Helsingin Sanomien Sanojen takana -palstalla julkaistiin sunnuntaina 15.7. kirjoitus "Kukonpojasta kunnon mieheksi", jossa ihmeteltiin sitä, miten aiemmin lähes julkisen narrin rooliin valuneen Ilkka Kanervan toimia ulkoministerinä nyt ihastellaan ja kiitellään. Puhuttelevimman selityksen asialle tarjosi Tampereen yliopiston mediakulttuurin professori Mikko Lehtonen.
"Menossa on homososiaalinen romanssi, jonka osapuolina ovat politiikan toimittajat ja ulkoministeri", Lehtonen sanoo. "Se on täysin tiedostamatonta. Miehet tukevat miehiä."
Tällaista tuubaa lukiessa ei voi välttyä ajatukselta, että sukupuolten välisestä tasa-arvosta käytyä keskustelua Suomessa ympäröi poliittisen korrektiuden ja positiivisen diskriminaation läpitunkematon savuverho, joka sallii miehistä puhuttavan mitä höpöhöpöä tahansa ja suorastaan kannustaa siihen. Jos jonkun näkyvän naispoliitikon suosion muutosta olisi selitetty tällaisella letkautuksella, olisi lynkkausporukka ollut valmiina alta aikayksikön.
Turun yliopiston kotimaisessa kirjallisuustieteessä työskentelevä Markku Soikkeli, joka on tutkinut maskuliinisuutta ja homososiaalisuutta kirjallisuudessa, määrittelee asian näin:
Ihmiskoiraan luonnetta voitaisiin korostaa tieteellisellä nimellä "homososiaalinen sapiens". Miesten keskinäinen sosiaalisuus yli luokkarajojen tai rodullisten rajojen on ihmiskoirasten erityinen taipumus, jolla tuetaan oman sukupuolen arvovaltaa. Tällaiset sosiaaliset liittymät voivat olla sisäisesti motivoituneita ja hyvinkin lyhytaikaisia. Sosiaalisina prosesseina ne voivat olla sisäisesti järjestyneitä, mutta valtahierarkian ollessa uhattuna ne pystyvät muuttumaan karismaattisiksi, "vapaan toveruuden" homoseksuaalisesti sävyttyneiksi yhteisöiksi.
Homososiaalisuus toisin sanoen on eräänlainen maailmanselitys ja viisasten kivi, jolla on mahdollista aukaista kaikki älylliset Gordionin solmut pyrittäessä selittämään miessukupuolta olevan henkilön toimintaa. Edellä siteeratussa artikkelissaan Soikkeli toteaa miesporukoiden keskinäisen kaljoittelun olevan tyypillinen homososiaalisuuden muoto:
Kaljakuppila on tyypillinen suomalaisympäristö miesten keskinäisten roolien vahvistamiseen. Kaljatuopin ääressä voidaan kokea helpotus isällisten, muita dominoivien roolien tavoittelusta. Kaljatuopin ääressä keskinäinen kilpailu unohdetaan, kaljatuopin ääressä ei ole kamppailutoverien tuomaa kastraatiouhkaa. Miksi juuri yhdessä juominen vapauttaa miehet? Antony Easthope on huomauttanut, että kaljaa juovaa miesjoukko kokee yhteisen regression. Miesjoukon läsnäolo antaa mahdollisuuden hyväksyä kokemus oraalisesta, suuhun keskittyvästä nautinnosta ja unohtaa kokemukseen liittyvä tunne lapsen kaltaiseksi tulemisesta. Miesjoukko on kokoontunut ikäänkuin yhteisen symbolisen rinnan ääreen, imemään kaljaa kuin tuttia.
