Eilisessä Hesarissa pamahti vastaan Minne mennä tänään -palstalla Jaana Laitisen kirjoitus väkivaltaa kokeneiden maahanmuuttajataustaisten naisten auttamiseksi toimivan Monika-naiset -järjestön näyttelystä Malmitalossa.
Eivätkä jo ajat sitten asenteelliseksi, puolueelliseksi ja metodeiltaan vääristeleväksi vuonna 1997 toteutetun "Usko, toivo, hakkaus" -kyselytutkimuksen johtopäätökset milloinkaan katoa julkisuudesta? En luule paljon liioittelevani, kun totean, että päivittäin saa lehdistä lukea ja tv:stä kuulla, että suomalaisnaisista 40 prosenttia on kokenut parisuhdeväkivaltaa joskus ja että 20 prosenttia elä parhaillaan väkivaltaisessa suhteessa. Väkivallaksi määriteltiin mm. se, että joku mies on käyttäytynyt tavalla jonka nainen eli kyselyn vastaaja "on kokenut seksuaalisesti uhkaavaksi". Aviopuolison suhteen väkivallaksi luokitellaan myös "kiinni pitäminen", "painostaminen" ja uhkailu sekä naisen kokemukset väkivallan uhasta. Näin maailmoja syleilevällä määritellyllä väkivaltaa kokeneiden prosentin olisi luullut olevan paljon korkeampikin.
Ongelma on siinä, että kyselytutkimuksista oiotaan mutkat suoriksi ja todetaan yksiselitteisesti ilman sen kummepia varauksia, että "20 prosenttia suomalaisnaisista elää väkivaltaisessa parisuhteessa". Suuri osa lukevasta yleisöstä on autuaan tietämätön tutkimuksen löyhästä väkivalta-termin määrittelystä, ja tulkitsee näiden naisten tulevan hakatuiksi, potkituiksi, kuristetuiksi, teräaseella lyödyiksi, ammutuiksi ja/tai raiskatuiksi parisuhteessaan. Puhutaanhan otsikossakin "hakkauksesta". Suomalainen uhrifeminismi, jolle tämä tutkimus on jo kymmenen vuoden ajan muodostanut älyllisen selkänojan ja ehtymättömän argumenttiarsenaalin, on tehnyt parhaansa edistääkseen juuri tällaista tulkintaa.
Tasa-arvokeskustelu on täynnä tarkastamattomia väitteitä, päättömyyksiä, suoranaista valehtelua ja kollektiivista syyllistämistä. Tietyt väitteet ovat saaneet niin vahvan ja yleisesti hyväksytyn aseman, ettei niiden totuudellisuutta enää haluta tai uskalleta kyseenalaistaa, vaikka ne alunperin ovat olleet hyvin kiistanalaisia, ylitulkittuja, vääristeltyjä tai suoranaista höpöhöpöä. Tuon surullisenkuuluisan 20 prosentin tai "joka viidennen suomalaisen miehen" (tekijänä) voisi mainita "naisen euro on 60-80 senttiä", "parisuhdeväkivallan tekijä on lähes aina mies", "suomalainen yhteiskunta hyväksyy naisten alistamisen", "naiset saavat samasta työstä vähemmän palkkaa", "Suomi on Euroopan väkivaltaisin maa" jne.
Kun Arno Kotro ja kumppanit julkaisivat miesten tasa-arvoa käsittelevän kirjansa viime vuonna, saivat he niskoilleen todella kiivaan arvosteluryöpyn. Heitä syytettiin "itkemisestä", "ruikuttamisesta" ja "itsesäälissä kieriskelystä" sekä ennen kaikkea yrityksestä ohjata tasa-arvokeskustelua pois todellisista epäkohdista eli naisten kokemasta syrjinnästä ja sorrosta. Osa arvostelijoista teilasi kirjan niinkin älykkäällä tavalla kuin kyseenalaistamalla kirjoittajien "miehisyyden" ja sukupuoli-identiteetin.
Itse olen niin kyllästynyt tähän uhrifeminismin ehdoilla pyörivään keskusteluun, jossa naiset aina vaan ovat pelkkiä viattomia uhreja, kärsijöitä ja sorrettuja sekä miehet heidän pahoja sortajiaan ja sikoja kaikin puolin, että hyppään lehdessä seuraavaan juttuun tai vaihdan tv-kanavaa, kun esimerkiksi jokin em. pyhistä uhritotuuksista jälleen kerran esitetään vankkana faktana. En näe mitään mieltä siinä, että sukupuolten välisen tasa-arvon globaalissa vertailussa terävimpään kärkeen sijoittuvaa maatamme yritetään maalata jonkinlaiseksi sovinistien pyörittämäksi naisvankilaksi. Epäkohtia ja ongelmia varmasti vielä on, mutta asian ympärillä leijuva hysterian lietsominen, paisuttelu ja miesvihan kylväminen on järjetöntä.
