tiistaina, maaliskuuta 06, 2007

Näistäkin voisi joku loukkaantua...

Tuolla Rauno Rasanen jo edellisen postauksen kommenteissa esitti hyviä ehdotuksia SAK:n hyllytettyjen spottien kaltaisiksi mainoksiksi ihmisten paimentamiseksi kokoomusta äänestämään. Tuo ajatus sosiaaliturvarahojaan Tallinnan risteilyllä polttavasta kännissä örveltävästä alempien sosiaaliluokkien edustajasta olisi vastaavalla tavalla puhutteleva kiteytys aidan toisella elelevistä ihmisistä vallitsevista stereotypioiden kuin SAK:n Lohtander-pätkä. Pääosiin aviopari Kalliala-Vilpas? Eihän tätä tähän voi jättää. Kaikkiin valtapuolueihiin liittyy suuri määrä stereotypioita ja niiden omista käsityksistä on helposti löydettävissä koko joukko muihin yhteiskuntaryhmiin kohdistuvia ennakkoluuloja, joita voi herkullisesti kärjistää. Ja liikuttavan usein käy niinkin, että parodia on mahdotonta, koska ne tekevät sen itse. Seuraavassa muutama ehdotus.

Anti-Kepu-mainos: pääosaan Mikko Kivinen, musiikiksi joko Sleepy Sleepersin "On se niin väärin" tai Popedan "Arskan kone". Alkaa helikopterista kuvatulla yleiskuvalla eteläpohjalaisesta maalaismaisemasta, sitten zoomaantuu maiseman keskellä jököttävään massiiviseen pastellisävyillä maalattuun ökykartanoon, jonka pihalta löytyy ainakin viisi kalliimman hintaluokan autoa (pari kaupunkimaasturia, isolla koneella ja suksiboksilla varustettu farmari-Volvo, E-sarjan mersu ja iso paku) ja pari kolme uutuuttaan kiiltelevää John Deere 8530 Autopower -traktoria (ovh 206.000 €). Helikopteri kiertää vasemmalle kohti useamman tuhannen neliön kokoista huoltorakennusta, jonka seinustalle on parkkeerattu nättiin riviin viisi isoa leikkuupuimuria ja lisää traktoreita. Matkan jatkuessa kuviin ilmestyy myös harjoitusravirata ja hevostalli, jonka seinustalla sojottaa hevoskuljetusvaunuja ja raviohjastuskärryjä. Kopteri kaartaa takaisin kartanon pihalle ja kuva zoomaantuu tarkemmaksi, jolloin huomataan, että piha on piukassa mönkijää ja moottorikelkkaa. Myös uima-allas ja poreallas löytyvät. Pihalle on parkkeerattu Euroopan Unionin tunnuksin varustettu avokuorma-auto, jonka lavalta haalareihin, MTK:n t-paitaan ja Hankkijan lippalakkiin sonnustautunut maanviljelijä purkaa heinäpaaleja. Kuvan tarkentuessa paaleihin havaitaan, että ne ovat täynnä 500 euron seteleitä. Tekstiksi kuvan päälle "Kuluttaja, älä äänestä! Maajussille pätäkkää, kansalliset tuet ylös!"