Että sillä lailla. Minun mielipiteeni asiasta on tietysti helppo kuitata sillä, että olen oman sukupuoleni vanki ja koen sukupuolittuneen todellisuuden näin avoimen paljastamisen uhkaavan omaa asemaani maskuliinisessa valtahierarkiassa. Se on myönnettävä, että aina tällaisia selityksiä lukiessa syntyy minussa vastustamaton halu soittaa muutamalle tutulle ihmiskoiraalle ja sopia treffit yhteisen symbolisen tissin äärelle liiskuttamaan ohraista tuttia vapaan toveruuden kodikkaissa ja homoseksuaalisesti virittyneissä tunnelmissa. Ja mikäli vain mahdollista, harjoitan tätä male bondingia sellaisten koiraiden kanssa, jotka ovat töissä jossain muualla kuin yliopistossa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
17 kommenttia:
Easthopelle voisi sanoa että joskus sikari on vain sikari. Kyllä se kalja maistuu yksinkin tai tyttöystävän kanssa hengaillessa. Ja eikö muka kavereiden kanssa kaljoitellessa juuri aleta kilpailemaan kaikesta mahdollisesta? No siihenkin löytyy joku hauska teinifreudilainen selitys.
Vaikuttaapa niin freudilaiselta, että oksat pois ja pala latvaa! Käytännössä kaikkeen löytyy ratkaisu ja selitys jostain alitajunnan syövereistä, joka ei päästä ihmistä otteestaan. Penn & Teller sanoisi, että bullshit...itse sanon, että huh hah heijaa. ;)
Siitä vaan tarjoilemaan vastaavaa huttua; Ryti-Ribbentrop-paktin homoeroottiset representaatiot. Ja eikun väitöskirja uusiksi: Aseveljiä ja homoerotikkaa jne. Täysin laiminlyöty näkökulma poliittisessa historiassa.
Tuubaa tai ei, homososiaalisuus ja male bonding ovat ainakin yhden instituution toiminnan perustana - nimittäin asevoimien. Koulutuksen yhtenä tavoitteena on saada miehet bondaamaan keskenään, jotta he voisivat toimia tehokkaana yksikkönä.
Myös naisten pääsyä armeijaan ja taistelutehtäviin on vastutettu male bonding -argumentilla; naisten läsnäolo rikkoo miesten homososiaalisen yhteyden, koska miehet alkavat kilpailla keskenään naisten suosiosta. Kun tätä asiaa on tutkittu, tulokset ovat olleet ristiriitaisia. Naisten vaikutusta male bondingiin ja homososiaalisuuteen on joissakin tapauksissa havaittu ja joissakin ei.
Joo, ainakin RUK:ssa meille toitotettiin monta kertaa, miten "käytännössä kaikkia" maamme johtohenkilöitä yhdistää suoritettu reserviupseerikurssi. Tuo tietysti on RUK:n eräs tapa legitimoida asemaansa, mutta silti se oli jo silloin jotenkin huvittavan pateettista. Nykyään tosin olen kääntänyt kelkkani, enkä voisi vähempää innostua tornitouhuista.
Meillä oli silloin aikoinaan yksi naispuolinen varushenkilö (sic!) yksikössä, ja kyllä hänen läsnäolonsa loi hieman erilaisen latauksen yleiseen ilmapiiriin, mikä tietysti ei ole mitenkään yllättävää. Tuolloin ilmapiiri ei kuitenkaan muuttunut sillä tavalla, että tämä ns. male bonding olisi kovinkaan paljon häiriytynyt, mikäli sellaista nyt olikaan.
Meiltä tosin puuttui sellainen kunnon casanova, joka olisi syönyt omasta kuormasta ;)
Johanna - eikö suunnilleen kaikkien ryhmien koulutuksen tavoitteena ole saada ryhmän jäsenet toimimaan tehokkaana yksikkönä? En tosin tiedä mitä male bonding taroittaa.
Totta kai tiimityöskentely on taito, jota opetetaan melkeinpä koulutuksessa kuin koulutuksessa. Asevoimissa yhteistyön vaatimus viedään kuitenkin toiselle tasolle. Uskoisin, että esim. palomiesten koulutuksessa on jotain samaa. Armeijan toimintaympäristö - pahimmillaan sota - vaatii hyvinkin tiukkaa yhteishenkeä. Lisäksi armeijaan liittyy nationalismi ja uhkakuvat (todelliset tai kuvitteelliset), jotka tuovat oman lisänsä toimintaan.
Pointtini ensimmäisessä postauksessani oli se, että homososiaalisuus ja male bonding ovat olemassaolevia ilmiöitä. Niiden liittyminen Kanervan ja tiedotusvälineiden kuherruskuukauteen on mielenkiintoinen näkökulma, jota en nyt lähtisi suoralta kädeltä dissaamaan. Tuskinpa se on ainoa, tyhjentävä selitys, mutta yksi puoli asiaan.
