Tällä viikolla Suomessa herätti keskustelua CIA:n deklassifioiduista asiakirjoista löytynyt 130-sivuinen Suomen ja Neuvostoliiton suhteita sekä laajemman eurooppalaisen suomettumisen uhkaa käsitellyt paperi "Finlandization" in action: Helsinki's experience with Moscow. Asioista perillä olevat tutkijat kuten Jukka Tarkka totesivat dokumentin osoittavan CIA:n olleen todella hyvin perillä Suomen asioista, niin vähän lisättävää myöhemmänkään tutkimuksen valossa amerikkalaisten tuolloin tekemiin analyyseihin ja johtopäätöksiin on. CIA:n ei-salaisiksi julistetuille asiakirjoille omistetuilla sivuilla törmäsin toiseenkin mielenkiintoiseen asiakirjaan, 13-sivuiseen analyysiin Prospects for Finland and Their Implications for the Other Scandinavian Countries (löytyy hakusanalla Kekkonen, aukeaa selaimeen). Tämä 16.5.1962 päivätty dokumentti poistettiin salauksesta jo marraskuussa 2003, mutta kun en ole tämän ajankohdan historiantutkimuksen asiantuntija, en tiedä, onko sitä meikäläisessä tutkimuksessa lähteenä käytetty.
Joka tapauksessa paperi sisältää hyvin mielenkiintoisen analyysin Kekkosen vallankäyttötavoista ja poliittisesta ajattelusta. Tämänkin asiakirjan kohdalla vaikuttaa siltä, että keskustiedustelupalvelu oli varsin hyvin informoitu ja sai tietoa joltain syvällä sisäpiireissä olevalta lähteeltä. Nopea suomennokseni asiakirjan Kekkosta käsittelevästä kappaleesta.
KEKKOSEN ROOLI
Presidentti Kekkonen, energinen 61-vuotias, hallitsee tällä hetkellä Suomen poliittista elämää laajojen valtaoikeuksiensa ja viime vaaleissa maan suurimmaksi puolueeksi nousseen Maalaisliiton kontrolloimisen kautta. Helmikuussa 1962 tapahtuneen uudelleen valintansa jälkeen hän on saanut aikaan parlamentaarista enemmistöasemaa nauttivan koalitiohallituksen muodostumisen, jonka ulkopuolella ovat sekä SDP:n tannerilainen enemmistösiipi että kommunistit, ja joka ulkopolitiikan alalla toimii lähes täysin hänen toiveidensa mukaisesti. Tällä alueella hän nauttii yleistä tukea kaikilta muilta merkittäviltä poliittisilta ryhmiltä, vaikka SDP:n tannerilaissiivestä eivät vahvat epäilyt Kekkosta kohtaan ole mihinkään kadonneetkaan. Jopa vahvasti neuvostovastainen sotilaallinen johto hyväksyy Kekkosen johtajuuden.
Kekkosen poliittiset peruslinjaukset kumpuavat siitä, minkä hän katsoo Suomen poliittisen elämän keskeiseksi tosiasiaksi: sen epätodennäköisyys, että Länsi haluaisi tai pystyisi tukemaan Suomea Neuvostoliiton ankaraa painetta vastaan, minkä vuoksi Suomen on välttämätöntä myötäillä Moskovaa. Vaikuttuneena Neuvostoliiton sotilaallisesta ja taloudellisesta kehityksestä Kekkonen tuntuu ajattelevan, ettei näkyvissä olevan tulevaisuuden aikana tule tapahtumaan mitään sellaista merkittävää muutosta idän ja lännen välisessä voimatasapainossa, joka vähentäisi Suomen haavoittuvuutta. Hän uskoo myös, että Neuvostoliitto tulee myös jatkossa painostamaan Suomea ja muita maita sen kautta, ja että nämä paineet tulevat nousemaan ja laskemaan Kylmän sodan jännitteiden barometrin mukana, erityisesti kun kyseessä on Saksa.
Näin ollen Kekkonen uskoo, että mikäli Suomi haluaa säilyttää olennaisesti läntisen luonteensa ja suurimman mahdollisen itsenäisyyden, sen on toteutettava sellaista ulko- ja tietyissä asioissa myös sisäpolitiikkaa, joka tähtää siihen, että Neuvostoliitto säilyttää luottamuksensa Suomen haluun ylläpitää Neuvostoliittoon ystävällisiä suhteita. Koska Kekkonen on selvillä suomalaisten enemmistön venäläisvastaisista asenteista, hän katsoo, että hallituksen täytyy toimia vastapainona sellaisille poliittisille ja populääreille mielenilmaisuille, jotka saattavat aiheuttaa vastakkainasettelua Moskovan kanssa. Lisäksi hän on vakuuttanut itsensä siitä, että Suomen poliittisesta johdosta ainoastaan hän on kykeneväinen toteuttamaan suomalais-neuvostoliittolaisia suhteita tavalla, joka vakuuttaa neuvostoliittolaiset mutta ei vaaranna Suomen itsenäisyyden perusedellytyksiä.
