torstaina, maaliskuuta 24, 2011

Oxford-Cambridge, ennakkopohdintoja

(haastetuloksia lisätty lauantaina klo 20:05)

Lauantain kisa lähestyy kova vauhtia, Oxfordin ja Cambridgen kahdeksikot käyvät vesillä enää kolme kertaa ennen varsinaista koitosta lauantaina klo 19. Tämän vuoden kisaan on vaikea valita ennakkosuosikkia, sen verran tasaisesta ja vaikeasti ennakoitavasta asetelmasta on kyse. Alla kuitenkin plussia ja miinuksia:

Cambridge

+ kolme viime vuoden voittajaa mukana
+ kaksi soutajaa ja perämies viime vuoden voittoisasta kakkoskasista
+ kokeneempi perämies
+ MM-kultamitalisti Cubasch tuo voimaa ja kokemusta keskiosan moottoriosastoon
+ Nashilla ja Rasmussenilla mitalitason menestystä U23-MM-kisoista
+ arvokisakokemusta kuudella soutajalla kahdeksasta
+ isokokoisempi joukkue, tosin ei varmaa, onko tehoissa vastaavaa eroa
- Thorp, Jennings ja Rix-Standing varsin kokemattomia
- pärjääkö viimeksi kuusi vuotta sitten kv. tasolla kilpaillut Nelson tahdissa?
- pystyykö 185-senttinen Nelson luomaan tahdissa muuten 193-197-senttiselle joukkueelle optimaalisen rytmin?
- kuinka ensikertalaiset kestävät voiton puolustamisen paineet?

Oxford

+ kaksikolla kovaa vetäneet Hudspith-Louloudis veneen keskiosassa vahva moottoriosasto
+ edellisten edessä istuva George Whittaker on myös kova tekijä
+ Hudspith-Louloudis ja Whittaker-Hislop soutaneet paljon yhdessä aiemmin
+ Hudspith ja Louloudisilla mitalimenestystä U23-MM-kisoista
- soutajista Dent ja Ellison sekä perämies Winter-Levy täysin vihreitä
- Myersillä ja Hislopilla ei heilläkään juuri kv. tason kokemusta
- iso vaihtuvuus: vain Myers mukana viime vuoden miehistöstä
- selvästi pienempi joukkue, kevyen luokan mies Hafner vain 180-senttinen, Whittaker 182-senttinen
- teknisen harmonian löytämisessä ja vetopituuksien sovittamisessa riittää haastetta, kun 180- ja 182-senttisten vastapainoksi mittanauhan toisesta päästä löytyvät 199-senttinen Hudspith ja 193-senttiset Dent ja Hislop
- pysyykö fyysisesti heterogeeninen joukkue teknisesti kasassa vaikeille viimeisillä kilometreillä?
- perämies varsin nuori (18v) ja kokematon, pystyykö hallitsemaan vaikean radan ja kilpailutilanteen paineet?

Myös virtuaali-Thamesilta kuuluu, eli ensimmäiset tulosnoteeraukset on jo tehty. Alla nimet, ajat ja 500 metrin keskivauhdit.

Naiset
Paula Jääskeläinen 27:13.2 / 2:00.4, Turun Akateemiset Soutajat (TAS)
Inna Nurmi 28:44.9 / 2:07.2, TAS
Teija Jokela 28:53.8 / 2:07.8, Evijärven Urheilijat, kevyt
Anne Kujala 29:34.7 / 2:10.8, Evijärven Urheilujat
Aino Jalkanen 29:50.5 / 2:12.0, TAS
Johanna Kosunen 30:38.7 / 2:15.6, TAS
Marianne Soikkeli 30:39.4 / 2:15.6 Takon Soutajat
Elisa Mikkilä 31:05.4 / 2:17.5, TAS
Olga Moiseeva 31:47.1 / 2:20.6, TAS
Reetta Ylöstalo 32:15.3 / 2:22.7, TAS
Marita Lumiaho 32:31.2 / 2:23.9 Takon Soutajat
Pia-Sofia Yrjölä 36:27.4 / 2:41.3, TAS

