torstaina, syyskuuta 18, 2008

Suomen historiaa Ruotsista

Loppuvuodesta 2006 Christian Günther -kirjansa Suomea koskevilla toteamuksilla meillä kovaa kohua ja kritiikkiä herättänyt Henrik Arnstad on jälleen askarrelut suomalaista menneisyydenhallintaa koskevien kysymysten parissa. Ennakkopalana vuonna 2009 julkaistavasta historiallisen syyllisyyden käsittelyä eri maissa käsittelevästä kirjastaan hän julkaisi Dagens Nyheterissä 10. syyskuuta esseen suomalaisista jatkosodan keskitysleireistä. Alkuperäisessä yhteydessään kirjoitus löytyy Arnstadin kotisivuilta. Sinne voi jättää myös kirjoitusta koskevia kommentteja. Käänsin tekstin itselleni, ja kun olen ollut Arnstadin kanssa yhteyksissä, rohkenen postata suomennoksen tänne. Toisin kuin edellinen kirjoitus, tämä näyttää menneen Suomessa koko lailla ohi, osaksi ehkä senkin vuoksi, että Osmo Hyytiä tuoreessa Itä-Karjala -teoksessa ehti jo tyhjentää pajatson näiden kysymysten osalta. Tästä huolimatta Arnstadin kirjoitus kannattaa lukea. Tällä kertaa hän pohtii myös ruotsalaisten omaa roolia. Lisäksi on totta kai aina hyvä tietää, miten länsinaapurissa meidän asioitamme tarkastellaan.


Dagens Nyheter 10.9.2008

HENRIK ARNSTAD

Suomalainen elintila

Suomen sotapanos Neuvostoliittoa vastaan sisälsi monia arveluttavia asioita, joista jälkimaailma on puhunut vain hiljaa jos ollenkaan: etnisiä puhdistuksia Karjalassa, venäläisten sotavankien joukkokuolemia ja korkealentoisia ajatuksia uudesta Suur-Suomesta.

Tiistaina 8. heinäkuuta 1941 antaa Suomen ylipäällikkö Gustaf Mannerheim seuraavan päiväkäskyn, Itä-Karjalan valtauksen edellä: ”Itäkarjalaista väestöä on kohdeltava ystävällisesti, mutta varovaisesti. Venäläisväestö on vangittava ja lähetettävä keskitysleireille.”

Huomatkaa, että kyse on siviiliväestöstä, ei sotavangeista. Huomatkaa myös, että ole kysymys mistään yksilökohtaisesta jaottelusta luotettaviin ja epäluotettaviin henkilöihin, vaan etnisestä puhdistuksesta. Karjalaiset – joiden rodullisesti katsotaan kuuluvaan samaan ”kansanheimoon” kuin suomalaiset – on seulottava erilleen venäläisistä.

Taustana on, että kesällä 1941 demokraattinen Suomi liittoutui natsi-Saksan kanssa jättiläismäisessä hyökkäyksessä Neuvostoliittoon, ”Operaatio Barbarossassa”. Hitler kutsuu hyökkäystä ”tuhoamissodaksi”, valloitussodaksi idän ”ali-ihmisiä” vastaan. Kaikki käsitykset sotilaskunniasta asetetaan sivuun, sen sijaan toteutetaan natsismin keskeistä ajatusta Lebensraumista, elintilasta. Eurooppalainen länsimainen demokratia – Ison-Britannian edustamana – nousee ja kaatuu sen myötä, kuinka puna-armeija pystyy selviytymään hyökkäyksestä. Siten voidaan pitää paradoksina sitä, että demokraattinen Suomi liittoutuu saksalaisten kanssa.

Kirjailija Väinö Linna laittaa sotaa käsittelevässä suurteoksessaan Tuntematon Sotilas suomalaisen upseerin perustelemaan hyökkäystä: ”Meidän kohtalomme on kytketty Saksan kohtaloon. Siksi meidän on tehtävä kaikkemme auttaaksemme saksalaisia menestykseen. Niin omituiselta kuin se Ranskaa ja Englantia ystävinä pitäviin totuttuihin ajatusratoihin verrattuna tuntuukin, kuuluvat ne itse asiassa pahimpiin vihollisiimme. Niiden tappio merkitsee Saksan voittoa, ja Saksan voitto on meidän voittomme.”

