Hiihtoliitto on kriisissä, yllätys yllätys. Tähän vielä kun saadaan tuon STT:n dopinguutisoinnin tutkinnan tulokset ja ensilumi, niin johan sukset ulos survaistaan...
Toisaalla Soutuliitto valmistautuu satavuotisjuhliinsa. Yhtenä juhlapäivän ohjelmanumerona on keskustelutilaisuus lajin tulevaisuudesta, jossa allekirjoittanut toimii puheenjohtajana. Mukana keskustelussa ovat mm. kolminkertainen yksikkösoudun olympiavoittaja Pertti Karppinen, Sanna Stenin ja Minna Niemisen olympiahopeaan valmentanut Veikko Sinisalo ja olympiakomitean valmennusjohtaja Kari Niemi-Nikkola. Tilaisuuden avaa Soutuliiton puheenjohtajana vuosituhannen alussa toimineen ja 1980-luvulla Princetonin yliopiston kivikovassa kahdeksikossa soutaneen Erik Andersonin kriittinen katsaus lajin kehittymisen ongelmiin Suomessa. Lisätietoja täältä.
Olen yrittänyt viritellä keskustelua meneillään olevasta suomalaisen urheilun "strategisesta kehittämisestä". Tuoreimmassa Kanava-lehdessä oli kirjoitukseni "Suomalainen huippu-urheilu 2010-luvulla", jossa totean mm. seuraavaa:
"Veikkauksen toimitusjohtaja Risto Niemisen strategiatyöryhmän mietintö ja muutosprojekti ovat jatkoa sille liikkeenjohdollisen konsulttijargonin leimaamalle strategiauskovaisuudelle, joka 1990-luvulta alkaen on pesiytynyt ensin julkiseen hallintoon ja sitten kansalaisjärjestöihinkin."
"Verovaroilla pyörii mittava organisaatiosirkus, jossa pääosaa näyttelevät toiminnanjohtajat, pääsihteerit sekä kehitys-, markkinointi-, projekti- ja viestintäpäälliköt. Mitalien sijaan tämä tehdas tuottaa visioita, strategisia laatikkoleikkejä, seminaareja, palavereja, PowerPoint-esityksiä ja retoriikkaa, päätehtävänään oman olemassaolonsa oikeuttaminen ja laajentaminen."
"Voisiko urheilumenestyksen ja suomalaisen identiteetin kytköksen heikkeneminen olla kansallisen itsetunnon kypsymisestä kertova terve signaali, ja sellaisena liittyä laajempaan suomalaisen kulttuurin ja yhteiskunnan arvomuutokseen?"
"Huippu-urheilun tarkkaan säännellyssä ja keinotekoisessa maailmassa saavutettu moraalisesti yksiselitteinen sankaruus on vain symbolista. Urheilu on illuusio todellisuudesta, helposti tulkittava sadun ja fantasian maailma, ei sen enempää."
Julkisessa keskustelussa urheilusta liikkuu todella paljon höpö-höpöä ja jargonistisia latteuksia. Nyt kipin kapin lehtikioskille hakemaan toisenlaista perspektiiviä (ja minä saan rojaltit juoksemaan jotta pystyn hankkimaan sen kanadalaiskanootin...)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
12 kommenttia:
Sen enempää huippu-urheilun tarkoituksenmukaisuuteen tai sen puutteeseen kantaa ottamatta on pakko todeta, että soutuliitossa olisi parempaakin tekemistä kuin miettiä mikä on vikana huippujen valmentamisessa. Kuten vaikka sitä, että mikä on vikana kun aktiiviharrastajien määrä mataa pohjamudissa. Ja että mitä tälle asialle voitaisiin tehdä. Seminaarin kokoonpano tosin näyttää enemmänkin nojaavan sinne huippu-urheilun suuntaan, mikä toki onkin hienompaa ja juhlavampaa...
Varmasti on näin. Kantaakseni oman korteni kekoon tuossa aktiiviharrastajien määrässä ilmoitan tässä pyrkiväni tästä eteenpäin soutamaan joko vesillä tai ergolla 100 km viikossa niin pitkään kuin potkua riittää. Otatko haasteen vastaan?
100 km viikossa... Ei pysty kyllä enää venymään noihin lukemiin. Mutta tavoiteaikaa vaikka Oxford-Cambridgeen voisin harkita. Onko 1:48 liian kevyttä kauraa?
Kyllä 1:48 veteraanilta on ihan hyvää vauhtia 6.8 kilometrillä, mutta eikö olisi kivaa vielä kerran vedellä vaikka sellaista alle 1:45 -vauhtia? Itse viime keväänä intoa puhkuessani taisin blogiin kirjoittaa pyrkiväni jonnekin 1:41-1:42 tietämille, mutta kai tässä pikku hiljaa on sen verran hyväksyttävä tosiasiat, että asetan riman tuonne 1:45 -tasolle minäkin.
Olisihan se kivaa. Olisi toki. Mutta harjoitteluun on kuitenkin käytössä vain rajattu aika, joten täytynee pitää realismi edes jossain määrin mukana suunnitelmissa. Näillä puheilla 1:48 on virallinen tavoitteeni. Tiukempaan suuntaan korjaillaan jos ihmeitä sattuu ja aihetta moiseen on.
