torstaina, huhtikuuta 24, 2008

Sotaveteraanien pilkkaamisesta

Valveutunut blogikansalainen Vasarahammer jo oli laittanut kommentteihin pari kirjoitusta sitten havaintonsa siitä, että Jokisipilä aloitti tänään Turun Sanomien kolumnistina. Näin tosiaan on käynyt ja startti oli ihan vauhdikas, kolumni päätyi YLEn Radio 1:n Ykkösaamu-ohjelmassa laajasti siteeratuksi ja kansalaispalautettakin, sekä positiivista että negatiivista, on tullut. Turun Sanomien nettisivuilla kirjoitus on vapaasti ja kuvan kera luettavissa, mutta laitan sen saman tien myös tähän. Kirjoituksessa mainittu Agricola-sivuston keskusteluketju puolestaan löytyy täältä, kiitoksia vaan kaikille keskustelijoille inspiraatiosta.

* * * * *

Sotaveteraanit ja taistolaiset (Turun Sanomat 24.4.2008)

Tulevana sunnuntaina vietetään kansallista veteraanipäivää. Valtiovalta käynnisti perinteen vuonna 1987 lisätäkseen veteraanien julkista arvostusta. Päivää on alusta saakka vietetty nimenomaan sodanvastaisena ja nationalistisesta hurmahengestä vapaana juhlana, jota jo ajankohtakin, toisen maailmansodan Suomen osalta päättymisen muistopäivä, osoittaa.

*

1990-luvulta alkaen on tullut tavaksi esittää, ettei sotaveteraaneja sodanjälkeisessä Suomessa arvostettu, vaan varsinkin vasemmistoradikaaleilla 1960- ja 1970-luvuilla suorastaan jopa pilkattiin. ”Miksi menitte sinne”, väitetään heiltä usein siteeratun kysymyksen mukaisesti tiedustellun.

Olen näitä puheita aina vähän ihmetellyt, sen verran huonosti ne vastaavat omia käsityksiäni. Niinpä seurasin mielenkiinnolla Agricola-historiaverkossa alkuvuodesta käytyä ”Suhtautuminen sotaveteraaneihin” -keskustelua, johon ottivat osaa niin historian harrastajat kuin ammattilaisetkin. Keskustelussa etsittiin mm. todisteita taistolaisten veteraanipilkasta sekä siitä, kuka, missä ja kenelle oli tuon miksi-kysymyksen esittänyt.

Saalis jäi laihaksi. Taistolaiset kyllä rienasivat porvarillisen Suomen historiakuvaa, sotapolitiikkaa ja nationalismia, mutta veteraaneja he eivät niistä syyttäneet. Veteraanien muistoja tutkineen Ville Kivimäen mukaan ajatus heidän laajamittaisesta haukkumisestaan onkin pitkälti myytti.

*

Taistolaisten kovaäänisyys ja näkyvyys on paisuttanut käsityksiä liikkeen todellisesta voimasta. Kaarle Sulamaan kirjoittaman Suomen Sotaveteraaniliiton historiateoksen Veteraania ei jätetä (Edita 2007) perusteella näyttää siltä, että veteraaniliikkeen poliittinen painoarvo oli taistolaisia huomattavasti suurempi. Vuonna 1970 eduskuntaan valittiin peräti 43 veteraaniliiton jäsentä. Monet yya-Suomen poliittisen eliitin raskassarjalaisista olivat veteraaneja, mm. Mauno Koivisto, Päiviö Hetemäki, Ahti Karjalainen ja Aarne Saarinen.

Nykyisin esitetään sotaveteraanit usein presidentti Kekkosen, yya-politiikan ja suomettumisen uhreina ja arvostelijoina. Kuitenkin merkittävä osa heistä kannatti Kekkosta ja äänesti vasemmistoa. Sulamaan mukaan sekä Sotaveteraaniliitto että Rintamaveteraaniliitto pyrkivät luomaan ystävälliset suhteet niin Suomi-Neuvostoliitto -seuraan kuin Rauhanpuolustajiinkin.

*

Sotaveteraanit eivät olleet mikään sorrettu ja vaiennettu paarialuokka, vaan aktiivisia ja aikaansaavia ihmisiä, joista monet olivat omien alojensa vallankahvassa vuosikymmeniä. Enemmän kuin parikymppisten taistolaisten, 1970-luvun Suomi oli heidän käsialaansa.

Puolen miljoonan veteraanin joukkoon mahtui hyvin monenlaisia ihmisiä. Mitään yhtenäistä ”veteraanien arvomaailmaa” tai aateperintöä ei ole olemassa. Sotaveteraanius ei ollut mikään maailmankatsomus, joka olisi vaikuttanut kantajansa ajatteluun esimerkiksi poliittista suuntausta tai ammattia voimakkaammin.

*

1970-luvun radikalismiin liittyi paljon myös tavanomaista sukupolvikamppailua, jossa oli kysymys aivan muista asioista kuin sodan muistamisesta. Kun sodasta puhuttiin, oli hyökkäysten kohteena sotaa idealisoiva kansallisromanttinen patriotismi. Se, ettei nuorisoradikaaleilla lopulta ollut esittää tilalle mitään vähemmän naiivia, on toinen asia.

