaja kiipeää lavalle, jolloin kuuluu spontaaniudessaan hupaisa välispiikki "Where're you going? You'r going back down yeah that's where you're going", kun järjestysmies kippaa ko. herran (?) alas lavalta.

No, katsokaa itse, ja laittakaa muisteloita, jos olitte paikalla. Voi jospa oisin saanut olla mukana...

We Are The Road Crew


Ace Of Spades


Stay Clean


America


Iron Fist

Kaasuputki

Huomenna Radio Ylen Ykkösellä aloittaa uusi Jan Erolan isännöimä ohjelma Ajankohtainen Ykkönen. Blogin pitäjällä on kunnia päästä vieraaksi ensimmäiseen lähetykseen, joka kuullaan kello 12.15-13.00. Aiheena on Nord Streamin kaasuputkihanke ja tarkemmin ottaen se, miksi Baltiassa, Puolassa ja Ruotsissa monenlaisia epäilyjä herättänyt projekti ei Suomessa ainakaan johtavien poliitikkojen mukaan ole missään määrin turvallisuuspoliittinen kysymys. Tyynnyttelyn pohjathan vetäisi vähän aikaa sitten pääministeri Matti Vanhanen, jonka mukaan kaasuputki ei ole missään nimessä Suomelle turvallisuuskysymys eikä juuri edes ympäristökysymys, vaikka se Suomen alue- ja talousvesillä toteutuessaan tulisikin kulkemaan. Laitan tähän vähän omaa tajunnanvirtaani aiheesta.

Puolassa puolustusministeri, nykyinen ulkoministeri Radoslav Sikorski vertasi Venäjän ja Saksan kahdenvälisenä projektina käynnistynyttä ja valmisteltua hanketta elokuun 1939 Molotov-Ribbentrop -sopimukseen. Sikorskin mukaan Berliini ja Moskova ovat jälleen sopimassa koko Eurooppaa koskevista asioista Saksan ja Venäjän välisen alueen maiden tahdosta piittaamatta ja niiden yli kävellen. Ruotsissa on pelätty Venäjän voivan käyttää Gotlannin edustalle tulevaa putken väliasemaa vakoilutarkoituksiin. Ympäri Itämeren rantavaltioita on kuultu mielipiteitä, joiden mukaan putken ympäristöriskit ovat paljon suuremmat kuin Nord Stream -yhtiö, josta venäläinen maakaasujätti Gazprom omistaa määräävät 51 prosenttia, Venäjä tai Saksa ovat halunneet myöntää. Yhdysvalloista Eurooppaa taas on varoiteltu joutumasta energiansaannissaan riippuvuussuhteeseen Venäjästä, jolla businessintressien lisäksi on valvottavanaan monenlaisia muitakin etuja Euroopan suunnalla.

Jos muualla ollaan näin huolissaan, miten voi olla, että Suomen poliittiselle eliitille putki on suoranainen epäkysymys? Onko tosiaan niin, ettei 375 kilometrin matkalta Suomen rannikolla kulkevalla putkella, jonka valvojaksi ja suojelijaksi pääministeri Vladimir Putin on nimenomaisesti ja kiertelemättä todennut Venäjän Itämeren-laivaston, ole maallemme minkäänlaisia turvallisuuspoliittisia vaikutuksia? Onko Venäjän motiivien perään kyselemisessä vain kyse Kylmän sodan tai peräti toisen maailmansodan juoksuhautoihin jämähtäneiden russofobistien horinoista?

Vastaukset tuntuvat riippuvan täysin siitä, keneltä kysyy. Kokeillaanpa ja tehdään blogin virtuaalisen ulkomaanreportterin kuvitteellinen kyselykierros niillä seuduilla, joihin putkella on vaikutusta.

Haastateltavana Dmitri, Punainen tori, Moskova:

"Vastarinnassa on kyse uuden putken myötä vaille transitomaksuja jäävien ja perinteisesti venäläisvihamielisten itäeurooppalaisten kroonisesta vinkumisesta. He haluaisivat myös jatkossa pitää itsellään sen mahdollisuuden, että voisivat tilanteen niin vaatiessa pitää omien alueidensa kautta maanpäällisissä putkissa Länsi-Eurooppaan matkaavan venäläisen kaasun ikään kuin panttivankina omien intressiensä ajamiseksi. Venäjä haluaa palvella asiakkaitaan mahdollisimman hyvin, ja Länsi-Euroopan kaasuvarmuus nousee aivan uusiin sfääreihin Itämeren putken avulla. Venäjä on energiasuurvalta, eikä se voi antaa poliittisesti ailahtelevien Itä-Euroopan pikkuvaltioiden häiritä liiketoimiaan."

