lauantaina, tammikuuta 05, 2008

Kolumneja kaupunkilehdestä

Sain syksyllä uuden kokemuksen kirjoittamisen alalta rustattuani muutaman kolumnin turkulaiseen Aamuset-kaupunkilehteen. Foorumi tarjoaa mukavan mahdollisuuden kommentoida ajankohtaisia ilmiöitä 2000 merkin tiiviissä tilassa. Tila on varsinkin akateemiselle kirjoittajalle niin pieni, että kirjoittamiseen on pakko löytää täysin erilainen lähestymistapa ja rytmi.

Jotta nämäkin tulevat elektroniselle alustalle varastoiduksi ja potentiaalisesti muidenkin luettavaksi, julkaisen tähän mennessä Alakoukku-nimellä julkaistut kolumnini tähän julkaisupäivineen. Käsitellyiksi tulivat näemmä niin Stasi-listat, venäläisyys, pätkätyöläisyys, Räikkösen mestaruus, Jokela kuin patriotismikin.

* * * * *

Stasi-kohusta ja suomettumisesta:

Kompuroiva isoveli (Aamuset 9.8.2007)

Keskustelu DDR:n tiedustelupalvelu Stasin suomalaiskontakteista tietoja sisältävän Rosenholz-aineiston avaamisesta jatkuu. Suojelupoliisin ja sisäministerin ristiriitaiset tiedonannot herättivät kysymyksen, kuka näista asioista maassamme lopulta määrää.

Historian roskatynnyrien penkomatta jättäminen on vaarallista. Kun tieto puuttuu, spekulaatiot kukoistavat. Syyttömät voivat tulla aiheetta leimatuiksi ja syylliset päästä kuin koira veräjästä.

Itä-Saksa edusti maailman kärkeä niin urkintakoneistonsa laajuudessa kuin propagandansa volyymissäkin. Stasin arkistoissa tutkija törmää näihin molempiin. Faktojen etsiminen tästä paperisuosta ei ole lasten leikkiä. Kortistoihin pääsemiseen riitti, että henkilö oli DDR:n kannalta kiinnostava. Ulkomaiset kontaktit olivat arvokkaita pelimerkkejä Itä-Saksan sisäisissä valtataistoissa.

Suomettumisen jälkiselvitys tarvitaan, poliittista noitavainoa ei. 20-30 vuoden takaisten asioiden tiukka salailu on epäilyttävää, mutta erilaisten nimilistojen kontrolloimaton julkaiseminen aiheuttaisi sekin suuria oheisvahinkoja. Pitäisi tutkia, ei hutkia. Liikkeellä on paljon huhuja, joita ei nyt voida sen enempää vahvistaa kuin kumotakaan.

Terrorismin torjunta on laajentanut viranomaisvaltuuksia eri puolilla maailmaa, mutta samalla on yleensä lisätty myös kontrollia. Supon kaltaiset ilman parlamentaarista valvontaa toimivat turvallisuuselimet ovat käyneet harvinaisiksi. 2000-luvun Suomessa valtion turvallisuutta ei soisi varjeltavan sen paremmin kansalaisten oikeusturvan kuin tiedonvapaudenkaan kustannuksella.

* * * * *

Suomalaisesta identiteetistä ja venäläisyydestä:

Takana Länttä ja Eurooppaa (Aamuset 29.8.2007)

Ryssä on aina ryssä, sanottiin joskus. Ajat ja asenteet kuitenkin muuttuvat, eikä venäläisyys enää ole kirosana. Nykyään Helsinki markkinoi itseään venäläisyydellä ja myös Turun kulttuuripääkaupunkihankkeessa on painotettu Venäjän läheisyyttä.

Itäisen elementin korostaminen on uusi ilmiö. 1920-30-luvuilla Suomi julisti itsensä eurooppalaisen sivistyksen etuvartioksi barbaarista itää vastaan ja joutui sitten lupauksensa myös lunastamaan. YYA-Suomessa podettiin traumoja siitä, ettei läntisyyttämme lännessä ymmärretty. Kun tie 1991 aukeni, Eurooppaan juostiin niin kovaa kuin jaloista lähti.