Anti-vihreät: pääosaan Leea Klemola, Juha Milonoff ja Markus Kajo, musiikiksi Appendixin "Ei raha oo mun valuuttaa" tai Sex Pistolsin "Anarchy in the UK". Kuvassa joukko iskulauseita ("Ei ydinvoimalle!", "Fasistit! Fasistit!", "Katu kuuluu kaikille!") huutavia valkoisiin haalareihin pukeutuneita ja palestiinalaishuivein naamioituneita nuoria, jotka viskovat kiviä ja polttopulloja eteensä ryhmittyneen kilvin ja pampuin varustautuneen mellakkapoliisiosaston päälle. Kamera kääntyy sivulle, josta sitä kohti kävelee kokomustiin pukeutunut palavakatseinen Klemola. Hän tuijottaa hetken mielipuolisesti kameraan, huutaa sitten "Globalisaatio vittu tuhoaa maailman!" ja kohottaa näkyville vasemman kätensä, jossa roikkuu pyristelevä naali. Klemolan oikeaan käteen ilmestyy spraymaalipurkki, jolla hän spreijaa naalin yltä päältä veren punaiseksi. Vasemmalta kuvaan ilmestyy humalaisen Juha Milonoffin pää, joka huutaa: "Turkis on murhaa!". Tämän jälkeen kaksikko pakenee paikalta ja nousee raitiovaunuun, lippuja maksamatta ja HKL:n kuukausikorttia omistamatta. Invalidipaikoille istuttuaan he sytyttävät hasis-sätkät. Kuvakulma vaihtuu näyttämään taustalla palavia makasiineja. Oikealta etualalle kävelee Markus Kajo, joka surumielisenä ja alistuneena toteaa: "Että tällaista ilmastonmuutosta tällä kertaa". Päälle teksti: "Kunnon ihmiset, pysykää kotona! Antakaa prekariaatin päättää puolestanne!"

Anti-vasemmistoliitto: pääosiin Vesa Vierikko ja Juha Muje. Propellihattuinen ja piippua polttava Vierikko istuu puiston penkillä lehteilemässä Marxin "Pääomaa" vieressään puoliksi juotu punaviinipullo. Katsoja kuulee Vierikon ajatuksia: "Demokratia on tie sosialismiin", "Jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan", "Vallankumous on historian veturi", "Pääoma on kuin työläisten verellä itseään ravitseva vampyyri" jne. Tässä kohtaa tausta vaihtuu Punaiseksi toriksi ja Kremlin muuriksi, jolla erehdyttävästi Andrei Zdanovilta näyttävä Juha Muje, Stalin ja Jaakko Laakso seisovat ja heiluttavat kättään ohi ajaville mannertenvälisille ydinohjuksille. Tämän jälkeen taustalla seuraavat nopeassa tahdissa toisiaan välähdykset Katynin metsän joukkohaudoista, Prahan kaduilla ajavista neuvostopanssareista, Moskovan ruokakauppojen tyhjille hyllyille jonottavista ihmisistä, Tiananmenin aukiolta ja itkevästä Suvi-Anne Siimeksestä. Tässä kohtaa Vierikko havahtuu kirjansa äärestä, katsoo kameraan, sanoo: "Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!" ja röyhtäisee. Päälle teksti: "Vasemmistolaisuus on kansojen välistä veljeyttä, ystävyyttä ja yhteisvastuuta. Porvarit pysykööt kotonaan!"

Anti-perussuomalaiset: pääosaan joku kaljupäinen yli 190-senttinen ja 140-kiloinen penkiltä 250 kiloa nostava maihinnousukenkiin, pilottitakkiin ja Bikers for Veteransin "Kiitos 1939-1945" -paitaan pukeutunut heppu, musiikiksi Jääkärimarssi tai Raptorin "Me halutaan olla neekereitä". Mennään ravintola Elieliin ja sanotaan hepulle, että "et varmasti pysty juomaan 25 isoa tuoppia kaljaa" ja pistetään kamera käyntiin. Hepun päästyä hyvää nousukiitoon, viimeistään 15 tuopin jälkeen, kerrotaan asematunnelissa kiertelevästä huhusta, jonka mukaan suomalaiset miehet ovat "ämmiä" ja Suomi muutenkin kaikinpuolin "paska maa". Pidetään kamera käynnissä ja edetään ilman sen tarkempaa käsikirjoitusta. Loppuun kamerasta poispäin ajavan poliisiauton päälle heijastetaan teksti "Hyvää itsenäisyyspäivää!"

