Elokuvissa näkee usein loppukohtauksena "tapahtui tämän jälkeen" -tiivistelmän, jossa tärkeimpien roolihenkilöiden myöhemmät vaiheet käydään lauseella parilla läpi. Vaikka vaalirahadraaman huipennus saattaa vielä olla edessäpäin, on mielenkiintoista katsoa, mitä nyt jo poliittisen historiamme legendaariseksi toimijaksi nousseen Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:n tukemille vuoden 2007 eduskuntavaaliehdokkaille sittemmin on tapahtunut, ja ennen kaikkea, mitä kuuluu tällä hetkellä. Mennään leffojen tapaan tärkeysjärjestyksessä, eli saadun rahamäärän mukaan. Kirjoituksen ensimmäisessä osassa aloitetaan eniten rahaa saaneesta ykkösketjusta ja tullaan 5000 euron tasolle.
Marja Tiura, kokoomus, 20 000 euroa: Pirkanmaan äänikuningattarelle (17557) tuki on osoittautunut melkoiseksi kivireeksi. On ollut Novan piikkiin hankittua lentolippua, kalustetta, erikoisia pesukonevirityksiä Anna Tapion koululla ja julkista nokittelua Arto Merisalon kanssa. Tilasi itse sudet kimppuunsa tarinoillaan kelmi-Korhosen värväysyrityksestä, joille ei todistajia löytynyt. Kiusalliseen välikäteen joutunut Tiuran mies toimittaja Olli Ainola erosi YLEn palveluksesta. On ehdolla Pirkanmaalla, mutta ilman kalkkiviivojen ihmettä äänimäärä romahtaa, varsinkin, kun päällä on lahjustutkinta. Veti 2007 mukanaan läpi Harri Jaskarin ja Heikki A. Ollilan, nykyisessä kilpailuasetelmassa saattaa tarvita vetoapua itse välttääkseen putoamisen. Samlle kohderyhmälle kokoomuksen listoilla tarjolla viisi vuotta nuorempi ylöjärveläinen Satu Telemäki, demareilla taas kunnallisvaaleissa 4402 ääntä Tampereelta kerännyt Hanna Tainio. Persujen kortit Pirkanmaalla eivät ole ihan huonoja nekään: Veltto-Pertti Virtanen, kunnallisvaaleissa 2191 Tampereelta saanut Leila Koskela, ex-kansanedustaja Lea Mäkipää ja rockabilly-piirien oma ehdokas Jussi Syren.
Jyrki Katainen, kokoomus, 15 000 euroa: valtiovarainministeri lähtee vaaleihin kilpailemaan pääministerin paikasta. On onnistunut pitämään puolueensa gallup-listojen kärjessä, vaikka negatiivista julkisuutta mm. toverien Tiura ja Kanerva ansiosta on ympärillä riittänyt. Puolueen sisäisten asetelmien kannalta mielenkiintoisessa tilanteessa siirryttyään Pohjois-Savon vaalipiiristä isojen tykkien Uudellemaalle, jossa vastaan todellisissa liekeissä oleva ja jo presidenttikisaankin ilmoittautunut Alexander Stubb.
Paula Lehtomäki, keskusta, 15 000 euroa: vielä pari vuotta sitten keskustan tulevaksi ykkösnimeksi sekä pääministeri- ja pressakandidaatiksi veikkaillun kuhmolaisen hohde on pahasti himmennyt jätevesiasetuksen ja Talvivaaran kaivososakekohun ansiosta. Nyt ehdolla Uudellamaalla kisaamassa mm. Stubbin, Kataisen, Timo Soinin sekä jätevesiasiassa kovasti irtopisteille pyrkineen puoluetoveri Paavo Väyrysen kanssa.
Eero Heinäluoma, SDP, 10 000 euroa: demarien likaisten temppujen osastoa eduskuntaryhmän johtajan paikalta pyörittävä don Eero ei ole suostunut ottamaan KMS-rahasta tahraa itseensä. Ehdolla Helsingissä puolueen todellisissa kohtalon vaaleissa. Jutta Urpilaisen voi jo nyt sanoa pitkälti epäonnistuneen oppositiojohtajana, ja Heinäluoman nimi mainitaan yhä useammin niin puoluejohtaja- kuin presidenttiehdokaspohdintojenkin yhteydessä.
Sauli Niinistö, kokoomus, 10 000 euroa: puolivallaton poikamies panttaa kantaansa presidenttiehdokkuuden suhteen, mutta eduskuntaan ei enää ole ehdolla. Uudellemaalle jää Niinistön jäljiltä 60 000 kodintonta ääntä, joita Sauli ei ole ainakaan ei-kaverilleen Kataiselle testamenttaamassa.
Matti Vanhanen, keskusta, 10 000 euroa: kaksi vuotta vaalirahakohun myrskynsilmässä lautakasoineen ja lasivaaseineen riitti Vanhaselle, joka kesällä 2010 siirtyi syrjään pääministeriydestä ja keskustan johdosta. Vaalirahoista ainakin toistaiseksi ehdottomasti kovimman poliittisen hinnan maksanut Vanhanen siirtyi Perheyritysten liiton johtoon, vaikka oli aiemmin jo ilmoittanut julkisuudessa tavoittelevansa vielä kolmatta kautta pääministerinä. Sai perustuslakivaliokunnalta nuhtelut Nuorisosäätiö-RAY -asiassa, mutta vältti syytteet.
Ilkka Kanerva, kokoomus, 10 000 euroa: tekstiviestitteli itsensä pois ulkoministerin paikalta ja tempautui uuden kohun syövereihin KMS-liikemiesten rahoittamien 60-vuotisjuhliensa takia. Syyttämiskynnys ylittyi ja epäillään törkeästä lahjuksen ottamisesta. Hädän suuruudesta kertoo se, että nyt Ike puolustautuu korruptiosyytteitä vastaan vetoamalla asiantuntemattomuutensa eli siihen, ettei hän juurikaan tunne kaavoitusasioita eivätkä ne häntä edes kiinnosta, vaikka hän on toiminut yli puolitoista vuosikymmentä maakuntakaavasta vastaavan Varsinais-Suomen liiton hallituksen puheenjohtajana. Kanervalla lienee yksi vahvimpia ja uskollisimpia peruskannattajapohjia koko maassa, mutta näin tahriutuneella track recordilla ei Lokalahden neljännesmaileri ole vaaleihin kertaakaan aiemmin osallistunut.
Stefan Wallin, rkp, 10 000 euroa: hallituksen Pahkasika-asiantuntija on kerännyt kiitosta liikuntarahoituksen lisääjänä ja pyrkinyt julkisuudessa innokkaasti profiloitumaan valtakunnan johtavana antisovinistina. Puoluejohtajana vaaleissa kovan paikan edessä: alkaako rkp:n salkkuautomaatti yskiä, jos Säätytalon hallitusneuvotteluissa pitäisi istua samaan pöytään pakkoruotsin poistamisen puolueohjelmaansa kirjannaiden persujen kanssa?
Timo Kalli, keskusta, 10 000 euroa: mies, joka yllättällä avoimuudenpuuskallaan toukokuussa 2007 koko vaalirahatunkion räjäytti. Vaikka sotku epäilemättä ennemmin tai myöhemmin olisi kiehunut yli ilman euralaisen maanviljelijän herkkää hetkeäkin, on paikkansa Suomen poliittisessa historiassa ansainnut. Ainoastaan tunnetut nyrkkeilytaidot lienevät pelastaneet Kallin kollegojen löylytykseltä kohun laineiden lyödessä kiivaimmillaan, esimerkiksi Vanhanen ja kanki-Kaikkonen varmasti muistelevat lämmöllä. Vaikka samalla hallituspohjalla jatkettaisiin, hiukan tuntuu siltä, että ellei Satakunnassa ehdolla oleva Kalli kerää todella veretseisauttavaa henkilökohtaista äänipottia, häntä ei tälläkään kerta tulla salkkujenjaossa näkemään. Hänen kohdallaan onkin erityisen mielenkiintoista nähdä, mitä äänestäjät sanovat.
Kauko Juhantalo, keskusta, 10 000 euroa: rahakaan ei auttanut myöhempien aikojen poliittiselle rötösherruudelle kasvonsa antanutta kankaanpääläistä hevosmiestä kipuamaan Arkadianmäen portaita sisälle saakka. Kun tulos myös eurovaaleista 2009 oli yhtä laiha, heitti pyyhkeen kehään.
Jyri Häkämies, kokoomus, 10 000 euroa: tukilistoja yhdessä Merisalon kanssa laatinut kotkalainen on toiminut sekä Vanhasen että Kiviniemen puolustusministerinä, ja on kykypuolueen ehdotonta ykkösketjua myös jatkossa. Mikäli Nato-kysymys nousee Afganistanin tapahtumien vuoksi vaalien isoksi kysymykseksi, Häkämiehellä on potentiaalisesti suuri rooli niin hyvässä kuin pahassakin.
