lauantaina, elokuuta 01, 2009

Synkkiä muistoja


Alla tämän päivän (1.8.2009) kolumnini Turun Sanomista. Olen saanut tällä välin kuulla, että Nummi-Pusulasta löytyy muistokivi viidelle kaatuneelle veljekselle. Ilmoittakaa, jos tiedätte muita tapauksia, joissa kolme tai useampia veljeksiä on kaatunut. Kuvassa tuo Rengon Niemisille omistettu muistokivi.

Jos Renny Harlin ohjaa tuon Mannerheiminsa, voisi vaikkapa Klaus Härö tarttua tähän aiheeseen.

Veljeä ei jätetä

Normandian maihinnoususta tuli kesäkuun 6. päivä kuluneeksi 65 vuotta. Muistopäivän tienoilla julkaistiin suomennos brittihistorioitsija Anthony Beevorin tuoreesta operaatiota käsittelevästä teoksesta. Kirjoittaessani teoksesta arvostelua virittäydyin tunnelmaan katsomalla Steven Spielbergin elokuvan Pelastakaa sotamies Ryan vuodelta 1998.

Filmi kertoo operaatiosta, jossa Yhdysvaltain sodanjohto lähettää pelastuspartion Normandiaan hakemaan sotamies James Ryania, jonka kaikki kolme veljeä ovat vain vähän aiemmin kaatuneet. Kenraali George C. Marshall päätti, että neljäs veljistä oli haettava pois taisteluista elossa.

Elokuvan historiallisena esikuvana olivat Nilandin veljekset, joista Frederick lähetettiin kotiin Normandiasta kun uskottiin hänen kolmen veljensä saaneen surmansa. Myöhemmin kävi ilmi, että myös Edward Niland oli elossa sotavankileirillä Burmassa. Frederick kotiutettiin ns. ainoan eloonjääneen menettelytavan nojalla, jonka USA:n sotaministeriö oli lanseerannut, kun viisi Sullivanin veljestä oli saanut surmansa Guadalcanalin meritaistelussa 13.11.1942 japanilaistorpedon upotettua risteilijä USS Juneaun.

Toisessa maailmansodassa taisteli yhteensä 13 miljoonaa amerikkalaista, joista kaatui tai katosi yhteensä noin 400.000. Suomen armeijassa talvi-, jatko- ja Lapin sodissa palveli yhteensä 700.000 miestä, joista kaatui tai katosi yli 90.000. Yksittäisen sotilaan todennäköisyys kaatua oli tästä laskettuna 13 prosentin luokkaa. Mahdollisuus, että neljä suruviestiä olisi osunut samaan perheeseen, oli häviävän pieni, mutta ainakin kahdessa tapauksessa se toteutui.

Suomessa kaatuneista veljessarjoista tietoa on vähän. Kuuluisin tapaus on sepitteellinen eli Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian Vilho, Eero ja Voitto Koskela. Yhdessä romaanin väkevimmistä kohtauksista Akseli ja Elina saapuvat asemalle katsomaan Voiton ruumista, kun heille selviää, että Koskeloita onkin kaksi. Kesän 1944 suurhyökkäyksessä kaatuu vielä Vilhokin.

Kysyin sota-arkiston tutkijapalvelusta, miten voisi selvittää, kuinka monta veljeskolmikkoa tai – nelikkoa sodissamme kaatui. Virkailijan mukaan tehtävä on lähes mahdoton, koska kaatuneiden tietoihin ei ole kirjattu heidän vanhempiaan. Esimerkiksi Virtasia kaatui 476 kappaletta, Niemisiä 448, Korhosia 411, Järvisiä 374 ja Koskeloitakin 126.

Salon Kruusilan kylässä, vanhan ykköstien varressa, kohoaa vanhan Topulin talon paikalla neljän siinä asuneen Lehtisen veljeksen, Martin, Vilhon, Kaukon ja Erkin, sekä heidän lankomiehensä Mauri Helkiön muistokivi. 25-vuotias Martti kaatui joulukuussa 1939 talvisodassa Summan lohkolla, JR 34:ssä palvelleet 28-vuotias Vilho, 25-vuotias Kauko ja 41-vuotias Mauri kolmen päivän sisällä jatkosodan hyökkäysvaiheessa Aunuksessa syyskuussa 1941, 21-vuotias Erkki puoltatoista kuukautta heidän jälkeensä Itä-Karjalassa. ”Ohikulkija: pysähdy ja ajattele”, kehottaa muistolaatta.

