tiistaina, maaliskuuta 13, 2007

Bad boys

Vasemmistoliiton kansanedustajaehdokas, eduskunnassa kauden 1999-2003 istunut Katja Syvärinen syyttää blogissaan kokoomuksen ehdokkaana olevaa Suomen yrittäjien puheenjohtaja Eero Lehteä seksuaalisesta häirinnästä Lohjalla pidetyn keskustelutilaisuuden jälkeen:

Tilaisuuden päätyttyä kaikki kättelivät nätisti toisiaan. Sanoin Eero Lehdelle ovisuussa, että kyllä tämän keskustelun perusteella samaan hallitukseen mahdutaan. Lehti katsoi rintojani ja totesi, että "Sun kanssas vaikka mihin takapenkille!"

Hyi hitto! Hyvää kansainvälistä naistenpäivää vaan! Että tuommoisia paskiaisia meillä on yrityselämän johdossa.


Ilta-Sanomat oli tavoittanut Lehden kommenttia varten. Mies oli Syvärisen syytöksistä kuultuaan hämmästynyt, mutta totuuden nimissä on sanottava, että hänen toimittajalle antamansa vastauksen sanavalinta olisi voinut olla onnistuneempikin, mikäli tarkoituksena oli kiistää syytös: "En ole koskaan aiemmin tavannut häntä. Luulin että hän halusi kyytiä", totesi Lehti lehdelle ja jatkoi vielä täsmennyksellä: "Sanoin sitten vain, että voimme jatkaa juttua takapenkillä, koska minulla oli kuljettaja".

Onkohan Syvärinen tehnyt asiasta tutkintapyynnön? Totuudesta on paha mennä sanomaan ja vaalien läheisyys tietysti tuottaa herkkyyttä molemmin puolin. Julkisuudessa esitettyinä tällaiset syytökset ovat kovia, ja kun niitä vielä säestetään "paskiaiseksi" ja "törkimykseksi" nimittelyllä, voisi olla, että kovan pelin miehenä ainakin luottamismiesten erottamista koskevilla lausunnoillaan profiloituneella Lehdellä olisi halua katsoa kortit loppuun saakka.

Päivän uutistarjonnasta käy ilmi, että kansainvälisessä vertailussa täkäläinen väitetty seksuaalinen ylilyönti kuitenkin putoaa jo alkuerissä. Israel nimittäin on kutsunut El Salvadorin lähettiläänsä Tsuriel Raphaelin kotiin kurinpitotoimena. Ja mikä ettei, vai mitä pidätte tapahtumakuvauksesta (IS):

Raphael löytyi virka-asuntonsa pihalta alastomana, humalassa ja sidottuna. Raphaelin suuhun oli tungettu kuminen pallo suukapulaksi, hänen yllään oli sidontaleikeissä käytettäviä välineitä ja seksileluja lojui myös ympäri pihamaata.

Raphael ei tehnyt asiasta poliisille tutkintapyyntöä, mistä sitten vedettiin Jerusalemissa tietyt johtopäätökset. Israelin ulkoministeriön edustaja Zehavit Ben-Hillel myönsi lehdistössä olleet tiedot paikkansa pitäviksi ja totesi, että vaikka Raphael ei ollut lakeja rikkonutkaan, oli hänen käytöksensä ollut "diplomaatille sopimatonta".

Ehkäpä Ben-Hillel kirjoitti tapauksesta blogiinsa jotenkin seuraavasti: "Tsuriel Raphael on törkimys ja paskiainen. Hän on paha poika, joka nyt on käyttäytynyt huonosti ja ansaitsee saada piiskaa."

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Salvadorin hallitushan olisi voinut siteerata tässä sitä mitä Bruno Kreisky sanoi Max Jakobsonin mukaan "Kekkosen poika" Jussi Mäkisestä katseltuaan tämän edesottamuksia Suomen suurlähettiläänä: "Olemme otettuja että Israel pitää maatamme niin vapaamielisenä että on lähettänyt tänne suurlähettilääksi hra Raphaelin."

Anonyymi kirjoitti...

