Alla eilinen (6.1.2010) kolumnini Turun Sanomista, jossa osaksi kalastellaan samoilla vesillä kuin neukkurytkykirjoituksessa.
Nosarinostalgiaa
Kestää 10–15 vuotta, ennen kuin ryhdymme jäsentämään mennyttä aikaa vuosikymmenenä. Nykyisin nähdään jo 1980-luvun olennaisimmat piirteet: kulutuselektroniikka (videot, cd-levyt, mikroaaltouunit, kotitietokoneet), AIDS, Kylmän sodan loppu, kivipestyt farkut, olkatoppaukset ja Boy George. 1980-luku näyttää vanhentuneen kuin hyvä viini; vasta aika on tuonut sen parhaat ominaisuudet esiin. Aiemmin mauttomuutensa vuoksi kauhistellusta kasarityylistä on tullut nostalgisen retroilun kohde.
Mielikuvat 1990-luvusta eivät ole yhtä vakiintuneita, mutta usein ysäristäkin puhutaan jo omana aikakäsitteenään. Tuolloin mieleen painuivat muun muassa Neuvostoliiton ja apartheidin loppu, Suomen EU-jäsenyys ja jääkiekon MM-kulta, Spice Girls, kännyköiden ja internetin läpimurto, Baywatch, grunge, flanellipaidat ja lävistykset. Ysärinostalgiaakin on jo pitkään ollut havaittavissa.
Mitä jää mieliin 2000-luvun ensimmäisestä vuosikymmenestä? Vielä sillä ei ole edes yhtä nimeä – ensikymmenluku (Suomen kielen lautakunnan suositus), nollakymmenluku, 0-kymmenluku, nolkytluku, ensari, nollari vai nosari? 1920-luku oli iloinen, 1960-luku vapaa, 1970-luku politisoitunut ja 1980-luku hedonistinen, mutta millaisena muistellaan nolsarin henkistä ilmapiiriä vuonna 2040?
Ainakin tullaan muistamaan 11.9.2001 terrori-iskut Yhdysvalloissa ja ilmastonmuutoksen murtautuminen yleiseen tietoisuuteen. George W. Bush ja monet muutkin ennustelivat islamistiterroristien ja vapaan maailman kamppailusta uuden vuosisadan Kylmää sotaa. Irakissa maailmansheriffi löi lapionsa kuitenkin niin happamaan kamelinlantaan, että terrorismisodan mielekkyyden epäily pani republikaanipatrioottienkin niskat punoittamaan.
Afganistanissa on sodittu lokakuusta 2001 alkaen, Irakissa tulee pian täyteen seitsemän vuotta. Joukkotuhoaseiden ohella kadoksissa ovat yhä niin Osama bin Laden kuin demokratiakin. Vuosikymmenen lopulla toivo näytti uskaliaasti päätään, kun Teksasin valkoinen mies luovutti taakkansa Barack Obamalle. Amerikkalainen unelma sai takaisin Vietnamin viidakoissa ja Babylonian aavikoilla ryvettynyttä uskottavuuttaan, minkä tulkinnan vahvisti myös Nobel-komitea.
Obaman kuherruskuukautta pidemmäksi kuitenkin osoittautui syyskuussa 2008 alkanut globaali talouskriisi, joka rahoituslaitosten ja autotehtaiden lisäksi uhkaa nielaista jo kokonaisia maita. Meillä brändityöryhmät kiillottavat kilpailukyvyn ja innovaatioiden julkisivua samaan aikaan kun julkinen terveydenhuolto uhkaa romahtaa ja opettajia palkitaan PISA-menestyksestä lomautuksin. Mihin ei burana auta, sen hoitavat valtionhallinnon tehokkuusohjelma ja viikatemies. Olisiko tässä mallissa se uusi nokia, jota voitaisiin maailmalle viedä, jos turvediesel ja puupelletit eivät kampeakaan meitä ylös suosta?