Nykyisin Hämeenlinnaan kuuluvasta Rengosta, Kuittilan kylän Eskolankulmalta valtatie 10:n tuntumassa löytyy Viljo, Arvi, Olavi ja Niilo Niemisen muistokivi. Se seisoo heidän 1940-luvun lopulla palaneen kotitalonsa vanhan kivijalan ympäröimänä. JR 15:n 24-vuotias Viljo kaatui Tammisuolla neljä päivää ennen talvisodan päättymistä, 28-vuotias Arvi kaksi päivää myöhemmin samassa paikassa. 29-vuotiaan Olavin taival päättyi Syvärillä jatkosodan hyökkäysvaiheen lopulla lokakuussa 1941, 34-vuotiaan Niilon saman vuoden joulun alla puna-armeijan vastahyökkäyksessä Syvärin eteläpuolella Goran kylässä.

Suomessa viimeisen eloonjääneen menettelyä ei tunnettu, eikä Erkki Lehtisen tai Niilo Niemisen perään lähetetty pelastuspartiota. Kuultuaan viimeisenkin aseisiin kutsutun poikansa kuolemasta viisi tyttöä ja viisi poikaa kasvattanut, vuonna 1934 leskeksi jäänyt Miina Nieminen totesi: ”Nyt Jumala koettelee minua. Kaikki mitä tapahtuu, on otettava Jumalan kädestä.” Harva on kannettavakseen yhtä kauheaa taakkaa saanut.

21 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Omasta suvustani tiedän varmuudella vain yhden kaatuneen, joka kuoli omien luoteihin jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana.

Kuten varmasti monilla muilla ikäisilläni isovanhempani eivät kertoneet sodasta juuri mitään. Sen, mitä tiedän, olen lukenut paikkakunnan sotilasmatrikkeleista.

Puolueeton tarkkailija kirjoitti...

Huhujen mukaan myös Suomessa on noudatettu jonkinlaista viimeisen veljeksen suojelua. Virallisestihan tälläistä ei ollut.

Kyseessä on ilmeisesti epävirallisesti joissakin sotilaspiireissä toiminut "hyvä veli" järjestelmä. Suojeluskuntalaisten hoitama kutsunta-toimi kutsui pois rintamalta tärkeisiin kotirintaman tehtäviin tälläisiä henkilöitä. Lähinnä isoimpien maatalon poikia, joiden useita veljeksiä oli jo kaatunut ja joiden kaatuminen olisi vienyt tilalta tulevan isännän.

Markku Jokisipilä kirjoitti...

Olen saanut kirjoituksen ansiosta useita yhteydenottoja, joissa on käynyt ilmi kaksi seikkaa: 1) näitä neljän kaatuneen veljen sarjoja näyttää olleen ainakin viisi, 2) jonkinlainen epävirallinen menettely paljon uhranneiden perheiden viimeisten poikien suojelemiseksi on ollut käytössä ainakin joissakin joukko-osastoissa. Saattaa myös olla, että kesän 1944 suurhyökkäyksen alettua menettelystä annettiin päämajasta jonkinlainen täsmällisempi määräys. Se, että tapauksia tästä huolimatta löytyy näin runsaasti, osoittaa kuitenkin, ettei viimeisen eloonjäämisen säästämisen politiikkaa noudatettu systemaattisesti ja koko sodan ajan. Sellainen tapaus tuli tietooni, jossa neljäs veli kolmen jo kaaduttua lähetettiin miinanraivaajaksi, missä työssä hän sitten sai surmansa.

Marjo kirjoitti...