Taustalla on Neuvostoliiton hyökkäys vuonna 1939 – talvisota. Suomi on menettänyt alueitaan ja satojatuhansia suomalaisia elää evakkoina. Kun natsi-Saksa tarjoaa mahdollisuutta osallistua suureen hyökkäykseen sen paremmin ylipäällikkö Gustaf Mannerheim kuin presidentti Risto Rytikään eivät epäröi. Sen sijaan presidentti määrää kaksi tiedemiestä (maantieteilijä Väinö Auer ja historioitsija Eino Jutikkala) suunnittelemaan tulevaa Suur-Suomea, jonka itäraja – kaikkein kunnianhimoisimmissa haaveissa – saattaisi kulkea Ural-vuoria pitkin. Saksalainen kustantamo Alfred Metzner Verlag painaa akateemikkojen työn Helsingissä ”Operaatio Barbarossan” alla, ja suhde natsismin aatemaailmaan näkyy jo teoksen nimessä: ”Finnlands Lebensraum”.

Muutamia kuukausia Mannerheimin keskitysleirejä koskevan päiväkäskyn jälkeen Itä-Karjala on vallattu ja pääkaupunki vaihtaa nimeä Petrozavodskista suomenkieliseen Äänislinnaan. Leirit rakennetaan nopeasti – venäläissiviilit suljetaan sisään pakkoon ja pelotteluun turvautumalla. Yksi elossa selvinneistä on Aleksei Antonov, joka vuonna 1941 oli viisivuotias. Tänään hän kertoo haastattelussa näin:

”Pakenimme taistelujen alta metsään, yhdessä monien muiden perheiden kanssa. Meitä oli minä, vanhempi veljeni, äiti – joka oli tuolloin raskaana – ja isäpuoleni. Kun suomalaisjoukot löysivät meidät, meidät vietiin Petrozavodskiin, missä isäpuoleni suljettiin leiriin. Me muut löysimme asuinsijan kaupungista, mutta mielialat meitä kohtaan olivat hyvin uhkaavat. Lopulta ryhmä suomalaissotilaita murtautui sisään asuntoomme. He eivät tehneet mitään, mutta äiti pelästyi niin, että hän vei meidät isäpuolemme luokse leiriin.”

Tätä voidaan verrata samanaikaisiin kuvauksiin saksalaisilta rintamaosuuksilta. Esimerkiksi Aftonbladetin toimittaja Fritz L. Lönnegren, joka oli elokuussa 1941 reportaasimatkalla Liettuassa: ”Juutalaiset ovat täällä niin kuin muuallakin saaneet päällensä väestön vihat. Nykyisessä tilanteessa oli myös juutalaisten oma etu, että heidät koottiin yhteen. He eivät saaneet poistua getosta ilman lupaa. Eikä kukaan saanut ilman erikoislupaa vierailla siellä. Täällä luotiin suljettu juutalaismaailma.”

Myös natsi-Saksan toinen tärkeä eurooppalainen liittolainen – fasistinen Italia – rakentaa samoihin aikoihin gettojen kaltaisia keskitysleirejä, mm. miehitettyyn Kreikkaan. Akselivallat ovat valloitusvaiheessa ja keskitysleiriajatuksesta – joka esiintyy myös Suomen sisällissodassa 1918 – tulee arkipäivää. Suomi vangitsee yhteensä 24 000 siviiliä leireihinsä. Aleksei Antonov muistaa nälän, kylmyyden ja ruumiit, joita alituiseen kannettiin ulos leiristä:

”Meillä oli tuskin vaatteita ollenkaan, vaikka talvella tuli hyvin kylmä. Ja sitten näimme nälkää. Onnistuin joskus kaivautumaan aidan alitse kerjäämään suomalaisilta ruokaa. Joskus onnistuin ja saatoin palata mukanani pieni pala ruokaa. Heinäkuussa 1942 pikkuveljeni syntyi leirillä.” Suomalaiset eivät siis rakentaneet mitään hermeettisesti suljettuja laitoksia. Siitä huolimatta kuolleisuus on hyvin korkea. Äänislinnan keskitysleirivangeista kuolee arviolta 4361 (tilastotieto Suomen kansallisarkistosta). Kuolleiden kokonaismäärä saattaa kuitenkin olla niinkin korkea kuin 8000 henkeä. Se tarkoittaa, että kuolleisuus on 18 ja 33 prosentin välillä. Eniten kuolee lapsia. Korkeinta kuolleisuus on ikäryhmässä 0-14 vuotta.