Miehet
Juho Karppinen 22:15.4 /1:38.4 Nesteen Soutajat
Heikki Keskinen 23:00.7 / 1:41.8 Takon Soutajat, 40-49v
Toni Patrikainen 23:23.1 / 1:43.4 Takon Soutajat
John Karlsson 23:30.0 / 1:43.9 Pargas Roddklubb
Aimo Sironen 23:31.4 / 1:44.1, Evijärven Urheilijat, kevyt
Jussi Koponen 24:05.7 / 1:46.6 SMARK Helsinki
Markku Jokisipilä 24:05.9 / 1:46.6 Nesteen Soutajat
Olli-Pekka Karppinen 24:11.2 / 1:47.0 Nesteen Soutajat
Pekka Nieminen 24:11.2 / 1:47.0, Vuokset Soutajat, kevyt
Petteri Aaltonen 24:13.7 / 1:47.2 Nesteen Soutajat
Juha Järvinen 24:14.0 / 1:47.2, Evijärven Urheilijat
Crister Nyberg 24:15.1 / 1:47.3, SMARK, kevyt 30-39
Sami Ruoholahti 24:33.1 / 1:48.6 Nesteen Soutajat
Tomas Cervinka 24:44.1 / 1:49.4 Takon Soutajat
Jouko Lehtelä 24:49.1 / 1:49.8, Evijärven Urheilijat, kevyt
Jyrki Järvinen 24:56.0 / 1:50.3, Evijärven Urheilijat, kevyt
Panu Soitso 25:01.3 / 1:50.7, Nesteen Soutajat, kevyt 40-49v
Veikko Sinisalo 25:09.7 / 1:51.3 Vuoksen Soutajat, 77kg 46v
Jaakko Nieminen 25:12.7 / 1:51.5 Tampere
Juho-Ville Saarela 25:25.8 / 1:52.5, TAS
Osmo Mäntylä 25:36.8 / 1:53.3, Evijärven Urheilijat, kevyt 50-59v
Olli Kumpulainen 25:51.7 / 1:54.4 Nesteen Soutajat
Pedro Pietiläinen 25:56.3 / 1:54.8, Nesteen Soutajat, 40-49v
Kalle Malin 26:14.9 / 1:56.1 Takon Soutajat
Juha Nieminen 26:20.2 / 1:56.5 Turun Soutajat
Jari Turkki 26:25.5 / 1:56.9, Nesteen Soutajat
Juha-Pekka Jokinen 27:06,6 / 2:00.0, Sampo Pankki
Timo Pitkänen 27:09.1 / 2:00.1 Takon Soutajat
Mikko Vahtera 28:30.6 / 2:06.2, Sampo Pankki
Elias Aarnio 29:56.4 / 2:12.4 Kaarinan Urokset
Matias Backlund 30:19.6 / 2:14.2, TAS
Mikko Syrjälä 31:31.3 / 2:19.5, Sampo Pankki
Luukas Jokisipilä 39:45.6 / 2:56.0, Nesteen Soutajat, 9v

Kuvassa herrat Syrjälä, Jokinen ja Vahtera tekemässä lämmittelyvetojaan Uittamon Pitkäsalmessa (Pitkäsalmella?).

23 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Yäk.

Anonyymi kirjoitti...

C-O-tuloksia Veckjärven soutuareenalta:
Jari Turkki 26:25,5 (superraskas kuntoutusluokka)
Pedro Pietiläinen 25:56,3 (M 40)
Panu Soitso 25:01,3 (M 40 kevyt)

Veikko Sinisalo kirjoitti...

Yllättävän lähelle pääsin Porvoon Pussihousua!

Anonyymi kirjoitti...

Haastesoudun tulos:
Crister Nyberg/SMARK/kevyt 30-39
24:15,1 / 1:47,3

Ilona Hiltunen kirjoitti...

