tiistaina, helmikuuta 13, 2007

Kommunismin hauskuudesta

Jatketaan vielä edellisen kirjoituksen aihepiirissä. Väittäisin, että noin yleisten käsitysten tasolla kuolemanvakava huumorintajuttomuus liitetään keskeisenä piirteenä sekä kansallissosialismiin ja kommunismiin. Jälkimaailmalla varsinkin sanaltaan vapaissa demokratioissa on oikeus tehdä pilaa kaikenlaisista asioista, mm. vaikkapa totalitaarisista diktatuureista, ja niin on myös tehty. Yksi selkeä ero kommunismin ja kansallissosialismin humoristisessa tarkastelussa kuitenkin on. Siinä missä kommunismista voidaan laskea leikkiä ymmärtävässä ja jopa myötätuntoisessa sävyssä, mitä suuntausta keskusteluissa usein mainitut t-paidatkin mielestäni edustavat, natsismin parodioissa ei koskaan asetuta pikkuvarpaallakaan vitsin kohteen saappaisiin.

En ole mikään totalitaristisen huumorin asiantuntija, mutta yhden spekulatiivisen vastauksen voisin syyksi tähän eroon tarjota, tälläkään kertaa ottamatta varsinaisesti kantaa aatteiden keskinäiseen paremmuuteen sen enempää vitsikkyyden kuin muidenkaan muuttujien suhteen. Kommunistinen huumori oli aito ja todennettavissa oleva todellinen historiallinen ilmiö myös kommunistisen blokin sisällä. Itäblokissa kommunismia ja/tai sen käytännön toteutusta irvailevat vitsit olivat elävää kansanperintöä, jonka olemassaolon myös maiden johtajat tunsivat. Kansallissosialistinen huumori sen sijaan on epäkäsite, jolle ei ole löydettävissä minkäänlaista vastinetta tapahtuneesta menneisyydestä. Kansallissosialismi oli vakavastiotettava aate sanan kirjaimellisessa merkityksessä.

Kommunistisesta huumorista on kirjoitettu useampia kirjoja niin historiantutkimuksen kuin kansanperinteen keräämisenkin näkökulmilta. Alan klassikko lienee vuonna 1963 Tshekkoslovakiasta Yhdysvaltoihin loikanneen Petr Beckmannin Hammer and Tickle: Clandestine Laughter in the Soviet Empire (1980). Vuonna 1993 kuollut Beckmann oli fyysikko, joka kenties parhaiteen tunnetaan piin laskemisen historiaa käsittelevästä kirjastaan A History of π (1971). Derkkulan pilkkaamisesta kiinnostuneille voi suositella Reinhard Wagnerin kirjoja DDR-Witze (1994) ja DDR-Witze 2 (1996). Romanian kieltä osaaville on tarjolla todellinen helmi, Calin Bogdan Stefanescun vuonna 1991 julkaistu kirja 10 ani de umor negru romanesc, joka sisältää 900 erilaista Ceausescun Romaniaa käsittelevää vitsiä. Romanialaiskollegalta saadun sisältöreferaatin pohjalta voin vain valittaa, ettei teosta ole käännetty englanniksi.

Viime vuonna Tribecan filmifestivaaleilla ensi-iltansa sai Ben Lewisin ohjaama dokumentti Hammer & Tickle - The Communist Joke Book, joka käsitteli huumoria eräänlaisena totuuden kielenä itäblokin sorron leimaamassa arkipäivässä, poliittisen toisinajattelun foorumina ja keinona kiertää sananvapauden rajoitukset. Yksi Lewisin haastateltavista, itäsaksalainen Ernst Röhl, kuvasi huumori-instituutiota omassa maassaan näin: "Joka viikko tuli uusia upeita vitsejä. Erikoista oli, ettei kukaan tuntunut tietävän, mistä ne tulivat. Keksijä oli kollektiivi - kansa, ihmiset". Huumorin roolista Neuvostoliitossa vakavasti (heh heh) kiinnostuneille voi suositella myös Seth Benedict Grahamin Pittsburghin yliopistossa hyväksyttyä ja netistä vapaasti saatavilla olevaa väitöskirjaa A Cultural Analysis of Russo-Soviet Anekdot (2003).

Pistetään lopuksi pari näytepalaa.

Mikä oli Ceausescun Romaniassa talvella kylmempää kuin kylmä vesi? Lämmin vesi!

Vanhempi venäläinen naishenkilö käy lokakuun vallankumouksen jälkeen Moskovan eläintarhassa, näkee ensimmäistä kertaa elämässään kamelin ja toteaa: "Katsokaa, mitä bolshevikit ovat tehneet hevoselle!"