Kysymys kuuluu, miksi kaikki nämä ihmiset kuolevat. Tavallisin selitys on nälkä, koska elintarvikehuolto on niukkaa. Ja erotuksena leirin ulkopuolisiin karjalaisiin (”vapaaseen väestöön”) ruoka-annoksia ei voitu täydentää esimerkiksi omista palstoista. Toinen kuolinsyy ovat sairaudet. Ei vaikuta olevan kyseessä mikään aktiivisesti toteutettu joukkomurha, kuten saksalaisten holokausti. Toisaalta siviilejä – ennen kaikkia lapsia – vangitsevalla miehitysvallalla on velvollisuus kohdella näitä sen verran säällisesti, että he edes selviävät hengissä.

Vielä pahempi oli tilanne Saksan kanssa liitossa olleen Suomen armeijan vangitsemilla venäläisillä sotavangeilla. 64000 sotavangista kuolee 19085 suomalaisessa sotavankeudessa, mikä tarkoittaa noin 30 prosenttia. Tätä lukemaa voidaan verrata talvisodan vastaavaan – vähän runsas kaksi prosenttia. On ollut taipumus selittää eroa vuoden 1941 yleisellä elintarvikepulalla, mutta tämä selitys ei päde, koska kuolleisuus nousee sitä korkeammaksi, mitä ”venäläisempinä” pidetyistä vangeista on kyse. Lisäksi suomalaiset ampuivat hengiltä poikkeuksellisen paljon venäläisiä sotavankeja – noin tuhat. Myös tässä kohtaa selitykset ovat teorioita (puhutaan mm. ”ryssävihasta”). Ei ole olemassa mitään aukotonta tietoa siitä, kuinka pitkälle yhteinen suomalais-saksalainen tuhoamissodan ajattelutapa ulottui vuonna 1941.

Mutta toivottavasti tämä asiantila on muuttumassa.

Suomen kansallisarkiston tutkijaryhmä toteuttaa parhaillaan – Suomessa hyvin kiisteltyjä – tutkimuksia näistä sotarikoksista. Tutkimuspäällikkönä toimii Lars Westerlund ja hänen työnsä on monimutkaista, ei vähiten siksi, että venäläisviranomaiset usein ovat haluttomia auttamaan. Ennen kaikkea uudet tutkimustulokset ovat ristiriidassa suomalaisen nationalismin kanssa, jolle Suomen sotapanokset 1900-luvulla ovat ylpeyden aihe. Mikä tahansa tieto suomalaisista sotarikoksista – eritoten ajalta natsi-Saksan liittolaisena – uhkaa hukkua kritiikkiin, kiistoihin ja solvauksiin (useimmiten stalinismi-syytöksiin).

Vuoden 1942 jälkeen tilanne suomalaisilla keskitysleireillä paranee dramaattisesti ja joukkokuolemat loppuvat. Suomi jopa lopettaa leirien kutsumisen ”keskitysleireiksi”. Samaan aikaan Saksan holokausti siirtyy teolliseen vaiheeseensa. Suomen ja Saksan ajatukset tuhoamissodasta eroavat toisistaan. Suomi tosin jatkaa taistelua yhdessä Saksan kanssa senkin jälkeen holokaustin laajuus vuoden 1942 aikana selviää. Vasta vuonna 1944 – kauan Stalingradissa tapahtuneen sodan suuren ratkaisun jälkeen – suomalaiset luovuttavat ja ovat pakotettuja kääntämään aseensa saksalaisia aseveljiä vastaan.