Yhdysvaltalainen tutkija Robert Dean on muuten tutkinut teoksessaan Imperial Brotherhood USA:n ulkopoliittista johtoa kylmän sodan aikana ja löysi siitä veljeskerhosta homososiaalisuutta ja male bondingia. Poliittista historiaan parhaimmillaan.
Mitähän homososiaalisuutta silloin oli ilmassa kun media alkoi kuherrella uuden presidentin kanssa Halosen tultua eka kertaa valituksi?
Muutama kuukausi vaalien jälkeen mitattiin hänelle yli 90%:n kannatuksia.
luulisin että median kuhertelua vallan kanssa selittää paremmin suomalaisen luonteen eräänlainen nöyrä sokeus, ettenkö sanoisi bysanttilainen viranomaisusko —muistammehan kansanedustajat hymyilevinä lampaina Lipposen perässä katsomassa sotaelokuvia.
Kyllä hän joka antaa viran, antaa myös järjen.
Armeijan toiminta rauhan aikana ei kyllä perustu mihinkään homososiaalisuuteen vaan siihen että paskaa tulee niskaan ja (yleensä) vähemmän jos hommat tehdään niin kuin on käsketty.
Johannalta kysyisin, että jos armeija ja politiikan lieveilmiöt todistavat homososiaalisuuden riemukulkua, niin mikä miesten yhdessäolotapa sitten ei ole homososiaalista toimintaa?
Joukkueurheilu nyt ainakin on, ryyppyporukat myös, varmasti myös erilaiset jengit ja muut vastaavat sekalaiset ryhmittymät?
Voiko mies enää poistua asunnostaan ilman, että hänet liitetään johonkin male bondingin ilmenemismuotoon?
Anonyymille kysyjälle, en kyllä sanoisi, että armeija tai politiikan lieveilmiöissä on kysymys mistään homososiaalisuuden riemukulusta, paino sanalla riemukulku. Kuten aikaisemminkin olen kirjoittanut, ei homososiaalisuus ole mikään yksi ainoa tyhjentävä vastaus. Kysymys ei siis ole riemukulusta.
Se, mitä tässä olen yrittänyt sanoa, on se, että minua viisaammat tutkijat ovat todentaneet homososiaalisuuden olevan ilmiönä olemassa. Näillä minua viisaammilla viittaan nyt mm. asevoimien omiin psykologeihin ja sotilassosiologeihin, jotka toimivat asevoimien ulkopuolella. Yleensäkin homososiaalisuutta on tutkittu paljon johtamisen alalla oli se sitten liikkeenjohtamista tai sotilasjohtamista. Suomessa on myös tutkittu moottoripyöräharrastajia ja -kerhoja, joissa on jäseninä ainoastaan miehiä.
Se, että jokin ilmiö (homososiaalisuus, male bonding, ukkonen, helle, sydän- ja verisuonitaudit) on olemassa, ei tarkoita sitä, että se on läsnä koko ajan jokaisessa tilanteessa kuten sinä kysymykselläsi näytät asian tulkinneen. Kun heteromies menee tyttöystävänsä/vaimonsa kanssa ovesta ulos nauttimaan romanttisesta ravintolaillasta, väitän että kysessä on heterososiaalinen/seksuaalinen romanssi. Siitä huolimatta kyseinen mies kokee male bondingia kiillottaessaan moottoripyöräänsä muiden asiaa harrastavien kanssa. Elämä kun on monimuotoista.
Aivan, ja naisilla lienee omat female bonding -juttunsa. Sitä paitsi ylipäätään kun ihmiset ovat tekemisissä toistensa kanssa, syntyy erilaisia ja eri tasoisia yhteyksiä ja yhteisöjä sekä verkostoja.
"No man is an island, entire of itself...any man's death diminishes me, because I am involved in mankind; and therefore never send to know for whom the bell tolls; it tolls for thee."
- John Donne
Puhe "homososiaalisuudesta" on akateemisten nollatutkijoiden keksimä tapa solvata ihmisiä homoksi. Aivan kuin lapset koulun pihalla, tuo on homo, höhöhöhö. Sana on keksitty juuri tällaista pejoratiivista käyttöä varten. Muuten voisi kai puhua vain ryhmähengestä.