Em. Hesarin jutussa naisen oloja Suomessa kuvaamaan oli valittu ilmeisesti haastateltavana olleen Natalie Gerbertin (Monika-naiset) seuraava kertomus:
"Suomalainen mies piti virolaista vaimoaan kolme vuotta kettingillä sidottuna navetassa, kuin koiraa."
Sen jälkeen kun on osoitettu, että "suomalainen mies", laji-, kohtalo-, male bonding- yms. -toverini oli näin toiminut, tekee ihan pirusti mieli osallistua analyyttiseen keskusteluun aiheesta. Lähtökohdat ovat sen verran houkuttelevat, älylliset ja tasapuoliset.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
15 kommenttia:
Sas muuta.
Yllättävää on, että noin arkielämässä kyseessä ovat kuitenkin ihan järkevät ja asialliset tyypit.
Joskus tuntuu, että suurin osa yhteiskunnallisesta keskustelusta on jossain kummallisessa fantasiamaailmassa pyöriskelyä.
Noudahan palkintosi! http://viidesrooli.wordpress.com/2008/01/15/
and-the-oscar-goes-to/
Joo, tasa-arvo on hyvä asia, jonka eteen pitää tehdä töitä, mutta näinhän siinä usein käy, että koko ilmiötä valikoituu (=valitaan) edustamaan yksi ainoa näkökulma, joka sitten vinouttaa ja siten tekee hallaa koko asialle.
Ja mikäs sen hienompi lähtökohta keskustelulle kuin kategorinen kaikki miehet (tai naiset!) on sikoja -lausahdus. Puuh.
Toisten subjektiivisesti kokemasta sorrosta tulee sitten välinen sen toisen osapuolen sortamiseen...ja homma etenee...NOT!
Hyvin kirjoitettu.
Muutama vuosi sitten, kun tuosta Usko, Toivo ja Hakkaus -tutkimuksesta oli taas julkisuudessa puhetta, tein hyvin epätieteellisen tutkimuksen (kapakkapöytä): viisi kuudesta vähän yli kolmekymppisestä miehestä oli jossain elämänsä vaiheessa saanut kumppaniltaan avokämmenestä poskelle, yksikään ei myöntänyt naista lyöneensä tai muuten satuttaneensa. UTH:n asteikossa tuo on tietenkin väkivaltaa, ja paljon vakavampaa kuin epämääräinen "uhkaava käyttäytyminen". Mutta sehän on vain söpöä kun nainen tulistuu.
Kotron ym. kirjassa onnistutaan varsin hyvin pysymään asialinjalla. Yksikään kirjan julkisuudessa teilanneista (naisista tai miehistä) ei ainakaan minun tietääkseni ole puuttunut siinä esitettyihin väitteisiin, vaan on vain todettu että miehet ruikuttavat. Yksi kirjan kirjoittajista vastaa aika hyvin:
ttp://tinyurl.com/2y4543
Linkki oikein:
http://tinyurl.com/2y4543
Allekirjoitan kirjoituksestasi joka sanan, ja minua todella pidetään naisten ja miesten välisen tasa-arvon kannattajana. En ole vaimolleni kirjoitustasi vielä näyttänyt, mutta arvelen hänen olevan kanssani samaa mieltä.
Huomaan, että panuismi leviää ja valtavirtaistuu. Pitäkää varanne, feministit!
On jotenkin mielenkiintoista seurata, miten miehet, jotka ovat kuitenkin ammoisista ajoista lähtien joutuneet kärsimään naisten suuremmasta sosiaalisesta vallasta (vai miten muuten on selitettävissä, että prostituutio on maailman vanhin ammatti? Sehän kuvastaa juuri sitä, että naiset saavat helpommin ja enemmän seksiä jo ihmiskunnan alkuajoista lähtien, joten heillä riittää sitä ihan myytäväksi asti), ja varsinkin nykypäivänä ovat todellisia uhreja ja yhteiskunnan aidosti joka ikisellä elämänalueella sortamia (ja vääryydellä orjaksi houkuteltuja jne.) ihmisiä, kirjoittavat näin maltillisia artikkeleita tästä kaikesta vääryydestä ja sorrosta.
Kun taas naiset, joilla on AINA olleet asiat hyvin, puhkuvat sellaista raivoa ja silmitöntä repivää hulluutta ympäriinsä, että toisiakin naisia hirvittää.
He arvostelevat, syyttävät ja solvaavat asiallisesti kirjoittavia miehiä, ilmoittavat julkeasti ja ylpeänä (jopa kansanedustajat), että eivät aio edes lukea heidän kirjojaan, mutta tietävät naisen intuitiolla silti, että ne kirjat ovat pelkkää ruikutusta ja itkemistä ja ties mitä muuta miehen persoonaan kohdistuvaa halventavaa solvausta.