”Operaatio Barbarossan” alla monet länsimaiset demokraatit hellivät ajatusta, joka osoittautuu virheelliseksi: mieluummin Hitler kuin Stalin. Dagens Nyheterin päätoimittaja Sten Dahlgren toteaa Saksan ja Ison-Britannian sotaan liittyen vuonna 1940: ”Kuinka pahana natsismia pitääkin, on toivottava, että Saksan voittaa tämän sodan suojatakseen meitä bolshevismilta.” Historian professori Gunnar Åselius kirjoittaa, että tuolloin sota merkitsi ”Pohjois-Euroopan pikkuvaltioille valintaa Hitlerin ja Stalinin välillä, ja kesäkuussa 1941 Stalin oli yhä eniten ihmisiä murhaamaan ehtinyt diktaattori. Hitlerillä oli suurimmat rikoksensa vielä edessään.” Kun Saksa 1941 hyökkää Neuvostoliittoon, luopuu myös Ruotsin hallitus puolueettomuudestaan, jopa niin, että ruotsalaiset rautatiet kauttakuljettavat Saksan 163. jalkaväkidivisioonan (joka asetetaan Mannerheimin komentoon).

Mutta Stalinin ja Hitlerin välisen valinnan aiheuttama senhetkinen pelko ei selitä Suomen kohdalta ratkaisevia kohtia: 1. Keskitysleirit ja siviilien joukkokuolemat; 2. Neuvostoliittolaisten sotavankien joukkokuolemat; 3. Finnlands Lebensraumin täytäntöönpano.

Ainakin viimeinen kohta – kirja ”Finnlands Lebensraum” – viittaa siihen, että natsi-Saksalla oli ideologista vaikutusta demokraattiseen Suomeen. Ei vähiten sen vuoksi, että esipuheessa siteerataan Adolf Hitleriä, jonka sanoista haetaan oikeutusta tulevalle Suur-Suomelle.

Teos osoittaa myös, että pohjoisen pikkuvaltion ja mahtavan suurvallan liitolla oli poliittinen ulottuvuutensa. Tilaaja – presidentti ja liberaali Risto Ryti – on siviili, kuten myös sosiaalidemokraatti ja Suomen eduskunnan puhemies Väinö Hakkila. Myös viimeksi mainittu käyttää käsitettä Lebensraum yhdessä natsi-Saksan kanssa käytävää sotaa koskevassa radiopuheessaan. ”Rauhallisesti ja reaalipoliittisesti luomme nyt omin voimin elintilan [kirjoittajan kursivointi], jonka heimomme on raivannut.”

Yhteenvetona Suomesta 1941 voi todeta, että maassa ollut halua luopua demokraattisesta valtiomuodosta natsidiktatuurin hyväksi. Sen sijaan edellä esitetyt esimerkit osoittavat, että tämän demokratian – niin kuin liberalismin ja sosiaalidemokratiankin – pystyi erinomaisesti yhdistämään natsien tuhoamissotaa koskeviin ajatusmalleihin. Ja silloin selitysmalli ”mieluummin Hitler kuin Stalin” ei riitä. Tutkimuksen on jatkuttava.

25 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus Arnstadilta. Postasitko tämän ajatellen Oula Silvennoisen juuri uutisoitua väitöskirjaa, joka lupaa lisätä uuden karmean luvun Suomen sotahistoriaan? Onko kukaan kuullut aiemmin tästä Einsatzkommando Finnlandista? Olisi mielenkiintoista saada lisätietoja Silvennoisen tutkimuksesta, toistaiseksi tiedot ovat kovin epämääräisiä.

Anonyymi kirjoitti...

Vuosi 1942 oli se nälkävuosi, ei 1941. Sen jälkeen riitti ruokaa leiritetyillekin hengen pitimiksi.

lauri huuskonen kirjoitti...

Asiallinen kirjoitus Arnstadilta.
Suomalaiset voivat toki syystäkin
vedota vaikeaan elintarviketilan-
teeseen talvella 1941-42,Talviso-
dassa koettuun vääryyteen ym.
Mutta juuri vaikeina aikoinahan
haluamme ja kykyämme kunnioittaa
ihmisoikeuksia koetellaan.Muulloin
se on helppoa.
Arnstad tekee virheen antaessaan
ymmärtää että suomalainen Elinti-
la-ajattelu oli saatu ja omaksut-
tu natseilta.Kyllä sillä oli koti-
maiset juuret ja tausta.Nyt 1941
nähtiin vain tilaisuus sen toteut-
tamiseen.

Anonyymi kirjoitti...

No niin, kyllä sillä Petroskoilla oli, ja on tietysti edelleen, myös suomenkielinen nimi, eli "Petroskoi", joka muuten on sama nimi myös vepsäksi, karjalaksi ja viroksi.

lahtari kirjoitti...

