perjantaina, huhtikuuta 06, 2012

The Boat Race - miten käy?

Oxfordin ja Cambridgen tämän vuotinen kisa on yksi niitä, joissa toinen joukkueista on todella selkeä ennakkosuosikki. Brittiläiset vedonlyöntitoimistot tarjoavat Oxfordin voittokertoimeksi 1.4:n kieppeillä olevia lukemia, Cambridgelle taas lukuja 2.7:sta kolmeen. Numerot eivät ole yhtään pielessä, sen verran paljon paremmilta Oxfordin tummansiniset näyttävät niin paperilla kuin vesilläkin.

Oxfordin voiton puolesta puhuu monta yksittäistä tekijää. Heidän miehistönsä keskimääräinen aiempi meriittilista on selkeästi kovempi, ja aiemmin otettu menestys tietysti ennustaa myös tulevaa. Hanno Wienhausen on istunut Saksan maajoukkuekasissa ja -nelosessa, tahtiairo Roel Haen puolestaan Hollannin kasissa ja kaksikossa. U23-mitalisti Karl Hudspith taas olisi aivan realistisesti voinut lähteä hakemaan paikkaa myös brittien olympiajoukkueessa, mutta päätti valita The Boat Racen. Cambridgen joukkueesta ei löydy yhtäkään yksilölliseltä tasoltaan lähelle näitä kolmea pääsevää soutajaa.

Oxfordilla on puolellaan myös valmennuskokemus. Koutsi Sean Bowden on ollut mukana Boat Race -kuvioissa 16 vuotta, ensin 1990-luvulla kaksi kautta Cambridgessä ja sitten vuodesta 1998 alken Oxfordissa. Hänen valmentamansa joukkueet ovat voittaneet kisan kymmenen kertaa. Voitto on tullut lähes aina kun Bowdenilla on ollut käsissään etukäteen vahvempi joukkue niin kuin nyt. Muutamaan kertaan hän on onnistunut voittamaan myös altavastaajakahdeksikolla, eli hän hallitsee matkaltaan, reitiltään, valmistautumiseltaan ja traditioiltaan ainutlaatuisen kilpailun erikoisniksit.

Oxford oli vakuuttavampi myös Leanderin ja Moleseyn seurajoukkueita vastaan käydyissä fixture-kilpailuissa. Se suorastaan murskasi Moleseyn joukkueen, jota vastaan Cambridge taas joutui käymään tiukan taiston. Teknisesti Oxfordin joukkue näyttää selkeästi Cambridgea paremmalta ja yhtenäisemmältä. Cambridge on vaihdellut soutujärjestystä moneen otteeseen ja teki muutoksia veneen hankainjärjestykseen vielä maaliskuun puolivälissä, mikä yleensä kertoo tietystä epätoivosta. Tahtiairosoutajien vertailussa Oxfordin 29-vuotias moninkertainen MM-kävijä Roel Haen vie kirkkaasti voiton Cambridgen kokemattomasta 23-vuotiaasta Niles Garrattista.

Ennakkoasetelmat paistoivat läpi myös valmentajien eilisessä tiedotustilaisuudessa annetuista kommenteista. Oxford University Boat Clubin presidentti, erittäin rennon ja itsevarman oloinen Hudspith totesi näin: "We are feeling good. We've had some good results in our fixtures and been producing some good speed. We are ready to go out and race." Cambridgen valmentaja, soutaja kahdeksikon olympiakultaa Sydneyssä ottanut 37-vuotias Steve Trapmore kuulosti paljon varovaisemmalta: "The guys have been training really hard and they have come together really well. We have a really tight team unit, they are there for each other and supporting each other. We know Oxford's very strong and will be very, very fast. We have to put it together on the day to be able to compete with the speed they are going to produce."

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moro!

Huomisen matkan takia oli pakko ottaa varaslähtö C-O-kisaan:

Panu Soitso, miehet kevyt (71 kg) 42 vuotta, 24.49,3.

Toivottavasti Veikko pistää tänä vuonna paremmaksi! ;)

Ami. kirjoitti...

Evijärven Urheilijoiden yhteistreeneistä kellotimme seuraavaa:
-Juha Järvinen 1.45.9 / 23.55.2
-Antti Tähtinen 1.49.2 / 24.39.6
-Jyrki Järvinen (66 kg)1.49.4/ 24.43.4
-Osmo Mäntylä 1.53.8( 70 kg) 25.43.2
-Ari Lundahl ( 72 kg) 1.55.2/ 26.01,2
-Hans Sandvik 1.58.8 / 26.50.7
-Kaija Hänninen 2.08.9/ 29.07.8
-Eeva-Liisa Ylipelkola Lappajärven Veikot 2.22.7 / 32.15.8

Harmittavasti oma Boat Race "putki "katkesi sairasteluun ,mutta tuleehan aina uusia kisoja!!

Matti J kirjoitti...

Helsingin yliopiston amatöörit selvisivät suorituksesta hengissä.

Matti Jutila (Cambridgen partneri)
1.58,1/26.41,0

Ville-Pekka Sorsa (Oxfordissa väitellyt)
2.05,0/28.15,2

Matti J kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Markku Jokisipilä kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Markku Jokisipilä kirjoitti...

Turussa ei tänä vuonna valitettavasti mitään osallistujaryntäystä nähty, viivalla ei ollut yhtään alle nelikymppistä. Tässä tulokset:

1. Janne Masalin 23:14.1 / 1:42.8
2. Markku Jokisipilä 23:34.6 / 1:44.3
3. Sami Ruoholahti 24:47.3 / 1:49.6
4. Elias Aarnio 30:59.9 / 2:17.2

Morfar kirjoitti...

Pitkäperjantain pitkä veto: 29.23,4/2.10,0

Krister Österman 60+

Anonyymi kirjoitti...

heikki keskinen, takon soutaja 22.59.4 keskivauhti 1.41.7

Markku Jokisipilä kirjoitti...

Kaisa Mäkelä 31:22.4 / 2:18.8

Veikko Sinisalo kirjoitti...

Jep, tavoitteena oli yllättää Monninkylän mestari Panu, mutta homma jäi vetämättä jonkun sortin kurkussa muhivan tulehduksen takia. Viimeistelyharjoitukset kulkivat ihan hyvin. Myönnettävä on että Panun aikaan en olisi kyllä ehtinyt...Ensi vuonna sitten jos intoa ja kuntoa niin kauas riittää.