maanantaina, tammikuuta 25, 2010

Olethan lähelläin tään viimeisen tanssin

Ja lisää väkivaltaa, nyt ihan dokumentoitua ja yhteisesti sovituin kriteerein tilastoitua.

Minulla on hienoja muistoja 1970-luvun lopulta ja 1980-luvun alusta, kun naapurin Veijo vei meitä poikia Kupittaalle katsomaan Tepsin pelejä: Reijo Leppänen, Martti Jarkko, Timo Nummelin, Jorma Valtonen, Juhani Tamminen, Håkan Hjerpe ja niin edespäin. Runkosarjassa ja pistepörssissä meni aina tepsiläisillä pirun hyvin, mutta mainoslause "Kulta on värimme" jäi toteutumatta. Vasta 1989 napsahti kohdalle, mutta tuolloin kehissä olivat jo uudet miehet. Tuosta alkoi kultainen kausi 1989-2001, jonka aikana lajin asema Suomessa muuttui kansainvälisen menestyksen myötä aivan toiseksi. Turussakin meininki muuttui aika lailla siitä, mitä se joskus Kupittaan katetun tekojääradan seisomakatsomossa oli.

Lähtemättömällä tavalla mieleeni tuolta ajalta ennen Jortikkaa (valmentajana) ja Jursinovia on jäänyt eräs syksyinen farssiksi kääntynyt ottelu TPS:n ja HIFK:in välillä. Hommasta kehkeytyi oikein NHL-tyylinen "bench-clearing brawl", jollaista en ollut koskaan aikaisemmin livenä paikan päällä nähnyt (enkä kyllä muistaakseni sen jälkeenkään). Peli oli keskeytyksissä ties kuinka kauan äijien mätkiessä kaukalossa toisiaan ja yleisö hurrasi (ainakin seisomakatsomossa).

Jälkeenpäin olen koettanut muistella, milloin tuo peli pelattiin, mutta edes vuotta en pystynyt rekonstruoimaan. Googlesta tai Wikipediastakaan ei ollut apua. Jatkoaika.com:in keskusteluista löysin sitten joitain tiedonjyväsiä, mutta kovin selkeätä kuvaa tapahtumista tai niiden täsmällistä ajankohtaa vuotta lukuunottamatta en onnistunut sieltäkään löytämään.

Olin tuossa muutamana päivänä Turun yliopiston vanhojen sanomalehtien lukusalissa lueskelemassa vähän vanhoja juttuja, ja kun asia mieleeni muistui, tilasin itselleni syksyn 1981 Turun Sanomat, joista totuus sitten pienen selailun jälkeen löytyikin. Legendaariset hetken koettiin sunnuntaina 25. lokakuuta vuonna 1981. Tässä TS:n tunnetusti näissä matseissa puolueettoman urheilutoimituksen (Erkki Liesmäki) näkemys tapahtuneesta, turkulaisen kiekkojournalismin ehdottomia helmiä alallaan! Ylöspano oli poikkeuksellinen, kuva koko sivun leveydeltä dramaattisesti tummalla pohjalla valkoisena otsikoituna ja kolmiosaisella ingressillä. Ottelutilastot mahtuivat vasta seuraavalle sivulle. Näin se homma meni:

TÄMÄ OLI HIFK:N JULMAA TAKTIIKKAA

Jarkko kuumaksi ja ULOS!


* Tästä alkoi hulinat. HIFK on onnistunut Martti Jarkon hiillostamisessa. Jarkko on suistanut Anssi Melametsän (numero 9) jäänpintaan. HIFK:n tappelijat Heikki Riihiranta (5) ja Carey Wilson (16) ovat syöksyneet vaihtoaitiosta jäälle paljain nyrkein löylyttämään Jarkkoa! Riihiranta on kolme sekuntia Wilsonia nopeampi. Myös Pertti Lehtonen (23) ja vaihtoaitiosta tullut Arto Jokinen (22) ryntäävät tilanteeseen. Timo Nummelin (3) yrittää vielä pysäyttää Riihiranta.

* Kun kiekkoliigan huippuottelua TPS:n ja HIFK:n välillä on pelattu nelisentoista minuuttia, Kupittaan loppuunmyydyssä hallissa räjähtää. HIFK:n kova poika Anssi Melametsä taklaa jälleen konnamaisesti poikittaisella mailalla isäntien taiturimaista Martti Jarkkoa..