Haastateltavina Lech ja Jaroslaw, Lazienki-puisto, Varsova:

"Venäläiset haluavat energiatoimitustensa avulla lisätä valtaansa Länsi-Euroopassa ja alistaa kaasutoimituksistaan riippuvaiset Itä-Euroopan maat mielivaltansa alle. Venäjän ja Ukrainan välisen kaasusodan toistumista lännempänä Euroopassa on toistaiseksi estänyt se, että katkaisemalla toimituksensa esim. Puolaan, Slovakiaan tai Tshekkiin Venäjä olisi samalla tullut katkaisseeksi myös samoja putkia käyttävät kaasutoimitukset Länsi-Eurooppaan. Kun se nyt saa Itämeren-putkensa, voi se kurmottaa itäeurooppalaisia mielensä mukaan läntisten toimitusten jatkuessa häiriöttä. Ukrainan ja Valko-Venäjän esimerkit osoittavat, ettei Kreml epäröi käyttää Gazpromia poliittisena käsikassaranaan tilanteen niin vaatiessa."

Haastateltavana Gerhard, Unter den Linden, Berliini:

"Länsi-Euroopan ja Venäjän toisiinsa ensimmäistä kertaa kytkevä pohjoinen kaasuputki on upea ja historiallinen hanke. Toimitusväyliä lisätessään se parantaa merkittävästi Euroopan energiariittävyyttä ja onhan maakaasu myös monia muita energiamuotoja huomattavasti ekologisempi. Lisätessään suoria ja konkreettisia taloudellisia kytköksiä Euroopan ja Venäjän välillä se myös lisää vakautta alueella ja ehkäisee vaarallisten poliittisten kriisien syntyä. EU:n on sidottava Venäjä eurooppalaiseen kehitykseen ja eurooppalaisiin arvoihin, ja energiayhteistyö palvelee tätä tarkoitusta mitä parhaiten. Kaasuputkihanke avaa uuden ajanjakson eurooppalais-venäläisissä suhteissa ja niiden kehittämisessä. Nord Streamin suorittamat mittavat merenpohja-analyysit ja muut tutkimukset osoittavat, että hankkeeseen liittyvät ympäristöriskit ovat paljon pienemmät kuin jos olisi kyse esimerkiksi uusien ydinvoimaloiden rakentamisesta."

Haastateltavana Mikael, Sergel Bageriet, Tukholma:

"Venäjä verhoaa energiaretoriikkaansa kaasuputkihankkeen todelliset motiivit, jotka ovat poliittisia ja sotilaallisia. Kaasuputken teknistä infrastruktuuria voidaan käyttää aivan yhtä hyvin myös Itämeren rantavaltioiden vakoiluun, ja kun Venäjän laivasto vartioi putkea, heilahtaa turvallisuuspoliittinen tasapainotila Itämerellä merkittävästi Venäjän suuntaan. Energiasupervalta Venäjä pyrkii luonnonvarojensa avulla nyt palauttamaan myös sen poliittisen ja sotilaallisen vallan, joka sillä Kylmässä sodassa Neuvostoliiton kaudella oli. On huomionarvoista, että uudella kaasuputkellaan se haluaa kiertää Viron, Latvian ja Liettuan sekä Puolan, jotka ovat perinteisesti kuuluneet sen valtapiiriin, ensin tsaari-Venäjän osina ja sitten Kylmän sodan kauden neuvostotasavaltoina (Baltian maat) ja kansandemokratiana (Puola). Saksa on nyt omien taloudellisten intressiensa nojalla uhraamassa Itämerta ja sen alueella vaivoin saavutettua voimatasapainoa arvaamattoman Venäjän armoille. Se, että Venäjän kaasuvaroihin johtaa Euroopasta yksi putki lisää, on tärkeäksi tavoitteeksi nostetun tuontienergian monipuolistamisen näkökulmasta pikemminkin heikennys kuin parannus. Saksan ja Venäjän yhteistyö vetää täysin maton alta kaikilta niiltä puheilta, joissa on peräänkuulutettu yhteisen eurooppalaisen energiapolitiikan tärkeyttä."

Haastateltavana Paavo, kauppatori, Helsinki:

"Turvallisuus- ja ympäristöriski? Höpö höpö - käsittämätöntä hysteriaa ja kaunaista piipertämistä. Pulinat pois ja usvaa putkeen!"

Ota näistä sitten selko. Se on kuitenkin selvää, että energiansaanti on modernin yhteiskunnan normaalin toiminnan kannalta aivan keskeinen tekijä, jonka häiriytymisestä aiheutuu monenlaista pahaa. Energia on koulukirjaesimerkki strategisesta resurssista, ja historiankirjoja selaamalla löytyy helposti esimerkkejä tilanteista, jossa energiansaanti, sen puuttuminen tai siitä kilpailu ovat johtaneet varsin dramaattisiin poliittisiin ja sotilaallisiin seurauksiin.

Suomelle lienee jonkinlainen luottamuksen osoitus, että meidät toisin kuin Baltian maat on kelpuutettu putken alusmaaksi. Toisaalta voi miettiä, mitä tarkoittaa Suomen strategiselle asemalle sekä Suomen ja Venäjän suhteille se, että aivan rajan pinnassa sijaitsisivat sekä Venäjän suurin öljynvientisatama Primorsk (ex-Koivisto) sekä Länsi-Eurooppaan 55 miljardia kuutiometriä maakaasua toimittavan merenalaisputken alkupiste.

Gazpromin päämajassa kiertää suosittu vitsi, jonka mukaan "kun täällä katkaisijaa napsauttaa, sammuvat valot Frankfurtissa". Mutta Suomessa putki on pelkkä putki eikös juu.