1990-luvun uusisänmaallisen käänteen myötä alettiin sotavuosien kriittistä tarkastelua pitää jotenkin veteraaneja loukkaavana. Omaa patrioottisuuttaan alleviivaavat jälkipolvien edustajat ryhtyivät käyttämään veteraaneja retorisena keppihevosena tyrkyttäessään arvokonservatismia, oikeaa isänmaallisuutta ja Venäjä-fobioita.

Sodan, sotapolitiikan tai Mannerheiminkaan arvostelu ei ole veteraanien pilkkaamista.

Veteraanipäivää soisi vietettävän samassa hengessä kuin Väinö Linna kirjoitti Tuntemattomansa: ”Tahdoin antaa kaiken arvostukseni ihmisille jotka koko onnettomuuden hartioillaan kantoivat, mutta itse sodalta minä tahdoin ottaa sen pois”.

29 kommenttia:

Kim Peter kirjoitti...

On todellinen huojennus, kun mainitsemasi myytti vihdoin julkisesti paljastetaan.

Itse olen vuosikausia hakenut (satunnaisesti) vastauksia ”pilkka-” ja ”salaamis-” väitteille, jotka ovat tuntuneet niin kovin vierailta. Niillä on mielestäni loukattu omaa, sodan jälkeen kasvanutta, sukupolveani. Näistä baby boomereista perin pieni osa oli ”taistolaisia”, jotka mielestäni hekään eivät ole juuri pilkanneet sodan uhreja tai veteraaneja.

Maallikko vaikka olenkin, olen uskaltautunut ottamaan ongelman puheeksi Matti Klingenkin kanssa. Hän on – jopa julkisesti – vahvistanut saman kuin Markku TS:ssa: veteraanit ovat aina olleet määräävämpi ”porukka” (jos sellaiseksi voi sanoa!) kuin mikään muu Suomessa.

Haluan siteerata kolmea viestiäni (2000-luvun) vuosien varrelta. Olen ne lähettänyt hetkillä jolloin tyrmistykseni historian väärennyksestä on ollut liian voimakas tukahdutettavaksi.

VASTAUKSIA on toki tullut. Niissä on yleensä kyllä myönnetty kritiikkini oivaltavuus, mutta haluttu vaieta asiasta. (Omat viestini pidän luonnollisesti julkisina, ne kun ovat käsitelleet mediaväitteitä. Vastauksia en katso voivani sanatarkasti lainata.)

Suhtautuminen vuosien 1939 – 1945 ulkopolitiikkaan on, kuten Markkukin sanoo, KOKONAAN toinen aihe. Itse olen pitkän elämän aikana oppinut suhtautumaan sotapolitiikkaan ja sen ihanuuteen aina vain kriittisemmin.

Alla mediaesimerkkini (Iltalehti, Svenska Yle, Yle):

1.
Arvoisa kirjailija Utrio,
Olen uskollinen lukijanne (ainakin IL-kolumnienne osalta). Lisäksi pidin äskeistä touhuamistanne ”Suurissa suomalaisissa” sopivan ironisena ja osaavana.
Tekee mieli kysyä: mitä tarkoittavat sanat ”pakko vaieta” [veteraaneista] tämän päivän kolumnissa? Tiedän, että laajat piirit ovat ryhtyneet väittämään tällaista, mutten ole aikaisemmin havainnut kunnon historioitsijaa heidän joukossaan.
Itse kävin koulua (ruotsalainen Norsen) 1955-63, opiskelin Yliopistolla seuraavat vuodet ja olen siitä lähtien toiminut reportterina + mielipidekirjoittajana. Aina on kaikkialla puhuttu sodista, lotista, veteraaneista jne. Radiossa ja televisiossa on aina ollut runsaasti muisteloita ja esitelmiä aiheesta. 1950-luvulta aina 1980-luvulle saakka oli ihan ”Kansa taisteli, miehet kertovat” –niminen aikakauslehti, joka kioskista saatavana. Presidentti (useimmiten Kekkonen) avasi Sotainvalidien kampanjat ja lahjoitti itse heille.
En todellisuudessa tiedä yhtään (läntistä) maata, missä olisi myötäilty sotasukupolvea – sanoin – niin yleisesti kuin Suomessa. Mitään ”pakkoa vaieta” en ole koskaan itse kokenut, tai kuullut myöskään valitetun.
Jos ”pakolla vaieta” tarkoitettaisiinkin sitä, että suomalaisessa keskustelussa ei ole ollut riittävän kriittistä suhtautumista sodan POLIITTISEEN PUOLEEN (Suomen 20- ja 30- ja vielä 40-luvun ulkopolitiikka, UM:n ja HS:n ”henkilöunioni” etc.) – silloin oltaisiin erittäin tärkeän vaikenemisen kimpussa!

Asiaa vähän lisää mietittyänne, kirjailija Kaari Utrio, päädytte varmaan samaan.
Kiinnostavaa olisikin kuulla Teidän ammattilaisen näkökulma siihen, miksi suomalaisessa tietoisuudessa on tapahtumassa näin rankka väärennös. Ainoa joka tietääkseni ei ole asiasta vaiennut on Matti Klinge. Hän tuomitsee propagandana väitteet, joiden mukaan sodista olisi ollut ”pakko vaieta” 50 vuotta.