Anu Vehviläinen, keskusta, 10 000 euroa: liikenneministeri Vehviläisen julkinen kinastelu VR:n kanssa haiskahtaa pahasti vaalityöltä, kun aikaa ongelmien korjaamiseen on ollut kaksi kovaa talvea ja pian neljä vuotta ministerinä. Väen väheneminen pudotti Pohjois-Karjalan vaalipiirin edustajamäärän seitsemästä kuuteen, eikä Vehviläisen valintapuskuri ollut maaliskuussa 2007 kuin parituhatta ääntä. Jos perussuomalaisille ennustettu lähes 15 prosentin kannatus toteutuu, demarien, kokoomuksen ja keskustan jaettavaksi jää vain viisi paikkaa. Vaalipiirin asetelmien avoimuutta lisää se, että jaettavana ovat myös kalapuikkoviiksijournalismiin kyllästyneen ääniharava Esa Lahtelan lähes 11 000 ääntä.
Pekka Ravi, kokoomus, 10 000 euroa: kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana Ravi on saanut kantaa kortensa kekoon vaaliraha-asioiden ja ryhmätoveriensa kompastelujen selittelijänä, vaikka ei ihan kallimaisiin sfääreihin sentään olekaan yltänyt. Puolueensa ehdoton ykköskortti Pohjois-Karjalassa.
Petri Salo, kokoomus, 10 000 euroa: ollut julkisuudessa lähinnä ehdotettuaan ylinopeussakkoa (138 km/h kahdeksankympin alueella) kirjoittaneille poliiseille neuvottelua asiasta kahvikupposten ääressä. Kunnallisvaaleissa 2008 hävisi kokoomuksen kärkipaikan Pekka Keltolle. Salolle persujen nousu saattaa muodostua kovaksi haasteeksi, sillä näillä on heittää peliin Raimo Vistbackan luoma vahva peruskannatuspohja, Soinin oikea käsi Vesa-Matti Saarakkala sekä kunnallisvaaleissa Vimpelissä jyrännyt vanhempi konstaapeli Reijo Hongisto.
Mika Lintilä, keskusta, 10 000 euroa: Neljännelle kaudelleen pyrkivä keskustan Keski-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja kuuluu eduskuntaryhmän kovaan ytimeen ja on saamastaan KMS-tuesta huolimatta onnistunut pysyttelemään melko etäällä kohun roiskeista. Mikäli keskusta jatkaa hallituksessa, Lintilää tuskin salkkujaossa ohitetaan. Oli ensimmäisenä ruttaamassa Urpilaisen eiliset talouspuheet, josta voi päätellä puolueen kaavailevan hänelle kampanjassa näkyvää roolia.
Lasse Hautala, keskusta, 10 000 euroa: Isosta panostuksesta huolimatta putosi varasijalle keväällä 2007, mutta Susanna Haapojan kuoltua nousi takaisin eduskuntaan kesällä 2009. Yritti myös europarlamenttiin peräti 177 000 euron kampanjalla, mutta jäi varasijalle sielläkin. Kiisti saaneensa tukea kunnes oli pakko myöntää. Toisin kuin monella muulla keskustalaisella, Hautalalla ei vaikuta olevan takanaan mitenkään jakamatonta tukea kotiseudullaan.
Mauri Pekkarinen, keskusta, 10 000 euroa: Elinkeinoministeri kiiruhti korjailemaan vaalirahoitusilmoitustaan ja selvittelemään mahdollisia jääviyksiä nyttemmin yrityssaneeraukseen ajautuneelle Suomi-Soffalle vuonna 2006 annetun 840 000 euron investointituen suhteen. On paheksunut toistuvasti mediaa sinänsä sallitun vaalituen antamisen leimaamisesta lähes rikolliseksi puuhaksi. Yksi Suomen poliittisesti vaikutusvaltaisimpia henkilöitä, uusii huhtikuussa paikkansa Keski-Suomen äänikuninkaana.
Matti Ahde, SDP, 10 000 euroa: Tapani Yli-Saunamäen ystävä oli yksi harvoja KMS-rahaa saaneita demareita. Eläkeikäinen (s. 1945) moninkertainen ministeri on vetänyt viimeisen vaalikautensa matalalla profiililla eikä asetu enää ehdolle.
Hannes Manninen, keskusta, 10 000 euroa: Tornion kaupunginjohtajan paikalta 15 vuotta virkavapaalla ollut Manninen totesi, ettei aio enää asettua ehdolle, koska meneillään on poliitikkoihin kohdistuva julkinen ajojahti ja vasikkoja on kaikkialla: "41 vuotta julkisena kusitolppana riittää".
Paavo Väyrynen, keskusta, 10 000 euroa: Paavo ei anna periksi. Vetää keskustan sisällä omaa puoluejohtoa kritisoivaa linjaansa, vaikka ministerinä istuukin. Ehdolla Uudellamaalla, mikä selittänee meneillään olevan julkisen nokittelun samalla kaukalolla tungeksivan Stubbin suuntaan.
Martti Huhtamäki, 7 000 euroa, keskusta: Novan oman miehen äänille tuli hintaa, sillä mittavasta panostuksesta huolimatta jäi 543 ääneen, jolla keskustan listallakin oli jääminen vaalipiirin kahdeksannelle sijalle.
Jari Isometsä, keskusta, 6 600 euroa: Ilmeisesti Yli-Saunamäen hiihtotaustan ansiosta tukilistoille päätynyt karpaasi hyytyi 943 ääneen eikä eduskuntaan vielä saatu ensimmäistä dopingista käytöstä kiinni jäänyttä. Käyttäneitä saattaa ollakin, joskaan varmaa tietoa ei ole. Jari ei enää yritä sen paremmin hiihtomaajoukkueeseen kuin eduskuntaankaan.
Päivi Lipponen, SDP, 5 000 euroa: KMS-miehet lienevät rahoittaneet Päiviä, koska Paavoa eivät enää voineet. 4202 ääntä neljä vuotta sitten, nyt kovassa kilpailutilanteessa Helsingissä, kun samaiselle älykkö-akateemis-feministiselle kohderyhmälle ovat tarjolla jo SDP:stä myös tohtorit Pilvi Torsti ja Thomas Wallgren sekä vuoden 2010 pakolaisnainen Nasima Razmyar. Wikileaks-paljastukset Paavo-Mooses "So what" Lipposen taannoisista juoruiluista sekä niitä seuraavat aviomiehen äkkiväärät julkiset ulostulot tuskin ainakaan helpottavat urakkaa.
Juha Hakola, kokoomus, 5 000 euroa: Mahtipotin Helsingistä keränneen Ben Zyskowiczin komeaksi paisuttamalla vertailuluvulla läpi mennyt Hakola on matalan profiilin ensimmäisen kauden kansanedustaja, joka Google-rankkauksessa häviää samannimiselle jalkapalloilijalle. Eduskunnan poliisiosastoa.
Merja Vanhanen, keskusta, 5 000 euroa: Pääministerin ex-vaimo jäi valitsematta, vaikka komean 3274:n äänen potin keräsikin. Erosta huolimatta tie Mäntyniemeen tai oikeammin Mäntyniemeksi (nykyinen sukunimi mentyään uusin naimisiin) löytyi. Ei enää ehdolla.
Riina Nevamäki, keskusta, 3 000 euroa: kolmekymppinen valtiotieteiden maisteri on jo politiikan kulissien veteraani toimittuaan mm. viiteen otteeseen ministeriavustajana. 1100 ääntä tuottaneiden vaalien jälkeen Vanhasen EU-avustajan paikalta ensin Veikkauksen yhteysjohtajaksi vuoden 2009 alussa ja sieltä saman vuoden elokuussa Pekkarisen valtiosihteeriksi työ- ja elinkeinoministeriöön. Amerikassa tätä kutsuttaisiin termillä "grooming".
Markku Uusipaavalniemi, keskusta, 5 000 euroa: meni 2007 läpi "Uudenmaan erikoisella" eli lähinnä Vanhasen suuren äänisaaliin ansiosta (omia ääniä 2817), loikkasi persuihin ja on ollut julkisuudessa curling-hallinsa rahoitus- ja kirjanpitoepäselvyyksien vuoksi. Persujen noususta huolimatta jatkokautta ei kannata kirkossa eikä curling-hallissakaan kuuluttaa.