En ole vielä kuunaan lukenut vastaavaa miehen kirjoittamaa tekstiä - siis feministien ja naisten kirjoitusten suunnattomaan kiukkuun ja lapsellisuuteen verrattavissa olevaa miehen kirjoittamaa kirjoitusta.
Tavallaan toivoisin, että miehetkin lopulta luopuisivat liiasta varovaisuudesta ja maltillisuudesta, sillä eiväthän naisetkaan ole koskaan toimineet sillä tavalla näissä kirjoituksissa, ja katsokaa miten paljon valtaa heille on suorastaan nöyrästi kumartamalla annettu.
Miksi tuollaista ärräpäistä ja äkämystynyttä monsteria pitäisi kohdella silkkihansikkain yhä vain? Voisiko olla jo aika päästää miestenkin raivo kuuluville, näkyville ja naisten silmille, niin että hekin ymmärtävät ehkä jossain aivojensa 'ylivoimaisessa' kurkiaisen sopukassa, että ehkäpä naiset ovat menneet liian pitkälle ja alistaneet miehiä jo ihan tarpeeksi.
On tietenkin vaikea ajatella tasa-arvoisia ajatuksia, kun vaakakuppi on lähes täysin kallistunut naisten hyväksi kaikissa asioissa - tulee mieleen, että voisi olla ihan oikeudenmukaista, jos naisetkin joutuisivat välillä puurtamaan hiilikaivoksissa samalla kun miehet vain viilaavat kynsiään helpossa suojatyöpaikassa pari tuntia päivässä. Voisi olla vain reilua, jos naiset saisivat itse maistaa omaa lääkettään, elää niinkuin miehet ovat jo kautta aikojen joutuneet elämään, jos naisetkin joutuisivat vaihteeksi enemmistönä kodittomiksi ja alkoholisoituneiksi, jos lasilattia olisikin vaihteeksi miesten puolella, jne..
Mutta toisaalta, ehkä se olisi sittenkin huono suuntaus, sillä jossain vaiheessa se voisi kääntyä taas siihen, että miehet eivät haluakaan enää luopua vallastaan (aivan kuten naiset eivät halua nyt luopua vallastaan), ja niin heiluri heiluisi eikä tasa-arvoa koskaan saavutettaisi.
Silti, jos maltillisesti pyrimme vain tasa-arvoon, voi käydä taas niin, että naiset kieroilevat ja manipuloivat (tässä he ovat mestareita) asiat jälleen itselleen suotuisemmiksi, jolloin emme pääse puusta pitkään.
Ehkä miesten pitäisi lopettaa himoamasta seksiä naisten kanssa ja ryhtyä laajoissa massoissa selibaattiin tms. Silloin nainen menettäisi välittömästi lirkuttelun ja tissivaon näyttämisen aiemmin niin helposti antamat etuudet, ja sitä myötä lopulta kaiken sosiaalisen vallan, jota heillä on miehiin nähden.
Mutta ennenkuin jotain tuollaista tapahtuu, suurin osa miehistä tulee aina tekemään 'pieniä palveluksia' naisille ja antamaan 'jonkin verran ilmaisia etuuksia' naisille vain siitä toivosta, että ehkäpä heillekin lohkeaa.
Tämä on surullista, ja toivon, että tilanne muuttuu, jotta jossain vaiheessa ihmiskunta on tasa-arvoinen, ja voimme keskittyä hedelmällisempiin asioihin kuin toistemme (oikeutettuunkaan) syyttelyyn sorrosta ja orjuudesta.
- Vortac
Kotron ja kumppaneiden toimittamasta Mies vailla tasa-arvoa -kirjasta muistan lukeneeni myös sitä kritiikkiä, että kirja oli huonosti toimitettu ja siinä oli liian monta kirjoittajaa: kirja on siis liian hajanainen ja artikkelien taso vaihtelee.
Kirja sai paljon julkisuutta, mikä tietenkin oli toimittajien tarkoitus. Mutta koska huomio kiinnittyi osaksi toimitustyön puutteisiin, missattiin hyvä tilaisuus herättää vakavasti otettavaa keskustelua miesten tasa-arvo-ongelmista.
Pärearvostelu
Taitavasti ja maltilla kirjoitettu juttu siinä mielessä, että omaa mielipidettä ja pohdittua asiaa on kuitenkin pystytty samalla ryydittämään emotionaalisesti uskottavalla ja vaikuttavalla asenteella.
Tällainen teksti on Blogistanian laadukkainta asiaproosaa.
PS. Ja mitä kirjoittajan esittämään kannanottoon tulee, niin sanaakaan en siitä vaihtaisi pois.