Vaikka Suomessakin puhuttiin joskus elintilasta, niin Suomen lähtökohta on pikemminkin 'Heim ins Reich' kuin 'Lebensraum'. Itä-Karjala
olisi rinnastettavissa lähinnä sudeettialueisiin (itäraja Uralissa esiintyi vain AKS:n vastustajien propagandassa).

Jokainen sodan kokenut saattaa kertoa, että hengissä pystyi säilymään vain, jos pystyi kehittämään jotain lisäruokaa mustasta pörssistä tms. Sotavanki- ja keskitysleireissä se ei ollut mahdollista, joten vuoden 1942 suuri kuolleisuus ei ole ihme (eikä varsinkaan suuri paljastus). Myös esimerkiksi mielisairaaloiden potilaita Suomessa kuoli samaan aikaan paljon.

Etniset puhdistukset kuuluivat valitettavasti kaikkien sotaa käyvien maiden tapoihin, erityisesti niitä sovellettiin saksalaisiin Itä-Preussissa ja Sudeettialueilla.

Anonyymi kirjoitti...

Miksi ihmeessä tämän erityisyksikön nimi on "Einsatzkommando Finnland", jos se on toiminut AOK Norwegenin toimialueella, lähinnä Venäjältä vallatulla maaperällä? Missään muussa lähteessä en ole koskaan kyllä moiseen törmännyt, että hyvin on siivottu arkistoista, olettaen siis, ettei suurta yleisöä yritetä tahallaan johtaa harhaan...

En siis osaa ottaa millään tavalla asiaan kantaa, kun en ole lukenut vielä väitöskirjaa tai siitä tehtyä populaaria lyhennelmää(?), mutta jos tutkimus oikeasti on vakavammin otettava kuin iltapäivälehtiemme raportointi asiasta, niin varmaan Jokisipilää "myytinmurtajana" hieman harmittaa? ;-)

Miten voi esimerkiksi olla mahdollista, ettei kirjassa "Aseveljet. Saksalais-suomalainen aseveljeys 1942-1944" ole ensimmäistäkään viitettä moisesta yksiköstä, edes rivien välistä luettavissa? Kirjahan on Alftanin toimittama, ja eräskin bloginpitäjä on tehnyt siihen esipuheen.

IDA kirjoitti...

Muun kuin yksityisen tutkimuksen voisi lopettaa. Menee vain rahat hukkaan. Siirretään ne rahat vaikka jalkapallomaajoukkueelle.

lahtari kirjoitti...

Pitäisi hyvin mahdollisena, että saksalaiset ja suomalaiset yhteistuumin tappoivat Lapin kaikki juutalaiset ja polttivat kaikki Lapin shtetlit synagogineen. Herää vain pieni kysymys, montako se oli yhteensä?

Anonyymi kirjoitti...

Aika paljon on pitänyt virrata vettä Vantaassa, että tämmöiset asiat tulevat julki.

Nämä nimimerkki Lahtarin kaltaiset uusipatriooteiksi kutsumasi eivät tietenkään halua, että mitään tutkittaisiin ja kerrottaisiin. Muistuttavat - anteeksi vaan että rähjään - verrattomassa ja vaarallisessa typeryydessään holokaustinkieltäjiä.

Niin, kiitokset hyvästä käännöksestä.

NN

IDA kirjoitti...

Ihan oikeasti. Näitä tulee nykyään sitä tahtia, että jokainen järkevä ihminen jättää historian lukemisen siihen mihin Grimberg Kansojen historian sattuneesta syystä lopetti.

Toisesta maailmansodasta sen yleiskuvan minkä nykyinen historiantutkimus antaa saa kätevimmin ja vähimmällä ajankululla Korkeajännitys sarjiksista: "Hunneja kello yhdessä, tulta munille!"

;)

Anonyymi kirjoitti...

Suhteellisen asiallinen kirjoitus Arnstadtilta. Huomaa, että hän on nyt ottanut asioista selvää.

Miksikähän venäläiset viranomaiset eivät halua auttaa tutkimuksissa? Onko syynä, että Stalin ei ollut kiinnostunut sotavangeistaan, paitsi propagandamielessä, vai jokin muu?

Anonyymi kirjoitti...

