Tässä vielä olympialais- ja urheilupohdintaa eilen (3.3.2010) Turun Sanomissa julkaistun kolumnin verran.Havuja perkele!
Ei tullut Vancouverista Suomelle olympiavoittoa. Urheilijamme alisuorittivat lähes joka lajissa, ja kultajahdissa ohitsemme pyyhälsivät muun muassa talviurheilun suurmaat Australia ja Iso-Britannia. Sotshin kisoissa edellinen kultamitali täyttää 12 vuotta.
Olympiakomitean valmennusjohtaja Kari Niemi-Nikkola väisti kritiikin vaatimalla ”suuria korjausliikkeitä huippu-urheilun rakenteeseen ja arvopohjaan”. OK:n johtaja Roger Talermo pani toivonsa huippu-urheilun strategiatyöryhmään, valtion liikuntaneuvoston puheenjohtaja Tapio Korjus taas on vaatinut vahvempaa johtamista.
Urheilupamput haluavat rakentaa tiukan keskusjohtoisen huippu-urheilukonsernin, jolla nykyisen 15 miljoonan euron sijaan olisi käytettävissään 30 miljoonan vuosibudjetti. Lisäraha totta kai parantaisi menestyssaumoja, mutta tyhjät strategiapuheet panevat epäilemään, ovatko oikeat miehet remmissä.
Olympiakomitealla on ollut jo viiden vuoden ajan meneillään järjestelmäremontti, joka on pitkälti juuri Niemi-Nikkolan käsialaa. Lajiliitoton tuenjaossa jaettu vuohiin ja lampaisiin senmukaan, katsooko olympiakomitea niiden valmennusjärjestelmän kelvolliseksi. Pahimpia mahalaskuja sekä Pekingissä että Vancouverissa ovat kuitenkin tehneet juuri niin sanotut järjestelmäliitot.
Vancouverin menestys ei kaatunut järjestelmään, vaan yksilöjen epäonnistumisiin. Mikäli Aino-Kaisa Saarinen , Virpi Kuitunen , Mika Poutala , Janne Ahonen , Hannu Manninen ja Tanja Poutiainen olisivat olleet parhaassa iskussaan, mitaleita olisi tullut 5–7 lisää.
Järjestelmäpuheilla, strategisilla laatikkoleikeillä ja kaikenkarvaisilla kehitys- ja kumppanuusseminaareilla kierretään sitä tosiasiaa, että suurin osa suomalaisurheilusta on sattumanvaraista puuhastelua. Norjalaisiin ja ruotsalaisiin kumppaneihinsa verrattuna köyhä hiihtoliitto on valitellut resurssiensa kapeutta, mutta Suomessa hiihtäjät ovat kroisoksia.
Urheilun tärkeimpiä resursseja ovat raha ja työrauha. Olympiakomitean ja opetusministeriön taikasanana taas on ollut ”ammattimaisuus”, joka eroaa ammattilaisuudesta siinä, että työstä ei makseta. Kokopäiväpestiensä suojista urheilupomot ja byrokraatit opastavat vapaaehtoistyötä tekeviä valmentajia ja seuroja sitoutumisen ja toiminnan laadun tärkeydestä.
Puitteiden pitää olla kunnossa, mutta kravattivetoisia järjestelmiä pystyttämällä suosta ei nousta. Mitaleja ei oteta strategiavisioilla ja konsulttijargonilla, vaan kovalla työllä. Huipulla sekä urheilijat että valmentajat ovat poikkeusyksilöitä, joiden on saatava tehdä työtään omilla metodeillaan ja riittävin resurssein.
Talviolympialaiset ovat hyvä osoitus siitä, että enemmän kuin harrastajamassojen laajuudesta huippumenestys riippuu oikeiden yksilöiden löytämisestä. Puolalaishiihtäjä Justyna Kowalczykilla ja tshekkiluistelija Martina Sablikovalla ei ole tukenaan syvää lajikulttuuria tai valmennusjärjestelmää, mutta silti he ottivat Vancouverissa kaksistaan kolme kultaa, yhden hopean ja kaksi pronssia.
Eri asia on, pitääkö luonteeltaan epädemokraattista ja egoistista huippu-urheilua ylipäätään tukea verovaroista. Ainakaan kansanterveydellä tai esikuvallisuudella sitä ei enää voi perustella. Jos menestystä kuitenkin kansallisen itsetunnon ja Suomi-kuvan vuoksi halutaan, on budjettieuroille vaadittava vastinetta. Strategiapalaverit eivät kasvata lihasmassaa tai paranna hapenottokykyä, eikä kisoja voiteta organisaatiokaavioilla ja Power Point -esityksillä.