"ettei viimeisen eloonjäämisen säästämisen politiikkaa noudatettu systemaattisesti ja koko sodan ajan"

Eikös silloin olisi pitänyt säästää myös ainoa poika? Ainakin jos kyseessä on leskiäidin ainoa turva.

Mutta miksi vain poikia olisi pitänyt suojella? Miksi ei myös monilapsisen perheen isiä? Tai isää, joka ei koskaan ehtinyt nähdä lastaan? Tai sulhasta joka ei ehtinyt naimisiin? Tai taiteellisia lahjakkuuksia kuten Nyrki Tapiovaaraa.

Kuten nähdään, jokainen menetys oli läheisille kauhea, jollei kyseessä ollut Tuntemattoman Lehdon tapainen mies, jolla ei kai ollut maailmassa ketään läheistä.

Pauli kirjoitti...

Metsämaalta kaatui Silokankaan veljessarjasta Esko Elias 20.12.1939, Niilo Henrik 5.9. 1941, Eino Ivari 3.7.1944.

Elossa on vielä käsittkseni Matti Silokangas(Loimaa).

Olen populääri-tasolta historiaa lähestyvänä kirjoittamassa kirjaa Loimaan saviseudulta Amerikkaan muuttaneista.

Viittasit aiemmin Mannerheim-elokuvaan, mikäs siinä, mutta minua kiinnostaisi kovasti Nikke Pärmistä, rangaistuspataljoonan komentajasta vaikkapa Antti Tuurin käsikirjoituksin tehtävä elokuva.

Setäni oli mukana noissa joukoissa.
Hän jopa yleni alikersantiksi, kun oli ratkaisevasti 3 k:n konekivääriampujana syksyllä 1941 aiheuttamassa venäläisen pataljoonan täyden tuhon. Merille 15-vuotiaana karanneena ja purjelaivoissa uransa aloittannena oli karski jätkä.

Terveisin Pauli Salminen

Anonyymi kirjoitti...

Ratsuväessä palvellut isäni olisi vapautettu palveluksesta kun kaksi veljeä oli kaatunut ja kolmaskin oli jo vanhemmille ilmoitettu kaatuneeksi, mutta muutaman viikon päästä selvisi, että hän elää ja että kaatunut oli toinen samanniminen. Muitakin vapautettuja oli, mutta he eivät halunneet lähteä kotirintamalle. Isäni siirrettiin kuitenkin etulinjasta esikunnan lähetiksi. Tämä on isäni ja tuon kaatuneeksi ilmoitetun setäni yhtäpitävä kertomus.

Markku Jokisipilä kirjoitti...

Viimeiselle anonyymille: olen nyt ryhtynyt keräämään näistä tapauksista tietoja myöhempää käyttöä varten, ja mainitsemasi tarina kiinnoistaisi kovasti, ennen kaikkea tietysti sukunimi, jonka avulla pystyy selvittämään joukko-osastot, taistelu- ja kaatumispaikat jne.

Sähköpostini on jokisip(at)utu.fi

Timo kirjoitti...

Moi,
Luen Rislakin kirjaa Kauhin aika jossa on lista "Jämsä 1918, 195 uhria", sivut 271-281. Esim veljekset Otto ja Tapani Siren teloitettiin samana päivänä. Aviopari Linda ja Hugo Harten, 2 lasta ja odotti kolmatta. Tapani ja Toivo Sköld. Tuli mieleen että löytyykö 1918 ajalta suurempia veljessarjoja?
terv. Timo

anonyymi A kirjoitti...

VÄÄPELI PITI HUOLEN

Kotini neljasta pojasta kaksi kaatui kesan 1944 suurhyokkayksessa Karjalan kannaksella ja kolmas oli teilla tietymattömilla saatuaan kehonsa täyteen rautaa Siiranmäen takamaastossa. Tassa tilanteessa neljäs poika haettiin esiin Ouluun menossa olevan pressukuorman päältä; ei tarvinnut enaa lähteä Lapin sotaan, kun oli tätä "käteismaksua itsenäisyydestä" tullut perheen osalle jo riittavasti.

