Paasitornin Nostradamus haastaa Siilinjärven marsalkan

Tulevaisuuden historiantutkijoiden ja Raamatun hermeneutikkojen taivaalta on parina viime päivänä satanut mannaa, siitä on kotimainen poliittinen keskustelu pitänyt huolen. Ensin valtiovarainministeri Jyrki Katainen vertasi käsillä olevaa taloudellista taantumaa talvisotaan, sitten emerituspääministeri Paavo Lipponen oikoi Jyrkiä Ylen Ykkösaamussa todeten, että pikemminkin kysymys on Harmageddonista, viimeisestä suuresta taistelusta pahan voimia vastaan.

Tilanteen vakavuus on siten varmasti kuulijakunnalle käynyt selväksi. Historiantutkimuksessa historian poliittinen käyttö on nykypäivänä oma elinvoimainen tutkimusalansa, jolle tällaiset ulostulot ovat varsinaisia kultamunia. Toisaalta osa historioitsijoista suhtautuu historian poliittiseen ryöstöviljelyyn samalla tavalla kuin Jeesus temppeliä markkinapaikkanaan pitäneisiin kauppiaisiin ja rahanvaihtajiin: he haluavat kaataa heidän pöytänsä ja ajaa heidät ruoska kädessä pois paikasta, jonka he toiminnallaan häpäisevät. Itse edustan ensimmäistä koulukuntaa ja katson, että historiaan nojautuvat lopun aikojen vertauskuvat ovat poliittisen retoriikan kuningaslaji, jossa sekä onnistumiset että epäonnistumiset nousevat aivan omiin sfääreihinsä.

Siinä missä opposition edustajille taloustaantuma edustaa apokalyptista uhkakuvaa, haluaa valtion rahakirstun päällä istuva kokoomus hillitä paniikkitunnelmia ja välttää ylilyöntejä kriisin torjumisessa. Ihan pientä vasaraa eivät kokoomuslaisetkaan kuitenkaan tyytyneet poliittisten metaforien työkalupakistaan kaivamaan. Talvisodalla ratsastaessaan Katainen antaa ymmärtää, että olemme saapuneet samanalaisen kansakunnan eksistentiaalisen hetken äärelle kuin talvella 1939-1940.

Haaste on valtava, mutta Kataisen mukaan historia näyttää tien onnelliseen tulevaisuuteen: "Yksituumaisina ja yhteistyöllä me suomalaiset olemme ennenkin vaikeissa paikoissa pärjänneet". Nyt ei ole aika harjoittaa "pikkunäppärää oppositiopolitiikkaa", "veneenkeikuttamista" tai "tahallisen sekaannuksen aiheuttamista kotirintamalla". Nyt on kaikkien oltava "yhteisissä torjuntatalkoissa" ja otettava paikkansa "yhdessä rintamassa torjumassa ulkopuolista uhkaa".

Historiantulkinnallisesta jämeryydestään huolimatta Katainen jätti käyttämättä monia sellaisia rinnastuksia, jotka olisivat tuoneet hänen viestiinsä mukavasti lisää isänmaallista potkua. Hän kyllä puhuu "kansainvälisestä finanssimarkkinoiden sairaudesta", mutta olisi voinut ihan suoraankin todeta, keitä tällä kertaa olivat ne tahot, jotka allekirjoittivat koko sotkun käynnistäneen Molotovin-Ribbentropin sopimuksen. Millaisia etupiirijakoja ulkopuoliset uhkaajat ovat tällä kertaa salaisessa lisäpöytäkirjassaan hahmotelleet?

Ampuiko Mainilan laukaukset kriisitunnelmilla tietoisesti pelaillut kotimainen oppositio vai media, vai tulivatko nekin rajojen ulkopuolelta? Uuden vuosituhannen O.W. Kuusisen viittaa olisi kätevästi voinut sovitella tuotantoaan ulkomaille siirtäneiden suomalaisyritysten hartioille, mutta ymmärrettävästi kokoomuspomo katsoi poliittisesti viisaaksi olla menemättä ihan niin pitkälle.

Katainen ilmoitti tavoitteeksi torjuntavoiton saavuttamisen, mutta millaisia Suomussalmia, Raatteen teitä ja Taipaleenjokia se tällä kertaa edellyttää? Millaiset ovat 2000-luvun talouden talvisodan Molotovin cocktailit ja mottitaktiikka? Kannaksen lumisissa metsissä vihollisen numeerista ja materiaalista ylivoimaa kavennettiin mm. suksien, ahkioiden, telttojen ja kamiinoiden avulla; millaisia tällä kertaa ovat ne kansalliset innovaatiot, joiden avulla ulkoisten uhkien vyöry pysäytetään?

Halusiko Katainen talvisotaan vetoamalla varoittaa myös tulossa olevista suuren mittaluokan menetyksistä ja negatiivista asioista? Ovatko työttömät ja syrjäytyneet tämän talvisodan sosiaalisia evakkoja? Millaisen Viipurin ja Karjalan menettämiseen nyt on syytä alkaa valmistautua? Varautuiko valtiovarainministeri rivien välissä myös epäonnistumiseen, tarvittinhan talvisodan torjuntavoittoon ihme?

Ajat ovat kovat, kun Lipposen kaltainen ruudinkatkuisen patriotismin ja sosialistisen älykköyden yhteensulautuma avoimesti hylkää kansallisen historian selitysvoiman ja turvautuu raamatullisiin vertauskuviin. Retorinen alku on mahtipontinen, mutta väkisinkin nousee mieleen tarkentavia lisäkysymyksiä. Johanneksen Ilmestyskirjassa Harmageddon mainitaan vain kertaalleen, mutta muuten lopun ajoista esitetään laajoja kuvauksia.

Mitä Lipponen siis halusi tarkalleen ottaen meille viestittää Ilmestyskirja-viittauksellaan? Väkisinkin tulee mieleen ajatus, että Nord Streamin konsulttimme ja teollisuuden etujen vannoutunut puolustajamme haluaa rivien välissä antaa meille vahvan signaalin siitä, että tilanteen kaikinpuolinen vakavuus on saanut hänet arvioimaan poliittista ja taloudellista ajatteluaan radikaalilla tavalla uudelleen.