Olen Matin kanssa samoilla linjoilla (olenko siis...?) Usein kaikenlaisten tekotieteellisten ja -taiteellisten sanojen ja päätelmien tarkoituksena on peittää sanoman latteus. Homososiaalisuudesta en osaa sanoa, mutta kirjoittajien ajatuksenkulussa paistaa akateeminen runkkaus. Sitä tuli itsekin harjoitettua monta vuotta sitten, mutta ehkäpä siitä voi eheytyä.
Joka tapauksessa Ike on monen heteromiehen esikuva, niin hyvässä kuin pahassa.
Ruiskukka napinläpeen,
Henrik
Johanna: Kun heteromies menee tyttöystävänsä/vaimonsa kanssa ovesta ulos nauttimaan romanttisesta ravintolaillasta, väitän että kysessä on heterososiaalinen/seksuaalinen romanssi.
Ahaa. Entäpä jos heteromies menee yksin ovesta ulos nauttimaan romanttisesta ravintolaillasta, mikä romanssi tällöin on kyseessä?
Soolo homososiaalinen romanssi?
Homoromanssi?
homoressukkaromanssi?
Onko tämä taas tätä naistutkimuksen / feminismin hömpää, eli sukupuoli on vain sosiaalinen konstruktio? Biologialla ei ole asian kanssa mitään tekemistä?
Akateeminen runkkaus (kiitos, Anonyymi 11:20) lähentelee näköjään jo orgasmiaan. Toivottavasti ainakaan verovaroja ei haaskata moiseen millään tavoin, koska en halua olla rahoittamassa tippaakaan moista onanointia.
On ollut ihan terapeuttista lähteä kavereiden kanssa ilman muijia kalaan, eikä siinä silloin ole tarvittu muuta kuin hiljaisuutta ja ja järvenselkä. Voinhan toki jatkossa kotona todeta, että lähdemme kavereiden kanssa kokemaan homososiaalista male bondingia, joka huipentuu hartaaseen homososiaaliseen rituaaliin eli kalojen perkaamiseen rannassa. Ehkäpä myös kaiken päätteeksi kokoonnumme ikäänkuin yhteisen symbolisen rinnan ääreen, imemään kaljaa kuin tuttia, jotta akateeminen runkkaus saavuttaisi kliimaksinsa.
Oikeastaan feminismin ja sen akateemisen ilmentymän, jota myös leikkisästi naistutkimukseksi kutsutaan, parodisointi ja solvaaminen on turhaa homaa - kyseinen "tieteen"haara hoitaa homman tehokkaimmin ihan itse.
Se, mitä tässä olen yrittänyt sanoa, on se, että minua viisaammat tutkijat ovat todentaneet homososiaalisuuden olevan ilmiönä olemassa.
Mitäs jos alkaisit ajatella ihan omilla aivoillasi sen sijaan että nöyristelet "sinua viisaampia" tutkijoita?
Tässä muuten on taas yksi todiste ns. nais-"tutkimuksen" ja sitä sivuavien "tieteen"-alojen, kuten (epä)kriittisen mies-"tutkimuksen" musertavasta epätieteellisyydestä. Siellä on liikaa näitä kilttejä tyttöjä, jotka eivät uskalla tehdä oikeaa tiedettä, ts. haastaa "minua viisaampia" tutkijoita, vaan keskittyvät palvomaan näiden auktoriteetin hatustaan vetämiä ja tyhjästä pieraisemia teorioita. Yritykset murtaa paradigma - esimerkiksi Henry Laasasen kirja - eivät johda siihen, että tämä porukka jakaantuisi ja osa alkaisi puolustaa vanhaa, osa uutta paradigmaa argumentoiden, vaan ne saavat vastaansa hirveän aallon henkilökohtaisia solvauksia. Henryn kirjasta voi pitää tai olla pitämättä, sen kanssa voi olla samaa tai eri mieltä, mutta "en ole lukenut kirjaa ja minusta koko kirja on saamattoman, ämmämäisen miehen kitinää" EI ole tieteellinen argumentti. Paitsi nais-"tutkimuksessa".
Lähetä kommentti