J. Kämäräinen kirjoitti...

Marjolle

Isoisäni (suvussa kerrotun mukaan) siirrettiin huoltojoukkoihin neljännen lapsen synnyttyä. Siirto tosiaan tapahtui, mutten ole koskaan selvittänyt, oliko syy nyt mainittu. Tapa oli kuulema yleinen Rukajärven suunnalla, mutten tiedä pitääkö tämäkään todellisuudessa paikkaansa.

anonyymi A kirjoitti...

VAAPELI PITI HUOLEN...jatkoa

Lisaisin sen verran viela kertomukseeni, etta perheeni ei ollut hyvaosaisia maatalon omistajia. Pain vastoin olimme
tyolaisperhe, jossa puute oli tuttu. Silti viimeinen poika haettiin pois eturintaman joukoista ja Lapin sodasta.

Pohdiskelua kirjoitti...

Marjolla on kommentissaan hyvä pointti.

Miksi erityisesti veljessarjan viimeistä pitäisi kohdella eri tavalla kuin toisen perheen ainoaa poikaa?

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen joskus ihmetellyt miksi savolaisten ja muiden itäsuomalaisten kirkonmäkien kummut ovat täynnä sankarihautoja, mutta tutkijoiden kansanperintö tuskin tuntee savolaisia sotasankareita?

Sandelsia en sellaiseksi laske.

Saman lantin toinen puoli kuulemma on että talouselämän suuret johtajat tulevat Suomessa miltei poikkeuksetta muualta kuin Itä-Suomesta.

anonyymi B kirjoitti...

SAVOLAISISTA SANKAREISTA

Olen elänyt Vuosalmen, U-aseman ja Ihantalan montuista heinäkuulla 1944 nousseitten äijien keskellä.
Näillä "helvetin nähneillä" miehillä oli melko usein tapana nöyrasti, vakaasti ja syvällä kunnioituksella sanoa "sankarit ovat sankarihaudoissa".

Niin että kyllä edellä oleva anonyymi on tainnut tutustua [kertomansa mukaan] lukuisiin savolaisiin ja itäsuomalaisiin sankareihin!

-rh kirjoitti...

A:
Saman lantin toinen puoli kuulemma on että talouselämän suuret johtajat tulevat Suomessa miltei poikkeuksetta muualta kuin Itä-Suomesta.

Onhan noita tullut - serkkuni Koho, ja Paavo Lipponen nyt tulee ensin mieleen. Reijo Karhinen, OP-Pohjola-finanssiryhmän pääjohtaja. ..Liikasen Ekikin.
on niitä, ku vähä miettii, mutta ei tai vuorineuvoksia nyt löytyä
(tarinoita kylläkin eri aikoina tuota titteliä hamunneista)-
:)

Nyt tuo K. Kakkonenkin ryssi sen osaltaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä mainitaan noin 15 perhettä Suomesta... jutun lopussa on tosi typerä virhe sotamies Hytin nimisotkusta. Ei anna Munnukasta hääppöstä kuvaa toimittajana kun sotkee Hytin Mättöön. Tuo mies tuntuu kuitenkin tietävän tapauksia aika montakin. Kysyhän siltä.

