torstaina, toukokuuta 15, 2008

Rentoa herjaa korkeuksista

Mielenkiinnolla panin merkille pääsyni ex-pääministeri Paavo Lipposen "inhokkilistalle", joka tuoreeltaan on julkaistu ainakin molemmissa iltapäivämedioissa. Emerituspoliitikon tuore kirja "Järki voittaa" on pöydälläni, ja olen sitä valikoiden vähän lueskellut. Vaikuttaa monessa mielessä sangen mielenkiintoiselta hengentuotokselta.

Itse näytän päätyneen inhokkilistalle lähinnä parin asian vuoksi: erillissotateesin kyseenalaistamisen ja suomettumisen vaikutuksia käsittelevien lehtihaastattelukommenttien vuoksi. Erityisesti Lipposta tuntuu närästäneen toteamukseni siitä, että kylmän sodan kauden poliittisen kulttuurin tilinteko on meillä samassa vaiheessa kuin Albaniassa, eli ei edes kunnolla alkanut, ja että 1970-luvun vasemmistoaktivistit nyt ovat eliittiä yhteiskunnan eri aloilla.

Vastaan kritiikkiin siteeraamalla Lipposta itseään (Järki voittaa, s. 42): "Meillä kaivataan rentoa brittityyppistä tai newyorkilaista, mantroista vapaata herjan heittoa tai ranskalaista älymiekkailua". Erillissotateesi on mantra sieltä hoetuimmasta päästä, Albanian ja Suomen menneisyydenhallinnan rinnastaminen taas keskustelua provosoimaan tarkoitettu piikki, joka näyttää nyt ainakin osuneen yhteen maaliinsa. Lehtihaastattelu ei ole historiallinen tutkimus, vaan pikemminkin juuri tätä Lipposen tarkoittamaa "herjan heittoa", eikä sellaisen perusteella pidä ryhtyä ketään "sulkemaan ulos tutkimuksesta". Jossain kohtaa kenties olisi voinut myös lukea tekstit tarkemmin ja loppuun saakka.

Mutta kaiken kaikkiaan täytyy olla tyytyväinen saamastaan huomiosta. Ollenkaan huonoon seuraan en ole tällä inhokkilistalla joutunut, ja otan tunnustuksen vastaan nöyränä. Näiden kansien väliin pääsy vielä useassa kohtaa mainittuna tuo etsimättä mieleen anglosaksisen sanonnan "Any news is good news". On upeaa huomata, että vallan korkeuksissakin tuotoksia luetaan ja kommentteja seurataan. Lipposen kirja on rempseä ja kirjoittajansa tyylille uskollinen avaus suomalaisessa usein niin väljähtyneessä julkisessa keskustelussa. Kirjoittajalla on verbaaliruoska hallussaan ja itseluottamus kohdallaan. Yksi kappaleista mm. on otsikoitu "Mitä Suomen historiasta tulee tietää?" Saattaa olla, että menevät tenttivaatimukset nyt uusiksi.

Kirjasta epäilemättä syntyy paljon keskustelua, sen verran lennokasta arvostelua ex-puhemies myllystään ilmoille viskoo. Historiallisena esikuvana tulee mieleen Edwin Linkomiehen muistelmateos "Vaikea aika" (1970), jossa tunnetusti omanarvontuntoinen pääministeri pisti järjestykseen niin Mannerheimin, Rytin, Kekkosen kuin Paasikivenkin. Lipposen ansioksi on laskettava, että hän ei pidätellyt lopullista tuomiotaan nahkurin orsille saakka niin kuin postuumisti murahdellut Linkomies.

16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän erillissotateesin horjuttaminen minuakin aikoinaan vähän kyrsi, mutta asiat asioina - tuskin näiden totuuksien lähempi tarkastelu enää 60 vuoden jälkeen mikään kovin suuri synti on. Paitsi ulkomailla.

Suomettumisepäilyt olivat myös epäisänmaallisia 30 vuotta sitten, ja luulenpa että Lipposella on vain huono omatunto sen aikaisista puheistaan.

Annan Salomonin tuomion Maoon viitaten: Paavo on 30 %:sti väärässä ja 70 %:sti oikeasssa. On meillä äksyjä valtiomiehiä ollut ennenkin.

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut Lipposen paskalistalle pääsystä. Lipponen on kaunainen vanha mies, jonka tieteelliset ansiot ovat hmmm... niitä ei ole.

IDA kirjoitti...

Onnittelut täältäkin.

