Tällä hetkellä näyttää sitlä, että Lappeenrannan Huhtiniemestä esiin kaivetut 11 vainajaa olisivat peräisin jo Venäjän vallan ajoilta. Suomessa asian ensimmäisensä uutisoinut Hufvudstadsladet oli saanut tietää, että haudasta oli löytynyt ainakin yksi ortodoksiristi. Tämä on saanut Keskusrikospoliisin tutkijat päättelemään, että haudatut olisivat 1800-luvulla lappeenrantalaisessa sotilassairaalassa kuolleita venäläisiä sotilaita. Asiaan on ilmeisesti tulossa lisävalaistusta jo tällä viikolla, sillä Krp on luvannut pitää asiasta tiedotustilaisuuden. Ilmeisesti myös kaivaukset suorittanut tutkijaryhmä kertoo jotain löydöksistään, sillä keskiviiko A-Talkissa (TV 1 klo 21.00) aiheesta on keskustelemassa Helena Ranta. Jos kävisi niin, että otaksumat vainajien alkuperästä pitävät paikkansa, onko Huhtiniemen mysteeri ratkaistu? Internetin keskustelufoorumeissa on jo ehditty iloita siitä, ettei kesän 1944 osalta luurankoja kaapista (tai leirintäalueelta) sittenkään löytynyt, ja on syyllistetty asiaa pohtineita oman pesän likaamisesta. On hyvä palauttaa mieliin, että keskusteluissa on ollut esillä ei yksi vaan ainakin neljä erillistä lisäselvitystä kaipaavaa asiaa: 1) Huhtiniemen 11 vainajaa, 2) päämajasta lähteneet niskuroivien karkureiden teloituskäskyt, 3) Viipuria 20.6. puolustaneen 20. Prikaatin kadonneiden suhteettoman suuri määrä, ja 4) Lappeenrannassa mahdollisesti toiminut ja kuolemantuomioita langettanut salainen sotilasoikeus.
Kirjailija Paavo Haavikko esitti Päämaja - Suomen hovi -teoksessaan sen teorian, että kaikki nämä neljä kytkeytyvät toisiinsa, ts. että päämajasta lähti Viipurin taistelun aikana tai välittömästi sen jälkeen käsky, jonka nojalla perustettiin salainen tuomioistuin, joka sitten langetti kuolemantuomioita 20. Prikaatin Viipurista paenneille sotilaille, joiden ruumiit sitten olisi Huhtiniemeen haudattu. Toistaiseksi tilanne on kuitenkin vielä se, että yhtään liittymäkohtaa näiden neljän välillä ei ole pystytty todistamaan, ja että yksittäisten kohtien suhteen on vielä paljon epäselvää. 11 nyt löydetyn vainajan alkuperän selviäminen vastaa epäselviin kysymyksiin vain ensimmäisen kohdan osalta, muut suuret kysymykset jäävät yhä avoimiksi.
Kävin asiasta Teloitetut-kirjan toisen kirjoittajan ja asiaa viimeisen 10 vuoden ajan ansiokkaasti julkisuudessa pitäneen toimittaja Antti O. Arposen kanssa sähköpostivaihtoa. Hän kiteytti asian tämän hetkisen tilanteen osuvasti:
Huhtiniemi on mielenkiintoinen paikka. Sieltä löytyy maan alta keskeltä
metsää kuolleita ihmisiä aina kun kaivetaan. Minä toivon, että
maastotutkimuksia jatketaan ensi kesänä. Huhtiniemi on useiden hehtaarien
laajuinen alue ja nyt on tutkittu noin 6x6 metriä.
Viime päivien uutisoinnin mukaan valtiovallankin taholta on nyt pohdittu mahdollisuuksia saada rahoitusta jatkokaivauksille. Kaivausten jatkamisen lisäksi olisi myös ryhdyttävä toimiin vastausten saamiseksi yllämainittuihin kohtiin 2, 3 ja 4. Tutkimustiedolle on tilausta.
16 kommenttia:
Juuei, salaliittoteoriat eivät kuole koskaan.
Yksi selitys kadonneiden sotilaiden suurelle määrälle voisi olla, että naapuri ei tunnetusti ottanut vankeja, jotka olivat niin pahasti haavoittuneita että eivät pystyneet kävelemään.
Suomi otti jatkosodassa noin 64 000 (korjatkaa, jos muistan väärin) sotavankia. Heidän kohtaloistaan oli puhetta muutaman vuoden takaisessa luovutuskeskustelussa, josta poikikin tutkimushanke sotavangeista. Projektin Suomi, sotavangit ja ihmisluovutukset 1939–1955 on muistaakseni määrä valmistua vuonna 2008.