Lisäisin mielelläni vielä sen, että 1950-luvun opettajani ja perheenjäseneni eivät sotakokemuksiaan vatvoneet. Olivathan he etupäässä nuoria ihmisiä, joiden terve kiinnostus kohdistui muuhun, esimerkiksi uudistuksiin ja rakentamiseen.
Olen minä joitakin ihmisiä sellaisiakin tuntenut joille sota opetti SODANVASTAISEN työn tärkeyden. Heitä kai pidetään tänään perin juurin pettureina.

2.
Kära Elisabeth Rehn,
Råkade se ett TV-inslag som berörde mig illa - och då menar jag inte Din medverkan däri. Illa berördes jag av Rundradions historieförfalskning.

Min fråga till Dig är: Har Du upplevt lottarörelsen som "tabubelagd i 50 år"?

Jag blev student på 1960-talet. Både före och efter det har jag läst massvis med tidningsartiklar och hört hundratals radioprogram med och om veteraner, däribland så klart lottorna. I alla kiosker såldes ända in på 1980-talet "Kansa taisteli, miehet kertovat". Hemma hos pappa finns
Lukkarinen, Vilho: Suomen Lotat. WSOY 1981.
Det har blivit en refräng att Finland förtigit krigsveteranerna - men är den grundad i sanning?


3.
Terve Timo (Keränen),
Havahduin kuullessani TV:stä tänään vanhuksen sanovan: "Sodanjälkeisinä vuosikymmeninä veteraaneille ei sallittu (tai: suotu) edes oikeutta kokoontua."
Tällaista kuulee melko usein. Mistä väitteet tulevat - ja miksi Yleisradio toistaa ne?
Itse en toki ole sotaveteraani, mutta olen kasvanut tässä maassa aikuiseksi juuri nuo sanotut vuosikymmenet. Veteraanikokouksia ja -keräyksiä oli pilvin pimein. Radiossa ne olivat kertosäe. Oli peräti olemassa kokonainen aikakauslehti "Kansa taisteli, miehet kertovat" jonka ainoa sisältö oli 1939-44 vuosien sodat (joku sanoisi: peräti näiden ihannointi).

Haudan partaalla olevilta vanhuksilta ei ole oikein vaatia totuudenmukaisia muisteloita. Oikean tiedon antamiseen meillä on tiedotusvälineet!

Vasarahammer kirjoitti...

Lueskelin pintapuolisesti noita Kim Peterin kirjoituksia Hbl:stä. En kommentoi vielä tarkemmin, mutta niistä henkii pasifismi ja oletus, että pyrkimällä välttämään sota Suomen kohtalo olisi ollut parempi ja että menehtyneet sotilaat olisivat tällöin todennäköisesti hengissä.

Tuollaisen oletuksen taakse on mahdoton saada perusteluita, koska oletus edellyttää spekulaatioita siitä, miten Hitlerin Saksa ja Neuvostoliitto olisivat käyttäytyneet, jos Suomi olisi käyttäytynyt toisin ja pyrkinyt ensisijaisesti välttämään sodan. Näihin spekulaatioihin ryhtyminen johtaa loputtomaan suohon.

Kim Peter kirjoitti...

Palasin tänne ja huomasin "Vasarahammerin" kommentin, joka kuitenkin koskee juuri sitä KOKONAAN TOISTA aihetta!

Tärkeä aihe tietenkin, mutta Jokisipilän kolumnihan oli "sotaveteraanien pilkkaamisesta".

(Minun sivullani voi muuten vapaasti keskustella siellä aloittamistani jutuista.)

Panu kirjoitti...

Palasin tänne ja huomasin "Vasarahammerin" kommentin, joka kuitenkin koskee juuri sitä KOKONAAN TOISTA aihetta!

Tällaistahan se on näiden vasarahammerien kanssa aina: he eivät ole kiinnostuneita argumentaatiosta, vaan eriävien mielipiteiden mollaamisesta ja vaientamisesta.

Oma kasvuympäristöni oli lähinnä keskustalainen asenteiltaan - isoisäni oli heilutellut nuijaa jossain K-linjan perustavassa kokouksessa - ja kyllä meillä vallitseva asenne oli varsin neuvostokielteinen ja veteraaneja ihannoivakin (varsinkin siksi, että isoisä oli eduskuntaan pääsemällä laistanut sodasta). Tämä ei tietenkään ollut ristiriidassa sen kanssa, että isoisä tietysti piti asiallisia ja toimivia suhteita Neuvostoliittoon hyvänä asiana ja katsoi Kekkosen konsteillaan ja juonillaan mahdollistaneen sellaiset suhteet.

Ehkä jossain oli sellaisia vasemmistopiirejä, jotka oikeasti solvasivatkin veteraaneja. Yleiseksi vaikutelmaksi jäi kuitenkin pikemminkin, että Suomen sodanjohdon viisauden kyseenalaistaminen ja kaikenlainen (aivan viaton ja epäpoliittinenkin) kontrafaktuaalinen historian pohdiskelu oli sopimatonta, koska se "loukkasi veteraaneja".