Itse kyllä ymmärrän osittain sen vanhemman polven näkemyksen, että sota-asioita ei oikeastaan pitäisi vielä ronkkia. Ainakin niin kauan, kun osallisia on elossa siinä on vähän sellainen "maalla ollaan viisaita, kun merellä tapahtuu vahinko" - efekti. Mutta toisaalta pitäisi kyllä osata nähdä historiantutkimus erillään päivänpoliittisesta keskustelusta. Se on kai sitä Lipposenkin peräämää sivistystä.

Ja Lipposen ärsyttäminen nyt on aina plussaa ;)

Vasarahammer kirjoitti...

Pidän kuitenkin yhtä Lipposen listan nimeä oikeaan osuneena. Näitä Heikki Patomäen tapaisia "uusliberalismikriitikkoja" Suomessa riittää kolmetoista tusinaan.

Sen sijaan täällä on pulaa niistä, jotka puolustaisivat vapaata markkinataloutta ja nimenomaan julkisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen "yllättäen" Vasarahammerin kanssa taas eri mieltä. Eli länsirintamalta ei mitään uutta.

VPA kirjoitti...

Kirjaa en ole vielä lukenut, mutta kerronpa hauskan sattumuksen.

Olen eri puolilta lueskellut pätkiä ja kommentteja Lipposen kirjasta. Kovin siloisesti tuntuu silloin kaikki menneen. Kaunajournalistit ja jotkut muut tutkijat vain näin jälkikäteen hieman liioittelevat ja kärjistävät juttuja. Tällainen kuva minulle syntyy.

Nyt jatkoin Suomalainen Suomi - Kanava 75 vuotta - julkaisun lukemista. Siellä on uudelleen präntättynä tuo ikimuistettava Carl-Gustaf Liliuksen Suomalainen itsesensuuri( s. 232, alunperin numerossa 1975/1) Ainakin me varttuneemmat (vai onko tuossa arvoarvostelma, po. vanhemmat) muistamme sen haloon, mikä noista muutamasta sivusta nousi. Tätä taustaa vasten tulen lukemaan Moosesta näitten vuosien tiimoilta.

En malttanut olla hyppäämättä saman kirjan sivulle 268. Siellä valt.kand. Paavo Lipponen kirjoittaa arviota Eero Silvastin kirjasta Jäätynyt unelma ja muita kirjoituksia otsikkonaan Kasvupolitiikan siirtymävaihe. Hmmm...

On muuten tuohon kokoomakirjaan onnistuttu ilmeisen hyvin valikoimaan kulloistakin ajankohtaa kuvaavia esimerkkejä, yllämainitut mukaanlukien. Suosittelen.

Niin, ja onnittelut MJ:lle kunniamerkistä eli listalle pääsystä.

Anonyymi kirjoitti...

Onpa outoa että noin kokenut poliitikko ei huomioi asioiden käänteisvaikutuksia. Tai sitten hän nimenomaan toivoo lisää lukijoita tälle loistavalle blogille.

Anonyymi kirjoitti...

Katsoin juuri Arto Nybergin ohjelman ja siellä Lippo-löppö jatkoi samaa mantraansa: sitä on menty vähättelmään torjuntavoittomme merkitystä! Voi kauhea kuolemansynti!

Onkohan Jokisipilällä ja Patomäellä jotain salattuja yhteyksiä Tuomiojaan, kun ovat saaneet Lipposen noin takajaloilleen?

Anonyymi kirjoitti...

Korkeuksista?

Anonyymi kirjoitti...

Pisteet Lipposelle! Niinistön ja muiden latteuksien jälkeen on mukava lukea älyllisesti haastavampaa ja tässä tapauksessa melko ronskia tekstiä. Asioista voi olla eri mieltä, mutta kirjoittaa PL osaa. Niin kuin sinäkin.

-rh kirjoitti...

"Mutta kaiken kaikkiaan täytyy olla tyytyväinen saamastaan huomiosta. Ollenkaan huonoon seuraan en ole tällä inhokkilistalla joutunut, ..."

Joo, ei sinne joka mies pääse, kade-kade..

Paavo löytyy joka ilta taulutöllöstä, kun pujottelen. Eilen bettinalla: julmana, oikein vihaa tiemmä tyhmyyttä.