Tämän vakaumuksen mukaisesti Kekkonen on käyttänyt valtaoikeuksiaan voimakkaasti saadakseen suomalaiset pidättäytymään neuvostovastaisten tuntemusten julkisesta ilmaisemisesta. Tämän lisäksi hän on pyrkinyt lisäämään poliittisia, taloudellisia ja kulttuurin alan kontakteja Neuvostoliittoon todistaakseen sitä, että Suomi ymmärtää ja hyväksyy asemansa vaatimukset suhteessa Moskovaan. Hän myös pyrkinyt nujertamaan Suomen armeijan vastustuksen korkean tason suomalais-neuvostoliittolaisia sotilaskontakteja kohtaan.
Kekkonen on alistanut Suomen sisäpolitiikan tietyt alueet välttämättömiksi katsomilleen ulkopolitiikan vaatimuksille siinä määrin, että se on heikentänyt yleistä mielialaa. Poliittisia jännitteitä on noussut myös hänen tavastaan käyttää Neuvostoliiton uhkaa [kolme riviä peitetty] ja siitä tosiasiasta, että ajoittain hänen on ollut pakko turvautua kommunistien hallitsemaan SKDL:on saadakseen poliittista tukea.
Toisaalta Kekkosen kitkerimmätkin vastustajat tunnustavat hänen olevan patrioottinen antikommunisti, joka pyrkii turvaamaan Suomen itsenäisyyden ja läntisen luonteen. Hänen matkansa länteen vuonna 1961 olivat lähes varmasti tarkoitettu varmistamaan lännen suorasanaisempi hyväksyntä Suomen puolueettomuudelle ja siten vahvistamaan hänen poliittisia asemiaan suhteessa sekä Moskovaan että kotimaisiin kriitikoihin. Hänen toimintansa vuosina 1960-1961 hankittaessa Neuvostoliiton hyväksyntää Suomen jäsenyydelle Euroopan Vapaakauppajärjestössä (EFTA) osoittaa hänen ymmärtävän Suomen läntisten kauppayhteyksien elintärkeyden. Lisäksi hän on päättäväisesti taistellut kommunisteja vastaan kotimaisissa poliittisissa kampanjoissa, ja uskomme hänen olevan tietoinen siitä uhasta hänen omalle asemalleen, jonka kommunistien pääseminen hallituksen avainpaikoille loisi.
Ei ole mahdollista varmuudella ennustaa kuinka pitkälle Kekkonen on valmis Neuvostoliittoa myötäilemään. Hän on osoittanut halukkuutensa tehdä asteittaisia myönnytyksiä, vaikkakin suurimmaksi osaksi tavoilla, jotka ovat auttaneet häntä luomaan omaa poliittisen vallan henkilökohtaista monopoliaan. Toisaalta hän selkeästi tajuaa, että myötäilylle on rajansa, mikäli hän aikoo säilyttää dominoivan asemansa ja mikäli Suomi haluaa pysyä asemassa, joka on yhtä lailla hyväksyttävissä niin lännessä kuin idässäkin.
Siksi uskomme, ettei Kekkonen nykyisissä olosuhteissa kaavaile äänen antamista kommunisteille hallituksessa, eikä aio muuttaa Suomen suhteita avainmaihin. Hän pyrkii välttämään sellaisia toimia, joita joko itä tai länsi vahvasti vastustaa ja tulee pidättäytymään liittämästä Suomea mihinkään sellaiseen poliittiseen tai sotilaalliseen järjestöön, joka on selkeästi identifioitavissa jompaankumpaan leiriin kuuluvaksi.
Samalla kun Kekkonen toivottaa maltilliset ilmaisut Suomen aseman ymmärtämisestä lännessä tervetulleiksi, hän tulee jatkossakin suhtautumaan kielteisesti ja tarvittaessa myös avoimesti vastustamaan sellaisia länsivaltojen askeleita, jotka vihjaavat siihen suuntaan, että Suomi olisi liittymässä länteen Moskovaa vastaan.