Mutta koska huomio kiinnittyi osaksi toimitustyön puutteisiin
Juu, se huomiohan kiinnittyy ihan itsestään ja sattumalta, eikä sitä huomiota koskaan ohjailla poliittinen eikä sukupuolipoliittinen ketunhäntä kainalossa. Ihan varmalla joo.
Tässä onkin sopiva rako, johon voin törkätä mielipiteeni seuraavasta asiasta: Sofi Oksanen, joka on siis Suomen toiseksi paras virolaisnainen heti Kadi Kaljulan jälkeen, on esittänyt naisiin kohdistuvan sukupuolisen häirinnän vastineeksi miesten kohdalla sitä, että "120-kiloinen homoseksuaali ahdistelee heteromiestä".
Ei, väärin, väärin, väärin. 120-kiloisen homon heteromieheen kohdistama ahdistelu ei vertaudu loogisesti ahdisteluun, jota heteromies kohdistaa heteronaiseen. Se vertautuu ahdisteluun, jota 100-kiloinen lesbo kohdistaa heteronaiseen, kun taas miehen naiseen kohdistama ahdistelu vertautuu naisen mieheen kohdistamaan ahdisteluun. Jos painoindeksillä on tässä yhteydessä merkitystä, niin puhuttakoon sitten samanpainoisista ahdistelijoista ja uhreista molempien sukupuolten kohdalla.
Se, miten heteromiesten naisiin kohdistama toiminta tulkitaan naisten keskuudessa, riippuu kai vähäsen myös siitä, kuka heteromies kulloinkin on asialla. Esim. George Clooneyn käsi saisi varmaankin tilastollisesti lämpimämmän vastaanoton useamman naishenkilön pakaralla kuin vaikkapa Harri Jaskarin käsi. Aivan kuten Eva Longoriankin käsi olisi Lenitan käteen verrattuna vähemmän pelottava ilmestys minun, heteromiehen, kehon intiimeillä alueilla.
Ei, väärin, väärin, väärin. 120-kiloisen homon heteromieheen kohdistama ahdistelu ei vertaudu loogisesti ahdisteluun, jota heteromies kohdistaa heteronaiseen.
Vertautuuhan. Naiset eivät ole kiinnostuneita kuin tietynlaisista miehistä (rikkaista, kuuluisista, eksoottisista, jännittävän rikollisista). Kaikkien muiden miesten lähestymisyritykset ovat heille yhtä vastenmielisiä kuin kyrmyniskaisimmalle lihansyöjäheteromiehelle isokokoisen homon lähestymisyritys.
Lääkärilehdessä 3/2008 oli tutkimusraportti: Myös nuoret miehet joutuvat parisuhdeväkivallan uhreiksi - Lyhyellä koulutuksella voitiin vaikuttaa varusmiesten asenteisiin Juuso Nieminen, Antero Heloma, Harri Pihlajamäki
On se netissä salasanojen takana, mutta Yle Uutiset tietävät sisällöstä seuraavaa:
http://www.yle.fi/uutiset/24h/id80212.html
"Miehet usein naisten väkivallan kohteina
Julkaistu 18.01.2008, klo 04.16
Nuoret miehet joutuvat parisuhteissaan yllättävän usein väkivallan kohteiksi, kertoo Lääkärilehdessä julkaistava tutkimus. Jopa 17 prosenttia parisuhteessa olleista 18 - 20-vuotiaista varusmiehistä ilmoitti joutuneensa kumppaninsa lyönnin kohteeksi.
Toisaalta vain prosentti varusmiehistä ilmoitti itse lyöneensä kumppaniaan. Aiempien tutkimusten perusteella miehet ovat parisuhteessa useammin väkivaltaisia kuin naiset.
Artikkelia kommentoineet tutkijat kritisoivat sitä, että Upinniemen ja Vekaranjärven varuskunnissa tehdyssä tutkimuksessa ei määritelty tarkemmin, mitä väkivallalla tai parisuhteella tarkoitettiin. Kysely tehtiin vuonna 2006 kahdessa osassa, ja vastaajina oli kyselyn osasta riippuen 752 - 1 389 varusmiestä."
Taidetaan olla siis tasa-arvoisia tässä lyömisasiassa :-)
"Kaikkien muiden miesten lähestymisyritykset ovat heille yhtä vastenmielisiä kuin kyrmyniskaisimmalle lihansyöjäheteromiehelle isokokoisen homon lähestymisyritys."
Kiitos tiedosta. Taidankin tästä lähtien keskittyä yhä enemmän nettipornoon, niin kaikki maailman 3 miljardia naista saavat omistautua rauhassa Hollywood-tähtien saalistamiseen. Sikäli kuin nämä lääketokkuraltaan ehtivät saaliiksi asettua.
Lähetä kommentti