tiistaina, syyskuuta 15, 2009

Tästä ei meininki parane

Muutaman aiemman vuoden tavoin tänäkin vuonna käy niin, että joulu tai ainakin joulupukin paha serkkupoika saapuu maahamme etuajassa. Viime viikolla kuulin sen loistavan ilouutisen, että aidon rock'n'rollin apostoli, asennetasolla suoraan Little Richardista alenevaa polvea edustava brittigentlemanni Ian Kilmister saapuu 15.12. Helsinkiin esiintymään mainion Motörhead -rytmiorkesterinsa kanssa. Session paikkana on jo useasti tähän tarkoitukseen hyväksi havaittu Nordenskiöldinkadun jäähalli.

Lemmy, joka Helsingistä jatkaa Pietariin ja vie päättää metallisirkuksensa tämänvuotisen konserttikiertueen Moskovan Luzhniki-hallissa kuuloetäisyyden päässä (ainakin tässä tapauksessa) Kremlistä, täyttää jouluaattona 64 vuotta. Sen verran vakavaa harrastuneisuutta päihteiden ja huumausaineiden alalla Stoke-on-Trentin suuri poika on uransa mittaan osoittanut, ettei näiden synttäreiden puolesta olisi parikymmentä vuotta sitten monikaan ollut valmis lyömään vetoa.

Lemmy on rockin tinkimätön työhevonen ja kansanmies. Niinkuin Foo Fightersin ja Nirvanan Dave Grohl asian jäljittelemättömästi ilmaisi: "Fuck Keith Richards, fuck all those dudes that survived the '60s flying around on Learjets, living up their gunslinger reputations as they fuck supermodels in the most expensive hotel in Paris. You know what Lemmy's doing? Lemmy's probably drinking jack and cokes and writing another record."

Joulukuinen konsertti on peräti 31. kerta kun Motörhead esiintyy Suomessa. Itsellänikin on ollut ilo ja kunnia näistä jokunen nähdä, alkupäästä tosin jo iänkin puolesta vähän heikommin vaikka kyllä ensimmäistä kertaa jo 1980-luvulla. Suomessa olen tavannut keikoilla parikin heppua, jotka väittävät olleensa paikalla joka kerta. Yhteensä bändi lienee soittanut pitkälti yli 2000 keikkaa, joten usean kymmenen show'n näkeminen ei Motörhead-fanien joukossa ole mitenkään poikkeuksellista, varsinkin kun monet heistä ovat asialleen varsin omistautuneita. Kerran Saksassa luulin olevani kokenutkin tekijä kun kerroin ennen keikkaa paikallista väriä edustaneelle vieruskaverilleni nähneeni bändin jo 20 kertaa aiemmin. Kaveri onnitteli hyvän harrastuksen löytämisestä ja mainitsi sivumennen päässeensä itse jo toiselle sadalle.

YouTubea selaillessani vastaan osui suomalaisille MH-harrastajille todellinen helmi, 27.4.1984 Vehkalahden Husulan Casinolta taltioitua verrattain hyvätasoista livekuvaa. Sittemin Casino hylättiin ja joutui pahuuden haltuun, nyttemmin sitä on korjattu ja sitä käytetään varastona. 25 vuotta sitten meininki oli eri. Husulan keikka oli osa kuutena peräkkäisenä iltana osin varsin erikoisilla paikkakunnilla soitettua kuuden keikan Suomen kiertuetta (Lepakko Helsingissä, Husula, Nivala, Siilinjärvi, Alavus ja Tampere). Turneen tarkoituksena oli ajaa sisään bändin uutta kokoonpanoa. Klassisen kokoonpanon kitaristi Fast Eddie Clarke oli lähtenyt lätkimään Iron Fistin levyttämisen jälkeen, eikä hänen tilalleen tullut ex-Thin Lizzy -kepittäjä Brian Robertson kestänyt Motörhead-elämää kuin vuoden verran. Samalla ovenavauksella Robertsonin kanssa poistui myös rumpali Phil "Animal" Taylor, ja Lemmy oli hetken aikaa bändin ainoa jäsen.