9 kommenttia:
Väitteesi huippu-urheilun kansanterveydellisestä merkityksettömyydestä on oman koulujen ja lastentarhajen pihoilla tehdyn empiriani mukaan puppua. Hiihtokisojen jälkeen lapset hihkuvat hiihtämään ja "hannumanniset" ja "ainokaisasaariset" painelevat lumi pöllyten ja räkä poskella menemään.
Aikuisten liikkumistottumuksiin huippu-urheilu, kuten ei moni muukaan asia vaikuta. Lasten kiinnostuksen ohjaamisessa huippu-urheilulla sen sijaan on vissi merkitys.
Mitä hiihtokisojen jälkeen koulujen ja lastentarhojen pihalla tapahtuu, riippuu varmasti paljon myös siitä, missä päin Suomea ollaan. Aika, jolloin hiihtäminen oli kansalaistaito ja kaikilla oli sukset, on menneisyyttä. A-K Saarisen ja Hannu Mannisen asemaa suomalaisten lasten ja nuorten kollektiivisessa tajunnassa ei voi kuuna päivänä verratta Juha Miedon tai Marja-Liisa Kirvesniemen vastaavaan 20-30 vuotta sitten. Yhä useammalle nykynuorelle murtomaahiihto on täysin vieras kulttuuri.
Liikunta on totta kai hyvästä, ja jos televisiosta nähdyt urheilusuoritukset siihen kannustavat, oikein hyvä. Huippu-urheilussa tulee liikuntakimmokkeen kylkiäisenä kuitenkin myös arvomaailma, jota monet nykyvanhemmat pitävät vähintäinkin epäilyttävänä.
Aino-Kaisa Saarisen ja Hannu Mannisen ohella pitää tasapuolisuuden nimissä mainita myös Matti Nykänen, Mika Myllylä, Jere Karalahti, Todd Bertuzzi, Marion Jones, sopupelit, Lahti 2001, urheiluväkivalta, huliganismi, rattijuopumukset ja narsismi. Huippu-urheilijat ovat ylivertaisia yhdellä kapealla elämän osa-alueella, kaikilla muilla tavallisia ja horjuvaisia.
Liikunnallisen ja terveen elämäntavan tärkeyden korostaminen nuorille on mahdollista muutenkin kuin huippu-urheilijoiden tarjoaman esimerkin kautta. Lapsille liikkuminen on luontaista ja helppoa, sen tukemiseksi meidän ei tarvitse maksaa ensimmäistäkään veroeuroa ainakaan huippu-urheiluun keskittyneen olympiakomitean kaltaiselle toimijalle. Lajiliitoissa toiminta on laaja-alaisempaa.
En ole vaatimassa huippu-urheilun tukemisen lopettamista, olenhan useamman lajin intohimoinen seuraaja itsekin, peräänkuulutan vaan sille rehellisempiä perusteluja.
Vaikka kirjoittajan kyyninen näkemys huippu-urheilusta tuntuu kuinka houkuttelevalta tahansa, kannattaisi miettiä asiaa vähän laajemmin kuin pelkästään urheilun perspektiivistä.
Lapset ja nuoret etsivät esikuvia ja sankareitakin. On täysin selvää, että huippu-urheiluun kuuluu narsismi, egomaanisuus ja voiton tavoittelu keinolla millä hyvänsä. Huippu-urheilijat ovat ihmisiä hyvine ja huonoine puolineen.
Kuitenkin huippu-urheilu sisältää myös positiivisia asioita. Kovalla työllä, lahjakkuudella ja pienellä onnella voi saavuttaa jos ei välttämättä kultamitalia niin ainakin omien kykyjensä rajat. Jos ei edes yritä, ei myöskään saavuta mitään.
Vaihtoehtoisiakin esikuvia nimittäin löytyy eivätkä nämä ole välttämättä lainkaan parempia kuin urheilijat.
Onko Aino-Kaisa Saarinen jotenkin huonompi esikuva kuin pornotähden asusteissa keikistelevä Lady GaGa?
Oma 10-vuotias tyttäreni katseli Talent Suomi -lähetystä ja halusi välittömästi itsekin päästä mukaan.
Ovatko television paperitähdet jotenkin parempia esikuvia kuin huippu-urheilijat?
Tuo onkin Vasarahammer hyvä kysymys: kenet kelpuutat lapsesi esikuvaksi? Esikuvien suhteen ihmiset taitavat jakautua eri koulukuntiin, osa haluaa ja kaipaa niitä, osa haluaa edetä ilman mallia.