Kuka Lipposen ajattelussa on se suurten vesien äärellä asuva suuri portto, jonka kanssa maailman kuninkaat ovat irstailleet ja jonka iljettävästä viinistä maan asukkaat ovat juopuneet (Ilm. 17/1-2)? Raamatun lähempi tutkiminen tuo lähelle johtopäätöksen, että Lipponen tarkoittaa globaalia liberaalikapitalismia: "...hänen yllään kimalsivat kulta, jalokivet ja helmet", "kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen vauraudestaan ja ylellisestä elämästään", "hän on mainetta ja rikkautta ahnehtinut", "maailman kauppamiehet itkevät ja surevat häntä, sillä enää ei kukaan osta heidän tavaroitaan", "sinun kauppiaasi olivat maan mahtavia, sinä lumosit noitakeinoillasi kansat ja johdit ne harhaan".

Entä sitten "Peto, jonka näit, on ollut, mutta nyt sitä ei ole"? Halusiko Lipponen meidän tässä kohtaa ajattelevan liberaalikapitalismin johtavan valtion USA:n rahoituslaitosten sosialisointeja ja tukipaketteja ontuvalle teollisuudelle? Kuten Lipponenkin totesi, "tässä tarvitaan ymmärrystä ja viisautta", sillä peto "tulee vielä nousemaan syvyydestä".

"Siihen maljaan, johon hän on toisille juomansa sekoittanut, sekoittakaa häntä itseään varten kahta katkerampi juoma" - mitä ilmeisimmin Lipponen tarkoittaa kapitalismin ylilyöntien runteleman talouden tukemista mittavilla elvytyspaketeilla. Suuri ja mahtava Babylon ("suuri kaupunki, jonka vauraudesta rikastuivat kaikki merenkulkijat"), joka nyt tuhotaan, on ylikansallisten suuryritysten riistotalouden globaali imperiumi.

Kuka on se valkoinen ratsastaja, jonka silmät ovat kuin tulen liekit ja joka Harmageddonissa johtaa taivaalliset sotajoukot taisteluun pahan voimia vastaan? Tässä kohtaa Lipposen täsmällistä käsitystä ei ole helppo hahmottaa, mutta ilmiselvästi keynesiläisestä talouspolitiikasta on taottu se rautainen sauva, jolla ratsastaja kansoja paimentaa. Raamatun mukaan hänen "pukunaan on vereen kastettu viitta", ehkäpä Lipponen näin haluaa antaa piiloviestin myös pelastajan poliittisesta väristä.

Joka tapauksessa on hieno asia, että ykkösrivin yhteiskunnalliset älykkömme pitävät huolen siitä, ettei poliittinen retoriikkamme pääse vaipumaan brezhenviläisen pysähtyneisyyden tilaan. Suomalaiset poliitikot, kaivakaa joukolla esiin historiankirjanne ja Raamattunne ja marssikaa eteenpäin Jyrki "Mannerheim" Kataisen ja Paavo "Nostradamus" Lipposen viitoittamalla tiellä!

Lisävalaistusta noottikriisiin

Tätä ei Juhani Suomi Kekkosesta tiedä, tai jos tietää, niin ei ainakaan ole suostunut kertomaan: Nikita Hrushtshev värväsi neuvostojääkiekon legendaarisen gurun Anatoli Tarasovin taivuttelemaan Suomen presidenttiä yhteistyöalttiimpaan mielentilaan vuoden 1961 noottikriisin yhteydessä. Taivuttelu tapahtui siperialaisessa saunassa ja Hrushtshev oli lopputulokseen tyytyväinen.

Neuvostoliitto vaati YYA-sopimukseen perustuvia sotilaallisia konsultaatioita 30. lokakuuta vedoten Länsi-Saksan taholta nousevaan sotilaalliseen uhkaan ja huoleensa Suomen ulkopolitiikan suunnasta. Aloitteella oli tiivis kytkentä Suomen vuoden 1962 presidentinvaaliin, jossa Honka-liitto oli ajamassa Olavi Honkaa Kekkosen vastaehdokkaaksi. Asiaa palloteltiin vajaa kuukausi ulkoministeritasolla, mutta tunnelmat pysyivät happamina. Lopulta Kekkonen päätti lähteä selvittämään asian suoraan suden luolaan miesten kesken. Kekkosen ja Hrushtshevin keskustelut käytiin 24. marraskuussa Novosibirskissä. Kylmän sodan meininkiä pittoreskeimmillaan siis.

Vaikka pienestä Suomesta tulikin, Kekkonen ei neuvostojohdon laskelmissa ollut mikä tahansa piissari. Varoitusaika oli lyhyt, mutta vierailua valmisteltiin intensiivisesti ja huolella. Hänet majoitettiin samaan Novosibirskin laidalla sijaitsevaan vierasmajaan, jossa Richard Nixon oli heinäkuussa 1959 yöpynyt kierrellessään neuvostojen maassa USA:n varapresidenttinä. Kekkosta varten isännät halusivat edelleen nokittaa paikan palvelutasoa siitä, mitä Dickille oli tarjottu. Kreml oli antanut määräyksen saunan rakentamisesta vierasmajan yhteyteen. Kylpylaitos oli rakennettava laadusta tinkimättä, mutta nopeasti. Aikaa oli annettu vain pari viikkoa.

Kekkonen saapui Novosibirskiin lentäen myöhään illalla 23.11. ja painui tavoilleen uskollisena lähes suorinta tietä saunaan. Pelmeeni-illallisen jälkeen uni maittoi, ja syytä olikin, sillä koko seuraava päivä oli varattu neuvotteluille Hrushtshevin ja muun neuvostojohdon kanssa. Kommunistisen puolueen pääsihteeri puolestaan saapui kaupunkiin seuraavana aamuna, osana jo paljon aikaisemmin sovittua Aasian-puoleisen Neuvostoliiton tarkastusmatkaansa. Alkuperäisen ohjelman mukaan hänen tuli tavata Novosibirskissä 3000 maatalousjohtajaa, mutta nyt saivat punaiset farmaripamput väistyä kalenterista Suomen presidentin tieltä.

Hrushtshevin ja Kekkosen ensimmäinen keskustelu käytiin jo tunnin kuluttua siitä, kun ensin mainitun Tselinogradista tullut juna oli puksuttanut Novosibirskin asemalle. Juttutuokio oli lyhyt, tulkkauksineen vain runsaan tunnin mittainen. Ottaen huomion Hrushtshevin tavan eksyä pitkiin ja rönsyileviin monologeihin Kekkonen ei varmasti ehtinyt tässä juttutuokiossa kovinkaan pitkälle omia näkemyksiään kehitellä. Tähän saakka tarinan voi lukea myös Juhani Suomen Kriisien aika - Urho Kekkonen 1956-1962 -teoksesta (sivut 521-524), mutta tämän aamupäivän keskustelun ja myöhemmin päivällä isommalla porukalla käydyn neuvottelun välillä tapahtui varsin mielenkiintoinen episodi, josta Suomi vaikenee.

