tiistaina, elokuuta 08, 2006

Rauha Lähi-itään?

Eilen Helsingin Sanomissa (7.8.2006) julkaistiin mielipideosastolla tohtori Hannu Juusolan erinomaisen selväjärkinen ja kirkkaasti päättelevä kirjoitus "Lähi-idän poliittisen kysymykset ratkaistava". Kirjoitus olisi ehdottomasti ansainnut tulla julkaistuksi "Vieraskynä"-osiolla, jolloin se olisi saanut alan asiantuntijalle sopivan arvovaltaisemman ylöspanon, mutta ilmeisesti Hesari halusi ratkaisullaan kunnioittaa samasta aiheesta muutamaa päivää aiemmin (4.8.) otsikolla "Iran ja Syyria paljon vartijoina" kirjoittaneen kolumnistinsa Max Jakobson näkemyksiä. Juusola kun kritisoi Jakobsonia (ja hyvin perustein) siitä, että hänen kirjoituksensa sisälsi "vaarallisia yksinkertaistuksia" ja että hänen tulkintansa olivat "liian lähellä Bushin hallinnon ja Ehud Olmertin hallituksen näkemyksiä". Kaikella kunnioituksella Jakobsonia kohtaan, tämä ei sinänsä liene ollut mikään kovinkaan suuri yllätys.

Tutkijana ihailemani Juusola on yksi maamme terävimmistä Israelin ja ylipäätään Lähi-idän tuntijoista. Hänen kirjoittamansa Israelin historia (Gaudeamus, Helsinki 2005) ja yhdessä Heidi Huuhtasen kanssa toimittamansa Uskonto ja politiikka Lähi-idässä (Gaudeamus, Helsinki 2002) ovat välttämättömiä hankintoja kaikille Lähi-idän tilanteesta ja sen historiasta kiinnostuneille. Kirjat ovat parhaita suomenkielisiä yleisesityksiä aiheistaan ja onnistuvat 300 sivun rajoitetussa tilassa antamaan erittäin pätevän kokonaiskuvan äärimmäisen monimutkaisista historiallisista prosesseista, joiden kaikkien vivahteiden esiintuomiseen 10 000 sivuakin olisi liian vähän.

Juusola pureutuu Hesarin kirjoituksessaan Libanonin konfliktin perimmäisiin syihin ja mahdollisiin ratkaisuväyliin vastaansanomattoman analyyttisesti. Hän mm. toteaa Hizbollahin olevan väistämätön osa libanonilaista yhteiskuntaa ja aseellisen toimintansa ohella tärkeä ja laajaa kannatusta nauttiva poliittinen voima. Järjestöllä on rationaalisia poliittisia vaateita, esim. Israelin miehittämien Shaban farmien palautus Libanonille ja Israelissa olevien libanonilaisvankien vapautus. Siksi Hizbollahin kanssa olisi neuvoteltava, kuten myös Syyrian ja Iranin kanssa, korostaa Juusola. Ongelman ytimeen Juusola osuu korostaessaan sitä, että Lähi-idän ongelmien ratkaisu on mahdotonta ilman Palestiinan konfliktin ratkaisua. Niin kauan kuin tätä ratkaisua ei ole, on myös Israelin ja Libanonin rajavyöhykkeelle mahdollisesti lähetettävä kansainvälinen rauhanturvajoukko tuomittu epäonnistumaan ja joutumaan hyökkäysten kohteeksi, kuten amerikkalaiset ja ranskalaiset 1980-luvulla Libanonin sisällissodassa.

Eri asia sitten on, kuinka realistista on odottaa Palestiinan kysymyksen ratkaisua. Tähän ei Juusolallakaan ole vastausta. Kahden valtion ratkaisun tiellä on valtavia esteitä. Osapuolilla ei ole ollut parhaimpinakaan kausina suurta hinkua poliittiseen dialogiin, ja nyt Ehud Olmertin hallitus on katkaissut kaikki keskustelut terroristijärjestöksi luokittelemansa mutta demokraattisilla vaaleilla valtaan tulleen Hamasin kanssa. Hamas taas ei ole suostunut luopumaan aseellisesta siivestään ja irtisanoutumaan terrori-iskuista toimintansa välineenä. Juutalaissiirtokunnat, niiden välillä kulkevat maantiet, tarkastuspisteet ja ns. turvamuuri ovat kaiken lisäksi pirstoneet palestiinalaisalueet niin pahoin, että elinkelpoisen valtiorakennelman aikaansaaminen alkaa olla ainakin maantieteellisesti mahdotonta. Israelin armeija jyrää kovin ottein Gazassa ja Länsirannalla, mutta itsemurhaiskuja se tuskin pystyy lopettamaan.

Lähi-itä on kuin mielipuolinen lautapeli, jossa kaikilla osallistujilla on aivan oma näkemyksensä niin pelin säännöistä, osallistumaan oikeutetuista, pelin tarkoituksesta, sallituista keinoista kuin pelilaudan muodostakin. Yhteisesti hyväksyttyjä sääntöjä on vähän ja niitäkin rikotaan tai pyritään muuttamaan jatkuvasti. Historia on ripotellut alueen kansallisuudet, uskonnot, kulttuurit, kielet, valtioiden rajat ja poliittiset lojaliteetit kymmenkertaisesti sotkussa olevaksi narukeräksi, jonka edessä perinteiset poliittiset ratkaisukeinot tuntuvat auttamattoman riittämättömiltä. Neuvottelut näyttävät aina päätyvän umpikujaan, mutta voimankäytölläkään ei tunnuta saatavan aikaan mitään muuta kuin se, että seuraavat neuvotteluasetelmat ovat entistä toivottomammat.

