Eilen julkistettiin tämänkertaiset Pro Urheilu -tunnustuksen saajat. Kulttuuriministeri Suvi Lindénin vuonna 2000 perustaman tunnustuspalkinnon jakamiseen liittyi tällä kertaa jos ei nyt skandaalinkäryä niin ainakin ikävä poliittinen sivumaku. Kulttuuriministeri Tanja Saarela nimittäin ei hyväksynyt palkintoa valmistelleen asiantuntijaryhmän nimilistaa, vaan pudotti siltä ilmeisesti neljä urheilijaa ja nosti tilalle neljä muuta. Tämän päivän Hesarissa toimittaja Pekka Aaltonen kommentoi asiaa otsikolla "Ministeri pilasi Pro Urheilu -palkinnon". Aaltosen mukaan Saarela valjasti palkinnon oman poliittisesti motivoidun tasa-arvotyönsä keppihevoseksi ja korosti omilla valinnoillaan naisten ja pienten lajien asemaa.
Pro Urheilu -tunnustuspalkinnon 2006 saivat painija Tauno Jaskari (s. 1934), ampumahiihtäjä Heikki Ikola (s. 1947), hiihtäjä Kalevi Oikarainen (s. 1936), nyrkkeilijä Reima Virtanen (s. 1947), keilaaja Maire Rautakoski, (s. 1927), jousiampuja Maire Lindholm (s. 1930), vammaisurheilija Timo Solmari (s. 1937), hiihtäjä Marja-Liisa Kirvesniemi (s. 1955), suunnistaja Liisa Veijalainen (s. 1951), ja suunnistaja Outi Borgenström(s. 1956). Opetusministeriön liikuntayksikön ylitarkastaja Hannu Tolosen mukaan valinnoissa painotettiin urheilun rahanjaossa usein paitsioon jääneiden pienten lajien edustajia sekä suomalaisessa huippu-urheilussa tienraivaajina toimineita naisurheilijoita.
Aaltosen tietojen mukaan Saarela pudotti asiantuntijaryhmän ehdottamista nimistä Insbruckin vuoden 1976 talviolympialaisten viestinhiihdon kultamitalijoukkueen kokonaisuudessaan eli Matti Pitkäsen, Pertti Teurajärven, Juha Miedon ja Arto Koiviston. Hesari ei täsmennä, keitä tuli tilalle, mutta nimilistaa kokonaisuudessaan katsoen veikkaisin, että Saarelan kandidaatteina palkituiksi tulivat nyrkkeilijä Reima Virtanen, keilaaja Maire Rautakoski, jousiampuja Maire Lindholm ja suunnistaja Outi Borgenström.
Urheilusaavutusten keskenään vertaaminen on tietysti äärimmäisen hankala tehtävä, varsinkin kun asiantuntijaryhmä määritteli kilpailusaavutusten ohella yhdeksi tärkeäksi kriteeriksi myös näiden saavutusten "merkitys suomalaisen huippu-urheilun kehitykselle". Sitäkin suuremmalla syyllä olisi toivonut, ettei ministeri Saarela olisi ryhtynyt kävelemään yli asiantuntijaryhmän valmistellun kannan. Taannoisessa paljon kohua herättäneessä Hesarin kolumnissaan Hjallis Harkimo lyttäsi Saarelan toiminnan kulttuuriministerinä suomalaiselle urheilulle haitallisena ja ilkeili mm. sillä, että Saarela on pätevöitynyt urheiluasioihin mm. toimimalla aiemmin aerobic-ohjaajana. Ihan näin ronskille linjalle ei tarvitse mennä ollakseen oikeutettu kysymään, miksi Saarela katsoi kompetenssinsa riittävän hylkäämään asiantuntijaryhmän ehdotuksen. Ryhmässä sentään istuivat mm. olympiakomitean pääsihteeri Jouko Purontakanen, Urheilumuseon johtaja Pekka Honkanen, OPM:n liikuntayksikön johtaja Raija Mattila, olympiavoittaja Mikko Kolehmainen, koripalloikoni Lea Hakala, erityisryhmien liikunnan ekspertti Veikko Puputti sekä menestystä niin "normaalien" puolella 1970-80-luvuilla kuin myöhemmin elinsiirtopotilaana vammaisurheilussakin niittänyt Tuija Helander.
Nyrkkeilijä Virtasen mukanaolo urheiluväkivallan vastustajana esiintyvän Saarelan listalla oli mielenkiintoista. Villinä veikkauksena heittäisin, että boksari Virtanen saattoi päätyä palkituksi jopa elokuvaohjaaja Olli Saarelan suosituksesta. Nyrkkeilyfani Saarela varmasti tuntee Münchenin olympialaisissa hopeaa ottaneen ja taloudellisten vaikeuksien kanssa läpi uransa taistelleen "Hopeanyrkin" tarinan, joka nyrkkeilyn ohella kuuluu myös suomalaisen työväenurheilun kunniakkaimpiin lukuihin. Jäädään odottelemaan, koska ohjaaja-Saarela ryhtyy työstämään elokuvaa Kemin kaupunginteatterissa vuonna 1990 esitetyn Juha-Pekka Hotisen käsikirjoittaman ja Olli Saariahon ohjaamasta näytelmästä "Hopeanyrkki". Hotinen ehti jo vuonna 1991 muokkaamaan siitä yhdessä toisen nyrkkeilyfanaatikon, viime kesänä edesmenneen Kari Kontion kanssa elokuvakäsikirjoituksen, joka ei kuitenkaan ainakaan toistaiseksi ole edennyt sen pidemmälle.