Milloin pidettiin ensimmäiset kommunistiset vaalit? Silloin kun Jumala näytti Eevan Aatamille ja sanoi: "No niin, valitsepa vaimosi".

Tshekkoslovakialainen juttu vuoden 1968 miehityksen ajoilta: Miksi Tshekkoslovakia on maailman puolueettomin maa? Siksi, ettei se sekaannu edes omiin sisäisiin asioihinsa.

Joukko lampaita yritti poistua Neuvostoliitosta rajan yli. Rajavartija: -Miksi haluatte lähteä Neuvostoliitosta? Lampaat: -Koska KGB on määrännyt kaikki norsut pidätettäviksi. Vartija: - Mutta tehän olette lampaita, ette norsuja! Lampaat: -Yritäpä kertoa se KGB:lle.

Tätä viimeistä juttua väitetään itsensä Stalinin kertoneen. Gruusialaisdelegaatio kävi Kremlissä, tapasi Stalinin ja lähti. Sen jälkeen Stalin alkoi etsiä piippuaan eikä löytänyt sitä. Hän kutsui paikalle pelätyn NKVD:n johtajan Lavrenti Berijan ja määräsi tämän ottamaan gruusialaiset kiinni ja selvittämään, kuka oli vienyt piipun. Viisi minuuttia Berijan lähdön jälkeen Stalin kuitenkin löysi piippunsa. Hän kutsui taas Berijan paikalle ja sanoi, että käsky oli ollut turha, ja että gruusialaiset saisivat mennä. Berija totesi hämmentyneenä käskyn perumisen olevan liian myöhäistä: "Puolet delegaatiosta ehti jo tunnustaa vieneensä teidän piippunne ja loput kuolivat kuulustelujen aikana".

14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olavi Paavolainenkin pisti matkakirjoissaan merkille, miten totinen aate kansallissosialismi oli. Siitä ei paljoa vitsailtu.

Laitetaanpa tähän vielä muutamia Anton Antonov-Ovsejenkon The time of Stalin: a portrait of tyranny -teoksessaan listaamia neuvostomedian Stalinista käyttämiä kunnianimiä:

Neuvostokansan suuri johtaja
Maailman proletariaatin suuri johtaja
Suuri johtaja
Lasten suuri ystävä (myös naisten, kolhoosiviljelijöiden, taiteilijoiden, kaivosmiesten, näyttelijöiden, syvänmerensukeltajien ja kestävyysjuoksijoiden suuri ystävä)
Leninin työn jatkaja
Vallankumouksellisten päätösten ja äkkikäännösten suuri mestari
Suuri perämies
Luonnon mullistaja
Arvostettu akateemikko
Ihmiskunnan nero
Tieteen johtava valo
Kaikkien aikojen ja kansojen suurin nero
Marsalkka
Generalissimus
Isä, johtaja, ystävä ja opettaja

On siinä ollut keksimistä henkensäpitimiksi. Nyt naurattaa, muttei ehkä tuolloin.

Vasarahammer kirjoitti...

Natsismia kokeiltiin Saksassa ja kaikki tietävät, mikä on maailman lyhin kirja.

Suomessa ilmestyi jo kauan sitten muistaakseni 80-luvulla kirja Ole Totinen Toveri, jossa noita kommunistivitsejä oli aika valikoima.

Muistinvarainen ote kyseisestä opuksesta:

Puolalaisessa vankilassa kolme vankia keskustelee tuomiostaan. Ensimmäinen sanoo: "Sain 10 vuoden tuomion, kun huusin: Eläköön Gomulka!" Toinen kertoo, kuinka hän sai 20 vuoden tuomion, kun hän huusi: "Alas Gomulka!"

Kolmas vanki istuu hetken hiljaa ja toteaa: "Sain 30 vuoden tuomion. Olen Gomulka."

Ilmari Susiluodon Työ tyhmästä pitää kertoo enemmänkin venäläisestä huumorista.

Ainur Elmgren kirjoitti...