Merikukka Forsius, vihreät: läpi rimaa hipoen Heidi Hautalan imussa, puolusti Vanhasta Vihdin terveyskeskuksessa aseenaan vessapaperirulla, vaikka ei edes seurustellut tämän kanssa, loikkaus kokoomukseen. Kilpailee nyt äänistä mm. toisen Hjalliksen ex-vaimon Leena Harkimon kanssa, eikä lukeudu ennakkosuosikkeihin.
Kirjoituksen jälkimmäisessä osassa mm. Sampsa Kataja, Paula Sihto, Juha Mieto, Seppo Kääriäinen, Henna Virkkunen ja Suvi Lindén.
lauantaina, helmikuuta 19, 2011
torstaina, helmikuuta 17, 2011
Politiikan arkipäivää?
Tein aamulla puhelimitse YLEn Ykkösaamuun muutaman minuutin visiitin kommentoimassa vaalirahakeskustelun ajankohtaista tilannetta. Koska tuossa ajassa ei kovin syvällisiä pohdita, jatkan aiheesta tässä.
Perustuslakivaliokunta ilmoitti eilen yksimielisenä kantanaan, että ex-pääministeri Matti Vanhanen oli jäävi käsittelemään RAY:n avustuksia Nuorisosäätiölle, mutta syytekynnys asiassa ei ylity. Vanhanen rikkoi valiokunnan mukaan tuottamuksellisesti virkavelvollisuuttaan, mutta hänen menettelynsä ei ollut törkeän huolimatonta eikä perustuslain syyksiluettavuusvaatimus sen vuoksi täyty.
Perustuslain 116 § toteaa ministerisyytteen nostamisen edellytyksistä seuraavaa:
”Syyte valtioneuvoston jäsentä vastaan voidaan päättää nostettavaksi, jos tämä tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta on olennaisesti rikkonut ministerin tehtävään kuuluvat velvollisuutensa tai menetellyt muutoin virkatoimessaan selvästi lainvastaisesti.”
Kohdassa on monia sellaisia tarkentavia ja rajaavia määreitä, jotka puoltavat syytteen nostamatta jättämistä. Teon on oltava tahallinen tai törkeästä huolimattomuudesta johtuva. Vaikka Vanhanen Nuorisosäätiön palveluksessa itse olikin, olisi maalaisjärkisesti kohtuutonta edellyttää, että pääministerin työtaakalla varustettu henkilö olisi tarkoin selvillä kaikista RAY:n avustuskohteista ja niiden kytköksistä poliittiseen rahoitustoimintaan.
Vaikka Vanhanen oli itse toiminut pitkään säätiön luottamustoimissa, ”tahallisuuden” tai ”törkeän huolimattomuuden” toteen näyttäminen rutiininomaisessa päätöksessä on vaikeaa. Pääministerin valtavassa työtaakassa RAY:kin on pienehkö asia, sen avustamista järjestöistä puhumattakaan. Kun Vanhanen pääministerinä RAY:n avustukset hyväksyi, hän oli ollut jo vuosikausia poissa säätiöstä, joskaan tätä ei ollut huomattu jostain syystää päivittää patentti- ja rekisterihallituksen tietokantoihin.
Perustuslakivaliokunta lähti uudessa vaalirahoituslaissakin peräänkuulutetun avoimuuden tielle julkistamalla Vanhasen tapauksen käsittelyn materiaalit esitutkinta-aineistoineen kaikkineen. Kun lukee Vanhasen kuulustelupöytäkirjoja, huomaa, että viranomaiset ovat kyllä ottaneet tehtävänsä tosissaan. Materiaalista käy ilmi, että Nuorisosäätiöstä epäillään vuosina 1998-2009 maksetun 148000 euroa erilaisille Keskustapuoluetta lähellä oleville tahoille. Samaan aikaan RAY on tukenut säätiötä yhteensä 23 miljoonalla eurolla. Vanhanen toimi Nuorisosäätiössä 1980-luvun alusta alkaen, eroten säätiön hallituksen johtajan paikalta tultuaan pääministeriksi. Keskustan puheenjohtajana 13.10.2003-13.6.2010. Nämä asiat huomioiden Vanhanen on kuulusteluissa varsin tietämätön Nuorisosäätiön poliittisista aktiviteeteista ja sen merkittävästä roolista keskustan tukijana.
Se on käynyt selväksi, että ns. maan tapa eli vuosikymmenten saatossa muodostuneet käytännöt eivät enää ole politiikkaa seuraavan yleisön mielestä hyväksyttäviä. Asiaan liittyy myös se, että politiikan julkisuuden muututtua näistä toimintatavoista on tullut tietoa yhä enemmän ja niitä seurataan tarkemmin, osin tietyllä saalistusmielelläkin. Valta säätää kaikkia kansalaisia koskevia lakeja on kuitenkin sellainen juttu, että tilivelvollisuuden on syytä toimia, vaikka sitten ylilyöntien uhallakin.
"Poliittisten ajojahtien" ja "ajokoirajournalismin" valittajat voisivat tehdä vaikkapa kansainvälistä vertailua siitä, kuinka kovaa meikäläinen poliittinen julkisuus lopulta on. Monet vaaliraha-asian yhteydessä ilmi tulleet seikat ovat sellaisia, että ne ovat omiaan murentamaan edustuksellisen demokratian kivijalan muodostamaa luottamusta sekä sotivat monien suomalaisten oikeudentajua ja avoimuuskäsityksiä vastaan.
On alettu epäillä yhä laajemmin sitä, että edelleen julkiseen päätöksentekoon kaikista juhlapuheista huolimatta pääsee vaikuttamaan salaisia sivureittejä pitkin, kabineteissa, saunan lauteilla ja kelohonkamökeissä. Samaan aikaan, kun tavalliset ihmiset törmäävät erityisesti työelämässä kilpailukykyideologian voimistumiseen, kasvaviin vaatimuksiin ja alati kovenevaan taisteluun elintilasta, politiikan kultapossukerhomeiningille ja poliittisten läänitysten kautta saavutetuille eduille ei enää löydy ymmärtämystä.
Yhä useammat näkevät politiikan pyyteettömän yhteisten asioiden hoidon sijaan kapeiden ryhmäetujen, pahimmassa tapauksessa poliitikon omien henkilökohtaisten etujen, ahneena ja periaatteettomana ajamisena. Ajojahtipuheiden sijaan poliitikot voisivat miettiä sitä, mitä seurauksia tällaisella muutoksella on demokratian toimivuuden ja legitimiteetin kannalta.
Vanhasen tapaus on korkeimman profiilin osa toukokuusta 2008 saakka vaihtelevin voimakkuuksin vellonutta vaalirahakohua. Vaikka syytettä ei tulekaan, on jo se, että entisen pääministerin kampanjarahoituskuvioita ja jääviyksiä pohtivat niin oikeuskansleri, valtakunnansyyttäjä, oikeusoppineet kuin perustuslakivaliokuntakin, melko lailla ainutlaatuista. Asian perinpohjainen selvittäminen on ollut koko poliittisen järjestelmän uskottavuuden kannalta tärkeää. Se, että valtakunnan entistä korkeinta poliittista toimijaa epäillään neljästä virkavelvollisuuden rikkomisesta, herättää monen mielessä ajatuksen siitä, että tässä on kyseessä niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisestikin vain jäävuoren huippu.
Tilanne, jossa erilaisten tutkintojen, selvitysten ja syyteharkintojen piirissä on tällainen määrä valtakunnan tason poliitikkoja, on tietysti historiallisesti ennen kokematon, sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä tietysti lukuun ottamatta. Yhä selvemmältä näyttää se, että pyörityksellä tulee olemaan myös dramaattisia konkreettisia seurauksia huhtikuussa 2011. Vaikka vaaliraha-asiassa ei jaettaisi yhtäkään langettavaa oikeustuomiota, luottamus poliitikkoihin on kärsinyt matkan varrella sellaisia kolhuja, että sen palauttaminen vaatii radikaaleja muutoksia. Osa äänestäjistä vaikuttaa menettäneen uskonsa siihen, että nykyiset valtapuolueet tai niitä edustavat poliitikot olisivat tällaiseen muutokseen kykeneviä.
Vaalirahakohu näyttää sytyttäneen aiemmin suurimmaksi osaksi pinnan alla kyteneen tyytymättömyyden liekkiin. Pohdittaessa syitä perussuomalaisten kannatuksen nousuun on yhtenä tärkeimmistä noussut esiin juuri yleinen tyytymättömyys ja pettymys siihen tapaan, miten vallan kahvassa pitkään olleet ns. vanhat puolueet ovat asioita hoitaneet. Osaksi tässä on kysymys tietysti politiikan sisällöistä, mutta hyvin suurta roolia vaikuttaisi näyttelevän yleisempi puoluejärjestelmän legitimiteettikriisi. Viimeisimmät gallupit, joissa kaikkien kolmen suuren kannatus on pudonnut alle 20 prosentin, näyttäisivät viestittävän samaa. Tuntuu siltä, että ennennäkemättömän suuri joukko ihmisiä on radikaalilla tavalla uudelleen arvioimassa poliittista ajatteluaan ja etsimässä uutta kohdetta kannatukselleen.
