Viime viikon torstaina A-Talk -ohjelmassa jatkettiin väittelyä Mannerheimin homona esittämisestä. Bjarne Kallis jankutti suurten kansanryhmien loukkaantumisesta ja pyrki kohottamaan omaan sähköpostiinsa tulleet nukkeanimaatiotat paheksuvat viestit vastuullisen sananvapauden ohjenuoriksi. Keskustelun hupaisimmasta annista vastasi kenraali Gustav Hägglund, joka kommenteillaan tuli aika lailla kokonaisvaltaisesti karistaneeksi harteiltaan edustamansa instituution pönäkän auktoriteetin. Kuten taannoin Aamulehden kommenteissaan, Hägglund vaikutti nytkin päästelevän ilmoille kommentteja täysin spontaanisti, turhia murehtimatta ja ilmiselvästi ilman suurempia etukäteisvalmisteluja. Ja toisin kuin Kallis, hän osasi välillä jopa nauraa koko asialle. Hägglund heitti keskustelun tiimellyksessä myös rankan väitteen siitä, että Mannerheim oli vuonna 1919 yrittänyt iskeä hänen äitinsä, tuolloin 19-vuotiaan Anna-Lisa Alléenin. Näin Hägglund kertoi Ilta-Sanomille:
"Mannerheim oli tullut jostain syystä käymään yliopistolla. En tiedä sen tarkemmin, mistä tässä vierailussa oli kyse. Tavatessani äitini marsalkka oli kuulemma flirttaillut hänelle melko avoimesti. Näin äitini on minulle kertonut. Mannerheim oli tuolloin yli 50-vuotias ja äitini vasta 19-vuotias. Äitini sanoi, että hän tuli vaivaantuneeksi vanhan miehen hänelle antamasta huomiosta. Hän ihmetteli, että miten niin vanha ihminen vielä kehtaa liehitellä nuoria naisia. Ymmärtääkseni se oli sellaista tavallista flirttailua, katseita ja puheita. Kai sitä voitaisiin nykyään kutsua iskemiseksi."
Kenraali Hägglundilla oli tässä kohtaa pieni aukko Mannerheim-tietämyksessä. Tuleva marsalkka ja tuolloinen valtionhoitaja ei toukokuussa 1919 saapunut yliopistolle mistä tahansa syystä, vaan hänet vihittiin kunniatohtoriksi filosofisen tiedekunnan promootiossa. Juhlallisuuksissa kunnianarvoisaa yleisen seppeleensitojattaren virkaa toimitti hänen 23-vuotias tyttärensä Sophie Mannerheim.
Hägglund esitti äitinsä kertomuksen 19-vuotiasta nuorta naista liehitelleestä 51-vuotiaasta valtionhoitajasta todisteena viimeksi mainitun heteroudesta. Jos keskustelua Mannerheimin seksuaalisesta identiteetistä tämän esimerkin perusteella yrittää päivittää nykyhetken termejä vastaavaksi, pitäisi puhua kalapuikkomiehestä, auktoriteettiasemansa suojista itseään huomattavasti nuorempia naisia seksuaalisesti häiritsevästä keski-ikäisestä äijästä.
Aikakausi oli melkoista kalapuikkojen dominanssia muutenkin. Jos ette usko, katsokaa tarkemmin allaolevaa kuvaa 1917-1918 istuneesta Svinhufvudin senaatista. Itselläni on kirjahyllyssä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuonna 1935 julkaisema teos "Politiikkaa ja merkkimiehiä", jonka kuvagalleriaan tutustumalla tajuaa nopeasti, että ilman kalapuikkoviiksiä herrahissistä tuohon aikaan putosi nopeammin kuin nykyulkoministeri ehtii tekstiviestin lähettää.
Vuonna 1995 "viiksi- ja partakulttuuria sekä herrasmiestapoja vaalimaan" perustettu Suomen Viiksiseura ry voisi alan johtavana etujärjestönä tehdä jotain sille, että näin kunniakasta traditiota nyt ollaan vetämässä lokaan sotkemalla se epämääräisiin ahdistelusyytöksiin. Kaiken lisäksi on kyse ulkonäköön pohjautuvasta diskriminaatiosta, johan sen perustuslakikin kieltää. Muuten on riski, että suuret kansanryhmät loukkaantuvat.
4 kommenttia:
Viime viikon A-talk oli kyllä hupaisaa katsottavaa. Pispalan provokaattori osoittautuikin lauhkeaksi tolstoilaiseksi humanistiksi, joka sympatiseeraa melankolista Mannerheimia. Kun ihan aiheellisesti kysyttiin, että mitäs sitten, jos Mannerheim olisikin ollut homo, Hägglund puolestaan selitti, ettenhän minä nyt siitä homoudesta närkästynytkään … vaan siitä, että Mannerheim esitetään teloittajana (!!) ja melkein samaan hengenvetoon kertoi tämän stoorin, miten Mannerheimin oli kuulemma yrittänyt iskeä hänen äitiään (että kyllä se siis hetero oli)
Mutta pojat hei, ajakaa ne kalapuikot veks; ne on ihan kauheet! Ja sekstatkaa mieluummin kuin tekstatkaa.
A-talkin aikana käytiin tunneskaalaa läpi myötähäpeästä melkein hurraa-huutoihin, oli se sen verran vinkeä esitys.
Enpäs muuten tiedäkään...pitäisiköhän íhan vaan piruuttaan alkaa kasvattamaan kalapuikkoja...tai pensseleitä, saddameita tai mitäs näitä nimityksiä nyt onkaan. ;)
Noihin aikoihinhan Mannerheim otti virallisen eron vaimostaan, koska oli palavasti rakastunut parikymppiseen aatelistyttöön, jolta sai (ylläri-ylläri) sitten pakit.
Tästä syntyykin sitten loistava idea Lillqvistin seuraavaksi filmiksi: pedofiili-Mannerheim. Sen jälkeen joku sopivasti ilmiantaa filmin lapsipornona, ja se kielletään. Murha-Kustaa tulee jälleen kaadetuksi, ja Lillqvist saa taas paljon rakastamaansa julkisuutta.
Tuleeko pyytämättä ja yllätyksenä tieto, että 1900-luvun alussa aviolitto oli enemmänkin sopimusoikeutta ja omaisuuden hallintaa kuin romanttista rakkautta ym. roskaa. Puolisoiden väliset huomattavat ikäerot varsinkin säätyläispiireissä eivät tästä syystä liene aivan tavattomia. Rahasta se gospodin Mahhergeim meni naimisiin. Luulen että tuo Hägglundin kertomus on ajan kultaama ja suhde valtionhoitajaan ei kai olisi ollut mikään huono kauppa.
Romanttinen rakkausavioliitto on viihdeteollisuuden keksintöä.
Lähetä kommentti