* Jarkko purauttaa varjostajansa niskastaan jäänpintaan. Sitten miehen ajatus sumenee. Jarkko potkaisee HIFK:n vaihtoaition edessä jäässä makaavaa Melametsää selkään. Hulina alkaa. Heikki Riihiranta ja kanadalainen Carey Wilson ryntäävät ensimmäisinä vaihtoaitiosta kurittamaan paljain nyrkein Jarkkoa..

* Riihiranta ja Wilson lyövät silmittömästi Jarkkoa, joka suojautuu. Pelaajaröykkiö laajenee. HIFK vaihtoaitio on jo tyhjä. Myös TPS:n pelaajat syöksyvät jäälle puolustamaan Jarkkoa. Nujakointi jatkuu minuuttikaupalla.

Kun porilainen päätuomari Pertti Juhola ja linjamiehet Veikko Ukkonen ja Johannes Karttunen saavat tappelun päättymään ja joukkueet vihdoin vaihtoaitioon, seuraa tuomionjulistaminen: Heikki Riihiranta, pelirangaistus käytöksestä, ulos, Antero Lehtonen, pelirangaistus käytöksestä, ulos, Martti Jarkko, ottelurangaistus, ulos, Carey Wilson, ottelurangaistus, ulos, Heikki Leime, ottelurangaistus, ulos..

* HIFK:n peli sikamaista

Ennen nujakkaa TPS pelasi taiturimaista peliä, teki kaksi maalia ja johti 2-1 HIFK:n tehtyä juuri ennen hulinointia kavennusmaalin. HIFK yritti pistää taitavat liigajohtajat kuriin sikamaisella pelityylillä, mutta sortui lopulta omaan taktiikkaansa. Jarkko saatiin ulos jäältä, mutta se ei helsinkiläisiä pelastanut!

TPS sai kalabaliikin jälkeen ensimmäiseksi rivinsä kootuksi, teki taidokkaasti jo kolmannen maalin. Kun Simo Saarinen erän lopulla sivalsi vielä Reijo Leppästä kasvoihin ja Matti Forss kampesi Seppo Suoraniemeltä jalat alta ja Juhola marssittaa miehet jäähyaitioon, kortit olivat TPS:n kädessä.

Håkan Hjerpe ratkaisi heti toisen erän alkajaisiksi lopullisesti pelin napauttamalla turkulaisten 4-1 johtomaalin. TPS:n peli sujui toisessa erässäkin kuin unelma, vaikka HIFK jatkoi rikollista peliään. Päätöserä on enää TPS:n loisteliasta taiturointia jäällä: huikean tahdon 6-1 riemuvoitto väärästä kovuudesta.

* Menetin malttini

Vaikka Martti Jarkon temppu ensimmäisessä erässä oli törkeätä luokkaa, voi potkun ymmärtää, sillä Jarkko sai jatkuvasti maistaa helsinkiläisten mailasta ja kuunnella punapaitojen solvauksia. Jo alkuverryttelyssä konnamainen Arto Jokinen kävi soittamassa Jarkolle suutaan ja lupaamassa lämmintä peliä.

Jarkolle, Wilsonille ja Riihirannalle on tulossa rötöksistään myös pelikielto. Kuinka pitkä sen päättää tämän viikon aikana liigan kurinpitovaliokunta. Potkusta on tältä kaudelta jo ennakkotapaus: Tapio Flinck, Ässät, joka odottelee yhä tuomiota.

Jarkko siirtyi ulosajon jälkeen lehtereille seuraamaan ottelun loppua. Nyt jo rauhoittuneena Jarkko kertaili avauserän neljännentoista peliminuutin tapahtumia:

- Näin silmänurkasta, että Melametsä ryntää maila tanassa päälle. Kiepsautin miehen nurin ja sitten potkaisin. Ei se mikään kova potku ollut, mutta potku kumminkin. En pystynyt enää hillitsemään itseäni, sillä helsinkiläiset harrastivat melkoista hakkuuta koko ajan, tilitti Jarkko pettyneenä.

- Voi, voi! Äitini tuli ensimmäisen kerran Tampereelta asti katsomaan peliäni ja minä lennän suihkuun!

* HIFK puolustautui!