Nyt pelottaakin, että yhden löydön perusteella koko mädältä haiskahtava kuvio teloituksista jätetään huomiotta. Totuus on itseisarvo.
”Tutkimustiedolle on tilausta.” No totisesti on; se kävi selväksi eilistä atalkkiakin katsoessa. Ihmetytti, miksi ohjelmassa esiintynyt naishistorioitsija kuittasi ettei halua mennä Mannerheimiin, koska M ”herättää tunteita”. Olisi reilusti sanonut, ettei ole perehtynyt sotilas-poliittiseen puoleen, eihän siinä mitään hävettävää ole. Nyt syntyi vähän sellainen käsitys, että Mannerheim olisi jokin tabu (historioitsijoille), mikä kait ei sentään pidä paikkaansa?? Tosin vanhemmat tutkijat näyttävät olevan tosi syvällä juoksuhaudoissaan.
Ilona Kemppainen esitti minusta erittäin hyviä näkemyksiä. Tässä ei nyt ole kysymys Mannerheimista, vaan
huhujen uskottavuudesta.
Koko tarina on aika ihmeellinen: Salaisia teloituksia, joissa on vaikea nähdä mitään ideaa. Äärimmäisen salaiset paperit, jotka Kalle Lehmus on pöllinyt sota-arkistosta, mutta joita kuitenkin kanniskellaan muovikassissa kaupungilla ja näytetään puolitutuille naisille. jne
Ikävä kyllä ainoa tapa saada juttu päätökseen on löytää
todistettavasti 1944 teloitettuja suomalaisia, ei ole keinoa todistaa, että salaista sotaoikeutta ei ollut. Jos mitään konkreettista ei ikinä löydy, pari taantumuksellista toimittajaa ja edistyksellistä historioitsijaa riittää pitämään tarinan hengissä ikuisesti.
Kyse on monesta asiasta, myös Mannerheimista, jos selvitellään päämajasta lähteneitä käskyjä ja mahdollista karkureita varten muodostettua tuomioistuinta.
Miksi Jokisipilä- blogi on vaiennut? Huhtiniemen tapauksesta on julkaistu paljon uutta ja mielenkiintoista tietoa.
Odotamme tutkijan kannanottoja.
Miksi Jokisipilä- blogi on vaiennut? Huhtiniemen tapauksesta on julkaistu paljon uutta ja mielenkiintoista tietoa.
Odotamme tutkijan kannanottoja.
Salaliitto!!! Tutkija on vaiennettu!!! Ei vaineskaan, ks. kuvaa; mies on yksinkertaisesti iskenyt lapionsa santaan.
Ei nyt tehdä vielä hätäisiä johtopäätöksiä. Nyt saatiin kyllä selvitetyksi ilmeisen aukottomasti se, etteivät Huhtiniemestä löydetyt voi olla vuoden 1944 'satoa', joten siltä osin spekulaatiot voidaan lopettaa. Keskustelua armeijan teloituslinjauksista sen sijaan voidaan jatkaa siltä asiapohjalta, jonka esim. Jukka Lindstedtin väitöskirja tarjoaa. Viipurissa kadonneiden 20. Prikaatin miesten kohtalo on yhtä lailla hämärän peitossa yhä. Nähtyäni Juhani Tasihinin esiintymisen A-talkissa ja kuultuani hänen perustelunsa (kaikki kuulopuheita) alan yhä enemmän olla kuitenkin sitä mieltä, että tarinat Toivo Tapanaisen johtamasta pikaoikeudesta ovat vain tarinoita. Niin kuin muistaakseni jossain noista kirjoituksistani totesin, Huhtiniemen, Viipurin ja päämajan teloitusvaltuutusten välillä ei välttämättä ole mitään yhteyttä. Käydyssä keskustelussa parasta on mielestäni ollut se, että jatkosodan kuva on taas saanut vähän enemmän sävyjä, kun laajemmin puhuttiin karkurien suuresta määrästä ja päämajan lähettämistä teloitusmuistutuksista, jotka uskoakseni tulivat suurelle yleisölle melkoisina yllätyksinä. On hyvä aina kaikkien juhlamuistelujen jälkeen palauttaa mieliin, että sota on aina sotaa, ja että monet siihen väistämättömästi liittyvät asiat ovat hyvin epämiellyttäviä.
Mikä on saanut Jokisipilän blogin kääntämään näin nopeasti takkinsa?
Pari viikkoa sitten blogi ylisti vuolaasti Juhani Tashihin "löytöä".
Nyt blogi sen jo teilaa.
Selitykseksi ei riitä Tasihin esiintyminen A-Talkissa, sillä sen sisältö ei eronnut millään olennaisella tavalla siitä, mitä hän esitti Seurassa ja jota Jokisipilä blogissa kehui "historian uudelleen kirjoittamiseksi".