Suomen historia on tuolien väliin putoamisen historiaa. Itään ei ole haluttu kuulua, länteen taas ei ole kelpuutettu. Kekkosen kaltaiset poliittiset jonglöörit pyrkivät kääntämään asetelman edukseen ja maalasivat kuvia Suomesta sillanrakentajana idän ja lännen välillä.

Turvatakuita idän uhkaa vastaan on haettu jatkuvasti, mutta länsikään ei ole vaaraton. Kestääkö omaleimainen suomalaisuus eurooppalaisen integraation ja globaalin markkinatalouden ristitulessa? Karjalan ja Kalevalan kansallisromanttisista maisemista ammentavalle identiteetille amerikkalaismallinen massakulttuuri on kauhistus.

Brysseliin integroiduttuaan poliittinen eliitti on saanut lääkitystä YYA-kaudella kolhiutuneelle egolleen. Brysseliläisyyttä vahvempana kansan parissa kuitenkin yhä vielä vaikuttaa metsästä ja suosta ponnistava mytologis-shamanistinen suomalaisuuskäsitys, jonka äänitorvia ovat olleet Aleksis Kiven, Väinö Linnan, Tuomari Nurmion ja Jari Halosen kaltaiset taiteilijat.

Suomalaisuus on ainutlaatuinen sekoitus itäistä ja läntistä, omaa ja lainattua, ylpeyttä ja alemmuuskomplekseja, eurooppalaista eleganssia ja slaavilaista melankoliaa. Ajatelkaapa vain vaikkapa karaokekuppila Pataässässä Paula Koivuniemen "Aikuista naista" tukevassa humalassa hoilaavaa NHL-miljonääriä. Kyllä siinä on venäläinenkin ihmeissään.

* * * * *

1970-luvulla syntyneiden elämänkokemuksista:

Demografian demonit (Aamuset 26.9.2007)

Vuonna 1973 syntyi sataan vuoteen pienin suomalainen ikäluokka, vain 57 000 lasta. Vuonna 1947 syntyi peräti 51 000 vauvaa enemmän. Suomalaista yhteiskuntaa on jo pitkään hoidettu vuosien 1945-1950 suurten ikäluokkien ehdoilla, eikä tilanne vähään aikaan muutu. Numerot ovat politiikkaa, ja poliitikot osaavat laskea.

Tutkimuksen mukaan 25-35 vuotiaat suomalaiset ovat joustajia ja mukautujia. He eivät halua kapinoida tai mullistaa maailmaa. Asiat otetaan sellaisina kuin ne ovat ja oma elämä sopeutetaan niiden mukaiseksi.

Mitä muuta kuin alistumista pullamössösukupolvelta olisi voinut odottaakaan, saattavat monet vanhemmat ajatella. Kannattaa kuitenkin ajatella tämän ryhmän elämänkokemusta. Kun kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 1991, se maailma, joka meille oli opetettu, lakkasi olemasta.

Neuvostoliitto hajosi, hyvinvointivaltion tukijalka idänkauppa romahti ja maa syöksyi lamaan. Itsestäänselvyydet kyseenalaistuvat ja varmaa oli ainoastaan epävarmuus. Työelämän muutos piti huolen siitä, ettei pitkän aikavälin ura- ja elämänsuunnitelmilla kannattanut vaivata päätään.

Koulutusinflaation kitaan katosivat ensin maisterin paperit ja sitten tohtorinkin tutkinto. Enemmän kuin joka toisella 1970-luvulla syntyneellä on korkeakoulututkinto, mutta nyt yhteiskunta kaipaakin putkimiehiä. Kun horisontti jatkuvasti pakenee, monet kokevat tulleensa suorastaan huijatuiksi.

Siinä missä heidän vähemmän koulutetut pysyvissä työsuhteissa olevat vanhemmat kollegansa ovat tarkkoja lomistaan, työajoistaan ja eduistaan, pätkätyösukupolvi joustaa ja on tyytyväinen siitä, että ylipäätään on töissä.
.
Vihreälle oksalle päästyään monet kolmikymppisetkin toki ovat ryhtyneet rakentamaan perinteistä omakotitalo- ja kesämökki-idylliä, mutta yhä useammalle keskeisimmän elämänkokemuksen muodostaa väliaikaisuuden pysyvyys. Siihen verrattuna 1950-luvulla hiihtäen tehdyt koulumatkat olivat mukavaa elämysmatkailua.