Jo 2003 Toni Halme sai yli 16000 ääntä, mikä oli enemmän kuin vaalit voittaneen keskustan puheenjohtajan Anneli Jäätteenmäen äänisaalis. 2007 perussuomalaiset lähes kolminkertaisti äänimääränsä, ja nyt gallupit lupailevat kannatuslukemia, jotka osaksikin toteutuessaan merkitsisivät historiallista muutosta. Soinin johdolla yksi perussuomalaisten kestoteemoista on ollut vanhojen puolueiden poliittisen elitismin ja kansasta vieraantumisen arvostelu. Merkille pantavaa on, ettei perussuomalaisilla ole edustusta perustuslakivaliokunnassa.
Media on omalla aktiivisella toiminnallaan voimistanut tätä reaktiota, eikä ylilyönneiltäkään ole vältytty. Timo Kalli käynnisti avoimuudenpuuskallaan eräänlaisen suomalaisen poliittisen kulttuurin Wikileaks-ilmiön, jossa päivänvaloon on tullut paljon raadollista ja äänestäjäkunnan moraalikäsityksiä vastaan sotivaa tietoa siitä, miten Suomessa julkinen päätöksenteko toimii.
Kyse ei ole enää Vanhasesta, vaalirahasta tai Timo Soinista, vaan jostain suuremmasta. Vaalirahapaljastukset näyttävät olleen monelle jonkinlainen viimeinen naula arkkuun ja vahvistus sille, että poliittinen eliitti on vieraantunut todellisuudesta ja toimii aivan omien, huomattavan löysien sääntöjensä mukaan. On herätty kysymään esimerkiksi poliittisten läänitysten ja virkanimitysten ajanmukaisuutta tilanteessa, jossa vain kuudella prosentilla suomalaisia on puoluejäsenkirja. Samaan yhtälöön kuuluvat myös poliittista tukea jakavat yleishyödylliset säätiöt ja verovapaita jäsenmaksuja nauttivien ammattiliittojen kytkökset vasemmistopuolueisiin, sekä epäilyt kuntatason päätöksenteon ei-hyväksyttävistä kytköksistä.
Kun vaalirahakohu alkoi, toivoivat media, politiikan tutkijat ja huomattava osa poliitikoistakin sen tuovan mukanaan poliittisen kulttuurin muutoksen. Osin hyvinkin armottomaksi muuttuneessa politiikan julkisuudessa näin voi sanoa jo tapahtuneen, ja nyt näyttää siltä, että myös poliittinen kannatus on saapunut vedenjakajalle.
Perustuslakivaliokunta ilmoitti eilen yksimielisenä kantanaan, että ex-pääministeri Matti Vanhanen oli jäävi käsittelemään RAY:n avustuksia Nuorisosäätiölle, mutta syytekynnys asiassa ei ylity. Vanhanen rikkoi valiokunnan mukaan tuottamuksellisesti virkavelvollisuuttaan, mutta hänen menettelynsä ei ollut törkeän huolimatonta eikä perustuslain syyksiluettavuusvaatimus sen vuoksi täyty.
Perustuslain 116 § toteaa ministerisyytteen nostamisen edellytyksistä seuraavaa:
”Syyte valtioneuvoston jäsentä vastaan voidaan päättää nostettavaksi, jos tämä tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta on olennaisesti rikkonut ministerin tehtävään kuuluvat velvollisuutensa tai menetellyt muutoin virkatoimessaan selvästi lainvastaisesti.”
Kohdassa on monia sellaisia tarkentavia ja rajaavia määreitä, jotka puoltavat syytteen nostamatta jättämistä. Teon on oltava tahallinen tai törkeästä huolimattomuudesta johtuva. Vaikka Vanhanen Nuorisosäätiön palveluksessa itse olikin, olisi maalaisjärkisesti kohtuutonta edellyttää, että pääministerin työtaakalla varustettu henkilö olisi tarkoin selvillä kaikista RAY:n avustuskohteista ja niiden kytköksistä poliittiseen rahoitustoimintaan.
Vaikka Vanhanen oli itse toiminut pitkään säätiön luottamustoimissa, ”tahallisuuden” tai ”törkeän huolimattomuuden” toteen näyttäminen rutiininomaisessa päätöksessä on vaikeaa. Pääministerin valtavassa työtaakassa RAY:kin on pienehkö asia, sen avustamista järjestöistä puhumattakaan. Kun Vanhanen pääministerinä RAY:n avustukset hyväksyi, hän oli ollut jo vuosikausia poissa säätiöstä, joskaan tätä ei ollut huomattu jostain syystää päivittää patentti- ja rekisterihallituksen tietokantoihin.
Perustuslakivaliokunta lähti uudessa vaalirahoituslaissakin peräänkuulutetun avoimuuden tielle julkistamalla Vanhasen tapauksen käsittelyn materiaalit esitutkinta-aineistoineen kaikkineen. Kun lukee Vanhasen kuulustelupöytäkirjoja, huomaa, että viranomaiset ovat kyllä ottaneet tehtävänsä tosissaan. Materiaalista käy ilmi, että Nuorisosäätiöstä epäillään vuosina 1998-2009 maksetun 148000 euroa erilaisille Keskustapuoluetta lähellä oleville tahoille. Samaan aikaan RAY on tukenut säätiötä yhteensä 23 miljoonalla eurolla. Vanhanen toimi Nuorisosäätiössä 1980-luvun alusta alkaen, eroten säätiön hallituksen johtajan paikalta tultuaan pääministeriksi. Keskustan puheenjohtajana 13.10.2003-13.6.2010. Nämä asiat huomioiden Vanhanen on kuulusteluissa varsin tietämätön Nuorisosäätiön poliittisista aktiviteeteista ja sen merkittävästä roolista keskustan tukijana.
Se on käynyt selväksi, että ns. maan tapa eli vuosikymmenten saatossa muodostuneet käytännöt eivät enää ole politiikkaa seuraavan yleisön mielestä hyväksyttäviä. Asiaan liittyy myös se, että politiikan julkisuuden muututtua näistä toimintatavoista on tullut tietoa yhä enemmän ja niitä seurataan tarkemmin, osin tietyllä saalistusmielelläkin. Valta säätää kaikkia kansalaisia koskevia lakeja on kuitenkin sellainen juttu, että tilivelvollisuuden on syytä toimia, vaikka sitten ylilyöntien uhallakin.
"Poliittisten ajojahtien" ja "ajokoirajournalismin" valittajat voisivat tehdä vaikkapa kansainvälistä vertailua siitä, kuinka kovaa meikäläinen poliittinen julkisuus lopulta on. Monet vaaliraha-asian yhteydessä ilmi tulleet seikat ovat sellaisia, että ne ovat omiaan murentamaan edustuksellisen demokratian kivijalan muodostamaa luottamusta sekä sotivat monien suomalaisten oikeudentajua ja avoimuuskäsityksiä vastaan.
On alettu epäillä yhä laajemmin sitä, että edelleen julkiseen päätöksentekoon kaikista juhlapuheista huolimatta pääsee vaikuttamaan salaisia sivureittejä pitkin, kabineteissa, saunan lauteilla ja kelohonkamökeissä. Samaan aikaan, kun tavalliset ihmiset törmäävät erityisesti työelämässä kilpailukykyideologian voimistumiseen, kasvaviin vaatimuksiin ja alati kovenevaan taisteluun elintilasta, politiikan kultapossukerhomeiningille ja poliittisten läänitysten kautta saavutetuille eduille ei enää löydy ymmärtämystä.
Yhä useammat näkevät politiikan pyyteettömän yhteisten asioiden hoidon sijaan kapeiden ryhmäetujen, pahimmassa tapauksessa poliitikon omien henkilökohtaisten etujen, ahneena ja periaatteettomana ajamisena. Ajojahtipuheiden sijaan poliitikot voisivat miettiä sitä, mitä seurauksia tällaisella muutoksella on demokratian toimivuuden ja legitimiteetin kannalta.
Vanhasen tapaus on korkeimman profiilin osa toukokuusta 2008 saakka vaihtelevin voimakkuuksin vellonutta vaalirahakohua. Vaikka syytettä ei tulekaan, on jo se, että entisen pääministerin kampanjarahoituskuvioita ja jääviyksiä pohtivat niin oikeuskansleri, valtakunnansyyttäjä, oikeusoppineet kuin perustuslakivaliokuntakin, melko lailla ainutlaatuista. Asian perinpohjainen selvittäminen on ollut koko poliittisen järjestelmän uskottavuuden kannalta tärkeää. Se, että valtakunnan entistä korkeinta poliittista toimijaa epäillään neljästä virkavelvollisuuden rikkomisesta, herättää monen mielessä ajatuksen siitä, että tässä on kyseessä niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisestikin vain jäävuoren huippu.