Meneillään olevan kriisin ratkaisu edellyttäisi neuvotteluja yhtäältä Israelin ja toisaalta Hizbollahin ja sitä tukevien Syyrian ja Iranin kesken. Israel ei kuitenkaan aio neuvottella terroristijärjestön kanssa, Hizbollah puolestaan on vannonut taistelevansa vaikka viimeiseen luotiin elleivät israelilaiset vetäydy Libanonista. Syyrialla ja Israelilla ei ole edes voimassa olevaa rauhansopimusta, ja Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad on julkisesti puhunut Israelin työntämisestä mereen. USA vaikuttaa tukevan Israelia ilman reunaehtoja ja tulee samalla kastroineeksi kansainvälisen yhteisön ja sen tärkeimmän edustajan YK:n mahdollisuudet puuttua asiaan.

Rauhallisesta pohjois-Euroopasta on vaikeaa käsittää Lähi-idässä vallitsevan, vuosikymmenien saatossa kertyneen vihan ja katkeruuden määrää. Yrittää kuitenkin voi.
Kuinka välttää katkeruutta, jos naapurissa sijaitsevan juutalaissiirtokunnan väki laskee jätevetensä pellollesi ja täyttää uima-altaansa vedellä, josta itse joudut maksamaan kuusinkertaisen hinnan? Kuinka välttää vihantunteita, jos joudut jatkuvasti pelkäämään taivaalta mahdollisesti taloosi putoavaa rakettia tai sitä, että työmatkabussissasi istuukin itsemurhapommittaja? Kuinka tuntea halua ymmärtää vastapuolta, kun se rakentaa sinun ja työpaikkasi väliin kuusi metriä korkean muurin ja hyökkää asuinalueesi kimppuun taisteluhelikopterein? Kuinka luottaa toisen osapuolen rauhantahtoon, kun osa sen edustajista ilmoittaa tien tulevaisuuteen kulkevan vain sinun valtiosi tuhoamisen kautta? Kuinka ymmärtää vierasta kulttuuria ja historiaa, kun ne vaikuttavat niin usein olevan niin väkivaltaisessa ristiriidassa omasi kanssa?

Se, joka tämän maailmanpoliittisen Gordionin solmun aukaisee, on totisesti Nobelinsa ansainnut, vaikka sellaiset jo vuonna 1994 ehdittiinkin myöntää PLO:n Yasser Arafatille sekä Israelin Yithzak Rabinille ja Shimon Perezille, nykynäkökulmasta ehkä vähän hätiköiden, heidän rauhanpyrkimyksistään. Aina välillä tuntuu siltä, että pysyvän rauhan saaminen Palestiinaan edellyttäisi matkaa aikakoneella taaksepäin menneisyyteen. Silloinkin jää jäljelle kysymys siitä, kuinka kauas tulisi matkustaa. Vuoteen 1967? Vuoteen 1948? 1800-luvun alkupuolelle? Aikaan ennen ajanlaskun alkua?

5 kommenttia:

theokratie kirjoitti...

Hyvä kokooma.

"Kuinka välttää vihantunteita, jos joudut jatkuvasti pelkäämään taivaalta mahdollisesti taloosi putoavaa rakettia tai sitä, että työmatkabussissasi istuukin itsemurhapommittaja?"

Tämä on asetelma, johon itse toisinaan eläydyn istuessani lähijunassa tai katsellessani ikkunasta kerrostalolähiötäni. Tällaisten affektien merkitystä Lähi-idän konfliktissa ja sen ymmärtämisessä on vaikea liioitella. Kysymys ei ole vain hyvin monimutkaisesta poliittisesta solmusta. Poliittisen solmun diplomaattisesti vaikein kohta on nimittäin ihmisten sisällä, vihassa ja pelossa, jota on vaikea kenenkään käydä purkamaan.

Keijo Ahlqvist kirjoitti...

Ratkaisu on selkeä ja tiedetty aina: jos kukaan ulkopuolinen ei toimittaisi rahtusen resurssia osapuolille, he olisivat sopeutuneet toisiinsa muutamassa vuodessa.

Anonyymi kirjoitti...

Enjoyed a lot! Allergy fluoxetine gay biohazzard tattoo Naakte nederlandse amateurs blackberry executives For management training Active undelete enterprise edition Annual investments market return stocks Mishawaka waterbeds kitchenaid superba refrigerators Kis my ass Blackberry 7230 review Stationery office supplies wholesaler distributor supplier adware definition spyware trojan lowrider chevrolet impala Volvo poland Hawaiian beach wedding dress Online game baccarat

Anonyymi kirjoitti...

Very cool design! Useful information. Go on! Pain relief cushions Payday cash advances oregon cheap dvd player bextra 10 mg Pension insurance + business english' online credit report

Lion of the Wasteland kirjoitti...

Kuulitkohan Juusolan tämänpäiväisen (31.7.2009) haastattelut YLEPUHE radiossa, hän kommentoi kerrassaan kiitettävästi! Juusola on objektiivinen.

Jaakobson on muuten siionisti, mutta viime Gazan sodan jälkeen HS on muuttanut assennettaan israelin suhteen.

Yhdysvaltain ja EU:n uusi politiikka antaa toivon kipinää, mutta valitettavasti israelissa äärioikeisto vallassa.