Sen sijaan Arnstadin uudessa blogissa jonka nimi on osuvasti Skyldig till skuld (http://skyldig.wordpress.com/) näkyy vanha tyyli jatkuvan: selostaessaan Silvennoisen väitöskirjan ennakkotietoja Arnstad käyttää sanaa "Suomi" Valpon asemasta eikä selostuksesta edes käy ilmi, että kohteet olivat sotavankeja.

Kiintoisa on lause "kuinka monta juutalaista murhattiin" - ikään kuin kommunistien murhaaminen olisi vähempi rikos.

Arnstadilta puuttuu viileä kriittisyys ja kyky asettaa asioita yhteyksiinsä, mutta varsinainen tutkija hän ei olekaan. En tarkoita, että tutkijan pitäisi olla vailla moraalia, mutta moraalisten johtopäätösten pitäisi tulla lopuksi, muuten ajattelukyky lakkaa.

Anonyymi kirjoitti...

Moralisointi on tylsää. Viileä analyysi ja asioiden laittaminen yhteyksiinsä riittävät tutkijalle, jollainen kyllä Henrik A:stakin on (rodun)jalostettavisissa, kunhan aikuistuu.

SIILI kirjoitti...

"Etniset puhdistukset kuuluivat valitettavasti kaikkien sotaa käyvien maiden tapoihin"
Kävin tuossa mielessäni läpi 2maailmansodan osanottaja maita jaen muista kuulleeni tahi lukeneeni Iso-britannian taikka USAn turvautuneen etnisiin puhdistuksiin .

Mitä on etninen puhdistus ? onko se Viholliseksi luokitellun ihmisryhmän -eristämistä- vaiko
-tuhoamista- ?

Anonyymi kirjoitti...

Ad Siili:

Englannissa pantiin maihinnousun uhatessa leiriin miespuoliset Saksasta tulleet pakolaiset, myös juutalaiset ja aktiiviset natsismin vastustajat. USA pani leiriin jopa omia, japanilaistaustaisia kansalaisiaan

Wikipedian mukaan etnisen puhdistuksen "merkitys ei ole vakiintunut. Joissain tapauksissa sitä käytetään laajassa merkityksessä, jolloin sillä tarkoitetaan tiettyyn etniseen ihmisryhmään kohdistuvaa joukkokarkotusta riippumatta karkotuksen muodoista, yleensä kuitenkin jo valituista sanoista johtuen, vasten siirrettävien tahtoa. Usein etnisellä puhdistuksella tarkoitetaan väkivalloin tapahtuvaa alueen puhdistamasta."

"Etninen puhdistus eroaa Suomen lain tuntemasta joukkotuhonnasta siten, että etnisessä puhdistuksessa päämääränä on maantieteellisen alueen tyhjentäminen jostain tietystä etnisestä ryhmästä kun taas joukkotuhonnassa on kysymyksessä ryhmän hävittäminen osittain tai kokonaan."

Etninen puhdistus tuli yleiseen käyttöön Jugoslavian sisällissodan yhteydessä 1990-luvulla. Jos sanaa voidaan käyttää takautuvasti, Suomen toimet Itä-Karjalassa 1941-4 olivat etnisen puhdistus tai ainakin sen alku (tarkoitushan oli lähettää "ei-kansalaiset Saksan miehittämälle alueelle ja saada tilalle suomenheimoisia).

Mutta myös NL:n, Puolan, Tshekkoslovakian jne. toimet Itä-Euroopassa sodan lopussa ja sen jälkeen täyttävät etnisen puhdistuksen määritelmän. Kohteena eivät olleet pelkästään saksalaiset, jotka joutuivat maksamaan Hitlerin toimet, vaan myös sodan uhriksi joutuneen Puolan kansalaisia pakkosiirrettiin satoja kilometrejä länteen.

Karjalaisten suhteen tilanne on sikäli epäselvä, että NL ei kai vaatinut väestöä lähtemään vaan Suomi itse päätti evakuoida kaikki, toki varsin pätevästä syystä.

Anonyymi kirjoitti...

Toisaalta etninen puhdistus siinä mielessä, että alueella asuu homogeenista väestöä vähentää todennäköisyyttä sille, että jossain vaiheessa - monista muista syistä johtuen - aletaan etniseen puhdistukseen merkityksessä kansanmurha tai holokausti.

lahtari kirjoitti...