""kuin miettiä mikä on vikana huippujen valmentamisessa. Kuten vaikka sitä, että mikä on vikana kun aktiiviharrastajien määrä mataa pohjamudissa. Ja että mitä tälle asialle voitaisiin "" kysy J-V
Ei sinun 100 ergoa viikkoa autta sen J-Vn kysymys;
Ja juuri on soudun ongelma. mitä tehdän, mitä tehdän ja mitä tehdän????????????????????
En ole nähny Anderson soudun parissa hänen johtajuuden jälkeen, kuinkka hän voi tieta mitä on soudun tilanne nyky Suomi??
Carlos
Nyt täytyy peesata Carlosta. Lajin kannalta hyödyllisempää on, jos veteraani käy kerran viikossa jakamassa tietojaan ja taitojaan nuoremmalle polvelle, kuin 100 km viikossa soutaminen. Eipä tämän vuoden perusteella ole itselläkään ole paljoa varaa kyllä sanoa. Kummastakaan osallistumisen muodosta.
Ehkä minun suomen kieli esti minua ymmärtämän kun se 100 km oli porukan kansa, nuori porukka esimerkki, ei huono idea, pitääs mietti tarkasti, heh, mutta mistä me saadan se nuori porukka??
Terveisia
Niin, urheilu on monimuotoista puuhaa; yhä vähemmän se on elimellinen osa kansallista Suomi-projektia (kuten isäntä totesikin) mutta sitä enemmän osa businessta; niin yksilö- kuin organisaatiotasolla (urheilija, hänen lähipiirinsä, laji, kv. urheilubusiness, media, rahoittajat etc.). Ruohonjuuritasolla punaposkiset tytöt ja pojat puhkuvat pikkuhousuissaan useinkin täysin tietämättöminä maailman (ja ihmisten) kavaluudesta. Eräiltä osin kutsuisin dilemmaa "Tanamäki-syndroomaksi" (nimi muutettu). Kun entinen valmennus- ja koulutuspäällikkö totesi filunkia tehdyn, hän päätteli tykönään: tämä ei ole minkään maan lain mukaan rikos, ja kun kyse on vapaasta kansalaistoiminnasta, en ryhdy poliisiksi/tuomariksi/vasikaksi (etc) vaan seuraan katseella (tms). Viime kädessä kukin joutuu elämässään ottamaan kantaa kipeisiin(kin) asioihin ihan itse. Etenkin kun kyse on niin sanotusti uniikista situaatiosta, jossa ei ole vielä vakiintunutta menettelytapaa hioutunut - tai sitten on pelkkä "maan tapa".
Mutta missä on rehti urheiluhenki? Voiko sellaisesta enää puhua.
Veikko-setä
Onhan sitä rehtiä urheiluhenkeä vielä näkyvissä. Vaikkapa suomalaisessa soudussa. Mitä muutakaan se on, kun samat naamat vuosi toisensa perään kokoontuvat keskenään ratkomaan paremmuutta saman piirin pienen pyöriessä ja järjestäessä vielä ne kisat? Kun rajallisella panostuksella kuntoillaan ja kilpaillaan ennenkaikkea omaksi iloksi, turhan ryppyotsaisia tavoitteita asettamatta, on urheiluhenki mielestäni ilmassa harvinaisen puhtaana.
Mistäkö niitä aktiiveja sitten saisi lisää toimintaan mukaan? Olisiko seuraavanlainen kuvio toimiva: Seurat sopivat talven aikana keskenään, että tänä keväänä kaikki järjestävät pienen rekrytointikampanjan esim. nuoret aikuiset kohderyhmänään. Riippuen vähän rekryyttien määrästä kesällä kilpaillaan isoilla veneillä, joissa vaikkapa yksi soutaja neljästä on kokeneempaa kaartia.
Kun riittävän moni seura tekee tämän samaan aikaan, on uusille soutajille tarjota mielekäs haaste ja ohjaava porukkakin voi jollain todennäköisyydellä toivoa ajankäyttönsä tuottavan jotain tulosta.
Liiton tehtävähän se olisi tällainen ponnistus koordinoida, mutta valitettavasti olen hieman skeptinen kyseisen tahon aktiivisuuden suhteen. Montakohan seuraa tämä maili jo tavoittaa? Ja haittaako isäntää, jos lainaamme blogiaan juonimiseen?
Muistan meidän kova nelonen tappelu rakas Turun soutajat kansa 90 lopussa ja 2000 alussa, ei ole J-Vn huono idea mutta olisi hyvä tutki miksi se loppu nelonen liiga.
Meille oli joskus monet junnu nelonen, seurat ei osasi pyytä se soutu ja ohjaaja porukka, miksi, en osa selita.
Kyllä en minä olisi soudussa jos olisi vaikka pieni epäilys doping asioita Veikko-setä, lähdin hiihdosta sen takia. Uskon soudun "rehti urheiluhenki"
Markku ei voi hermostu, hän kaski keskustella, heh
Carlos
Tämä keskustelu nyt lähti rönsyilemään sen verran, että päätin vaihtaa isomalle vaihteelle aiheesta.
http://starttiveto.blogspot.com/
Vain soutuharrastajille.
Lähetä kommentti