Tiedotusvälineissä saatettiin taistolaisten valtakaudella ehkä kirjoittaa varsin asiattomia ja tyhmiä väitteitä sota-ajasta ja paisutella Suomen jatkosodan aikaista "fasistisuutta". Mutta tiedostavien älykköpiirien ulkopuolella sotaveteraanit ovat aina olleet maineessaan.

jouni kirjoitti...

Mnjoo, 'sotaveteraanius' jonkinlaisena kollektiivisubjektina ansaitsee tulla nostetuksi pois kansankunnan kaapin päältä, mikäli sitä siellä on pidetty.

Sotaveteraanit yksilöinä kyllä ansaitsevat kunnioitukseni. Sotapolitiikka ja sotaan johtaneet ajatusmallit sen sijaan eivät.

Vasarahammer kirjoitti...

"Tällaistahan se on näiden vasarahammerien kanssa aina: he eivät ole kiinnostuneita argumentaatiosta, vaan eriävien mielipiteiden mollaamisesta ja vaientamisesta."

Tuon yllä siteeratun lauseen kirjoittajana en puhuisi mitään eriävien mielipiteiden, vai pitäisikö sanoa eri mieltä olevien henkilöiden, mollaamisesta ja vaientamisesta.
---
Tuo kansallispatriottinen vaihe 90-luvun alussa oli seurausta Neuvostoliiton hajoamisesta ja osittain myös vastareaktio sille, että YYA-aikana suosittua oli spekuloida, miten Suomi olisi oikealla ulkopolitiikalla välttänyt sodan esimerkiksi antamalla periksi Neuvostoliiton alueluovutusvaatimuksille.

Annettiin ymmärtää, että Suomi oli itse aiheuttanut sodat, mikä tekee veteraaneista valtiojohdon töppäyksistä hengellään maksanutta tykinruokaa eikä maan pelastaneita sankareita. Joku herkkänahkainen voisi sanoa tuota veteraanien halventamiseksi.

Kim Peter kirjoitti...

Jäsentelyn halu ja tiedollinen siisteysvimma (”akribeia”) saivat minut eilen väittämään, ettei historiavalheita (kuten: ”sotien jälkeen Suomessa veteraaneista puhuminen oli tabu”) sovi sekoittaa itse sotapolitiikan pohdintaan.

Mutta onhan valehtelulla syynsä. Tottakai!

Suomessa painettiin päätä pensaaseen puoli vuosisataa, jona aikana sotapolitiikan arvostelua pidettiin sopimattomana.

Sotaisuuden vanhakantainen ihannointi kävi Jokipiin, Pietolan ja Elina Sanan myötä huomattavasti vaikeammaksi. (Itänaapurissakin oli tuolloin ”glasnostin” aika. Toinen oli nähdäkseni selkeässä yhteydessä toiseen.)

Mutta mitä vielä? Nyt ruvettiin joukolla väittämään, ettei Suomessa kymmeniin vuosiin ollut ”saatu puhua” sodistamme! Lottiakin oli saanut ”rienata, muttei arvostaa”. Ja niin edelleen. Ja niin edelleen.

Tällainen historian väärentäminen on ollut 2000-luvulla julkisuudessa – en puhu historiantutkimuksesta – vielä yltymään päin! Uskokoon ken haluaa, ettei se ole tahallista.

Seuraava kysymys onkin: MIKSI valehdellaan? *)

En tiedä vastausta, mutta useimmiten menneestä valehdellaan jälkien peittämiseksi.

Häpeävätkö jotkut tahot omaa aikaisempaa, ”suomettunutta”, vaikenemistaan? Ulottuuko häpeä vihdoin jo peräti 1930-1940-luvun epäonnistuneeseen ulkopolitiikkaan, joka sentään on koko oireyhtymän alku ja juuri?

Ymmärtäkää oikein!

Ei historiankirjoitus ole pyhää. Sallittakoon ”purjeiden reivaamiset”, kunhan samalla muistamme, ettei pelkkä tuulen yltyminen anna niihin lupaa.

Demokraattisissakin yhteiskunnissa on aina ollut jopa tahallisia valheita. Vaikka kieroja, ne ovat yleensä olleet kevyempiä ja vähäisempiä kuin totalitaarisissa valtioissa.

Demokratioiden joukossa Suomi on väärennöshankkeineen ihan omanlaisensa (sui generis).

Ainoa vertailukohde on neuvostovaltio, jota kesti liki 75 vuotta. Sen historian vaiheet ja valheet on sen verran perusteellisesti tutkittu, että Suomen tapauksesta ymmällään oleva voi saada niistä tulkinta-apua.

Seuraava historian läksy voisi olla aiheeltaan:
Mistä johtuu, että Suomi on näin kovasti edesmenneen Neuvostoliiton kaltainen?

----------
*) V-sanaa käytän minä; ei käytä Jokisipilä.

Anonyymi kirjoitti...

"Sotaisuuden vanhakantainen ihannointi kävi Jokipiin, Pietolan ja Elina Sanan myötä huomattavasti vaikeammaksi."