Kekkonen pyrkii todennäköisesti jatkamaan Suomen nykyistä kauppasuhteita molempiin Saksoihin ylläpitävää linjaansa tunnustamatta niistä kumpaakaan diplomaattisesti. Mikäli Moskova painostaisi Suomea ankarasti Itä-Saksan tunnustamiseen, Kekkonen saattaisi taipua, mutta samalla hän tunnustaisi myös Länsi-Saksan. Kekkosen periksi antamisen todennäköisyys tässä asiassa nousisi huomattavasti, mikäli hän onnistuisi saamaan Moskovalta vastapalveluna myönnytyksiä, kuten esimerkiksi Suomen liitännäisjäsenyyden EEC:ssä. Suomi tulee myös tukemaan Pohjois- ja Keski-Eurooppaan vaikuttavia yleisluontoisia esityksiä aseistariisunnasta ja ydinaseettomista vyöhykkeistä siinä toivossa, että edistyminen näissä kysymyksissä auttaisi vähentämään jännitteitä Skandinavian alueella.
12 kommenttia:
Amerikkalaisten huoli suomettumisesta herättää kieltämättä loivaa hymyilyä, kun lukee mitä heidän oma presidenttinsä noihin aikoihin sanoi:
http://www.brainyhistory.com/events/1976/october_6_1976_149031.html
Kekkonen ei koskaan sanonut noin.
siis näin
Selkeää tekstiä kuin mikä --- Saattoiko CIA:lla olla noin reaalinen kuva tilanteesta. Silloin se on realistinen myös muuta maailmaa koskien.
Vertaa nykyasiakirjoja Irakista yms. mitä virhearvioita.
Anekdootti: tuolloin Kekkosen aikana huhuttiin, että Suomessa kiertelevät lähetyssaarnaajapojat - mormoneja siis - olisivat olleet CIA:n agentteja.
"... huhuttiin, että Suomessa kiertelevät lähetyssaarnaajapojat - mormoneja siis - olisivat olleet CIA:n agentteja"
CIA:lla oli esteetön yhteys heidän sukutiedostoihinsa, kuten kaikilla muillakin. Olen tuolla kirjastossa Utahissa ohimennen käynyt mikrofilmeiltä tarkistamassa oman sukuni 1800-luvun vaiheita.
Ne ovat kiintoisia, mutta se on toinen tarina.
Se että mormonit kirjasivat ylös jotain triviaaleja huomioita, esim. oliko mission kohteella kirjahyllyssä Marxia tai muuta vasemmalle viittaavaa kirjallisuutta, saattoi taas tietysti olla joku ostopalvelu, jolla rahoitettiin kirkkoa.
Novell esim. Microsoftin ajettua sen ohi, ei ollut entiseen kykyinen kymmenyksien makselija.
Kekkosella oli epäilemättä kielteiset luonteenpiirteensä, mutta tavanomainen käsitys Kekkosen ajasta on vääristynyt, koska se on peräisin 70-luvun lopulta, jolloin Kekkosen ote alkoi pahasti lipsua.
Mutta eikös sellainen, joka ei ole vapaa, nimenomaan vakuuta koko ajan olevansa vapaa?
Ennen kuin kukaan ehtii kysyäkään vakuuttaa suomalainen poliitikko olevansa kaksikielinen, vaikka on yksikielinen.
.."mutta tavanomainen käsitys Kekkosen ajasta on vääristynyt, koska se on peräisin 70-luvun lopulta, jolloin Kekkosen ote alkoi pahasti lipsua."
Se voi olla vääristynyt esim. juuri historiantajun puutteen vuoksi; ei Kekkosella vaan koko Suomella ote lipsui 1970-luvulla, myös "70-luvun vaaranvuosiksi" kutsuttuna aikana. Kekkonen kertoi tämän itse aika suoraan, suostuessaan viimeisen kerran, sittemmin kesken jääneelle kaudelleen, ehdokkaaksi.
Kekkosen kiistämättömästä poliittisesta taitavuudesta ja pohjimmiltaan puhtaista motiiveista huolimatta en nostaisi häntä miksikään suureksi sankariksi ja Suomen pelastajaksi. Kommunismin vastustamiseen tarvittiin muitakin.
Kekkonen pelasi vaarallista peliä ja meni ehkä liian pitkälle Neuvostoliiton myötäilyssään. Myös oheisvahinkoja tuli, sillä demokratialla ja moniarvoisuudella pyyhittiin lattiaa, kun Kekkosen etu näin vaati. Sodan kokenutta kansaa oli helppo pelotella eikä pelon ilmapiiri kadonnut, ennen kuin Kekkonen väistyi presidentin tehtävistä.