Hrushtshev ei ollut tyytyväinen ensimmäisen keskustelun sujumiseen. Kekkonen oli ollut sitkeä, eikä ollut suostunut muuttamaan kantojaan neuvosto-osapuolelle mieleisemmiksi. Keskustelun lopuksi oli sovittu, että ennen keskustelujen jatkamista pidettäisiin kolmen tunnin tauko. Hrushtshev kutsui puheilleen kenraali Gleb Baklanovin (kuvassa), joka otti osaa keskusteluihin Kekkosen kanssa Siperian sotilaspiirin komentajan ominaisuudessa. Pääsihteeri oli saanut ajatuksen, että tauon aikana saunaentusiasti Kekkonen vietäisiin tutustumaan aitoon venäläiseen saunaan eli baniaan, ja nyt hän kehotti Baklanovia järjestämään asian.

Baklanov oli omalla tahollaan ajatellut samaa jo ennen Kekkosen tuloa, ja oli ehtinyt tehdä valmistelujakin. Sopiva bania löytyi aivan vierasmajan lähettyviltä, Siperian sotilaspiirin jääkiekkojoukkueen hiljattain rakennetusta harjoituskeskuksesta. Novosibirskin SKA:ta valmensi tuohon aikaan neuvostokiekon isä ja maajoukkueen entinen päävalmentaja Anatoli Tarasov, joka saanut tehdä punakoneen ohjaimissa tilaa Arkadi Chernysheville Squaw Valleyn olympiaturnauksen päätyttyä CCCP:n osalta pronssimitaleihin helmikuussa 1960. Baklanov ja Tarasov olivat ystäviä ja tunteneet toisensa jo 1940-luvun lopulta, kun ensin mainittu oli tullut Neuvostoliiton armeijan urheilujoukkojen johtajaksi.

Baklanov oli ajatellut, että persoonaltaan räiskyvässä ja maanläheisessä Tarasovissa oli Kekkoselle hyvä saunakaveri. Herrat olivat sopineet, että Tarasov lähtisi baniaan Kekkosen mukaan. Hänen tuli kertoa olevansa Novosibirskissä jääkiekkovalmentajana ja tulleensa tunnettuna venäläisen saunan asiantuntijana opastamaan Suomen presidenttiä banian saloihin. Tarasov modifioi suunnitelmaa niin, ettei puhunut jääkiekosta sanaakaan, vaan esiintyi paikallisena asukkaana. Kiuas kihisi ja juttu luisti.

Kun keskustelut iltapäivällä jatkuivat, Kekkonen oli erinomaisella tuulella. Isäntäosapuolen kuvauksen mukaan hän osoitti yhteistyöhaluaan kaikin tavoin ja kehui Neuvostoliittoa maana. Hän kiitteli venäläistä vieraanvaraisuutta ja mainitsi nimenomaisesti erinomaisen visiittinsä paikalliseen saunaan. Maljapuheessaan hän ylisti neuvostokansan kulttuurista kehittyneisyyttä, josta oli saanut oivan osoituksen saunakumppaniltaan, eräältä paikalliselta. Kekkonen kertoi keskustelujen tämän kanssa liikkuneen mitä erilaisimmissa aiheissa niin kulttuurin, historian, taiteen kuin urheilunkin alalla. Presidentti totesi olleensa täydellisen äimistynyt miehen valtavasta tietomäärästä. Jos kaukaisessa Siperian kylässä eli tällaisia ihmisiä, on Hrushtshevin pakko olla oikeassa - Neuvostoliitossa todella on tapahtunut kulttuurin vallankumous, kiteytti Kekkonen.

Hrushtshev kuunteli ylistyspuhetta hivenen ihmeissään, hänellä kun ei ollut selvää kuvaa siitä, millaisessa seurassa Kekkonen väliaikana oli saunonut. Tyytyväisenä vieraansa tunnelman kohoamisesta hän kuitenkin vastavuoroisesti kohotti maljansa - neuvostokansan historiallisesti ainutlaatuisesti kulttuurisen tason nousulle! Gleb Baklanovin poika Andrei, jolta kertomus on lähtöisin, piti mahdollisena, että nopeaälyisenä miehenä Kekkonen oli kyllä saattanut nähdä Tarasovin esiintymisen läpikin ja ymmärtää, ettei tällaista saunakaveria sentään Siperian laidoilla ihan sattumalta seuraksi osunut. Niin tai näin, keskustelut jatkuivat hyvässä hengessä ja noottiasiakin saatiin pois päiväjärjestyksestä.

Pientä ajallista klaffia Suomen ja Baklanovin versioista kyllä löytyy, mutta tarina on joka tapauksessa äärimmäisen mielenkiintoinen. Sitä se ei valitettavasti kerro, nauttivatko Kekkonen ja Tarasov saunassa löylyjuomia. Mielenkiintoinen yksityiskohta Tarasovin uralla on se, että hänen vaelluksensa epäsuosion alhossa päättyi 22. marraskuuta 1961, siis päivää ennen, kun Kekkonen saapui Novosibirskiin. Tuolloin hänet nimitettiin takaisin vanhaan pestiinsä Moskovan TSKA:n päävalmentajaksi. Saman tien aukeni myös tie takaisin punakoneen penkin taakse. Luonteensa ja ulkomuotonsa yhdistelmän ansiosta "tulivuoreksikin" kutsuttu Tarasov pääsi siis ottamaan jäähyväislöylyt Siperialle seurassa, joka korkeudeltaan oli hetken juhlallisuuteen hyvin sopivaa. Kumpikaan herroista ei varmasti jäänyt suuremmin Novosibirskiä ikävöimään.

Laajemman kuvauksen tarkkoine lähdeviitteineen voitte myöhemmin lukea kirjasta. In the meantime, boys and girls, jos huomenna tie vie Nordenskiöldinkadulle päin, siellä nähdään! Rock out!

Urkintalaki

Yritin kantaa korteni kekoon Lex Nokian (mikä muuten lakiesityksen kutsumanimenä on paha understatement, kuten tekstistä toivottavasti ilmenee) vastustamisessa. Alla tämän päivän kolumnini Turun Sanomista. Lakiesityksen teksti perusteluineen FinLex-tietokannassa, Electronic Frontier Finland puheenjohtajan ja ylihuomenna teknologiaoikeudesta tohtoriksi väittelevän Ville Oksasen avaavat kommentit täällä. Lyhyesti tiivistettynä uutisointia asiasta esim. Uuden Suomen sivuilla.

