maanantaina, kesäkuuta 15, 2009

Rock ja työväenlaulut

Ohessa lisää suomettumistrauman käsittelyä viime torstain (11.6.200) Turun Sanomissa julkaistusta kolumnistani:

Ei käynyt marxilaisilta rock’n’roll

Suomettumiskeskustelu peittää helposti alleen sen, että suomalaiseen 1970-lukuun toki mahtui paljon muutakin kuin Kekkosta, konsensusta sekä hyviä ja luottamuksellisia idänsuhteita. Mitä pidemmäksi perspektiivi venyy, sitä tärkeämmältä tuo muu alkaa näyttää.

Taistolaisuudesta ovat kyllä myöhemmin pitäneet kovaa ääntä niin kriitikot kuin neuvostojärjestelmän ihailun romantisoivalla nostalgialla kuittaavat asianosaisetkin.
Voisiko kuitenkin olla niin, että kuvaamme 1970-luvusta vääristää poliittisten piirien luoma, heidän omaa tärkeyttään paisutteleva, historiallis-optinen harha?

Vasemmistoradikalismin vuosina politiikka oli kuin myrkkyhyytelö, joka tunkeutui kaikkialle, halusi hiljainen enemmistö sitä tai ei. Hyvä esimerkki olivat kouluneuvostot, jossa varhaisteinit jakoivat oppilaille kurinpidollisia rangaistuksia poliittisten jakolinjojen mukaan. Kouluissa ja yliopistoissa puoluenuoriso painosti muita valitsemaan puolensa ja määrittelemään poliittisen kantansa, koko ajan ja kaikessa.

* * * * *

Mitä pidemmälle 1970-luku eteni sitä enemmän ei-poliittinen enemmistö kyllästyi siihen, että politiikkaa tungettiin joka paikkaan. Nuorisopoliitikkojen mellastaessa kokouksissaan ja neuvostoissaan he eivät huomanneet, että tavallisen nuorison parissa oli itämässä voimakas protesti ideologista kiihkoilua vastaan.

Politiikan pakkosyöttöön väsynyt nuoriso pakeni rock-musiikin suojiin. Ruisrock keräsi Saaronniemeen jo toisena vuotenaan 1971 satatuhatta kuulijaa, ja vuonna 1974 julkaistiin Hurriganesin Roadrunner-levy. Äänitteiden vuosimyynti kasvoi 1960-luvun lopun muutamista sadoista tuhansista 1970-luvun lopun yli viiteen miljoonaan. Vanhempien sukupolvien mieltymyksistä riippumaton nuorisokulttuuri syntyi toden teolla.

* * * * *

Rokkidiggareiden näkökulmasta politiikan nuorisotähdet, sellaiset kuinPaavo Väyrynen , Ilkka Kanerva ja Esko-Juhani Tennilä , olivat tylsyyttä uhkuvia pyrkyrimäisiä broilereita. Poliittiset nuorisojärjestöt olivat kyllä valtansa huipulla, mutta niiden keskusteluyhteys ei-poliittiseen nuorisoon oli katkennut ja ote reaalitodellisuudesta kirvonnut.

Rock oli viihdettä, mutta se oli myös kapinaa vapauden puolesta poliittisen eliitin liturgioita vastaan. Vuonna 1977 Sleepy Sleepers pilkkasi levyllään Takaisin Karjalaan estoitta YYA-sopimusta, suomettumista, Neuvostoliittoa ja presidentti Urho Kekkosta . Ulkopoliittisesti oikeaoppiset piirit painostivat konserttijärjestäjiä estämään yhtyeen esiintymiset. Suomi-Neuvostoliitto-seura syytti yhtyettä idänsuhteiden vaarantamisesta. Raha-automaattiyhdistys poisti jukebokseistaan kappaleen Kaapataan lentokone Moskovaan, jossa kastroidut suomalaiskaapparit passitetaan Siperiaan. Yleisradiossa yhtye oli soittokiellossa.

* * * * *

Alatyyliseen huumoriin nojannut protesti osui maaliinsa ja löysi yleisönsä. Samaa asennetta ilmensi vuonna 1978 Eppu Normaali kappaleessaan Rääväsuita ei haluta Suomeen, jossa Martti Syrjä lauloi ”pioneereille olen fascisti, ja fascisteille pioneeri”. Kappale oli saanut inspiraationsa ulkoministeriön päätöksestä evätä brittiläisen Sex Pistols -yhtyeen pääsy Suomeen.

Punk oli 1970-1980-lukujen taitteen nuorisoprotestin keihäänkärki, ja Sex Pistols sen ykkösnimi. Suomessa media ja poliittiset nuorisojärjestöt oikealta vasemmalle paheksuivat yhtyettä. Pioneeriliiton mukaan Sex Pistols edusti ”väkivaltaa ihannoivaa massakulttuuria pahimmillaan”, kirjailijaälykkö Arvo Salo taas tuomitsi kaikki punkkarit ”estottomina ja raakoina, vähintään puoliksi rikollisina”.

