torstaina, kesäkuuta 19, 2008

Laatu ja hevonpaska

Tänään julkaistussa Turun Sanomien kolumnissani pohdin meneillään olevan yliopistouudistuksen arvopohjaa. Juttu löytyy myös lehden nettisivuilta.

Turun Sanomat 19.6.2008
Korkean tason hevonkakkaa

Internetissä on vuosikausia kiertänyt vitsinä niin sanottu hevonpaskabingo, jossa kokouksis sa tai seminaareissa merkitään rasteja ruutuun sitä mukaa, kun asiantuntija-alustajat käyttävät ”synergian”, ”brändin”, ”ydinosaamisen” tai ”laatujohtamisen” kaltaisia muotitermejä. Vitsi on vastareaktio nykyisin kaikkialle työntyvälle konsulttikielelle.

Meillä myös yliopistot, joiden pitäisi olla muotioikuista ja poliittisista heilahduksista vapaan kriittisen ajattelun tyyssijoita, ovat lähteneet mukaan tähän jargonistiseen höpötykseen. Niiden strategiat pullistelevat ”korkeaa laatua”, ”huippuosaamista”, ”innovaatioita”, ”sidosryhmiä” ja ”kehittämistä”.

*

Termit kertovat siitä suuresta muutoksesta, jota suomalaisessa yliopistomaailmassa ollaan runnomassa läpi. Johtotähtenä on ajatus siitä, että myös yliopistoja on johdettava liike-elämästä otettujen johtamismallien mukaisesti. Tärkeimpiä arvoja ovat tehokkuus, tuottavuus ja tuloksellisuus sekä tieteellisen toiminnan näkeminen tuotantona.

Tämän hetken kuumin juttu yliopistojen uudistamisessa on tavarantuotannosta lähtöisin oleva laatu ja sen varmistaminen. Esimerkiksi Turun yliopiston strategiassa puhutaan laatutyöstä, laatujärjestelmästä, laatupolitiikasta, laatutavoitteista, laadunarvioinnista ja laadunvarmistusmekanismeista.

*

Runsaan 15 vuoden kokemuksella tiedän, että yliopistoissa on ongelmia. Monissa viroissa istuu vääränlaisia henkilöitä. On opettajia, joille tulisi antaa lähestymiskielto luentosaleihin, ja tutkijoita, jotka eivät ole koskaan julkaisseet mitään relevanttia. Virantäytöt ovat korvamerkittyine määrittelyineen usein täyttä pelleilyä, jossa aidosta kilpailusta ei voi puhuakaan.

Resursseja on liian vähän, ja nekin on käytetty tavalla, joka tehokkaasti ehkäisee kunnon tutkimusedellytysten syntyä. Tietyiltä aloilta maistereita ja tohtoreita valmistuu aivan liikaa, toisilta taas auttamattomasti liian vähän. Poliittisen korrektiuden nimissä tuetaan tutkimusaloja, joilla ei ole tieteen kanssa juuri mitään tekemistä.

Varsinkin ihmistieteissä on paljon sisäänlämpiävää puuhastelua. Pienet tutkijaporukat julkaisevat tutkimuksia, joita ei kukaan pienilukuisen sisäpiirin ulkopuolella pysty edes ymmärtämään. Reaalimaailmasta vieraantuneita norsunluutornilaisia ei ole kovin vaikeaa löytää.

*

Yliopistomaailmaan on saatava ryhtiä, eikä vaatimus tehokkuudesta ole kohtuuton. Usko markkinaoppien siunauksellisuuteen ympäristössä, jossa perustarkoituksena voitontavoittelun sijaan uuden tiedon löytäminen, on kuitenkin hölmöyttä. Koko ajatus siitä, että huippututkimusta pystyttäisiin synnyttämään hallinnollisilla päätöksillä ja organisatorisilla laatikkoleikeillä, on nurinkurinen.

Tulokset tulevat tekemisestä, eivät suunnittelusta. Visioita kyllä kaivataan, mutta olisi rienausta väittää nykyistä sanahelinäistä strategiapaperisaastaa sellaiseksi.

Huvittavinta on, että uudistusta ovat vetämässä virkamiehet, joilla itsellään ei ole kokemusta sen paremmin tutkimuksesta ja opetuksesta kuin tuottavasta työstä ja aidosta kilpailustakaan.

*

Välillä tulee mieleen, ettei kilpailevien yksityisten yliopistojen synty Suomeen olisi välttämättä lainkaan paha asia. Saataisiinpa kunnon kilpailua, oikeaa tulosvastuullisuutta ja vaihtoehtoisia toimintamalleja. Sitä odotellessa täytyy vain toivoa, että valtionhallinnon tehokkuusohjelma puree yliopistojen ohella myös opetusministeriön korkeakouluyksikköön.