On tietysti hyvä asia, että julkisuuden valokeilassa yleensä lapsipuolen asemaan jääviä pieniä lajejakin pyritään huomioimaan. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että ansioituneempiakin kandidaatteja olisi kenties ollut valittavana. Ehdotus on kaikkea muuta kuin puolueeton, mutta itse olisin ainakin mietittäväksi esittänyt Veli Lehtelän ja Toimi Pitkäsen palkitsemista. Näiden herrojen palkintokaapista nimittäin löytyy kaksi olympiapronssia (1956 Melbourne, 1960 Rooma), kaksi EM-kultaa ja kaksi EM-hopeaa. Hienon sarjan täydentävät vielä olympialaisten viides sija Helsingistä 1952 ja kuudes sija Tokiosta 1964. Lajina tietysti on soutu. Toimi Pitkäsen ansioluettelosta löytyy vielä sellainenkin erikoisuus, että vuonna 1956 hän sijoittui kakkoslajissaan hiihdossa 50 kilometrin matkalla SM-hopealle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Itse en tiedä urheilusta juuri mitään eikä se suuresti kiinnostakaan. Kirjoituksessasi pisti kuitenkin silmään lainaus Hesarista, jossa Saarelan väitetään käyttäneen palkintoa "oman poliittisesti motivoidun tasa-arvotyönsä" hyväksi.
Väistämättähän tällainen palkinto on jollain tavalla poliittinen. Jos Saarela olisi pitänyt Juha Miedon listalla, olisi voinut tulla syytteitä siitä, että kepulainen vain suosii toista kepulaista ja haluaa antaa kansanedustajaehdokkaalle näkyvyyttä.
Samoin tasa-arvotyö on aina poliittista. Itse sanot ymmärtäväsi pienten lajien nostamisen, muttet puutu tasa-arvoon millään tavalla. Eikö sen esillä pitämiseen ole mielestäsi syytä? Kun itse kuulin uutisen palkinnosta eilen, kiinnitin huomiota juuri siihen, että palkituissa oli yhtä paljon miehiä kuin naisia. Tämä oli mielestäni mahtavaa.
Tasa-arvon eteen on tehtävä paljon työtä, ja monilla rintamilla. Myöskään urheilumaailmassa tasa-arvo ei ole todellakaan toteutunut - ajatellaanpa vaikka liikuntavuorojen jakamista "miesten" ja "naisten" lajeille. Mielestäni tämä palkinto voi toimia hyvänä askeleena kohti urheilun tasa-arvoa. Näyttäähän se, että naisurheilijat ovat yhtä tärkeitä kuin miehetkin.
Sillä, että nyt palkittuina oli yhtä monta miestä ja naista, ei pitäisi olla mitään tekemistä tasa-arvon kanssa. Tasa-arvoa tässä tapauksessa olisi vain se, että palkinnot jaettaisiin niille, kenelle ne asiantuntijoiden mukaan kuuluvat.
En tajua S. Terävän ilakoimista siitä, mitä hyvää palkinnon jakamisella on tasaisesti sukupuolten kesken. Muita perusteita palkitsemiselle kuin jo Jokisipilän kirjoituksessa esitetyt ei pitäisi olla. Nyt Terävä ilmeisesti näyttää olevan sitä mieltä, että palkinnot pitäisi jakaa tasaisesti sukupuolten kesken. Tämähän taas mielestäni sortaa nimenomaan _urheilun_ tasa-arvoa vastaan, kun palkinnot jaetaan ei-urheilullisten "ansioiden" takia.
Pitäisikö tasa-arvon nimissä myös esimerkiksi tanssitaiteen valtionpalkintoa alkaa jakamaan vuorovuosina eri sukupuolille? Olisiko tämä tasa-arvon edistämistä? Entä tanssitaiteen?
Mielestäni sama koskee urheilua. Urheilun historia (jo mm. miesvaltaisen joukkueurheilun takia) suosii määrällisesti miesurheilijoita, jonka takia myös suomalaiset miehet ovat ansioituneet naisia suurilukuisemmin.
Veikkaisin, että suomalaisia arvokisamitalistimiehiä on vähintään kaksinkertainen määrä vastaaviin naisiin verrattuna. On vain tilastollinen tosiasia, että miehiä näin palkitaan enemmän kuin naisia. Sillä ei ole mitään tekemistä sukupuolien tasa-arvon kanssa.
Taisi kerrankin pöljän ministerin korjaus olla paikallaan. Naiset on olemattomalla tuella tapelleet kärkeen, jotkut lellikkihiihtäjät jouti pudotella pois. On selvää että naisia on lannistettu jo kouluaikaisilla liikunta-asenteilla. Urheiluseuroissa naiset on naurettu kotiin, poikia kannustettu.
Samasta panoksesta sama tunnustus.
Mies
Doping. Siinä syy viestiporukan pudottamiselle? Eikö Teurajärvikin ole kärynnyt?
Mielenkiintoinen pointti tuo herra Saarelan rooli. Media otti kohtalaisen ymmärtäväisen kannan herra Saarelan taannoiseen nyrkkeilykommenttiin Heinäluomaa nenuun. Sanottiin, ettei ministeri vastaa miehensä puheista. Mieleen ei tullut, että aviopari Saarelat vastanaineina varmaankin ovat puheväleissä.
Lähetä kommentti