* * * * *

Kimi Räikkösen F1-mestaruudesta:

Jäämiehen kuitti (Aamuset 24.10.2007)

Todennäköisyyslaskelmat ja asiantuntijaveikkaukset heittivät sunnuntaina häränpyllyä, kun Kimi Räikkönen voitti Formula ykkösten maailmanmestaruuden. Suomalaisille penkkiurheilijoille vaikeiden vaiheiden kautta tullut voitto oli harvinaista herkkua, onhan meillä totuttu pikemminkin siihen, että meikäläiset ryssivät loistaviakin voittosaumoja viime metreillä. Saisiko olla esimerkiksi jääkiekon arvokisahopeaa?

Räikkönen ei tavoilleen uskollisesti maailmanmestarinakaan hyppinyt päällään reikiä kattoon. Lehdistötilaisuudessa oli ilmassa tiettyä takaisin maksun tuntua. Jäämies ei tunnetusti ole tykännyt kaikesta, mitä Suomessa on hänestä ja hänen yksityiselämästään kirjoitettu. Nyt hän totesi, että "harva ihminen on uskonut minun hommiin aika useasti". Hän kyllä myönsi, että "ehkä on ollut erilainen taktiikka kuin muilla ihmisillä omaan työhön", mutta korosti, ettei ongelmia ole tullut.

F1 on ylikansallista sirkusta, mutta patrioottiselle paatoksellekin löytyy vielä tilaa. Jäämies itse otti Maamme-laulun vastaan eleettömästi, mutta Ferrarin muun väen edesottamukset Italian kansallislaulun parissa olivat näkemisen ja kuulemisen arvoiset. Vielä paremmaksi pistettiin MTV3:n jälkilähetyksessä, jossa Matti Kyllönen liikkui paavonoposmaisen hehkutuksen, tahattoman komiikan ja silkan höperehtimisen välimaastossa sellaisella kiihkolla, että oksat pois.

Taannoin Kimi kertoi brittiläiselle ITV-kanavalle "olleensa paskalla" Michael Schumacheria kukitettaessa. Sunnuntaina Ferrari-pomo Luca di Montezemolo kehui Räikköstä "erinomaiseksi pojaksi", joka "puhuu vähän, mutta tekee paljon". Diplomaattisesti todettu, mutta pelkkää asiaa. Vaikka auto oli italialainen, renkaat japanilaiset ja pääsponsori amerikkalainen, kuski oli suomalainen. Eiköhän tämä tule mestaruusjuhlissa todistetuksi. Toivottavasti Kimi laittaa kutsun myös "erilaisen taktiikan" vanhemmille valtiomiehille Matti Nykäselle ja Seppo Rädylle, ettei tarvitse vain säistä puhua.

* * * * *

Jokelan ampumisista:

Kaiken ymmärtäjät (21.11.2007)

Tuskin oli poliisi saanut Jokelan koulun tyhjennettyä, kun asiantuntijat olivat jo julkisuudessa antamassa selityksiä tapahtuneelle. Monet sanoivat tällaisen murhenäytelmän olleen vain ajan kysymys. Syytä tapahtuneelle etsittiin yhteiskunnan laiminlyönneistä, internetistä, metallimusiikista, koulukiusaamisesta, nuorten miesten henkisestä pahoinvoinnista ja niin edespäin.

Suurten tragedioiden päivystävät dosentit eli kriisipsykologit saivat näkemyksilleen auliisti tilaa medioissa. Soili Poijula esitti yhteenvedon tapahtuneesta jo saman päivän iltauutisissa, Salli Saari jatkoi tästä aamutelevisiossa. Tutkijana en voinut olla ihmettelemättä sitä, kuinka pitkälle meneviä analyyseja psykologit esittivät. He eivät nimittäin voineet tuossa vaiheessa tietää tapauksesta tai tekijästä juurikaan muuta kuin sen, mitä olivat tiedotusvälineistä kuulleet.

Ampumista seuranneina päivinä paniikkitunnelmia lietsottiin urakalla. Monet halusivat ymmärtää tekijää ja nähdä hänet jonkinlaisena olosuhteiden uhrina, nuorena miehenä, jolle kylmäksi ja kovaksi muuttuneen yhteiskunnan paineet olivat olleet yksinkertaisesti liikaa. Kommenttien perusteella koko suomalainen elämänmuoto oli ajautunut täydelliseen kriisitilaan, jossa epävakaat yksilöt avunhuutona ryhtyvät äärimmäisiin tekoihin.