Hmm, Jokipii on ihan oikea tutkija, Pietola tutkijaa leikkivä kaunokirjailija ja Sana julkisuushakuinen journalisti. Ei ihan saman sarjan väkeä.

NIKANDER kirjoitti...

Sotaveteraanin poikani rohkenen osallistua keskusteluun. Vain jatkosotaan "ehtineen" isäni mukaan sodan loppuvaiheessa kaikki rintamamiehet olivat "kommunisteja". Siis sotaan kyllästyneitä, herravihaisia, tervejärkisiä miehiä. Tätä tukee ensimmäisen sodan jälkeisen eduskuntavaalin tulos. Rintamamiehet siinä äänestivät - myös. He eivät olleet mikään homogeeninen ryhmä. Suomi- NL -seuraan liityttiin kovalla ryminällä. (Eikä suurin osa sentään opportunismista). Kun 70-luvulla menin sivariksi ainoa, joka minua ymmärsi oli isäni. Perusteluna oli, että riittää sotiminen tässä suvussa 40-luvulla ja 1918. Faijani ei vihannut mitään niin paljon kuin ainaista muistelua sodista ja paskanjauhamista sotaveteraaneista.

Marjo kirjoitti...

Kim Peter kirjoitti: "Lottiakin oli saanut ”rienata, muttei arvostaa”."

Tuo taitaa olla ainoa paikkansa pitävä väite, mutta siinä mielessä huvittava, että "rienaaja" oli sotaveteraani Väinö Linna. Sotilaita hän kyllä kuvasi laidasta laitaan, mutta lottia oli vain yksi, ja sekin negatiivisesti kuvattu.

Linnan kuvaustaito oli niin suuri, että ei ymmärretty sitä, että hänen naiskuvansa oli varsin vanhanaikainen ettei sanoisi taantumuksellinen. Ja sama kai koski (isoa) osaa aikalaislukijoita.

Kim Peter kirjoitti...

Tänään vietämme veteraanipäivää.
Edesmennyt isäni oli rintamaveteraani, kuten olivat myös kaikki hänen ikäisensä sukulaiseni, sekä maisterit koulussa.
Voin heidän kaikkien kunniaksi ilmoittaa ylpeänä, että yksikään heistä ei ihannoinut sotaa.


Palaan tähän keskusteluun saadakseni (mikäli lainkaan mahdollista) selitykset, tai selittelyt, kahteen asiaan.


1.

Viimeiset 15 vuotta ovat kulovalkean tapaan levinneet väitteet ”veteraanien pilkkaamisesta”, jota olisi kestänyt pahimmillaan peräti 40 vuotta sodan päättymisen jälkeen.

Väitteet ovat niin räikeitä, että olen toisinaan tuuminut: "Ihmisiä on niin erilaisia. Onhan laajoissakin piireissä VOITU ajatella ääneen kaikenlaista, vaikka juuri minä en ole sitä kuullut."

Oma (helsinkiläinen) ympäristöni koulussa ja kotipiirissä oli ruotsinkielinen. Voisiko olla niin, että – samalla kun suomenkielisellä puolella rienattiin ja vainottiin – meillä, ruotsalaisella puolella, oltiin kohteliaita?

Ns. hyvää kasvatusta ei pidä koskaan väheksyä!

Mahdollisuus ei silti ole suuren suuri, sillä minä itse olen pienestä pitäen seurannut tämän maan julkisuutta molemmilla kielillä, enkä rienaavaa suhtautumista ole EDES suomalaisella puolella havainnut.


2.

Onko pilkkaamismyytti puhtaasti poliittinen? (Tämä on minusta varsin luultavaa. Joka valheella on ”sylttytehtaansa”.)

Elämöinti veteraaniasiassa olisi tämän tulkinnan mukaan ”hyvitystä” siitä, että sotasukupolven materiaaliset olot ovat YHÄ huonossa jamassa. (Suomessa oli vuosien 1939-1944 sotureita 1. tammikuuta 2008 noin 75.000 vielä elossa.)

Halutaanko osoittaa sormella ”Kekkosen kiittämätöntä kautta”, jotta veteraanitkaan eivät huomaisi miten heidän asioitaan todellisuudessa hoidetaan?

Eilisessä Hufvudstadsbladetissa Helsingin kaupungin veteraaniasiamies Merja Eklund toteaa, että juhlapuheissa annetaan katteettomia lupauksia.
”Minulle soittaa sotaveteraaneja, jotka eivät kuukausiin ole puhuneet kenenkään kanssa.”

Helppo on skoolata itsenäisyyspäivän vastaanotoilla ja vielä helpompi syyttää vaikka ”Kekkosta”.

Mutta vaikeaa on TEHDÄ jotain.

Kim Peter kirjoitti...

Erään "Anonyymin" tekstin johdosta:

Oman arvonsa tunteva akateeminen mies/nainen osaa antaa arvoa myös maallikoille ja silminnäkijöille.

Tämän vahvistaa sataprosenttisen varmasti Markku Jokisipiläkin.

Elina Sanan nimittely "julkisuushakuiseksi journalistiksi" on panettelua - riippumatta siitä tarkoittaako "Anonyymi", että JOURNALISTIT ovat julkisuushakuisia tai että NIMELTÄ MAINITTU (SANA) on sitä.