Neuvostoliitolle ja kommunismille rock-musiikki oli kauhistus. Suomessa pyrittiin seuraamaan Moskovan mieltymyksiä myös kulttuurissa, ja taistolainen laululiike tuotti ideologisesti oikeaoppista musiikkia. Rock-faneille työväenlaulut taas edustivat 1970-luvun ylipolitisoituneen ilmapiirin tunkkaisimpia piirteitä: ahdasmielisyyttä, tosikkomaisuutta ja tylsyyttä. Ei käynyt Kekkoselta rock’n’roll, mutta melko brezhneviläinen oli meininki Suomen poliittisissa piireissä yleensäkin.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

(ulkomuistista siteerattu)

Sinä kuuntelet rokkia
minä kuuntelen työväenlauluja

Sinä pukeudut frakkiin
minä pukeudun ruutupaitaan

Sinä matkustat etelän maihin
minä tapaamaan työltä unohtuneita ystäviäni

Se on osa yhteiskunnan perusjakoa

Jari Nikkola kirjoitti...

Hmm... Suomalaisten kommunistien suhde punkrockiin ymmärtääkseni muuttui mystisesti siinä vaiheessa kun yksi "oma mies" löytyi joukoista. Eli Pelle Miljoona nyt ainakin menee säännön vahvistavien poikkeusten joukkoon jos ymmärrän tekstin luonteen oikein. "Mä en jumaloi Amerikkaa" on melko klassinen kylmän sodan poliittinen pilkkalaulu vasemmalta laidalta tykitettynä jopa, arvoneutraali ei varmasti millään muotoa.

-rh kirjoitti...

Äh,
Pekka Streng kuului taistolaisiin, vaikkei tuota juuri mainosteta.
Hande on sitä vieläkin. mm. Roskildessa nyt bändinsä nimi suht´ isolla.

Pelle yks, vasemmistolainen vain, joka taas ei ollut neukkufani.


Mun mielestä liian vähän sanottavaa, ja lian harvoilla. Niitä olisi kaivannut enemmän tota niin kun nussitaan ja silleen -paskanjauhajien sijaan.

Anonyymi kirjoitti...

Minun puolestani haistakoot kaikki marxilaiset pitkän paskan!

Jari Nikkola kirjoitti...

Jep, eihän Pöllöä varsinaisesti minään taistolaisten rakkikoirana voine pitää. Mutta niin vain taisi häneltäkin unohtua CCCP:n/ kylmän sodan toisen osapuolen kritiikki tekeleissään? Che Guevaralle toki riitti antaumuksellista runollista sympatiaa jne. Ja SKP:n nuorisojärjestön jäsenyys taisi olla tosiasia.

Vai oliko "Vapauden huudossa" (Matkalla tuntemattomaan) aikanaan viite siitä, että Neukkulakin oli olemassa (edes kerran) tekstien perikriittisessä maailmankuvassa? Voi olla, pitäisi tarkistaa.

Silti, aikalailla syvälle vasemmalle kaartaa ainakin nopeasti ajateltuna Pelle Miljoonan tekstien maailmankuva.

Tässä vielä tuo Amerikka-biisi tekstinä:

"Jenkkirauta alla
college-paita päällä
jenkkifarkut jalassa
jenkkirööki kädessä
nostalgiaa korvissa
jenkkipurkka suussa

Mä en jumaloi Amerikkaa
Amerikka vapaa maa
siellä korruptio kukoistaa
Amerikka vapaa maa
siellä valvoo CIA
Amerikka vapaa maa
siellä kummittelee Ku Klux Klan
Amerikka vapaa maa

Istut jenkkibaarissa
hampparia syömässä
coca colaa juomassa
jenkkijengin kanssa
dollarin unelmassa
Amerikka aivoissa

Mä en jumaloi Amerikkaa
Amerikka vapaa maa
siellä korruptio kukoistaa
Amerikka vapaa maa
siellä valvoo CIA
Amerikka vapaa maa
siellä kummittelee Ku Klux Klan
Amerikka vapaa maa
siellä hallitsee mafia
Amerikka vapaa maa

Istut elokuvissa
American Graffitissa
vapauden huumassa
Amerikan kahleissa
elät unelmassa
se on selluloidia

Mä en jumaloi Amerikkaa
Amerikka vapaa maa
siellä korruptio kukoistaa
Amerikka vapaa maa
siellä valvoo CIA
Amerikka vapaa maa
siellä kummittelee Ku Klux Klan
Amerikka vapaa maa
siellä hallitsee mafia
Amerikka vapaa maa"

Aina tyylipuhdas marxilainen esitys silloisen 50's-nuorisomuodin väärästä tietoisuudesta? Meille aikalaisille nuo ilmiöt ja tavarat taisivat sittenkin olla vain vaateparsia ja musiikillisia ilonhetkiä ilman ideologista syvärakennetta.