Väitteet "suomalaisen yhteiskunnan väkivaltamyönteisyydestä" tai "nuorten pahasta olosta" ovat yliampuvia ja kollektiivisesti syyllistäviä. Teon laajempaa taustaa on hyvä tutkia, mutta johtopäätöksissä on syytä olla maltillinen.

Liipasinta ei vetänyt näkymätön käsi, vaan tekonsa tarkkaan harkinnut konkreettinen yksilö. Teot olivat kieroon kasvaneen ihmisen tekemiä murhia, joita ei tule puolustella makrotason selityksillä. Ihmishengen koskemattomuus on perusarvo, jonka loukkaamista ei mikään oikeuta.

Yksilöllä on yhä valtaa oman elämänsä suhteen. Ylipsykologisointi on vaarallista, koska se kyseenalaistaa yksilön vastuun omista tekemisistään. Kaikilla meillä on joskus vaikeaa.

* * * * *

Suomalaisesta itsenäisyyspäivän vietosta:

Yli pauhun kenttien hurmeisten (19.12.2007)

Itsenäisyyden 90-vuotisjuhlat ovat takana. Talvi- ja jatkosodat olivat jälleen monien muisteluiden keskipisteessä, sotilasparaati nähtiin ja veteraaneja kiiteltiin jo liturgisiksi käynein muodoin. Ylen kanavat täyttyivät sotaan eri tavoin liittyvistä ohjelmista. Luoteja paetakseen oli käännettävä vastaanotin ohjelmansa "urbaaneille nuorille ja nuorekkaille aikuisille sekä edelläkävijöille" suuntaavalle Neloselle.

Hylsyjen lentelyn seassa kuultiin muutama mielenkiintoinenkin kommentti. Linnan juhlissa haastateltu elokuvaprofessori Peter von Bagh ihmetteli, kuinka Suomen itsenäisyys edelleen näyttää fokusoituvan yli 60 vuotta sitten käytyihin sotiin. Eikö kuvaan jo pikku hiljaa alkaisi mahtua muutakin?

Sota on sen kokeneille totta kai mullistava kokemus ja heillä täytyy olla oikeus sitä muistella. Sen sijaan siinä vaiheessa, kun aletaan kohottaa sotasukupolven tulkinnat historiasta sekä itsenäisyyden ja isänmaallisuuden merkityksestä ainoiksi oikeiksi, ollaan vaarallisilla vesillä.

Julkisissa keskusteluissa esitetään usein syytöksiä esimerkiksi "veteraanien kunnian loukkaamisesta", "epäisänmaallisuudesta" ja "itsenäisyyden eteen tehtyjen uhrauksien halveksunnasta". Ääneen lausumattomana tausta-ajatuksena on, että on asioita, joista tosisuomalainen voi ajatella vain yhdellä tavalla. Varsinkin punaista nuoruuttaan häpeilevät suurten ikäluokkien edustajat näyttävät nyt olevan sota-Suomen arvomaailman kärkkäimpiä puolustajia.

Olemassaolonsa 90 vuodesta Suomi oli aktiivisena toisen maailmansodan osapuolena vain hieman yli kolme vuotta. Miten näin lyhyt ajanjakso voi olla kollektiivisessa muistissamme niin dominoiva?

Omaan patrioottisuuteensa tikahtuvat arvopoliisit eivät ole ymmärtäneet sanan- ja mielipiteenvapauden perusolemusta. Toisin kuin aikanaan vastapuoli, Suomi ei taistellut yhden ainoan oikean totuuden puolesta. Suomalaisuuden ei tarvitse olla älyllinen juoksuhauta.

9 kommenttia:

Marjo kirjoitti...

Hyviä kommentteja.

Ehkä kriisipsykologit ym. tietenkin näkivät Jokelassa tilaisuuden todistaa itsensä tarpeellisiksi, saada rahaa hankkeilleen. Jne.

Mitä itsenäisyyspäivään tulee, niin minuakin on kiukuttanut, kun ilmeisesti Suomessa ei ole yli 60 vuoteen tehty mitään mainitsemisen arvoista. Ohjelma-aiheita voisi tosiaan monipuolistaa.