Aikakaudet henkilöityvät niiden pinnalle nostamissa yksilöissä. Suomessa 1970-luku kuului Lasse Virenille ja Kristiina Halkolalle, 1980-luku Pertti ”Spede” Pasaselle ja Matti Nykäselle, ja 1990-luku Lola Odusogalle (nykyisin Wallinkoski) ja Esko Aholle.
Nolkytluvun kasvoiksi ovat tarjolla ainakin Tarja Halonen, Matti Vanhanen, Kimi Räikkönen, Martti Ahtisaari ja Lordi. Aika näyttää, kuinka kovan haasteen heille heittävät esimerkiksi Kola-Olli, BB-Minna, Idols-Agnes, Diili-Jethro ja Talent-Markku. Mukaan saattavat kiilata myös tekstiviesti-Tukiainen ja pääministerin morsian.
Talkshow-isäntä Conan O’Brien kertoi taannoin ohjelmassaan raportista, jonka mukaan ilmaston lämmetessä New Jersey peittyisi osittain veden alle. Huonot uutiset: osa kaupungista jäisi yhä pinnan yläpuolelle. Toivottavasti naurattaa vielä 2020-luvullakin. Ui peremmälle, sanoi jääkarhu pingviinille.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Lisätiedoksi vielä, 90-luvulla naiset oppivat käyttämään partahöylää, mutta eri päähän. Varsinainen antiteesi rintaliivirovioille.
Ajankuva tämäkin. Ajopuusta on alapäähän yllättävän lyhyt matka.
"Suomen EU-jäsenyys ja jääkiekon MM-kulta"
Olen joskus miettinyt miten Jokisipilä aikoo uida kuin kala Euroopan vedessä kun hän jatkuvasti jauhaa pelistä nimeltään jääkiekko. Onko Jokisipilä koskaan miettinyt vakavasti miten mitättömästä lajista, siis jääkiekosta, on nyt kyse? Nimittäin eihän juuri missään eurooppalaisessa vanhan kulttuurin kehdossa monikaan ole kiinnostunut jääkiekosta. Sehän on lähinnä pohjoisten periferioiden, hylkeennuijijoiden jälkeläisten ja siis vodkanjuojien laji.
On nolo homma kun Jokisipilä istuu italialaisten, lusitaanien, spanskien ja brittien kanssa samaan pöytään ja yrittää jääkiekolla smalltalkata. Ja enpä menisi rakkaiden saksalaistenkaan kanssa ensimmäisenä puhumaan jostain jääkiekosta kun Saksan Bundesliigan yleisömäärät pääsarjatasolla ovat n. 40 000 per ottelu. Maa lienee Hollannin ohella hulluin jalkapallon perään maanosassamme.
Jääkiekosta voi Suomessa jauhaa vaikka yötä päivää mutta maamme rajojen ulkopuolella siitä ei kannattaisi juuri puhua suulla suuremmalla onhan kyseessä kaikenkaikkiaan vain yksi marginaalilaji muiden joukossa. Onko Suomi - jääkiekko-Suomi - muuten aivan aidosti edes eurooppalainen maa?
Sorry vaan jääkiekon ystävät jos kerron teille karvaan totuuden. Miettikääpä asiaa. Suosittelen lukemaan urugualaisen Eduardo Galleanon kirjan "Jalkapallo - Valossa ja varjossa". Voitte ehkä nähdä valon jos kohta vähän varjojakin.
Anonyymi: ajattelin tuota itsekin, mutta kun vanha äitinikin lukee kolumnia, päätin jättää pois.
Antero: tulin juuri kiekkomatsista, mutta en kiistä globaalin suosiovertailun tuloksia. Galeanonkin olen joskus lukenut. Itse olen ajatellut homman kuitenkin niin, että jos ollaan periferiassa ja hylkeennuijijoiden jälkeläisiä ja juodaan vodkaa, niin turha sitä on muutakaan teeskennellä. Enkä usko että italialiset, spanskit, lusitaanit, britit tai saksalaiset tietävät suomalaisesta jalkapallosta paljoa enempää kuin jääkiekostakaan.
