Suomalaisia vientinäkymiä koskevan nettisurfauksen tuloksena törmäsin eilen mielenkiintoiseen valtiopäiväasiakirjaan, hallituksen esitykseen 194 vuoden 1991 valtiopäiviltä (HE 194/1991 vp). 21. marraskuuta 1991, siis juuri Neuvostoliiton hajoamisen alla, päivätty asikirja koskee lakiesitystä "vaatteiden tullittomasta maahantuonnista eräissä tapauksissa", ja sen perusteluissa löytyy varsinaisia helmiä. Muutama sitaatti:"Alan viennin kehitys on oleellisesti riippunut myyntimahdollisuuksista Neuvostoliiton markkinoille ja viime kädessä raakaöljyn hinnan kehityksestä" - eli mitä enemmän öljystä maksettiin, sitä enemmän tekstiilejä clearing-oloissa matkasi itärajan taakse.
"1980-luvun alussa on vaatetusvienti Neuvostoliittoon paria poikkeusvuotta lukuun ottamatta ylittänyt miljardin markan vuosiarvon." - mitään nappikauppaa ei käyty, sillä vaatteiden osuus Neuvostoliiton-viennistä pyöri 1980-luvulla vajaassa kymmenessä prosentissa, itäviennin osuus kokonaisviennistä puolestaan oli parhaimmillaan jopa yli 25 %
"Neuvostoliiton taloudelliset ja yhteiskunnalliset mullistukset heikentävät oleellisesti vaatteiden vientinäkymiä lähitulevaisuudessa. Suomen vaatetusteollisuus ei ole pystynyt korvaamaan idänviennin supistumista lisääntyvällä viennillä länsimarkkinoille." - Yksinkertaisten vaatteiden massavalmistus isoissa sarjoissa oli nopea ja tehokas mutta länsimarkkinoilla kilpailukyvytön tuotantostrategia.
Se, mikä kelpasi Sergeille ja Svetlanalle, saattoi vielä kelvata Ladalla ajeleville Taistolle ja Tuulalle. Sen sijaan Åkelle ja Annalle suomalaisen vaateteollisuuden idänmalliston helmet olivat kauhistus, Davidista ja Susanista tai Pierrestä ja Émiliestä puhumattakaan. Neukkulassa kaupassa oli tarjolla maksimissaan kolme eri vaihtoehtoa vaatteesta, kaikki tasaisen kaameita, lännessä pukeutumisella ilmaistiin yksilöllisyyttä ja persoonallisuutta. Neuvostoliitossa Suomi-kuosien ei ollut tarvinnut kilpailla kenenkään kanssa, eikä vuosikymmeniä hyvin palvelleita tuotanto- ja kaupankäyntitapoja käynyt yhdessä yössä muuttaminen.
Idänkaupan romahdus yhdistyi kotimaisen kysynnän laskuun, kun yhä useampi Suomessa ostettu vaate oli tuotu Italiasta, Portugalista, Kiinasta tai Hong Kongista. Palkkakustannusten nousu sai monet vaatevalmistajat siirtämään tuotantonsa pois Suomesta. 1980-luku ja sitä seurannut lama olivat sektorille tuhoisiaa: vaatteiden parissa ahertanut työvoima väheni puolessatoista vuosikymmenessä 60.000:sta vain noin kahdeksaan tuhanteen.
Ne harvalukuiset neuvostokansalaiset, jotka pääsivät ennen vanhan komennon kukistumista Suomessa vierailemaan, pystyi välittömästi tunnistamaan pukeutumisesta. Kylmän sodan aikana ylipäätäänkin yksi makeimpia naurunaiheita lännessä olivat kommunistimaiden rumuudessaan ikimuistoiset vaatteet. Suomessakin monet pilkkasivat neuvostonaapurien vaatimattomia vaateparsia estoitta ja taivastelivat sitä surkuhupaisaa kontrastia, joka vallitsi kommunismin suurvallan kansainvälispoliittis-sotilaallisen arvovallan ja sen kansalaisten ankean ulkoasun välillä. Votkaturistien tarinat sukkahousujen, nahkatakkien ja farkkujen voimalla harjoitetusta kulttuuri-imperialismista tarjosivat mukavasti balsamia talvi- ja jatkosodissa kolhitulle kansalliselle itsetunnolle.