_______________

Turun Sanomat 10.12.2008

Eihän rehellisellä kansalaisella ole mitään pelättävää

Tuore Finlandia-voittaja Sofi Oksanen arvosteli eduskuntaa kyvyttömyydestä tietoliikennesuojaan liittyvissä kysymyksissä. Erityisesti hänen maalitaulunaan oli niin sanottu Lex Nokia. Tämä lakiesitys eli HE 48/2008 vp ”sähköisen viestinnän tietosuojalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta” on herättänyt keskustelua erityisesti siksi, että se antaisi yrityksille oikeuden käsitellä työntekijöidensä sähköpostin tunnistetietoja. Lain tarpeellisuutta on perusteltu yrityssalaisuuksien vuotamisen estämisellä.

Tunnistetietojen seuraamisoikeus toisi työnantajille poliisia suuremmat valtuudet ilman oikeuden käyttöön liittyviä virkavastuun suitsia. Poliisin on pyydettävä lupaa tuomioistuimelta, ja sillä on oltava esittää uskottava rikosepäilys. HE 48/2008:n mukaan työnantaja ei tarvitsisi seurannan aloittaakseen edes täsmällistä epäilyä tietovuodosta.

*

Kaiken lisäksi sähköpostin tunnistetiedot ovat vain pieni osa Lex Nokiaa. Yritysvakoilun torjumisen nimissä se mahdollistaisi yksilöjen vakoilemisen sekä viestinnän luottamuksellisuuden ja yksityisyyden suojan murtamisen tavalla, jolle ei löydy vertauskohtaa Suomen lainsäädännön historiasta. Oikeusoppineiden tyrmäävät kommentit ja kansalaisjärjestöjen huolestuneet kannanotot eivät kuitenkaan ole onnistuneet pysäyttämään esityksen etenemistä.

Eduskunnan ja viranomaisten saavutukset tietoverkkoon liittyvissä asioissa eivät todellakaan ole omiaan herättämään kansalaisten luottamusta. Epäselvä ja niin sananvapauden kuin yleisen oikeustajunkin kannalta kyseenalainen Lex Karpela (HE 28/2004) laajensi tekijänoikeuksien suojaa suuryritysten hyväksi kuluttajien kustannuksella. Lapsipornon estämiseksi säädettyä lakia toteuttaessaan kompastellut keskusrikospoliisi puolestaan osoitti, etteivät sen tekninen asiantuntemus ja toimintatavat ole laajennettujen valtuuksien vaatimalla tasolla.

*

Viimeisimmän lommon kilpeen toi kunnallisvaaleissa toteutettu sähköisen äänestyksen kokeilu, joka epäonnistui 232 äänen jäätyä kirjaamatta kokonaan. Järjestelmää etukäteen testannut arviointiryhmä joutui tekemään sen toimittaneen yrityksen kanssa vaitiolosopimuksen, mikä on huomattavasti hankaloittanut asian jälkiselvittelyä. Ilkeästi voisi todeta, että liikesalaisuuden varjeleminen tuntuu olevan oikeusministeriölle tärkeämpi arvo kuin kansalaisten demokraattisten perusoikeuksien toteutuminen.

Kaikille tapauksille yhteistä on se, että lainsäätäjien ja viranomaisten epäonnistumisia ja tietotaidon puutteita ei ole suoraan myönnetty, vaan päinvastoin asiasta vastanneet ministerit (Tanja Karpela, Suvi Lindén ja Tuija Brax) ovat kukin vuorollaan vastailleet esitettyyn kritiikkiin vähätellen, totuutta valikoiden ja jopa ylimielisesti.

*

Tähän saakka nähty on kuitenkin pientä verrattuna siihen, mitä tapahtuu, jos Lex Nokia menee läpi. Sähköpostiliikenteeseen keskittynyt uutisointi on ollut harhaanjohtavaa, sillä tosiasiassa laki antaisi kaikille ns. yhteisötilaajille eli mille tahansa verkkoyhteyttä tarjoaville tahoille oikeuden valvoa ja tarkkailla kaikkea Internet-liikennettä verkoissaan. Näin esimerkiksi taloyhtiön verkon ylläpitäjä voisi seurata sitä, mitä asukkaat verkosta latailevat, kirjastot ja koulut tarkkailla koneitaan käyttävien surffailutottumuksia, tai yliopiston ATK-keskus selvittää, kenen näppäimistöltä opetusministeriötä kritisoivat anonyymit nettikirjoitukset ovat lähtöisin.

*

Lex Nokiassa ei todellakaan ole kysymys pelkästä yrityssalaisuuksien varjelusta tai työnantajan ja työntekijän suhteesta. Valveutuneet ovat nimittäneet sitä täysin oikeutetusti yleiseksi urkintalaiksi. Verkkolainsäädäntö on herkkää tasapainoilua oikeudellisten vaatimusten, teknologian mahdollisuuksien ja liiketaloudellisten intressien ristipaineessa. Nyt teknologisesti asiantuntemattomat ja taloudellisten intressien suojelun tärkeimmäksi tehtäväkseen mieltävät päättäjät uhkaavat vetää verkkoa käyttävän yksilön oikeudet pyntystä alas.

Kaasua, Komissaari Putin!

Lisätutkimukset Venäjän uudesta KHL-liigasta tuottivat mielenkiintoista saalista, joka osoittaa, että tässä kohtaa kannattaa nousta tuolta jään tasolta tarkastelemaan asiaa vähän ylempää ja kauempaa, eli KHL:ää myös Venäjän ulkopolitiikan välineenä. Parhaiden neuvostotraditioiden hengessä tietysti tässäkin mennään, olihan punakone vuosikymmenet Kremlin kenties tärkein propaganda-ase urheilun alalla.

Mielenkiintoisena paralleelina KHL:n laajentumispyrkimyksille voi nähdä Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin Helsingissä parhaillaan käynnissä olevassa ETYJ-kokouksessa esittämät puheet Venäjän kaavailemista laajoista uusista eurooppalaisista turvallisuusjärjestelyistä. Venäjä hakee ulkopolitiikassaan uutta aktiivista roolia laajalla rintamalla, ja maan perinteinen mahtilaji jääkiekko tarjoaa tähän tarkoitukseen mitä parhaimman apuvälineen. Siksi myös hallituksen on syytä olla KHL:stä kiinnostunut, ja kyllä se onkin.