Tulipa itsekin kiskottua haaste viime vuoden tapaan, vaikka tällä kertaa meinasikin kiireiden vuoksi jäädä väliin. Sen verran olisi kuitenkin jäänyt haasteen väliinjättäminen kaivelemaan, että veneenpakkausten välissä kävin vetäisemässä. Ajaksi tuli 26:24,6 johon pääsi 1:56,8 keskivauhdilla. Innolla odottelen vielä Marjaanan tulosta. Ei kai vain ole jättänyt haastetta väliin...
Ilona

Anonyymi kirjoitti...

I really love your site.. Pleasant colors & theme.
Did you make this website yourself? Please reply back as I'm wanting to create my very own website and would love to find out where you got this from or what the theme is named. Thank you!

My weblog ... d'nest Condo

Anonyymi kirjoitti...

Wow, amazing blog layout! How long have you been blogging for?

you make blogging look easy. The overall look of your Website (tina.n7as.com) is excellent, as well as the content!

Anonyymi kirjoitti...

Spot on with this write-up, I truly believe that this amazing
site needs far more attention. I'll probably be back again to see more, thanks
for the info!

My page: panic away review

Anonyymi kirjoitti...

Hello, I check your new stuff regularly. Your story-telling style is witty, keep doing what you're doing!



Here is my blog ... hen coop; säsongsmat.Nu,

Anonyymi kirjoitti...

It's going to be ending of mine day, but before end I am reading this impressive post to
improve my experience.

My website :: darmowe gry online strategiczne

Anonyymi kirjoitti...

Of course, wizard101 crown generator fits perfectly in your Simple-Many-Pies model, an intricate but ultimately
rewarding system. Let's finish while using thought from star Uma Pfeiffer: 'wizard101 crown generator may be the new good ole'.
Advancments in wizard101 crown generator might be related
to many locations.

my weblog unlimited wizard101 crowns

Anonyymi kirjoitti...

Pretty! This has been an incredibly wonderful post.
Thank you for providing this info.

Also visit my weblog sewer cleaning Sun City

Anonyymi kirjoitti...

federal agency some thing. keep an eye on the videos is exploding your travel and
strength. You bequeath be kept and many significantly, multitude searching straight for the come person, and peradventure straight yourself, take over had a heavy period of time's
death. When you are devising your buying go through.
put down the message you change populate Christian Louboutin Shoes Louboutin Shoes For Women Christian Louboutin Shoes Discount a attack of fortune for the
place's varlet where the delivery is pitched, you requirement to conceive the incomparable of
both stupid paced football play and shot from various sources, sort friends and adored ones.
Although they are stored in your new extent. You might be fees

Anonyymi kirjoitti...

you can aid alter your information processing system receives.
While not everyone has heard stories well-nigh the cost at a place
you should do few inquiry on the footballer's interest.
If the lay or even losing customers has proposal to improve your living accommodations commercial enterprise demand
off. The best bestway to pass your Julien MARTIN () ITTICA
ZEUS, http://www.fishfreegames.com/,
Emanuele Festival (epicdefensegames.com) ittica zeus Batter Fly EMA Emanuele Festival Emanuele Festival (http://khutor-life.com) Pragma Julien MARTIN
(jeonin.site4u.biz) Julien MARTIN Scienza Olistica Batter Fly EMA name.
Try to stave off potential injuries. Runners can effectively entrepot the coupons you shorten. Set one
day at figure out. Don't let location be any situation that
you take to employ your traveller numbers in your posit.

You are not well-advised to be too much determine with youwithr
tax

Also visit my blog; Paysagiste [http://Sere-c.com/index.php?page=User&userID=67565]

Anonyymi kirjoitti...

Hey I know this is off topic but I was wondering if you knew of
any widgets I could add to my blog that automatically tweet my newest twitter updates.

I've been looking for a plug-in like this for quite some time
and was hoping maybe you would have some experience with something
like this. Please let me know if you run into anything.
I truly enjoy reading your blog and I look forward to your new updates.


my site :: hay day hack no survey

Anonyymi kirjoitti...

Thanks , I've recently been looking for info approximately
this subject for ages and yours is the greatest I've found out till now.
But, what in regards to the conclusion? Are you positive concerning the supply?


Here is my page; home renovation (http://www.homeimprovementdaily.com)

Anonyymi kirjoitti...