Anti-rkp: pääosiin André Wickström ja Jasper Pääkkönen, musiikiksi Abban "Dancing Queen". Kuvaa vierassatamasta jostain päin rannikko-Suomea. Pojat ajavat punaisella avo-Porschella (rekisterinumero MAN-1) laiturin viereen, pysäköivät auton poikittain puolittain ajoväylälle ja ryhtyvät purkamaan autosta tavaraa. Laiturille nousee kaksi golfbägiä, pari koria sampanjaa, laatikollinen kaviaaria ja tynnyrillinen surströmmingiä. Auto lukitaan, tavarat siirretään hulppeaan purjeveneeseen ja venettä aletaan irrottaa laiturista. Paikalle ryntää vähän rähjäisen oloinen satamavahti, joka hieman hädissään sanoo herroille: "Hei ette te tuota autoa voi tuohon jättää, se estää pelastusliikenteen viereisen kerrostalolähiön alueelle". "Ursäkta? Vad säger du?", André kysyy ja vilkaisee nauraen Jasperia. Vahti hermostuu ja alkaa sättiä herroja suomeksi. Jasper toteaa närkästyneesti: "Kuule sine juntti! Kylle me tiete ja osata aja biili. Meiden esi-iset förasi luksusmobiili jo silloin, kun sinun asui luolas ja syöde raaka kepy. Jos sinul asia, sine kontakta minu advokat!" Vahti jää laiturille haukkomaan henkeään kun purjevene lipuu kohti auringonlaskua. André ja Jasper nauravat, antavat toisilleen toverillisen suudelman ja skoolaavat sampanjalaseillaan. Kuva kääntyy kohti veneen kylkeä, jossa erottuu paatin nimi: "Pappa betalar". Lopputekstiksi "Suomenruotsalaisuus on synnynnäistä".

Nämä kun laittaisi aalloille parhaaseen katseluaikaan, johan tulisi vaalitaisteluun särmää ja säpinää.

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Akronyymillä sanoen: LOL ;)

Siinähän oli jo pahkasikamaista svengiä! Milloin youtubessa?

Anonyymi kirjoitti...

tarkennuksena mainittakoon että "me halutaan olla neekereitä" on kake singersien kappale. "se mustamies", jota oletettavasti haettiin kuuluu taas hausmyllyn ohjelmistoon.

Itse-oppinut dosentti kirjoitti...

Copywriterin hommia olis varmasti tarjolla seuraaviin vaaleihin. Taitaa olla kunnallisvaalit.

Anonyymi kirjoitti...

Täytyy heti alkuun sanoa, että tiedän toki noiden "vaalimainosideoiden" olevan huumoria, mutta vakavahkosti ajateltuna vertailukelpoisuus SAK:n mainokseen ontuu. Mielestäni heikommassa asemassa olevien sosiaaliturvan saajien pilkkaaminen mainoksessa olisi muutamaa astetta mauttomampaa kuin hyväosaiselle ökyporvarille naureskelu. Valtaapitävillä kun on aina mahdollisuus puolustautua (niin kuin nyt tapahtuikin) tai olla välittämättä koko asiasta, sillä eihän mitkään Lohtanderin roolityöt Eteläranta kympin taloudellista valtaa heikennä. Sen takiahan tämmöinen mainos nähtiinkin (tai siis ei nähty) juuri SAK:n tekemänä eikä esim. EVA:n tekemänä, että pomomiehet ovat köyhiin verrattuna selkeästi vahvemmassa ja varmasti myös vastuullisemmassa asemassa ottamaan vastaan kärjistettyä luonnekuvaa itsestään.

Myöskään neuvostopanssareiden kaivelu esiin Vasemmistoliittoa pilkkaavaan mainokseen ei vertaudu kovin hyvin Lohtanderin ruokahetkeen. Lähempi vastine olisi mainos, jossa sota-ajan oikeistolaiset suomalaisherrat ovat "rähmällään" Saksan edessä ja kokoomuslainen sisäministeri luovuttaa juutalaisia natseille.