8. lokakuuta Gazprom-pomo ja uuden KHL-liigan presidentti Aleksander Medvedev oli yhdessä Venäjän maajoukkueen päävalmentajan Vjatseslav Bykovin kanssa tapaamassa pääminsteri Vladimir Putinia. Keskustelun aiheena oli nimenomaan uusi KHL-liiga ja liigan toivomus saada lisätukea valtion budjetista. Kokonaisuudessaan keskustelusta annettu julkilausuma löytyy englanniksi käännettynä täältä.

Keskustelun alkajaisiksi Medvedev kehaisi liigan lupaavaa alkua ja urheilullisesti hyvää tasoa. Hän painotti voimakkaasti sitä, että liiga haluaa palvella maajoukkuetta, ja että liigan korkea taso auttaisi parantamaan myös maajoukkueen iskukykyä. Medvedev alleviivasi Sbornaia-kytkentää useaan otteeseen, minkä tarkoituksena oli tietysti antaa perusteluja sille, miksi hallituksen olisi lähdettävä tukemaan liigaa. Maajoukkueen menestys loisi maailmalla myönteistä Venäjä-kuvaa, toisi maalle arvostusta ja pitäisi kansan iloisena. Kun muistaa, kuinka paljon Venäjällä viime kevään MM-kullasta rumpua lyötiin ja kuinka näkyvästi valtiojohto oli bileissä mukana (niin kuin, jälleen kerran, silloin ennen), ymmärtää, että kiekkoileva kaasumies oli miettinyt tulokulmansa huolellisesti ja viisaasti.

Bykov kertoi saman asian vähän toisella tavalla. Kilpailu maajoukkuepaikoista on pelaajien välillä kovaa, ja siksi KHL-joukkueihin on tullut myös paljon venäläisiä NHL-pelaajia. KHL-liigassa itse Moskovan TSKA:ta valmentava Bykov korosti liigan ja Venäjän jääkiekkoliiton tekevän yhdessä kaikkensa sen varmistamiseksi, että maajoukkueen valmentautuminen olisi parasta mahdollista. Bykov lopetti mahtipontisesti: "Me olemme maailmanmestareita, ja joukkueemme tulee olemaan huomion keskipisteessä. Meidän tulee valmistautua perinpohjaisesti osoittaaksemme, että menestyksemme on kiistatonta. Tulemme näyttämään, että aiomme olla kärjessä pitkän aikaa."

Medvedev esitti, että jääkiekko voisi saada rahaa valtiollisesta fyysisen kunnon ja urheilun kehittämisohjelmasta. Maajoukkue olisi vain jäävuoren huippu, lajia kehitettäisiin joka tasolla koulujoukkueista veteraaneihin. Jääkiekon valintaa valtiollisen tuen kohteeksi Medvedev perusteli toteamuksella, joka englanniksi käännettynä saisi monet kanadalaiset vetämään purut nokkaansa pahemman kerran: "This is indeed our game."

Putinin vastaus osoittaa, että jääkiekko on Venäjällä todella iso asia, niin kuin tietysti itsessään jo sekin, että pääministeri ylipäätään käy tällaisia keskusteluja. Kaikkein mielenkiintoisinta oli kuitenkin se, kuinka Putin kytki jääkiekkoa apunaan käyttäen nykytilanteen ja neuvostoajat toisiinsa:

"Voimme keskustella budjettirahoituksesta erikseen.

Kuten tiedätte, maailma keskustelee tällä hetkellä akuuteista taloudellisista ongelmista. Sama pätee meidänkin maahamme. Elämän ei kuitenkaan tulisi rajoittua tähän, vaikka vain viisi minuuttia sitten keskustelinkin kollegoideni kanssa näistä samoista ongelmista.

Mitä tulee KHL:ään, uskon, että se ei ole pelkkä urheiluprojekti. Se tekee mahdolliseksi harkita vakavasti yhden yhteisen sosiaalisen ja kulttuurisen tilan palauttamista entisen Neuvostoliiton alueelle, koska jaettu kiinnostus jääkiekkoon tulee yhdistämään entisten neuvostotasavaltojen ihmisiä. Jääkiekko oli suosittua Neuvostoliitossa. Jos onnistumme houkuttelemaan liigaan Keski-Euroopan, Skandinavian ja muun Euroopan maita, se saa eurooppalaisen rakenteen.

On sanomattakin selvää, että tämä on tekee hyvää suhteillemme lähinaapureihimme ja kumppaneihimme. Tasoittakaamme tietä laajalle yhteistyölle urheilun alueella. Tämä on hyvä aloite ja olemme valmiit tukemaan sitä. Keskustelkaamme yksityiskohtaisemmin siitä, mitä teidän tulisi tehdä, ja kuinka me voimme teitä auttaa."

Näin Putin siis suoraan ja kiertelemättä toteaa, että Venäjän on KHL:n kautta mahdollista laajentaa otettaan maan rajojen ulkopuolelle koko entisen Neuvostoliiton alueelle. Avoin puhe halusta luoda koko kommunistisen supervallan entisen alueen kattava "yksi yhteinen sosiaalinen ja kulttuurinen tila" on melkoista tekstiä, toki kyllä aika lailla sopusoinnussa sen kanssa, mitä Putinista ja hänen ajattelustaan tiedämme. Harvoin kuitenkaan kuulee huippupoliitikkojen suusta näin kaunistelematonta tarinaa urheilun valjastamisesta poliittisiin tarkoitusperiin. Venäjä on omanlaisensa tässäkin suhteessa.

KHL:n kuolinkelloja ei siis kannata soittaa ihan vielä, vaikka monilla seuroilla dramaattisilta kuulostavia talousvaikeuksia onkin. Kun Kremlistä näin avoimesti ilmoitetaan liigan olevan symbioottisessa sopusoinnussa valtion intressien kanssa, saattaa olla, ettei ennustuksia sarjan tulevaisuudesta kannata tehdä pelkkä talousoppikirja kädessä. Pelissä on muutakin kuin business, ja jos Putinia kuuntelee, tärkein tavoite saattaa olla paljon isompi kuin vain NHL:n urheilullinen haastaminen. KHL:n ja maajoukkueen yhdistelmästä ollaan hiomassa propagandanyrkkiä ja täsmäinstrumenttia Venäjän ulkopolitiikan työkalupakkiin. Älkääkä käsittäkö väärin, tarkoitukseni ei ole moralisoida ja vaahdota urheilun tarhaamisesta. Päinvastoin, ihan tässä tulee vanhat hyvät ajat mieleen.