Urheilu itsessään, niille jotka sitä tosissaan koittavat, tuo onnistuessaan juuri noita rajojensa löytämisen elämyksiä. Valitettavasti monet lajit vain ovat sellaisia, että homma on pulkassa jo paljon ennen kuin mitään konkreettisempaa ehtii mukaan tarttua. Pudotus voi olla tulevaisuutensa ammattilaisuushaaveille perustaneelle jääkiekko- tai jalkapallojuniorille kovakin, kun koutsi ilmoittaa, ettei enää tarvitakaan. Jäljelle jää lähinnä katkeruutta ja olo siitä, että tuli hukatuksi aikaansa.
Eniten kritisoin sitä intoa, jolla osa urheilun edustajista on kritiikittä ja mitään kyseenalaistamatta tarjoamassa huippu-urheilua esikuvaksi.
Liikuntatunneille marjastusta ja sienestystä, luontokuvausta ja pilkkimistä.
Soutuvalmentaja Veikko Sinisalo vertailee blogissaan Suomea ja Norjaa:
"Urheilumme kärki on kapea, ja osaajia on vähän. Osaajien tieto ei jakaudu koko suomalaiselle huippu-urheilulle vaan se pidetään visusti niillä kenellä sitä on. Tiedon jakaminen koetaan uhkana enemmän kuin voimavarana. Vertailu Norjan Olympiatoppeniin osoittaa selvästi tiedon jaon puutteen suomalaisessa huippu-urheilussa. Norjassa Olympiatoppen kokoaa tiedon parhailta osaajilta ja varmistaa sen että tieto hyödyttää koko norjalaista huippu-urheilua. Olympiatoppen myös palkkaa huippu-osaajia jotka toimivat yhteistyössä lajien valmentajien kanssa."
"Olympiatoppen kerää tiedon onnistujilta ja epäonnistujilta ja pystyy ohjaamaan prosesseja."
"Näen että suomessa urheilija – valmentaja parivaljakot tekevät työtään itsenäisesti ja kukin tavallaan. Menestystä tulee joidenkin parivaljakkojen toimesta. Tasokkaat sparraajat kuitenkin puuttuvat useilta sektoreilta ja potentiaalia parempaankin menestykseen olisi. Huippu-urheilun ravitsemus on lapsenkengissään, ei ole olemassa suomalaisen kestävyysurheilun valmennusfilosofiaa. Harjoitusten laatua voidaan taatusti parantaa ja kehonhallintaa kehittää, psykologiasta puhumattakaan. Menestystä tavoiteltaessa keskitytään vain harjoitteluun, ja unohdetaan arjen rakentaminen sellaiseksi että urheilijan on mahdollista tavoitella täyttä potentiaaliaan pitkällä aikajänteellä. Kokonaisuuksien hallinta puuttuu. Näpertelyllä ei voittoja heru. Jokainen urheilija – valmentaja pari tekee paljon virheitä matkallaan huipulle, jos yhteistyö sinne saakka kantaa, turhaan! Yhteistyö ja tiedon jakaminen vähentäisivät virheiden määrää ja nopeuttaisivat nousua huipulle ja pidentäisivät urheilijoiden uraa kansainvälisellä huipulla."
http://veikonblogi.blogspot.com/2010/02/marit-bjorgen-5-3-2-1-suomi-5-0-1.html
Hello,
I have developed a new clean web 2.0 wordpress theme.
Has 2 colours silver and blue, has custom header(colour or image).
I am curently working on it, so if you have suggestions let me know.
You can view live demo and download from here www.getbelle.com
If you found bug reports or you have suggestions pm me.
Wish you a happing using.
many thanks to [url=http://www.usainstantpayday.com/]USAInstantPayDay.com[/url] for paying the hosting and developement of the theme
Seraanews
Urheilu on siitäkin omituinen elämänala, että sankareita rakennetaan kuin oltaisiin yhä 1920-luvulla. Esimerkiksi kulttuurielämässä ei ole mikään ongelma tunnustaa, että joku huippuviulisti on vittumainen ihminen eikä tule kapellimestarin kanssa toimeen, ja jos joku kuvataiteilija on täysi ihmishirviö, hänen glooriansa siitä vain kasvaa.
Urheilijoiden pitää puolestaan olla edelleen sekä rotunsa mallikappaleita että jonkinlaisia ikuisia nuorisoseuran vapaaehtoisohjaajia, vaikka moni heistä on monomaanisuutensa takia harvinaisen sopimaton tasapainoisten eli keskinkertaisten ihmisten roolimalliksi.
Mikseivät he saa olla vapaasti sitä mitä ovat? Eikö lajuset ja kuituset voisi vapauttaa velvoitteesta olla mukavia ihmisiä?
Anonyymi: Elämme ns. oppimisyhteiskuntaa missä suurin osa ihmisistä edustaa jotain, jota observoidaan.