Odotamme vastausta Blogilta! Keskustelu johtaa totuuteen.
Huhtiniemen hautojen tutkinta ei ole vielä valmistunut.
Jokisipilä jo kiirehtää todistamaan, että "on saatu aukottomasti todistettua" Huhtiniemen legenda vääräksi.
Mihin todistukseen tutkija viittaa?
Puhuin tästä nyt käsiteltävänä olevasta 11 vainajan hautalöydöstä, en muusta. Muualta ei ole kaivettu, eikä siltä osin voida tietenkään todeta yhtään mitään. Tasihinin juttua pidän merkittävänä siltä osin, että se toi yleiseen tietouteen 20.6. päämajasta lähteneen käskyn käyttää tarvittaessa myös teloituksia. Käskyn tulo laajaan julkisuuteen sävyttää mukavasti sitä jatkosodan historiallista kuvaa, josta torjuntavoittomuistelojen myötä on uhannut tulla täysin yksiulotteinen ja epärealistinen.
Sen sijaan Tasihinin kuulopuheisiin perustuvia väitteitä Tapanaisen pikaoikeudesta pidän kaiken kuulemani ja näkemäni nojalla epäuskottavina. Muistetaan nyt vielä sekin, että jos niskureita piti teloittaa, ei siihen tuolloin mitään salaisia erityistuomioistuimia olisi tarvittu.
Ei tässä mitään takkia ole käännetty, asiahan on yhä kesken. Näkemyksiään varmaan saa ja tuleekin tarkentaa tiedon karttuessa. Huhtiniemi ja teloituskysymykset ovat niin monimutkainen asia, ettei niistä voi muodostaa mitään joko-tai-näkemystä. Julkinen keskustelu (tästäkin) aiheesta on tupannut menemään kahden ääripään inttämiseksi, joko murhanhimoiset suomalaisnatsit lahtasivat sadoittain karkureita ilman valtuuksia, tai sitten isänmaalliset sankarit kävivät moraalisesti täysin puhtoista sotaa, jossa mihinkään ylilyönteihin tai rikkomuksiin ei syyllistytty.
Seurataan mitä tapahtuu.
Jokisipilän tapa pyrkiä kirjoittaa historiaa on perin mielenkiintoinen. Esimerkki aiheesen liittyen:
Hänen merkittäväkseen korottama Päämajan puhelinsanoma on sitä vain silloin, jos tulkintojen lähtökohdaksi otetaan pyrkimys "sävyttää historiallista kuvaa", kuten Jokisipilä huomaamattaan, kai vahingossa paljastaa.
Nimittäin tämä käskykirje, jonka sisältöistä on lähetetty useita, on merkittävä vain, jos uskoo Viipurin menetyksen johtaneen Päämajassa haluun käynnistää salaiset kostoteloitukset.
Jos Jokisipilälle näyttää vastaavan saman sisältöisen puhelinsanoman vaikka 28.6. ja kertoo Vuosalmen tappiolukemista, niin hän taitaa uskoa tappiolukemien olevan taas Päämajasta lähteneen teloituskäskyn syytä.
Tämähän on se ongelma, joka on myös Jokispilän väitöskirjan ongelma. Eli tahaton jälkiviisaus.
No se on sentään kaunista että jälkiviisaus on tahatonta. Tahallinen jälkiviisaushan jo menisi ilkeän pahantahtoisuuden puolelle. Jollei jonkun mielestä Suomen armeijan päämajasta lähtenyt kehoitus tarvittaessa teloittaakin omia sotilaita ole merkittävä, minun vajavaiset retoriset taitoni tuskin riittävät hänen päätään käätämään.
Edelliseen kommenttina, "teloituslupa" tuskin on muualta voinutkaan lähteä kuin päämajasta. Mutta, armeijan toimeenpanemat käskyjen noudattamatta jättämiseen liittyvät kuolemanrangaistukset eivät sinänsä ole ollenkaan uutta tietoa, ja dokumentoituja tapauksia lienee useita kymmeniä. Asia ei ole mitenkään "peitelty" tai "salattu".
Tämän tapauksen kannalta merkittävää lienee se, onko ollut olemassa aiemmin tuntematon "salainen" tai laiton kenttäoikeus joka olisi näitä teloitustuomioita jaellut, ja liittyykö päämajan käsky sen toimintaan.
Jälkiviisastelua tai ei, sensaatiohakuisen tutkimuksen sijaan olisi mielenkiintoisempaa verrata sodan ajan suomalaisia käytäntöjä muissa sotaa käyneissä maissa vallinneisiin käytäntöihin. Nykyajan käsitykset vs. menneisyyden toimintavat tarkasteltuna vain Suomen kontekstissa on varsin hölmö lähtökohta.
Lähetä kommentti