Hesarin arvio Silvennoisen väittäristä näyttäisi implikoivan, että koko soppa on keitetty kokoon niistä Suomen vangiksi saamista poliittisista komissareista, jotka luovutettiin saksalaisille. Asiaa on käsitelty mm. Historiallisessa aikakauskirjassa vuonna 2004, mutta ei aivan yhtä julkisuushakuisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Tarkan juttu on täällä. Lisää täällä. Tuon perusteella vaikuttaisi tosiaan siltä, että Silvennoinen on hakenut julkisuutta työlleen hieman kyseenalaisin keinoin.

Anonyymi kirjoitti...

Vuosina 1944-45 oli Lapin väestö evakossa Ruotsissa.
Vuosina 1944-1945 kuoli Ruotsin pakolaisleireillä noin 80 kittiläistä lasta.
Vuosina 1939-1944 kuoli talvi- ja jatkosodassa yhteensä 229 kittiläläistä sotilasta. Vuotta kohden kuolleita on keskimäärin 46.

Johtopäätös: Ruotsin pakolaisleireillä kuoli evakkolapsia enemmän kuin saman kunnan sotilaita rintamalla. Milloin Henrik Arnstad tekee aiheesta tutkimuksen ?

Linkki 1:http://snipurl.com/3tg49
Linkki 2: http://snipurl.com/3tg68

SIILI kirjoitti...

juu kiitos Marjolle . Ajattelin vain toimia miehitetyillä tai vallotetuilla "vapautetuilla alueilla , enkä siten tullut ajatelleeksi toimia omiin kansalaisiin nähden .

Anonyymi kirjoitti...

On helkkarin hyvä, että näitä asioita tutkitaan.

Mutta ihan vain suhteellisuuden tajun säilyttämisen takia kysäisisin, että montako vatjalaista, vepsäläistä, karjalaista ja inkerikkoa siellä Venäjällä vielä on hengissä?

Ja mitähän Venäjä tekee juuri nyt, tasan tällä siunatulla hetkellä, Georgialle kuuluvalla alueella?

Ettei vain jonkin sortin etnistä puhdistusta?

Tietysti suomalaisetkin syyllistyivät niihin. Ei meitä enää olisi liiviläisiä enempää, jos olisimme niin naiivin oikeamielisiä kuin usein kuvittelemme. Siis sellaisia kuin ruotsalaiset ovat. Olevinaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ad Tapsa P:

Mitenkähän NL:laisten sotavankien tappaminen, huono kohtelu ja luovuttaminen Saksalle tapettavaksi auttoi Suomea? Ei yhtään mitenkään, horjutti oikusvaltion perusteita, antoi sodan aikana Stalinille propagndavaltin ja nyt pilaa täydellä syyllä Suomen mainetta länsimaissa.

Jos haluamme olla oikeusvaltio ja demokratia, meidän pitää verrata itseämme demokratioihin eikä totalitaarisiin diktatuureihin.

Jari Sedergren kirjoitti...

1) Muistuma yli kymmenen vuoden takaa luetusta: Ester Ståhlbergin päiväkirjoissa on mielenkiintoinen maininta "elintila"-termistä.

Hänen miehensä "John" (Carl Johan, K. J.), entinen presidentti, varoitti muistaakseni vuonna 1940 Rytiä käyttämästä tätä termiä sen jälkeen, kun tämä puheessaan oli sen ottanut käyttöön. Onko saksalaiseen "lebensraumiin" - ei siis Heim ins Reich - suoraan viittaavalla termillä aiempaa käyttöä Suomen politiikassa?

2) Nälkäargumentti kuuluu ehdottomasti vuoteen 1942.

3)Sitten vähän spekulatiivisempi ajatus, jota en todeksi väitä, mutta pohdittavaksi: mielestäni keskitysleiri-nimityksestä luopumisen päivämäärä viittaa siihen, että tuolloin viimeistään kaikki ylintä sotajohtoa myöten tiesivät, mitä Saksassa, Puolassa ja Baltiassa on tapahtunut.

4) Ostin Silvennoisen, mutta se pitää lukea ennen kommentointia.

5) Mitä uutta Hyytiällä on? Sitä en ole vielä hankkinut.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä tuota jauhamaan. Jokaisen täysjärkisen pitäisi tajuta kokonaistilanne. Suomella ei ollut talvisodan jälkeen käytännössä kuin kaksi mahdollisuutta liittoutumiselle - joko Neuvostoliiton tai Saksan kanssa. Jokainen tietää mitä ensimmäinen vaihtoehto olisi merkinnyt. Se siitä.