Anonyymi kirjoitti...

Jo kaukaisella 90-luvulla eräs jyväskyläläinen punkbändi viljeli voimakasta ja kärjistävää poliittista satiiria. Katsokaapa osoitteesta http://www.yle.fi/aanilevysto/firs2/index.php hakusanalla (esittäjä): shitter ltd. Biisien nimet ovat ihan vapaasti Ylen nettisivulla näkyvissä, eikä kukaan vaadi niitä poistettavaksi. Kuvaavaa on, että aikoinaan kun nuo biisit julkaistiin, niin McDonalds oli ainoa joka nosti oikeusjutun...

Vasarahammer kirjoitti...

Täällä on aiemmin ollut puhetta kommunismille nauramisesta. Ilmeisesti joitakin naurattaa tämä SAK:n tilaama luokkavihaa lietsova mainos. Kyseessä eivät edes olleet kommunistit vaan sosialidemokraattien johtama SAK.

Nykypäivänä tuollainen tietysti tulkitaan ylilyönniksi tai kärjistykseksi, jollaiseksi se kai oli tarkoitettukin.

Kuitenkin taustalla on sama vanha sosialistinen ajatus siitä, että joku riistää työsi hedelmät sinulta ja vain äänestämällä solisalirattia (tai ryhtymällä vallankumoukseen) saat aikaan muutoksen tähän tilanteeseen.

Kuten Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen totesi, mainos kertoo ennen kaikkea tilaajistaan ja siitä menneestä maailmasta, jossa nämä edelleen elävät.

Anonyymi kirjoitti...

Ja Kataisen kommentti kertoo paljon hänestä, kuten kokoomuslaisten tekopyhäily sekä omat mainokset kokoomuksesta. Dixi.

Rauno Rasanen kirjoitti...

Albodeja,albodeja! Ketähän mä näistä äänestäisin?

Enhän tiedä muuta kuin, että kyseessä on anti-vaalimainos-lista...

Jos kyllä sekin jo antaa mukavasti potkua pohtia, mikä puolue on uskottava, mikä ei ja missä asioissa.

Anonyymi kirjoitti...

Teikäläisellä on tainnut hupihetki venyä lakisääteistä kahvitaukoa pidemmäksi näitä antimainoksia säätäessä ;-)

Näyttelijävalinnat viittaavat lahjakkuuteen myös roolittamisen saralla, jos vaikka tutkijan työ alkaa tympäistä...

Anonyymi kirjoitti...

Aivan, mitäs sinne työajanseurantalomakkeeseen onkaan kirjattu??

Anonyymi kirjoitti...

Jokisipilä, rehtorin kansliaan ja heti!

Markku Jokisipilä kirjoitti...

Vähän todella meni pitkäksi tuosta lakisääteisestä, mutta ajattelin että laajasti ottaen tämä menee tuohon yliopiston kolmannen tehtävän kategoriaan... Vinkkinä voisi heittää, että tuohon työajanseurantalomakkeeseen kannattaa tällaisissa epäselvissä tapauksissa kirjata kuvaukseksi "työajanseurantalomakkeen täyttäminen, 120 min"... Sen verran alkoi kuitenkin huono omatunto puskea, että päätin jättää alkuperäissuunnitelmassa mukana olleet anti-kd-, anti-sdp- ja anti-kokoomus-mainokset tekemättä. Toisaalta ei ole kirkossa kuulutettu, ettenkö vielä palaisi aiheeseen. Mieleeni pulppuaa näkyjä esim. uuniperunaa syövästä Susan Kurosesta ja hänen takanaan päiväpeitot kädessä hiippailevasta Olli Saarelasta.

Anonyymi kirjoitti...

En tiedä, onko joku jo tämän linkin heittänyt kehiin, mutta here goes:

http://www.kokomusta.com/

Minua ainakin nauratti.