[Vaikka niin pidän itseäni täsmällisenä, olin unohtanut että Elina Sana vuonna 1979 oli nimeltään Elina Suominen.]

männistön muori kirjoitti...

Panu kirjoitti:
"Tiedotusvälineissä saatettiin taistolaisten valtakaudella ehkä kirjoittaa varsin asiattomia ja tyhmiä väitteitä sota-ajasta ja paisutella Suomen jatkosodan aikaista `fasistisuutta`. Mutta tiedostavien älykköpiirien ulkopuolella sotaveteraanit ovat aina olleet maineessaan."

Tiedostavat älykköpiirit hallitsevat mielipideilmastoa. Niitäkin joilla ei ole mahdollisuuksia tai intressejä osallistua debattiin, tulisi kuunnella, jos halutaan luonnehtia aikakauden asenteita ja ilmapiiriä. Mielikuvamanipulaatiosta on hyvä esimerkki kirjallisuuden sotaveteraani Vänrikki Stoolin tarinat. Itsestäänselvyytenä oletetaan, että kirjaa arvostavat ovat jääneet 30-luvun ideologisen kouluopetuksen vangeiksi tai ovat vain muuten valistumattomuuttaan sotahulluja. Kokemukseni on, että ”kansakoulupohjalta” käydään älykästä kirjallisuuskeskustelua, eikä aikasidonnaisuuksia tarvitse vääntää rautalangasta, vaikka historian tuntemus olisi vähäistäkin. Ääni vain jää kuulumatta.

Tapsa P kirjoitti...

Täälläpä on mielenkiintoista ja asiallistakin keskustelua, kiitos siitä.

Etenkin kun oikeastaan voin yhtyä suurinpiirteiin kaikkien osapuolten näkemyksiin...

Mielestäni kyse onkin etupäässä siitä, että kaikki yleistykset harmittavat ajattelukykyistä ihmistä.

Olen itsekin ollut vakuuttunut, että kyllä sotaveteraaneja hieman aliarvostettiin, mutta nyt voin kyllä yhtyä esim. Kim Peterin näkemykseen suurelta osin.

Mutta en tähän: "... 1930-1940-luvun epäonnistuneeseen ulkopolitiikkaan, joka sentään on koko oireyhtymän alku ja juuri?"

Kun ei se ollut. Alku oli bolsevikki-Venäjä ja juuri natsi-Saksa. Suomi oli pieni nappula pelissä ja pelasi itse asiassa korttinsa paremmin kuin esim. veljesmaamme Viro.

Kim Peter tosin itse haluaa erottaa toisistaan nämä kaksi asiaa eli a) veteraanien mahdollisen pilkan ja b) suhtautumisen ulkopolitiikkaan - mutta osoittaa tuossa lainaamassani kommentissa, ettei se niin vain häneltäkään onnistu.

Tiivistäen: minä koin aikoinani veteraaniemme halventamiseksi sen puoliviralliseksi kohonneen suhtaumisen, että he olivat väärän ja fasistisen ulkopolitiikkamme uhreja. Tyhmiä ja tietämättömiä.

Toisaalta minua on aina sapettanut suunnattomasti eräs toinen yleistys. Nimittäin sellainen, ettei esim. kukaan Suomessa tiennyt ja tajunnut 60- ja 70-luvuilla, millaisen miehityksen ja sorron alla virolaiset elivät osana neuvostodiktatuuria.

Paskapuhetta, kyllä se tiedettiin. Toinen asia on sitten se, miksi silmät ja suu suljettiin.

Siinä on asian ydin. Myös sotaveteraaniasian.

Anonyymi kirjoitti...

tapsa p

jyrkästi samaa mieltä.

Kyllä me 70-luvun nuoret arvostimme sotaveteraaneja, joissa oli ja on sekä vasemmistolaisia, keskustalaisia että oikeistolaisia, yhtä kaikki sotaveteraaneja vailla hurmahenkistä hurraaisänmaallisuutta. Muutama äkkiväärä taistolainen sanoi esim vaarilleni että "ei olisi sinunkaan kannattanut suurta ja mahtavaa vastaan nousta kun nyt joudutaan paikkailemaan pahan porvarin tekosia". Vaarini oli niitä vähimpiä porvareita, torpparin poika Satakunnasta, omalla ahkeruudella ja mielettömällä työllä yrittäjäksi "sosiaalisesti noussut" kiertokoulun käynyt mies.

Ja tiesimme myös esim virolaisten kohtaloista 40-luvun myrskyissä saksalais- ja neuvostoliittolaismiehitysten jaloissa. Itseltäni olen usein kysynyt, miksi vaikenin silloin?

Tapsa P kirjoitti...

Yhteisön paine saa suurimman osan meistä hiljaisiksi. Leima otsassa on niin vaikea elää.

Kim Peter kirjoitti...

Tapsa P tuli eräässä kohtaa sanoneeksi, että sotaan johtava ulkopolitiikka EI olisi epäonnistunut. (Olen saattanut lukea väärinkin.)

