Stanfordin yliopiston Pulitzer-palkittu historioitsija David M. Kennedy käytti hiljattain Aspen Ideas Festivals -tapahtumassa, johon kokoontui eri alojen huippuvaikuttajia etupäässä Yhdysvalloista keskustelemaan ajankohtaisista asioista, erittäin mielenkiintoisen puheenvuoron. Hän tarkasteli yhtä USA:n tämän hetken polttavimmista poliittisista ongelmista, nimittäin siirtolaisuutta, ja hivenen yllättäen teki sen toisen polttavan kysymyksen eli Yhdysvaltain aseellisen voiman kautta.Kennedyn pointti oli, että sodankäynnistä on tullut amerikkalaisille päätöksentekijöille liian helppoa ja halpaa. Vaikka nykyinen armeija on kooltaan alle prosentin USA:n toisessa maailmansodassa peliin heittämistä voimista, on se historiallisessa vertailussa tappavuudeltaan ja tuhovoimaltaan ylivertainen. Puolustusministeriön budjetti, mukaan lukien Irakin ja Afganistanin operaatiot, on alle neljä prosenttia bruttokansantuotteesta, kun se toisessa maailmansodassa oli neljänkymmenenen tienoilla. "Tämä tarkoittaa todellisuudessa sitä, että pystymme käyttämään historian tappavinta voimaa ilman, että meille tulisi edes hiki, ilman, että meidän tarvitsisi asettaa kovinkaan kovia vaatimuksia inhimillisen voimamme tai taloutemme resursseille", totesi Kennedy. Tästä asiantilasta on loogisesti seurannut sodankäyntiin liittyvän poliittisen vastuun keveneminen ja aseellisen voiman käytön kynnyksen aleneminen.
Asiaan liittyy hyvin mielenkiintoinen epäsuhta, joka avaa puhuttelevan näkökulman siirtolaiskysymykseen. 42 prosenttia USA:n armeijan tämän hetkisistä alokkaista edustaa etnisiä ja rodullisia vähemmistöryhmiä. Koko amerikkalaisväestöstä ikähaarukassa 18-24 vuotta lähes 50 prosenttia ihmisistä on saanut college-tasoista koulutusta. USA:n armeijassa saman ikähaarukan vastaava luku on, uskokaa tai älkää, vain 6.5 prosenttia! USA:n kansallista turvallisuutta henkensä kaupalla puolustava keskimääräinen rivisotilas on siis peruskoulutaustainen vähemmistön edustaja. Kennedyn mukaan se, että amerikkalaisten enemmistö on näin sysännyt yhteisön fyysisesti vaarallisimmat tehtävät sen vähäosaisimpien hoidettaviksi, on pidemmällä aikavälillä vakava uhkatekijä amerikkalaisen demokratian terveydelle.
Yleistyksissään pitää tietysti aina olla varovainen, mutta katsoisin USA:n armeijan tilanteen olevan kansallisesti omaleimainen oire paljon laajemmasta, länsimaisia yhteiskuntia ylipäätäänkin koskettavasta, kehityksestä. Yleisen koulutustason jatkuvasti noustessa on yhä vaikeampaa löytää ihmisiä fyysisesti raskaisiin, vähän koulutusta vaativiin ja heikosti palkattuihin töihin. Yhdysvallat luopui pakollisista kutsunnoista 1970-luvulla, ja sen jälkeen armeijan on pitänyt kilpailla nuoresta väestä muiden koulutuksentarjoajien ja ammattiväylien kanssa. Palkkavertailussa suhteessa muihin vähemmän vaarallisiin ammatteihin amerikkalaisen rivisotilaan ura ei todellakaan näytä houkuttelevalta, sillä sotilaan peruspalkka on suurin piirtein sama kuin pikaruokaravintoloiden aloituspalkat. Kun minimipalkka tällä hetkellä on 5.05 dollaria tunnilta, alle kahden vuoden kokemuksella varustetun sotilaan tuntipalkka on 6.03 dollaria.
Kun Suomessa puhutaan työvoimapulasta, uskoakseni puhutaan juuri tästä samasta ilmiöstä, eikä mistään suurien ikäluokkien eläköitymisen synnyttämästä yleisestä työmarkkinoiden alipaineesta. Suuret ikäluokat syntyivät 1945-1950, ja eniten lapsia syntyi vuosina 1946 (106.000), 1947 (108.000, Suomen historian suurin lapsiluku) ja 1948 (107.000). Keskimääräinen eläköitymisikä Suomessa on 59 vuotta, jonka mukaan vuosina 1945-1950 syntyneestä 619.000 ihmisestä on tämän vuoden loppuun mennessä siirtynyt eläkkeelle 310.000 eli 50 prosenttia. Näin ollen on turhaa puhua suurten ikäluokkien "lähenevästä" eläkkeelle siirtymisestä. Muutos on meneillään tässä ja nyt, ja puolet suurten ikäluokkien jättämistä työsuhteista pitäisi olla haettavana tai jo täytetty. Vaan onko näkynyt?