Tilanne, jossa erilaisten tutkintojen, selvitysten ja syyteharkintojen piirissä on tällainen määrä valtakunnan tason poliitikkoja, on tietysti historiallisesti ennen kokematon, sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä tietysti lukuun ottamatta. Yhä selvemmältä näyttää se, että pyörityksellä tulee olemaan myös dramaattisia konkreettisia seurauksia huhtikuussa 2011. Vaikka vaaliraha-asiassa ei jaettaisi yhtäkään langettavaa oikeustuomiota, luottamus poliitikkoihin on kärsinyt matkan varrella sellaisia kolhuja, että sen palauttaminen vaatii radikaaleja muutoksia. Osa äänestäjistä vaikuttaa menettäneen uskonsa siihen, että nykyiset valtapuolueet tai niitä edustavat poliitikot olisivat tällaiseen muutokseen kykeneviä.
Vaalirahakohu näyttää sytyttäneen aiemmin suurimmaksi osaksi pinnan alla kyteneen tyytymättömyyden liekkiin. Pohdittaessa syitä perussuomalaisten kannatuksen nousuun on yhtenä tärkeimmistä noussut esiin juuri yleinen tyytymättömyys ja pettymys siihen tapaan, miten vallan kahvassa pitkään olleet ns. vanhat puolueet ovat asioita hoitaneet. Osaksi tässä on kysymys tietysti politiikan sisällöistä, mutta hyvin suurta roolia vaikuttaisi näyttelevän yleisempi puoluejärjestelmän legitimiteettikriisi. Viimeisimmät gallupit, joissa kaikkien kolmen suuren kannatus on pudonnut alle 20 prosentin, näyttäisivät viestittävän samaa. Tuntuu siltä, että ennennäkemättömän suuri joukko ihmisiä on radikaalilla tavalla uudelleen arvioimassa poliittista ajatteluaan ja etsimässä uutta kohdetta kannatukselleen.
Jo 2003 Toni Halme sai yli 16000 ääntä, mikä oli enemmän kuin vaalit voittaneen keskustan puheenjohtajan Anneli Jäätteenmäen äänisaalis. 2007 perussuomalaiset lähes kolminkertaisti äänimääränsä, ja nyt gallupit lupailevat kannatuslukemia, jotka osaksikin toteutuessaan merkitsisivät historiallista muutosta. Soinin johdolla yksi perussuomalaisten kestoteemoista on ollut vanhojen puolueiden poliittisen elitismin ja kansasta vieraantumisen arvostelu. Merkille pantavaa on, ettei perussuomalaisilla ole edustusta perustuslakivaliokunnassa.
Media on omalla aktiivisella toiminnallaan voimistanut tätä reaktiota, eikä ylilyönneiltäkään ole vältytty. Timo Kalli käynnisti avoimuudenpuuskallaan eräänlaisen suomalaisen poliittisen kulttuurin Wikileaks-ilmiön, jossa päivänvaloon on tullut paljon raadollista ja äänestäjäkunnan moraalikäsityksiä vastaan sotivaa tietoa siitä, miten Suomessa julkinen päätöksenteko toimii.
Kyse ei ole enää Vanhasesta, vaalirahasta tai Timo Soinista, vaan jostain suuremmasta. Vaalirahapaljastukset näyttävät olleen monelle jonkinlainen viimeinen naula arkkuun ja vahvistus sille, että poliittinen eliitti on vieraantunut todellisuudesta ja toimii aivan omien, huomattavan löysien sääntöjensä mukaan. On herätty kysymään esimerkiksi poliittisten läänitysten ja virkanimitysten ajanmukaisuutta tilanteessa, jossa vain kuudella prosentilla suomalaisia on puoluejäsenkirja. Samaan yhtälöön kuuluvat myös poliittista tukea jakavat yleishyödylliset säätiöt ja verovapaita jäsenmaksuja nauttivien ammattiliittojen kytkökset vasemmistopuolueisiin, sekä epäilyt kuntatason päätöksenteon ei-hyväksyttävistä kytköksistä.
Kun vaalirahakohu alkoi, toivoivat media, politiikan tutkijat ja huomattava osa poliitikoistakin sen tuovan mukanaan poliittisen kulttuurin muutoksen. Osin hyvinkin armottomaksi muuttuneessa politiikan julkisuudessa näin voi sanoa jo tapahtuneen, ja nyt näyttää siltä, että myös poliittinen kannatus on saapunut vedenjakajalle.
tiistaina, helmikuuta 08, 2011
Kuivan maan soutajat
Viime lauantaina kisattiin Helsingin urheilutalolla sisäsoudun SM-mitaleista. Klaus Geiger, joka tänä vuonna muistaakseni täyttää 44 vuotta, jatkoi uskomatonta mestaruusputkeaan ottaen kahdeksannentoista peräkkäisen avoimen luokan mestaruutensa. Putki alkoi vuonna 1994. Juho Karppinen pääsi lähelle, mutta "Kalulta" olisi tainnut tarvittaessa löytyä vielä yksi vaihde lisääkin.
Itse taapersin maaliin miehet 30+ sarjassa ajalla 6:39.9, millä häviän aikavertailussa joukolle avoimen luokan naissoutajia. Tähän joukkoon kuuluvat ainakin ranskalainen yksikkösoutaja Sophie Balmary, Uuden-Seelannin kaksinkertainen pariairokaksikon olympiavoittaja Georgina Ewers-Swindell, Australian Sarah Hubbard (198 cm!), amerikkalainen yksikön olympiapronssinainen Michel Guerette, USA:n kasissa olympiahopeaa ja MM-kultaa soutanut Alison Cox, pariairokaksikossa olympiahopeaa ottanut Sarah Winckless, hollantilainen kasin pronssinainen Hurnet Dekkers, viisinkertainen MM-kultamitalisti ja kolminkertainen olympiahopeamitalisti Katherine Grainger. Ja varmaan muitakin. Ilolla panen merkille, etten kuitenkaan häviä näille montaa sekuntia, ja iltaisin ennen nukahtamista ajattelen, että jos olisin nainen, omaisin vielä kv. tason menestyssaumoja!
Tanskan vastaavat kisat soudettiin 29. tammikuuta. Juutit ovat panostaneet vuodesta 1994 saakka miesten kevyeen luokkaan, josta tuloksena on tullut kolme olympiakultaa ja kaksi olympiapronssia sekä luoja tietää millainen kasa MM-mitaleja kaikki veneluokat huomioiden. Lontoon olympialaisten lähestyessä kierrokset alkavat olla kohdallaan, sen verran käsittämätön on tuo miesten kevyen luokan tulosluettelo tältä vuodelta.
Voittoon vaadittiin 6:02.6, mitaliin 6:08.8, viiden sakkiin 6:13.8 ja kymmenen kärkeen 6:17.5. Viidenneksitoista nopein veti 6:24.5 ja kahdeskymmenes 6:36.2. Alle 6:30 vetäneitä oli kahdeksantoista. Helsingissä lauantaina saman sarjan voitto irtosi ajalla 6:33.9, Tomas Haltsosen vuonna 1998 vetämä SE-aika 6:14.0 olisi riittänyt kuudenteen sijaan. En usko, että yhtä kova- ja laajatasoista kevyen luokan kisaa on koskaan käyty. Kärkikymmenikön ansioluettelon tarkempi tarkastelu puhuu omaa kieltään tanskalaisen miesten kevyen luokan soudun tasosta.
1. Henrik Stephansen 6:02.6
- ME-mies ja ainoa kuuden minuutin kevyt alittaja maailmassa, viime vuonna MM-kisoissa, viime vuonna MM-kisoissa kevyen yksikön neljäs, MM-kultaa nuorista ja junioreista, 183 cm
2. Steffen Bonde Jensen 6:07.0
- 2009 Stephansenin kanssa kevyen pariairon B-finaalissa, viime vuonna MM-pronssia ja EM-hopeaa kevyestä pariaironelosesta, MM-kultaa nuorista, 183 cm ja kisapaino 68 kiloa!
