Luurankoja

Tämän päivän Hesarissa monissa liemissä keitetty kollega, emeritusprofessori Heikki Ylikangas toteaa Huhtiniemen teloituksista kertoilleen "syväkurkun" väitteiden oleva kauttaaltaan perättömiä. Aikaisemmassa yhteydessä Ylikangas oli pitänyt ainakin osaa niistä mahdollisina.

Sorruin itsekin viime syksynä siihen virheeseen, että kirjoittelin havaintojani ja kommenttejani avoimesta asiasta tänne blogiin sitä mukaa kuin uusia tietoja (tai väitteitä) julkisuuteen ilmestyi. 26.10.2006 kirjoitin blogiini kirjoituksen, joka oli otsikoitu "Suomalainen teloituskäsky". Siinä iskin kirveeni kiveen useammassakin kohtaa. Korostetaan nyt kuitenkin, että en tarjoillut mietelmiäni minään tutkimustietona, kunhan pohdin aika lailla erikoiselta vaikuttavaa avoinna olevaa asiaa.

Suurin virheeni oli, että luulin lisensiaatti Juhani Tasihinin Sota-arkistosta löytämää muistutusta teloitusvaltuuksista sellaiseksi asiakirjaksi, jota aikaisempi tutkimus ei ollut käyttänyt. Pari päivää kirjoitukseni jälkeen törmäsin Helsingin kirjamessuilla apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedtiin, joka aikanaan väitteli kuolemanrangaistuksesta Suomessa toisen maailmansodan aikana. Hän valisti minua siitä, että hän kyllä oli kyseistä asiakirjaa käyttänyt lähteenään ja pohtinut tarkoin myös sen merkitystä. Mistään uudesta tiedosta ei siis ollut kysymys, eikä "asiakirjalöytö" siten tukenut huhuja myöhemmin salatuista karkureiden teloituksista. Yhteensä 78 rintamajoukkojen miestä teloitettiin, mikä tieto lähdeviitteineen löytyy vuonna 1999 julkaistusta Lindstedtin väitöskirjasta..

Lindstedtiltä saamani valistus pudotti pohjan em. blogikirjoituksen alkupuolella esitetyistä pohdinnoista. Tutkijana olisi tietenkin pitänyt tarkistaa asia hänen väitöskirjastaan, johon vieläpä olin sen julkaisuvuonna tutustunut. En kuitenkaan tehnyt niin vaan kirjoitin blogitekstini siltä istumalta. Blogikirjoitus on kuitenkin eri asia kuin tutkimus. Tutkimusta valmistellaan vuosia, blogiin kirjoitetaan nopeasti. Tutkimuksessa yritetään hyödyntää kaikki saatavilla oleva relevantti lähdeaineisto ja analysoida se mahdollisimman perinpohjaisesti. Bloggaaminen taas monesti on nimenomaan mielenkiintoisten keskeneräisten asioiden ja prosessien kommentointia. Ehdin esimerkiksi pessimistisesti jo ounastella Anaheimin tappioita Detroitille välieräsarjassa, mutta toisin kävi.

Akateemista bloggausta tutkinut Larry E. Ribstein (kiitos Hanna-Kaisa vinkistä!) on kehittänyt tämänkaltaiselle kommentoinnille nimenkin: blogicle, jolla tarkoitetaan sellaisten alkuvaiheessa olevien ajatusten esittämistä, jotka ovat liian keskeneräisiä tai epämuodollisia täyttääkseen tutkimuksen kriteerit. Toisin sanoen reippaita pohdintoja vapaalla assosiaatiolla. Siinä missä tutkimuksessa on saatava aikaiseksi mahdollisimman lopullinen johtopäätös, blogatessa kaikkein kiehtovinta on nimenomaan se, ettei vastaavaa lopullisuuden ja kaikkien lankojen yhteensitomisen vaatimusta ole.

Siksi en ole yllämainittua kirjoitustani netistä poistanut, vaikka houkutus turvautua jälkikäteiseen itsesensuuriin olikin jonkinmoinen. Samalla linjalla aion myös jatkaa. Huhtiniemeen ja teloituskysymykseenkin varmaan jossain vaiheessa palaan. Sillä välin tyydyn tässä asiassa viittaamaan Hesarissa 1.12.2006 julkaistuun Alaviite-kirjoitukseeni "Tutkimustiedon aukot jättävät tilaa huhuille".