Ns. kohtaannon todellinen ongelma onkin siinä, että aika, elinkeinorakenne ja talouden vaatimukset ovat ajaneet ohi suuresta osasta niitä työpaikkoja, jotka suurten ikäluokkien jäljiltä avautuu. Uutta työvoimaa kaivataan nimenomaan savisiin juoksuhautoihin, olivat ne sitten todellisia tai metaforisia. Sellainen pieni ongelma asiassa kuitenkin on, että koko koulutuspolitiikkamme perustuu tämän asian kieltämiseen. Toisin sanoen ihmisille pyritään luomaan illuusio siitä, että he korkean koulutuksen kautta voisivat pelastautua etulinjan luotien vinkunalta (jälleen metaforisesti) rintamalinjojen taakse siisteihin, turvattuihin ja ainakin kohtuullisesti palkattuihin sisätöihin.
Jos oikein ilkeäksi skeptikoksi haluaisi heittäytyä, voisi heittää ilmoille senkin kysymyksen, että olivatko työmarkkinat sen laajuisina kuin me ne opimme suurten ikäluokkien aktiivisimman työvaiheen aikana tuntemaan, osaksi pelkkä poliittinen rakennelma massojen tyytyväisinä ja puuhakkaina pitämiseksi? Kun nämä vuosien 1945-1950 massat nyt saadaan siirretyksi eläkkeelle, on tullut aika päivittää työvoiman kysyntä oikealle, 50.000 ihmisen verran pienempiä "vuosiluokkia" vastaavalle tasolle. Samat vertailuluvut pätevät tietysti myös lainsäädäntötyössä esimerkiksi sosiaaliturvan muutoksista ja uudistuksista päätettäessä. Vuonna 1947 syntyi 108.168 suomalaista, vuonna 1973 vain 56.787. Lisäksi tilastot osoittavat 59-vuotiaiden äänestävän aktiivisemmin kuin 33-vuotiaiden. Jos olisit vaalikannatuksen varassa elävä poliitikko, kumpaa ryhmää potkaisisit päähän, jos tilanne niin vaatisi? Numerot vaikuttavat poliittisen vastuun painavuuteen ja ikävien ratkaisujen kohdentamiseen meillä aivan samalla rautaisella logiikalla kuin Yhdysvalloissakin.
7 kommenttia:
USA:n asevoimien rekrytointipolitiikan kohdalla puhutaan usein ns. poor draftista eli siitä, miten vähäosaisimmat rekrytoidaan armeijaan. Porkkanana on yleensä korkeakoulukoulutus, joka muussa tapauksessa olisi köyhemmälle väestönosalle saavuttamattomissa.
Irakin sodan pitkittyessä USA:n asevoimien on koko ajan yhä hankalampaa rekrytoida uusia sotilaita. Viime aikoina on kiinnitetty huomiota siihen, miten asevoimat ovat alkanet ottaa riveihinsä mm. rikollisia, joita "normaalitilanteessa" ei hyväksyttäisi palvelukseen. Mutta on yksi ryhmä, jota edelleenkään ei kelpuuteta armeijaan: seksuaalivähemmistöt. Don't ask, don't tell -politiikan seurauksena julkihomot ja -lesbot eivät voi liittyä joukkoihin.
En tiedä onko tämä totta vai tarua, mutta olen kuullut jostain, että laillisille siirtolaisille myönnetään USA:n kansalaisuus, jos he lähtevät Irakiin. Mielenkiintoista politiikkaa sekin, jos väite on totta.
Olipa muuten hemmetin naseva kirjoitus ns. työvoimapulasta.
Minusta on näin historiallisesti suuntautuneena ihmisenä erinomaisen mielenkiintoista, että Rooman valtakunnassa tuntui päällisin puolin vaikuttaneen samankaltainen ilmiö: Elintason noustessa suorittajaportaan töihin on ilmeisesti yhä vaikeampi saada tekijöitä. Mahtinsa huipussa Rooman armeija muuttui etniseltä koostumukseltaan hyvin erilaiseksi kuin se sotakoneisto, joka oli imperiumin luonut - käytännössä se "barbarisoitui" ensin miehistöltään, sitten jopa päällystöltään. Tässäkin tapauksessa sotapalvelus takasi kansalaisuuden.