Vasarahammer kirjoitti...

Lyhyiden kolumnien kirjoittaminen on taitolaji samoin kuin tarpeeksi lyhyiden blogikommenttien.

Kompuroiva isoveli

Eiköhän se ole selvää, että ne mielenkiintoisimmat jutut löytyvät KGB:n arkistoista. Niitä tuskin suomalainen tutkija pääsee lukemaan.

Takana länttä ja Eurooppaa

Paljon moitittu suomalainen keittiökin on sekoitus venäläistä, ruotsalaista ja saksalaista. Ehkä näidenkään kansakuntien kulinaariset saavutukset eivät ansaitse erityistä suitsutusta.

Demografian demonit

Pienillä sukupolvilla pahin on vasta edessä. Kuka tai mikä takaa, että pienin sukupolvi saa luvatut eläkkeensä?

Jäämiehen kuitti

Formula 1 on katsomiskokemuksena äärimmäisen tylsä, pelkkää peräkkäinajoa, jossa varikkopysähdykset muodostavat jännityksen huipentuman. Siksi voi vain ihailla sitä taitoa, jolla lajia hypetetään.

Kaiken ymmärtäjät

Pekka-Eric ihaili Hitleriä ja Stalinia ja hänen äitinsä ihaili Linkolan ajatuksia. Siitä huolimatta syytän sosialidemokratiaa Jokelan veriteoista ja olen yhtä suuri asiantuntija kuin nämä kriisipsykologit.

Jouni kirjoitti...

Auvinen ihaili ilmeisesti myös Nietzcheä, muttei kyennyt (halunnut?) lukea filosofin tekstejä tarpeeksi pitkälle.

Mutta varsinainen kommenttini liittyy Vasarahammerin sosialidemokratian syyllistämiseen, joka mielestäni vaatii kovastikin perusteluja.

tieteellinen koelaboratorio kirjoitti...

Tämä "yksilön vastuu omista tekemisistään" on tietysti ikuisuuskysymys, josta voisi jauhaa pitkäänkin. Heitän tähän kuitenkin vakiokommenttini, joka on seuraava:

Jo keskiajan skolastikot pohtivat kuumeisesti vapaan tahdon ongelmaa, eikä se ole vieläkään ratkennut. Pahaa pelkään, ettei ratkea tälläkään nettisivulla.

Jouni kirjoitti...

Se ei ratkea koskaan, mutta aiheesta on kiinnostavaa keskustella.

tieteellinen koelaboratorio kirjoitti...

Periaatteessa ei tietenkään voida sulkea pois sitäkään vaihtoehtoa, että joskus tulevaisuudessa tiede todistaa löytäneensä geenin, joka määrittää ihmisen käyttäytymistä niin tiukasti, että ei voida puhua "vapaasta valinnasta" tai "omasta vastuusta". Tai geenin, joka tietyssä (eriarvoisessa) yhteiskunnallisessa olosuhteessa tuottaa/mahdollistaa nykyisin havaittavia ongelmakäyttäytymisen muotoja.

Muuta siihen saakka kunnes tiede etenee tuohon vaiheeseensa (jos etenee), on tämä aihe tuomittu painimaan/soutamaan kilpaa muiden ikuisuusaiheiden kanssa.

Vasarahammer kirjoitti...

"Mutta varsinainen kommenttini liittyy Vasarahammerin sosialidemokratian syyllistämiseen, joka mielestäni vaatii kovastikin perusteluja."

Jokelan tapahtumien aikaan erilaiset asiantuntijat etsivät syyllisiä milloin mistäkin. Hyvällä mielikuvituksella varustettu keksii perustelut lähes minkä tahansa asian syyllistämiseksi.

Minäkin pystyn keksimään syyt, miksi nimenomaan sosialidemokratia olisi syyllinen Jokelan tapahtumiin. Tämä ei tarkoita, että oikeasti syyttäisin sosialidemokratiaa tapahtuneesta.

Jouni kirjoitti...

Ok, hyvä pointti.

Mutta toisaalta kriittistä arviointia ja syyllistämistä ei pidä mennä sekoittamaan, kuten joskus tuppaa käymään.

Rysky kirjoitti...

Suomalaiset ovat kansa, jolla on saksalainen järki ja venäläinen sydän. Ja se sydän puskee pintaan erityisesti humalassa.