3. Mads Rasmussen 6:08.8
- pariairokaksikosta olympiapronssia sekä kaksi MM-kultaa ja yksi MM-hopea
4. Jacob Sögaard Larsen 6:13.5
- kevyen kasin uusi mies, nuorten MM-kisojen A-finalisti ip-kaksikossa
5. Christian Place Pedersen 6:13.8
- 2009 MM-hopeaa kevyestä nelosesta, 189 cm
6. Morten Jørgensen 6:14.4
- kevyen nelosen olympiakultaa Pekingistä, MM-hopeaa 2009
7. Eskild Ebbesen 6:14.8
- kolme olympiakultaa, yksi olympiapronssi, kuusi MM-kultaa, kaksi MM-hopeaa, kaikki kevyestä nelosesta, tekee jo toista comebackiaan tähtäin Lontoossa
8. Jacob Barsøe 6:15.4
- kevyen kasin EM-hopeaa viime vuonna, nyt siirtynyt neloseen
9. Kasper Jørgensen 6:16.8
- 2009 kevyen nelosen MM-hopeaa
10. Jens Vilhelmsen 6:17.5
- 2009 kevyen nelosen MM-hopeaa
Kärkikymmenikön ulkopuolelle jäivät mm. kaksinkertainen olympiavoittaja Thomas Ebert, kaksinkertainen MM-kultamitalisti ja olympiapronssimitalisti Rasmus Quist, kolme ukkoa EM-pronssipariaironelosesta ja viisi ukkoa EM-hopeakasista.
Stephansenin ja Ebbesenin viitoittamalla tiellä tanskalaiset ovat myös kehittäneet aivan oman tyylinsä vetää sisäsoutukisaa. Tahdit ovat nimittäin päätähuimaavia, mainitussa kisassa Stephansenilla keskimäärin 42,Bonde Jensenillä 43, Rasmussenilla 38, Pedersenillä 39, Jörgensenillä 40 ja Ebbesenillä 38. Kukaan kärkitusinasta ei vetänyt missään vaiheessa kisaa alle 36:n tahdilla. Olisi mielenkiintoista tietää, millä vastuskertoimella herrat näitä lukemia paukuttavat.
Itse taapersin maaliin miehet 30+ sarjassa ajalla 6:39.9, millä häviän aikavertailussa joukolle avoimen luokan naissoutajia. Tähän joukkoon kuuluvat ainakin ranskalainen yksikkösoutaja Sophie Balmary, Uuden-Seelannin kaksinkertainen pariairokaksikon olympiavoittaja Georgina Ewers-Swindell, Australian Sarah Hubbard (198 cm!), amerikkalainen yksikön olympiapronssinainen Michel Guerette, USA:n kasissa olympiahopeaa ja MM-kultaa soutanut Alison Cox, pariairokaksikossa olympiahopeaa ottanut Sarah Winckless, hollantilainen kasin pronssinainen Hurnet Dekkers, viisinkertainen MM-kultamitalisti ja kolminkertainen olympiahopeamitalisti Katherine Grainger. Ja varmaan muitakin. Ilolla panen merkille, etten kuitenkaan häviä näille montaa sekuntia, ja iltaisin ennen nukahtamista ajattelen, että jos olisin nainen, omaisin vielä kv. tason menestyssaumoja!
Tanskan vastaavat kisat soudettiin 29. tammikuuta. Juutit ovat panostaneet vuodesta 1994 saakka miesten kevyeen luokkaan, josta tuloksena on tullut kolme olympiakultaa ja kaksi olympiapronssia sekä luoja tietää millainen kasa MM-mitaleja kaikki veneluokat huomioiden. Lontoon olympialaisten lähestyessä kierrokset alkavat olla kohdallaan, sen verran käsittämätön on tuo miesten kevyen luokan tulosluettelo tältä vuodelta.
Voittoon vaadittiin 6:02.6, mitaliin 6:08.8, viiden sakkiin 6:13.8 ja kymmenen kärkeen 6:17.5. Viidenneksitoista nopein veti 6:24.5 ja kahdeskymmenes 6:36.2. Alle 6:30 vetäneitä oli kahdeksantoista. Helsingissä lauantaina saman sarjan voitto irtosi ajalla 6:33.9, Tomas Haltsosen vuonna 1998 vetämä SE-aika 6:14.0 olisi riittänyt kuudenteen sijaan. En usko, että yhtä kova- ja laajatasoista kevyen luokan kisaa on koskaan käyty. Kärkikymmenikön ansioluettelon tarkempi tarkastelu puhuu omaa kieltään tanskalaisen miesten kevyen luokan soudun tasosta.
1. Henrik Stephansen 6:02.6
- ME-mies ja ainoa kuuden minuutin kevyt alittaja maailmassa, viime vuonna MM-kisoissa, viime vuonna MM-kisoissa kevyen yksikön neljäs, MM-kultaa nuorista ja junioreista, 183 cm
2. Steffen Bonde Jensen 6:07.0
- 2009 Stephansenin kanssa kevyen pariairon B-finaalissa, viime vuonna MM-pronssia ja EM-hopeaa kevyestä pariaironelosesta, MM-kultaa nuorista, 183 cm ja kisapaino 68 kiloa!
3. Mads Rasmussen 6:08.8
- pariairokaksikosta olympiapronssia sekä kaksi MM-kultaa ja yksi MM-hopea
4. Jacob Sögaard Larsen 6:13.5
- kevyen kasin uusi mies, nuorten MM-kisojen A-finalisti ip-kaksikossa
5. Christian Place Pedersen 6:13.8
- 2009 MM-hopeaa kevyestä nelosesta, 189 cm
6. Morten Jørgensen 6:14.4
- kevyen nelosen olympiakultaa Pekingistä, MM-hopeaa 2009
7. Eskild Ebbesen 6:14.8
- kolme olympiakultaa, yksi olympiapronssi, kuusi MM-kultaa, kaksi MM-hopeaa, kaikki kevyestä nelosesta, tekee jo toista comebackiaan tähtäin Lontoossa
8. Jacob Barsøe 6:15.4
- kevyen kasin EM-hopeaa viime vuonna, nyt siirtynyt neloseen
9. Kasper Jørgensen 6:16.8
- 2009 kevyen nelosen MM-hopeaa
10. Jens Vilhelmsen 6:17.5
- 2009 kevyen nelosen MM-hopeaa
Kärkikymmenikön ulkopuolelle jäivät mm. kaksinkertainen olympiavoittaja Thomas Ebert, kaksinkertainen MM-kultamitalisti ja olympiapronssimitalisti Rasmus Quist, kolme ukkoa EM-pronssipariaironelosesta ja viisi ukkoa EM-hopeakasista.
Stephansenin ja Ebbesenin viitoittamalla tiellä tanskalaiset ovat myös kehittäneet aivan oman tyylinsä vetää sisäsoutukisaa. Tahdit ovat nimittäin päätähuimaavia, mainitussa kisassa Stephansenilla keskimäärin 42,Bonde Jensenillä 43, Rasmussenilla 38, Pedersenillä 39, Jörgensenillä 40 ja Ebbesenillä 38. Kukaan kärkitusinasta ei vetänyt missään vaiheessa kisaa alle 36:n tahdilla. Olisi mielenkiintoista tietää, millä vastuskertoimella herrat näitä lukemia paukuttavat.
perjantaina, helmikuuta 04, 2011
Ensimmäinen virhe
Saavutettiinko taitepiste? "Vanhat puolueet" ovat tuskailleet ja politiikan kommentaattorit hämmästelleet sitä, että perussuomalaisten kannatus sen kuin vaan kasvaa, vaikka he eivät varsinaisesti tee yhtään mitään. Persujen nousu on siitä mielenkiintoinen asia, että sen takana ovat pääasiassa muiden tekemiset, eivät heidän omansa. Jo kuluneen sanonnan mukaan kaikki näyttää "satavan perussuomalaisten laariin": vaalirahasotku, euroalueen talousvaikeudet, jätevesiasetus, ihmisten yleisempi kyllästyminen kolmen suuren ympärillä pyörivään suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin, arvokonservatiivinen vastareaktio ns. suvaitsevaiston oppimestariuteen ja niin edelleen.
Timo Soini on tekojen ja aitojen vaihtoehtojen peräänkuuluttajille vastannut, että odottakaapas kun vaalit lähestyvät ja persujen ohjelmatyön hedelmät saadaan julkisuuteen. Viime viikolla hän alkoi hypettää puolueensa uutta ilmastopoliittista ohjelmaa, jota seuraamalla Suomen talous nytkähtäisi kunnon kasvuun. Mutta kuinkas kävikään: ohjelma, jonka parissa Soini mainosti hihat käärittyinä viimeiset puolitoista vuotta ahertaneensa, paljastui lähes sanatarkaksi kopioksi Metalliliiton vuosi sitten julkaisusta ilmasto- ja energiapoliittisesta lausunnosta.
