keskiviikkona, huhtikuuta 07, 2010

Omerta-Arto ja naisten kolmiloikka

En malttanut olla puuttumatta.

Kolumni, Turun Sanomat 7.4.2010

Ei hätää, otin sen nauhalle

Vaalirahakohun ties monentenako jatko-osana kansakunta sai pääsiäisenä seurata erikoista syyttelydraamaa, jossa väiteltiin kokoomuksenMarja Tiuran mahdollisesta loikkaamisesta keskustaan vaalien 2007 jälkeen.

Tiura kertoi Apu-lehdessä puoluesihteeri Jarmo Korhosen houkutelleen häntä apilajengin riveihin. Paheksuessaan Kelmi-Korhosen toimintaa mm. kalustekaupoillaan ja lentolipuillaan profiloitunut Tiura ei moralismia säästellyt. ”Että joku kehtaa”, sivalsi Pirkanmaan äänikuningatar ja kehotti keskustan puoluetoimistoa opiskelemaan parlamentarismin pelisääntöjä. Huipennuksena maatalon tyttö vielä totesi, ettei siirtyisi keskustaan, vaikka se olisi Suomen ainoa puolue.

Toisin kuin Tiura kenties kuvitteli, Korhonen ei jäänyt tällä kertaa perunakuoppaan makaamaan. Seinäjoen consiglieri ilmoitti ykskantaan STT:n kautta, että Tiura itse oli hinkunut laitahyökkääjän paikkaa agraariporvarien joukkueessa. Välimiehenä oli toiminut vaalirahoittaja Arto Merisalo , joka laittoi asiasta kaverilleen Korhoselle tekstiviestin hallitusneuvotteluihin. Eilen Nova-mies kertoi lobanneensa Tiuraa tätä ennen turhaan kokoomuksen ministeriksi.

Merisalo vahvisti Korhosen tarinan ja ilmoitti todistajiakin löytyvän. Ruoveden verkostokeisari raotti hyväntahtoisen nallekarhun julkisivuaan ja kertoi nauhoittaneensa suuren osan puheluistaan poliitikkojen kanssa. ”Joidenkin kohdalla on nappi heti pohjassa”, totesi kaikkien kaverina ja hyvänä kestittäjänä tunnettu liikemies. Tässä kohtaa lienee lampaanviulu mennyt väärään kurkkuun muillakin kuin Tiuralla.

Nauhoja henkivakuutuksekseen kutsunut Merisalo antoi poliitikoille kaksi pahaenteistä ohjetta: jokainen pysyköön totuudessa, eikä muistivaikeuksista pidä kärsiä. Vaalirahasotkun laajuutta miettiessä tulee väkisin mieleen, kuinka monet housut Arkadianmäellä tämän kiinteistöbisneksen mustimmissa liemissä marinoidun entisen linnakundin toteamus pani tutisemaan.

Tiura vaihtoi taktiikkaa ja ryhtyi uhriksi. Blogissaan hän heitti vesille kaikki sympatiaverkot vedoten niin poliittiseen ajojahtiin, sukupuoliseen syrjintään, mustaan makkaraan kuin Jeesuksen kärsimystiehenkin. Pisteitä ropisi, mutta eri asia on, kenen laariin. Eilisaamuna tekstiä ei Tiuran sivuilta enää löytynyt.

Merisalo varmisteli selustaansa täsmentäen, ettei tallentanut keskustelujaan johtavien poliitikkojen, esimerkiksiMatti Vanhasen tai Jyrki Kataisen , kanssa. Kataiselle, Jyri Häkämiehelle , Taru Tujuselle ja Pekka Raville lähettämässään sähköpostissa Merisalo manasi sitä, ettei Tiura ”osaa pitää suutaan kiinni”. Muut ilmeisesti ovat osanneet.

Heinäkuussa 2007 Tiura kieltäytyi kommentoimasta Helsingin Sanomille sitä, miksi hänestä ei tullut ministeriä. Hän totesi olevan turhaa märehtiä menneitä, koska ikää on vasta 37 vuotta eikä ”arkku ihan vielä tossa häämötä”. Paljon on kolmessa vuodessa tapahtunut. Ainakin poliittisen hautausmaan kirkonkellojen kumu kuuluu jo, sillä kukaan kokoomuslainen ei ole noussut puolustamaan Tiuraa.

Kuka vielä muistaa, kun Nova-miehet ja poliitikot kilvan vannoivat, ettei vaalirahalla pyritty ostamaan mitään tai ketään? Merisalo kuitenkin näyttää istuneen hallitusneuvotteluissa. Tiuraa hän ei ministeriksi saanut, mutta miten mahtoi käydä muiden toiveiden kohdalla? Tiura kertoi eläneensä kaksi vuotta painostuksen ja uhan alla, ja haluavansa elämänsä takaisin. Kenen kaulaa köysi vielä kiristää?

18 kommenttia:

Jari Nikkola kirjoitti...

Eräs Kanerva-niminen edustaja otti 17 000 euroa tästä lähteestä pelkästään synttärijuhliinsa. Että ei kai tässä mitään tai ketään tarvitse arvuutella.