En tiedä suomalaisten Neuvostoliittoon toisen maailmansodan jälkeisellä kaudella viemien vaatteiden kokonaisarvoa, mutta jos se 1980-luvun yksittäisinä vuosina ylitti miljardin markan rajan, voisi arviona heittää yhteissumman pyörineen 20-30 miljardin 1980-luvun alun markan tietämissä. Edullisin ehdoin ja kysynnältään taattuna jatkunut idänkauppa tarjosi Suomelle ne tikapuut, joita pitkin sen sodanjälkeisinä vuosikymmeninä onnistui nousta ennätysvauhdilla maailman vauraimpien maiden joukkoon. Ilman idänkauppaa pohjoismaisen hyvinvointivaltion rakentaminen olisi ollut huomattavasti komplisoidumpi juttu.
Piston sydämessäni tuntien tajuan nyt, että osan minun vastaanottamistani neuvola- ja peruskoulutuspalveluista rahoittivat suomalaisia vaatteita ostaneet neuvostokansalaiset. En epäile suomalaisen vaateteollisuuden laadukkuutta siinä, etteivätkö YYA-veljiemme päälle päätyneet vaatteet olisi olleet lämpimiä ja käytännöllisiä, mutta kai esteettisillekin arvoille on jotain painoa pantava?
Ymmärrän vihdoin, että oman hyvinvointivaltiolapsuuteni ja -nuoruuteni kolikon kääntöpuolena olivat harmaassa moskovalaisessa kadunkulmassa vesisateessa värjöttelevän, Moskvitsien ja Volgien pakokaasuja keuhkoistaan kakovan, yrittäjävaistoltaan nujerretun ja perusoikeuksiltaan alistetun kanssaihmisen päälleen vaihtoehtojen puutteessa kiskomat erotiikankarkoittimet. Rub it in their faces, sanoisi anglosaksi tässä kohtaa. Kyllä neuvostotodellisuudessa olisi ollut kyllin kestämistä ilman teryleenihousujakin!
Tämän taustan huomioiden ei ollut ihme, että kun venäläiset 1990-luvulla ryhtyivät hyvittämään vuosikymmeniä nöyryytettyä muotitietoisuuttaan, he katselivat aivan jonnekin muualle kuin Suomen suuntaan. Hyvien aikojen ikuisuuteen luottanut suomalainen vaateteollisuus korisi kuolintuskissaan teryleenit kourassaan, ja sen pihalle potkimat kymmenettuhannet työntekijät kärvistelivät laman kourissa. En kuitenkaan tiedä, riittikö tämäkään tasoittamaan tilejä.
Olisikohan meidän idänkaupan tarjoaman taloudellisen tukijalan varassa ruokittujen, rokotettujen ja koulutettujen pullamössösukupolven edustajien esitettävä entisille neuvostokansalaisille historiallinen anteeksipyyntö niistä esteettisistä ja itsetunnollisista kärsimyksistä ja nöyryytyksistä, joita me Kylmän sodan vuosina olimme heille aiheuttamassa? Ennen kuin tuomitset ajatuksen yliampuvana, katsopa läpi alla olevat kuvat. Osa kuvissa näkyvissä asusteista on suomalaisten valmistamia, ja neuvostokansalaiset joutuivat pulittamaan niistä vaatimattoman tulotasonsa huomioiden pitkän kopeekan.
5 kommenttia:
No, ei kait meillä mitään anteeksipyydettävää ole? Kyllä se suomalainen rättibisnes vaatetti meidät suomalaisetkin ihan samalla tavoin. Ei nuo näkymät juurikaan eroa kotimaisesta katukuvasta. Venäläiset naiset tosin lisäsivät turkiksia asusteisiinsa ja pyrkivät siten olemaan jopa suomalaisia muotitietoisempia.
Mutta kun katsoo Kemppisen blogin tänäistä kuvaa, niin näkyy miten me ihan itse olemme osaneet pilata maisemamme. Sama pätee myös tuohon rättipuoleen.