Kuten arvata saattoi, Kupittaan hallin pukusuojassa käytiin värikäs ja mielenkiintoinen lehdistötilaisuus, johon ottelun porilainen päätuomari Pertti Juhola kutsuttiin mukaan. Juhola aloitti:

- Saattaa olla, että pieniä käyttäytymisrangaistuksia jäi hässäkässä puhaltamatta, mutta eiköhän pääpukareita rangaistu. Jarkkoa rangaistiin potkusta, Wilsonia ja Leimettä tappelusta. Lehtonen ja Riihiranta ryntäsivät ensimmäisinä miehinä aitiosta nujakkaan mukaan, tilitti Juhola.

- Minun kohdallani tuomaristo teki selvän virheen, sillä jäälle ryntäsi etunenässä punapaitainen 22 (Arto Jokinen), enkä suinkaan minä. Oikea numero, mutta väärä mies. Mielestäni hävisimme hässäkässä yhden ottelurangaistuksen, arvioi puolestaan Antero Lehtonen.

Helsingin IFK:n miehet, valmentaja Kai Matalamäki ja joukkueenjohtaja Frank Moberg ryhtyivät taitavasti puolustamaan omiaan. Matalamäellä oli jopa otsaa väittää, että vasta Jarkon temppu suututti heidät aggressiiviseen peliin, vaikka punapaidat pelasivat alusta alkaen sikamaisesti.

- Emme me suinkaan lähteneet Jarkon kenttää mitenkään hiillostamaan. Kova peli lähti käyntiin Jarkon erittäin törkeästä potkusta, jollaista emme ole ikinä kiekkokentillä nähneet, Moberg ja Matalamäki yrittivät yhteistuumin selitellä.

TPS:n valmentaja Juhani Wahlsten:

- Vaikka voitto tuli, parasta oli se, että peli loppui ja saimme miehet jäältä pois. Ymmärrän kyllä kovan pelin, vaikkei se kuulukaan TPS:n tyyliin, mutta tällaista vastustajan tahallista vahingoittamista en hyväksy! Tällä HIFK:n ilmeellä ei kiekkoa viedä eteenpäin, jyrisi vuorostaan Wahlsten.

* TPS pelaa vapautuneesti

Kaiken kaikkiaan siis varsin värikäs ilta. Itse pelissä TPS osoitti olevansa mahtavassa vireessä. Peli kulkee juuri nyt koko porukalta vapautuneesti.

Maalissa Jim Bedard teki takuutyötä ja pohjusti torjunnoillaan TPS:n alkukauden yhdeksännen peräkkäisen tappiottoman pelin, joka on ennätys alallaan SM-liigassa.

Vaikka Jarkko joutui suihkuun, ykköskenttä värkkäsi taidokkaasti maaleja. Reijo Leppänen jatkaa hurjaa pistetehtailua tehopörssin kärkimiehenä. Nyt tilille merkittiin neljä maalisyöttöä!

Hannu Virta, Timo Nummelin ja Seppo Suoraniemi pelasivat puolustajina kerta kaikkiaan mainiosti. Myös Seppo Repo intoutui melkoisiin bravuuritemppuihin "ammattilaiskentässä" Juhani Tamminen ja Antero Lehtonen (ennen kuin joutui ulos) ympärillään.

HIFK:n parhaat pelaajat olivat taitava keskushyökkääjä Matti Forss ja maalivahti Hannu Lassila. Arto Jokinen, Anssi Melametsä ja jopa Raimo Hirvonen olivat pahimmat gangsteripelaajat ulosajettujen Carey Wilsonin ja Heikki Riihirannan ohella.

No, kerrankin päävalmentaja Kalevi Nummisella pitäisi olla "kovuutta" ryhmässään, sillä Hirvonen ja Melametsä nousevat huomenna Prahan koneeseen: onnea matkaan!

Pertti Juholalla oli päätuomarina hikinen ilta, mutta hyvin Juhola hommansa hoiti ja pystyi tappelun jälkeen pitämään ohjat käsissään: hyvä esitys.

ERKKI LIESMÄKI

TPS - HIFK 6-1 (3-1, 2-0, 1-0)

* 1. erä: 3.33 Jarkko (Leppänen) 1-0, 3.54 Tamminen (Leppänen) 2-0, Helkearo (Forss, Hirvonen) 2-1, 18.53 Suoraniemi (Leppänen) 3-1

* 2. erä: 1.13 Hjerpe (H. Virta) 4-1, 4.30 Tutti (Aho) 5-1.