Tapani kirjoitti...

En minä syyllisiä kaipaa, syytä minä kaipaan:

Eli miksi helvetissä Tiura meni paljastamaan tämän loikkausjutun?

Pelkäsikö hän sen tuloa julkisuuteen ja yritti murskaavaa ensi-iskua?

Ei hän nyt sentään niin tyhmä ole, että yritti kerätä sillä vain pisteitä. Yrittikö joku kiristää häntä? Mutta millä - eihän hänellä enää mitään vaikutus- tai muutakaan valtaa ole, kai.

Toistaiseksi selittämätön tapaus.

Anonyymi kirjoitti...

Kekkosta pidettiin vahvana ja itsenäisenä persoonana mutta niin vaan hänenkin tiedettiin pelänneen ja vapisseen Tehtaankadun lähettiläs Stepanovin kanssa ollessaan.

Onko uskottavaa että Vanhasen, Kataisen ja kumppaneiden tutina johtuu yksinomaan Merisalon karismasta vai löytyisikö hänen kainalonsa alta jokin isompi ketunhäntä, If any, ja miten tähän voisi liittyä metsästyskortin hankkinut piispa, johtavien poliitikkojemme sielunpaimen? Nykypoliitikoista tuskin yksikään on edes avannut Iso Kirjaa joten ovat lapsenuskoisina peloteltavissa.

Tuskin tutkiva journalistikaan uskoo tuon maalaismiehen itse omassa päässään keksineen parkkeerata konttoriaan Sibeliuksen kuuluisaksi tekemän Kämpin kabinettiin ja sieltä käsin jaelleen avustuksia johtaville poliitikoille.

Selviäisi minkä edessä "monet kaatuilevat, polvet tutisevat ja ääni vapisee".

Anonyymi kirjoitti...

Tapanin hyvä kysymys antaa aiheen olettaa että nyt haetaan ennakkopäätöstä kuin KHO:sta ikään: Vanhanen muistaa nukkuessaankin edeltäjänsä julkisen kivityksen ja jokainen loikkausta suunnitteleva tulee muistamaan Tiuran kohtelun.

Toinen asia onkin sitten pohtia totalitarismin olemusta, sen kun sanotaan perustuvan nimenomaan ihmisten armottomaan lokeroimiseen: kerran demari, aina demari; Jumala auttaa vain kerran, jne.

Anonyymi kirjoitti...

Kuvan perusteella Arton (?) nauhakokoelma kertoo ihan hyvistä harrastuksista (Deutsch Direkt!) elleivät sitten ole peitenimiä, missä tapauksessa toi Belle & Sebastian pitäisi varmaan tsekata heti.

Tapani kirjoitti...

Niin - tuli äkkiä mieleen, että jos viuhauhtaa occamin partaveistä, niin yksinkertaisin selitys on se, että Tiura puhuu totta.

Anonyymi kirjoitti...

Olet surkea punikki. Vituttaako kun kepu ei saanutkaan Lemminkäiseltä rahaa?

Markku Jokisipilä kirjoitti...

Anonyymi 10.18 ip: muista ottaa lääkkeesi.

Anonyymi kirjoitti...

Tapani kirjoitti: "yksinkertaisin selitys on se, että Tiura puhuu totta."

Totta mistä asiasta? Ainakaan TV-haastattelussa Tiura ei puhunut asiasta, vaan asian vierestä. Apu-lehteä on ole lukenut.

Jos joku ehdottaa loikkausta, niin luulisi, että kun vastaa heti "Sellaista en tee koskaan", niin asia loppuu siihen. Jos toinen osapuoli jatkaa asian selvittelyä, niin ehdotonta kieltoa ei ole esitetty. TV:ssä se on myöhäistä.

Jos lähdetään toisesta näkökulmasta ja kysytään "kuka hyötyy", niin on selvää, että Tiura halusi ministeriksi eikä toiveita kokoomuksessa ilmeisesti ollut. Sen sijaan Kepulla oli tarpeeksi edustajia eikä siis mitään tarvetta saada Tiuraa loikkaamaan.

Mr. Nauhoittajalla oli omat tarpeensa, joita hän edisti vaalirahalla, mutta muut keinot eivät olleet hänen vallassaan ja olivat muutenkin hakusessa: ministerin posti ei olisi loikkarille auennut kuin korkeintaan vuosien kuluttua, jos silloinkaan.

Olisiko Tiura todella ollut tyhmä, ettei olisi tätä tajunnut? TV-esiintymisen pohjalta se on mahdollista. Eihän kukaan "synny kokoomuslaisena" sen paremmin kuin minkään muuunkaan puolueen kannattajana, vaan valitsee puolueensa itse. Jos Tiura on tosiaan niin aivopesty kotonaan, ettei ole tähän kyennyt, se ei kerro hyvää hänen ajattelukyvystään.

PS. Loikkaus sinänsä ei ole sama asia kaikissa olosuhteissa. Myös puolue saattaa muuttua. Mutta loikkaus heti vaalien jälkeen on äänestäjien pettämistä.