Tämä on toki hävytöntä, sikamaista ja vielä sikamaisempaa on se, että ne, jotka poimivat monomaaneista (alue mikä hyvänsä) tiedot saavat rahaa koska aivokuorisovinistit (=edustavat passiivista oppimista katsomalla oppivat mitä rotat tekevät ja miten rotat päätyvät ojiin ja siltojen alle koska yrittävät elää kuten kirjoissa sanotaan) tiedon saavat rahaa.
Kirjat ovat idiootteja varten. Mitä enemmän lukee sitä enemmän kuuluisi olla sepittämässä ideologiaa ja lässynlässynvalheita ylöspäin ja alaspäin. Jotta joku kolmas voisi observoida.
Tämä on se sairas sana: Locke ja Hume sanovat, että oppiminen on kokemusta paitsi empiiriä tai Platonin ikuisia ideoita. Koska riistäjät ja passiiviset muiden elämästä oppineet (katsovat filmien kautta mitä kaikkea elämässä voi olla ja se katsotaan tässä sadistisissa porukoissa riittävksi sisällöksi ns. oppimisen osalta) eivät halua menettää uskottavuutensa he tuijottavat filmejä aamusta iltaan ja viikosta seuraavaan ja myyvät kansalaisten oppikokemukset kirjoiksi ja filmeiksi jotta heidän kaltaisensa passiiviset saarnaajat saisivat päteä.
Korkeakyldyyri ei ole siksi oikea tapa oppia vaikka voidaan sanoa, että nuottien mukaan meneminen on parempi kun on tuhat vuotta hiottu eikä pari vuotta stiplattu uudella jazzilla.
Jazz on alhaalta päin alkava musiikki kuten katu-uskottavuuden nimissä kasvava nuorisokulttuuri ja street merkit - Valssi (ja akateemiset tanssi-marssit) ovat ylhäältäpäin ohjattuja tansseja, joissa tarkkuus menee estetiikan osalta ennen kauneutta tai musiikin totuudellisuuttta.
Musiikkia opetetaan sotiaallisen seuraamisen taidon ylläpitämisen takia; ei siis älyn takia. Äly ei kehity musiikista vaan sen vastakohdasta; hiljaisuudesta.
---
Kääntävät miten heille on passelia jotta pääsevät tavoitteisiin. Urheilusta otetaan täsmällisyys ja nopeus, viekkaus ja identiteettiin liittyvät monomaniat ns. hyvän esikuvan takia: Väestöliitto uskoo, että ihmisten hyvyys tulee siitä, miten yksilöt ovat itsekkäisesti pelissä missä on vain yksi peli, vain yksi pallo ja vain yhdet säännöt. Minun mielestä pallopeliä ei voida mitenkään verrata elämän peliin missä on tuhat eri peliä menossa samassa kentässä ja samaan aikaan ja se, joka siinä pärjää voi olla falski, hiljaa tai vätys yhtä hyvin kuin se voi voi oppiva, tahtova, eettinen ja voimakas johtaja.
Mitä siis myyvät on kortikaalista oppimista; väärää oppimista missä harmonia (taloudellisuus) on suurin.
Pyh, mitä sontaa sanon minä ja sen takia en saa tehdä pedagogin työtä missään: minut pitää piilottaa ja kutsua herjaamalla mieluiten. Ovathan itse nostaneet itsensä yli-ihmisiksi ja me totuudesta piittavat ihmiset olemme vain kuten IF:n mainoksessa: rottia heille. He (nämä todelliset rotat) pitävät meitä (debatoivia, itseämme alttiiksi pistäviä) rotiksi koska meidät voidaan helposti ampua alas sillä tiedolla mitä nämä sonta-saastat hakevat myös näillä blogeilla. Katso, että tämäkin sensuroidaan kuten kaikki mitä olen laittanut actuspurunen.blogspot.com:ssa ja i-iines.blogspot.com:ssa - he poistavat kantoja myöten eli blogger poistaa sisältäpäin väärät kommentit.
Tästä voisi ujuttaa heitä vastuuseen oikeasti.
Elämme kristillistä elämää eikä juutalaista tai islamilaista ja minä olen kristitty nainen enkä juutalainen nainen. Olen omassa maassa ja tämä on kristitty maa ja minä saan puhua mitä haluan ilman, että juutalaiset taustalla poistavat fyrkan nimissä väärät kommenttini.
Raivostuu vähemmästäkin - on elämä tehty riittävän vaikeaksi samasta syystä eikä ole oikein että kristityt papit hyödyntävät oman nahkansa takia näitä alamaailman toimijoita.
Se ei voi olla mikään etu suhteessa Kiinaan: jos he ovat moraalittomia meidän ei pidä juuri nimeomaan sitä olla. Mutta kas kun rahapellet pääsevät obsevoimaan, hitto soikoon.
Lähetä kommentti