MJ: "Ymmärrän vihdoin..."
Oivallus on sinänsä hauska, mutta yllättävän kapea-alainen.
Eikö neuvostopelote ollut koko hyvinvointivaltion ja sosiaalisen edistyksen AVAIN läntisessä maailmassa?
(Sen huomaa parhaiten siitä, miten näitä hankkeita on kohdeltu NL:n romahtamisen jälkeen.)
"Alistettu kanssaihminen" uhrattiin näin KOKO LÄNNEN yhteiskunnallisen onnen alttarilla.
Minä kuuntelin hieman kärsimättömänä 1980-luvulla ystäviäni Moskovassa, jotka pitivät Suomea itänä lännestä neukkulaan mennessään, mutta olivat paluumatkalla S.N.T.L:sta jo Helsinki-Vantaalla tai Vainikkalassa kuin lännessä ikään.
Johtaja määrää muodin, muistatteko Enver Hoxhan Albanian miesten puvut? Olivatkohan naiset tyylikkäämpiä, kuten Neuvostoliitossa?
Miksi muuten mitä surrealistisempia luomuksia tekevät vaatesuunnittelijat pukeutuvat mitättömästi tai aina tyylikkääseen mustaan?
Toverit, kapitalistit luovat muutamien rikkaitten vallan, jakavat keskenään maapallon maan ja alistavat sadat miljoonat yksilöt valtansa alle ja varaavat itselleen suuremman osan saaliista...Lenin
Loppiaisaaton venäläisrynnäköstä päätellen kansakunta kaipaa edelleenkin teryleeniä tai jotain. Itsekin hävisin taistelun toppahousuista jollekin venakolle. Elo tää juoksuhaudoissa on…
Suomessa valmistetut vaatteet ja elintarvikkeet ovat perinteisesti tehneet kauppansa entisessä Neuvostoliitossa ja vielä nyky-Venäjälläkin sekä Baltiassa. Länsimaat eivät moisista räteistä ja syötävistä perusta.
Suomalainen kuosi on... noh, sellaista ei oikestaan ole. paidat, takit ja housut ovat melkoisen mitäänsanomattomia ja kömpelösti leikattuja. Ne toisaalta istuvat tyypillisen suomalaisen päälle joka on malliltaan maalainen ugri, tasapaksu ja lyhyenläntä.
Nykypäivänä Venäläisissäkin on tosin länsi-eurooppalaisittain pukeutuvia, kuuluisten italialaisten ja ranskalaisten muotitalojen luomuksissa. Etenkin "bisnes-luokassa". Kun ankea kommunismi-diktatuuri vaihtui gangsteri-kapitalismiin, vahinko otettiin moninkertaisesti takaisin. Suomalaisilla ei olekaan enää paljon varaa hekotella itänaapurin ihmisten elintasolle. Siinä missä jotkut venäläiset ovat mahdollisuuksien avattua satsanneet tyyliin ja laatuun isolla rahalla, suomalaiset luottavat edelleen tuulipukujen ja verkkareiden vetovoimaan.
Suomalaiset naispoliitikot ovat pukeutumisellaan todella uniikkia porukkaa. Toinen toistaan hirvittävämpiä asukokonaisuuksia näkee eduskunnassa. paljon suositaan myös kauttaaltaan mustaa pukeutumista. Moni leveyssuunnassa kasvanut kun uskottelee itselleen että musta hoikentaa, samoin kuin kamalat loimet joilla pyritään peittämään pursuavia muotoja.
Suomi ei ole mikään intohimon, romantiikan, kulinarismin tai muodin kansakunta, mutta ei tarvitsekaan olla. Suomalaiset eivät ole hyvännäköisiä ja seksikkäitä, eikä täällä tapahdu jännittäviä asioita, mutta ei tarvitsekaan. Suomi on suomalaisille hyvä maa, se huolehtii ja hoivaa, istuu hiekkalaatikon laidalla puistotätinä vahtimassa kansaa ja tarvittaessa ottaa lelut pois. Uskokaa pois, paljon huonommin voisi olla.
Lähetä kommentti