Parempi suomalaisen olisi smalltalkata kestävyysjuoksusta, jos nyt pakko urheilusta on jotain puhua. Turha meidän on edes teeskennellä olevamme samaa porukkaa kuin nuo "Euroopan vanhan kulttuurin kehdoissa" (sellaiset kuin vaikkapa Wayne Rooney). Ja voimmehan aina lyödä PISA-tutkimuksen tulokset pöytään.
Enkä ole ainakaan vielä havainnut, että lätkässä osa porukasta olisi tiennut matsien tuloksen etukäteen. Toisin kuin pesäpallossa ja futiksessa. Tai että tuloksia olisi pitänyt odottaa viikkokausia, jotta B-näytteiden tulokset selviävät, niin kuin vaikkapa murtomaahiihdossa ja pyöräilyssä. Ei silti, hienoja lajeja kaikki kukin tavallaan.
Makuasioista ei voi kiistellä, ja itse olen aina kokenut jääkiekon penkkiurheilunäkökulmasta omimmaksi lajikseni. Mielellään laji saa olla sellainen, että suomalaisetkin siinä pärjäävät, eikä see siitä lähtökohtaisesti huonompaa, etteivät kaikki joka paikassa sitä pelaa.
Paljon lätkän viehätyksestä totta kai perustuu sen alkukantaisuuteen ja jatkuvaan sääntöjen rajamailla pelaamiseen. Puolitoistametrinen keppi kädessä antaa taktista pelivaraa kummasti vaikkapa nappulakenkään verrattuna. Laittaisivat nyt edes laidat sinne jalkapallokentälle...
Ja hei, ainahan voi istua samaan pöytään venäläisten (140 miljoonaa), kanadalaisten (32 miljoonaa), tshekkien (10 miljoonaa), ruotsalaisten (9 miljoonaa), slovakkien (5.5 miljoonaa) tai latvialaisten (2.3 miljoonaa) kanssa.
Ja vielä, jos näitä ei ole valittavana, voi saksalaisten kanssa viritellä smalltalkia Hitleristä, italialaisten kanssa Mussolinista, espanjalaisten ja portugalilaisten kanssa demokratian perinteestä, ja brittien kanssa vaikkapa jalkapalloturismista. Tai istua jenkkien pöytään, eivät piittaa sen paremmin jalkapallosta kuin jääkiekostakaan.
No voi hellan lettas lapsikullat, kyllä sheivaaminen on osattu jo ennen 90-lukua, myös seksi on keksitty aikaisemmin.
terv. vanhempi täti-ihminen
"1920-luku oli iloinen, 1960-luku vapaa, 1970-luku politisoitunut ja 1980-luku hedonistinen, mutta millaisena muistellaan nolsarin henkistä ilmapiiriä vuonna 2040?"
Riippuu siitä, ketkä muistelevat. Ilmeisesti pieni äänekäs nuorisoporukka. Esim. 60-lukua luonnehtisivat toisin ne, jotka panivat pellot pakettiin ja/tai lähtivät Ruotsiin. Ne, jotka muuttivat kaupunkiin, saattaisivat muistella vaikka että saivat ensi kerran elämässään suihkun ja sisävessan.
80-luku oli tavikselle tuskin mitenkään erityisen hedonistinen, jos nyt ei Kanarian-matkoja oteta lukuun, vaan pikemmin taloudellisesti turvallinen (ei mikään niin kovin uusi ilmiö Suomessa). Työtahtikin oli vielä kohtuullinen, äitiysloma pidentynyt eikä lapsia sen jälkeen enää tarvinnut jättää kenen tahansa hoitoon.
Lähetä kommentti