Sylttytehdas sijaitsee tässä tapauksessa demareista persuihin loikanneen Matti Putkosen työpöydällä. Putkonen oli Metalliliiton viestintäpäällikkönä laatimassa vuoden takaista lausuntoa, ja oli se kourassaan myös eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan kuultavana. Kun Putkonen siirtyi perussuomalaisiin, hän ilmoitti syyksi nimenomaan sen, että Soini puoluejohtajista ainoana on ajanut kotimaan savupiipputeollisuuden edut turvaavaa ilmastopolitiikkaa. Nyt Soini näyttääkin delegoineen perussuomalaisen ilmastopolitiikan linjaamisen hänelle.
Rysän päältä plagioinnista kiinni jääminen ja siitä käynnistynyt negatiivisen julkisuuden mylly pistävät Timo Soinin kiusalliseen ja hänelle varsin uuteen tilanteeseen. Populistijohtaja on vuosikaudet saanut paistatella julkisuudessa unohdetun kansan suorapuheisena puolustajana, jonka sädekehä keskustan ja kokoomuksen vaalirahakähmintöjen myötä on jatkuvasti vain kirkastunut. Jotkut keisarin uusien vaatteiden peräänkuuluttajat ovat yrittäneet sanoa, ettei Soini ole soinismiensa saatteeksi esittänyt ensimmäistään vakavasti otettavaa konkreettista vaihtoehtoa nykypolitiikalle, mutta maisterisjätkän kokovartalohohde on sen tähän saakka kestänyt.
Soini tarjoili ilmastomallinsa ensimmäisenä konkreettisena perussuomalaisten vaihtoehtona nykyhallituksen politiikalle ja ehti sitä viime viikolla henkselit paukkuen hypettää monissa eri yhteyksissä. Se, että koko ohjelma nyt paljastuu Putkosen muistitikulla Hakaniemerannasta Mannerheimintielle siirretyksi, on enemmän kuin noloa ja todellinen viiden tähden poliittinen munaus. Väistelevällä retoriikallaan ja odotuskehotuksillaan Soini on ladannut valtavasti odotuksia vaalikampanjan ohjelmaulostuloihin, ja nyt heti ensimmäinen askel poliittisen ohjelmatyön liukkaalla alustalla johti spektaakkelimaiseen julkiseen perseelleen lentämiseen.
Persut ovat tähän saakka odottaneet hiljaa poterossaan ja seuranneet tyytyväisenä gallup-palkkien kasvua. Nyt kun he lähtivät liikkeelle, heti ensimmäisestä vihollisen luodista tuli osuma. Tai tarkemmin ottaen oman kiväärin vahingonlaukaus napsahti kipeästi jalkapöytään. Persujen poliittiset vastustajat ja soinismeista hurmaantumattomat epäilevät tuomaat ovat jo pitkään esittäneet, että kun siirrytään todellisen substanssin ja konkreettisen politiikan alueelle, persujen kokemattomuus ja sisältököyhyys paljastuu väistämättä. Nyt kävi juuri näin.
Soini kommentoi pullataikinan tavoin paisuvia gallup-kannatuslukemia taannoin toteamalla pitävänsä jalat maassa ja ymmärtävänsä, että "mikään herneenvarsi ei yllä taivaaseen asti". Nyt biisi vaihtui lennossa duurista molliksi ja persuilla on täysin työ estää hernettä menemästä nenään. Kampanja-aloitus oli vähääkään liioittelematta katastrofaalinen. Kovaksi taustapiruksi ja poliittiseksi velhoksi mainostetun Putkosen amatöörimäisyyttä on myös pakko ihmetellä. Kuvitteliko hän todella, ettei homma paljastuisi? Etteikö esimerkiksi Metalliliitossa joku asiaa huomaisi? Ellei Putkonen sitten olekin myyrä, joka demarien onnistui ujuttaa Soinin organisaatioon...
Timo Soini on tekojen ja aitojen vaihtoehtojen peräänkuuluttajille vastannut, että odottakaapas kun vaalit lähestyvät ja persujen ohjelmatyön hedelmät saadaan julkisuuteen. Viime viikolla hän alkoi hypettää puolueensa uutta ilmastopoliittista ohjelmaa, jota seuraamalla Suomen talous nytkähtäisi kunnon kasvuun. Mutta kuinkas kävikään: ohjelma, jonka parissa Soini mainosti hihat käärittyinä viimeiset puolitoista vuotta ahertaneensa, paljastui lähes sanatarkaksi kopioksi Metalliliiton vuosi sitten julkaisusta ilmasto- ja energiapoliittisesta lausunnosta.
Sylttytehdas sijaitsee tässä tapauksessa demareista persuihin loikanneen Matti Putkosen työpöydällä. Putkonen oli Metalliliiton viestintäpäällikkönä laatimassa vuoden takaista lausuntoa, ja oli se kourassaan myös eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan kuultavana. Kun Putkonen siirtyi perussuomalaisiin, hän ilmoitti syyksi nimenomaan sen, että Soini puoluejohtajista ainoana on ajanut kotimaan savupiipputeollisuuden edut turvaavaa ilmastopolitiikkaa. Nyt Soini näyttääkin delegoineen perussuomalaisen ilmastopolitiikan linjaamisen hänelle.
Rysän päältä plagioinnista kiinni jääminen ja siitä käynnistynyt negatiivisen julkisuuden mylly pistävät Timo Soinin kiusalliseen ja hänelle varsin uuteen tilanteeseen. Populistijohtaja on vuosikaudet saanut paistatella julkisuudessa unohdetun kansan suorapuheisena puolustajana, jonka sädekehä keskustan ja kokoomuksen vaalirahakähmintöjen myötä on jatkuvasti vain kirkastunut. Jotkut keisarin uusien vaatteiden peräänkuuluttajat ovat yrittäneet sanoa, ettei Soini ole soinismiensa saatteeksi esittänyt ensimmäistään vakavasti otettavaa konkreettista vaihtoehtoa nykypolitiikalle, mutta maisterisjätkän kokovartalohohde on sen tähän saakka kestänyt.
Soini tarjoili ilmastomallinsa ensimmäisenä konkreettisena perussuomalaisten vaihtoehtona nykyhallituksen politiikalle ja ehti sitä viime viikolla henkselit paukkuen hypettää monissa eri yhteyksissä. Se, että koko ohjelma nyt paljastuu Putkosen muistitikulla Hakaniemerannasta Mannerheimintielle siirretyksi, on enemmän kuin noloa ja todellinen viiden tähden poliittinen munaus. Väistelevällä retoriikallaan ja odotuskehotuksillaan Soini on ladannut valtavasti odotuksia vaalikampanjan ohjelmaulostuloihin, ja nyt heti ensimmäinen askel poliittisen ohjelmatyön liukkaalla alustalla johti spektaakkelimaiseen julkiseen perseelleen lentämiseen.
Persut ovat tähän saakka odottaneet hiljaa poterossaan ja seuranneet tyytyväisenä gallup-palkkien kasvua. Nyt kun he lähtivät liikkeelle, heti ensimmäisestä vihollisen luodista tuli osuma. Tai tarkemmin ottaen oman kiväärin vahingonlaukaus napsahti kipeästi jalkapöytään. Persujen poliittiset vastustajat ja soinismeista hurmaantumattomat epäilevät tuomaat ovat jo pitkään esittäneet, että kun siirrytään todellisen substanssin ja konkreettisen politiikan alueelle, persujen kokemattomuus ja sisältököyhyys paljastuu väistämättä. Nyt kävi juuri näin.
Soini kommentoi pullataikinan tavoin paisuvia gallup-kannatuslukemia taannoin toteamalla pitävänsä jalat maassa ja ymmärtävänsä, että "mikään herneenvarsi ei yllä taivaaseen asti". Nyt biisi vaihtui lennossa duurista molliksi ja persuilla on täysin työ estää hernettä menemästä nenään. Kampanja-aloitus oli vähääkään liioittelematta katastrofaalinen. Kovaksi taustapiruksi ja poliittiseksi velhoksi mainostetun Putkosen amatöörimäisyyttä on myös pakko ihmetellä. Kuvitteliko hän todella, ettei homma paljastuisi? Etteikö esimerkiksi Metalliliitossa joku asiaa huomaisi? Ellei Putkonen sitten olekin myyrä, joka demarien onnistui ujuttaa Soinin organisaatioon...
keskiviikkona, helmikuuta 02, 2011
Titaanien taisto
Alla vähän vaalimatematiikkaa tämän päivän (2.2.2011) kolumnistani Turun Sanomissa.
Raskaan sarjan titteli jaossa
Tulevissa eduskuntavaaleissa on kerrankin panosta. Kestääkö perussuomalaisten gallupnoste sulamatta äänestyskopin kuuman ahtauden? Onko kyse Timo Soinin ympärillä pyörivästä ohimenevästä ihastuksesta vai natiseeko kolmen suuren pyhä kolminaisuus todella liitoksissaan?