Synkkenevät talousnäkymät ovat tosiasia, joka varmasti tulee vaikuttamaan KHL:n ja sen joukkueiden tulevaisuuteen. Samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että Gazpromin liikevoitto vuonna 2007 oli 15 miljardia US dollaria. Koko KHL:n yhteenlasketut tämän kauden palkat ovat 290 miljoonaa dollaria, eli yhden vuoden liikevoitollaan maailman suurin kaasuyhtiö pitäisi kaikkien 24 joukkueen pelaajat leivässä 51 vuotta ja rapiat päälle.

Suomessa hyvä vertrailukohde on tappiolliseen Espoon Bluesiin vuosikausia rahojaan syytänyt Jussi Salonoja. Ihan puolta vuosisataa ei sentään makkaramesenaattikaan jaksanut setelinuotiotaan kohennella, mutta on hyvä esimerkki siitä, että kun riittävän isot arvot ovat pelissä, tunnetila kohdallaan ja lompsasta pesee, raha on sivuseikka. Gazpromin ruplat ja Kremlin julkisesti ilmaistu poliittinen tahto on sellainen yhdistelmä, että kyllä sillä luulisi nyt yksi vaivainen kiekkoliiga pyörivän.

Gazprom Hockey

Nyt meni pahemman kerran tutkivan journalismin puolelle - tällä kirjoituksella riittää mittaa - aiheena uusi venäläinen jääkiekkoliiga KHL (Kontinental Hockey League).

Tänä syksynä olen päässyt pariinkin otteeseen luennoimaan urheilusta Kylmän sodan kaudella, kerran yleisellä tasolla ja toisen kerran jääkiekosta erityisesti. Jos jotakuta erityisesti kiinnostaa, esitykset löytyvät pdf-muodossa täältä ja täältä. Aihepiiri on kiinnostanut minua pitkään, koska erityisesti jääkiekon saralla Kylmän sodan viimeisen vuosikymmenen tapahtumia tuli seurattua tarkkaan Lake Placidin olympialaisista aina punakoneen Suomen 1991 MM-kisoissa tapahtuneeseen viimeiseen esiintymiseen saakka. Muutama blogitekstikin on aiheesta syntynyt.

Kylmä sota oli nationalistisen ja ideologisen urheilun kulta-aikaa. Neuvostoliiton ja DDR:n areenalta poistumisen jälkeen samanlaista tunnelatausta ei kansainvälisissä kilpailuissa enää ole ollut aistittavissa. Vapaan maailman mainetta ei tarvitse enää erikseen puolustaa, kun kaksinapaisen maailman poliittiset kädenväännöt ovat huippu-urheilussa korvautuneet lähes fukuyamalaisella yksimielisyydellä kapitalistisen liberaalidemokratian ylivertaisuudesta.


Jääkiekossa venäläiset huiput ovat pian jo kahden vuosikymmenen ajan pelanneet pohjoisamerikkalaisissa NHL-seuroissa parhaiden kanadalaisten ja yhdysvaltalaisten kiekkoilijoiden seura- ja jopa ketjukavereina. Tällaisista asetelmista on vaikea vakavalla naamalla repiä vanhaan hyvään aikaan niin usein esitettyjä korvikesotatulkintoja.

Toisaalta nimenomaan jääkiekossa saattaa olla odotettavissa hyvinkin mielenkiintoisia muutoksia, jossa Venäjän vahvat (neuvostoliittolaiset) kiekkotraditiot voivat näytellä suurta roolia. Taitavimmat yksilöt tulevat edelleen Venäjältä (Aleksandr Ovetskin, Jevgeni Malkin, Sergei Gontshar), ja vanhat punakonemiehet (Igor Larionov, Vjatseslav Fetisov) ovat olleet aktiivisina lanseeraamassa Venäjälle uutta KHL-liigaa, josta odotellaan jopa NHL:n haastajaa.

Neuvostotraditiot ovat Kontinental Hockey Leaguessa kunniassa: voittopokaali on nimeltään Gagarin Cup, ja liigan neljä alueellista divisioonaa on nimetty punakoneen legendojen mukaan (Vsevolod Bobrov, Anatoli Tarasov, Valeri Harlamov ja Arkadi Chernyshev). Urheiluministerinä toimii Fetisov, jääkiekkoliittoa johtaa Vladislav Tretjak ja maajoukkuetta komentaa CCCP-paitojen viimeisen huippusukupolven kirkkaimpiin tähtiin kuulunut Vjatseslav Bykov.

Liiga on tietysti vasta alkuvaiheissa, mikä näkyy esimerkiksi vertaillessa NHL.com -sivustoa KHL:n vastaaviin. Englanninkielistäkin informaatiota alkaa kuitenkin löytyä, joskin esimerkiksi video-osastolla pelataan vielä pelkillä kyrillisillä. Toisaalta englanninkielisen palvelun köyhyys on sopusoinnussa sen itseriittoisuutta hipovan omanarvontuntoisuuden kanssa, jolla uusi liiga on lanseerattu. Eipä silti, ei venäläisten tarvitse jääkiekkoasioissa paljon ketään kumarrellakaan.

Vaikka NHL tietysti yhä on kirkkaasti kovin kiekkosarja maailmassa ja parhaat pelaajat pääsääntöisesti pelaavat siellä, on kilpailutilanne varsinkin venäläisistä, valkovenäläisistä, latvialaisista ja ukrainalaisista, osin jopa tshekkiläisistä pelaajista kiristynyt. Rohkenen väittää, että vielä 1990-luvun lopulla Danis Zaripovin, Alexei Morozovin, Sergei Mozyakinin ja Sergei Zinovjevin tasoiset pelaajat olisivat ehdottomasti pelanneet NHL:ssä ja vain siellä.

Nyt herrat tahkovat ruplia (vai dollareita?) KHL:ssä eivätkä he näytä varsinaisesti olevan lähdössä minnekään. Paitsi tietysti Venäjän maajoukkueeseen, jos ja kun käsky Bykovilta käy. Viime keväänä Venäjän paidassa MM-kultaa ottaneen joukkueen 25 pelaajasta 15 pelaa tätä nykyä KHL:ssä. Se kertoo jotain, kun ottaa huomioon, että loppuottelussa kaatuneen Kanadan riveissä luisteli sellaisia pelaajia kuin Dany Heatley, Rick Nash, Ryan Getzlaf, Jason Spezza, Martin St. Louis, Shane Doan, Eric Staal ja Chris Kunitz.