Pakko siksi muistuttaa, että sotaa suurempaa epäonnistumista ei ole.

Vaikka toteammekin tämän, tilaa on silti keskustelulle siitä oliko epäonnistuminen tahallinen, tahaton tai jotain niiden väliltä. Muiden maiden perusvalinnat pienen Suomen oli joka tapuksessa otettava niin kuin ne olivat.

Rintamalla kaatuneita ja sieltä elävinä palanneita ei voi politiikan ratkaisuista syyllistää.

Se, joka pitää presidentin tai ylipäällikön moittimista "veteraanipilkkana" on liian herkkähipiäinen.

Oliko Hitleriä vastaan asettunut saksalainen "epäisänmaallinen"? Pitääkö jokaisen tosi venäläisen puolustaa Putinin tshetsheniapolitiikkaa? Vain sinne lähetettyjen asevelvollisten vuoksi?

Tapsa P kirjoitti...

Luit oikein, mutta ymmärsit väärin.

Tarkoitukseni oli sanoa, että sodan syy ei ollut Suomen ulkopolitiikka. (Tai no... oli tietysti siinä mielessä, ettemme vapaaehtoisesti antautuneet ryöstettäväksi, raiskattavaksi ja tapettavaksi. Viittaan Baltian maihin.)

Sen näkemyksen kyllä hyväksyn, että Suomen ulkopolitiikka ei onnistunut pitämään maata sodan ulkopuolella. Aika harvassa ovat ne tutkijat, joiden mielestä olisi ollutmyös kolmas tie -ikuisen rauhan tie.

Väitän siis, ettei Suomi ollut sodassa alkuperäinen hyökkääjä. Sota ei johtunut suomalaisfasistien rikollisista aggressioista rauhaarakastavaa neuvostokansaa vastaan. Vaan lähes päinvastoin.

Muuten en usko, että pohjimmiltani juurikaan eri mieltä Kim P:n kanssa.

Marjo kirjoitti...

Kim Peter kirjoitti, että "sotaa suurempaa epäonnistumista ei ole".

Mielestäni on: itsenäisyyden menetys, mistä pitkään jatkuessaan seuraa kansallisen identiteetin menetys. Kuten Virolle oli vähällä tapahtua (ks. 80-luvun venäläistämisohjelma).

Marjo kirjoitti...

Anonyymi kirjoitti: "Itseltäni olen usein kysynyt, miksi vaikenin silloin?"

En oikein ymmärrä kommenttia. Jos esim. suomalainen kirjallisuuskriitikko olisi mennyt kirjoittamaan, että "Jaan Kross puhuu Aleksanteri I:stä, mutta tarkoittaa...", niin mitä ihmeen apua virolaisille siitä olisi ollut? Olisi kenties viety Krossilta mahdollisuus ulkomaanmatkoihin.

Kun "kaikki" (ainakin fiksut) ymmärsivät itsekin, ei ollut tarpeen sanoa ääneen. Sen sijaan oli tarpeen auttaa kaikin *mahdollisin* tavoin virolaisia ystäviä. Kuka yksityisesti, kuka julkisesti. Suhteitahan alkoi solmiutua heti, kun se oli mahdollista, koska suomen kielen opiskeluun kuului viron kurssi, Suomen historian opiskeluun taas naapurimaiden historia johon sisältyi Baltian maiden historia.

Tilanne alkoi muuttua 40:n kirjeen myötä. Mutta pitkään oli varsin viisasta puhua Suomessa niin, että puhe auttoi eikä vahingoittanut virolaisia.

Kim Peter kirjoitti...

Näyttää kyllä miltei mahdottomalta pitää kahta asiaa erillään:

1. suhtautuminen sotaan joutuneisiin

2. spekulaatiot silloisesta ulkopolitiikasta

Itsekin olen sortunut näitä sekoittamaan! Luulen melkein, että MJ tarkotti sen toisin.


Tapsa kirjoittaa:

"Väitän siis, ettei Suomi ollut sodassa alkuperäinen hyökkääjä. Sota ei johtunut suomalaisfasistien rikollisista aggressioista rauhaarakastavaa neuvostokansaa vastaan. Vaan lähes päinvastoin."

Tuskin moni väittää Molotov-Ribbentrop-sopimuksesta muuta kuin Tapsa.
Muistettakoon silti, että talvisota ja jatkosota eivät olleet YHTÄ sotaa.


Marjo sanoi:

Kim Peter kirjoitti, että "sotaa suurempaa epäonnistumista ei ole".

Mielestäni on: itsenäisyyden menetys, mistä pitkään jatkuessaan seuraa kansallisen identiteetin menetys. Kuten Virolle oli vähällä tapahtua (ks. 80-luvun venäläistämisohjelma).

Omissa pohdinnoissani olen päätynyt siihen, että "itsenäisyyden menetys" käy konkreettiseksi riskiksi JUURI silloin kun ajaudutaan sotaan (ylivoimaa vastaan).

Eestin esimerkki on erittäin moniselitteinen. Viittaanpa Turtolan tuoreeseen teokseen. Lisäksi kehotan miettimään, minkä verran maa joutui 1944-1991 maksamaan nimenomaan natsien syleilystään 1941-1944.