Nelimiehisessä vuoden 1984 lineupissa kitaroja soittivat Phil Campbell ja Wurzel, rumpuja paukutti ex-Saxon Pete Gill. Vuonna 1984 almanakka puski vapun kohdalle todellista jackpot-ränniä, ja torstaista seuraavan viikon tiistai-iltaan jatkuneen minikiertueen alle jäivät sekä vapunaatto että vapunpäivä. Husulan keikka oli perjantai-iltana, ja klipeistä on selkeästi aistittavissa, että vapun juhlinta oli lähtenyt Vehkalahdella jo tanakasti käyntiin vaikka aatto oli vasta maanantaina. Välispiikeissään Lemmy joutui jopa isällisesti moittimaan Casinon yleisön epäilemättä varsin estottomaksi äitynyttä käytöstä: "You're an unruly bunch of drunken motherfuckers", "now I want you to stop all this unruly behaviour, what do you think this is, Come Dancing?" (viittaus BBC:n pitkäaikaiseen kilpatanssiohjelmaan). Elämäkerrassaan Lemmy muisteli tätä Suomen-kiertuetta lämmöllä ja kertoi todella hämmästelleensä sitä, kuinka sekaisin jengi keikkapaikoilla oli. Hawkwindista huumeidenkäytön vuoksi potkut saaneelta alan mieheltä tämä on harvinaislaatuinen komplimentti.

Yksi elämäni tragedioista on se, etten ole koskaan päässyt kuulemaan livenä "We Are The Road Crew" -biisiä, joka on yksi Motörheadin parhaita. Lemmy on todennut jossain haastattelussa, ettei se vaan kertakaikkiaan kulje nykyisellä kokoonpanolla. Toisaalta toivoa saattaa vielä olla, muuttihan hän mielensä "Damage Casenkin" suhteen. Husulassa akti sen sijaan pamahti tiskiin. Ennen kappaleen alkua yksi yleisön edustaja kiipeää lavalle, jolloin kuuluu spontaaniudessaan hupaisa välispiikki "Where're you going? You'r going back down yeah that's where you're going", kun järjestysmies kippaa ko. herran (?) alas lavalta.

No, katsokaa itse, ja laittakaa muisteloita, jos olitte paikalla. Voi jospa oisin saanut olla mukana...

We Are The Road Crew


Ace Of Spades


Stay Clean


America


Iron Fist

5 kommenttia:

Juha kirjoitti...

Kannattaa ehdottomasti muistaa Lemmyn ura Hawkwindissa, tuossa leijapäiden ehdottomassa eliittibändissä. Alkuperäinen versio Motorhead -biisistä on ihan ok, mutta tuon albumin (Warrior on the Edge of Time) ensimmäiset neljä kappaletta muodostavat monin verroin huikeamman kvartetin

Jari Nikkola kirjoitti...

Kunniaveteraaneja kyllä mutta ei kai Lemmyltä ole tullut järisyttävää uutta materiaalia enää vuosikymmeniin. Moottöripään back-kataloogi toki on kohdillaan jonnekin Killed By Deathiin saakka. Ja live-esitys ihan ookoo joka ilta.

Little Richard on USA:sta, musta ja gay ja Ian Kilmister valkoinen, hetero ja Englannista, aika pienet yhtäläisyydet herrojen välillä tässä mielessä?

Anonyymi kirjoitti...

Kovin Sinulla on kolmijalka levällään.
(Soututulokset, kaasuputki ja Moottoripäät...)Ihailtavaa laaja-alaisuutta! Onnea vaan.
Pekka S-to.

Anonyymi kirjoitti...

Terve mieheen!


Hienoa tekstiä ja notkeata kommentointia blogisi. Olit myös alkuillan Ylen tv-uutisissa eduksesi. Toivottavasti vaalirahakohu jatkuu ainakin vielä vuoden.

Muuten. Olin tuolla erikoisella kiertueella Siilinjärvellä ja valokuvasin Lemmyn Rickenbackereineen aika läheltä. Sain kohtalaisen kovatasoisia kuvia. Negat ovat kateissa. Pitänee etsiä ja teettää Sulle parit kuvat.


Voi hyvin!


t. Kalle K

Vasarahammer kirjoitti...

Motörhead on parhaimmillaan livenä. Studiolevyt olivat alkuaikoina ja vielä pitkään 80-luvulla suttuisen oloisia. Joskus tuottajat ovat täysin tuhonneet levyn, kuten tapahtui Iron Fistin (Will Reid Dick ja Eddie Clarke) ja Orgasmatronin (Bill Laswell) kohdalla.

Ace of Spades -levyllä kaikki meni kuitenkin hyvin ja kyseinen lätty edustaa mielestäni parasta studiomotörheadia. No Sleep 'til... taas oli aikanaan yksi parhaista livelevyistä ja on sitä edelleenkin.

Lemmyn ja kumppaneiden Suomen keikat alkoivat joskus 70-luvun lopulla Punkaharjulla (Punkaharyah), jolloin Lemmy vietiin putkaan. Bomber-levyn kannesta löytyy kuva Lemmystä kossupullon kanssa.

Vielä 80-luvun alussa No Sleep 'til Hammersmith -levyn ilmestymisen jälkeen Nordenskiöldinkadun hallin järkkärit meinasivat keskeyttää Motörheadin konsertin. Nykyisin moista ei tietysti enää tapahdu.