Sitten toteutunut ja mielestäni täysin oikein tehty valinta - sotilaallisen, poliittisen ja taloudellisen turvan hakeminen Saksasta. Niin kauan kuin Saksalla oli menestystä, joutui Suomi sopeutumaan tahtomattaan tai tietoisesti Saksan poliittisiin tavoitteisiin tietyin varauksin. Suomi säilytti kuitenkin tietyn itsemääräämisoikeuden. Sen joukot eivät katkaisseet Muurmannin rataa, vaikka siihen olisi ollut mahdollisuudet ja hyvä. Suomi ei hyökännyt Leningradiin, seikka jota venäläiset ällistelivät. Suomi vältti selvästi menemästä "liian pitkälle".

Mutta toisaalta. Suomi tai osa poliittista - ja virkakoneistoa myötäili selvästi Saksaa, silloinkin kun se ei ehkä olisi ollut välttämätöntä. Mutta, mutta. Eikö ole toisaalta kiintoisaa että tämä myötäily oli voimakkainta silloin kun Saksalla meni hyvin? Ja eikö ole kiintoisaa, että Suomen poliittinen liikkumavara kasvoi sitä mukaa kuin Saksan tappiot alkoivat kasvaa ja kumuloitua?

Lopulta kävi niin, että rinnan puna-armeijan voiman kasvun, kasvoi myös suomalaisten mahdollisuudet irtaantua Saksan rinnalta. Suomen poliittinen johto pelasi häikäilemättömästi ja vailla pienintäkään naiiviuden häivää härskisti Saksalta sen kaiken avun tämän ahdingosta huolimatta.

Kauhistelu miehityshallinnosta ja veljeily natsipuolueen hallinnon kanssa rajoittui hyvin paljon vuosiin 1941-42. Stalingradin jälkeen Saksa näytti suorastaan varovan liekanarun kiristämistä Suomen suhteen.

Miksi sensaatiohakuiset (vasemmistolaiset) historioitsijat eivät aina tahdo muistaa näitä reaalipoliittisia tekijöitä? Muistelkaapas kuinka Belgian demarit ja Ranskan kommunistit v. 1940-41 suorastaan ylistivät Saksan luomaan uutta järjestystä Euroopassa. Ja kuinka Fagerholm ja Kekkonen kilvan ryssittelivät siinä kuin muutkin v.1941-42. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Ryti puhui jatkosodasta puhkuen jo talvisodan aikana. Ylpeästi ja Saksan ikuiseen ystävyyteen ja voimaan luottaen.

Talvisotakin oli vain poliittinen valinta, ei mikään välttämättömyys.

Neuvostoliitto pyysi ällistyttävän kohteliaasti ja pitkään Suomea sitoutumaan diplomaattisesti liittoutumattomuuteen Saksan suhteen ja pieniin strategisiin alueluovutuksiin mutta ulkoministeri Erkko ja kumppanit olivat päättäneet vakaasti, että Suomi kastetaan Hitlerin Saksan tuleen ja veriveljeyteen tulevassa sodassa.

Kun puhutaan nyt ylpeillen että suomalaiset joukot eivät katkaisseet Muurmannin rataa niin puhutaan vain sodan vaiheesta, jossa suur-Suomen ja suur-Saksan ideologiset, strategiset ja saksalaismieliset unelmat ovat jo tehneet haaksirikon sodan kauhuihin ja jenkkien massiivisen teolliseen sotaan. Kuitenkin suomalaiset poliitikot, teollisuuspamput ja Mannerheim olivat alunperin menossa saksalaisten kanssa valloittamaan Stalingradia. Siksihän raja ylitettiin koska luotettiin Saksan valloitussotaan ja lopulliseen ratkaisuun Neuvostoliiton suhteen.

Pari viikkoa sitten viimeksi kuulin eläkeläisiltä, kuinka 1930-luvulla kouluissa paasattiin lapsillekin sylki roiskuen suur-Suomesta ja tulevista Suomen rajoista ja ystävyydestä Saksan kanssa. Uudesta saksalaisesta Euroopasta.

Ruma sota. Hyvä kirja muuten.