Kolmannessa valtakunnassa oli tietynasteinen vitsailu jopa Führerin hyväksymää, esim. Hermann Göringin univormuilla prameilulle sai naureskella ainakin alkuaikoina. Saksassa luin joskus 90-luvun alussa tästä. Kyseessä oli vitsikokoelma jossa vertailtiin mm. DDR:n ja Kolmannen valtakunnan "kuiskailtua" folklorea. Mielenkiintoista kyllä kävi ilmi että monet vitseistä olivat säilyneet samoina, vain päähenkilöt olivat vaihtuneet. (Nämä olivat toki niitä kiellettyjä, kriittisiä vitsejä...) Lukemani kirjan nimi on unohtunut, mutta se oli joko Max Vandreyn "Der politische Witz im Dritten Reich" (1967) tai Hans-Jochen Gammin "Der Flüsterwitz im Dritten Reich" (1990).

Ainur Elmgren kirjoitti...

Pitänee myös suositella Tageszeitungin nettisivuilla piileskelevää Hitlerblogia, johon on koottu kaikenlaista asiallista ja asiatonta mutta taatusti humoristista natsismiin liittyvää sälää:

http://www.taz.de/blogs/hitlerblog/

Sitten jotkut vielä kehtaavat väittää, ettei saksalaisilla olisi huumorintajua...

Lupus kirjoitti...

Totalitaarisissa valtioissa ulospäin ollaan usein totistakin totisempia, mutta yksityisesti osataan olla myös itseironisia. Neuvostoliitossa todellakin kukki Radio Jerevan -henkinen huumori, mutta vaikea on niellä väitettä siitä että Saksa olisi ollut täysin huumorintajuton maa (vaikka saksalaisia siitä yleisemminkin syytetään). Virallisemmasta huumorista tulee mieleen ainakin Punch-henkinen pilalehti Kladderatsch (vai muistanko väärin?). Kansallissosialistista itseironiaakin ja huumoriakin oli olemassa, mutta sodan jälkeen se vain haluttiin unohtaa niinkuin koko muukin ikävä menneisyys.

Minulla on jossain tallella kokoelma huumoria NS-Saksasta, katson jos löydän sen.

Markku Jokisipilä kirjoitti...

Joo, täytyy myöntää, että toteamukseni Hitlerin Saksan täydellisestä huumorittomuudesta oli liian jyrkkä. Jonkin verran sitä oli jopa järjestelmään kohdistuvana, joskin valtioon, sen johtoon ja puolueeseen kohdistuvasta ironiasta tuli julkisesti suoritettuna rankaistava teko jos oikein muistan niin jo 1934. Mistään folkloristisesta instituutiosta ei kuitenkaan voi väittää olleen kyse niin kuin itäblokin tapauksessa. Väittäisin myös, että vitsien ironisuuden aste oli aika lailla erilainen.

Kiitoksia kommentoijille hyvistä kirjallisuusvinkeistä, huumorin rooli totalitaristisissa maissa olisi aika lailla mielenkiintoinen ihan tutkimusaiheenakin.

Kansallissosialistisesta Saksasta täytyy mainita ainakin Brennessel-, Lustige Blätter - ja Fliegende Blätter-lehtien (kaksi viime mainittua osana sotapropagandaa) sarjakuvat. Eri asia sitten on, ettei niissä julkaistua huumoria voi pitää luonteeltaan kovinkaan universaalina, ts. ne naurattivat vain tiettyjä ihmisiä ja isoa joukkoa muita ei ollenkaan. Samaan sarjaan menee NSDAP:n oman painon vuonna 1939 julkaisema Karl Springerin Auf geht’s! Humor aus der Kampfzeit der nationalsozialistischen Bewegung.

Tästäkin aiheesta on hiljattain eli viime vuonna julkaistu kirja, joka operoi jossain tutkimuksen ja kansanperinteen raportoinnin välimaastossa. Se on vuonna 1973 syntyneen Rudolf Herzogin käsialaa ja nimeltään Heil Hitler! Das Schwein ist tot. Kirjassa on siteerattuna juuri Göringiin kohdistuva seuraava irvailu:

"Oletteko kuulleet, että valtakunnanmarsalkka Göring on kiinnittänyt rintaansa koristavaan kunniamerkkirivistöön nuolen. Siinä lukee: 'Jatkuu selkäpuolella'."

Itse-oppinut dosentti kirjoitti...

Tässä yksi nykypäivän Suomeen hyvin sopiva. Miten vasemmistolaiset lisääntyvät? -Jakaantumalla.

vrt:
SDP, Vasemmistoliitto, SKP, KTP ja STP. Varmaan jonkin jaottelun mukaan tuolta löytyy myös sellaisia, jotka ovat eronneet jostain kyseisestä lafkasta, ja keräilevät tällä hetkellä kannattajakortteja.

Jukka Kemppinen kirjoitti...