Mikä oli tämän ilmiön pitkän ajanjakson vaikutus, onkin sitten toinen kysymys. Vaikka historia ei tunnetusti toista itseään, ennakkotapaus on kutkuttava.
Pieni huomio kotimaisesta koulutuspolitiikasta. Nykyinen suuntaus, jossa kaikille tarjotaan korkeakoulupaikkaa on mielestäni järjetön. Ei pelkästään sen takia, että kaikki työt eivät sitä vaadi, vaan myös koska kaikki tekijät eivät korkeaan koulutkseen välttämättä sovellu. Kaunistelematon totuus on se, että jos lusikalla on annettu, ei kauhalla voi ottaa.
Jos, varsin rohkeasti kenties, oletetaan henkisten kykyjen olevan edes likimain normaalisti jakautuneita, niin mille tasolle halutaan asettaa linja, jonka heikommalta puolelta tulevien ei enää kannata lähteä yrittämään. Kyllä yliopistoistakin voidaa tehdä laitoksia, joista kuka tahansa selviää läpi, mutta sitten kyseessä on vain peruskoulun vuosiluokat 12-16.
Miksi poliittista liturgiaa kuunnellessa tulee aina välillä mieleen, että käsitteet 'laatu' ja 'määrä' ovat menneet jossain päin valtionhallintoa pahasti sekaisin?
Mielestäni ammattikorkeakoulu-uudistus on mitä parhain esimerkki tästä suomalaisen koulutuksen vinoumasta. On pitkään ollut tiedossa, että ammattitutkinnot ja niiden mukainen työ kärsivät arvostuksen puutteesta, mutta on se aikamoista takamus edellä puuhun menemistä, jos tätä yritetään ratkaista sillä, että ammattiopistotutkinnoista tehdään korkeakoulututkintoja (etuliite ammatti- unohtuu usein...). Tämä on ainoastaan omiaan lisäämään koulutusinflaatiota maassamme.
Lisäksi, mikäli on uskominen varsin monilukuisia tahoja, amk-opetuksen taso on usein heikompaa kuin vanha opisto-opetus. Näiden AMK:den opetusohjelmaan kuuluu myös yliopistojen mollaaminen ja uskottelu, että sieltä valmistuu pelkästään täysin kädettömiä teoreetikkoja, joita kukaan työnantaja ei halua palkata. Arvannette, keitä työnantajien kerrotaan erityisen paljon arvostavan ja kilvan työllistävän.
"Kotkan kynnet ja työvoimapula"
on mielenkiintoista tekstiä, kommentoin kuitenkin Smash Asem vs Mellakkapoliisi-galluppia:
Mikään tarjotusta kolmesta vaihtoehdosta ei ole oikea.
Anarkistit kyllä saivat mitä tilasivat, joka olikin aivan oikein. Tuen kovia otteita mellakoinnin, vandalismin, ym. suitsimiseksi. Sen sijaan se, että kymmenet täysin sivulliset henkilöt, joilla ei ollut mitään tekemistä anarkismin tai edes mielenosoituksen kanssa, joutuivat virumaan virtsankatkuisessa betoniputkassa noin vuorokauden ajan smashittajien seurana, on asia jota ei voi hyväksyä. Eli näin: [ www.lnk.in/putkassa ] ei saisi käydä. Kannatan siis poliisia, armeijaa ja vahvaa valtiota, enkä itke poliisin brutaalin käytöksen tähden vaikka he sattuisivatkin pamputtamaan ikkunainkivittäjiä, pullon viskojia ja vastaavia sankareita. Ettei tämä jää epäselväksi. =)
Tämän linkin takana olevan jutun perusteella Jokisipilän väitteet Yhdysvaltojen asevoimien etnisestä ja sosiaalisesta jakaumasta eivät mielestäni pidä paikkaansa.
http://www.heritage.org/Research/NationalSecurity/cda05-08.cfm
alan man,
Taitaa muuten tämä Heritage olla konservatiivien "think"-tank.(http://www.heritage.org/)
Tim Kanen artikkeliin en jaksanut kunnolla perehtyä, mutta joku siinä haisee.
Ongelman ydin taitaa olla siinä, että pieni sotiminen on taloudellisessa mielessä kannattavaa (vrt. Eisenhower). Siis USAssa. Joten maailmanrauhaan taitaa olla vielä matkaa...
Lähetä kommentti