Tällä hetkellä joukkueita on liigassa yhteensä 24, joista 21 tulee Venäjältä ja yksi Latviasta, Kazakstanista ja Valko-Venäjältä kustakin. Alun perin mukaan piti tulla myös Jekaterinburg Avtomobilist, mutta talousvaikeudet siirsivät sen liigaan liittymistä vuodella eteenpäin. Ensi kaudella mukaan odotetaan myös ensimmäistä tshekkiläistä joukkuetta, HC Energie Karlovy Varyita.

Kuhina liigan mahdollisen jatkolaajenemisen ympärillä käy parhaillaan kuumana, ja Ruotsia kaavaillaan seuraavaksi askeleeksi. Färjestad ja Frölunda ovat jo saaneet kutsun, ja myös Kievin Sokolin (Ukraina), Kölner Haien (Saksa), Eisbären Berlinin (Saksa), EC Red Bull Salzburgin (Itävalta) ja Oulun Kärppien liittymisestä on KHL:n taholta puhuttu. Valkovenäjän jääkiekkoliitto on ilmoittanut aikovansa tulla mukaan peräti neljällä lisäjoukkueella, mukana ainakin minskiläiset Keramin ja Junost.

Jos nämä hurjat suunnitelmat toteutuisivat, KHL:ssä pelaisi peräti 37 joukkuetta kymmenestä eri maasta, eli se olisi suurempi kuin NHL (ei ole ihan pieni tuo nykyinenkään maantieteellinen kattavuus, vrt. kartta ylempänä). Liigan puuhamiehet ovat jakaneet tietoja suunnitelmistaan säästeliäästi ja niin Suomessa kuin Ruotsissakin on suhtauduttu skeptisesti julkisuudessa esitettyihin huimiin kaavailuihin, mutta ilmiselvästi keskustelut ovat moneen suuntaan jo käynnissä. Se on selvää, ettei venäläisiltä ainakaan puutu rohkeita visioita ja itseluottamusta.

Venäläisten öljy- ja kaasumiljardöörien rahoittaman liigan joukkueilla ei ole puutetta sen paremmin pelimerkeistä kuin arvovallastakaan. Takana on kuusi valtion omistamaa isoa yhtiötä ja kaksi yksityistä. Liigan johtokunnasta löytyy Gazpromin hallituksen puheenjohtaja Alexander Medvedev (vetää kuvassa kamoja päälle!) ja maan hallituksen varapääministeri Sergei Narishkin. Joukkueita on koottu isolla rahalla, ja rostereista löytyykin lähes sata entistä NHL-pelaajaa! Kattavaa listaa Pohjois-Amerikan ja Venäjän välisestä pelaajaliikenteestä en ole nähnyt, mutta ainakin seuraavat entiset änärimiehet ovat tehneet sopimuksen Venäjälle:

Ak Bars Kazan: Wade Dubielewicz, Oleg Petrov, Niko Kapanen, Jukka Hentunen, Nikita Alexeev, Aleksei Morozov, Sergei Zinovjev

Atlant Mytischi: Ray Emery, Magnus Johansson, Dmitri Bykov, Aleksandr Korolyuk, Esa Pirnes, Jan Bulis, Denis Arkhipov, Igor Korolev

Amur Khabarovsk: Bryce Lampman, Kyle Wanvig, Tyler Moss, Nolan Pratt

Avangard Omsk: John Grahame, Jaromir Jagr, Aleksandr Svitov, Jakub Klepis, Pavel Rosa

Barys Astana: Josef Stumpel, Branislav Mezei, Kevin Dallman, Trevor Letowski, Tomas Kloucek

CSKA Moscow: Jussi Markkanen, Ivan Khomutov, Oleg Saprykin, Peter Schastlivy, Jonathan Hedström

Dinamo Minsk: Ben Clymer, Richard Lintner, Brian Muir, Igor Ulanov, Jeff Giuliano, Mike Maneluk, Jeff Ulmer, eilisestä alkaen myös Hannes Hyvönen

Dinamo Moscow: Karel Rachunek, Denis Tolpeko, Alexei Zhitnik, Daniil Markov, Dmitri Afanasenkov, Erik Landry, Mattias Weinhandl, Vitali Yachmenev, Sergei Vyshedkevich, Peter Cajanek

Dinamo Riga: Martin Prusek, Marcel Hossa, Matt Ellison, Ronald Petrovicky, Duvie Westcott, Mark Hartigan, Filip Novak

HC MVD Balashika: Michael Garnett, Jeff Jillson

Khimik Voskresensk: Viktor Gordijuk, Aleksei Smirnov

Lada Togliatti: Antti-Jussi Niemi, Mike Fountain

Lokomotiv Yaroslavl: Josef Vasicek, Vitali Vishnevski, Aleksei Jashin, Marcus Nilson, Alexei Kudashov

Metallurg Magnitogorsk: Karel Pilar, Konstantin Pushkarev, Stanislav Chistov

Metallurg Novokuznetsk: Maksim Galanov

Neftekhimik Nizhnekamsk: Ladislav Kohn

Salavat Yulaev UFA: Alexander Radulov, Steve McCarthy, Oleg Tverdovsky, Aleksander Perezhogin, Vladimir Vorobiev, Konstantin Koltsov

Severstal Cherepovets: Joel Kwiatkowski

Sibir Novosibirsk: Dmitri Jushkevits, Aleksandr Skopintsev

SKA St. Petersburg: Robert Esche, Sergei Gusev, Andrei Zyuzin, Sergei Brylin, Darius Kasparaitis, Nils Ekman, David Nemirovsky, Denis Shvidki, Ray Giroux, Mark Popovic, Kirill Safronov, Timofei Shishkanov, Maxim Sushinski

Spartak Moscow: Martin Prusek, Ivan Baranka, Branko Radivojevic, Stefan Ruzicka

Torpedo Nizhni Novgorod: Mika Noronen, Juri Butsaev, Aleksander Haritonov, Artem Chubarov, Pavel Brendl

Traktor Chelyabinsk: Andrei Nikolishin, Oleg Kvasha

Vityaz Podolsk: Chris Simon, Derrick Walser, Brian Berard, Igor Radulov, Nathan Perrott

Jagria lukuunottamatta todellisia supertähtiä Pohjois-Amerikasta ei ole kuitenkaan Venäjälle siirtynyt. Keskimäärin ovat kyseessä NHL:n ja farmin tai kotimaansa väliä sahanneet, urallaan 50-200 NHL-ottelua pelanneet nykyisin kolmekymppiset tai vanhemmat pelaajat, parhaimmisto tuollaisia 20-50 pisteen miehiä. Paljon on myös sellaisia pelaajia, jotka ovat pelanneet useita vuosia AHL:ää ja muita farmisarjoja onnistumatta kuitenkaan murtautumaan minkään NHL-joukkueen pelaavaan kokoonpanoon.