Hyvä havainto. - Suomessa Radio Jerevan -jutut olivat suosittuja, ja meillä ilmestyi erittäin suuren suosion saanut kaskukirja "Ole totinen, toveri" (Harri Kaasalainen - Pekka Lounela, 1965).

Hitlerin ajan vitsejä muistan useita kymmeniä.

Menee Hitler Mussolinin kanssa neuvottelutauolla ulos ja kuulee, että Brenne-solan kaiku osaa ennustaa.

Huutaaa:"Wer wird herrschen über die grosse Wet?" - Roose-welt, Roosevelt..."

"Wer diktiert den Frieden?" - Eden, Eden.

Göringin tyttären nimi oli EDDA. Adjutantit sanoivat, että akronyymi - Ewigen Dank den Adjutanten.

Mutta Radio Jerevan oli hellyttävä:

Meiltä kysytään, mikä on maailman kaunein kaupunki. Me vastaamme: Jerevan. Meiltä kysytään, kuinka monta ydinpommia imperialistit tarvitsevat maailman kauneimmat kaupungin tuhoamiseen. Me vastaamme: myös Baku on erittäin kaunis kaupunki.

Anonyymi kirjoitti...

Vielä yksi kirjavinkki aiheeseen liittyen:

Martin Amis (2002): Koba the Dread - Laughter and the Twenty Million

Lupus kirjoitti...

Göringiä jotkut väittävät suosituimmaksi natsipoliitikoksi (ainakin ennen pommituksia), ainakin hänestä kerrottiin Saksassa eniten kaskuja ja sutkautuksia. Goebbels tulee vitsien määrässä varmaankin kakkosena. Huomionarvoista on, että Führer oli tyystin vitsailun yläpuolella. Vaikka sodan loppupuolella kyllä piruiltiin "kaikkein aikojen suurimmalle sotapäällikölle", siinä vitsissä oli varsin katkera sivumaku.

Herzogin kirjaan pitäisi tutustua.

Markku Jokisipilä kirjoitti...

Neuvostoliittolainen veturi ryskyttää eteenpäin, kunnes se yhtäkkiä pysähtyy. Edessä olevalta rataosuudelta ovat kiskot poikki. Mitä johtajamme tekevät asialle?

Lenin: jokainen nousee junasta ja suorittaa vapaaehtoisen työpäivän kiskoja korjaamalla.

Stalin: ammutaan ensimmäisen vaunun matkustajat, ja odotetaan hetken aikaa. Jollei kiskoja ole siihen mennessä korjattu, ammuttaan matkustajat myös kakkosvaunusta.

Hrustshev: irrotetaan ehjiä kiskoja junan takaa ja korjataan rikkoutunut rataosuus niillä.

Brezhnev: vedetään verhot junan ikkunoiden eteen, heilutetaan junaa ikään kuin se liikkuisi ja jatketaan pysähdysten kuuluttamista.

* * *

Juri Gagarinin nuori tytär vastaa puhelimeen: "Isä on avaruuslennolla ja palaa huomenna kello seitsemän aamulla. Äitikin on poissa, mutta hänen saapumisajastaan ole tietoa. Hän lähti ruokaostoksille.

* * *

Hitler, Göring ja Goebbels ovat merellä ja laiva uppoaa. Kuka pelastuu? Saksa.

* * *

Kuka oli maailman huonoin golfari? Adolf Hitler - hän ei koskaan päässyt pois bunkkerista.

Anonyymi kirjoitti...

Lisäisin vielä tuohon neuvostoliittolaisesta junasta kertovaan vitsiin kappaleen Gorbatshovista: noustaan junan katolle ja kuulutetaan maailmalle junamme pysähtyneen.

Panu kirjoitti...

Natsi-Saksan poliittista huumoria:

Tyypillisen saksalaisen malliperheen pöydälle jätettyjä viestilappuja:

"Olen puolueaktiivien kokouksessa. Voi mennä myöhään. - Isä."

"Menin Frauenbundin tapaamiseen. Saattaa kestää ainakin kuuteen asti. - Äiti."

"Olen Hitlerjugendin sotaharkoissa. Tulen seitsemältä. - Hänschen."

"Piti mennä Bund Deutscher Mädelin rotuoppiluennolle. Tuskin pääsen kotiin ennen kuutta, hyvä jos sittenkään. - Gretel."

"Kiitämme Führeriämme siitä, että hän on taannut meille näin hyvän työrauhan. Heil Hitler! - Varkaat."

Anonyymi kirjoitti...

Your blog keeps getting better and better! Your older articles are not as good as newer ones you have a lot more creativity and originality now keep it up!