Mitenhän se oli, Washington-asiakirjojen mukaan hän yritti vuoden 2002 joulukuussa liittää Suomen USA:n johtamaan lähtökohtaisesti kv-lakien yli tepastelemaan perustettavaan koalitioon, koska Paavo viisaudessaan tuumasi, että kuitenkin YK:n turvaneuvosto siunaa sotatoimet, kuten se oli tehnyt Nato-johtoisen KFORin marssiessa Kosovoon v. 1999; Irak vain ei ollut akuutissa kriisissä, sen miehityksen syyt olivat aivan muut, ja sille silmänsä ummistaminen voisi ollakin nimeltään aika tyhmää. Ihan etukäteisviisaasti, mitkään yllätys tämä sotaretken seuraus ei ollut globalisaatiokriitikoille tai edes katoliselle kirkolle.

Taas sen Suomen kansan ymmärtämättömyyden panettelun suurvaltajohtajalle (koskien Nato-jäsenyyttä) painan villaisella: eihän hän voinut tietää kaiken tällaisen vuotavan julkisuuteen. Väkinäistä [lue: tankeroa) suomalaisaseiden myyntiyritystä tuolla tasolla joku taas saattaisi pitää tyhmänä tuohuna.

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoista tämä torjuntavoitolla spekulointi.
Asiasta löytyy myös maininta Jokisipilän väitöskirjan sivulta 280. Sen kai voi tulkita myös niin, ettei venäläistenvälittömänä hyökkäystavoiteena ollut Suomen miehittäminen. Kiitos Paavo Suuren, lainasin blogistin väitöskirjan, huomenna se on kokonaan luettu.

Jari Sedergren kirjoitti...

Miehittämisestä. Olen aina sanonut, että tyhmä se hyökkäystä johtava sotilas (marsalkka, kenraali tai joku muu), jonka salkussa ei ole ehdotonta antautumispaperia valmiiksi kirjoitettuna. Jos sattuisi käymään helposti.

Ei se koskaan ainoa vaihtoehto ole, vaikka niin väitettäisiinkin. Ehkä juuri tämä tosiasia selittää, miksi puolustautujat sinnittelevät niin usein liian pitkään.

Sodasta irtautumisen taito on oikeassa ajoituksessa. Ehkä siinä on joskus tuuriakin mukana.

Suomella oli.

Anonyymi kirjoitti...

Vasarahammer on sitä mieltä, että uusliberalismin kriitikkoja on liikaa.

Vielä kun saisi perusteet moiselle käsitykselle, sillä Patomäen sinänsä painavien perustelujen lisäksi ei nyt kovin monta muuta nimeä tule mieleen (Markus Jäntti, Jan-Otto Andersson, Matti Tuomala, Erkki Tuomioja, Aki Ojapelto)

Sen sijaan vastakkaiselta puolelta äijää ja ämmää riittää ihan taudiksi asti: Sailas, Hetemäki, Korkman ynnä yhtä lukuunottamatta koko vvm:n ylin virkamieskaarti, Kansallinen Kokoomus poislukien Pietikäinen, Suomen Yrittäjät, Veronkiertäjien keskusliitto, EK, Etla ja hännän huipuksi vielä SAK:n nuoret ekonomistit.

Jo riittää!

Anonyymi kirjoitti...

Jos Lipponen olisi nuorempi ja vailla perheen tukea, hänet julistettaisiin huostaan otetuksi.

Vai mitä pitää sanoa henkilöstä, joka potkii maassa makaavia, sorsii syyttömiä, pettää kaverit ja toverit, ottaa kraivelista kiinni eri mieltä olevia, riitelee ruotsalaisessa vessassa kollegansa kanssa, esiintyy tieteen tekijänä vailla meriittejä, vie leivän köyhän pöydästä ja esiintyy valeasussa värjättyään hiuksensa.

Tähän voi vielätä lisätä heikosti peitellyn Stasi-kytkennän (vrt. Tastulan haastattelu) ja syytökset henkilöön käypyydestä mieheltä, joka pilkkaa Pekkarisen peruukkia.

Ei ihme, että Päivikin näyttää nykyään nuupahtaneelta eläkeläismummolta, nelikymppinen nainen!

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi kirjoitti: "Pisteet Lipposelle! Niinistön ja muiden latteuksien jälkeen on mukava lukea älyllisesti haastavampaa ja tässä tapauksessa melko ronskia tekstiä."

Toivottavasti katselit, anonyymi, maanantaina FST:tä, jossa Bettinan vieraina olivat "älyllisesti haastava" lupsakka savolainen ja hänen inhokkilistansa jäyhä pohjalainen Antti Tuuri. Ellet, ohjelma ilmestynee piakkoin Areenaan nautittavaksi.