Vertaisarviointi, se, että tutkijoiden tuloksia arvioivat toiset asiantuntijat, on vuosisatojen ajan ollut tae tieteen edistymisestä. Markkinaideologiasta sokaistuneet poliitikot ja byrokraatit yrittävät nyt korvata sen liikkeenjohdon opeilla, ja vieläpä vanhentuneilla sellaisilla. Miksiköhän Oxfordin, Cambridgen tai Harvardin yliopistot eivät elämöi laatujärjestelmästrategioillaan? Ehkäpä siksi, että nobelistien listaaminen on jonkin verran vakuuttavampaa.

8 kommenttia:

Saara kirjoitti...

Kiitos sinulle tästä blogista, jota on aina ilo lukea, vaikka aihe ei olisi edes tuttu (e.g. soutaminen tai jääkiekko). Osut jälleen asian ytimeen.

Pentti O. Pohjola kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Oikeassa olet eskoseni!

erkki kirjoitti...

Missähän kulkee raja yksityisen ja "yksityisen" yliopiston välinen raja. Turun yliopisto oli yksityinen vielä silloin, kun aloitin opiskelun. Yksityinen oli käymäni oppikoulu, se kyllä aika tarkasti valtion, rahoittajan ohjaama.
Olisi oikeastaan mielenkiintoista tehdä luettelo niistä maistereista ja juristeista, eri yliopistoista valmistuneista, jotka 5-10 vuoden korkeakoulukokemuksella tietävät, mistä ja miten tiede sikiää ja syntyy. Vaikutusvaltaisimmat taitavat olla valtiovarainministeriössä, eivät opetusministeriössä.
Et uskaltanut ottaa esille sitä tieteenalaa, joka tässä maassa, sinunkin tiedekunnassasi, kaikkein eniten tuottaa tutkimusta. Jonkun Kivisen tai Uusikylän tutkimuksia ei maksa asettaa kyseenalaiseksi. Suurten puiden katveessa ei vain tahdo riittää valoa eikä ravintoa, vaikka kuinka olisi ajattelusta samaa mieltä kuin amerikkalaiset rahasta, että se kuin sontaa, hyödyksi vain levitettynä.

Anonyymi kirjoitti...

Ongelma on siinä että me ihmiset rakastamme olla osana suuria missioita ja projekteja jossa voimme kokea olevamme osana jotain "suurempaa". Tämä synnyttää joskus ongelmia kun tuo tarve ylittää aikaansaatavien muutosten substanssin.

Anonyymi kirjoitti...

Täyttä asiaa. Vielä kun tämän saisi linkitettyä Turun yliopiston etusivulle...

Marjo kirjoitti...

Suunnittelijoilla ei varmaankaan ole ollut aikaa lukea Solzhenitsynin Ensimmäistä piiriä, jossa kuvataan tiedemiesvankien tutkimuskeskusta Stalinin aikana.
Tuli vähän muunnettuna äskettäin TV-sarjana Teemalta, mutta kirjasta näkyy vielä selvemmin, miten nekään johtajista, jotka ovat joskus olleet tutkijoita, eivät sitä enää enää ole. He eivät pysty edes näkemään, milloin vangit syöttävät heille täyttä skeidaa, ihan vain siksi että eivät joutuisi leiriin (= nykyisin: jotain pitää tuottaa, näkyy hyvältä ansioluettelossa).

Toisaalta annetaan järjettömiä määräyksiä, milloin keksinnön pitää olla valmis, ollenkaan ottamatta huomioon ettei kyseessä ole bulkkitavaran tuotanto. Toisaalta kiristetään ulkoisia olosuhteita ja näin syödään tutkijavankien motivaatiota: tapaamisia ja kirjeenvaihtoa rajoitetaan. Eikä sunnuntaityöstä tietenkään ole mitään hyötyä, vangit harrastavat (myös) silloin omiaan.

Vasarahammer kirjoitti...

Nuo liikkeenjohdon opit tuntuvat rantautuvan julkiselle puolelle pienellä viiveellä sen jälkeen, kun ne yksityisellä puolella on alkuinnostuksen jälkeen hiljaa haudattu.

Pääasia on tietysti, että konsultit tienaavat palkkionsa. Vaikka lopputulos ei välttämättä olisikaan odotusten mukainen, pieni ravistelu on kaikissa organisaatioissa hyvästä aina silloin tällöin.