* 3. erä: 5.10 Suoraniemi (Leppänen, Aho) 6-1.

* Jäähyt: TPS 3 x 2 min ja Jarkko ottelurangaistus, Leime ottelurangaistus,Lehtonen 2 ja 2 min ja 10 min. HIFK 7 x 2 min ja Wilson ottelurangaistus, Riihiranta 2 ja 2 min ja 10 min.

* Päätuomari: Pertti Juhola, hyvä.

* Yleisöä: 5000

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Sinulle mä aarteeni antaisin"

”Olin tuossa muutamana päivänä Turun yliopiston vanhojen sanomalehtien lukusalissa lueskelemassa vähän vanhoja juttuja, ja kun asia mieleeni muistui, tilasin itselleni syksyn 1981 Turun Sanomat, joista totuus sitten pienen selailun jälkeen löytyikin.”

”Pienen selailun” - kiva kuvaus, josta tuli mieleen, ei jääkiekko, vaan se miten omaa opinnäytettä tehdessäni eksyin lukemaan vanhoista lehdistä aina kaikkea muuta kuin aiheeseeni liittyvää, pohjimmiltaan kyseessä oli jonkin sortin väistely; ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolen. Ja sitten olikin helvetti irti, kun niissä vanhoissa lehdissä uutisoitiin Bodomin murhista. Opintojen viivästymisen syyt…

Seppi kirjoitti...

Tahdon riemuvoitto.. no voi jehna. Onneksi vaihdoin jalkapalloon. ;)

Anonyymi kirjoitti...

ALYTONTA URHEILUA

Olenpahan vain sita mielta, etta jaakiekko nykyisellaan ja formula-ajot ovat aivan alytonta touhua
ja kaikenlaisen agressiivisuuden kasvattamista.

Mikko kirjoitti...

Joo just näin, yliopiston kirjasto on vihoviimeinen paikka kun pitäis tehdä ns. tehokasta työtä, sen sijaan loistava tyyssija kaikenlaiseen kiireettömään lehtisurfailuun ja tunnelmointiin.

Erehdyin muistaakseni tekemään jonkun kulttuurihistorian proseminaarityön tai vastaavan lättähatuista suomalaisessa lehdistössä, sehän meni ihan vanhojen mainoslauseiden ihasteluksi... Eittämättä hyödyllistä sekin, myöhempäin aikain valossa.

Markku Jokisipilä kirjoitti...

Joo, muistan kun itse pengoin Edwin Linkomiehen taustoja 1930-luvun alun Uusista Suomista gradua tehdessäni ja tulin perehtyneeksi ns. Tattarisuon tapauksen uutisointiin enemmän kuin lääkäri tai ainakaan professori määrää. Irtileikattuja ruumiinosia suolla, epäilyjä salaisista rituaalimenoista, noituudesta ja mustasta magiasta... Kyllä siinä jäi poliittinen historia aika lailla toista viulua soittelemaan. Toisin kuin Mikolla, minulle ei kyllä tainnut noista jutuista paljon myöhemmin hyötyä olla.

Anonyymi kirjoitti...

Sääntöjen vastaisen väkivallan pitäisi olla poliisiasia lätkässä ja fudiksessa.

Lisäksi selkeästä tahallisesta sääntöjen rikkomisesta pitäisi lentää ulos loppuotteluksi jäähyn jälkeen.

Nähtäisiin taitopeliä, uskomattomia pujotteluja ja enemmän maaleja - ja paremmin peiteltyjä rikkeitä.

Anonyymi kirjoitti...

tappara vei kullan 1981-1982..mutta ifkoon tähtisikermä voitti mestaruuden kaudella 1982-1983.tohon aikaan kiekko oli old time rock and roll meininkiä varmaan...

Anonyymi kirjoitti...

Haha, aloin muistelemaan pakkipari Leime-Virta historiaa Leimen saatua tänään potkut. Ovathan he ainoat tepsin valmentajat, jotka ovat saaneet kenkää kesken kauden. Aloin etsimään googlettamalla faktoja vuoden -81 joukkotappelusta, kun muistelin Leimen ja Virran kouluttaneen kovanaamoja Wilson & Riihiranta. Osuin sitten tänne. :D

p.s. Kerro terkkuja enkeleille (E&E&A)