Se, että lännessä tunnettiin Suomen poliittiset realiteetit, oli Suomen kannalta hyvä asia. Näin länsi ei tarpeettomasti pyrkinyt vaikeuttamaan Suomen asemaa eikä ryhtynyt toimiin, joiden seurauksena Neuvostoliitto olisi tiukentanut otettaan de facto vasallistaan. Näennäisesti puolueeton Neuvostoliittoon kallellaan oleva Suomi oli lännelle merkittävästi parempi vaihtoehto kuin sovjetisoitu Suomi.
Vasarahammer sanoi... Se, että lännessä tunnettiin Suomen poliittiset realiteetit, oli Suomen kannalta hyvä asia. Näin länsi ei tarpeettomasti pyrkinyt vaikeuttamaan Suomen asemaa eikä ryhtynyt toimiin, joiden seurauksena Neuvostoliitto olisi tiukentanut otettaan de facto vasallistaan. Näennäisesti puolueeton Neuvostoliittoon kallellaan oleva Suomi oli lännelle merkittävästi parempi vaihtoehto kuin sovjetisoitu Suomi.
Idealismia. Ikään kuin länttä olisi kiinnostanut millään lailla Suomen etu. Muistuttaisin mm. siitä, että USA kielsi Suomelta it-ohjukset v. 61, jotta NATO:n pommittajien lentoreitit Suomen yli kohti itää eivät vaarantuisi. Lännelle olisi sopinut vallan hyvin, että NL olisi saanut yhden hankalan ja kalliiksi tulevan vasallin lisää. UKK suhtautui kyynisesti sekä itään että länteen ja hyvä niin.
"Ikään kuin länttä olisi kiinnostanut millään lailla Suomen etu."
Todennäköisesti ei kiinnostanut niin paljon, että länsi olisi puolustanut Suomea, mikäli Neuvostoliitto olisi ryhtynyt sotilaallisiin toimiin Suomea vastaan.
Lännelle Suomen asema näennäisesti puolueettomana Neuvostoliitosta riippuvaisena valtiona oli kuitenkin parempi kuin sosialistinen Suomi, joka olisi ollut Varsovan liiton jäsen ja jossa olisi ollut neuvostojoukkoja.
Kekkonen sai hurjan sisäpoliittisen valtansa ja imagopopulisminsa kasvattamalla vuodesta toiseen aiheettomasti Neuvostoliiton "uhkaavaa" varjoa ja korostamalla papillista messias-vapahtajan tehtäväänsä Suomen etujen taistelijana.
Monet lapset luulivat että Kekkonen ja Jumala ovat sama henkilö.
Itäuhka oli pelkkää sisäpolittiista peliä ja Kekkosen ulkopoliittinen fantasia.
Sensuuriherkkyys Suomessa oli Kekkoselle vain oman voimansa näyttämistä ja pelon uhan leijumista hänen vallassaan.
Kekkonen esiintyi ainoana avainten haltijana ja käytti kaikki dramaturgiset keinot teatteriesityksen ja roolin ylläpitämiseen.
Samaan aikaan Kekkonen luovutti CIA:lle kaikki suomalaiset tutkatiedot ja tiedustelutiedot myös Suomen kansalaisista ja poliitikoista. Se siitä YYA-sopimuksesta, jota meille koulussa opetettiin pyhänä ja tärkeimpänä kun kerran viikossa oli myös pakollinen rukoushetki Kekkosen kuvan edessä Kekkosen puolesta.
Kekkonen teki myös valtiopetoksia kuten tarjosi lappia Neuvostoliitolle ja pyysi noottikriisiä.
Aivan selvä teatteri vain Kekkosen varassa.
Neuvostoliitolla ei ollut varaa kylmän sodan aikana kuvitellakaan valloittavansa Suomea.
Paljon lievemmässäkin muodossa Suomen kauppasopimus Neuvostoliiton kanssa oli suuri PR-etu ja näyteikkuna Neuvostoliitolle.
Eikö nyt ole aivan selvää historiantutkimuksen kannalta, että Neuvostoliittolaisia ei pienen Suomen sisäpolitiikka paljoa kiinnostanut ja heitä hämmästytti suomalaisten poliitikkojen selkärangattomat kerjuu- ja kantelureissut polvillaan suurlähetystössä.
Mauno Koivistohan jyrkästi kielsi tutkijoita menemästä Venäjän arkistoihin vaikka Jeltsin oli luvannut avata kaiken.
Sinne katosi historiamme luultavasti lopullisesti lukkojen taakse.
Kunpa Väyrysesta ja Ilkka Kanervasta olisi Neuvostoliiton suurlähetystöstä säilynyt audiotallenteita.
Nyt Soviet Archive Leak jos mahdollista.
Lähetä kommentti