Puolueeton tarkkailija kirjoitti...

Merisalolla eli KMS:llä on nykyisessä hallituksessa 11 edustajaa hallituksen kokonaisvahvuuden ollessa 20 ministeriä. Sehän on selkeä enemmistö. Varsinkin, kun kaikki tärkeimmät pestit olivat KMS:läisen hallussa.

Mistäköhän syntyi tarve saada TIURAkin ministeriksi. Luulisi, että selvä enemmistö "omia" ministereitä riittää valtion ohjeisatamiseen siten, että kaikkien saatavissa olevien etujen ohjaaminen omaan kassiin on mahdollista.

Merisalo lienee luonteeltaan varovainen. Jo puheluiden nauhottaminen kertoo tästä. Pyrkikö Merisalo ennakoimaan tilannetta, että joku "oma" ministeri loikkaa. Jo yhden ministerin poistuminen ketjusta veisi enemmistön. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävä Merisalon kertomus, että hän pyrki kaikin tavoin tekemään Tiurasta ministeriä, puoleella ei ollut niin väliä.

Anonyymi kirjoitti...

Antoiko Merisalo taten varoituksen?

Kummasti on Merisalolla ollut tarve tulla nakyvasti julkisuuteen kaiken maailman nauhoitustensa kanssa. Olisikohan tarkoitus varoittaa juottolehmia pysymaan rivissa. Olisihan se pirua, jos joku alkaisi kertoilla, mihin vaalirahoilla oikein pyrittiin.
Tuskin se oli yksin se Varsinais-Suomen/Kanervan kaavajuttu, vaan mallia oli kaiketi sovellettu laajasti. Joten turpa kii, tai maine mustataan. Pelialue tuntuu olevan monipuolinen ja laaja! Oliskohan tama opittu jo Jokisipilan mainitsemassa "Korkeakoulussa"?
No, tosi Godfather tosin olisi jo tapattanut lipsujan/t.

Anonyymi kirjoitti...

Markku Jokisipilästä jäi Ilta-Sanomien Merisalo jutun jälkeen asioihin perehtyvän vaikutelma. Toivotaan jatkoa.

Merisalo saisi kirjoittaa muistelmansa alkaen vaikkapa 80-luvun lopulta kun hänet ohjattiin Iisalmen Osuuspankkiin täyttämään seteleillä reppuaan.

Siitä kirjasta tulisi kunnon mediapaukku, mutta varonee ettei joudu myrkkyaltaaseen, joten turha toivo.

Toipila kirjoitti...

Aivan mahtava sälli tämä Merisalo. Ja mikä pokka.

Lähes neljän viikon tutkintovankeuden jälkeen karju toteaa TV:ssä toimittajalle, että tuli kerrankin levättyä oikein kunnolla ja putsailee samalla takkinsa hihoja.

Tämmöinen helppoheikki on todellinen luonnonlahjakkuus ja mitkä suhteet maan korkeimpaan poliittiseen johtoon.

Korruptiolle ahne Tiura on ollut helppo nakki pyöritellä vaikka mitenkä päin.

Toipila kirjoitti...

Ad Tapani

Kun Tiuran tapauksessa Occamin partaveitsellä leikataan hänen monimutkaiset selityksensä Huitzin Nevadaan, niin jäljelle jää totuudenvastainen höpöttäjä.

Anonyymi kirjoitti...

Totuus...

Kannatan Toipilaa!

Ei Tiura niin tyhma voi olla, ettei ole tajunnut pesukonelahjomaa tms.
On ehka sen verran poliitikko ja vaarinpuhuja ettei saa selvasti sanottua, etta lahjomisestahan siina minun mielestani oli kysymys. Tai sitten kiristaa talla tata pikkupeluria, eli uhkaa heittaytya todistajaksi lahjontajuttuun jollei...

Anonyymi kirjoitti...

Olisivatko asiat maassa oleellisesti toisin jos Vanhanen ja Merisalo neuvotellessaan Kesärannassa KMS:s asioista olisivat päättäneet vaihtaa rooleja?

Joko Merisalo tai Yli-Saunamäki pääministerinä olisi ihan yhtä hyvin toteuttanut Vanhasen pikkukirjasessaan ennen valtaan pääsyään esittämän lupauksen olla olematta sellainen kepulainen jonka missio on ajaa köyhän asiaa vaan sen sijaan rohkaista menestyksen nälkäisiä riskin ottajia.

CarlosS kirjoitti...

Onnea kun Suomi ei ole korruptio maa, hehe

Anonyymi kirjoitti...

Tosi mahtava sälli tämä Merisalo!

Tässä jokunen aika sitten kun keskustaväki etsiskeli keskustelupalstoillaan ehdokkaita puheenjohtajaksi, Kirkkonummen aktiivijäsen Merisalo huolehti isällisesti että ehdokkaiksi hyväksytään vain ministerikokemusta omaavia, melkein kuin olisi puhunut suoraan Etelärannan äänellä.