Niinhän se perinteinen viisaus meillä meni, että ennemmin helvetti jäätyy kuin Suomi voittaa Eurovision laulukilpailut. Demokratia on tunnetusti yllätysvalmis hallitusmuoto, ja niinpä Ateenan viisukilpailujen puhelin-tekstiviestiäänestys sylki ilmoille voittajan, joka monelle yllättävyytensä lisäksi oli myös melkoinen kulttuurishokki. Ja nyt on sitten pirulla kylmät oltavat.Siviilissä Mr. Lordi eli Tomi Putaansuu vaikuttaa sympaattiselta rovaniemesläislähtöinen jalat maassa -perusäijältä, jonka menestyksestä on helppo iloita. Yhtyeen "glamtrashkasarihardrockheviksikin" nimetty musiikki on sofistikoidulla näkemyksellä ja hyvällä maulla yhdistelty nippu keskiraskaan hevin kliseitä, joka kierrätyslähtökohdastaan huolimatta kuulostaa tuoreelta ja omintakeiselta. Parasta ovat tietysti naamarit, puvut ja muu rekvisiitta, jotka vetävät hevigenressä vaikutusvaltaisen paholaisen eroottissävyisestä mystifioinnista ponnistavan mieskuvan ironisoimisen nupit kaakkoon todellisessa Spinal Tap -hengessä.
Sinänsä on aika lailla käsittämätöntä, että niinkin monet tahot ottivat show'n tosissaan ja naama peruslukemilla syytöksiään satanismista ja ties miestä. Lordin saama valtaisa kannatus varmasti kielii myös eurooppalaisten kyllästymisestä siihen poliittisen korrektiuden ja hysteerisen varovaisuuden leimaamaan ilmapiiriin, joka Euroopassa jo pidempään ja erityisesti pilakuvakiistan jälkeen on vallinnut uskonnollisista teemoista keskusteltaessa. Paras ase kaikenlaista hurskastelua vastaan on tosikkojen pyhiksi kohottamista asioista tehty mehevä satiiri, ja siinä Lordi toden totta osoittautui nimensä veroiseksi.
Ja Hard Rock Hallelujah on ihan oikeasti omassa genressään loistava biisi. Kuuntelukerta kuuntelukerralta tempautuu yhä syvemmälle tarttuvan kertosäkeen pyörteisiin ja kuin huomaamatta omatkin sormet alkavat hakeutua pukinsarviasentoon. Musiikillinen kontrasti Euroviisujen muihin kilpailijoihin oli suorastaan hirviömäisen suuri, ja ero kallistuu Lordin hyväksi 10-0 millä tahansa mittarilla. Keskimääräinen Euroviisukappalehan on musiikin puolesta täysin mitäänsanomatonta mutta silti karmeaa tuubaa. Biisien ollessa näin täyttä saastaa esiintyjille, jotka hämmästyttävän usein ovat hyvärunkoisia nuoria naisia ja kosteasilmäisiä kauniita poikia, ei jää muuta vaihtoehtoa kuin keikistellä ja vetkuttaa ja yrittää sitä kautta kerätä edes ulkomusiikilliset pisteet kotiin.
Kilpailussa, jossa esiintyjät lauloivat mm. "kookosrakkaudesta" ja esittivät falskiudessaan pöyristyttäviä vetoomuksia ihmiskunnan globaalin solidaarisuuden puolesta, myös Lordin lyriikat olivat aivan omaa tasoaan. Uskonnollisen hyvän ja pahan määrittelyistä enkeleineen ja paholaisineen sekä yliluonnollisuuksista yleensäkin ponnistanut teksti levitti rock'n'rollin ilosanomaa, ajatusta siitä, että kohdalleen tykitetyn rokin synnyttämä hurmio ei vain pärjää vaan jopa ylittää uskonnolliset ekstaasikokemukset, minkä profeetan nimiin vannoen ne sitten saavutettiinkin.
Suomen kansainvälistä asemaa ajatellen Lordin voiton nirvanaefekti ylittää vuoden 1995 lätkämestaruuden ja nousee jonnekin Helsingin olympialaisten tai Armi Kuuselan missivoiton tasolle. Taas on Suomi maailmankartalla, ja tällä kertaa se nostettiin sinne ei juosten tai sotien tai kauniisti keikistellen vaan heviä soittamalla! Hallelujah!