Eero Lehdestä sanottua (hänen bloginsa mukaan): ”On myös ihmisiä, jotka tekevät hyvää oikeasti sydämestään, eikä kukaan saa siitä tietää.” ”Eero osaa ajatella asioita laajasti ja näkee kauas”. Niin varmaan. Tämän pikkukohun seuraus saattaa olla se, että Lehti menee törkymöykkyjen äänillä eduskuntaan.
Markku, sulla on hyvä kuvavalikoima ja omakuva-sivustolta lisää…

Rauno Rasanen kirjoitti...

Halpahintaista taktikointia naiselta, jonka pitäisi keskittyä hieman suurempiin asioihin kuin jonkun oikeistolaisen sinänsä epäasiallisiin sutkauksiin.

En kannata enkä kaipaa tällaista äärifeministis-tyyppistä politiikkaa edes Vasemmistoliiton edustajan taholta!

Naisvaltaisten alojen (sairaanhoitajat ja ylipäätään kaikki terveydenhoito- ja -huoltoalan henkilökunta sekä opettajat) ongelmiin pitää ehdottomasti tarttua nopeasti ja tehokkaasti, mutta sitä ei edistetä tällaisella julkisuudella, joka saa vähintäinkin paitsi koomisia myös ala-arvoisen ja härskin julkisuustrendeilyn - esim. "7-päivää" lehden - piirteitä.

Olen kyllä itsekin ajoittain erittäin provokatiivinen persoona, mutta lähtisinkö tekemään politiikkaa siitä, jos esim. Kokoomuksen "mallipoika" Jyrki Katainen nimittäisi minua rumaksi (missä hän tietysti olisi objektiivisestikin oikeassa)?

En totta totisesti!

Kts. aiheeseen liittyen kommenttini Claes Anderssonin blogissa juttuun "Pääministeriehdokkaista" (12.3) - http://www.claesandersson.fi/blogi.html

a-kh kirjoitti...

Puskurivaltio, khi hi hii!

Annimaria kirjoitti...

Sinaansa syyttely on asiatonta ja ehka tarpeetontakin, mutta minusta on hassua puhua aarifeminismista tassa yhteydessa. Ei minusta tama nyt viela ole kovin fanaattista toimintaa, enka tieda onko sutkautuksesta kirjoittamisella kovinkaan paljoa tekemista feminismin kanssa.

Rauno Rasanen kirjoitti...

anni

Sinä siis pidät Katja Syvärisen liki hysteeristä reaktiota Eero Lehden "sammakkoon" täysin korrektina?

Niinpä - mitäpä naiset eivät saisi anteeksi, jos heidän siveyttään uhataan...?

Jos miehen huumori tulkitaan seksuaaliseksi häirinnäksi, hän on nykyään niin sanotusti "lirissä" ja joutuu ehkä karvaastikin maksamaan verbaalisesta kyvykkydestään, jota valitettavasti sattui käyttämään väärässä paikassa ja "oikeaa eli väärää" - tai päinvastoin - (vrt. Tuomas Nevanlinna: "Nurin/oikein") - sukupuolta ironisoiden.

*
PS. Tuomas Nevanlinna eli "Neville" (Jerry Cottonin kaveri) - kavereiden kesken "Nevis" - on Suomen johtava filosofinen "Stanislaw Jerzy Lec".

PPS. Tällä kommentilla ei ole mitään tekemistä esim. Oulun raiskaustapausten kanssa, jotka ilmentävät enemmän kulttuurisia väärikäsityksiä, mitä tulee suomalaisen naisen vapaan käyttäytymisen ja julkisten eleiden tulkintaan muslimimiesten taholta, kuin nimenomaan miehessä "yleisesti"(?) piilevää seksuaalisadismia.

Panu kirjoitti...

Sinaansa syyttely on asiatonta ja ehka tarpeetontakin, mutta minusta on hassua puhua aarifeminismista tassa yhteydessa.

Kyllä se on juuri feminismi joka on opettanut naisille sellaisen hybriksen, että miehiä saa nimitellä miten huvittaa mutta jos mies sanoo yhdenkin tulkinnanvaraisen sanan niin se on oikeusjuttu.