ANTTI MUNNUKKA

http://sotakirjat.com/taustaa.htm

>>Betonijalustalle pihapiirin reunaan on istutettu kolme luonnonkiveä, niistä jokaisessa metallikilpi, kilvissä kaiverrukset. Ilmiselvästi muistomerkki; mikä ja kenelle?
Täst ne on omalt pihalt, kertoo kivistä Pentti Rautio, 60, muistomerkin rakentaja, sotaorpo ja kirjojen ystävä eli bibliofiili. Raution oma piha on Rautjärven Pajarin kylässä, muutaman kilometrin päässä valtakunnanrajalta. Omasta ympäristöstä ja lähihistoriasta Rautiolle syntyi tarve rakentaa nyt kolmisen vuotta valmiina ollut kolmen kiven muistomerkkikin.
Yksi kivistä on omistettu sotiemme 50 000 sotaleskelle, yksi sotiemme 30 000 sotaorvolle, kolmas, punagraniittinen neljälle Lankisen veljekselle.
PENTTI RAUTIO oli kaksi kuukautta vanha, kun hänen isänsä Antti kesällä 1942 kuoli kaukana Karjalan Karhumäessä sijainneessa sotilassairaalassa. Äiti, sotaleski jäi yksin hoitamaan kolmea pientä lastaan.
Samana jatkosodan syyskesänä kuoli Karagandan pahamaineisella leirillä sotavankeudessa neljäs Lankisen veljeksistä, Matti. Veljeksistä Ilmari ja Armas Lankinen olivat kaatuneet talvella 1940 monien muiden rautjärveläisten kanssa Kollaalla, Ilmari Lankinen kesällä 1941 Läskelässä.
Lankisen veljekset olivat kotoisin Miettilästä, Pentti Raution naapurikylästä. Siksikin heidän kohtalonsa riipaisi.
- Olisiko niitä yhteensä 15 sellaista perhettä, jotka menettivät sodissa neljä poikaa.
- Sisarelta pyysin luvan, että saanko kiven pystyttää. Onhan se kohteliasta kysyä, sanoo Pentti Rautio hiljakseen. <<

Anonyymi kirjoitti...

Kuva kolmen kuopiolaien veljeksen haudalta.

http://koivistoinen.net/

Tapio Nurminen kirjoitti...

Näin vastikään kantakortin, jossa todettiin seuraavasti: "1 veli kaatunut, itse haavoittunut ja äiti kuollut, jonka johdosta siirretään taaempiin muodostelmiin 28.7.43". Mies oli syntynyt 1913 ja siirrettiin Liikennekomppaniaan.

Ville Kivimäki mainitsi joskus "säälittävistä tapauksista", mikä hänen mukaansa tarkoitti miehiä, jotka kesällä 1944 siirrettiin perhesyistä pois etulinjasta. Ville tietää asiasta enemmän.

Surullisia tapauksia sodasta löytyy paljonkin, esimerkiksi Taipaleenjoella palvellut mies, joka pääsi lomalle Joutsaan hautaamaan samassa komppaniassa palvelleen veljensä ja kaatui rintamalle palattuaan itse talvisodan viimeisinä päivinä.

Anonyymi kirjoitti...

Topulin talon uhrit isänmaan vapauden puolesta

Valtatie yhden varrella Kiikalan kunnassa noin 20 kilometriä Salosta Helsingin suuntaan sijaitsee kallioisella mäellä Topulin talo, joka oli ennen punainen väriltään, ja nyt valkoiseksi maalattu. Alempana aivan lähellä valtatietä on Salon seudun reserviupseerien pystyttämä muistokivi, jossa lukee: ”Ohikulkija, pysähdy ja ajattele. Tällä maalla ollut Topulin talo maksoi raskaat lunnaat maamme vapauden puolesta sodissamme. Talosta kaatuivat pojat: Mauri Lehtinen -39, Vilho Lehtinen -41, Kauko Lehtinen -41, Erkki Lehtinen -41 sekä vävy Mauri Helkiö -41”. Kiven alaosassa on vielä sanat Koti − Uskonto − Isänmaa.



http://www.vapaussoturi.fi/index.php/artikkeleita/61-ohikulkija-pysaehdy-ja-ajattele.html


Julkaistu Vapaussoturissa 4/2006

Anonyymi kirjoitti...

Kannonkosken Hämäläiset

Kannonkoskelta sotaan lähti neljä veljestä joista vain yksi palasi elävänä kotiin. Tämä ainoa selviytynyt on nimeltään Vilho Hämäläinen jonka kolme isoveljeä kaatuivat vuosina 1942-1944. Kaatuneet ovat nimeltään Johannes, Kalle ja Väinö. He ovat Juho Hämäläisen poikia. Kaksi veljistä haudattiin samaan aikaan, yksi myöhemmin. Heidät on haudattu Kannonkoskelle.

Mika kirjoitti...

Turun Sanomissa on julkaistu vuonna 2005 kolmesta perheestä, joista kaikista kaatui kolme veljestä:

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074044354/Kolmen+talon+kolmet+pojat+kaatuivat+talvi+ja+jatkosodissa