perjantaina, elokuuta 15, 2008

Nyt on mitali lähellä!

Olihan veto Minna Niemiseltä ja Sanna Sténiltä, välierän kakkostila ja paikka A-finaalissa! Pari oli verrattuna alku- ja keräilyeriin kuin uudesti syntynyt, nyt todella vedettiin eikä meinattu. Kisaa 1980 metriin johtaneiden suomalaisten keskimmäinen tonni oli todella raudanluja, tonnilla lähti sellainen nosto että oksat pois.

Hollannin Marit van Eupen ja Kirsten van der Kolk on ennakkokaavailuissa esitetty vahvimpina kandidaatteina olympiakullan ottajiksi, nyt he pääsivät vasta viimeisellä 20 metrillä suomalaisten ohi ja olivat 0.04 sekuntia nopeampia. Sténin ja Niemisen ei kuitenkaan tarvinnut ottaa loppukiriä, kun tässä vaiheessa merkitsi vain sijoitus kolmen joukossa. Suomlaisia alkuerävaiheessa selkeästi parempi Saksa jäi nyt paristamme 1.04 sekuntia.

Aikavertailu kahden välierän välillä tuo mielenkiintoisia tuloksia. Suomalaisten erä oli ennakkoon astetta kovempi, mutta nyt voittoajoissa oli eroa peräti 7.17 sekuntia! Kanada pääsi erässä jopa helpolla, joten siltä voi odottaa vielä lisävaihdetta finaaliin, suomalaisia läskeiksi nimitelleiden ja finaalista pudonneiden aussien kanssa tiukasti taistelleilta Kiinalta ja Kreikalta sen sijaan ei.

Suomalaisten ero toisessa erässä kakkoseksi tulleeseen Kiinaan oli 7.68 sekuntia. Olosuhteet muuttuivat jonkin verran ja kakkossemissä puhalsi pieni vastatuuli, mutta että se olisi vaikuttanut näin paljon, tuntuu epätodennäköiseltä. Tästä vedämme johtopäätöksen, että mitalitaistelu tullaan käymään Hollannin, Suomen, Saksan ja Kanadan välillä. Ratkaisu tulee menemään aivan kalkkiviivoille, se on jo nyt selvää.

Saksa ja Hollanti ovat äärimmäisen kovia viimeisellä 500 metrillä. Näin ollen suomalaisten tulisi voittaakseen hankkia keskimmäisellä tonnilla riittävästi puskurisekunteja, jotta johtopaikka sitten kestäisi loppurynnistykseen. Kanadalaiset lähtevä todella kovaa, ja oma haasteensa on siinäkin, etteivät suomalaiset anna soutunsa häiriintyä kandalaisten mahdollisesta piikkipaikasta. Hermojen on oltava kohdallaan. Valmentaja Veikko Sinisalo puhui soutamisesta muun maailman ulkopuolelle sulkevan kuplan sisällä.

Suomalaisten vauhti löytyi siis juuri silloin kuin pitikin. Nyt oli ensimmäinen kerta, kun piti vetää todella tosissaan. Välierien perusteella voi sanoa, että nyt on todella lähellä, että soutuun tulee olympiamitali. Voitto vaatii ainakin yhtä vahvaa keskimmäistä tonnia ja viimeisen 200 metrin tiukentamista. Kisaa johtaneiden suomalaisten ohi tultiin MM-kisoissa sekä 2005 että 2007. He tiedostavat tämän totta kai itsekin ja saavat asian sunnuntaina toivottavasti korjatuksi. Silloin päästään kuuntelemaan Maamme-laulua.

8 kommenttia:

Jari Sedergren kirjoitti...

Hopeata tuli hienon taistelun jälkeen.

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavaa!

Kiitos Markulle ennnakkoarvioista!

Anonyymi kirjoitti...

Upea taisteluhopea, kokeneet hollantilaiset olivat tällä kertaa vain yksinkertaiseti parempia.

Vasarahammer kirjoitti...

Tämän blogin ansiosta tuli katsottua finaali vähän eri tavalla kuin normaalisti. Suomalaiskaksikon tahti oli aavistuksen hitaampaa kuin pahimmilla kilpailijoilla. Lisäksi 500 - 1500 metrin välisellä osuudella Sten ja Nieminen olivat parhaimmillaan, mutta loppukirissä puolestaan eivät.

Hatunnosto ja onnittelut mitalisteille. Toivottavasti soutu saa uutta nostetta mitalista.

lauri huuskonen kirjoitti...

Stenin ja Niemisen mitalihuuman
yhteydessä oli paljon puhetta siitä
kuinka tiukalla dieetillä soutajan
on oltava kisaviikolla.
Kysymys Jokisipilälle:jos kumpikin
heistä olisi painanut vaikkapa 1,5
kiloa enemmän sorruttuaan rasvaisen
jäätelön syömiseen ennen finaalia,
niin kuinka monta sekunttia tuo
kolme lisäkiloa olisi hidastanut
heidän suoritustaan? Onko tälläi-
sia laskelmia olemassa?
terv. LH

Anonyymi kirjoitti...

Eikö se ole niin, että jos olisivat painaaneet enemmän, ei olisi päässeet lainkaan soutamaan?

Muuten, miksi soudussa on erikseen kevyt luokka?

Anonyymi kirjoitti...

Näin on, etteivät olisi päässeet starttaamaan 3 kg:lla tai edes 50 ylimääräisellä grammalla.

Kevyt painoluokka luotiin aikanaan varmaankin siksi, että pyrittiin huomioimaan koko pallon väestörakenne.... Pallolle mahtuu monenkokoista vipeltäjää ja aika iso osa siitä on kuitenkin suht pienikokoista ja kevytrakenteista. Painoluokka luo ehkä tasapuolisemmat mahdollisuudet, ehkä...

Ongelmallista on vaan, että joukkoon mahtuu myös paljon ns. luokkien väliin sijoittuvia soutajia, ei riittävän fyysisiä pärjätäkseen avoimessa ja toisaalta luontaisesti liian painavia kisatakseen kevyissä. Houkutus tulee suureksi... pudottaa painoa. Toisilta se onnistuu helpommin ja toisilta vaikeammin. Kehoa kuluttava vaikutus on kuitenkin erittäin suuri, eikä sitä välttämättä kannata harrastaa kauden aikana kovin useasti. Palautuminen hidastuu ja vaarana on varsinkin naisilla normaalien elintoimintojen häiriintyminen. Vaatii varovaisuutta ja tarkkuutta.

Itselläni vähäisetkin sosiaaliset taidot loppuivat yleensä 61 kg:ssa. Ja jokaiseen kevyen kisaan lähtiessäni painoin noin 61-61,5 kg, mikä oli 2-2,5 kg enemmän kuin puolitoista tuntia aikaisemmin, punnitushetkellä.

Anonyymi kirjoitti...

No niin ja

http://www.youtube.com/watch?v=nSrfv-KiJBY