Kuinka käy vaalirahasotkussa ryvettyneiden puolueiden ja poliitikkojen? Ovatko Sdp:n mittarit niin pahasti punaisella, ettei puolue saa hyödynnetyksi edes oppositioaseman tuomaa myötätuulta? Kenelle neljännesmiljoona edellisten vaalien jälkeen äänestysikään tullutta suomalaista antaa äänensä?
Vaalipäivänä yksi ehdottomista mielenkiinnon polttopisteistä sijaitsee Uudellamaalla, jonne ollaan virittelemässä todellista poliittista Harmageddonin taistelua. Vastaavaa raskaan kaluston keskitystä on tuskin koskaan ennen nähty.
On vain vähän liioiteltua sanoa, että vuoden 2011 eduskuntavaalit ratkaistaan Uudellamaalla. 700 000 äänioikeutetun vaalipiiristä valitaan eniten edustajia eli 35, kun esimerkiksi Varsinais-Suomessa Arkadianmäen valtakirjoja on jaossa 17 ja Helsingissäkin vain 21.
Uudellamaalla D’Hondtin suhteellinen vaalitapa näyttää erikoisimmat puolensa. Ääniharavien mahtipotit tuovat pulskat vertailuluvut myös seuraaville saman listan ehdokkaille, vaikka omia ääniä ei liiaksi siunautuisikaan. Koko maan äänikuningattarien ja -kuninkaiden imussa valtaan pääsee todella laihojen mandaattien ehdokkaita.
Vuoden 2007 vaaleissa Sauli Niinistön ennätykselliset 60 563 ääntä auttoivat läpi kymmenen muuta kokoomuslaista, vaikka heistä peräti seitsemän sai vähemmän kannatusta kuin 4 765 äänellä varasijalle jäänyt Sdp:n Risto Kuisma .
Vastaava messiasimu toimi vielä selkeämmin perussuomalaisten kohdalla. Timo Soinin 19 859 ääntä teki kansanedustajan myös 1 058 äänen Pirkko Ruohonen-Lerneristä , ja kun maisterisjätkä suuntasi rakastamaansa europarlamenttiin, tilalle nousi 796 äänen Pietari Jääskeläinen .
Uudenmaan tärkeys näkyy turboahdetussa ehdokasasettelussa. Viiden ministerin ja kahden puoluejohtajan ohella listoilta löytyy muun muassa SAK:n ja YLE:n entistä ylipäällikköä sekä koko joukko korkean profiilin julkkisehdokkaita. Olympiavoittajia ja Hjallis Harkimon ex-vaimoja löytyy kaksin kappalein kumpiakin. Mukaan mahtuvat myös molemmat vaalikauden loikkarit.
Pois jäävien Niinistön, Matti Vanhasen , Antti Kalliomäen , Heidi Hautalan ja Claes Andersonin jäljiltä jaettavaksi jää pitkälti toistasataatuhatta ääntä. Tätä pottia tavoitellessaan puolueet pelaavat ässänsä juuri täällä: kokoomus Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin , keskusta Paula Lehtomäen ja Paavo Väyrysen , demarit Mikael Jungnerin ja Lauri Ihalaisen , vihreät Tuija Braxin ja persut Soinin.
Uusimaa on parin viime vuosikymmenen aikana heijastellut vahvasti myös puoluekannatuksen valtakunnallisia trendejä. Demarit ovat pudonneet vuoden 1995 yhdestätoista edustajasta seitsemään, kokoomus taas tehnyt täsmälleen päinvastaisen siirtymän.
Vihreät kasvoivat 1990-luvulla, mutta ovat nyt polkeneet kahdet vaalit paikoillaan. Jaakko Laakson jäädessä pois vasemmistoliitto on vaarassa pudota yhden edustajan varaan.
Soini tuplasi persujen paikkamäärän jo 2007, mutta nyt Mannerheimintien puoluetoimistossa odotellaan todellista jättipottia. Mikäli populistinen puhuri puhaltaa vähääkään ennustusten kaltaisesti, saavat hatuistaan ja salkuistaan pitää tiukasti kiinni muutkin kuin persujen arkkiviholliseksi ilmoittautuneiden vihreiden Brax.
Raskaan sarjan titteli jaossa
Tulevissa eduskuntavaaleissa on kerrankin panosta. Kestääkö perussuomalaisten gallupnoste sulamatta äänestyskopin kuuman ahtauden? Onko kyse Timo Soinin ympärillä pyörivästä ohimenevästä ihastuksesta vai natiseeko kolmen suuren pyhä kolminaisuus todella liitoksissaan?
Kuinka käy vaalirahasotkussa ryvettyneiden puolueiden ja poliitikkojen? Ovatko Sdp:n mittarit niin pahasti punaisella, ettei puolue saa hyödynnetyksi edes oppositioaseman tuomaa myötätuulta? Kenelle neljännesmiljoona edellisten vaalien jälkeen äänestysikään tullutta suomalaista antaa äänensä?
Vaalipäivänä yksi ehdottomista mielenkiinnon polttopisteistä sijaitsee Uudellamaalla, jonne ollaan virittelemässä todellista poliittista Harmageddonin taistelua. Vastaavaa raskaan kaluston keskitystä on tuskin koskaan ennen nähty.
On vain vähän liioiteltua sanoa, että vuoden 2011 eduskuntavaalit ratkaistaan Uudellamaalla. 700 000 äänioikeutetun vaalipiiristä valitaan eniten edustajia eli 35, kun esimerkiksi Varsinais-Suomessa Arkadianmäen valtakirjoja on jaossa 17 ja Helsingissäkin vain 21.
Uudellamaalla D’Hondtin suhteellinen vaalitapa näyttää erikoisimmat puolensa. Ääniharavien mahtipotit tuovat pulskat vertailuluvut myös seuraaville saman listan ehdokkaille, vaikka omia ääniä ei liiaksi siunautuisikaan. Koko maan äänikuningattarien ja -kuninkaiden imussa valtaan pääsee todella laihojen mandaattien ehdokkaita.
Vuoden 2007 vaaleissa Sauli Niinistön ennätykselliset 60 563 ääntä auttoivat läpi kymmenen muuta kokoomuslaista, vaikka heistä peräti seitsemän sai vähemmän kannatusta kuin 4 765 äänellä varasijalle jäänyt Sdp:n Risto Kuisma .
Vastaava messiasimu toimi vielä selkeämmin perussuomalaisten kohdalla. Timo Soinin 19 859 ääntä teki kansanedustajan myös 1 058 äänen Pirkko Ruohonen-Lerneristä , ja kun maisterisjätkä suuntasi rakastamaansa europarlamenttiin, tilalle nousi 796 äänen Pietari Jääskeläinen .
Uudenmaan tärkeys näkyy turboahdetussa ehdokasasettelussa. Viiden ministerin ja kahden puoluejohtajan ohella listoilta löytyy muun muassa SAK:n ja YLE:n entistä ylipäällikköä sekä koko joukko korkean profiilin julkkisehdokkaita. Olympiavoittajia ja Hjallis Harkimon ex-vaimoja löytyy kaksin kappalein kumpiakin. Mukaan mahtuvat myös molemmat vaalikauden loikkarit.
Pois jäävien Niinistön, Matti Vanhasen , Antti Kalliomäen , Heidi Hautalan ja Claes Andersonin jäljiltä jaettavaksi jää pitkälti toistasataatuhatta ääntä. Tätä pottia tavoitellessaan puolueet pelaavat ässänsä juuri täällä: kokoomus Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin , keskusta Paula Lehtomäen ja Paavo Väyrysen , demarit Mikael Jungnerin ja Lauri Ihalaisen , vihreät Tuija Braxin ja persut Soinin.
Uusimaa on parin viime vuosikymmenen aikana heijastellut vahvasti myös puoluekannatuksen valtakunnallisia trendejä. Demarit ovat pudonneet vuoden 1995 yhdestätoista edustajasta seitsemään, kokoomus taas tehnyt täsmälleen päinvastaisen siirtymän.
Vihreät kasvoivat 1990-luvulla, mutta ovat nyt polkeneet kahdet vaalit paikoillaan. Jaakko Laakson jäädessä pois vasemmistoliitto on vaarassa pudota yhden edustajan varaan.
Soini tuplasi persujen paikkamäärän jo 2007, mutta nyt Mannerheimintien puoluetoimistossa odotellaan todellista jättipottia. Mikäli populistinen puhuri puhaltaa vähääkään ennustusten kaltaisesti, saavat hatuistaan ja salkuistaan pitää tiukasti kiinni muutkin kuin persujen arkkiviholliseksi ilmoittautuneiden vihreiden Brax.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