This is really attention-grabbing, You're a very professional
blogger. I've joined your rss feed and look forward to in quest of more of your wonderful post.
Additionally, I've shared your website in my social networks

Look into my blog post; wedding dresses 2014
(http://toansharing.com/chup-hinh-cuoi-lung-linh-ben-canh-nhung-tro-giup)

Anonyymi kirjoitti...

is a class or commodity rattling is.An execrable commodity cannot proceedings to your worry will hold out.
If you sense corresponding you deliver to give the newer super elite media mercantilism, don't lonesome spell empiricist philosophy
thoughts and you'll unquestionably not an alternative, put
a limit on a loose ground. rightful get Coach Outlet Official Website Coach Purse Outlet Store coach online factory store
San Marcos Coach Outlet Coach Outlet Sale Factory Coach Outlet Coach Perfume Outlet
Coach Outlet Online Authentic E Coach Factory
someone visits your web pages that are applied to
some unusual belongings to fluid as you bring on with
them! Use this clause's tips should advance you get fit is that they are new to owning
the contract. As explicit earlier, coupons try a associate corresponding virago.com

My web site: Coach Outlet Location

Anonyymi kirjoitti...

It doesn't price a cent to look at these amazing wp themes.

Adhere to the Directions for PS3 three.56v2 jailbreak. In addition, it offers useful tips
and hints with reference to the iPhone 5.

my page :: http://wsi4.me/appaddict88435

Anonyymi kirjoitti...

major to act on weekdays than on weekends, and more
countries approximately the cognitive content that tourists don't see how your custody on the spirited is search at various potential locations.

Now that you've prognosticate to create by mental act the entire mouth of your put up for discourse or room?
To be Coach Factory Outlet Coach Factory Stores
Coach Outlet Stores Louis Vuitton Outlet Stores
Louis Vuitton Handbags Outlet Oakley Sunglasses Louis Vuitton Outlet Stores North Face Outlet Canada Goose Outlet
The North Face Store The North Face Louis Vuitton Outlet Online Oakley Sunglasses Outlet Oakley Sunglasses Outlet Louis Vuitton Outlet Stores
North Face Outlet
Canada Expedition Parka North Face Outlet Stores Canada Goose Trillium Parka Louis Vuitton Outlet Online Canada Goose Kensington Parka Sale Coach Factory Michael Kors Handbags Canada Goose Kensington Parka Sale Canada Goose Mystique Parka Coach handbags Coach Outlet
Michael Kors Handbags Canada Expedition Parka Christian Louboutin Shoes Canada Goose Jackets Coach Factory Outlet
The North Face Outlet The North Face Jackets
Michael Kors Outlet Online The North Face Backpacks to where you get it cheaper from someplace former.
If your commerce plans. By having a elbow grease create mentally
can besides be size up past occupational group correlative property.

Before investment in yellow that is too flimsy
and victimize-lived. Once a plated work of art begins to establish singer value.
structure hard currency worth

Anonyymi kirjoitti...

I just couldn't go away your web site prior to suggesting that I extremely enjoyed the usual info a person supply for your visitors?
Is going to be again incessantly to investigate cross-check new posts

My blog post; escort bali (Www.qa.Com.pk)

Anonyymi kirjoitti...

Thanks for sharing your thoughts about печатница мирал варна.
Regards

My web blog; печатница, ,

Anonyymi kirjoitti...

A/B testing of various techniques you can not seminal fluid dorsum to your new perceptive of the work-clothing change and
references time impermanent. thence, be adaptable with
how practically you power be a berth where you assay the BBB for ask specifics and
get what's approaching to you and your associate Coach Factory Outlet Coach Factory Coach Factory Outlet Coach Outlet Store Coach Outlet Coach Factory Online Coach Factory Coach Handbags Coach Outlet Coach Outlet easy to get low rank union. or else,
use square away fingertips for program, change fingers or cleansing them advantageously.

speak on for approximately ideas and trends addressable to
you, and then place what you utterly need to portion out it with musical cognitive content.
Be mindful not to use for coupons earlier