On kuitenkin huomattava, että kyseessä on ensimmäinen vuosi, ja että venäläisten lisäksi rostereista löytyy niin kanadalaisia, amerikkalaisia, tsekkiläisiä, slovakialaisia, latvialaisia, ukrainalaisia, valkovenäläisiä, ruotsalaisia, suomalaisia, saksalaisia, kazakstanilaisia ja itävaltalaisia pelaajia. Puhutaan Suomessa ja Ruotsissa mitä puhutaan, kyseessä on kova ja kansainvälinen ammttilaissarja, jonka parhaiden joukkueiden kyydissä SM-liigan ja Elitserienin kärkijoukkueet olisivat helisemässä.

NHL ja KHL ovat vääntäneet kättä pelaajasopimusten sitovuudesta erityisesti sen jälkeen, kun viime kaudella Nashville Predatorsissa pelannut Alexander Radulov siirtyi kesken sopimuksensa pelaamaan KHL:n Salavat Yulejev UFA:n riveihin. Toiseenkin suuntaan on vedetty. Kun Los Angeles Kings teki sopimuksen Vjateslav Voinovin ja Andrei Loktionovin kanssa, KHL ilmoitti, että näillä on voimassa olevat sopimukset Tsheljabinskin ja Jaroslavlin kanssa. Pohjois-Amerikassa kiistat sopimusten kunnioittamisesta ovat saaneet osan kiekkojournalisteista jopa ennakoimaan uuden kaltaisen kylmän sodan syttymistä kahden liigan välille.

KHL:n tulevaisuus riippuu tietysti paljon siitä, kuinka kestävällä pohjalla uuden liigan rahoitus on. Avaintekijä ovat öljy-, kaasu- ja metallimarkkinoiden kehitystrendit. Göran Stubbin mukaan viimeaikaiset hintaromahdukset ovat jo nyt johtaneet siihen, ettei osa KHL:n joukkueista ole pystynyt maksamaan pelaajilleen lainkaan palkkaa. Tämä pitää paikkansa ainakin Metallurg Novokuznetskin osalta, jonka pääsponsori Evrazholding nosti kytkintä jääkiekosta. Juhani Tamminen, jolla itsellään on pelaajana kokemusta NHL:n toistaiseksi vakavimmaksi haastajaksi vuosina 1972-1979 nousseesta WHA-liigasta, ennusti KHL:n kaatuvan omaan mahdottomuutensa parissa vuodessa.

Kävi miten kävi, mistään ihan vaatimattomasta puuhastelusta KHL:ssä ei ole kyse. Viime talvena jääkiekkoa seuraavat ihmiset eri maissa varmasti hieraisivat silmiään, kun maailmalle levisi tieto, jonka mukaan Venäjän superliigan rikkaimman seuran AK Bars Kazanin pelaajabudjetti olisi 60 miljoonaa dollaria. Mikäli tämä tieto piti paikkansa, oli Kazanin joukkue ei enempää eikä vähempää kuin maailman kallein, sillä NHL:ssä 2005 voimaan astunut palkkakatto asetti limitin viime kaudelle 50 miljoonaan dollariin. Kun KHL julkisti joukkueidensa pelaajabudjetit lokakuussa, luvut olivat maltillisempia mutta silti kärkiyhdeksikön osalta erittäin kovaa luokkaa:

1. Lokomotiv Yaroslavl - 19.800.000$
2. Avangard Omsk - 18.100.000$
3. Atlant Mytishchi - 18.000.000$
4. Severstal Cherepovets - 17.300.000$
5. Metallurg Magnitogorsk - 16.600.000$
6. Salavat Yulaev - 16.300.000$
7. SKA Saint Petersburg - 16.300.000$
8. Ak Bars Kazan - 16.290.000$
9. CSKA Moscow - 15.300.000$
10. HC Lada Togliatti - 13.600.000$
11. Torpedo Nizhny Novgorod - 13.500.000$
12. Barys Astana - 12.900.000$
13. Dynamo Moscow - 12.000.000$
14. Spartak Moscow - 10.000.000$
15. Sibir Novosibirsk - 9.200.000$
16. Neftekhimik Nizhnekamsk - 8.800.000$
17. Metallurg Novokuznetsk - 8.700.000$
18. Vityaz Chekhov - 8.500.000$
19. Traktor Chelyabinsk - 8.100.000$
20. MVD - 7.900.000$
21. Amur Khabarovsk - 7.900.000$
22. Dinamo Riga - 6.200.000$
23. Dinamo Minsk - 4.600.000$
24. Khimik Voskresensk - 4.500.000$

USA:n dollarin arvon jatkuvan heikkenemisen vuoksi NHL on nostanut palkkakattoaan tälle kaudelle 57 miljoonaan dollariin, eli KHL:n kalleimmat joukkueet pulittavat tästä noin kolmasosan verran. Tosin kaikki pohjoisamerikkalaiset joukkueet eivät ole lähelläkään kattoa, esimerkiksi Nashville Predators maksaa (linkin takaa löytyvät NHL-seurojen palkkatiedot) pelaajilleen 45 miljoonaa dollaria ja Los Angeles Kings vain 43 miljoonaa dollaria. KHL:n toiminnan mittaluokkaa arvioidessaan voi näitä lukemia verrata vaikkapa dollareiksi muutettuun SM-liigan kolmen kärkeen: Kärpät 3.8 miljoonaa, Jokerit 3.6 miljoonaa ja HIFK 3.1 miljoonaa. Yksikään ei siis yllä edes KHL:n pahnanpohjimmaisen Khimik Voskresenskin lukemiin.

Eli summa summarum, tätä alempaa lajia taitaa olla tulossa lisää. Jääkiekon MM-kisoille hieno hetki, jotain uutta, jotain vanhaa jne. Sitä jäin miettimään, että lauloivatko Tretjak ja Bykov uusilla vai vanhoilla sanoilla. Noin suurissa ja mahtavissa tunnelmissa lienee ollut samantekevää.