Marjo kirjoitti...

"Omissa pohdinnoissani olen päätynyt siihen, että 'itsenäisyyden menetys' käy konkreettiseksi riskiksi JUURI silloin kun ajaudutaan sotaan (ylivoimaa vastaan)."

Juu, jos miehitys on sellaista kuin Tanskassa tai edes Norjassa ja voi vain odotella vapautusta oikeasta ilmansuunnasta, niin kyllä sitä muutaman vuoden kestää. Tosin molemmat maat tekivät historiasta sen johtopäätöksen, että liittyivät Natoon.

Huomattakoon lisäksi, että noista maista menehtyi sadoittain *omia* juutalaisia.

"kehotan miettimään, minkä verran maa joutui 1944-1991 maksamaan nimenomaan natsien syleilystään 1941-1944".

Nyt menee yli ymmärryksen. Mitähän ihmettä Suomi noina vuosina maksoi paitsi sotakorvaukset? Muutenhan Suomi hankki tietyn kunnioituksen NL:n johtajien taholta - tsuhnaa ei kannattanut ärsyttää liikaa, hiljainen hivutus oli parempi konsti. Niinpä meidän onnistui kerran toisensa jälkeen - toki kansainvälisen tilanteen muutoksen ansiosta - livahtamaan karkuun "kuolemaa pahemmasta kohtalosta".

Marjo kirjoitti...

Tajusin vasta nyt, että Kim Peter tarkoitti "natsien syleilijällä" Viroa, joka siitä muka "maksoi 1944-91.

Kyllä tässä nyt menee asiat ihan ylösalaisin: Viro oli 1941-44 natsien *miehittämä* maa. Se että yhteistoimintamiehiä löytyi, johtui suurelta osalta siitä, mitä NL teki 1940-1 (erityisesti kesäkuun kyyditykset ja sodan alun hävityspataljoonien terrori).

Se, että mitä Virossa sodan *jälkeen* tapahtui, ei johtunut saksalaismiehityksestä, vaan sovjetisointi vietiin loppuun kollektivisoinnilla. Tämä oli toki yhteydessä siihen, että metsäveljien toiminnalta vietiin avustajat. Mutta kun yllä ylistät Saksan vastarintamiehiä, niin kai suot virolaisille samanlaisen oikeuden vastustaa miehittää, oli se kuka tahansa?

Muuten, monet saksalaisten kanssa yhteistyötä tehneet kätkivät jälkensä ryhtymällä sitä punaisemmiksi.

Panu kirjoitti...

Tiedostavat älykköpiirit hallitsevat mielipideilmastoa.

Mediatutkimuksen ns. taikaluotiteoria, jonka mukaan ihminen on median tahdoton aivopestävä, on käsittääkseni enimmäkseen hylätty. Tiedostavat älykköpiirit eivät ole läheskään niin kaikkivaltiaita kuin esität.

Tapsa P kirjoitti...

Toistan vielä, että yhdyn KP:n näkemyksiin suurelta osin.

Mutta niitä "kahta asiaahan" ei voikaan pitää erillään muussa kuin viileän objektiivisessa tutkimuksessa, sillä molemmat heittävät valon tai varjon toiseen.

Lopuksi huomautan eräästä asiasta: tälläkin hetkellä olemme liittoutuneet Saksan ja sen kumppanien kanssa, vaikka siitä nimenomaan YYAssa varoitettiin!

Huomautuksen selitys: ehkäpä myös sotasukupolvi tunsi hieman suurempaa luottamusta saksalaisia kuin venäläisiä kohtaan?

Voimmeko me siitä heitä syyttää?

männistön muori kirjoitti...

Panu:
Vastaväitteesi kommenttini johdantolauseesta on paikallaan. Se ei vastaa muuta kirjoittamaani.
Po.Tiedostavien älykköpiirien näkemykset hallitsevat mielipideilmaston luonnehdintoja. Pahoittelen huolimatonta ilmaisua!

Anonyymi kirjoitti...

srjyzent vimax, bRgGALs sjgs67j [url=http://vimax3-4.com]vimax[/url] siuisuios ascasff buy vimax pills fwefwefwefwe vimax pills ohwohow8 [url=http://vimax3-4.com]vimax pills[/url] iugiaiu

Anonyymi kirjoitti...

Natural methods like penile exercises and dieting are safe and will
not eventually lead to conditions of the SIDS Sudden Infant Death Syndrome, or SIDS, can strike between birth and 12 months.

Keep it simple and make sure you respect your bedtime
every night. The lot numbers involved in the
recall are as follows: LF00478 C, LF00479 C, LF00551 C, LF00552 C, LF00687 C, LF00688 C,
LF00763 C, LF00764 C, LF00765 C and LF01261 C.

my web site :: salidasengrupo.com

Anonyymi kirjoitti...

This is because the chemical aspect is only one good quality
natural blood cleansing Sleep In to get
rid of pimples and acne. Academic functioning was assessed by teacher report during the same monitoring periods.
Are collagen sleep in worth your hard earned money to improve your sleep in include the tree pose, for example
antidepressants. The specialist in charge of Demi Lovato's choreography.

Also visit my web blog; acsocial.com